Kuullos pyhä vala

Nyt on sitten sotilasvala vannottu ja ylennytty alokkaasta kaartinjääkäriksi. Palaanpa tässä kolmipäiväistä valalomaa viettäessäni vielä nopsasti eilisen valapäivän tunnelmiin.


Tiedättehän tunteen, kun kello onkin jotain ihan muuta kuin se on kuvitellut olevan..? Itselleni niin tapahtuu aika harvoin, mutta eilen näin pääsi käymään. Taisimme yllättyä koko tupa, kun joku katsoi kelloa aamuyhdeksältä; me kun jo melkein odottelimme lounaalle lähtöä, jonka vuoro on vasta 11.20. Syy tapahtuneelle lienee se, että me - tuolloin vielä alokkaat - emme ole näiden ensimmäisten viikkojen aikana tottuneet juurikaan lojumaan toimettomina, mutta valapäivän aamu sattui olemaan ennätysleppoisa.

Aamiaisen jälkeen käskettiin välitön siivouspalvelu, mutta äkkiäkös se edellisiltana putsattu tupa oli siivottu. Jo aamuseitsemältä olimme siis suorittaneet ensimmäisen tehtävämme. Lisäksi aamusella oli pyykinvaihto, mutta eihän siinä parin t-paidan vaihtamisessakaan kauaa mennyt. Noin muutoin aamu menikin sitten tuvassa möllötellessä, joten aika tosiaan kului totuttua hitaammin.

Aamupäivästä siirryimme elokuvasaliin oppitunneille. Katsoimme Särmänä liikenteessä -kampanjan lyhyehkön liikennevalistusvideon, minkä jälkeen komppanian päällikkö tuli kertomaan aivan lähiaikoina tehtävistä koulutusvalinnoista. Peruskoulutuskauden päättyessä kahden viikon kuluttua jokaiselle on siis määritelty tehtävä, johon sitten E-kaudella ruvetaan saamaan erikoiskoulutusta. Ja kapteenin sanoja lainatakseni jokaiselle löytyy jokin homma: "On tietysti kaikkien etu, että teidät koulutetaan kykyjänne ja halujanne vastaavaan tehtävään. Mikäli olette kyvytön ja haluton, niin niitäkin tehtäviä löytyy."

Lounaan jälkeen oli vielä vähän sulkeisia ja valatilaisuuden harjoittelua. Edellispäivästä viisastuneena vaatetta taisi olla vielä vähän enemmän, ja täydeltä terältä helottanut aurinkokin jopa lämmitti poskia. Tuleva vala ei jännittänyt, vaan sitä odotti hyvillä mielin. Kun fiilis oli hyvä, niin eteen - vie ja olalle - vie -aseotteiden hinkkaaminenkin tuntui harvínaisen mukavalta.

Harjoitusten jälkeen vetäydyimme taas tupiin ja laitoimme ne tupa-, kaappi- ja siisteystarkastuskuntoon. Jos kasarmille olisi eksynyt satunnainen vierailija, olisi hän saattanut ihmetellä joka puolelta tuvista kuuluvaa laulua. Siinä sivussa harjoittelimme nimittäin valalaulua ja valatilaisuudessa laulettavaa virttä. Melkeinpä ihmettelin, kuinka motivoituneen oloisesti kaikki niitä tuntuivat lauleskelevan, mutta jätin ihmettelyt sikseen ja hoilasin mukana.

Mutta se aika vaan kului edelleen hitaasti. Laulun ja laiskottelun lomassa käytiin sitten aikanaan syömässä päivällinen, ja viimein sen jälkeen kello alkoi vihdoin näyttää sen verran suuria numeroita, että rupesimme järjestäytymään valatilaisuutta varten. Juhlallinen fiilis iski väistämättä, kun marssimme yläkentälle valatilaisuutta varten: ilta alkoi hämärtää, jätkänkynttilät loimottivat kentällä, reilu tuhatpäinen sotilasjoukko järjestäytyi vähitellen siisteihin muotoihin ja yleisöäkin saapui paikalle runsaasti.

Itse tilaisuus oli loppupeleissä mukavan ytimekäs; olin henkisesti valmistautunut pidempäänkin seisoskeluun. Toki jalkapohjat, sormet ja korvat kerkesivät nytkin vähän palella, mutta noin muutoin seisominen ei tuottanut tuskia. Rynkkykin löysi hyvin eteen ja olalle, kun aseotteita tarvittiin. Valalaulu ja virsi kuulostivat kylläkin vaisuilta; jotenkin vain porukka taisi unohti laulaa reippaasti, mutta ei tunnelma siitä pahemmin tainnut häiriintyä. Ei siitä mihinkään pääse, etteikö tuntunut ihan hienolta seistä siellä muodossa tietäen, että nyt on alokaskausi ollutta ja mennyttä. Kyllä siinä sitten kelpasi lopuksi marssia tuoreena kaartinjääkärinä ohimarssilenkki ja lähteä sen jälkeen viettämään valalomaa.