Järjestyksenvalvontaa

Tänään on takana jo 201 aamua, ja edessä siis vaivaiset 161... Sehän ei ole juuri mitään, kuten tavataan sanoa. Ironian määrän saa kuulija arvioida itse. 2. JK:n spol-miehistön kotiutuminen ja meikäläisen viimeinen komppanianvaihdos (SpolK) odottaa jo 69 aamun päässä, jolloin aamuja on enää 92... Kyllähän nämä alkavat jo olla ihan mukavia lukemia, ainakin verrattuna monien lenkkarijalkaisten aamukasojen 343:een ;)

Ennätyshelteitä on piisannut edelleen, mutta tällä kertaa ajattelin jättää märistä t-paidoista toitottamisen vähemmälle. Osittain ehkä siksi, että Santiksessa on välillä nähty myös hivenen vilvoittavaa pilviharsoa ja merituulta. Omalle kohdalle osunut ohjelmakin on ollut vaihteeksi vähän matalasykkeisempää.

Viime päivien avainsana on ollut järjestys. Sen ylläpitämistä on painotettu paitsi järjestyksenvalvojakurssilla, myös kapteenin puhutteluissa, joissa on vaadittu ryhtiliikettä komppanian paikoitellen liialliseen gonahtamiseen.


Gonahduskatsaus

Kaikilla 2. JK:n varusmiehillä on takana jo 201 aamua, ja näillä lukemilla jonkinasteinen gonahtaminen alkaa olla jo väistämätöntä. Jopa kapteeni sanoi suoraan, että esimerkiksi ulos järjestyessä ei enää tarvitse harrastaa samanlaista hyvän maun rajoilla olevaa sykkimistä kuten P-kaudella. Kai tässä on vähän sama periaate kuin taitelijoillakin; säännöt pitää ensin oppia tuntemaan, jotta niitä voi onnistuneesti rikkoa.

Mitä järjestymisiin tulee, niin enää ei tosiaan tarvitse minuuteilla jäpittää, sisällä liitää ja ulkona juosta, vaan nyt minuuteilla ollaan niin kuin ollaan, ja sisällä ja ulkona yleensä kävellään. Muodot kasataan, mutta ei hirveällä säpinällä, muutama puhuttu kommentti ruokalaan marssittaessa ei menoa haittaa, ja tahdissakin pysytään ainakin suunnilleen.

Ensimmäiset gonakauden päiväni 2. JK:ssa olivat näiltä osin kyllä melkeinpä järkytys, koska mukesiin meno saattoi olla melkoisen kaoottista häröpalloilua, mutta skappareilta ja kapteeniltakin tulleen palautteen jälkeen meno on nyt korjaantunut sopivaksi, sanotaanko rennon särmähköksi. Huomaa kyllä olevansa intissä, mutta enää ei olla turhan pikkutarkkoja.

Oman saapumiserän alikersanttien kanssa meno on muutenkin aika mutkatonta; herroitteluja ei pahemmin vaadita, kaikenlainen kaitseminen on vähäisempää, mutta silti käskyvaltasuhteet ovat kunnossa, erityisesti kun tilanne sitä vaatii vaikkapa jossain harjoituksessa. Näin miehistön jäsenen kannalta ihan rentoa ja mukavaa, vaikka varmasti alikkien kannalta uusien alokkaiden runnutusta haastavampaa.

Gonana olemiseen kuuluvat toki myös epäviralliset KSE:t eli koulutuksen suomat edut. Muonituskeskuksessa sellaista on täytynyt pariin otteeseen hyödyntää, lähinnä siten, että on tullut ohitettua alokasjono astioita palautettaessa. Yleensä kyllä pyrin ajoittamaan oman mukesista lähtemisen sellaiseen rakoon, jolloin jonoja ei ole, mutta jos pari köpöjoukkuetta on huudettu yhtä aikaa linjastoon, ja koko ruokala on yhtä jonoa, niin eipä silloin gonalle paljoa vaihtoehtoja jää.


Ytimekäs päivyri 

To 22.7. | Aamupäivällä rötväystä ja käynti pyykinvaihdossa, iltapäivällä lähiammuntoja kovilla kudeilla.

Pe 23.7. | Löytyihän sille tiistaina haetulle pasillekin vihdoin käyttöä. Treenauksen kohteena oli joukkueen hyökkäys metsämaastossa, mutta painopisteenä oli tuliylläkköön joutuminen paseilla reissatessa. Nyt se meni niin kuin kuskin kannalta kuuluukin: kuivaharjoittelussa kuskeilla oli taukoa, ja käytännön vedoissa hommana oli vain kuljettaa vaunua ja miehistön jalkautuksen jälkeen jäädä luukusta käsin suojaamaan rynkyllä. Ei siis tarvinnut tetsaamaan ryhtyä ;)

La-su 24.-25.7. | Viikonloppuvapaa. Matkat täytyi taittaa julkisilla kulkupeleillä. Kuljun parkkipaikasta kun joutui luopumaan, mutta 2. JK:sta ei uutta löytynyt. Mrh.

Ma 26.7. | Aamiaisen jälkeen oli kapteenin puhuttelu, joka alkoi huudatuksella "Hyi, hyi, komppania!" Sitten kuultiin moitteet liiallisen veltosta ruokailuun menosta, kassun huonosta siisteydestä ja liiallisesta vemppauksesta. Tämän päälle oli vielä nopsahkot sulkeiset, joissa tuli kyllä näissä lämpötila- ja kosteusolosuhteissa uskomaton hiki, kun otetaan huomioon, että kyse oli vain ja ainoastaan sulkeisista.

Sittenpä olikin joukkueellamme järjestyksenvalvojakurssin aloituksen vuoro. Kyseessä on siis ihan tuo virallinen siviilimaailman JV-kurssi, jonka myötä on muutaman kympin korttimaksua vastaan saatavilla järkkärilisenssi. Maanantai vierähti lakipykälänmakuisilla oppitunneilla. Välillä pääsimme kiertämään kasarmia juosten, kun joku torkahti. Sen jälkeen porukka pysyi kyllä paremmin hereillä, ja toki sitä sodetaukokin väliin saatiin.

Ti 27.7. | Järkkärikurssi jatkui teoriatunnein.

Ke 28.7. | Koko päivä JV-kurssin voimankäyttötreenausta liikuntasalissa. Kuljetus- ja hallintaotteet, lukot, maahanviennit ja pamputukset olivat sentään edes jotenkin tuttuja P-kaudelta, mutta ihan avartavaahan niitä oli päästä taas treenaamaan. Kokonaan uutena juttuna meikäläiselle tuli käsirautojen käyttö.

To 29.7. | Loppujenlopuksi aika rötväyspainoitteinen päivä. Siinä välissä tuli käytyä JV-kurssin ensiapuosio, joka tosin kylkiasentoineen, painesiteineen ja elvytyksineen oli vähän liiankin tuttua juttua niin intistä kuin palokuntamaailmastakin. Iltapäivällä oli myös kurssin koe, joka tuli ilmeisen ongelmitta läpäistyä. Iltavapaat alkoivat vasta seitsemän aikoihin, koska kapteeni oli kehittänyt alkuviikon puhuttelunsa tueksi vähän normaalia pidemmät siivouskuviot.

Pe 30.7. | Aamulla oli järkkärikurssin viimeiset tunnit, joista pari viimeistä oli palotarkastajan pitämiä. Iltapäivä olikin sitten vaihteeksi aika uskomaton esitys. Iltapäivän ohjelmaksi oli merkitty yleisten alueiden siivous, sekä tupa-, kaappi- ja siisteystarkastukset. Näihin hommiin ryhdyttiin heti lounaan jälkeen, ja valmista alkoi olla heti puolenpäivän kieppeillä.

Luulisi, että intissä pidettäisiin kaikin puolin tehokasta toimintaa arvossaan, ja sellaista odottaisi myös skappareilta, mutta turha toivo näemmä. Valvojana toiminut vänrikki saatiin kahvihuoneesta tarkastuksia tekemään ja aseita laskemaan vasta niin myöhään, että lomille päästiin kellon näyttäessä 15.45. Eihän tuo kellonaikana ole paha, mutta jos sitä edeltää neljättä tuntia kestänyt toimeton peukaloiden pyörittely, niin eipä se tunnelmaa ainakaan kohottanut.

Marssia ja moikkauksia

Vielä sitä tulee uusia must-armeijakokemuksia näilläkin aamuilla (takana 192, edessä 170). Viikko käynnistyi nimittäin eilen tiistaina reilun 20 km:n jalkamarssilla, joka siis oli meikäläiselle ensimmäinen laatuaan koko palvelusaikana.

Täydessä taisteluvarustuksessa mentiin, ja taukoineen touhuun vierähti lähemmäs kuusi tuntia. Alkuun kierrettiin Santahamina, sitten tehtiin lenkki Laajasalon puolella, ja loppuun kierrettiin Paratiisisaari vielä toistamiseen. Sää oli onneksi jokusen asteen totuttua viileämpi, taisipa olla alle hellerajan, ja vilvoittavaa tuulenvirettäkin oli ilmassa. Aurinko kuitenkin paistoi, eikä kylmä tosiaan yllättänyt. Vettä sai taas lipittää tämän tästä.

Kyllähän tuo marssi kieltämättä jonkinmoinen rutistus oli. Alkumatkasta painoi ehkä enemmän varustus ja sen aiheuttama hiki, mutta loppumarssia kohden huomio keskittyi lähinnä jalkapohjien voimistuviin kipusignaaleihin. Varsinaisesti tuskallisempia askeleita alkoi kuitenkin olla vasta ihan viimeisillä kilometreillä. Rakoilta tuli sentään aika hyvin vältyttyä; ainoastaan yhden alkavan hankauman laastaroin ensimmäisellä tauolla, ja sekään ei sitten sen jälkeen enää vaivannut.

Matka olisi ehkä tuntunut taittuvan vähän ripeämmin, jos oltaisiin marssittu vaikkapa jostain lähtöpisteestä takaisin Santikseen. Nyt tuttujen ja samojen teiden kiertely sai homman vaikuttamaan vähän puisevammalta. Onneksi oli sentään MP3-soitin matkassa; musiikkia kuunnellen ja edessä marssivan reppua tarkkaillen pääsi aika hyvin sopivaan marssi-flow'hun... Sen kun pisti töppöstä toisen eteen ja homma eteni.

Illalla pidettiinkin sitten pariin kertaan uusiksi menneet tupa-, kaappi- ja siisteystarkastukset, ilmeisesti pienenä rangaistuksena marssin movettaneiden määrästä johtuen... Oli kieltämättä hieman ärsyttävää katsella sodeen lappaavia lenkkarijalkaisia köpöjä, kun itse ei päässyt vapaille ennen kuin kello oli 20.15... Sama vanha 2. JK tämä näköjään on kuin P-kaudellakin...

***

Tämä keskiviikkopäivä alkoikin sitten pasikuskille sopivaan tyyliin vaunun hakemisella. Eipä sille pasille tosin tänään käyttöä löytynyt, vaan joukkueemme päivä sujui henkilönsuojausta harjoitellessa. Aamupäivän vietimme yksikön edustalla erilaisissa VIP-henkilön suojausmuodostelmissa kävellessä ja lopuksi myös autoon- ja autostasiirtymiskuvioita treenaten.

Iltapäivällä lähdettiin muutaman maasturin ja henkilöpakun voimin tekemään lenkki Tuusulan suunnalle. Itse ajoin Land Cruiseria, jossa oli kyydissä "VIP-henkilönä" toiminut ylikersanttismies ja hänen lähivartiomiehensä. Tiedustelu-, etu-, suoja- ja reserviautot hoitivat sitten omat hommansa. Muutamassa paikassa VIPpimme sitten jalkautui, ja hänen kulkuaan suojattiin. Loppupeleissä ihan hauska päivä.

***

Nyt illalla olikin sitten ensimmäinen kerta uusien alokkaiden aikaan, jolloin kerkesin sodeen. Siellä tuli törmättyä useampaan tuttuun kaveriin, jotka ovat nyt oman palveluksensa aloittaneet. Samoin tuli morjenstettua muutamia kuljutovereita, ja iltapalalla törmäsin vielä pariin p-kauden tuttavuuteen.

Palveluksen mittaan tänne saarelle kertyy erinäisistä joukkue- ja kurssikavereista koko joukko hyvänpäiväntuttuja. Siihen kun lisätään vielä astetta tutummat tupakaverit ja nämä intin ulkopuolelta tutut toverit, niin melkein ainahan sitä joku moikattava kävelee vastaan. Kummasti se piristää täällä aitojen sisällä ja kassun käytävillä talsimista, kun saa välillä huikattua jollekulle tervehdykset tai vaihdettua kuulumisia.

Sekin on tullut huomattua, että maailma, Suomi tai ainakin pääkaupunkiseutu tosiaan on pieni. Juttelipa melkein kenen kanssa vaan, niin enemmin tai myöhemmin tulee aina ilmi jos ei suorastaan yhteisiä kavereita, niin ainakin kaverinkavereita tai joistain koulukuvioista kummallekin tuttuja nimiä. Sama ilmiö siis, joka Facebookin "yhteiset kaverit" -listauksessa on aina yhtä hauskaa huomata. Eipä se tosin ihme ole, koska 96% Santiksen varusmiehiestä tulee pääkaupunkiseudulta.

Tämmöisiä tekstiä tälläkertaa tämän punkassarötväystuokion tuloksena...

Hikinen leiriviikko

Onpahan ollut melkoinen vuosi säiden puolesta tämä 2010. Palvelus alkoi ennätyksellisissä lumihangissa kahlaten ja kovissa pakkasissa hytisten, ja nyt on puolestaan ollut viikkotolkulla hellettä, jolle ei loppua näy. Kuluneella viikollakin elohopea kipusi päivisin kolmenkympin hujakoille.

Kuskikausi 2.JK:ssa vierähti heti todenteolla käyntiin, kun vuorossa oli viiden päivän J2T-leiri. Säät takasivat sen, ettei koulutuksissa tarvinnut juuri kärsiä hikisen nihkeästä ihosta; hikeä kun virtasi aivan solkenaan. T-paidat ja muut varusteet olivat sitten sen mukaisesti litimärkiä.

***

Sunnuntai 11.7. - Tuttu komppania, uudet kujeet

Lomakassin kanssa täytyikin tällä kertaa muistaa kävellä taas 2. jääkärikomppanian ovesta sisään kuin P-kaudella ikään. Niistä ajoista meno on tosin muuttunut; silloin päivystäjän pöydälle jonottaa jäpitettiin levossa seisten, vasen jalka seinässä, ja jos puhuttelu-esittely-asia -puhemalli ei päivystäjänä toimineen alikersantin mielestä mennyt nappiin, suoritus tehtiin uudestaan. Nyt lompsittiin pöydän takana istuneen kaartinjääkärin eteen, ojennettiin varusmieskortti ilman sen kummempia pokkuroimisia ja merkittiin itse itsensä saapuneiden listaan.

Mutta näinhän se toki oli kuljetuskomppaniassakin. Kuitenkin kuljun kurinalaisehkoon meininkiin tottuneelle 2. JK:n nykyinen gonakauden meno oli pienehkö kulttuurishokki. Vapaa-aika päättyi kello 21, mutta eipä porukka suotta kiirehtinyt laittamaan läppäreitään kaappiin; ehtihän sitä vielä pari biisiäkin kuunnella samalla kun pakkaili leirikamoja. Pinkkoja tai punkkia ei enää kukaan käynyt syynäämässä, eikä ketään haitannut, vaikka päättikin vielä siirtyä tykkihalliin katomaan futiksen MM-loppuottelua hiljaisuuden jo alettua.


Maanantai 12.7. - Hikistä treeniä ja ekat kuskaukset

Herätys oli sentään vanhaan malliin. Ei kuulutuksella, vaan siten, että alikki kävi tempaisemassa tuvan oven auki ja huutamassa herätyksen. Heti perään oli aamuvahvarinimenhuuto. Aamiaiselle mentiin jonkinlaisessa muodossa, mutta ei ollut puhettakaan, että ulkoa oltaisiin lähdetty korjaamaan epäsärmiä punkkia, liian laiskaa järjestäytymistä tai mitään muutakaan. Hivenen alkaa siis menossa olla gonahtamisen makua, mutta kai näillä aamuilla saa jo vähän ollakin... (Mutta tähdennettäköön nyt sitä, että perinteisesti melkoisessa gonamaineessa oleva kuljetuskomppania on tällä hetkellä satavarmasti saaren särmin yksikkö).

Heti aamiaisen jälkeen kaikki me kymmenen 2. JK:n uutta pasikuskia lampsimme kuljetuskeskukselle, otimme pasiemme ajomääräykset, paperit ja avaimet. Sitten mentiin pasipareittain halliin herättelemään ja tarkastamaan oma vaunu, joka sitten ajaa hurautettiin yksikön pihaan.

Kapteenin pitämän leirioppitunnin jälkeen alkoi epätietoisuuden aika. Uudet alikit olivat hekin yhtä lailla keltanokkia tehtävässään, eikä kukaan oikein tiennyt, mitä meidän kuskien täytyisi tehdä. Eri joukkueet pakkailivat omia kamojaan, osa lähti pystyttämään telttoja, osa meni koulutukseen... Keltään ei vain tullut selvää käskyä meille kuskeille, ei edes kysyttäessä. Niinpä päätimme mennä vaunujen kupeeseen varjoon istuskelemaan ja odottamaan. Kai meitä tullaan hakemaan sitten kun pasikyytejä kaivataan...

No niin lopulta tultiinkin. Muuan kersanttismies kävi käskemässa meikäläisen ja parini pasin liikenteeseen, hivenen yllättäen kyllä alfa-joukkueen matkaan, vaikka paperilla olemmekin bravon kuskeja. Niin tai näin, ajoimme pasimme Hevoshaan kentälle, kuten käsky kävi. "Sitten vaan mukaan koulutukseen" -ohjeistus varmistikin sitten sen, ettei t-paita ainakaan pysynyt enää iltapäivän mittaan kuivana. Menimme mukaan lyömään ja potkimaan tyynyjä kuljustakin tutun lähitaistelukoulutuksen nimissä.

Kun päivän lähitappelut oli tapeltu, kyyditsimme puolet alfajoukkueesta Santiksen eteläosassa sijaitsevaan ryhmitykseen. Teltat olivat tässä vaiheessa päivää jo pystyssä, joten riitti, että valitsimme, mihin telttaan menemme nukkumaan. Sitten alkoikin olla jo kiire kuskata porukkaa Helsinki-simulaattorille koulutukseen.

Iltapäivän ja alkuillan aiheena oli ryhmän hyökkäys rakennetulla alueella ja ryhmän hyökkäys metsämaastossa. Paahtava helle ja taisteluvarustus saivat nopeasti päälle sellaisen hien, että parin tunnin päästä litimärkänä oleminen tuntui jo melkein normaalilta. Kenttäpullo tyhjeni melko kiivaaseen tahtiin.

Itse koulutuksessa oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Aiheita ollaan kyllä enemmän tai vähemmän treenattu kuljussakin, erityisesti aketusta, mutta kuten intissä tuntuu olevan tapana, yksiköstä ja kouluttajasta riippuen on aina hivenen erilaisia toimintatapoja ja painotuksia. Niinpä sitä tunsi välillä olevansa vähän pihalla siitä, mitä tapahtuu, ja välillä taas tunsi osaavansa hommat melkeinpä paremmin. No, harjoittelemalla kai oppii taas 2. JK:n tavoille.

Illan viimeistä metsämaastovetoa suoritettaessa alkoi kyllä jo oppimiskyky olla koetuksella. Hikoilu toi mieleen lähinnä saunomisen, hyttyset hyökkäsivät pusikossa kimppuun melkoisella ylivoimalla, ja kun sitten avorivissä huomasin vielä asemani olevan kusiaispesän päällä, alkoi vihollisen tähystäminen tuottaa jo vaikeuksia. Kouluttajan "keskeyttäkää" -huuto kuulostikin tämän jälkeen kumman vapauttavalta.

Kun treenin jälkeen varustuksen pystyi keventämään t-paitaan asti, ja pääsi johtamaan pasia tietysti luukussa seisoen ja ajoviimassa fiilistellen, alkoi olo olla jo siedettävä. Ryhmityksessä saattoi sitten vaihtaa ylle kuivan t-paidan (tosin kolme t-paitaa ja viisi päivää ovat vähän huono yhtälö). Loppuilta meni mukavasti teltoilla läppää heittäessä ja vähitelen viilenevästä illasta nauttiessa.

Puolijoukkueteltassa tosin vallitsi trooppisen kostea ilmasto. Makuupussi auki ilman paitaa nukkuminen olisi muuten lykästänyt, mutta hyttyset mokomat osasivat taas paikalle. Niinpä parin tunnin kieriskelyn jälkeen oli pakko pistää paita päälle vähän pistoksia vähentämään. Kai sitä loppujenlopuksi tuli jokunen tunti sentään nukuttuakin.


Tiistai 13.7. - Keissejä ja kurvailua

Herätys oli aamukuudelta. Koska kuskattavanamme olleella ryhmällä ei ihan heti aamusta ollut mitään, maastoaamiaisen jälkeen ehti vielä painua telttaan jatkamaan unia. Sieltä meidät sitten patisteltiin ylös kahdeksan pintaan, kun oli aika lähteä kuskaamaan pasillla kolmosryhmää case-harjoituksiin. Itselläni oli tänään ajajapäivä.

Päivän mittaan ryhmä suoritti viisi sotilaspoliisihommia kuvaavaa case-tapausta. Oli puukolla varustautuneen sotilaskarkurin hakemista, tappelua upseerikerholla, joukkopainia kassulla ja mitähän vielä... Suurin osa keikoista oli järjestetty Santahaminaan, mutta iltapäivästä yksi keikka käytiin hoitamassa Kulosaaren ala-asteen tiloissa. Hyvä tovi ehdittiin myös suorittaa "aluepartiointia" alueella Laajasalo-Herttoniemi-Kulosaari.

Kuskihommien lisäksi meidät yleensä käskettiin tilannepaikalla eristämään rakennusta. Lusua ja rynkkyä pääsi siis kanniskelemaan, mutta sen kummemmin ei sentään tarvinnut sykkiä. Siltikin oli ihan riittävän lämmin.

Ilta vierähti taas teltoilla rennosti ottaessa ja kuivuvasta t-paidasta nauttiessa. Ykskaks yllättäen iltayhdeksän jälkeen olisi ollut mahdollisuus käydä pulahtamassa (ei uimassa, koska se vaatisi pelastusvalmiudet) varusmiesten uimarannalla. Koska ilta oli jo vähän viilennyt, iho kuivunut, eikä meidän pasia tarvittu edes kuskaukseen, ei tarjoukseen tullut tartuttua. Jos olisivat tarjonneet iltapäivän koulutuksien päätteeksi moista, niin tilanne olisi varmaan ollut toinen.


Keskiviikko 14.7. - Kertaus on opintojen äiti

Kuudelta taas heräiltiin ja ajettiin porukat heti aamiasien jälkeen yksikön pihaan. Tälle päivälle oli luvassa taistelunäytös venäläiselle kenraalivieraalle, joten sen treenaaminen oli iso osa päivän ohjelmaa. Niinpä komppanian edessä suoritettiin tehtäväjako.

Näytökseen tarvittiin kuitenkin vain kaksi pasia viidestä, eikä tuo nakki sattunut meille, joten päädyimme normaalia koulutuspäivää viettävien charlien ja deltan matkaan. Niinhän siinä sitten kävi, että näillä joukkueilla oli tänään ohjelmassa samat kuviot, jotka alfalla oli maanantaina. Toisin sanoen pääsimme vetämään toiseen kertaan samat ryhmän hyökkäys -aketukset ja -metsämaastot kuin maanantainakin...

Ajatus tuntui alkuun melko harmittavalta, mutta myönnettävä se on, että lisäharjoitus teki kuvioita taas pykälää selkeämmiksi. Melkoisen hikistä hommaahan tuo taas oli, vaikka lämpötila olikin puolipilvisyyden ansiosta edes hitusen viileämpi.

Iltapäivästä oli, kuten arvata saattoi, saman lähitaistelutreenin vuoro. Se jäi tosin meiltä tällä kertaa kesken, koska neljä kuskia tultiin nappaamaan liikenteeohjaustehtäviin. Niinpä seisoin puolisentoista tuntia huomioliivin ja rynkyn kanssa Helsinki-simulaattorin kupeessa estämässä kulkijoiden pääsyn taistelunäytösalueelle. Tulihan sitä sentään tuona aikana pari autoa, joiden matka täytyi stopata.

Näytöksen jälkeen kuskasimme charlien porukat kassulle, ja sieltä nappasimme taas alfan porukat kyytiin ja kuskasimme heidät omaan ryhmitykseen. Toinen alfan pasi valitsi tasan toisen reitin, ja kas kummaa, kohta tulimmekin reilun pasin levyisellä tiellä toisiamme vastaan. Niinpä pääsin iltapuhteiksi johtamaan vielä pienen peruutusoperaationkin. Mutta mikäs siinä; onhan sitäkin tullut kurssilla harjoiteltua.

Pian pasit olivat taas Santiksen eteläkallioiden metsän reunassa paikoillaan, ja ilta kului leppoisasti istuskellen merinäköalallisella telttapaikalla. Iltapalaboksista löytyi hivenen yllättäen 90 makkaraa reilulle 30 hengelle, joten makkaranpaistoksihan se meni. Nuotiolle ei viitsitty alkaa lupia kyselemään, mutta kävihän homma avokalliolle sijoitetun kamiinankin avulla. Paiston loppupuolella paikalla pyörähtänyt vänrikki tosin oli sitä mieltä, ettei täällä missään grillijuhlissa olla. Mutta myöhäistä se siinä vaiheessa jo oli...

Kuskihomman etuna mainittakoon nyt sekin, että kun telttaryhmästämme täytyi löytää seuraavan yön lähivartiomiehet, kukaan ei edes yrittänyt tarjota hommaa kuskeille. Niinpä sitä tuli nautittua leiriviikon etenemisen myötä aina vain sikeämmäksi muuttuvat yöunet ihan keskeytyksettöminä.


Torstai 15.7. - Puuduttavaa partiointia

Veden ropina herätti tällä kertaa. Varsin tehokas kesäsade kasteli maaston perusteellisesti, mutta loppui onneksi juuri samoihin aikoihin kun starttailimme paseja. Kun sitten kävimme yksikön pihalla varustelemassa ajoneuvoja radioilla sun muilla päivän case-treenejä varten, alkoi aurinkokin taas näyttäytyä tuttuun tapaan.

Päivän ohjelmassa oli taas spol-caseja. Tällä kertaa ryhmä nappasi muun muassa veksistä karanneen huumevieroituspotilaan, välienselvittelijöitä, moottorisahan kanssa riehujan, aidan töhertelijöitä ja muuanteen herttoniemeläiseen rakennukseen linnoittautuneita. Meille pasikuskeille keikat tiesivät runsasta ajamista ja tilannepaikoilla taas lähinnä eristämis- ja vartioimistehtäviä.

Casejen lisäksi ehdittiin taas suorittaa varsin riittävästi aluepartiointia Santahaminassa. Saaren tiet ja maastourat oli jo pasikurssilla koluttu varsin tehokkaasti, eikä niiden läpikäyminen tälläkään kertaa kovin kauaa kestänyt. Kun sitten loppuillasta partiointia tuli vielä pari tuntia putkeen, koska saarelta "etsittiin" mitä lie venäläistä taistelijajoukkiota, alkoi homma tosiaan jo puuduttaa. Saarella ei edes liikkunut oikeastaan ketään muita kuin oman yksikön muutamia ajoneuvoja, joten johtajan tornissa meinasi jo lähes nukahtaa.

Se tuossa tuli huomattua, että pitkä pasikurssi on kyllä antanut hyvät eväät pasilla liikennöimiseen. Paratiisisaarta kierrellessä ehti muistella, miten jotkut paikat tuntuivat ensimmäisillä pasiajokerroilla haastavilta ajettavilta, vaikka nyt niistä mentiin yli tai ohi noin vain. Samoin kävi mielessä, kuinka alkuun johtamiseen täytyi oikein keskittyä, mutta nyt pystyi juttelemaan kuskin kanssa niitä näitä, ja heittämään sinne väliin tarvittavat komennot.

Ai niin, melkein tässä on unohtanut mainita, että viikon mittaan kasarmialueella liikuttaessa on hymy ollut herkässä, uusia lenkkarijalkaisia köpöjä kun on näkynyt suorastaan vilisemällä... Sille ei vaan voi mitään, etteivätkö körrien sulkeiset, "marssimiset", tervehtimisharjoitukset ja aseenkokoamiskoulutukset sun muut saa hyvälle tuulelle. Yhtä hassulta se meidänkin meno on aikanaan näyttänyt, joten nyt voi hyvällä omallatunnolla viihdyttää itseään köpömuotoja katsellen.

Päivän koulutus päättyi sitten joukkuekokoonpanolla tehtyyn rynnäkköön, jossa meidän pasikuskien rooli oli taas kerran piikkailla rynkyllä annettuun suuntaan, tällä kertaa ihan vaan vaunusta käsin. Ryhmitykseen päästyämme olikin sitten enää nopean iltapalan ja nukkumaanmenon vuoro.


Perjantai 16.7. - Leiri pakettiin ja lomille

Viimeiseen päivään mahtui vielä pari joukkuetason keissiä. Ensiksi ajelimme taas Kulosaaren ala-asteelle, jossa vaunu jäi parkkikselle, ja tällä kertaa lähdimme ihan täydessä tällingissä joukkueen mukana sisälle. Itselläni tosin vyöryttäminen jäi vähäiseksi, ja suurin osa ajasta meni kiinniotettuja vartioiden. Kuuman kosteat olosuhteet, taisteluvarustus ja isohkon rakenuksen läpikäymiseen kuluva aika saivat taas kerran hien virtaamaan, vaikka ei muuta tarvinnut tehdä kuin seisoa.

Santiksessa suoritettiin vielä toinen case Helsinki-simulaattorilla, ja sittenpä alkoikin olla J2T loppusuoralla. Puolilta päivin ryhmitys oli purettu ja porukat kuskattu kassulle. Pasin putsaamisessa päästiin tällä kertaa vähän helpommalla, koska pesuhalli oli poissa käytöstä. Niinpä tankkaaminen ja sisätilojen siistiminen riitti, tosin kyllä pelkässä sisäjynssäämisessä vierähti parikin tovia.

Kasarmilla pääsikin sitten ensimmäistä kertaa koko viikon aikana suihkuun, ja voin sanoa, että hyvältä tuntui. Ainoa ikävä juttu asiassa oli se, ettei suihkun jälkeen ollut laittaa ylle puhdasta t-paitaa. Terveisiä vaan PV:n materiaaliosastolle, että kolme t-paitaa on ainakin näin kesällä vähän liian vähän...

Kaappi tuli laitettua teksikuntoon, vaikkei varsinaisia tarkastuksia ollutkaan. Lomille painuttiin aika lailla ohjelman mukaisesti vähän puoli viiden jälkeen. Hikisen leiriviikon päätteeksi olikin varsin hyvä fiilis lähteä viettämään maanantai-höllillä pidennettyä viikonloppuvapaata.

Puolivälin hurlumhei

Lomiltapaluun aika oli tällä kertaa vasta keskiviikkoiltana. Juuri ja juuri muistin käyttää parkkipaikalta yksikköön talsiessani gonapolkuja, eli oikaisevia hiekkateitä, joiden käyttö oli meille vihdoin ja viimein sallittu vanhojen kotiutumisviikon maanantaista alkaen.

Ilta-auringon valaisemaa gonapolkua kävellessä takaraivossa alkoi kolkuttaa hivenen haikeakin olo, sillä olihan kyseessä toiseksi viimeinen ilta kuljetuskomppaniassa. Neljä kuljukuukautta ovat kyllä olleet varsin mukavaa aikaa; porukka on ollut hyvä, ja komppanian pienuus on mahdollistanut sen, että on oppinut tuntemaan kaikki kuskit vähintäänkin nimeltä. Omalla mukavalla tupapoppoolla on tietysti ollut iso rooli viihtymisessä. Siitä sai muistutuksen heti keskiviikkona tupaan astumisen jälkeen: rento meininki ja yhteiset läpät naurattivat saman tien.

Torstaina olin ensimmäistä kertaa varsinaisessa hallipalveluksessa kuljetuskeskuksella. Käskynjaossa sain hyvän nakin, sillä meikäläinen komennettiin muutaman muun pasikuskin kanssa siirtämään jokunen pasi kukesin hallista etäämpänä Santiksessa sijaitsevaan halliin. Sodetaukoa lukuunottamatta helteinen aamupäivä vierähtikin sitten kuukauden tauon jälkeen mukavasti vaunuhommissa.

Pelkkä siirtely olisikin ollut pian hoidettu, mutta onneksi matkaan sattui myös haasteita. Työllistävin niistä oli kohdehallin tilanahtaus; kaksi vaunua kun täytyi saada mahtumaan aukkoon, joka ei tosiaan ollut kahta pasia leveämpi. Niinpä molempia vaunuja täytyi hinkata sinne sun tänne sentin tarkkuudella useampaan otteeseen, jotta molemmat saatiin katon alle mahtumaan. Vaunun ja seinässä olleen sähkökaapin väliin jäi vajaat pari senttiä tilaa, ja vaunujen välissä roikkuvien kitkaketjujen välille vaihtelevasti 0 - 1 cm. Mutta sinnehän mahtuivat. Toinen, nopsempi haaste olikin sitten apuvirran antaminen hyytyneelle vaunulle.

Ennen lounasta ehdin vielä olla mukana sitomassa traktoria ketjujen kanssa kuormurin lavalle. Itse asiassa ensimmäistä kertaa käytin itse kuorman sitomisessa ketjua ja raksia, mikä oli ehdottoman hyvää kokemusta. Perusperiaate toki oli jo koulutuksesta tuttu.

Iltapäivä kuluikin sitten 2.JK:hon siirtyvien osalta täysvarustarkastuksen parissa. Sen saimme onneksi tehdä omatoimisesti ja rauhalliseen tahtiin, joten niinhän siihen saatiin kulumaan hikisen helteinen iltapäivä kokonaisuudessaan. Samalla toki pakkasimme reput ja vauhtisäkit muuttoa varten valmiiksi.

Oman varustepaljouden läpikäynti ja pakkaaminen olivat vielä pieni juttu, mutta kun soppaan lisättiin TJ1-gonakuskien ja -varusmiesjohtajien malttamaton ja hyväntuulinen palloilu, sekä vielä kaiken kukkuraksi koko komppaniaa koskevat tupien muutokset ja niistä aiheutuneet punkkien valkkaamiset ja kaappien roudaamiset, niin tunnelmaa kuvaamaan sopi ehkäpä parhaiten sana hulabaloo.

Sellaisena meno myös jatkui, enemmän tai vähemmän. Aamuja! huudeltiin torstain ja varsinkin kotiutumisperjantain aikana sen verran monta kertaa, että kuuloaisti melkein jo turtui siihen. Ymmärtäväinen ajattelutapa sai myös harjoitusta perjantaiaamuna, kun käytävältä alkoi aamuviideltä kaikua riittävällä voimakkuudella päivän teemabiisien valikoima. Suurlähettiläät - Kun tänään lähden, Ozzy Osbourne - Mama I'm Coming Home, Tiktak - Lähdetään tänään ja mitä näitä nyt olikaan... Musiikkia säestettiin erinäisin huudoin ja torventöräyksin, joten virallisen herätyksen koittaessa 5.30 yksikössä ei varmasti ollut enää yhtään unessa olevaa taistelijaa.

Mutta mutta, eipä tuosta kukaan tainnut pahemmin harmistua, sillä kyllähän jätkät olivat 362:lla aamullaan TJ0-päivänsä ansainneet. Ehkä enemmän ajatuksia herätti se, että melkoinen määrä meikäläisen kanssa samana, tammikuisena maanantaina palvelukseen astuneita lähti tänään kotiin 180 aamun jälkeen. No, se on helppo kuitata pois mielestä varsin yleisellä lentävällä lausahduksella: itsehän en pidä puolen vuoden miehiä juuri minään.

Perjantain ohjelmassa oli minun ja yhdeksän muun pasikuskin osalta ainoastaan muuttaminen takaisin P-kaudelta tuttuun 2. jääkärikomppaniaan. Sielläkin oli meneillään lähtömainingit; 10 vanhaa pasikuskia sekä melkoinen liuta 2/09 -saapumiserän varusmiesjohtajia hyöri ja pyöri innoissaan siviilit päällä lähtöä odottamassa. Sen vilskeen keskellä laiteltiin sitten tavarat kaappiin ja käytiin välillä lounaalla. Erinäiset kiinnijäämishuhut korvautuivat onneksi varmalla tiedolla lomille pääsystä. Kaiken kukkuraksi viikonloppuvapaille passitettiin jo kello 12.16. Ihan hyvin siihen nähden, että meikäläisen viiden päivän lomat olivat päättyneet vasta keskiviikkona kello 21...

Vaikka tänään onkin kotiutujien juhlapäivä, niin silti tässä on itselläkin jollain lailla hyvä fiilis. Puolivälissä ollaan, ja tästä lähin vanhempana varusmiehenä ja sotilaskuljettajana. Joku saattaisi muistuttaa, että puolet palveluksesta on vielä jäljellä, mutta nyt on kyllä päällimmäisenä mielessä se, että 50% siitä on jo takana. TJ on huomenna lauantaina 181, mikä tietää aamujunan kääntymistä. Sunnuntaista alkaen aamuja on siis enemmän takana kuin edessä. Maanantaista lähtien pääseekin sitten vienosti virnuilemaan uusille alokkaille, joiden joukossa on myös useampia tuttuja naamoja...

Hellettä, hinkkaamista ja pakkolomaa

Juhannuksen jälkeiset neljä palveluspäivää kuluivat melkeinpä yllättävän nopeasti, ainakin siihen nähden, että ohjelman puolesta jatkettiin samojen asioiden parissa kuin edelliselläkin viikolla.

Toisin sanoen ITKK:n ampumakuntoon laittamista, asemaanjuoksurallia, lataamista ja huoltoa hinkattiin edelleen, ja heti tiistaina vieläpä oikein lusun ja tetsarin kanssa. Johan sitä olikin ehtinyt kaksi kuukautta vierähtää edellisestä kerrasta, jolloin taisteluvarustus oli ollut päällä... Vielä koskaan aiemmin se ei kuitenkaan ollut ollut näin hikistä hommaa; hellerajaa hipova lämpötila ja lusun hengittämättömyys saivat kyllä t-paidan litimäräksi.

Itkon lisäksi viikko-ohjelmaan mahtui taas ajoneuvojen naamiointitreeniä, sekä välihöysteeksi sulkeisia, lähitaistelua ja apinarataa. Lähitaistelussa edettiin viikon mittaan rynkkylyönteihin, ja apinaradalla kellotettiin tällä kertaa oikein ajatkin. Oma aikani oli 5:09, joka oli aika lailla suorituskerran keskikastia. Ihan jees, koska aivan sataprosenttisella teholla ei viitsinyt sykkiä.

Mutta mahtui viikkoon sentään vähän muutakin. Keskiviikkopäivä vierähti allekirjoittaneen ja reilun parinkymmenen muun kuskin osalta Lahdessa liukasradalla. Ammattipätevyyskoulutukseen liittyvään reissuun lähdettiin heti aamulla 12 auton voimin; mukana oli Maseja, SK:ita, Ategoja sekä Rasi ja yksi Scania. Ajoharjoitteluradalla hinkattiinkin sitten samoja tuttuja juttuja, joita itse kukin on niin autokoulussa kuin pasikurssillakin tehnyt.

Itse tulin tällä kertaa ajaneeksi enimmäkseen Ategoilla ja Maseilla. Uudehkon mersukuormurin meno tuntui kyllä melkoisen hyvältä, varsinkin kun aina välillä kävi nauttimassa Masin pesukonemaisesta röykytyksestä... Toisaalta nastamaastorenkain varustettu Masi pysähtyi kyllä liukkaalla melkoisesti norminappularenkaista ABS-Ategoa paremmin; jopa niin hyvin, että sillä oli tylsä harjoitella.

Ajoharjoittelu sinällään oli ihan mukavaa, mutta paahtava helle, samojen juttujen toistaminen sekä kaikki jonotukset ja odotukset kyllä tekivät päivästä myös yllättävän uuvuttavan. Kun sitten vielä olin ajellut yhden Ategon Lahdesta Hennalan mukesin kautta Santikseen, niin tuntui kyllä siltä, että takana oli ihan kunnon työpäivä. Alkoihan kellokin olla jo puoli yhdeksän illalla.

Päivä ei kuitenkaan päättynyt vielä iltavahvareihin, vaan silloin siirryttiin TV-luokkaan. Siellä vietettiin viimeisiä päiviään palveluksessa olevien varusmiesjohtajien kanssa leppoisa ja epämuodollinen juttutuokio, jossa muisteltiin kuluneiden neljän kuljukuukauden monia hauskoja sattumuksia ja fiiliksiä.

Keskiviikkona seinälle oli ilmestynyt myös odotettu tieto siitä, että meikäläisen osalta kultaisessa kuljetuskomppaniassa majailu tulee jäämään näihin neljään kuukauteen. Minä ja yhdeksän muuta pasikuskia nimittäin siirrymme takaisin P-kaudelta tuttuun 2. jääkärikomppaniaan, kunhan edelliset pasikuskit sieltä kotiutuvat 9.7.

Tuossa samaisessa siirtokäskyssä oli myös ihan hauska yllätys: "Siirtyvät miehet komennetaan HL-lomalle maanantaina 5.7. ja tiistaina 6.7." Kun siihen eteen ympätään vielä normaali viikonloppuvapaa ja perään jo aiemmin keskiviikoksi anomani vapaa, saadaankin yllättäen viiden päivän kesäloma, joka alkoi vain neljä päivää nelipäiväisen juhannusloman päätyttyä. Ei paha :)