Enää 69 aamua jäljellä, ja niistäkin ihan vähintään 30 vapailla! Pian voi jo ilman sen suurempaa ironiaa sanoa, että sehän ei ole juuri mitään.
Tässä on siis kohtapuoleen selvitetty 300 palveluspäivää, ja vieläpä kokonaisuutta katsoen suhteellisen kivuttomasti. Kiitos kuuluu hyvin pitkälti inttikavereille. Niin mukavina kuin myös niinä ikävämpinä hetkinä huumori on kukkinut, hymy on ollut herkässä ja yhteishenki ollut muutenkin kohdillaan: rehtiä meininkiä, pientä toverillista jäynäilyä ja sanailua tietenkään unohtamatta.
***
Inttivuoden mittaan ehtii kuulua jos jonkinlaiseen ryhmään, tupaporukkaan, joukkueeseen tai kurssikokoonpanoon. Osa on kasassa päivän, osa viikon, osa kuukausia. Joitakin naamoja on nähnyt lähes päivittäin jo melkein 10 kuukauden ajan, kun taas osa alkuvuoden läheisistä tuttavuuksista on jo päässyt nauttimaan reservin vapaudesta.
Naamalta ja nimeltä tuttuja on kertynyt paljon, mutta läheisimmät tuttavuudet ja monella tapaa mieleenjäävimmät jätkät ovat olleet omia tupakavereita. Eikä ihme, sillä ovathan nuo muutamat Santahaminan eri kasarmeilta löytyvät tuvat tulleet tänä vuonna tutummiksi kuin oma koti.
Täytyy sanoa, että itselläni on kyllä käynyt tupakavereiden kanssa hyvä tuuri. Vuoden mittaan olen ehtinyt asustaa neljässä eri tuvassa ja täten neljässä eri porukassa. Yhteenkään ei ole sattunut mukaan sellaista jamppaa, jonka naamaa ei olisi jaksanut katsella. Sen sijaan erilaisia persoonallisuuksia on kyllä mukaan mahtunut, ja on ollut hauska huomata, kuinka jokainen poppoo on onnistunut olemaan niinkin erilainen - mutta silti aina niin hyvähenkinen.
P-kauden tupaporukka, 2. JK:n tupa 15, jäi mieleen erityisen hyvin yhteen hitsautuneena 12 hengen tiiminä. Se on tietysti varsin luonnollista, sillä olimmehan paitsi saman tuvan asukkaita, myös alokasjoukkueemme yksi ryhmä, joka opetteli tuolloin armeijan arkea ja sotilaan perustaitoja aamusta iltaan ja välillä yölläkin, niin tuvassa kuin ulkonakin. Intin p*skamaisinta aikaahan tuo oli, näin jälkikäteen katsottuna, vaikkei se ehkä siltä silloin (onneksi) tuntunutkaan.
Kaikki oli kaikille yhtä uutta ja outoa, ja hommaa riitti, joten pakkohan siinä oli ryhmän toimia ja ryhmähengen vahvistua. Siltikin sanoisin, että henkilökemiamme mätsäsivät erityisen hyvin yhteen, vaikka persoonat sinällään olivatkin varsin erilaisia. Ei ole ihme, että ryhmämme hajaantuminen P-kauden jälkeen oli hivenen haikeakin tapaus, tai että tällä porukalla ollaan jälkeenpäinkin pidetty pari saunailtaa.
Kuljetuskomppanian tuvan 2 porukasta muodostuikin puolestaan pitkäaikaisin asuintiimini, sillä asustimme seitsemistään samassa tuvassa neljä kuukautta. Yleisilmeeltään ryhmä ei ehkä ollut yhtä äänekäs ja vilkas kuin p-kauden poppoo, jos ajoittaiset riehaantumiset unohdetaan, mutta olihan ryhmä kooltaankin melkein puolet pienempi. Oikein hyvä toverihenki tupaamme kyllä syntyi, ja se vaan vahvistui entisestään, kun kuudesta meistä tuli pasikuskeja, ja toimimme myös kurssilla samassa vaunuryhmässä.
Huonekin oli jollain lailla kotoisa; 2. JK:n tupaan verrattuna se oli valoisa, töpseleitä oli yllin kyllin ja sisustusjärjestlelytkin teimme itse; yksittäiset punkat, kaapit ja pöydät ripolteltiin mukavaksi katsomallamme tavalla. Kun soppaan lisätään vielä kuljetuskomppanian hyvä henki, joka muodostui paitsi muista kuskeista, myös loistavista varusmiesjohtajista, niin kyllä näillä järjestelyillä olisi voinut mieluusti viettää vaikka koko loppuvuoden.
Heinäkuun helteisiin tämä hauskuus kuitenkin tyssäsi, sillä kymmenen pasikuskia, allekirjoittanut mukaanlukien, siirtyi silloin 2. JK:hon. Viimeisiä päiviä tällä tupakokoonpanolla viettelimme melkein koko porukan voimin yhden kuskin mökillä. Nätti reissu.
Alkuun kuljetuskomppaniasta lähteminen tuntui hivenen ikävältä, mutta toisaalta meidän I/10 -kuljuporukan kulta-aika oli silloin muutenkin väistämättä ohi. Varusmiesjohtajat vaihtuivat, ja myös kuljun tupakokoonpanot ja joukkueet uusittiin. Tämän nähtyäni 2. JK:hon palaaminen ei enää tuntunut niin huonolta nakilta; ja lähtihän mukaan myös kaksi jamppaa samasta kuljun tuvasta ja seitsemän muuten tuttua tyyppiä.
2. JK:n tupa 4 olikin sitten taas ihan uudenlainen kokemus. Aiempiin tupiin oli aina muuttanut ennalta toisille tuntemattomia tyyppejä yhtä aikaa, mutta nyt muutimme kuljussa samassa tuvassa asuneen pasiparini kanssa kahdestaan spol-kuskien tupaan. Nuo yhdeksän "vippikuskia" olivat asustaneet keskenään jo useamman kuukauden, ja elivät muutenkin aika pitkälti omaa elämäänsä; ajoja kun oli mihin aikaan vaan, ja yksikön palveluksessa heitä ei pahemmin näkynyt. Enemmän tai vähemmän epämääräisiä lomiakin vilisi niin, ettei niistä viitsinyt edes yrittää pitää lukua.
Pienen alkujärkytyksen jälkeen me pannukuskit, Rekkapena-1 ja Rekkapena-2, saimme kyllä ihan hyvän vastaanoton. Hommiemme erilaisuudesta johtuen meillä ei ollut oikeastaan mitään mahdollisuutta tai tarvettakaan hitsautua osaksi heidän posseaan, mutta ihan kotoisat kolme kuukautta tuossakin tuvassa tuli silti vietettyä. Vaikka samanlaista ryhmähenkeä ei päässyt muodostumaan, spol-kuskit olivat kyllä yksittäisinä jamppoina oikeinkin hyviä tyyppejä.
Nykyinen tupakokoonpano SpolKissa on kyllä oikeastaan paras mahdollinen. Kaikki me kymmenen pannukuskia pääsimme samaan tupaan, jossa lisäksemme asuu neljä 2. JK:sta tuttua, rentoa kokelasta. Tässä tuvassa ei siis liiemmin tutustumisia tarvittu, sillä me kuskit olemme toimineet ja asustaneet enemmän tai vähemmän yhdessä vähintään kahdeksan kuukautta, osittain myös P-kaudelta asti.
***
Tässä vielä ne viikon pakolliset kuulumiset, eli mitä tuli tehtyä letkeätunnelmaisessa tuvassamme rötväilyn lisäksi.
Maanantain vietimme vielä halleilla. Itselläni oli pari pakuajoa; heti aamutuimaan Transportterin huoltoonvienti ja iltapäivästä Sotilaskotiyhdistyksen ajo ristiin rastiin eri toimipaikkojen, kutsuntatilaisuuspaikan, pesulan ja tukun välillä.
Tiistaina iltapäivästä tuli oikeastaan ensimmäistä kertaa SpolKissa käsky, jonka saattoi tulkita niinkin, että myös meidän kuskien täytyy osallistua harjoitukseen. Jostain kummasta syttyi sitten melkeinpä innostunut tunnelma, jonka myötä puimme taisteluvarustuksen ja lähdimme mukaan treenaaman - tai lähinnä kertaamaan - rakennetulla alueella liikkumisen jippoja. Koulutus oli kyllä sopivan rentoa; alkuun skappari näytti esimerkit, ja sitten mentiin puoliryhmissä varusmiesjohtajien johdolla. Paljon taukoja, ja väliin pieniä piristäviä pyrähdyksiä sopiva pilke silmäkulmassa.
Iltapäivästä pasikuskit käskettiin kapteenin juttusille. Oletimme asian liittyvän grilliltä lounasaikaan kärähtäneisiin sankareihin, mutta kyseessä olikin lähinnä yleisten meihin liittyvien asioiden läpikäyntiä hyvässä hengessä. Kunpa kaikki saaren skapparit tajuaisivat yhtä hyvin, että motivaatio hoitaa omat hommamme kunnolla kasvaa kummasti, jos vastaavasti takana olevat aamumme huomioidaan tietyillä vapauksilla ja toisaalta vastuilla nuorempiin verrattuna. SpolKissa homma vaikuttaa toimivan.
Keskiviikkona puolenpäivän aikaan olimme juuri valmiustautumassa kassun pelastautumisharjoitukseen ja sitä seuraavaan viestikoulutukseen, kun neljää pasikuskia tultiin kysymään 2. JK:n nakkiin. Neuvottelevan huutoäänestyksen jälkeen lähtijät selvisivät. Itse lähdin pasihommiin, tällä kertaa tosin en vakioparini kanssa.
Hommana oli putsata ja palauttaa pari pasia, ja sehän suoritettiin turhia höntyilemättä - olihan meillä koko nätti syksyinen iltapäivä aikaa. Oli jotenkin hieno huomata tietty "ammattimainen" meininki, joka hommassa vallitsi. Vaikka ajoinkin ensimmäistä kertaa tämän jampan kanssa, duunit tehtiin vakiintuneilla, rutiinin rentouttamilla tavoilla - ja homma sujui.
Iltapuolesta "tapeltiin" siitä, ketkä kolme pannukuskia meiltä lähtee parin viikon päästä rykmentin ITKK-leirille. Lopulta selvyys syntyi; itse olen vakioparini kanssa lähtijöissä mukana. Myös TJ0-risteilylle ilmoittautuminen alkoi olla ajankohtainen aihe. Uskomatonta, mutta totta.
Torstain ja perjantain jälkeen koitti viikonloppuvapaa.
30. lokakuuta 2010
23. lokakuuta 2010
Gonakuskin kuulumisia
Gonakuskikausi alkoi ihan viimeistään nyt, kun siirryimme viimeisiksi kolmeksi kuukaudeksi SpolKkiin. Meillä kuskeilla on reippaasti vähemmän aamuja edessä kuin spol-miehistöllä, ja toisaalta niitä on takana enemmän kuin heillä tulee koskaan olemaankaan. Niinpä menomme ja meininkimme on ihan oikeutetusti ollut aika vapaata. "Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat" -sanonta on, ei nyt ehkä ihan totta, mutta sinne päin ainakin.
Ensimmäiset pari viikkoa uudessa yksikössä ovatkin olleet aikas leppoisia, mitä nyt pakkaa on välillä sekoittanut epätietoisuus milloin majoittumiskuvioista, milloin ajohomista. Hallipalveluspäiviä on mennyt ja tullut vähän miten sattuu, ja on vaikuttanut, etteivät asianomaiset skapparitkaan oikein tiedä, minkä yksikön kuskien pitäisi milloinkin olla halleilla. Ja jos tietävätkin, niin me kuskit emme ainakaan tiedä.
***
Käynpä tässä läpi parin viikon sekalaisia kuulumisia ja näkymiä erilaisilla ajatuksilla ja havainnoilla höystettynä.
Su 10.10. | Viikonloppuvapaat jäivät tällä kertaa vähän lyhyemmiksi, sillä saarelle täytyi palata jo sunnuntaiaamuna kello 9. Ajopäivystyshän siellä odotti, mikäs muu. Maanantaiaamuna alkoi ajomääräys autolla jos toisellakin, joten ajopässilläkin oli hommia: 26 autoa tuli haettua halleilta pihaan ja käytyä check-list kourassa läpi. Lisäksi muutama ajosta tullut auto oli putsattava, tankattava ja vietävä paikoilleen.
SpolKin päässä oli vielä vähän epäselvyyttä tupajaoista, joten tuvan näkymiä saivat hallita edelleen lattialla lojuneet vauhtisäkit ja isot reput. Se ei kuitenkaan rennon letkeää tunnelmaa estänyt, kun tuttu 10 hengen kuskipoppoo muutamalla tutulla kokelaalla vahvistettuna viritteli petivaatteita ainakin nyt seuraavaa yötä varten.
Ma 11.10. | Herrat johtajat, kello on 5.30 ja on aika herätä. Laitanko valot päälle? Herätys pisti vähän hymyilyttämään. Vaikka tuvassamme onkin kuskienemmistö, se kantaa kuitenkin kokelastuvan statusta.
Päivän hallipalvelus koostui tällä kertaa paketti- ja maastohenkilöautojen kuskauksista saaren ulkopuolelle huoltoon ja sieltä pois. Alkuillasta saimmekin sitten yks kaks yllättäen tiedon, että meidän yksikön hallipalvelus päättyi tällä kertaa tähän. Heti iski pienoinen potutus päälle, sillä komppanialla oli paraikaa meneillään E4A-ampumaharjoitusviikko, jonka olemme itse ryynänneet läpi jo puoli vuotta sitten. Kiinnostusta lähteä vetämään samoja perusjuttuja köpöjen kanssa ei oikein tahdo näillä aamuilla enää löytyä.
Ti 12.10. | Osa kuskeista lähti taistelunäytökseen pasia kuskailemaan, mutta tällä kertaa tämä nakki ei napsahtanut meikäläiselle. Onneksi meitä muita ei kuitenkaan vaadittu lähtemään mihinkään treeneihinkään. Iltaa kohden olikin sitten hyvää aikaa ruveta laittelemaan kamoja kaappiin, sillä näytti siltä, että ainakin me kuskit jäämme näille sijoille.
Ke 13.10. | Päivällä tuli kuskattua pieni kunniavartio henkilöpakulla Ässärykmentin muistomerkille Kallioon ja takaisin. Muutoin aikaa kulutettiin pitkälti tuvassa, leppoisissa merkeissä. Radio kevensi taustalla tunnelmaa, ja tulihan sieltä välillä Maija Vilkkumaan vakio inttibiisikin: ..ja pahimpia on aamut, joiden päättymistä ei näy...
Tosin vähitellen alkaa kyllä näkyä! Selkeästi satanen oli jonkinlainen raja, jonka jälkeen alkoi ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että kyllä se luku oikeasti pienentyy. Kotiutuminen ei enää tunnu aivan mahdottoman kaukaiselta asialta, vaan nyt sitä voi jo varovaisesti odottaa.
Illalla juoksin kuntsarilenkin. Ruskaa katsellessa ja lenkkipolulle tippuneiden lehtien kahistessa tuli muisteltua erästäkin toukokuun alun lenkkikertaa. Silloin tuntui hienolta, kun kesä alkoi tehdä tuloaan: rupesi olemaan lämmintä ja luontokin vihersi. Päivät kuluivat mukavasti pasikurssilla ja inttielämä hymyili. Kuitenkin nyt syksyn harmaassa koleudessa fiilis oli jollain lailla vieläkin hienompi. Takaraivossa kun kuumotteli tieto enää vajaan kolmen kuukauden päässä odottavasta kotiutumisesta.
To 14.10. | Yksikön herätyksen jälkeen virittelimme kaiuttimista ilmoille Eppujen biisin Vuonna 85. Ei liene vaikea arvata, mikä oli I/10-porukan TJ?
Pe 15.10. | Ilmat ovat olleet aika viileitä. Santiksessa ei vielä ole nähty maahan jäänyttä lunta, mutta vaakasuorassa roiskunutta räntää ehdittiin jo viikon mittaan bongata. Niinpä kävimme muutaman muun pasikuskin kanssa varusvarastolla vaihtamassa vaunupäähineet karvavuorelliseen talvimalliin.
Iltapäivällä aika kului tuttuun tapaan kovin hitaasti - lomille lähtöä kun odoteltiin. Musikin kuuntelu ja hyvällä porukalla suoritettu läpänheitto sentään pelastivat iltapäivän ja pitivät suut messingillä.
VLV.
Ma 18.10. | Seuraavana päivänä komppanian hommana oli lähteä pelastuslaitoksen treeneihin maalihenkilöiksi. Viikko-ohjelman mukaan reissuun otettaisiin kulkupeleiksi myös viisi pasia, joka tietäisi siis meille kaikille kuskeille vaununajohommia. Kaiken kukkuraksi osallistuneille olisi tarjolla ti-ke -yöksi yövapaa, joten odottelimme tiistaita hyvillä mielin.
Taas kerran kuljetuskeskus kuitenkin yllätti, sillä ajolistoissa olikin tiistaille muita ajohommia melkein kaikille SpolKin pasikuskeille. Se puolestaan viittasi taas hallipalvelusviikkoon. Niinpä sitä täytyi alkuillasta ihan soittaa yksikön päällikölle, ja kysyä, että mitäs pasien kanssa tehdään. Menevätkin harjoitukseen kuulemma busseilla, joten homma oli tällä kertaa selvä: halliviikkohan tästä taas alkaa.
Ti 19.10. | Ajohommanani oli jo kolmatta kertaa parin viikon sisään Iso-H, ja ajokkinakin tismalleen sama MB Atego. Ainoana erona aiempiin kertoihin oli tiistaisten pyykkisäkkien tuomat pienet lisähommat.
Ke 20.10. | Heti aamiaisen jälkeen lähdin viemään uudenkarheaa Scaniaa huoltoon Konalan Scan-Autoon. Kyllä näillä uusilla kuorkeilla voisi enemmänkin ajella, tuumin. On siellä korkeassa, hiljaisessa ja ergonomisessa maisemakonttorissa vähän eri meininki istua kuin pasissa...
Iltapäivällä oli toisen ajotehtävän vuoro, tällä kertaa pakettiautolla. Ajomääräyksen ilmoittautumistiedot täytyi lukaista pariin otteeseen, mutta uskottavahan se oli: ilmoittautuminen oli - ei enempää eikä vähempää kuin kenraalismiehelle...
Hain Kansallisarkistosta laatikoita, ajoin kenraalin kotiosoitteeseen, ja sieltä sitten kuskasin kenraalin ja useamman mappilaatikollisen Kansallisarkistoon. Siinä välissä eläkeikäinen kenu keitteli kahvitkin. Mitä enemmän nappulaa, sitä rennompi tyyppi -slogan päti aika hyvin tässäkin tapauksessa.
To 21.10. | Synttäripäivä kului kuljetuskomppanian luokassa ajo- ja lepoaika-asetusen, työaikalain ja ajopiirturien ihmeelliseen maailmaan perehtyessä. Välillä käytiin myös pihalla olleissa kuorkeissa räpläämässä erilaisia piirtureita. Tämän rästikoulutuksen jälkeen on nyt sitten kaikki ammattipätevyyskoulutukset käytynä. Ammattipätevyyskoe häämöttää reilun kuukauden päässä.
20-vuotissynttärin kunniaksi oli tullut anottua KL+VLV+VLV, joten lähteä lompsahdin lomillle jo torstai-iltana.
Ensimmäiset pari viikkoa uudessa yksikössä ovatkin olleet aikas leppoisia, mitä nyt pakkaa on välillä sekoittanut epätietoisuus milloin majoittumiskuvioista, milloin ajohomista. Hallipalveluspäiviä on mennyt ja tullut vähän miten sattuu, ja on vaikuttanut, etteivät asianomaiset skapparitkaan oikein tiedä, minkä yksikön kuskien pitäisi milloinkin olla halleilla. Ja jos tietävätkin, niin me kuskit emme ainakaan tiedä.
***
Käynpä tässä läpi parin viikon sekalaisia kuulumisia ja näkymiä erilaisilla ajatuksilla ja havainnoilla höystettynä.
Su 10.10. | Viikonloppuvapaat jäivät tällä kertaa vähän lyhyemmiksi, sillä saarelle täytyi palata jo sunnuntaiaamuna kello 9. Ajopäivystyshän siellä odotti, mikäs muu. Maanantaiaamuna alkoi ajomääräys autolla jos toisellakin, joten ajopässilläkin oli hommia: 26 autoa tuli haettua halleilta pihaan ja käytyä check-list kourassa läpi. Lisäksi muutama ajosta tullut auto oli putsattava, tankattava ja vietävä paikoilleen.
SpolKin päässä oli vielä vähän epäselvyyttä tupajaoista, joten tuvan näkymiä saivat hallita edelleen lattialla lojuneet vauhtisäkit ja isot reput. Se ei kuitenkaan rennon letkeää tunnelmaa estänyt, kun tuttu 10 hengen kuskipoppoo muutamalla tutulla kokelaalla vahvistettuna viritteli petivaatteita ainakin nyt seuraavaa yötä varten.
Ma 11.10. | Herrat johtajat, kello on 5.30 ja on aika herätä. Laitanko valot päälle? Herätys pisti vähän hymyilyttämään. Vaikka tuvassamme onkin kuskienemmistö, se kantaa kuitenkin kokelastuvan statusta.
Päivän hallipalvelus koostui tällä kertaa paketti- ja maastohenkilöautojen kuskauksista saaren ulkopuolelle huoltoon ja sieltä pois. Alkuillasta saimmekin sitten yks kaks yllättäen tiedon, että meidän yksikön hallipalvelus päättyi tällä kertaa tähän. Heti iski pienoinen potutus päälle, sillä komppanialla oli paraikaa meneillään E4A-ampumaharjoitusviikko, jonka olemme itse ryynänneet läpi jo puoli vuotta sitten. Kiinnostusta lähteä vetämään samoja perusjuttuja köpöjen kanssa ei oikein tahdo näillä aamuilla enää löytyä.
Ti 12.10. | Osa kuskeista lähti taistelunäytökseen pasia kuskailemaan, mutta tällä kertaa tämä nakki ei napsahtanut meikäläiselle. Onneksi meitä muita ei kuitenkaan vaadittu lähtemään mihinkään treeneihinkään. Iltaa kohden olikin sitten hyvää aikaa ruveta laittelemaan kamoja kaappiin, sillä näytti siltä, että ainakin me kuskit jäämme näille sijoille.
Ke 13.10. | Päivällä tuli kuskattua pieni kunniavartio henkilöpakulla Ässärykmentin muistomerkille Kallioon ja takaisin. Muutoin aikaa kulutettiin pitkälti tuvassa, leppoisissa merkeissä. Radio kevensi taustalla tunnelmaa, ja tulihan sieltä välillä Maija Vilkkumaan vakio inttibiisikin: ..ja pahimpia on aamut, joiden päättymistä ei näy...
Tosin vähitellen alkaa kyllä näkyä! Selkeästi satanen oli jonkinlainen raja, jonka jälkeen alkoi ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että kyllä se luku oikeasti pienentyy. Kotiutuminen ei enää tunnu aivan mahdottoman kaukaiselta asialta, vaan nyt sitä voi jo varovaisesti odottaa.
Illalla juoksin kuntsarilenkin. Ruskaa katsellessa ja lenkkipolulle tippuneiden lehtien kahistessa tuli muisteltua erästäkin toukokuun alun lenkkikertaa. Silloin tuntui hienolta, kun kesä alkoi tehdä tuloaan: rupesi olemaan lämmintä ja luontokin vihersi. Päivät kuluivat mukavasti pasikurssilla ja inttielämä hymyili. Kuitenkin nyt syksyn harmaassa koleudessa fiilis oli jollain lailla vieläkin hienompi. Takaraivossa kun kuumotteli tieto enää vajaan kolmen kuukauden päässä odottavasta kotiutumisesta.
To 14.10. | Yksikön herätyksen jälkeen virittelimme kaiuttimista ilmoille Eppujen biisin Vuonna 85. Ei liene vaikea arvata, mikä oli I/10-porukan TJ?
Pe 15.10. | Ilmat ovat olleet aika viileitä. Santiksessa ei vielä ole nähty maahan jäänyttä lunta, mutta vaakasuorassa roiskunutta räntää ehdittiin jo viikon mittaan bongata. Niinpä kävimme muutaman muun pasikuskin kanssa varusvarastolla vaihtamassa vaunupäähineet karvavuorelliseen talvimalliin.
Iltapäivällä aika kului tuttuun tapaan kovin hitaasti - lomille lähtöä kun odoteltiin. Musikin kuuntelu ja hyvällä porukalla suoritettu läpänheitto sentään pelastivat iltapäivän ja pitivät suut messingillä.
VLV.
Ma 18.10. | Seuraavana päivänä komppanian hommana oli lähteä pelastuslaitoksen treeneihin maalihenkilöiksi. Viikko-ohjelman mukaan reissuun otettaisiin kulkupeleiksi myös viisi pasia, joka tietäisi siis meille kaikille kuskeille vaununajohommia. Kaiken kukkuraksi osallistuneille olisi tarjolla ti-ke -yöksi yövapaa, joten odottelimme tiistaita hyvillä mielin.
Taas kerran kuljetuskeskus kuitenkin yllätti, sillä ajolistoissa olikin tiistaille muita ajohommia melkein kaikille SpolKin pasikuskeille. Se puolestaan viittasi taas hallipalvelusviikkoon. Niinpä sitä täytyi alkuillasta ihan soittaa yksikön päällikölle, ja kysyä, että mitäs pasien kanssa tehdään. Menevätkin harjoitukseen kuulemma busseilla, joten homma oli tällä kertaa selvä: halliviikkohan tästä taas alkaa.
Ti 19.10. | Ajohommanani oli jo kolmatta kertaa parin viikon sisään Iso-H, ja ajokkinakin tismalleen sama MB Atego. Ainoana erona aiempiin kertoihin oli tiistaisten pyykkisäkkien tuomat pienet lisähommat.
Ke 20.10. | Heti aamiaisen jälkeen lähdin viemään uudenkarheaa Scaniaa huoltoon Konalan Scan-Autoon. Kyllä näillä uusilla kuorkeilla voisi enemmänkin ajella, tuumin. On siellä korkeassa, hiljaisessa ja ergonomisessa maisemakonttorissa vähän eri meininki istua kuin pasissa...
Iltapäivällä oli toisen ajotehtävän vuoro, tällä kertaa pakettiautolla. Ajomääräyksen ilmoittautumistiedot täytyi lukaista pariin otteeseen, mutta uskottavahan se oli: ilmoittautuminen oli - ei enempää eikä vähempää kuin kenraalismiehelle...
Hain Kansallisarkistosta laatikoita, ajoin kenraalin kotiosoitteeseen, ja sieltä sitten kuskasin kenraalin ja useamman mappilaatikollisen Kansallisarkistoon. Siinä välissä eläkeikäinen kenu keitteli kahvitkin. Mitä enemmän nappulaa, sitä rennompi tyyppi -slogan päti aika hyvin tässäkin tapauksessa.
To 21.10. | Synttäripäivä kului kuljetuskomppanian luokassa ajo- ja lepoaika-asetusen, työaikalain ja ajopiirturien ihmeelliseen maailmaan perehtyessä. Välillä käytiin myös pihalla olleissa kuorkeissa räpläämässä erilaisia piirtureita. Tämän rästikoulutuksen jälkeen on nyt sitten kaikki ammattipätevyyskoulutukset käytynä. Ammattipätevyyskoe häämöttää reilun kuukauden päässä.
20-vuotissynttärin kunniaksi oli tullut anottua KL+VLV+VLV, joten lähteä lompsahdin lomillle jo torstai-iltana.
8. lokakuuta 2010
Yllätyksiä
Torstaina tuli täyteen 270 päivää, mikä tarkoitti, että muun muassa oman saapumiseräni sotilaspoliisit kotiutuivat. Meille 2. JK:n pasikuskeille ja tietysti myös varusmiesjohtajille se tiesi muuttoa nuoremman saapumiserän pariin Sotilaspoliisikomppaniaan.
Ennakkotietojen valossa oli odotettavissa, että ei-kotiutuvilla olisi viikolla ohjelmassa lähinnä rötväystä, omatoimista liikuntaa sekä perjantaina muutto. Mutta toisin kävi. Maanantai oli vapaapäivä, kuten pitikin, mutta muuten viikko oli täynnä yllätyksiä.
Hallipalvelus
Tiistain aamiaisen jälkeiset torkut katkesivat yllättäen, kun saimme tiedon, että meidän pitäisi olla kuljetuskeskuksella hallipalveluksessa. Siellä oli luultu, että olemme jo SpolKissa, eikä kukaan näin ollen ollut laittanut asiasta tietoa 2. JK:n suuntaan. Tämä yllättäen tullut tieto oli eittämättä viikon suurin yllätys.
Periaattessa uutinen oli mukava, sillä hallipalvelusviikkoa meillä ei ole kolmeen kuukauteen ollutkaan. Hivenen kuitenkin harmitti se, että se sattui tällaiselle viikolle, jolloin ei muuten olisi ollut mitään hommaa. Parastahan toki olisi, että hallipalvelus sattuisi jonkin harvinaisen veemäisen viikon päälle.
Halliviikko alkoi meikäläisen osalta tiistain ajopäivystyksellä. Monen päällekkäisen leirin takia kukes oli varsin tyhjänä autoista, joten ajopässillä ei kyllä pahemmin hommia ollut. Päivän saldona oli kahden auton nouto ja tarkastus sekä yhden auton putsaus ja palautus. Vähän eri meininki kuin kesäkuussa, jolloin sai painaa duunia tauotta aamusta iltaan.
Yllätyksellinen ajomääräys
Kun keskiviikon ajolista valmistui tiistaina iltapäivällä, ja löysin oman nimeni siitä, kiinnitin ensimmäisenä huomioni outoon ajoneuvon numeroon. Santiksen eri kuorma-autojen rekkarit muistaa aika lailla ulkoa, mutta SA-4041 ei ole mikään niistä. Kun sitten tutkailin parkkipaikkalistaa, arvoitus selvisi. Traktori!
En ollut koskaan ajanut traktoria, saati, että siihen olisi joku koulutus. Kävin sanomassa ajojärjestelijälle asiasta, mutta hän ei ollut moksiskaan. "Kyllä joku tulee nopeat tyypit antamaan aamulla." No, selevä. Tästähän voi tulla ihan hauskaa, tuumin. Kunnes sitten huomasin, että perhana, ajomääräyshän kestää lauantai-iltaan asti...
Traktori ja Transporter
Keskiviikkona aamulla meinasin jo innostua, kun hallipäivystäjä totesi, että ajoni onkin peruttu. Josko ei ehkä sittenkään tarvitisisi viikonlopuksi jäädä? Heti seuraavassa kuitenkin sanottiin, että se ajo saattaa sittenkin tulla vielä tällä viikolla... No sitähän tämä hallipalvelus aina on; löysässä ginesuhkahirressä roikutaan perjantaihin asti.
Joka tapauksessa lähdin kuin lähdinkin yhden toisen pasikuskin kanssa saamaan pikaista koulutusta vuosimallia 79 oleviin Valmetin traktoreihin. Toisen konepellin alta löytyi linnunpesä (tyhjä kylläkin) ja toinen tarvitsi boosteria herätäkseen henkiin. Muutenkin olivat melkoisia rouskuja, mutta kyllä ne kaikesta huolimatta liikkeelle lähtivät. Siinä sitten pieni hetki niillä kurvailtiin.
Kerran onnistuin mokoman härvelin stögäämään keskelle tietä, eikä se siitä edelleen varsin tyhjällä akullaan tietenkään jaksanut käynnistyä. Niinpä ei auttanut kuin kylmän viileästi avata konepelti ja käynnistää boosterilla keskellä tietä. Onneksi oli moinen vekotin vielä matkassa mukana, vähän yleisöä näkemässä ja ihmeen hiljainen hetki tiellä muutenkin... Jatkossa muistin kyllä pitää käsikaasun riittävillä kierroksilla koko ajan.
Traktoriin tutustumisen jälkeen napsahtikin yllättäen ajo Sotilaskotiyhdistyksen Transportterilla. Munkkikahvien roudausta Otaniemestä Töölöön. Ihan hauska, simppeli ajo.
Yövapaa
Koko komppanialla, myös meillä ei-ihan-vielä-kotiutuvilla, oli keskiviikon ja torstain vastaisina öinä mahdollisuus yövapaisiin. Itsekin lähdin ensimmäistä kertaa palvelusaikanani yövapaalle ke-to-yöksi. Säästyipähän samalla yliannostukselta spollejen kotiutusbiisejä, aamujenhuuteluja ja TJ0-fiiliksiä.
Iso-H
Torstain ajonakkina oli varuskunnan huoltoajo, jonka hommat koostuvat suurilta osin Isosaaren muona- ynnä muiden lähetysten roudaamisesta päälaiturille ja sieltä pois. Siksipä ajoa kutsutaan myös Isosaaren huoltoajoksi, tai tuttavien kesken Iso-H:ksi. Mahtuu päivään tosin myös esimerkiksi Varuskuntakerhon lounaan kuskausta - sekä riittämiin sodetaukoja.
Ajopelinä oli Mersun Atego, mikä oli ihan mukava ja näppärä auto tähän hommaan, mitä nyt kapellikate pressun kiinnityksineen ei ihan ole näppärin ratkaisu jakeluajoon. Vastaavia ajotehtäviä kaipaisi kyllä enemmänkin; kerrankin nimittäin pääsi omatoimisesti ja kokonaisvaltaisesti treenaamaan "oikeita" kuorkkikuskin hommia. Jo yhden hassun päivän jälkeen huomasi, että lastauslaituriin peruuttaminen, ahtaissa paikoissa venkslailu ja perälaitanostimen käyttö sujuivat taas pykälää aiempaa varmemmin.
Takana 270, edessä 92 -päivään mahtui myös paljon puhuva tilanne. Meikäläinen kärräili juuri tyhjiä hernaripönttöjä kuorkin kyydistä mukesiin, kun näin sivusilmällä siviiliasuisen muodon komppaniamme edessä. Vuoden odotetuin käsky, reserviin poistu, taisi olla lähellä. Kieltämättä tuossa kohtaa ihan hetkeksi pysähtyi miettimään... Mutta ei - en kyllä edelleenkään kadu kuskihommavalintaani, tuumin, ja kaasuttelin Ategolla pois.
Hyvällä fiiliksellä kotiutuspäivänä
Yllättävän vähän tuo yhdeksän kuukauden jamppojen kotiutuminen kyrsi. Osaltaan asiaa tietysti auttoi se, ettei missään vaiheessa ole ajatellutkaan pääsevänsä täältä alle vuodessa pois, ja osaltaan tuli taas eteen sama ilmiö kuin heinäkuussa: Silloin tuntui hyvältä huomata, että itselläkin oli takana jo puolet, ja nyt saattoi todeta, että takana on jo peräti 75%.
Jotenkin nuo muiden kotiutumiset vissiin tuovat arjen keskelle muistutuksen siitä, mitä tässä kovasti odotetaan, ja että kyllä se omakin kotiutuspäivä sieltä vielä tulee. Hitaasti, mutta varmasti.
Muutto ja YV
Alunperin muuton SpolKkiin piti olla perjantaina, mutta se siirrettiinkin jo torstaille. Niinpä päivällisen jälkeen me 10 pasikuskia ja 17 johtajaa heittiimme kimpsumme ja kampsumme kuormurikyydillä SpolKkiin, jossa olikin sitten melkoinen hässäkkä sen suhteen, miten ja mihin majoitumme. Ja avoimeksihan se vielä jäikin.
Päivän mittaan puhuttiin, että joku oli käynyt kysymässä kapteenilta yövapaata, ja että sellainen oltaisiin myös saamassa. Asiahan otettiin tietysti heti ensi alkuun puheeksi SpolKin käytävllä vastaan tulleen, rennon tuntuisen varapäällikkö-kapun kanssa. Hän siinä kyseli, että kuka ne on luvannut, ja vastasimme, että 2. JK:n päällikkö; sellainen käsitys meillä tosiaan oli. No SpolKin kapteeni päätti soittaa ja varmistaa asian. Kuten ehkä saattoi arvata, 2. JK:n kapteenin vastaus oli, ettei hän ole kyllä yövapaista puhunut kenenkään kanssa.
Niin siinä kuitenkin kävi, että saimme kuin saimmekin lopulta luvan lähteä yövapaille. Vauhtisäkit ja reput saivat jäädä epämääräisiin röykkiöihin johonkin meille tulevaan tupaan, ja sitten lähteä lompsimme taas vapaille. Niin muuten, kolmen kuukauden autottoman jakson jälkeen sain taas parkkipaikan, eli nyt pääsee taas hurruuttelemaan matkat mukavasti ja nopsasti omalla kärryllä.
Iso-H ja viikonloppu
Hivenen yllättäen perjantaiksi napsahti taas Iso-H, mutta sekös sopi. Samalaisia ruokalasteja ja sama Atego.
Iltapäivästä oli sitten kohtalon hetki, kun viikonlopun ajolistat valmistuivat. Traktoriajo, jonka piti kestää lauantaihin tuli kyllä mukaan kuvioihin, mutta napsahtikin toisen kuljettajan murheeksi. Ihan ei tuuri riittänyt kuitenkaan täyteen viikonloppuvapaaseen, sillä allekirjoittanut oli merkitty sunnuntain ajopäivystäjäksi. No, onpahan nyt lomaa sentään sunnuntaiaamuun kello yhdeksään asti.
***
Että semmoinen viikko; olipahan ainakin tavallisuudesta poikkeava ja muutenkin loppujen lopuksi ihan mukava. Ilmeisesti jatkamme hallipalveluksessa myös ensi viikon ajan, mikä oli ihan hyvä uutinen; komppanialla kun on ampumaharjoitusviikko, eikä nyt ihan hirveästi tekisi mieli lähteä toistamaan puolen vuoden takaisia harjoitussettejä.
Ennakkotietojen valossa oli odotettavissa, että ei-kotiutuvilla olisi viikolla ohjelmassa lähinnä rötväystä, omatoimista liikuntaa sekä perjantaina muutto. Mutta toisin kävi. Maanantai oli vapaapäivä, kuten pitikin, mutta muuten viikko oli täynnä yllätyksiä.
Hallipalvelus
Tiistain aamiaisen jälkeiset torkut katkesivat yllättäen, kun saimme tiedon, että meidän pitäisi olla kuljetuskeskuksella hallipalveluksessa. Siellä oli luultu, että olemme jo SpolKissa, eikä kukaan näin ollen ollut laittanut asiasta tietoa 2. JK:n suuntaan. Tämä yllättäen tullut tieto oli eittämättä viikon suurin yllätys.
Periaattessa uutinen oli mukava, sillä hallipalvelusviikkoa meillä ei ole kolmeen kuukauteen ollutkaan. Hivenen kuitenkin harmitti se, että se sattui tällaiselle viikolle, jolloin ei muuten olisi ollut mitään hommaa. Parastahan toki olisi, että hallipalvelus sattuisi jonkin harvinaisen veemäisen viikon päälle.
Halliviikko alkoi meikäläisen osalta tiistain ajopäivystyksellä. Monen päällekkäisen leirin takia kukes oli varsin tyhjänä autoista, joten ajopässillä ei kyllä pahemmin hommia ollut. Päivän saldona oli kahden auton nouto ja tarkastus sekä yhden auton putsaus ja palautus. Vähän eri meininki kuin kesäkuussa, jolloin sai painaa duunia tauotta aamusta iltaan.
Yllätyksellinen ajomääräys
Kun keskiviikon ajolista valmistui tiistaina iltapäivällä, ja löysin oman nimeni siitä, kiinnitin ensimmäisenä huomioni outoon ajoneuvon numeroon. Santiksen eri kuorma-autojen rekkarit muistaa aika lailla ulkoa, mutta SA-4041 ei ole mikään niistä. Kun sitten tutkailin parkkipaikkalistaa, arvoitus selvisi. Traktori!
En ollut koskaan ajanut traktoria, saati, että siihen olisi joku koulutus. Kävin sanomassa ajojärjestelijälle asiasta, mutta hän ei ollut moksiskaan. "Kyllä joku tulee nopeat tyypit antamaan aamulla." No, selevä. Tästähän voi tulla ihan hauskaa, tuumin. Kunnes sitten huomasin, että perhana, ajomääräyshän kestää lauantai-iltaan asti...
Traktori ja Transporter
Keskiviikkona aamulla meinasin jo innostua, kun hallipäivystäjä totesi, että ajoni onkin peruttu. Josko ei ehkä sittenkään tarvitisisi viikonlopuksi jäädä? Heti seuraavassa kuitenkin sanottiin, että se ajo saattaa sittenkin tulla vielä tällä viikolla... No sitähän tämä hallipalvelus aina on; löysässä ginesuhkahirressä roikutaan perjantaihin asti.
Joka tapauksessa lähdin kuin lähdinkin yhden toisen pasikuskin kanssa saamaan pikaista koulutusta vuosimallia 79 oleviin Valmetin traktoreihin. Toisen konepellin alta löytyi linnunpesä (tyhjä kylläkin) ja toinen tarvitsi boosteria herätäkseen henkiin. Muutenkin olivat melkoisia rouskuja, mutta kyllä ne kaikesta huolimatta liikkeelle lähtivät. Siinä sitten pieni hetki niillä kurvailtiin.
Kerran onnistuin mokoman härvelin stögäämään keskelle tietä, eikä se siitä edelleen varsin tyhjällä akullaan tietenkään jaksanut käynnistyä. Niinpä ei auttanut kuin kylmän viileästi avata konepelti ja käynnistää boosterilla keskellä tietä. Onneksi oli moinen vekotin vielä matkassa mukana, vähän yleisöä näkemässä ja ihmeen hiljainen hetki tiellä muutenkin... Jatkossa muistin kyllä pitää käsikaasun riittävillä kierroksilla koko ajan.
Traktoriin tutustumisen jälkeen napsahtikin yllättäen ajo Sotilaskotiyhdistyksen Transportterilla. Munkkikahvien roudausta Otaniemestä Töölöön. Ihan hauska, simppeli ajo.
Yövapaa
Koko komppanialla, myös meillä ei-ihan-vielä-kotiutuvilla, oli keskiviikon ja torstain vastaisina öinä mahdollisuus yövapaisiin. Itsekin lähdin ensimmäistä kertaa palvelusaikanani yövapaalle ke-to-yöksi. Säästyipähän samalla yliannostukselta spollejen kotiutusbiisejä, aamujenhuuteluja ja TJ0-fiiliksiä.
Iso-H
Torstain ajonakkina oli varuskunnan huoltoajo, jonka hommat koostuvat suurilta osin Isosaaren muona- ynnä muiden lähetysten roudaamisesta päälaiturille ja sieltä pois. Siksipä ajoa kutsutaan myös Isosaaren huoltoajoksi, tai tuttavien kesken Iso-H:ksi. Mahtuu päivään tosin myös esimerkiksi Varuskuntakerhon lounaan kuskausta - sekä riittämiin sodetaukoja.
Ajopelinä oli Mersun Atego, mikä oli ihan mukava ja näppärä auto tähän hommaan, mitä nyt kapellikate pressun kiinnityksineen ei ihan ole näppärin ratkaisu jakeluajoon. Vastaavia ajotehtäviä kaipaisi kyllä enemmänkin; kerrankin nimittäin pääsi omatoimisesti ja kokonaisvaltaisesti treenaamaan "oikeita" kuorkkikuskin hommia. Jo yhden hassun päivän jälkeen huomasi, että lastauslaituriin peruuttaminen, ahtaissa paikoissa venkslailu ja perälaitanostimen käyttö sujuivat taas pykälää aiempaa varmemmin.
Takana 270, edessä 92 -päivään mahtui myös paljon puhuva tilanne. Meikäläinen kärräili juuri tyhjiä hernaripönttöjä kuorkin kyydistä mukesiin, kun näin sivusilmällä siviiliasuisen muodon komppaniamme edessä. Vuoden odotetuin käsky, reserviin poistu, taisi olla lähellä. Kieltämättä tuossa kohtaa ihan hetkeksi pysähtyi miettimään... Mutta ei - en kyllä edelleenkään kadu kuskihommavalintaani, tuumin, ja kaasuttelin Ategolla pois.
Hyvällä fiiliksellä kotiutuspäivänä
Yllättävän vähän tuo yhdeksän kuukauden jamppojen kotiutuminen kyrsi. Osaltaan asiaa tietysti auttoi se, ettei missään vaiheessa ole ajatellutkaan pääsevänsä täältä alle vuodessa pois, ja osaltaan tuli taas eteen sama ilmiö kuin heinäkuussa: Silloin tuntui hyvältä huomata, että itselläkin oli takana jo puolet, ja nyt saattoi todeta, että takana on jo peräti 75%.
Jotenkin nuo muiden kotiutumiset vissiin tuovat arjen keskelle muistutuksen siitä, mitä tässä kovasti odotetaan, ja että kyllä se omakin kotiutuspäivä sieltä vielä tulee. Hitaasti, mutta varmasti.
Muutto ja YV
Alunperin muuton SpolKkiin piti olla perjantaina, mutta se siirrettiinkin jo torstaille. Niinpä päivällisen jälkeen me 10 pasikuskia ja 17 johtajaa heittiimme kimpsumme ja kampsumme kuormurikyydillä SpolKkiin, jossa olikin sitten melkoinen hässäkkä sen suhteen, miten ja mihin majoitumme. Ja avoimeksihan se vielä jäikin.
Päivän mittaan puhuttiin, että joku oli käynyt kysymässä kapteenilta yövapaata, ja että sellainen oltaisiin myös saamassa. Asiahan otettiin tietysti heti ensi alkuun puheeksi SpolKin käytävllä vastaan tulleen, rennon tuntuisen varapäällikkö-kapun kanssa. Hän siinä kyseli, että kuka ne on luvannut, ja vastasimme, että 2. JK:n päällikkö; sellainen käsitys meillä tosiaan oli. No SpolKin kapteeni päätti soittaa ja varmistaa asian. Kuten ehkä saattoi arvata, 2. JK:n kapteenin vastaus oli, ettei hän ole kyllä yövapaista puhunut kenenkään kanssa.
Niin siinä kuitenkin kävi, että saimme kuin saimmekin lopulta luvan lähteä yövapaille. Vauhtisäkit ja reput saivat jäädä epämääräisiin röykkiöihin johonkin meille tulevaan tupaan, ja sitten lähteä lompsimme taas vapaille. Niin muuten, kolmen kuukauden autottoman jakson jälkeen sain taas parkkipaikan, eli nyt pääsee taas hurruuttelemaan matkat mukavasti ja nopsasti omalla kärryllä.
Iso-H ja viikonloppu
Hivenen yllättäen perjantaiksi napsahti taas Iso-H, mutta sekös sopi. Samalaisia ruokalasteja ja sama Atego.
Iltapäivästä oli sitten kohtalon hetki, kun viikonlopun ajolistat valmistuivat. Traktoriajo, jonka piti kestää lauantaihin tuli kyllä mukaan kuvioihin, mutta napsahtikin toisen kuljettajan murheeksi. Ihan ei tuuri riittänyt kuitenkaan täyteen viikonloppuvapaaseen, sillä allekirjoittanut oli merkitty sunnuntain ajopäivystäjäksi. No, onpahan nyt lomaa sentään sunnuntaiaamuun kello yhdeksään asti.
***
Että semmoinen viikko; olipahan ainakin tavallisuudesta poikkeava ja muutenkin loppujen lopuksi ihan mukava. Ilmeisesti jatkamme hallipalveluksessa myös ensi viikon ajan, mikä oli ihan hyvä uutinen; komppanialla kun on ampumaharjoitusviikko, eikä nyt ihan hirveästi tekisi mieli lähteä toistamaan puolen vuoden takaisia harjoitussettejä.
3. lokakuuta 2010
Vaihteleva välisota
Neljäs ja viimeinen leiriviikko 2. JK:n pasikuskiurallani on nyt takanapäin. Kuusi päivää pyörittiin aluksi Helsingin, sitten Hämeenlinnan seutuvilla alueellisessa sotilaspoliisiharjoituksessa, joka toimi muutaman päivän päästä kotiutuvien I/10 -spollejen loppusotana. Oma TJ:nikin ehti viikon mittaan tippua jo alle satasen.
Maanantai 27.9. - Leirin käynnistelyä
06:22 Aamiainen on syöty, ja kävelen pasiparini kanssa kohti kuljetuskeskusta. Kuljetuskomppanian pihalla on pari tuttua kuskia, moikkaamme nopeasti. Syksyinen aamu on pimeä ja yllättävän kylmä. Kukesin pihasta kiihdyttää pois muutaman kuorma-auton ja muutaman maastoauton letka.
06:34 Pasihallista kuuluu Valmetin moottorien rötkötystä, metalliovien kalinaa ja kuskien huutoja, kun viittä leirille lähtevää vaunua käynnistellään. Ajovalot valaisevat pakokaasuista ilmaa. Aamukin alkaa vähitellen sarastaa.
11:08 Varo-oppitunti oli ja meni, samoin joukkuekamojen pakkaus. Ollaan Hevoshaan kentän laidalla treenaamassa suojeluvaroitusta ja suojeluhälytystä - ihan P-kauden hommia siis. Onneksi ei harjoitella kauaa, eikä edes kovin huolella.
13:06 Kaasuturbiinien humina kuuluu taustalla, sillä olemme Vuosaaren voimalaitoksen alueella. Seison rynkky kädessä pöpelikössä ja toimin suojamiehenä telttojen pystytyksen aikana. Sää on tuulinen ja viileä, mutta onneksi poutainen.
16:02 Paremman tekemisen puutteessa olemme pasiparin kanssa rötväilleet jokusen tovin Pasin miehistötilan lattialla tuulensuojassa. Alikessu käy kolkuttelemassa ovella, ja ilmoittaa, että levätkäähän lisää. Tiedämme sen tarkoittavan yöllisiä ajoja.
19:20 Torkahdeltua tuli, mutta kylmyys vähän haittasi. Syön päivällistä voimalaitoksen takapihalla, ja päätän seuraavaksi etsiä repusta pitkät kalsarit.
21:34 Sijainti: Herttoniemi, vanhan poliisiaseman takana oleva pöpelikkö. Tehtävä: eristä taistelijaparisi kanssa rakennuksen etelä- ja länsisivu. Sisällä on käynnissä etsintä- ja kiinniottocase.
Tiistai 28.9. - Vaunuhommia ja siirtyminen Hätilään
00:50 Hetkinen ehdittiin olla ryhmityksessä, ja mutta nyt olemme komppanian voimin Vuosaaren satamassa. Etsintä- ja kiinniottotehtävä laivassa, bravo-joukkueemme eristää. Me kuskit istumme pasissa, odottelemme, kuuntelemme pienen matkaradion kähinää, ja ehkä torkahtelemmekin.
03:15 Telttaan nukkumaan, vihdoin. Ulkoilman kirpeys vaihtuu makuupussin ja kaminan lämpöön.
10:20 Teltassa ei ole enää järin lämmin, sillä kukaan ei ole tainnut pitää kipinää muutamaan tuntiin. Nukuttua tuli kuitenkin hyvin ja pitkään. Gonarotsi päälle, ulos teltasta ja aamiaista syömään. Syysaurinko valaisee voimalaitosta ja sen pihametsikköä. Sää on edelleen raikkaan viileä, mutta nyt on päällä sen verran vaatetta, ettei tarvitse hytistä. Leirifiilis on nyt :), kun se yön tunteina ehti jo välillä olla :/
13:05 Olemme ajaa hurauttaneet Santahaminaan. Kuskit komennetaan mukaan treenaamaan maastoetsintää. Vesitornin mäen metsikköä haravoidaan avorivissä tovi jos toinenkin, eikä ketään erityisemmin kiinnosta.
14:40 Varsinainen useamman joukkueen etsintä- ja kiinniottotehtävä Santiksen metsämaastossa alkaa. Pasimme öljynlauhdutin vuotaa jäähdytysnestettä, ja onneksi tajusimme avata suumme asiasta juuri oikealla hetkellä. Saamme käskyn jäädä vaunulle odottamaan liikenneturvallisuusupseeria, kun muu joukkue lähtee haravoimaan metsikköä. Joukkueemme toisenkin pasin kuskit meinaavat jäädä vaunuunsa, mutta alikessu kiirehtii kysymään heiltä, että onko teilläkin pasihommia. Kolmannen paikalla olevan pasin kuski ehtii huutaa, että ei niillä mitään ole. Joutuvat siis lähtemään mukaan, ja kiireesti. Kiinnostuksen näkee naamasta. Me lähtöpisteeseen jäävät nauraa hörähtelemme keskenämme.
15:20 Paikalla käväisee kukesin skappareita ja huoltolan työnjohtaja. Kiristelemme letkujen kiinnityksiä, ja vuoto saadaan kuriin.
18:08 Vuosaaren ryhmitystä puretaan. Seisoskelen voimalaitoksen reunaportilla kulunvalvontapisteellä ja availen intin autoille porttia. Välillä ehdin opastaa eksynyttä venäläistä rekkakuskiakin. Mahtoikohan ihmetellä voimalaitoksen portilla täydessä taisteluvarustuksessa olevaa "vartijaa"?
19:01 Katselen pasin ratin takaa Kehä kolmosta ja komeaa auringonlaskua. Bravo-joukkue moottorimarssii kahden pakun ja kahden pasin voimin kohti Hämeenlinnaa.
21:15 Hätilässä on pilkkopimeää ja komea tähtitaivas. Kapteeni piti lyhyen puhuttelun, ja muistutti, ettemme saa hävitä tulevissa taisteluissa runosuomalaisille elämäntapataitelijoille. Nyt putsaillaan aseita.
22:55 Bravo-joukkueelle osoitettuun majoituspaikkaan ei mahtunut kuin yksi teltta, mutta eipä joukkueemme KP-taistelijoiden vahvuuskaan ole tällä hetkellä kuin 18. Niinpä tosiaan ahtaudumme kaikki yhteen puolijoukkuetelttaan. Tiivis tunnelma on, mutta kyllä sinne mahtuu. Kipinävuorot sovitaan puolituntisiksi, makuupaikkojen mukaan vastapäivään kiertäväksi. Ainoa poikkeus olemme me pari kuskia, joiden yli hypätään.
Keskiviikko 29.9. - Tetsausta ja saunomista
06:31 Heräsimme, puimme taistelukamat, söimme aamupalan ja nyt aamujumppaamme läheisellä kentällä. Punnerruksia, reppuselässä kantamista, kottikärrykävelyä jne.
08:15 Ampumaradalla ampumassa jonkinlaista sovellettua rk-ammuntaa. Etäisyys 50 metriä, erilaisia häiriönpoistoja, tuplalaukauksia pillinvihellyksellä. Sää on sumuisen kalsea ja fiilis neutraali; ei juuri kiinnosta, mutta ei nyt niin harmitakaan.
10:05 Sovellettu ammunta jatkui pistoolillisilla tappelijoilla. Me pistoolittomat palasimme ryhmitykseen putsailemaan rynkkyjä.
10:20 Istumme pasiparini kanssa vaunussa ja kuuntelemme radiota. Siellä puidaan Häkämiehen työryhmän esitystä siitä, että varusmiespalvelus voisi jatkossa kestää osalla vain neljä kuukautta. Joku haastateltava epäilee, että ehdittäisiinkö siinä ajassa kouluttaa riittävät perustaidot. Olemme sitä mieltä että ehdittäisiin, eikä tekisi edes tiukkaa. (Takana 262, edessä 100 aamua)
15:45 Joukkueen hyökkäysammunta kovilla kudeilla metsämaastossa. Takana on yksi ohjattu liikerataharjoittelu, ja nyt on kovan vedon vuoro. Olen pasin johtajanluukussa rynkyn kanssa, ajelemme pienen lenkin metsätiellä, kunnes pöpeliköstä ponnahtaa pari Janter-maalitaulua. Vaunu seis, avaan tulen, heitän savun, peruutamme vähän matkaa, jalkautamme taistelijat ja ajamme pasin ilmasuojaan. Ensimmäistä kertaa kunnon taistelua vaunun kera.
15:53 Pasi jätettiin ilmasuojaan, ja me kuskit liityimme kolmosryhmään vahvistamaan joukkuettamme. Nyt sitten tetsataan 800 metrin maastoveto. Välillä mennään avojonossa, välillä avorivissä, välillä syöksyttään partioittain ja ammuskellaan janttereita kovilla. Näissä hommissa ei tosiaan tarvitse pooloa tai pitkiä kalsareita.
16:45 Täytyy sanoa, että hyvä fiilishän tuosta tetsaamisesta tuli. Siis siinä mielessä, että hommaa oli kiva kokeilla, kunhan sitä ei tarvitse joka päivä tehdä. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kunnon joukkuekoossa tehty metsämaastohyökkäys koko palvelusaikana, ja ratakin oli sopivan pitkä ja vaihteleva. Ja ainahan näissä kovilla suoritettavissa taisteluammunnoissa itse kukin on paremmin hommassa mukana, kun töhöilyyn ei ole varaa ja sitä myös valvotaan. Ihan hyvää palautettakin saimme vedostamme.
18:35 Turisemme alfan pasikuskien kanssa niitä näitä, kun sotilaskotiauto saapuu paikalle. Jos osaa kuvitella lapset ja jäätelöauto -efektin potenssiin kaksi, voi arvata, miltä sodeautoa läheiselle kentälle seurannut varusmiesjoukko näyttää.
19:15 Kuivaharjoittelemme suojueen toimintaa henkilönsuojauksessa. Hämärän kentän laidassa oleva sodeauto taitaa viedä porukan huomiota.
20:05 Munkkikahvit ja limuvarastotäydennys.
20:28 Saavumme pasilla saunan pihaan.
20:38 Kiukaan kivien alla on reikä, joista vesi pääsee palotilaan. Löylyt jäävät laimeiksi, mutta sekään ei saunomistunnelmaa liiemmin latista.
22:04 Saunanraikas ja hyväntuulinen joukkue ahtautuu taas yhteen telttaan nukkumaan.
Torstai 30.9. - Pasikuskin päivä, taas
07:57 Aamu on ollut huomattavan sumuinen, mutta Hätilänvuoren huipulle saapuessamme ilma alkoi kirkastua. Utua on enää edessä avautuvassa ampumalaaksossa. Aamuaurinko paistaa syksyiseen tapaan matalalta ja ruskakin on päässyt täällä päin jo suht hyvään vauhtiin.
08:16 Tarkkuuskivääriammunan arvioitava suoritus on lähtenyt käyntiin. Tehtävään kuuluu rynkkyjen ja tarkkuuskivääreiden kohdistelua, pitkälanka-antennin asentamista ja lopulta myös pitkänmatkan ammuntoja. Maaleja oli eri etäisyyksillä 200 metristä aina 735 metriin. Kaikille ei ollut kuitenkaan tarkoituskaan riittää hommaa, joten me loput vietämme aamua mukavasti nuotion ympärillä torkahdellen.
09:28 Arvioitava suoritus on ohi, ja kaikki pääsevät kokeilemaan ammuntaa pitkillä etäisyyksillä ja tarkkuuskiväärillä. Viisi kutia ei näköjään riitä niin vankan kokemuksen saamiseen, että olisin osunut, mutta ei kai pasikuskin mikään tarkka-ampuja tarvitse ollakaan.
11:44 Hernekeitot tuli syötyä, ja tässähän sitä istuskellaan pasissa odottelemassa ajan kulumista.
13:54 Suojueammunta menossa. Vip-henkilöä ja suojuetta kuljetettiin kahdella pasilla noin puolen kilometrin matka, kunnes matka tyssäsi "miinoitteeseen". Suojue jalkautui ja lähti metsään, ja me kuskit jäimme vaunuun. Mikäs tässä radiota kuunnellessa ja suklaata syödessä.
16:55 Ryhmityksen purkua ja päivällistä. Ohessa myös taskujen irroittamista taisteluliivistä, sillä iltasella on tarkoitus kuitata Kasi-simulaattorin liivit.
18:47 Hätilästä on siirrytty Panssariprikaatin alueelle Parolannummelle. Kukin on käynyt kuittaamassa itselleen Kasi-järjestelmän taisteluliivit, kypäräosan ja aseen lasertähtäimen tulevia taisteluita varten. Nyt olemme kahdeksan pasikuskin voimin saamassa perehdytystä pasien varustamisesta simulaattoritaisteluita varten. Systeemi tunnistaa vaunun saamat osumat, ja kertoo kaliiberin ja osumakohdan perusteella vaikutuksen. Rynkky ei aiheuta muuta kuin ääniefektin vaunun sisäpuhelujärjestelmässä, mutta järeämmät aseet aiheuttavat sitten tuhoakin. Esimerkiksi moottoriin osuttaessa tulee ilmoitus "ajoneuvo liikuntakyvytön", ja miehistötilan osuessa tulilinjalle saattaa tulla miehistötappioita.
21:15 Muu joukkue lähti suojelukoulutukseen, eli puki sadeasut ja nasset sun muut päälle, mutta me kuskit jäimme virittelemään vaunuihin simulaattorivehkeiden piuhoja ja laitebokseja. Jonkinlainen KSE kai tämäkin?
Perjantai 1.10. - Simulaattoritaistelu
00:04 Syysilta on säkkipimeä ja kylmä. Siirrymme Parolannummelta muutaman kilometrin päähän metsäalueelle, jonne on määrä ryhmittyä puolustukseen.
01:26 Joukkue ryhtyy kohta pienimuotoiseen asemaralliin tulevan suoja-aseman ja harjoitustaloaihioihin sijoitettujen tuliasemien välillä. Kuskit saavat luvan lähteä nukkumaan, tosin telttaa ei ole vielä pystyssä. Pasikin on näillä keleillä varsin kylmä ja muutenkin täynnä varusteita, joten päätämme mennä yhteen harjoitustaloon makuupusseinemme. Talo on tosin vähän imarteleva nimitys, sillä ovien ja ikkunoiden paikoilla oli aukot, ja kivijalan tilallakin kolmenkymmenen sentin rako. Lämpötila oli siis tasan sama kuin ulkona.
07:28 Heräämme, kun taloaihioon tulee taistelijapari puolustukseen. Yllättävän hyvin sitä tuli nukuttua ja tarettua pelkän makuupussin turvin.
07:49 Aamiainen louhittu, ja oma tuliasema osoitettu. Tappelukamat päälle ja istuskelemaan. Tilanne on vielä rauhallinen.
09:06 Radioliikenne alkaa kertoa, että tilanne on perkelöitymässä. Komppaniamme muita joukkueita vastaan on jo hyökätty, ammuskelun ääniä kuuluu jostain kauempaa, ja liivien puheäänikin ilmoittelee vähän väliä epäsuorasta tulesta. Sitä ammutaan kuitenkin vasta kilometrin päässä.
10:14 Tilanne vaikuttaa rauhalliselta, ja joukkueenjohtajan käskystä siirtelemme paseja taktisempiin paikkoihin. Toinen on jo siirretty, ja olen juuri alkamassa käsimerkein ajattamaan toista vaunua, kun takana aletaan ammuskella. Tankinkin ääni kuuluu jostain kauempaa. Säntään vieressä olevaan taloon, jossa tuliasemani sijaitsee.
10:56 Taistelukosketus jäi lyhyeksi ja puolustus piti. Vihollista ei kyllä ollutkaan kuin kourallinen. Pari omaa loukkaantui, toisen taisteluliivi ilmoitti puheella vasemman jalan haavoittuneen, toinen oli taas saanut jonkinmoisen päävamman. Lääkintämies kävi kenttälääkintäsimulaattori-kämmentietokoneellaan naputtelemassa tarvittavat toimenpiteet, toimitti loukkaantuneet evakuontipisteelle, ja nyt olemme lähdössä evakuoimaan loukkaantuneita joukkosidontapaikalle.
13:06 Panssarihälytys! Tankin ääniä kuuluu, samoin laukauksia. Omaan tuliasemaani ei näy vielä mitään.
13:07 Taisteluliivi ilmoittaa: Epäsuora tuli, 80 metriä, 70 metriä. Heittäydyn maihin. Tuhottu.
13:08 Ei auttanut maihin meno tällä kertaa, simulaattorin todennäköisyyslaskenta sattui arpomaan meikäläisen kuolleeksi. Harmi, olisi sitä nyt vähän halunnut ehtiä paukuttelemaankin. Nyt täytyi ottaa kypärä pois tuhoutumisen merkiksi ja jäädä istuskelemaan. Taisteluliivin VR:n kuulutusääntä muistuttava, ellei jopa sama naisääni toistaa tasaisin välein tylyä sanomaansa. Tuhottu.
13:50 Viholinen oli jo tovi sitten jyrännyt koko joukkueemme varsin tehokkaasti. Panssarivaunuja ei onnistuttu tuhoamaan, ja kun jalkaväki sai ryminällä yhden talon haltuun, loppu olikin sitten menoa. Vain pari ulkohuussissa ollutta taistelijaamme säästyi. Seisomme kolmirivissä, joka kuulostaa melko tragikoomiselta, kun kaikkien liivit hokevat epätahtiin tuhottu, tuhottu, tuhottu. Rakentavan palautteen jälkeen saamme käskyn ottaa iltapäivätorkut lämmittävässä auringonpaisteessa.
16:01 Istumme Panssariprikaatin Simulaattorihallin luokkahuoneessa ja näemme skriiniltä päivän kahden taistelukosketuksemme kulun. Maastokartapohjalla näkyy animoituna jokaisen taistelijan ja vaunun liikkeet ja tuhoamiset. Varsin avartavaa. Viimeistään nyt tajuaa, että näitä simulaattoritaisteluita pitäisi olla paljon enemmän - ihan eri meininkihän näissä on kuin pelkillä paukuilla räiskiessä.
19:18 Ilta alkaa olla pimennyt ja leirinuotio lämmittää. Kotiutuvat spollet toteavat, että tässähän on viimeinen yhteinen leiri-ilta käsillä. Olemme leppoisassa notskitunnelmassa mukana, vaikka aamuja onkin jokunen enemmän.
21:10 Kuljetuksensuojaus menossa. Itse olen ensimmäisessä pasissa johtajana, perässä tulee telavaunu, joka kuvaa jotakin mitä lie arvokasta kuljetusta, ja sen perässä toinen pasi. Taas täytyi vaununjohtajana raapia päätään, että mitähän sitä tekisi, kun mikään ei taas tunnu toimivan. Telavaunumiehillä taitaa olla omat säädöksensä, jotka vaativat varsin pitkää turvaväliä nopeuden noustessa, ja spollealikit taas hermostuvat, jos väli vähänkin kasvaa, koska suojueajossa ajoneuvojen pitäisi ajaa mahdollisimman lähellä. Tässähän sitten körötellään. Luvattua reittiopastustakaan ei näy, ja radiolla tavoittaa jostain syystä vain vaunumiehet ja alfa-joukkueen johtajat, muttei lainkaan omia johtajiamme.
22:40 Kuljetus saatiin kuin saatiinkin perille. Simulaattorivehkeet olivat käytössä, mutta vihollista ei näkynyt. Nyt ollaan taas ryhmityksessä. Kuskit ja pari vemppaa saavat käskyn ryhtyä teltanpystytykseen, sillä kuljettajien lepoaika täytyy taas saada täytettyä.
22:56 Pykäämme puolijoukkuetelttaa pystyyn pimeässä, kun läheisen aukean takaa avataan yllättäen tuli. Hivenen harmittaa, että taisteluvarustus tuli jo kevennettyä pois, muuten olisi voinut mennä vähän paukuttelemaan. Nyt täytyi tyytyä kuulosuojainten pukemiseen ja jatkaa teltan pystyttämistä. Valokuri tekee siitäkin hommasta kyllä suhteellisen haasteellista.
23:20 Teltta on pystyssä ja kaminassakin tuli. Lyhyt taistelukosketuskin on ohi, jokunen vihollinen ampui aukean takaa, jokunen palloili ihan ryhmityksen kupeessa. Laukauksia vaihdettiin, mutta kukaan ei tainnut haavoittua tai kuolla. Kaikki loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Me kuskit rupeamme nukkumaan, ja suurin osa muistakin taistelijoista tulee telttaan huilaamaan. Ulos jäävät vain vartiomiehet.
Lauantai 2.10. - Kaivattu kotiinpaluu
02:04 Herään täyteen ahdetussa teltassa huudettuun hälytykseen ja sitä seuranneeseen säpinään. Käännän kylkeä. Ulkona aletaan taas paukutella, joten täytyy vielä laittaa Peltorit korville.
06:00 Herätys, aamupala, tappelukamojen pukeminen, pasin Eberspächerin käynnistäminen ja lisäohjeiden odottelu.
08:05 Taas ollaan kuljetusta suojaamassa. Vähän yli puolimatkassa kohti Parolannummea annetaan suojeluvaroitus. Vaunu seis ja porukka alkaa kiskoa sadeasuja ylleen ja ottaa kaasunaamareita käden ulottuville.
08:14 Suojeluhälytys. Ajamme leveää maastouraa pitkin, joten voin huoleti pukea nassen naamalle ajon aikana.
08:50 Panssariprikaatissa olemme käyneet puhdistuspaikalla ja nyt ryhdymme palauttamaan Kasi-liivejä. Pasien simulaattorivarustuksen irroittamisessakin menee hetkonen.
11:41 Joukkuekaluston laskeminen ja siihen päälle lihakeittoa nuotion äärellä.
12:15 Vaunu mars kohti Helsinkiä. Sumu hallitsee edelleen maisemaa.
14:16 Seisomme kolmirivissä kultaisen kotikasarmin edessä Santahaminassa, aurinko paistaa ja jopa lämmittää.
16:44 Kuljetuskeskuksella oli vipinää, kun paseja, maseja, transporttereita ja muitakin ajoneuvoja putsailtiin ja tankkailtiin. Pasia sai taas jynssätä sekä sisältä että ulkoa ihan tosissaan, ja silti lopputulos oli vain menettelevä. Nyt olemme taas kasarmin pihassa, jossa liikenneturvallisuusupseerit, kuljetuskeskuksen skappareita siis, tarkastavat vaunuja. Huomautettavaa ja pisteliäitä kommentteja riitti, kuten odotettua, mutta kyllähän ne vaunut kuitenkin lopulta läpäisivät palautustarkastuksen.
17:16 Leirikamat ovat röykkiössä tuvan lattialla. Vielä täytyisi jaksaa laittaa ne kaappiin.
19:33 Komppania on järjestynyt luokkaan. Kapteeni kertoo muun muassa, että komppania onnistui simulaattoritaisteluissa tuhoamaan määrällisesti enemmän omia kuin vihollisia, mikä sai aikaan pienoisen naurunremakan. Sen verran hyväntuulinen kapu kuitenkin oli, ettei viikko kokonaisuudessaan tainnut sentään ihan penkin alle mennä.
***
Jos KASI-taistelusimulaattori jäi mietityttämään, niin tässä on pari linkkiä. Googlella löytää lisää.
http://mil.fi/ruotuvaki/index.php?action=read_page&pid=95&aid=1552
http://www.varusmiespalvelus.fi/ruotuvaki/kuvareportaasit/kasi.html
Maanantai 27.9. - Leirin käynnistelyä
06:22 Aamiainen on syöty, ja kävelen pasiparini kanssa kohti kuljetuskeskusta. Kuljetuskomppanian pihalla on pari tuttua kuskia, moikkaamme nopeasti. Syksyinen aamu on pimeä ja yllättävän kylmä. Kukesin pihasta kiihdyttää pois muutaman kuorma-auton ja muutaman maastoauton letka.
06:34 Pasihallista kuuluu Valmetin moottorien rötkötystä, metalliovien kalinaa ja kuskien huutoja, kun viittä leirille lähtevää vaunua käynnistellään. Ajovalot valaisevat pakokaasuista ilmaa. Aamukin alkaa vähitellen sarastaa.
11:08 Varo-oppitunti oli ja meni, samoin joukkuekamojen pakkaus. Ollaan Hevoshaan kentän laidalla treenaamassa suojeluvaroitusta ja suojeluhälytystä - ihan P-kauden hommia siis. Onneksi ei harjoitella kauaa, eikä edes kovin huolella.
13:06 Kaasuturbiinien humina kuuluu taustalla, sillä olemme Vuosaaren voimalaitoksen alueella. Seison rynkky kädessä pöpelikössä ja toimin suojamiehenä telttojen pystytyksen aikana. Sää on tuulinen ja viileä, mutta onneksi poutainen.
16:02 Paremman tekemisen puutteessa olemme pasiparin kanssa rötväilleet jokusen tovin Pasin miehistötilan lattialla tuulensuojassa. Alikessu käy kolkuttelemassa ovella, ja ilmoittaa, että levätkäähän lisää. Tiedämme sen tarkoittavan yöllisiä ajoja.
19:20 Torkahdeltua tuli, mutta kylmyys vähän haittasi. Syön päivällistä voimalaitoksen takapihalla, ja päätän seuraavaksi etsiä repusta pitkät kalsarit.
21:34 Sijainti: Herttoniemi, vanhan poliisiaseman takana oleva pöpelikkö. Tehtävä: eristä taistelijaparisi kanssa rakennuksen etelä- ja länsisivu. Sisällä on käynnissä etsintä- ja kiinniottocase.
Tiistai 28.9. - Vaunuhommia ja siirtyminen Hätilään
00:50 Hetkinen ehdittiin olla ryhmityksessä, ja mutta nyt olemme komppanian voimin Vuosaaren satamassa. Etsintä- ja kiinniottotehtävä laivassa, bravo-joukkueemme eristää. Me kuskit istumme pasissa, odottelemme, kuuntelemme pienen matkaradion kähinää, ja ehkä torkahtelemmekin.
03:15 Telttaan nukkumaan, vihdoin. Ulkoilman kirpeys vaihtuu makuupussin ja kaminan lämpöön.
10:20 Teltassa ei ole enää järin lämmin, sillä kukaan ei ole tainnut pitää kipinää muutamaan tuntiin. Nukuttua tuli kuitenkin hyvin ja pitkään. Gonarotsi päälle, ulos teltasta ja aamiaista syömään. Syysaurinko valaisee voimalaitosta ja sen pihametsikköä. Sää on edelleen raikkaan viileä, mutta nyt on päällä sen verran vaatetta, ettei tarvitse hytistä. Leirifiilis on nyt :), kun se yön tunteina ehti jo välillä olla :/
13:05 Olemme ajaa hurauttaneet Santahaminaan. Kuskit komennetaan mukaan treenaamaan maastoetsintää. Vesitornin mäen metsikköä haravoidaan avorivissä tovi jos toinenkin, eikä ketään erityisemmin kiinnosta.
14:40 Varsinainen useamman joukkueen etsintä- ja kiinniottotehtävä Santiksen metsämaastossa alkaa. Pasimme öljynlauhdutin vuotaa jäähdytysnestettä, ja onneksi tajusimme avata suumme asiasta juuri oikealla hetkellä. Saamme käskyn jäädä vaunulle odottamaan liikenneturvallisuusupseeria, kun muu joukkue lähtee haravoimaan metsikköä. Joukkueemme toisenkin pasin kuskit meinaavat jäädä vaunuunsa, mutta alikessu kiirehtii kysymään heiltä, että onko teilläkin pasihommia. Kolmannen paikalla olevan pasin kuski ehtii huutaa, että ei niillä mitään ole. Joutuvat siis lähtemään mukaan, ja kiireesti. Kiinnostuksen näkee naamasta. Me lähtöpisteeseen jäävät nauraa hörähtelemme keskenämme.
15:20 Paikalla käväisee kukesin skappareita ja huoltolan työnjohtaja. Kiristelemme letkujen kiinnityksiä, ja vuoto saadaan kuriin.
18:08 Vuosaaren ryhmitystä puretaan. Seisoskelen voimalaitoksen reunaportilla kulunvalvontapisteellä ja availen intin autoille porttia. Välillä ehdin opastaa eksynyttä venäläistä rekkakuskiakin. Mahtoikohan ihmetellä voimalaitoksen portilla täydessä taisteluvarustuksessa olevaa "vartijaa"?
19:01 Katselen pasin ratin takaa Kehä kolmosta ja komeaa auringonlaskua. Bravo-joukkue moottorimarssii kahden pakun ja kahden pasin voimin kohti Hämeenlinnaa.
21:15 Hätilässä on pilkkopimeää ja komea tähtitaivas. Kapteeni piti lyhyen puhuttelun, ja muistutti, ettemme saa hävitä tulevissa taisteluissa runosuomalaisille elämäntapataitelijoille. Nyt putsaillaan aseita.
22:55 Bravo-joukkueelle osoitettuun majoituspaikkaan ei mahtunut kuin yksi teltta, mutta eipä joukkueemme KP-taistelijoiden vahvuuskaan ole tällä hetkellä kuin 18. Niinpä tosiaan ahtaudumme kaikki yhteen puolijoukkuetelttaan. Tiivis tunnelma on, mutta kyllä sinne mahtuu. Kipinävuorot sovitaan puolituntisiksi, makuupaikkojen mukaan vastapäivään kiertäväksi. Ainoa poikkeus olemme me pari kuskia, joiden yli hypätään.
Keskiviikko 29.9. - Tetsausta ja saunomista
06:31 Heräsimme, puimme taistelukamat, söimme aamupalan ja nyt aamujumppaamme läheisellä kentällä. Punnerruksia, reppuselässä kantamista, kottikärrykävelyä jne.
08:15 Ampumaradalla ampumassa jonkinlaista sovellettua rk-ammuntaa. Etäisyys 50 metriä, erilaisia häiriönpoistoja, tuplalaukauksia pillinvihellyksellä. Sää on sumuisen kalsea ja fiilis neutraali; ei juuri kiinnosta, mutta ei nyt niin harmitakaan.
10:05 Sovellettu ammunta jatkui pistoolillisilla tappelijoilla. Me pistoolittomat palasimme ryhmitykseen putsailemaan rynkkyjä.
10:20 Istumme pasiparini kanssa vaunussa ja kuuntelemme radiota. Siellä puidaan Häkämiehen työryhmän esitystä siitä, että varusmiespalvelus voisi jatkossa kestää osalla vain neljä kuukautta. Joku haastateltava epäilee, että ehdittäisiinkö siinä ajassa kouluttaa riittävät perustaidot. Olemme sitä mieltä että ehdittäisiin, eikä tekisi edes tiukkaa. (Takana 262, edessä 100 aamua)
15:45 Joukkueen hyökkäysammunta kovilla kudeilla metsämaastossa. Takana on yksi ohjattu liikerataharjoittelu, ja nyt on kovan vedon vuoro. Olen pasin johtajanluukussa rynkyn kanssa, ajelemme pienen lenkin metsätiellä, kunnes pöpeliköstä ponnahtaa pari Janter-maalitaulua. Vaunu seis, avaan tulen, heitän savun, peruutamme vähän matkaa, jalkautamme taistelijat ja ajamme pasin ilmasuojaan. Ensimmäistä kertaa kunnon taistelua vaunun kera.
15:53 Pasi jätettiin ilmasuojaan, ja me kuskit liityimme kolmosryhmään vahvistamaan joukkuettamme. Nyt sitten tetsataan 800 metrin maastoveto. Välillä mennään avojonossa, välillä avorivissä, välillä syöksyttään partioittain ja ammuskellaan janttereita kovilla. Näissä hommissa ei tosiaan tarvitse pooloa tai pitkiä kalsareita.
16:45 Täytyy sanoa, että hyvä fiilishän tuosta tetsaamisesta tuli. Siis siinä mielessä, että hommaa oli kiva kokeilla, kunhan sitä ei tarvitse joka päivä tehdä. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kunnon joukkuekoossa tehty metsämaastohyökkäys koko palvelusaikana, ja ratakin oli sopivan pitkä ja vaihteleva. Ja ainahan näissä kovilla suoritettavissa taisteluammunnoissa itse kukin on paremmin hommassa mukana, kun töhöilyyn ei ole varaa ja sitä myös valvotaan. Ihan hyvää palautettakin saimme vedostamme.
18:35 Turisemme alfan pasikuskien kanssa niitä näitä, kun sotilaskotiauto saapuu paikalle. Jos osaa kuvitella lapset ja jäätelöauto -efektin potenssiin kaksi, voi arvata, miltä sodeautoa läheiselle kentälle seurannut varusmiesjoukko näyttää.
19:15 Kuivaharjoittelemme suojueen toimintaa henkilönsuojauksessa. Hämärän kentän laidassa oleva sodeauto taitaa viedä porukan huomiota.
20:05 Munkkikahvit ja limuvarastotäydennys.
20:28 Saavumme pasilla saunan pihaan.
20:38 Kiukaan kivien alla on reikä, joista vesi pääsee palotilaan. Löylyt jäävät laimeiksi, mutta sekään ei saunomistunnelmaa liiemmin latista.
22:04 Saunanraikas ja hyväntuulinen joukkue ahtautuu taas yhteen telttaan nukkumaan.
Torstai 30.9. - Pasikuskin päivä, taas
07:57 Aamu on ollut huomattavan sumuinen, mutta Hätilänvuoren huipulle saapuessamme ilma alkoi kirkastua. Utua on enää edessä avautuvassa ampumalaaksossa. Aamuaurinko paistaa syksyiseen tapaan matalalta ja ruskakin on päässyt täällä päin jo suht hyvään vauhtiin.
08:16 Tarkkuuskivääriammunan arvioitava suoritus on lähtenyt käyntiin. Tehtävään kuuluu rynkkyjen ja tarkkuuskivääreiden kohdistelua, pitkälanka-antennin asentamista ja lopulta myös pitkänmatkan ammuntoja. Maaleja oli eri etäisyyksillä 200 metristä aina 735 metriin. Kaikille ei ollut kuitenkaan tarkoituskaan riittää hommaa, joten me loput vietämme aamua mukavasti nuotion ympärillä torkahdellen.
09:28 Arvioitava suoritus on ohi, ja kaikki pääsevät kokeilemaan ammuntaa pitkillä etäisyyksillä ja tarkkuuskiväärillä. Viisi kutia ei näköjään riitä niin vankan kokemuksen saamiseen, että olisin osunut, mutta ei kai pasikuskin mikään tarkka-ampuja tarvitse ollakaan.
11:44 Hernekeitot tuli syötyä, ja tässähän sitä istuskellaan pasissa odottelemassa ajan kulumista.
13:54 Suojueammunta menossa. Vip-henkilöä ja suojuetta kuljetettiin kahdella pasilla noin puolen kilometrin matka, kunnes matka tyssäsi "miinoitteeseen". Suojue jalkautui ja lähti metsään, ja me kuskit jäimme vaunuun. Mikäs tässä radiota kuunnellessa ja suklaata syödessä.
16:55 Ryhmityksen purkua ja päivällistä. Ohessa myös taskujen irroittamista taisteluliivistä, sillä iltasella on tarkoitus kuitata Kasi-simulaattorin liivit.
18:47 Hätilästä on siirrytty Panssariprikaatin alueelle Parolannummelle. Kukin on käynyt kuittaamassa itselleen Kasi-järjestelmän taisteluliivit, kypäräosan ja aseen lasertähtäimen tulevia taisteluita varten. Nyt olemme kahdeksan pasikuskin voimin saamassa perehdytystä pasien varustamisesta simulaattoritaisteluita varten. Systeemi tunnistaa vaunun saamat osumat, ja kertoo kaliiberin ja osumakohdan perusteella vaikutuksen. Rynkky ei aiheuta muuta kuin ääniefektin vaunun sisäpuhelujärjestelmässä, mutta järeämmät aseet aiheuttavat sitten tuhoakin. Esimerkiksi moottoriin osuttaessa tulee ilmoitus "ajoneuvo liikuntakyvytön", ja miehistötilan osuessa tulilinjalle saattaa tulla miehistötappioita.
21:15 Muu joukkue lähti suojelukoulutukseen, eli puki sadeasut ja nasset sun muut päälle, mutta me kuskit jäimme virittelemään vaunuihin simulaattorivehkeiden piuhoja ja laitebokseja. Jonkinlainen KSE kai tämäkin?
Perjantai 1.10. - Simulaattoritaistelu
00:04 Syysilta on säkkipimeä ja kylmä. Siirrymme Parolannummelta muutaman kilometrin päähän metsäalueelle, jonne on määrä ryhmittyä puolustukseen.
01:26 Joukkue ryhtyy kohta pienimuotoiseen asemaralliin tulevan suoja-aseman ja harjoitustaloaihioihin sijoitettujen tuliasemien välillä. Kuskit saavat luvan lähteä nukkumaan, tosin telttaa ei ole vielä pystyssä. Pasikin on näillä keleillä varsin kylmä ja muutenkin täynnä varusteita, joten päätämme mennä yhteen harjoitustaloon makuupusseinemme. Talo on tosin vähän imarteleva nimitys, sillä ovien ja ikkunoiden paikoilla oli aukot, ja kivijalan tilallakin kolmenkymmenen sentin rako. Lämpötila oli siis tasan sama kuin ulkona.
07:28 Heräämme, kun taloaihioon tulee taistelijapari puolustukseen. Yllättävän hyvin sitä tuli nukuttua ja tarettua pelkän makuupussin turvin.
07:49 Aamiainen louhittu, ja oma tuliasema osoitettu. Tappelukamat päälle ja istuskelemaan. Tilanne on vielä rauhallinen.
09:06 Radioliikenne alkaa kertoa, että tilanne on perkelöitymässä. Komppaniamme muita joukkueita vastaan on jo hyökätty, ammuskelun ääniä kuuluu jostain kauempaa, ja liivien puheäänikin ilmoittelee vähän väliä epäsuorasta tulesta. Sitä ammutaan kuitenkin vasta kilometrin päässä.
10:14 Tilanne vaikuttaa rauhalliselta, ja joukkueenjohtajan käskystä siirtelemme paseja taktisempiin paikkoihin. Toinen on jo siirretty, ja olen juuri alkamassa käsimerkein ajattamaan toista vaunua, kun takana aletaan ammuskella. Tankinkin ääni kuuluu jostain kauempaa. Säntään vieressä olevaan taloon, jossa tuliasemani sijaitsee.
10:56 Taistelukosketus jäi lyhyeksi ja puolustus piti. Vihollista ei kyllä ollutkaan kuin kourallinen. Pari omaa loukkaantui, toisen taisteluliivi ilmoitti puheella vasemman jalan haavoittuneen, toinen oli taas saanut jonkinmoisen päävamman. Lääkintämies kävi kenttälääkintäsimulaattori-kämmentietokoneellaan naputtelemassa tarvittavat toimenpiteet, toimitti loukkaantuneet evakuontipisteelle, ja nyt olemme lähdössä evakuoimaan loukkaantuneita joukkosidontapaikalle.
13:06 Panssarihälytys! Tankin ääniä kuuluu, samoin laukauksia. Omaan tuliasemaani ei näy vielä mitään.
13:07 Taisteluliivi ilmoittaa: Epäsuora tuli, 80 metriä, 70 metriä. Heittäydyn maihin. Tuhottu.
13:08 Ei auttanut maihin meno tällä kertaa, simulaattorin todennäköisyyslaskenta sattui arpomaan meikäläisen kuolleeksi. Harmi, olisi sitä nyt vähän halunnut ehtiä paukuttelemaankin. Nyt täytyi ottaa kypärä pois tuhoutumisen merkiksi ja jäädä istuskelemaan. Taisteluliivin VR:n kuulutusääntä muistuttava, ellei jopa sama naisääni toistaa tasaisin välein tylyä sanomaansa. Tuhottu.
13:50 Viholinen oli jo tovi sitten jyrännyt koko joukkueemme varsin tehokkaasti. Panssarivaunuja ei onnistuttu tuhoamaan, ja kun jalkaväki sai ryminällä yhden talon haltuun, loppu olikin sitten menoa. Vain pari ulkohuussissa ollutta taistelijaamme säästyi. Seisomme kolmirivissä, joka kuulostaa melko tragikoomiselta, kun kaikkien liivit hokevat epätahtiin tuhottu, tuhottu, tuhottu. Rakentavan palautteen jälkeen saamme käskyn ottaa iltapäivätorkut lämmittävässä auringonpaisteessa.
16:01 Istumme Panssariprikaatin Simulaattorihallin luokkahuoneessa ja näemme skriiniltä päivän kahden taistelukosketuksemme kulun. Maastokartapohjalla näkyy animoituna jokaisen taistelijan ja vaunun liikkeet ja tuhoamiset. Varsin avartavaa. Viimeistään nyt tajuaa, että näitä simulaattoritaisteluita pitäisi olla paljon enemmän - ihan eri meininkihän näissä on kuin pelkillä paukuilla räiskiessä.
19:18 Ilta alkaa olla pimennyt ja leirinuotio lämmittää. Kotiutuvat spollet toteavat, että tässähän on viimeinen yhteinen leiri-ilta käsillä. Olemme leppoisassa notskitunnelmassa mukana, vaikka aamuja onkin jokunen enemmän.
21:10 Kuljetuksensuojaus menossa. Itse olen ensimmäisessä pasissa johtajana, perässä tulee telavaunu, joka kuvaa jotakin mitä lie arvokasta kuljetusta, ja sen perässä toinen pasi. Taas täytyi vaununjohtajana raapia päätään, että mitähän sitä tekisi, kun mikään ei taas tunnu toimivan. Telavaunumiehillä taitaa olla omat säädöksensä, jotka vaativat varsin pitkää turvaväliä nopeuden noustessa, ja spollealikit taas hermostuvat, jos väli vähänkin kasvaa, koska suojueajossa ajoneuvojen pitäisi ajaa mahdollisimman lähellä. Tässähän sitten körötellään. Luvattua reittiopastustakaan ei näy, ja radiolla tavoittaa jostain syystä vain vaunumiehet ja alfa-joukkueen johtajat, muttei lainkaan omia johtajiamme.
22:40 Kuljetus saatiin kuin saatiinkin perille. Simulaattorivehkeet olivat käytössä, mutta vihollista ei näkynyt. Nyt ollaan taas ryhmityksessä. Kuskit ja pari vemppaa saavat käskyn ryhtyä teltanpystytykseen, sillä kuljettajien lepoaika täytyy taas saada täytettyä.
22:56 Pykäämme puolijoukkuetelttaa pystyyn pimeässä, kun läheisen aukean takaa avataan yllättäen tuli. Hivenen harmittaa, että taisteluvarustus tuli jo kevennettyä pois, muuten olisi voinut mennä vähän paukuttelemaan. Nyt täytyi tyytyä kuulosuojainten pukemiseen ja jatkaa teltan pystyttämistä. Valokuri tekee siitäkin hommasta kyllä suhteellisen haasteellista.
23:20 Teltta on pystyssä ja kaminassakin tuli. Lyhyt taistelukosketuskin on ohi, jokunen vihollinen ampui aukean takaa, jokunen palloili ihan ryhmityksen kupeessa. Laukauksia vaihdettiin, mutta kukaan ei tainnut haavoittua tai kuolla. Kaikki loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Me kuskit rupeamme nukkumaan, ja suurin osa muistakin taistelijoista tulee telttaan huilaamaan. Ulos jäävät vain vartiomiehet.
Lauantai 2.10. - Kaivattu kotiinpaluu
02:04 Herään täyteen ahdetussa teltassa huudettuun hälytykseen ja sitä seuranneeseen säpinään. Käännän kylkeä. Ulkona aletaan taas paukutella, joten täytyy vielä laittaa Peltorit korville.
06:00 Herätys, aamupala, tappelukamojen pukeminen, pasin Eberspächerin käynnistäminen ja lisäohjeiden odottelu.
08:05 Taas ollaan kuljetusta suojaamassa. Vähän yli puolimatkassa kohti Parolannummea annetaan suojeluvaroitus. Vaunu seis ja porukka alkaa kiskoa sadeasuja ylleen ja ottaa kaasunaamareita käden ulottuville.
08:14 Suojeluhälytys. Ajamme leveää maastouraa pitkin, joten voin huoleti pukea nassen naamalle ajon aikana.
08:50 Panssariprikaatissa olemme käyneet puhdistuspaikalla ja nyt ryhdymme palauttamaan Kasi-liivejä. Pasien simulaattorivarustuksen irroittamisessakin menee hetkonen.
11:41 Joukkuekaluston laskeminen ja siihen päälle lihakeittoa nuotion äärellä.
12:15 Vaunu mars kohti Helsinkiä. Sumu hallitsee edelleen maisemaa.
14:16 Seisomme kolmirivissä kultaisen kotikasarmin edessä Santahaminassa, aurinko paistaa ja jopa lämmittää.
16:44 Kuljetuskeskuksella oli vipinää, kun paseja, maseja, transporttereita ja muitakin ajoneuvoja putsailtiin ja tankkailtiin. Pasia sai taas jynssätä sekä sisältä että ulkoa ihan tosissaan, ja silti lopputulos oli vain menettelevä. Nyt olemme taas kasarmin pihassa, jossa liikenneturvallisuusupseerit, kuljetuskeskuksen skappareita siis, tarkastavat vaunuja. Huomautettavaa ja pisteliäitä kommentteja riitti, kuten odotettua, mutta kyllähän ne vaunut kuitenkin lopulta läpäisivät palautustarkastuksen.
17:16 Leirikamat ovat röykkiössä tuvan lattialla. Vielä täytyisi jaksaa laittaa ne kaappiin.
19:33 Komppania on järjestynyt luokkaan. Kapteeni kertoo muun muassa, että komppania onnistui simulaattoritaisteluissa tuhoamaan määrällisesti enemmän omia kuin vihollisia, mikä sai aikaan pienoisen naurunremakan. Sen verran hyväntuulinen kapu kuitenkin oli, ettei viikko kokonaisuudessaan tainnut sentään ihan penkin alle mennä.
***
Jos KASI-taistelusimulaattori jäi mietityttämään, niin tässä on pari linkkiä. Googlella löytää lisää.
http://mil.fi/ruotuvaki/index.php?action=read_page&pid=95&aid=1552
http://www.varusmiespalvelus.fi/ruotuvaki/kuvareportaasit/kasi.html
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Nice To Know -statistiikkaa
| Sivulatauksia |
Uniikkeja kävijöitä |
Laskurit lyöty käyntiin 30.1. | |
