Kruisailua keskustassa

Pasikurssia pukkaa edelleen, joten päivät ovat kuluneet jo varsin tutuksi käyneen vihreän teräsmöhkäleen kyydissä. Sijaintipaikka vaunussa on päivän mittaan vaihdellut totuttuun tyyliin; takaluukuissa matkustamisen lisäksi on toki tullut istuttua ajajan penkillä ja seistyä johtajan tornissa. T-paitakelit ovat vaunulla ajellessa taas toistaiseksi historiaa, mutta sadepisarat ovat sentään aika hyvin ymmärtäneet olla tippumatta ajojemme aikana.

Maanantai kului vielä Santahaminaa ristiin rastiin kierrellessä, sillä ajoa ja johtamista täytyy olla kumpaakin kasassa neljä tuntia, ennen kuin vaunulla voi lähteä ajelemaan saaren ulkopuolelle. Ei nuo nelituntiset vielä mitään, mutta kun vaunuryhmässä on se kuusi jamppaa, joiden kaikkien täytyy saada ajomäärät täyteen, niin kyllähän siinä saaren pasinmentävät reitit alkavat lopuksi olla varsin tuttuja...

Tiistaina aamupäivästä treenattiin vaihtelun vuoksi vähän renkaanvaihtoa, ilmanottoa ja -antoa sekä Pasin naamioimista. Iltapäivästä jatkettiin taas kovaa ajamista, ja saatiin viimein kaikille tarvittavat saaritunnit täyteen. Sitten vaan nopsasti pesuhallin kautta kohti portteja! Olipa muuten varsin vapauttava fiilis, kun päästiin viimein hurauttamaan pasilla Hevossalmen sillan yli kohti Laajasaloa ja Hertsikkaa.

Taajama-ajolla jatkettiin koko keskiviikkokin. Aamun omalla ajovuorollani vaunu kulki Herttoniemestä Viikin ja Malmin kautta Pukinmäkeen ja johtajavuorolla sieltä Maunulan, Pakilan, Tuomarinkylän ja jostain mistä lie Vantaan Koivuhaan kautta Tikkurilaan.

Ajamisessa saa kuorma-autoonkin verrattuna olla eniten tarkkana ajolinjansa kanssa. Vaunu kun on sen 2,88 metriä leveä, niin eipä sitä kaistoilla paljoa turhaa tilaa jää varsinkaan risteysalueilla. Tietyöt ja pysäköidyt autot ovat sitten vielä kokonaan oma lukunsa. Kun näkyvyys oikean puolen peiliinkin on vielä johtajan koipien takia varsin vaihteleva, niin oikean puolen linjan pitäminen on kyllä ihan aiheellisesti ajajan ja johtajan yhteispeliä. Mutta kyllähän se vaunu ihan nätisti siellä kaistaallan kulki!

Iltapäivästä ei sitten tyydytty enää esikaupunkihuristeluun, vaan vaunu suunnattiin kohti keskustaa. Liikenne lisääntyi, ja samassa suhteessa lisääntyi myös kääntyvien päiden määrä. Kaupungilla on varsin hauska seurata ihmisten reaktioita pasin huristaessa ohi. Katseet kääntyvät niin vauvalla kuin vaarillakin, jotkut heiluttavat, toiset vetävät käden lippaan ja taisipa sitä joku lentosuukkojakin lähettää. Kamerakännykät kuhisevat, ja kyllähän niitä nollien puhaltajia löytyy aina taksikuskeista lähtien... Taisipa sitä joku aamujakin huudella.
 
Itse ajoin Oulunkylästä Vallilan, Pasilan ja Töölön kautta Ruoholahteen. Tiukin tilanne oli Töölössä, jossa muutekin ahtaassa risteyksessä sompaillessa joku bemari livahti oikealta ohi sellaisesta raosta, että ei tainnut montaa iltasanomaa mahtua väliin... Johtajan hätäinen "linjaa vasempaan" komento taisi pelastaa bemarin maalipinnan.

Johtajan homma on kyllä varsinkin tuolla keskustan liikenteessä melkoista pyörimistä. Tarkkana pitää olla, millloin voi "vapaa" -komentoja huikkailla. Menon kun pitäisi olla toisaalta sujuvaa, mutta mikään kulkija ei kuitenkaan saa jäädä huomaamatta. Jatkuvasti pitää myös varmistua vaunun oikeasta ajolinjasta, etteivät pysäköityjen autojen peilit lähde matkaan, tai järeähköt Nokian MPT-nappularekaat pääse käväisemään jalkakäytävän puolella.

Itse johdin nyt iltapäivällä Ruoholahdesta Hietalahden, Kaivarin, Kauppatorin kautta Itäväylälle ja edelleen Laajasaloon, ja yllättävän hyvinhän se meni. Kyllä se Santahaminassa pyöriminen on selvästi jo tuonut sellaista alkavaa rutiinia tähänkin hommaan. Enää ei tarvitse keskittyä siihen johtajana olemiseen, vaan nyt pystyy jo keskittymään itse liikenteeseen, ja komennot tulevat tilanteen mukaan varsin automaattisesti. Ja yhtä tärkeää on, että ne jäävät myös tulematta sellaisissa paikoissa, joissa tilanne on ajajalla hanskassa eikä vaunulla tehdä mitään välttämättä komentoja vaativaa.

Huomenna on luvassa lisää ajoa, alkuun pääkaupunkiseudulla, ja iltapäivästä lähdetään vissiin käymään Porvoossa. Perjantai meneekin sitten pitkälti ensi viikon pasileiriin valmisteluissa.

Hyvii hommii

Tuo lausahdus on intissä varsin yleinen. Usein sitä käytetään enemmän tai vähemmän ironisessa mielessä, mutta allekirjoittaneen kuluneeseen viikkoon se kyllä sopii ihan sellaisenaan. Aurinko on paistanut, lämpötila hiponut hellerajaa ja päivät ovat kuluneet leppoisasti pasilla kruisaillessa. Ei siis hirveämmin valittamista.


Maanantai 17.5.

Lehtipuut olivat muuttuneet neljän päivän lomien aikana vihreiksi, mikä ei ollut ihme, koska sää oli ollut aurinkoinen ja suorastaan helteinen. Ja sellaisena valkeni myös maanantaiaamu, joten takki, maasto- m/91 sai ensimmäistä kertaa jäädä kaappiin. Niin mukesiin kuin muuallekin lampsittiin rennosti t-paidassa.

Pasikurssi jatkui aamupalan ja aamutorkkujen jälkeen kello kahdeksalta, jolloin oli vuorossa yksi oppitunti pasien taulukkohuolloista. Erinäisistä syistä johtuen aamupäivällä ei sitten ollutkaan muuta koulutusta, joten luokasta palattiin tupiin "itsenäisen opiskelun" pariin. Pasikansioiden plärääminen vaan taisi itse kullakin vaihtua aika nopeasti rötväämiseksi. Viimein iltapäivästä kuusihenkiseksi pienentynyt vaunuryhmämme pääsikin sitten todenteolla aloittamaan Santahaminan kiertelyn Sisu XA-185:llä.

Ajotunneilla porukka jakaantuu vaunussa siten, että ajajan ja johtajan paikan miehittävät luonnollisesti yhdet meistä, aina puoli tuntia kerrallaan, opettaja seisoo keskellä ampujan paikalla, ja loput neljä sitten matkustavat muuten vaan takatilassa. Kaikki neljä matkustajaa mahtuvat työntämään yläkroppansa ulos kahdesta takaluukusta, joten mikäs siinä näillä keleillä matkustaessa... Koska kaikki kuulevat nakkipipoissaan, mitä sisäpuhelujärjestelmässä puhutaan, pystyy myös matkustaessa oppimaan johtamista muiden toimintaa seuraamalla. Itse ehdin maanantaina ajaa ja johtaa yhdet puolituntiset.


Tiistai 18.5.

Hieman pilvisempi ja viileämpi päivä, mutta t-paidassa pystyi edelleen menemään. Päivän aiheena oli huoltokoulutus. Vaihdoimme vaunuryhmämme pasiin polttoainesuodattimet, putsasimme ilmansuodattimen ja voitelimme erinäisen määrän rasvanippoja pasin alustasta. Kouluttajan menon vuoksi koulutus loppui jo kello 13, joten iltapäivä vierähtikin sitten munkkikahvien ja rötväämisen merkeissä.


Keskiviikko 19.5.

Ajopäivä ja aurinko paistoi. Santiksen teiden lisäksi mentiin välillä myös pykälää haastavampia maastouria pitkin. C-koulutuksen ja maastoajoleirin jälkeen itse pasilla ajaminen ei sen kummemmin ongelmia tuotanut. Toki ahtaissa paikoissa pitää olla tarkkana, mutta varsin leppoisaa ja mukavaa hommaahan tuo on. Pari puolituntista tuli päivän mittaan ajettua.

Johtaminen on tässä vaunuilussa se osa-alue, joka vaatii enemmän harjoittelua. Ei sillä, että se olisi jotenkin erityisen monimutkaista hommaa, mutta harjaantumistahan se vaatii, jos haluaa homman sujuvan jouhevasti. Tähystää pitäisi sinne sun tänne, antaa tarvittavat risteys- sun muut komennot ajoissa, hahmottaa tilanteet ja välttää tarpeetonta ajajan kaitsemista... Mutta kyllähän se johtaminen tuntui heti astetta luontevammalta kuin edellisillä kerroilla.

Muutoin päivä kului takaluukussa päivää paistatellen. Lämmin auringonpaiste, t-paita, mukavasti vilvoittava ajoviima ja paikoin komeat merimaisemat aiheuttivat kyllä väkisin hyvii hommii -fiiliksen. Pieni vahingoniloinen hymykin puski väkisin pintaan, kun hurautimme vaunulla esteradalla hikoilevien ei-pasikuski-kuljulaisten ohi. Samoin kävi, kun tulimme pasilla soden edustalle jäätelötaukoa pitämään, ja viereisellä kentällä meikäläisellekin tuttu 2. JK nautti auringosta sulkeisissa. Oikeutin nämä vahingoniloiset virneeni kuitenkin sillä, että edessä oleviin 233:een päivään varmasti mahtuu myös meikäläiselle näitä huonompia nakkeja.


Torstai 20.5.

Kesäkelit jatkuivat. Osa ryhmästämme meni aamulla käsittelyradalle, sillä johtajarata piti vielä suorittaa hyväksysti, jotta porttien ulkopuolelle lähteminen ensi viikolla onnistuisi. Sain kuin sainkin heti päivän ensimmäisellä kerralla tuon hyväksytyn suorituksen aikaiseksi. Takaperinpujottelun johtaminen meni nyt kuin vettä vaan, koska paikalla oli eri kouluttaja, joka suositteli tähystystä tehtäväksi ampujan paikalta käsin. Ja sieltä se oli toden totta helpompaa, koska vaunun kääntymiskulman hahmotti takaluukkuja paremmin.

Johtajaradan suorittamisen jälkeen oli hetki aikaa ottaa arskaa Saharan reunalla. Samalla pystyi seuraamaan, kuinka metsiköstä ilmestyi ainakin joukkueen verran taisteluvarustuksessa olevaa porukkaa, joka tietysti ylitti hiekka-alueen syöksymällä. Ei käynyt heitä kateeksi, koska tällä kelillä tuli lämmin jo pelkästä istumisesta. Mutta toisaalta, noilla tetsaajilla ei ollut kuin 50 aamua jäljellä, joten sen kun ryynäävät, nyt kun vielä voivat...

Päivän mittaan tuli taas pari johtajakertaa ja yksi ajokerta. Reiteille tuli taas uusia ja hivenen haastavampia maastouria. Useat käynnissä olleet harjoitukset lisäsivät myös kaikenlaista liikennettä ympäri saarta, joten tuttujen teiden kiertelyyn saatiin sentään vähän uutta haastetta vaihtelevista liikennetilanteista. Johtaminenkin meni taas aiempaa sujuvammin.


Perjantai 21.5.

Kelin puolesta jatkui sama meno. Niin piti jatkua pasikurssillakin, mutta aamupäivän ohjelma meni lopulta vähän uusiksi.

Edellispäivänä pasistamme oli yksi kitkaketjujen ripustuskoukku saanut hieman kipeää pienestä puukosketuksesta, joten se päätettiin vaihdattaa, kun korjaamolla sattui olemaan hyvä sauma tälläiselle pienelle hitsaushommalle. Kun uusi koukku sitten oli paikoillaan ja spreijattu vihreäksi, lähdimme ajamaan. Itse olin matkustajana.

Kauaa ei oltu vielä huristeltu, kun saavuimme salaojitustyön kaventamalle tienpätkälle. Työ oli sitten viime näkemän edennyt muutenkin kapeaan tienkohtaan, eikä kaivannon ja ojan väliin jäänyt juurikaan pasia leveämpää väylää. Jälkiviisaasti puituna johtaja ja ajaja tulivat paikkaan vähän turhan lujaa, ja juuri sen kuuluisan aavistuksen verran liikaa ojan puoleisessa reunassa. Niinhän siinä kävi, että tien reuna petti, ja pasi humpsahti pehmeästi kallelleen ojaan.

Paikalle tuli pian pari muuta pasikurssin pasia, ja kohta olikin käynnissä pelastusharjoitus. Vaijerit, pylpyrät ja vinssit viritettiin reippaasti käyttökuntoon ja varsin pian vaunumme olikin toisen pasin avustamana ylhäällä ojasta. Oli kuitenkin jo aika palata lounastaukoa varten kuljetuskeskukselle.

Iltapäivä sujui sitten ilman kommelluksia ajamista ja johtamista harjoitellen. Santahaminan kiertely alkoi jo kyllästyttää, mutta ensi viikolla päästäänkin onneksi jo kaupungille ajelemaan. Pitäkäähän silmät auki, jos vaikka tulee Ps 677-548 vastaan.

Vaunu mars!

Leppoisaa meininkiä on tässä pidellyt... Kaikenlaiset täyteohjelmat, tetsaukset ja sykkimiset voi hetkeksi unohtaa, sillä viikko-ohjelmat koostuvat kesäkuun toiselle viikolle asti vain ja ainoastaan pasikurssista.

Vallitseva lomarytmikin on nyt varsin mukava; viikonloppu meni vapailla, sitten oli kolme päivää palvelusta ja nyt onkin neljä päivää lomaa. Kerrankin lomillelähtöpäivä koitti ilman kovaa loma-tj:n laskemista, mutta viimeiset tunnit tuntuivat tuntuivat kyllä tänään kuluvan sitäkin hitaammin...


***

To 6.5.

Mikä olisikaan ollut parempi tapa nauttia aurinkoisesta kevätpäivästä kuin ottaa Pasi ulos pilttuustaan ja lähteä ajelemaan... Vain pyörien nostattama hiekkapöly yritti hieman himmentää kirkasta keliä, kun kurssipasimme kiertelivät ja kaartelivat pitkin poikin Saharaa. Päivä kului niin sanottujen alkeisajojen suorittamiseen.

Kukin pääsi ottamaan ensituntumaa niin ajajana kuin johtajanakin toimimiseen, ja tietysti samalla tuli treenattua sisäpuhelinjärjestelmän käyttöä, käskyjen antamista ja niiden toistamista. Ehdimme tutustua myös pasitutkinnon käsittelyrataan ja aloittaa sen treenaamisenkin.

Pasi on varsin lunki ajettava automaattivaihteineen kaikkineen. Kuskin kannalta suurin ero tavanomaiseen kuormuriin on huomattavasti rajoittunut näkyvyys. Suoraan eteen nyt vielä näkee kelvollisesti, mutta jo etuviistoon ja sivuille tähystäminen alkaa olla melkoista kurkkimista. Siksi Pasissa onkin ajajan lisäksi aina johtaja, joka lähtökohtaisesti seisoo pelkääjän paikalla olevalla alustalla ja on yläkropaltaan luukun kautta vaunusta ulkona. Kommunikointi hoituu sisäpuhelinjärjestelmän avulla. Kuulokkeet ja kurkkumikrofonit on integroitu ajopäähineeseen eli tuttavallisemmin "nakkipipoon".


Pe 7.5.

Perjantai oli taas tyypillinen esimerkki kurssin rakennekoulutuspäivästä. Aamulla käsiteltiin päivän aiheet oppitunneilla ja iltapäivästä käytiin sitten samoja asioita oman ryhmän kanssa vaunulla läpi. Tällä kertaa käsittelyvuorossa olivat jäähdytysjärjestelmä, polttoainejärjestelmä ja voitelujärjestelmä.


Ma 10.5.

Rakenneaiheina olivat jousitus sun muut kannattimet sekä paineilmajärjestelmä. Koska ryhmämme kouluttaja oli poissa, emme tällä kertaa kuitenkaan räpeltäneet näitä asioita vaunuilla, vaan menimme iltapäiväksi Saharan reunalle treenaamaan Pasin käsittelykoetta.

Käsittelykokeessa täytyy ensin pujotella muutamat 10 metrin välein olevat keilat ja ajaa sitten kahden kymmenmetrisen lankun päältä. Ensimmäistä lankkua ajetaan vasemman puolen pyörillä, sitten tehdään sivuttaissiirtymä ja sihdataan seuraavalle lankulle siten, että vaunun oikean puolen reunat menevät lankkua pitkin.

Pujottelu on Pasilla hivenen vaikkapa kuorma-autoa haastavampaa, koska mitään pyöriä ei näe peilin kautta. Perän oikaisu täytyy siis osata arvioida, ja peilistä voi sitten tarkistaa, miten arvio osui oikeaan. Pelivarat ovat kyllä aika vähissä, jos peilistä huomaa ajolinjan olleen viturallaan. Varsin pian Pasin kanssa oli kuitenkin jo sen verran sinut, että pujottelu ei tuottanut ongelmia.

Lankut sen sijaan ovat vähän haastavampia, koska rengaslinjan arviointia hankaloittaa niiden sijainti vaunun kylkilinjan sisäpuolella sekä ohjaamon kohdalta suippeneva keulan muoto. Muutaman harjoittelukierroksen jälkeen kouluttamassa ollut kapteenismies kuitenkin otti jo nimen ylös eli hyväksyi suorituksen. Tämä hyväksyntä tarvitaan, jotta päästään aikanaan ajotunneilla ulos saarelta. Tutkinnossa tämäkin koe pitää kuitenkin vielä suorittaa uudestaan.


Ti 11.5.

Tiistai oli melkeinpä jo liian leppoisa päivä. Aamiaisen jälkeen ehti ottaa normaalit puolentoista tunnin torkut ennen oppitunteja. Tai tällä kertaa oikeastaan oppituntia, silä ohjaus- ja hydrauliikkajärjestelmistä ei riittänyt kovin pitkään teoriajuttua. Niinpä ennen lounasta jäi vielä pari tuntia rötväysaikaa...

Ryhmämme kouluttaja oli edelleen reissussa, joten iltapäivää vietettiin taas käsittelyradalla. Koska ajajan osuus oli jo eilen hyväksytysti hoidettu, tällä kertaa oli johtajakokeen treenaamisen vuoro. Rata on muuten sama, paitsi että keilojen välit ovat pari metriä pidemmät ja suoritus tehdään vaunua peruuttaen. Johtaja johtaa pujottelun takaluukuista tähystämällä ja sisäpuhelimen kautta käskyttäen, ja lankut puolestaan ulkopuolelta käsimerkeillä ajattaen.

Johtajan käsittelykoe osoittautuikin astetta haastavammaksi. Ensinäkin täytyy muistaa, että johtaja on eri päin kuin kuljettaja, joten vasen on oikea ja oikea on vasen. Lisäksi käskyn ja toteutuneen hallintaliikkeen välillä on väkisinkin viivettä, joka pitäisi osata ennakoida. Peruutettaessa mennään kääntymätön taka-akseli edessä, eli oikaisuvaraa ei tarvitse keilan viereen jättää, mutta kumma kyllä homma on helpommin sanottu kuin tehty. Ei kyllä ole ihan mikään läpihuutojuttu tuo koe. Merkillepantavaa oli myös se, että sivusta seuratessa oli kovin helppo huomata, mikä milloinkin menee vikaan, mutta kun itse on siellä luukussa kuikuilemassa, niin jotenkin kummasti sitä vaan syyllistyi samoihin virheisiin...

Päivän mittaan ehdin olla pari kertaa ajamassa ja pari kertaa johtamassa. Johtamissuoritteissa toisella kertaa meni pujottelu hyvin, ja toisella kertaa lankuille ajattaminen. Jos vaikka ensi kerralla saisi molemmat samaan suoritukseen, niin alkaisi olla pullat hyvin uunissa.


Ke 12.5.

Perinteinen perjantaifiilis iski keskiviikkona lomillelähdön ansiosta. Odottamista ei ainakaan helpottanut komea auringonpaiste ja arvatenkin kevään tähän asti korkein lämpötila. Rakenneaiheina käytiin läpi sähkö- ja voimansiirtojärjestelmiä. Iltapäivällä vaunulla kertailtiin myös alkuviikosta rästiin jääneitä aiheita.

Mutta nyt on aika virittäytyä viettämään ruhtinaallista neljän päivän lomaa.

Munkinsyönnistä Pasien käpistelyyn

Vappuviikonloppu kului hitaasti mutta varmasti huomattavan autiolla ja hiljaisella Santahaminan varuskunta-alueella. Munkkeja sai ainakin syödä riittämiin; niitä kun oli tarjolla jokaisella aterialla perjantain lounaasta aina sunnuntain iltapalaan saakka. Järjestivätpä alikit ja kokelaat vappuaattoiltana joukkueiden välisen munkinsyöntikilpailunkin, joka äänekkäine kannatusjoukkoineen sai tunnelman kattoon ainakin hetkeksi.

Ruokapuoli oli kyllä muutenkin viikonloppuna kunnossa; molempina päivinä oli monipuolinen brunssi, päivälliset olivat lajeiltaan vähän harvinaisempia ja hyviä, eikä tortilla- ja hampurilaisiltapaloissakaan ollut valittamista.

Vappupäivälauantai vietettiin harjoitellen taistelua rakennetulla alueella. Aamupäivä oli ankean sumuinen, eikä erilaisten osasuoritteiden hinkkaaminen ihan kauheasti jaksanut innostaa. Taas kerran fiilis ehti kuitenkin muuttua päivän mittaan; onneksi vieläpä parempaan suuntaan. Kun iltapäivästä pääsimme vihdoin tekemään parit soveltavat vedot kasarmialueella ja Helsinki-simulaattorissa, ja aurinkokin paistoi, meininki alkoi olla kohdallaan. Santahaminan hiljaisuus rikkoutui hetkeksi, kun räkäpäät paukkuivat ja sysärit leiskuivat rakennuksien kulmilla.

Sunnuntai olikin sitten varsin leppoisa päivä. Nukkua saatiin kahdeksaan asti, vaikka sitä automaattisesti heräsikin ensin puoli kuuden kieppeillä, ja brunssin sekä asehuollon jälkeen oli aika siirtyä pitkästä aikaa ampumaradalle, jonka näki nyt ensimmäistä kertaa ilman metrisiä hankia. Kohdistuksien jälkeen pääsimme kokeilemaan tuttua kymmenen kudin makuuammuntaa tällä kertaa tuplasti pidemmältä 300 metrin etäisyydeltä. Kummasti ne kudit löysivät tiensä maalitauluun aika paljon totuttua huonommin... Nollatuloskerhoon ei sentään tarvinnut liittyä, mutta eipä tuolla tuloksella paljoa kerskaillakaan kannata.

Kun joukkueemme oli ampumisensa ampunut, oli lämpimässä kevätauringossa aika suorittaa tupaporukan kesken vertaisarviointi. Kukin antoi face to face kaikille tupakavereilleen positiivista palautetta itse kunkin vahvuuksista. Hyväntuulisen juttutuokion päätteeksi oli vielä hyvää aikaa huoltaa aseet komeasta kelistä nauttien.

***

Kuljettajakoulutuksen kannalta viimeiset pari viikkoa ovat olleet melkoista tyhjäkäyntiä, mikä on saanut ajan kulumaan välillä aika hitaasti, mutta seuraavat kuusi viikkoa puolestaan kuluvat vain ja ainoastaan Pasi-kurssin parissa.

Kurssi polkaistiin käyntiin maanantaina. Yksi ensimmäisistä hommista oli mennä varusvarastolle hakemaan taas vähän lisää kaapintäytettä. Varustekokoelma karttui tällä kertaa vaunupäähineellä*, maskillisilla laseilla ja ajohaalarilla.

Ensimmäisen päivän oppitunnit olivat lähinnä yleisluontoista Pasin esittelyä ja panssarivaunujen yleisajo-ohjeen läpikäyntiä. Tiistaiaamun oppitunneilla perehdyttiin muun muassa vaunupäähineeseen ja sisäpuhelinjärjestelmään, ja iltapäivästä oltiinkin sitten jo ryhmittäin käpistelemässä kurssipasejamme ajo-opettajien johdolla. Kurssi kun on jaettu pienryhmiin, joilla kullakin on oma opettaja ja oma pasi. Meidän ajoryhmämme on vieläpä lähestulkoon yksi yhteen meidän tuparyhmämme, joten hyvällä poppoolla ainakin päästään pasikuskeiksi kouluttautumaan.

Tiistai-illan iloksi oli järjestetty ammattipätevyyskoulutukseen kuuluvan liikuntakoulutuksen rästisuorituskerta. Itselläni nuo pari tuntia olivat jääneet taannoin rästiin käsittelykokeen harjoittelun takia, joten puinpa sitten minäkin smurffipuvun ja sorsalippiksen ja lähdin sauvakävelemään. Lenkin lomassa ehdimme vieläpä pysähtyä esteradalle treenaamaan. Kävimme apinaradan taas este esteeltä läpi ja yhden rauhallisen kokonaissuorituksen vielä siihen päälle. Edelleenkään en tuosta touhusta juuri pidä, mutta yllättävästi muutamat esteet menivät tällä kertaa jo edelliskertaa sujuvammin, ja tulihan tuossa nyt taas pientä iltajumppaa. Ja uudet naarmut kyynerpäähän...

Keskiviikon aiheita olivat muun muassa moottorin rakenne, ilman kierto turboahdetussa moottorissa ja kylmäkäynnistyslaitteet. Aamulla näitä käsiteltiin oppitunneilla, ja iltapäivästä tutkittiin sitten samoja asioita omaa pasia kopeloiden. Varsin opettavaista touhua kyllä, kun asiat käydään rauhassa läpi oikean moottorin äärellä eikä pelkkiä powerpoint -slidejä tuijotellen. Esimerkiksi Maseistakin tuttuun Thermostart -järjestelmään tutustututtin nyt niinkin hyvin, että otettiin imusarja auki sopivasta kohdasta, ja todettiin omin silmin siellä ilmaa lämmittävä liekki.

Huomenna olisikin sitten tarkoitus päästä ajelemaan ensimmäiset metrit Pasilla.

*vaunupäähine = musta "lentäjänlakkia" muistuttava päähine, jossa on kiinteät kuulosuojaimet, niissä vaunun sisäpuhelinjärjestelmän kuulokkeet sekä kurkkulle kiristettävät mikrofonit.