Näytön paikkoja

Tätä viikkoa tuli aikoinaan odotettua sillä mielellä, että luvassa on leppoisaa ammattipätevyyskoulutusta vanhojen kuljukavereiden kanssa. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että kuljun luokassa tuli istuttua ainoastaan yksi päivä, ja muuten mentiin oman yksikön tahdissa. Viikko ei ollut fyysisesti rankka, mutta henkisesti se osasi olla paikoin aika puuduttava. Toisaalta mukaan mahtui kyllä myös monia loppupeleissä huvittaviakin hetkiä.


Maanantai 23.8.

Viikko alkoi jo lähes tutuksi käyneellä kuviolla: heti aamiaisen jälkeen kävely kuljetuskeskukselle, josta herättelimme pasiparini kanssa yhden Sisu XA-185:n, ja hurautimme sillä 2. JK:n pihaan. Sitten taistelukamat osittain päälle, osittain pasiin, ja johan oltiin taas valmiina uusiin haasteisiin.

Päivän ohjelmassa oli taistelunäytöksen harjoittelua. Tällä kertaa näytöstä oli tulossa katsomaan mikä lie maanpuolustuksen jatkokurssin porukka, elikkäs erinäisiä virkamiehiä ja päättäjiä sun muita herroja ja rouviakin. Itse näytöksen kuvio oli pitkälti sama, jota 2. JK:n poppoo on ennenkin vetänyt, mutta itselleni tämä oli ensimmäinen kerta näytöshommissa. Eipä toimenkuvaani tosin muuta kuulunut kuin pasin ajamista, joten hirveästi ei tarvinnut suoritusta jännittää...

Näytöstä harjoiteltiin tietysti moneen otteeseen. Alkuun liikeratoja hitaasti pari kertaa, sitten vähän nopeammin ja paukkupatruunoiden kanssa, ja lopulta myös muita paukkuja käyttäen. Pasikuskin kannalta päivä koostui odottamisesta, odottamisesta ja vielä kerran odottamisesta. Vaunua täytyi nimittäin käskyn tullen ajaa noin 200 metriä kynnykseltä pelipaikalle, odottaa sen verran, että kyytiin nostetaan yksi loukkaantunut ja yksi panttivanki, ja kaasuttaa sitten pois.

Loppuiltapäivästä alkoi viimein olla itse näytösvetojen vuoro. Sama homma esitettiin yleisön määrästä johtuen kahteen kertaan. Kummankin näytöksen jälkeen seisoimme sitten hetkisen opetusavoneliössä, jotta yleisö pääsi jututtamaan meitä. Lopuksi vielä rykmentin komentaja tuli antamaan palautetta. Pääosin meni ihan hyvin, mutta muutaman muutoksen herra eversti halusi seuraavan päivän näytöksiin. Samalla selvisi, että nämä näytökset olivat oikeastaan vain kenraaliharjoituksia, sillä tärkeimmät herrat olivat tulossa vasta tiistaina.

Pitkä päivä ja vähän tekemistä. Yllättävän väsynyt olo oli silti, tai ehkä juuri siksi.


Tiistai 24.8.

Näytösosastojen aamupäivä koostui liikunnasta. Itse kävin hölköttelemässä kuntsarilenkin ja päälle vähän kokeilemassa frisbeegolfia. Lounaan jälkeen päästinkin sitten taas näytösharjoittelun pariin. Kapteeni halusi tälle päivälle muuttaa pasin reittiä taisteluteknisemmäksi, ja meille se tiesi pykälää haastavampaa reittiä Helsinkisimun ja Espoosimun talojen välistä kurvaillen.

Iltapäivällä vedettiin vielä muutama harjoitusveto, ja sitten oli taas varsinaisten näytösten vuoro. Yleisössä oli tällä kertaa muun muassa puolustusministeriä, kenraalia ja muitakin vähän suurinappulaisempia herroja. Vedot menivät ihan hyvin, tosin toisella kerralla yleisö oli jo opastettu vaihtamaan katselupaikkaa, kun evakuointipasimme saapui paikalle. Niinpä toisen kierroksen yleisöstä juuri kukaan ei tainnut edes nähdä vaunuamme.

Rykmentin komentaja jutusteli taas lopuksi kanssamme. Palautetta ei tosin juuri kuulunut, koska yllä pörräsi samaan aikaan vieraille tarkoitettu helikopterinäytös. Moni oli kyllä erottavinaan everstin puheesta muun muassa sanan loma, joten itse kukin taisi alkaa varovaisen toiveikkaasti odottamaan kölliä. Tokihan joku heitti heti pilke silmäkulmassa kommentin, että nuo kuskit ei ainakaan ansaitse mitään kuntsaria, kun eivät ole mitään tehneetkään.

Illan mittaan tuli kyllä taas pasiparin kanssa todettua, että kuskit tekevät monesti vähän liikaakin. Kun näytöspoppoo oli kuskattu kasarmille, autettu heitä erinäisten tavaroiden roudaamisessa, ja omat kamatkin oli juuri ehditty heittää tupaan, niin seuraava nakki oli lähteä etsimään osastolle tarkoitettua maastopäivällistä. Hurautimme pasilla taisteluampumaradalle, jossa oli juuri loppunut toisen osaston vetämä ampumanäytös. Safkapöntöt löytyivät, tosin sen verran hyvin syötyinä, ettei niistä kyllä ollut ruokaa kovin monelle riittämässä.

Nostimme ne vaunuun, ja samalla joku skappari keksi myös, että pasissa kulkee mukavasti muuan roskiin menevä muoviläjä. Kun lasti oli saatu kyytiin, ajoimme takaisin kassulle, veimme ruokapöntöt käskettyyn paikkaan ja roudasimme muovit roskiin. Kas kummaa, kylmät kalakeiton pohjat ja tyhjä leipälaatikko eivät kiinnostaneet ketään, joten seuraava homma oli palauttaa ruoka-astiat muonituskeskukselle. Siellä sitten lajiteltiin biojätteitä, kauhoja ja kippoja oikeisiin paikkoihin samalla, kun muu osasto alkoi jo rötväillä tuvissaan.

Kello lähestyi iltakahdeksaa, ja ajomääräys oli loppumassa, joten seuraavaksi hurautimme kohti kuljetuskeskusta. Siellä pasin tankkaus ja pesu, sekä tietenkin sisäputsaus, jossa oli taas yllättävän paljon hommaa, vaikkei vaunu ollut ollut kuin kaksi päivää näytösajossa. Hiekkaa ja roskaa oli kuitenkin riittämiin. Lopuksi vielä vaunu pilttuuseen ja paperit kuntoon.

Kun sitten kävelimme kukesilta pois päin, kello oli jo reilusti yli kahdeksan, eikä päivällistä tai iltapalaa ollut tullut edes syötyä. Niinpä suunnaksi täytyi kassun sijasta ottaa Santiksen grilli, josta ei-kovin-yllättäen löytyi muutama muukin näytöksessä ollut taistelija. Olisihan sitä itse kukin periaatteessa voinut tuosta ruokarahat anoa, kun päivällistä ei saatu, mutta lappujen täyttäminen ja allekirjoitusten metsästäminen tuntui hampurilaista mussuttaessa toissijaiselta.


Keskiviikko 25.8.

Kesäiset säät olivat olleet jo jokusen päivän poissa, mutta nyt kylmästä ja sateisesta aamusta tuli jo ihan syysfiilis. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä luvassa oli siistiä sisätyötä kuljetuskomppanian luokassa.

Päivän aiheena oli ns. tiedostava koulutus vaarallisten aineiden kuljetuksesta. Mitään ADR-lupia ei tuosta toki irtoa, ne on tarvittavalle määrälle kuskeja jo koulutettu, mutta tarkoituksena oli ennemminkin antaa kuvaa vaarallisten aineiden kuljetuksen säännöksistä ja tietoa vapaarajan alittavien kuljetusten hoitamiseen. Se ainakin tuli päivän mittaan selville, että VAKkihommissa on sääntöjä ja poikkeuksia kuin ranskan kieliopissa konsanaan. Eli siis paljon.

Iltavapailla hupia aiheutti kuljun kurssiverkkareiden saapuminen. Olimme nimittäin hommaanneet vastaavat mustat tuulipuvut, kuin mitä AUKissa ja RUKissa on tapana hankkia. Pasikuskeilla selässä on iso panssarimiehen merkki ja muilla kuskeilla siellä komeilee tietysti kuljun siipi+ratti-yhdistelmä. Etupuolella on rinnassa leijona ja reidessä kuljun logo, sekä toki kummassakin Kuljk 1/10 - Oma Nimi -nimikoinnit. Tyylikkäitä ovat :) Taisipa sitä mustaverkkarisille kuskeille jokunen köpö heittää kättä lippaankin.


Torstai 26.8.

Ammattipätevyyskoulutus jatkui Tieturva 1 -kurssin muodossa, mutta itse kuuluin siihen popposeen, joka oli tuon kortin suorittanut jo keväällä. Niinpä tiedossa oli pitkälti rötväyspainoitteinen päivä. Aamutorkut tosin katkaisi hetkeksi apuvalvojan käsky hakea kukesilta pakettiauto.

Iltapäivällä pataljoonan komentaja teki tarkastuskäynnin yksikössä, eikä oikein pitänyt näkemästään. Tuvat eivät olleet tarpeeksi siistejä, ja taisipa joukossa olla pari suorastaan törkyistä tupaa. Kapteeni ei luonnollisesti oikein palautteesta tykännyt, ja kun yksikössä oli aamulla sattunut vähän muutakin sääntöjen vastaista, alkoi käytävillä kiertää tornari jo viikonloppuvapaiden palamisestakin.

Näissä olosuhteissa valitsin tupakaverini kanssa omatoimisen liikunnan lajiksi tällä kertaa tuvan perusteellisen siivoamisen, sitä kun oli arvatenkin luvassa ennemmin tai myöhemmin.


Perjantai 27.8.

Aamulla koko komppania aloitti päivän kapteenin "runtutuokiolla", elikkäs oppitunnilla. Viime aikoina ilmenneiden epäkohtien ja pelisääntöjen kertaamisen jälkeen koko komppania pääsi ryhmittäin kirjoittamaan palautetta kapteenille. Lapuissa oli kolme kohtaa: "mikä on päin p**settä", "mitä kehittäisit", ja "mikä on hyvää/säilytettävää". Loppuviimein ihan hyvä homma, ainakin oman ryhmäni paperiin tuli ihan hyviä pointteja.

Ei sitä nyt kuitenkaan ihan pelkillä puheilla selvitty. Kunniakomppanian vartioparaatiin lähtevä osasto puki armeijan harmaat yllensä, ja lähti omiin hommiinsa, ja meillä lopuilla olikin sitten ohjelmassa järjestymisharjoituksia. Niinpä sitä tuli koettua 229 palvelusaamun jälkeen ensimmäistä kertaa ihka oikeat rättisulkeiset.

Aluksi järjestyttiin ulos liikuntavarustuksessa. Seuraavaksi mentiin takaisin sisään, ja järjestyttiin sitten ulos täydessä taisteluvarustuksessa. Aikaa annettiin kyllä riittävät 20 minuuttia. Sen jälkeen oli "aikaa tupa-, kaappi- ja siisteystarkastuksiin 15 minuuttia", minkä kanssa piti jo sykkiä aavistuksen verran enemmän.

Kun teksitarkastukset oli tehty, kajahti käytävällä hilpeyttä herättänyt huuto: "aikaa iltavahvuuslaskentoihin kymmenen minuuttia". Tällä kertaa se tarkoitti kirjaimellisesti P-kauden hommia: päiväpeitteestä pinkat jakkaroille, punkat särmiksi ja sen jälkeen vuoteiden väliin seisomaan. Eipä ollut tullut pinkkaa tehtyä puoleen vuoteen, ja lopputuloskin oli hädin tuskin kelvollinen. Ei kuitenkaan pinkka räjähtänyt...

Sopivalla huumorilla kun osasi homman ottaa, niin loppujenlopuksi tämä kasarmikäytäntöjen harjoittelu oli ihan hupaisaa ajankulua. Ei liene vaikea arvata, mikä harjoitus odotti "iltavahvareiden" jälkeen. "Yksikössä hiljaisuus" tietenkin. Valot pois, ovi kiinni ja viisi minuuttia lepiä. Sen jälkeen harjoiteltiin herätystä ja pidettiin oikein punkkatarkastukset.

Harjoittelun lopuksi ehdittiin vielä siirtyä ulos ampumaratavarustuksessa ja sitten vielä kunniakomppaniakamoissa. Niitä ei itselläni onneksi ole, joten tavallinen sulkeisvarustus riitti. Vihoviimeinen siirtyminen olikin sentään jo muonituskeskukseen lounaalle.

Iltapäivä kului lähinnä asehuollon ja siivouksen merkeissä. TKS-tarkastukset teki kapteeni itse. Koska komppania oli hoitanut päivän hommansa hyvin, kapukin oli ihan leppoisalla päällä, ja sanoi lomapuhuttelussa myöntävänsä koko komppanialle alkuviikon näytöksistä kuntoisuusloman ja vielä yövapaan päälle. Tosin ehdollisena; köllin saa, jos ei ensi viikolla töhöile.

Autuas ammattipätevyys

Olisipa intti aina tällaista. Tuo ajatus kävi tiistaina mielessä useampaan otteeseen. Ammattipätevyyskoulutus jatkui, ja vuorossa oli käytännönläheinen kuormaus- ja kuormansidontapäivä. Mikä parasta, koulutukseen oli ympätty myös ihan todellinen kuljetustehtävä.

Kuuluin itse siihen porukkaan, joka starttasi heti aamun alkajaisiksi Santahaminasta kohti Porvoota. Meikäläisen kouraan heitettiin muuannen kapellilava-Scanian avaimet, joten useamman viikon tauon jälkeen pääsi taas ajelemaan jotain muutakin härveliä kuin Pasia. Taas tuli huomattua, että kun on tottunut ajelemaan 2,88 metrin levyisellä vaunulla, niin 2,55 metriä leveä normaali kuormuri tuntuu lähestulkoon kapealta. Kaistalle ainakin mahtuu mukavasti.

Kun olimme saapuneet määräpaikkaan parin Scanian ja yhden henkilöpakun voimin, pääsimme heti lastaushommiin. Kuljetettavana oli kolme 3,5 tonnin painoista tykkiä. Työkone toi ne lastauslaiturille, josta ne tuupattiin käsipelillä kuormureiden lavoille. Sitten vaan kuormaliinoja virittelemään siihen malliin, että varmasti pysyvät tykinmöhkäleet paikoillaan.

Kun kuormat oli varmistettu liikkumattomiksi, vaihdettiin kuskeja, ja loppupoppoo hyppäsi henkilöpakun kyytiin. Palasimme Santahaminaan juuri parahiksi lounasaikaan.

Iltapäivästä jatkoimme kuormausteeman parissa, tällä kertaa Santiksen peruuttelukentällä. Pitkästä aikaa sää oli pykälää viileämpi, ja jopa vettä ropsautti välillä. Sekään ei rennon letkeää treenaustuokiota haitannut. Harjoittelimme kapellin (avolavakuorma-auton pressukate) irrottamista ja laittamista takaisin paikoilleen. Lisäksi tehtiin vielä muutama kuormansidontaharjoitus ja kerrattiin koukkulaitteen käyttöä nappaamalla vaihtolava kyytiin. Välissä pidettiin tietysti asianmukainen sodetauko. 

Keskiviikkona oli taas teoriapäivän vuoro. Tunneilla käsiteltiin edelleen kuormaus- ja kuormansidonta-asioita, ja iltapäivän mittaan edettiin rahtikirjojen ja rahdituspainojen ihmeelliseen maailmaan. Päivän palvelus oli paketissa jo kello 14 jälkeen. 

Torstai menikin sitten aika pitkälti rötväillessä, koska oppitunteja ei pahemmin ollut. Koko ilta puolestaan vierähti mukavasti palokunnan harjoituksissa, sillä olin saanut hommaa varten harjoitusvapaata kello 16-23.

Kun sitten palailin kassulle noin kello 22.40 ja astelin tupaan, vastassa oli aika hyvä ajankuva nykyintin myöhäisillan vapaa-ajasta: Oli lähes pimeää, mutta sinihohtava valaistus ja vaimeat äänet paljastivat, että tuvan kymmenkunta jamppaa eivät vielä olleet unten mailla. Jokainen kyllä maata rötväsi punkassaan, mutta kaikilla oli läppäri unilelunaan. Moni katsoi leffaa tai jotain sarjaa, pari oli Facebookissa ja taisipa joku pelatakin. Surffasinpa itsekin vielä hetkisen netissä, ennen kuin rupesin goisaamaan.

Perjantain oppitunnit olivat taas keskimääräistä pitemmän tuntuisia. Osittain syynä oli viikonloppuvapaiden odotus, ja osaltaan taas tuntien yleisluontoinen kuljetusjärjestelmiä koskenut sisältö. Se kun oli paikoin turhankin tuttua juttua, ja paikoin taas hivenen turhaltakin tuntuvaa tietoa. Päivän mittaan käytiin kuitenkin kiistämättä läpi aika monipuolinen paketti niin maantie-, rautatie-, meri-, kuin lentokuljetuksistakin, kuten myös niiden kalustosta, infrasta, suoritteista ja kuljetusketjuista niin Suomessa, Euroopassa kuin maailmallakin.

Puoli kolmen jälkeen päästiin taas kerran tekemään sitä, mitä intissä harjoitellaan eniten: odottamaan. Kaappi oli äkkiä teksikunnossa ja tupaakin tuli vähän siivottua. Sitten vain kolmisen tuntia kärsimätöntä odottelua, jotta kaikkien palvelus olisi ohi ja päästäisiin lomille.

Hyviä ja huonoja hommia

Taannoinen leppoisa leiriviikko ja sitä seurannut vieläkin lepimpi kinkkuviikonloppu eivät vielä päänupissa pahemmin painaneet, mutta niiden jälkeiset kolme palveluspäivää osasivat kyllä kulua hajottavan hitaasti. Taas tuli hoksattua, mikä täällä intissä ajoittain ketuttaa. Ne ovat ne täyteohjelmapäivät, joita olen aiemminkin manannut, joita aina säännöllisin väliajoin ilmestyy viikko-ohjelmiin, ja joihin on aina yhtä vaikea löytää motivaatiota.

***

Kinkun jälkeisenä maanantaina koko komppania pääsi taakse poistuilemaan jo ennen aamukuutta, koska valvojana toiminut ylikessu ei tykännyt porukan hitaasta toiminnasta herätyksen jälkeen. Pisteenä i:n päälle joku aamu-uninen oli vahingossa tainnut melko karkein sanankääntein kehottaa kyseistä ylikessua poistumaan tuvasta luullen tätä toiseksi varusmieheksi...

Aamiaisen jälkeen tuli haettua pari pasia kuljetuskeskukselta yksikön pihaan, ja heti perään jatkettiin taakse poistumisen treenamista sulkeisissa. Ne olivat kovan kosteusprosentin, maastopuvun takkien ja tahtijuoksun takia varsin hikinen urakka. Muutoin aamupäivä kului kyllä leppoisasti joukkuekohtaisia telttakamoja tarkastaen, asetta putsaillen ja rötväten.

Iltapäivästä suunnattiin liikuntasaliin. Sähly vielä menetteli, mutta futsal on kyllä semmoinen laji joka ei nappaa sitten ollenkaan. Onneksi porukkaa oli sen verran, että vaihtopenkkiä ehti kuluttamaan riittävästi. Iltavapaiden koitettua tuli taas törmättyä moniin kuljun kuskeihin sodessa ja iltapalalla. Naurunhörähdyksien tahdittamat juttutuokiot saivat kyllä taas tylsistyneen mielialan kummasti nousemaan.

***

Tiistaina ohjelmassa oli tiedustelukoulutusta. Aamupäivä oli loppupeleissä yllättävän mukava; varustukseen ei tällä kertaa kuulunut lusua, ja suht pienellä ryhmällä käyty koulutus muutenkin oli leppoisaa. Ensimmäistä kertaa tuli myös sotkettua naamavärkki naamioväreillä.

Alkuun kuivaharjoittelimme huomaamattomaan tiedustelijana liikkumiseen liittyviä jippoja, ja aamupäivän päätteeksi saimme sitten tehtäväksi käydä tiedustelemassa vihollisen määrän ja laadun Santiksen Radioniemen alueella. Homma alkoi hyvin. Hiivimme taistelijaparini kanssa kuin elokuvissa ikään, ja koukkasimme sinne minne käsky kävi. Kun sitten pääsimme bongaamaan pari maalimiestä muuannen puskan suojista ilman, että meitä huomattiin, onnistumisen tunne valtasi mielen. Minuutin kuluttua kolmas maalimies yllätti meidät selän takaa ja toivotti hyvää päivää. No, aina ei voi onnistua.

Iltapäivän ohjelmassa oli tähystyspaikan rakentaminen. Väkersimme luonnonaineksista ja yhdestä naamioverkosta melko hätäisen tähypaikan. Se oli muuten menettelevä, mutta sieltä ei ihan nähnyt siihen risteykseen, mihin piti. Kelpasi kuitenkin kouluttajalle. Vielä toinenkin tähypaikka meidän piti rakentaa, mutta annettu tähystettävä kohta oli kovasti köpöjen hyökkäystreenien tulilinjalla. Parista kohdasta meidät häädettiin, ja kolmannessa sopivassa mestassa rakennusaikaa oli enää niin vähän, että tähypaikasta tuli melkoinen viritys. Mutta olipahan taas yksi iltapäivä saatu kulutettua.

***

Varsinainen pohjanoteeraus oli kuitenkin keskiviikkoaamun ohjelma. Alkuviikko oli ollut muuten vain sekalaista diipadaapaa, mutta nyt ohjelma alkoi tuntua lähes **ttuilulta, sillä se oli täydellinen paluu p-kaudelle: kessin ampumakuntoon ja kuljetuskuntoon laittamista ja... telamiinojen maahan kaivamista! Siinähän sitten kaiveltiin telamiinoja maahan sillä motivaatiolla, joka siihen hommaan voi olla 213 aamun jälkeen. En ole vielä koko vuonna tuntenut sellaista haluttomuutta, enkä liioin nähnyt yhtä haluntonta joukkoa. Eipä homma näyttänyt herkkua olevan alikeille tai kokelaillekaan.

Lounaan jälkeen ruvettiin treenaamaan joukkueen hyökkäystä, tällä kertaa lähinnä metsämaastossa. Vihdoin löytyi myös käyttöä maanantaina noudetuille paseille, ja sehän tarkoitti hyviä kuskihommia. Ajoimme porukkaa vaunuilla, jalkautimme heidät ryynäämään metsään, ja kun tavoitetasa oli saavutettu, ajoimme vaunuilla sinne.

Siihen perään saatiin vielä jatkotehtäväksi vyöryttää Helsinki-simulaattorin pohjoispääty, ja kuskien osaltahan se tarkoitti vaunujen ajamista paikan päälle ja sitten rynkyllä sihtailua vaunusta käsin. Helpon iltapäivän kruunasi pasin palautus ja neljän päivän lomien alkaminen.

***

Tämä ja seuraava viikko kuluvatkin onneksi pitkälti kultaisessa kuljetuskomppaniassa, sillä saaren kaikilla pasikuskeilla jatkuu ammattipätevyyskoulutus. Ensimmäinen päivä kului muuannen poliisimiehen pitämillä oppitunneilla. Rennon rupattelun joukosta oli tarkoitus poimia tiedonjyväsiä eri tavoin kuljetusalaan liittyvästä rikollisuudesta. Päivän mittaan sivuttiin liikennekäyttäytymistä ja asenteita, lastista huolehtimista, henkilöturvallisutta ja salakuljetustakin.

Paratiisisaaren lepokoti

Aina joskus kuulee varuskunnasta puhuttavan lepokotina, ja viimeistään nyt tuo termi täytyy kyllä allekirjoittaa. Reilun kahdeksan tunnin kuluttua on lusittu inttivuoden neljäs varsinainen gines, joka on toimettomuudessaan ollut aivan omaa luokkaansa. Edelliskerroilla ollaan sentään oltu kiinni koko komppanian voimin, ja jotain koulutusta on aina ollut, mutta nyt täällä kassulla on ollut vain reilun kymmenen hengen osasto. Ohjelmassa lukee, että "omatoimista liikuntaa tehtävien salliessa." No tehtävät ovat ainakin sallineet, kun niitä ei ole ollut.

Nyt varmaan mietit, miksi täällä sitten ollaan. Se onkin ihan hyvä kysymys... Selityshän on se, että oma joukkueeni on tällä hetkellä miehittänyt nuo erilaiset vartiopaikat esim Pressanlinnalla ja Santiksen portilla, mutta kun kaikille ei niitä hommia riitä, eikä esmes meillä pasikuskeilla ole voimankäyttöoikeuksiakaan, niin me loput olemme sitten kassulla vartiovalmiudessa.

Onhan se kieltämättä vähän hassua, että meitä pidetään täällä viikonlopun yli rötväämässä, mutta on tämä omalla tavallaan ollut ihan hauskakin kokemus. Ei sitä tuolla siviilissä tule lomilla koskaan otettua yhtä rennosti kuin täällä.

Eilen ja tänään on tullut nukuttua useammat päiväunet, välillä on täytynyt raahautua mukesille syömään, ja loppuaika onkin sitten kulunut pitkälti netissä surffailuun, lukemiseen, sotkussa istumiseen, Top Gearin tuijotukseen ja lyhyisiin apupäivystysnakkeihin. Kuntsarilenkillä on sentään tullut käytyä joka päivä, ja käveltiinhän sitä eilen portillekin lunastamaan pizzakuskilta iltapalaa.

Skappareita ei ole näkynyt sitten perjantai-iltapäivän, ja kassulla vallitsee aika unelias ja rento tunnelma. Se ei toki ole yllätys, kun täällä on nyt reilut parisataa jamppaa vähemmän kuin normaalisti. Kyllä tämä kai lepokodista käy...

Onneksi tuli tuossa leirin päätteeksi ansaittua muutaman viime viikon perusteella kuntoisuusloma, joka pidensi ensi viikolla odottavaa kolmipäiväistä viikonloppua nelipäiväiseksi. LomaTJ on siis enää kolme.

Leppoisa leiriviikko

J3T-leiri oli ja meni. Eipähän ollut kuskille kovin paha viikko.


Maanantai 2.8. - Leiri käyntiin ja laskeutumaan

Aamulla tuli haettua parikin pasia kuljetuskeskukselta, mutta noin muutoin aamupäivä kului yleisessä ihmettelyssä ja leirivalmisteluissa. Lounaan jälkeen rykäistiin sitten koulutus käyntiin. Joukkueellamme oli tällä kertaa ohjelmassa laskeutumista.

Lyhyen teoriatunnin jälkeen siirryimme Helsinki-simulaattorin vieressä olevalle, ilmeisesti noin 13-metriselle laskeutumistornille. Alkuun treenattiin istuinköyden sitomista ja narukahdeksikolla laskeutumisen periaatteita, joita sitten ruvettiin käyttämään käytännössä alkuun kaltevalla seinällä. Muutama kerta tultiin ihan noin vain, sitten taisteluvarustuksessa, ja sen jälkeen olikin aika kiivetä ihan ylös saakka.

Sitten tultiin kymmenen kertaa tornista alas varsinaista pystysuoraa seinää pitkin yläköysilähdöllä lähtien. Viisi kertaa mentiin ilman taisteluvarustusta, ja viimeiset viisi taisteluvarustuksessa. Kun kaikki olivat kaikki laskunsa laskeneet, alkoi kellokin jo hipoa iltakahdeksaa.

Itse olen jonkin verran laskeutumista treenannut aiemminkin palokunnassa, erilaisilla varusteilla tosin, mutta sen ansiosta ainakin turha jännitys oli poissa. Tai no, ehkä se päivän ensimmäinen lähtö ylhäältä taas pikkuisen kutkutti. Lukuisten laskeutumisten mittaan tunsi kyllä kehittyvänsä, ja kun omaa vuoroa odotellessa sai aina taukoillakin riittämiin, niin ihan mukavan leppoisa leiripäivähän tuo oli. Illan edetessä aina vaan saman homman toistaminen alkoi tosin jo hieman puuduttaa.

Laskeutumistornilta hurautimme paseilla suoraan Santahaminan Radioniemeen, jonne joukkueemme pykäsi ryhmityksen. Yöksi oli keksitty jonkinmoista kulunvalvontapisteen pitämistä, aluepartiointia ja mitä lie, mutta kuskit kun tarvitsevat riittävästi unta, niin niistä en sen enempää tiedä...


Tiistai 3.8. - Iloisia yllätyksiä ja keskustakruisailua

Aamulla tultiin herättämään, ja sanomaan, että aamupala täytyisi hakea. Joukkueen pakun avaimet olivat ilmeisesti eräällä skapparilla taskussa, joten Transportteri oli pois laskuista. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin hurauttaa pasi käyntiin, ja hakea kaurapuurot sillä.

Aamiaisen jälkeen kuskasimme joukkueemme läheiselle Santahaminan päälaiturille, josta he jatkoivat päiväksi taistelemaan Vallisaareen ja Miessaareen. Meidät pasikuskit käskettiin yksikköön. Kun sinne oli saatu kasaan yhteensä kahdeksan kuskia, ilmoittauduimme eräälle luutnantille. Hän kysyi ensi alkuun, että onko pasin naamiointipaketti tuttu. No olihan se, ja onneksi sen annettiin myös sitten olla.

Niinpä hyppäsimme henkilöpakettiautoon ja lähdimme ajoneuvosuunnistamaan. Luti ajoi ja antoi aina seuraavan kohteen, ja yksi meistä oli kerrallaan kartturina. Käytössä oli vain maastokartta, vai mikä operatiivinen kartta se täällä intissä onkaan, joten pientä lisähaastetta hommaan saatiin. Lähinnä siis siksi, ettei kartassa lue teiden nimiä. Pari kertaa oltiin vähän eksyksissä, mutta suurimmalla osalla suunnistus sujui ihan mallikkaasti. Itselleni sattui varsin helppo reititys Vantaan Katariinan sairaalalta Hakuninmaan katsastuskeskukselle.

Santikseen päästyämme kävimme syömässä komento- ja huoltojoukkueen (kohu) ryhmityksessä, ja palasimme sitten yksikköön kysymään luutnantilta lisäohjeita. "Sittenniin seuraavaksi menette tupiin ja nukkumaan" kuului käsky. Näin siksi, että illan ajojen tiedettiin venähtävän yön puolelle. Ennen pehkuihin painumista ehti vielä käydä nopsasti suihkussakin.

Vähän ennen seitsemää tuli ilman ennakkovaroitusta käsky ajaa saman tien päälaiturille hakemaan saarista palaavaa joukkuetta. Onneksi oli sentään tullut jo herättyä tovia aikaisemmin. Kuskasimme joukkueen syömään kohun ryhmitykseen, ja ruokailutuokion päätteeksi tulikin sitten taas kiire pukea taisteluvarustusta ylle. Kuskeille sentään riitti luotisuojaliivi; eipä sitä johtaja oikein luukusta tetsarin kanssa kunnolla mahtuisikaan.

Kello oli siinä iltayhdeksän kieppeillä, kun lähdimme ajamaan kohti keskustaa. Eipähän ollut tullut ihan ytimessä ajettuakaan sitten pasikurssin, mutta nyt mentiin taas kääntämään ihmisten päitä ja aiheuttamaan kameroiden räpsymistä aina Kaivokatua myöten. Jos viime leirillä kierrettiin Santahaminan teitä ihan puuduksiin asti, niin tuolla keskustassa sompaillessa ei kyllä puutumaan pääse. Sen verran tarkkana saa olla sekä johtaja että ajaja.

Kantakaupungin kapeat kadutkin selvitettiin kunnialla, sitten tipautettiin kyytiläiset Ullanlinnassa pois, ja kun he olivat hävinneet maan alle yhteiskäyttötunneliin, lähdimme taas seuraamaan pakua, joka johdatti meidät Kalasatamaan. Sinne pari muuta pasia toi toisen porukan, joka lähti koluamaan toista tunnelia, ja sitten palasimme neljän pasin letkassa takaisin Santahaminaan.

Kello 23 startattiin kaikkien leirillä olevien viiden pasin voimin, ja lähdettiin ajamaan taas keskustaan päin. Parissa pasissa oli maalimiehiä yöllisiä taisteluita varten. Vaunut parkkeerattiin Elielinaukion kupeeseen, ja kuskit komennettiin vartioimaan autoja ja vaunuja. Ja siinähän sitä vartioitiin. Ukkossadettakin ehti ropsauttaa pariin otteeseen. Onneksi oli kymmenen kuskia paikanpäällä, niin torkkumaankin pääsi. Kello tuli pian kaksitoista, sitten yksi, lopulta kaksi...

Viimein kello 2.45 uupuneet taistelijat tulivat ylös metrotunnelista, ja loppupuhuttelun aikana saatiin vielä juuri sopivasti tunnelmaa nostatattamaan lyhyt, mutta huomattavan rankka sateen ropsautus. Kun sitten olimme Santahaminassa ryhmityksessä, kaikki painelivat suorinta tietä pehkuihin.


Keskiviikko 4.8. - Laskeutumista ja laiskottelua

Herätys oli vasta kymmenen pintaan, ja päivä aloitettiin lounaalla kello 11. Sitten hurautettiin laskeutumistornille jatkamaan koulutusta. Nyt siirryttiin yläköysilähdöstä hivenen vaativampaan alaköysilähtöön. Alkuun viisi kertaa ilman varusteita, sitten viisi kertaa taisteluvarustuksessa ja sitten vielä viisi kertaa taisteluvarustuksessa ns. jarrutuskoe, jossa pitää tehdä välipysähdykset ja pompautusponnistukset tietyissä kohdissa.

Yleensä en jätä hommia puolitiehen, mutta tällä kertaa tuli tehtyä poikkeus. Maanantaina laskeutuminen oli vielä ihan hauskaa, mutta nyt saman seinän laskeminen tuntitolkulla alkoi tosissaan tuntua tylsältä. Taisteluvarustus päällä homma oli taas vähän hikisempää, ja kun ei kiinnostanut, laskutkin tuntuivat menevän aina vain huonommin. Kun olin tullut seitsemän kertaa tornista alas, ja tajusin, että vielä pitäisi tulla kahdeksan kertaa, että saisi nimen kirjoihin ja kansiin, tuntui tosissaan siltä, että eihän tätä erkkikään jaksa.

Lopullisesti homman sinetöi se, että huomasin enemmistön jo siirtyneen puiden varjoon rötväysosastoon, kuka mistäkin syystä (ei pysty, ei halua, ei ole tehnyt maanantain laskuja). Voi kuulostaa oudolta, että tämmöinen on intissä mahdollista, mutta nyt onneksi oli. Tämä koulutus kun perustuu loppupeleissä vapaaehtoisuuteen, ihan jo siksi että köyden varassa killuminen ei kaikille ole kovin helppoa. Miksi siis ihan suotta kiduttaa itseään, kun ei ole aivan pakko.

Keskiviikkoiltana kakkosjoukkueella alkoi vartioviikko, eli porukka lähti kuka portille, kuka pressanlinnalle ja mihin kaikkialle niitä nyt lähtikään. Me spol-taitamattomammat pasikuskit sekä muutama muu taistelija muodostamme sitten valmiusosaston, joka jää kassulle rötväilemään. Tosin nyt kun oli leiri päällä, niin eipä homma meillä siitä miksikään muuttunut: bravo kun lähti vartioon, alfa tuli sieltä ja alkoi leirin. Niinpä loppuleiriksi oli tiedossa alfan kuskausta.

Vartionvaihdossa meni jokunen tunti, joka kului pitkälti torkkumisessa. Myöhään illalla tuli vielä kuskattua alfan porukkaa Jätkäsaareen hoitamaan muuatta case-tapausta. Pasit olivat tällä kertaa niin täynnä, että 18 matkustajan maksimia jo melkein hätyyteltiin. Täytyy sanoa, että kun tuolla öisessä Stadissa istuu pasin ratissa, niin kyllä siinä väkisin sellainen hyvii hommii -fiilis puskee pintaan. Ja onhan tuo myös ihan vastuullista duunia ajella lähemmäs pariakymmentä jamppaa 13,5-tonnisella teräsmöhkäleellä muun liikenteen seassa. Ei niitä lepoaikoja ihan suotta toitoteta.


Torstai 5.8. - Torkkua ja toisintoa

Alfa-joukkue majoittui bravon jättämässä ryhmityksessä. Parina yönä oli tullut nukuttua teltassa, mutta nyt päätimme pasiparin kanssa heittää makuupussit pasin miehistötilan lattialle.

Olipahan muuten ihan mukava yö pasissa. Sopivan viileän raikas ilmasto, mutta makuupussissa oikein mukavan lämmin goisia. Kahdeksan pintaan keräilimme makuupussit kasaan, ja kuskasimme alfan päälaiturille. Heillä kun oli nyt vuorossa nuo saaricaset. Kuskit saivat taas käskyn ottaa unta palloon päivän mittaan.

Melkoisen leppoisissa merkeissä tuo päivä sujuikin. Kassulle ottamaan aamupäivätorkut, sitten kohun ryhmitykseen syömään ja istuskelemaan muiden kuskien ja spadejen kanssa, sitten takaisin kassulle ottamaan vähän pidemmät päiväunet, ja päivällisaikaan taas kohun teltoille istuskelemaan.

Seitsemän pintaan haimme taas taistelijat laiturilta syömään, ja loppuilta olikin melko pitkälle toisintoa toissaillalta. Kuskaus Ullanlinnaan, Kalasataman kautta takaisin Santikseen ja illemmalla Elielinaukiolle odottamaan. Siinä välissä tosin ehdittiin siirrellä muutama henkilöpakettiautokin Kalasatamasta Santikseen.

Tunnelikeissit menivät tällä kertaa vähän nopeammin, ja paluumatkalla oltiin jo siinä kahden aikoihin. Ei muuta kuin porukat ryhmitykseen ja pasiin nukkumaan.


Perjantai 6.8. - Alkavaa kinkkua

Perjantaille ei sitten enää mitään koulutuksia tai caseja riittänyt. Aamuherätys taas kymmenen pintaan, porukat kassulle, ja sen jälkeen pasia putsaamaan ja palauttamaan. Iltapäivän mittaan tuli vielä palautettua pari muutakin leirillä ollutta ajoneuvoa. Lomallelähdön sähköistämä hässäkkä ei tällä kertaa koskenut meikäläistä. Mottona oli ei oo kiire, ei oo hoppu, ollaan kiinni viikonloppu, vartiovalmiusosastossa kun edelleen olen.

Perjantai-iltaa tuli kulutettua sodessa, lyhyessä apupäivystysnakissa, Top Gearia katsoen, lenkillä käyden ja lueskellen. Yöllä herätys oli kello 02.00, ja aamuyötä on tässä kulunut apupäivystellen ja blogia kirjoitellen. Rauhallista on miltei tyhjällä kassulla päivystellä...