Leppoisa leiriviikko

J3T-leiri oli ja meni. Eipähän ollut kuskille kovin paha viikko.


Maanantai 2.8. - Leiri käyntiin ja laskeutumaan

Aamulla tuli haettua parikin pasia kuljetuskeskukselta, mutta noin muutoin aamupäivä kului yleisessä ihmettelyssä ja leirivalmisteluissa. Lounaan jälkeen rykäistiin sitten koulutus käyntiin. Joukkueellamme oli tällä kertaa ohjelmassa laskeutumista.

Lyhyen teoriatunnin jälkeen siirryimme Helsinki-simulaattorin vieressä olevalle, ilmeisesti noin 13-metriselle laskeutumistornille. Alkuun treenattiin istuinköyden sitomista ja narukahdeksikolla laskeutumisen periaatteita, joita sitten ruvettiin käyttämään käytännössä alkuun kaltevalla seinällä. Muutama kerta tultiin ihan noin vain, sitten taisteluvarustuksessa, ja sen jälkeen olikin aika kiivetä ihan ylös saakka.

Sitten tultiin kymmenen kertaa tornista alas varsinaista pystysuoraa seinää pitkin yläköysilähdöllä lähtien. Viisi kertaa mentiin ilman taisteluvarustusta, ja viimeiset viisi taisteluvarustuksessa. Kun kaikki olivat kaikki laskunsa laskeneet, alkoi kellokin jo hipoa iltakahdeksaa.

Itse olen jonkin verran laskeutumista treenannut aiemminkin palokunnassa, erilaisilla varusteilla tosin, mutta sen ansiosta ainakin turha jännitys oli poissa. Tai no, ehkä se päivän ensimmäinen lähtö ylhäältä taas pikkuisen kutkutti. Lukuisten laskeutumisten mittaan tunsi kyllä kehittyvänsä, ja kun omaa vuoroa odotellessa sai aina taukoillakin riittämiin, niin ihan mukavan leppoisa leiripäivähän tuo oli. Illan edetessä aina vaan saman homman toistaminen alkoi tosin jo hieman puuduttaa.

Laskeutumistornilta hurautimme paseilla suoraan Santahaminan Radioniemeen, jonne joukkueemme pykäsi ryhmityksen. Yöksi oli keksitty jonkinmoista kulunvalvontapisteen pitämistä, aluepartiointia ja mitä lie, mutta kuskit kun tarvitsevat riittävästi unta, niin niistä en sen enempää tiedä...


Tiistai 3.8. - Iloisia yllätyksiä ja keskustakruisailua

Aamulla tultiin herättämään, ja sanomaan, että aamupala täytyisi hakea. Joukkueen pakun avaimet olivat ilmeisesti eräällä skapparilla taskussa, joten Transportteri oli pois laskuista. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin hurauttaa pasi käyntiin, ja hakea kaurapuurot sillä.

Aamiaisen jälkeen kuskasimme joukkueemme läheiselle Santahaminan päälaiturille, josta he jatkoivat päiväksi taistelemaan Vallisaareen ja Miessaareen. Meidät pasikuskit käskettiin yksikköön. Kun sinne oli saatu kasaan yhteensä kahdeksan kuskia, ilmoittauduimme eräälle luutnantille. Hän kysyi ensi alkuun, että onko pasin naamiointipaketti tuttu. No olihan se, ja onneksi sen annettiin myös sitten olla.

Niinpä hyppäsimme henkilöpakettiautoon ja lähdimme ajoneuvosuunnistamaan. Luti ajoi ja antoi aina seuraavan kohteen, ja yksi meistä oli kerrallaan kartturina. Käytössä oli vain maastokartta, vai mikä operatiivinen kartta se täällä intissä onkaan, joten pientä lisähaastetta hommaan saatiin. Lähinnä siis siksi, ettei kartassa lue teiden nimiä. Pari kertaa oltiin vähän eksyksissä, mutta suurimmalla osalla suunnistus sujui ihan mallikkaasti. Itselleni sattui varsin helppo reititys Vantaan Katariinan sairaalalta Hakuninmaan katsastuskeskukselle.

Santikseen päästyämme kävimme syömässä komento- ja huoltojoukkueen (kohu) ryhmityksessä, ja palasimme sitten yksikköön kysymään luutnantilta lisäohjeita. "Sittenniin seuraavaksi menette tupiin ja nukkumaan" kuului käsky. Näin siksi, että illan ajojen tiedettiin venähtävän yön puolelle. Ennen pehkuihin painumista ehti vielä käydä nopsasti suihkussakin.

Vähän ennen seitsemää tuli ilman ennakkovaroitusta käsky ajaa saman tien päälaiturille hakemaan saarista palaavaa joukkuetta. Onneksi oli sentään tullut jo herättyä tovia aikaisemmin. Kuskasimme joukkueen syömään kohun ryhmitykseen, ja ruokailutuokion päätteeksi tulikin sitten taas kiire pukea taisteluvarustusta ylle. Kuskeille sentään riitti luotisuojaliivi; eipä sitä johtaja oikein luukusta tetsarin kanssa kunnolla mahtuisikaan.

Kello oli siinä iltayhdeksän kieppeillä, kun lähdimme ajamaan kohti keskustaa. Eipähän ollut tullut ihan ytimessä ajettuakaan sitten pasikurssin, mutta nyt mentiin taas kääntämään ihmisten päitä ja aiheuttamaan kameroiden räpsymistä aina Kaivokatua myöten. Jos viime leirillä kierrettiin Santahaminan teitä ihan puuduksiin asti, niin tuolla keskustassa sompaillessa ei kyllä puutumaan pääse. Sen verran tarkkana saa olla sekä johtaja että ajaja.

Kantakaupungin kapeat kadutkin selvitettiin kunnialla, sitten tipautettiin kyytiläiset Ullanlinnassa pois, ja kun he olivat hävinneet maan alle yhteiskäyttötunneliin, lähdimme taas seuraamaan pakua, joka johdatti meidät Kalasatamaan. Sinne pari muuta pasia toi toisen porukan, joka lähti koluamaan toista tunnelia, ja sitten palasimme neljän pasin letkassa takaisin Santahaminaan.

Kello 23 startattiin kaikkien leirillä olevien viiden pasin voimin, ja lähdettiin ajamaan taas keskustaan päin. Parissa pasissa oli maalimiehiä yöllisiä taisteluita varten. Vaunut parkkeerattiin Elielinaukion kupeeseen, ja kuskit komennettiin vartioimaan autoja ja vaunuja. Ja siinähän sitä vartioitiin. Ukkossadettakin ehti ropsauttaa pariin otteeseen. Onneksi oli kymmenen kuskia paikanpäällä, niin torkkumaankin pääsi. Kello tuli pian kaksitoista, sitten yksi, lopulta kaksi...

Viimein kello 2.45 uupuneet taistelijat tulivat ylös metrotunnelista, ja loppupuhuttelun aikana saatiin vielä juuri sopivasti tunnelmaa nostatattamaan lyhyt, mutta huomattavan rankka sateen ropsautus. Kun sitten olimme Santahaminassa ryhmityksessä, kaikki painelivat suorinta tietä pehkuihin.


Keskiviikko 4.8. - Laskeutumista ja laiskottelua

Herätys oli vasta kymmenen pintaan, ja päivä aloitettiin lounaalla kello 11. Sitten hurautettiin laskeutumistornille jatkamaan koulutusta. Nyt siirryttiin yläköysilähdöstä hivenen vaativampaan alaköysilähtöön. Alkuun viisi kertaa ilman varusteita, sitten viisi kertaa taisteluvarustuksessa ja sitten vielä viisi kertaa taisteluvarustuksessa ns. jarrutuskoe, jossa pitää tehdä välipysähdykset ja pompautusponnistukset tietyissä kohdissa.

Yleensä en jätä hommia puolitiehen, mutta tällä kertaa tuli tehtyä poikkeus. Maanantaina laskeutuminen oli vielä ihan hauskaa, mutta nyt saman seinän laskeminen tuntitolkulla alkoi tosissaan tuntua tylsältä. Taisteluvarustus päällä homma oli taas vähän hikisempää, ja kun ei kiinnostanut, laskutkin tuntuivat menevän aina vain huonommin. Kun olin tullut seitsemän kertaa tornista alas, ja tajusin, että vielä pitäisi tulla kahdeksan kertaa, että saisi nimen kirjoihin ja kansiin, tuntui tosissaan siltä, että eihän tätä erkkikään jaksa.

Lopullisesti homman sinetöi se, että huomasin enemmistön jo siirtyneen puiden varjoon rötväysosastoon, kuka mistäkin syystä (ei pysty, ei halua, ei ole tehnyt maanantain laskuja). Voi kuulostaa oudolta, että tämmöinen on intissä mahdollista, mutta nyt onneksi oli. Tämä koulutus kun perustuu loppupeleissä vapaaehtoisuuteen, ihan jo siksi että köyden varassa killuminen ei kaikille ole kovin helppoa. Miksi siis ihan suotta kiduttaa itseään, kun ei ole aivan pakko.

Keskiviikkoiltana kakkosjoukkueella alkoi vartioviikko, eli porukka lähti kuka portille, kuka pressanlinnalle ja mihin kaikkialle niitä nyt lähtikään. Me spol-taitamattomammat pasikuskit sekä muutama muu taistelija muodostamme sitten valmiusosaston, joka jää kassulle rötväilemään. Tosin nyt kun oli leiri päällä, niin eipä homma meillä siitä miksikään muuttunut: bravo kun lähti vartioon, alfa tuli sieltä ja alkoi leirin. Niinpä loppuleiriksi oli tiedossa alfan kuskausta.

Vartionvaihdossa meni jokunen tunti, joka kului pitkälti torkkumisessa. Myöhään illalla tuli vielä kuskattua alfan porukkaa Jätkäsaareen hoitamaan muuatta case-tapausta. Pasit olivat tällä kertaa niin täynnä, että 18 matkustajan maksimia jo melkein hätyyteltiin. Täytyy sanoa, että kun tuolla öisessä Stadissa istuu pasin ratissa, niin kyllä siinä väkisin sellainen hyvii hommii -fiilis puskee pintaan. Ja onhan tuo myös ihan vastuullista duunia ajella lähemmäs pariakymmentä jamppaa 13,5-tonnisella teräsmöhkäleellä muun liikenteen seassa. Ei niitä lepoaikoja ihan suotta toitoteta.


Torstai 5.8. - Torkkua ja toisintoa

Alfa-joukkue majoittui bravon jättämässä ryhmityksessä. Parina yönä oli tullut nukuttua teltassa, mutta nyt päätimme pasiparin kanssa heittää makuupussit pasin miehistötilan lattialle.

Olipahan muuten ihan mukava yö pasissa. Sopivan viileän raikas ilmasto, mutta makuupussissa oikein mukavan lämmin goisia. Kahdeksan pintaan keräilimme makuupussit kasaan, ja kuskasimme alfan päälaiturille. Heillä kun oli nyt vuorossa nuo saaricaset. Kuskit saivat taas käskyn ottaa unta palloon päivän mittaan.

Melkoisen leppoisissa merkeissä tuo päivä sujuikin. Kassulle ottamaan aamupäivätorkut, sitten kohun ryhmitykseen syömään ja istuskelemaan muiden kuskien ja spadejen kanssa, sitten takaisin kassulle ottamaan vähän pidemmät päiväunet, ja päivällisaikaan taas kohun teltoille istuskelemaan.

Seitsemän pintaan haimme taas taistelijat laiturilta syömään, ja loppuilta olikin melko pitkälle toisintoa toissaillalta. Kuskaus Ullanlinnaan, Kalasataman kautta takaisin Santikseen ja illemmalla Elielinaukiolle odottamaan. Siinä välissä tosin ehdittiin siirrellä muutama henkilöpakettiautokin Kalasatamasta Santikseen.

Tunnelikeissit menivät tällä kertaa vähän nopeammin, ja paluumatkalla oltiin jo siinä kahden aikoihin. Ei muuta kuin porukat ryhmitykseen ja pasiin nukkumaan.


Perjantai 6.8. - Alkavaa kinkkua

Perjantaille ei sitten enää mitään koulutuksia tai caseja riittänyt. Aamuherätys taas kymmenen pintaan, porukat kassulle, ja sen jälkeen pasia putsaamaan ja palauttamaan. Iltapäivän mittaan tuli vielä palautettua pari muutakin leirillä ollutta ajoneuvoa. Lomallelähdön sähköistämä hässäkkä ei tällä kertaa koskenut meikäläistä. Mottona oli ei oo kiire, ei oo hoppu, ollaan kiinni viikonloppu, vartiovalmiusosastossa kun edelleen olen.

Perjantai-iltaa tuli kulutettua sodessa, lyhyessä apupäivystysnakissa, Top Gearia katsoen, lenkillä käyden ja lueskellen. Yöllä herätys oli kello 02.00, ja aamuyötä on tässä kulunut apupäivystellen ja blogia kirjoitellen. Rauhallista on miltei tyhjällä kassulla päivystellä...