Autuas ammattipätevyys

Olisipa intti aina tällaista. Tuo ajatus kävi tiistaina mielessä useampaan otteeseen. Ammattipätevyyskoulutus jatkui, ja vuorossa oli käytännönläheinen kuormaus- ja kuormansidontapäivä. Mikä parasta, koulutukseen oli ympätty myös ihan todellinen kuljetustehtävä.

Kuuluin itse siihen porukkaan, joka starttasi heti aamun alkajaisiksi Santahaminasta kohti Porvoota. Meikäläisen kouraan heitettiin muuannen kapellilava-Scanian avaimet, joten useamman viikon tauon jälkeen pääsi taas ajelemaan jotain muutakin härveliä kuin Pasia. Taas tuli huomattua, että kun on tottunut ajelemaan 2,88 metrin levyisellä vaunulla, niin 2,55 metriä leveä normaali kuormuri tuntuu lähestulkoon kapealta. Kaistalle ainakin mahtuu mukavasti.

Kun olimme saapuneet määräpaikkaan parin Scanian ja yhden henkilöpakun voimin, pääsimme heti lastaushommiin. Kuljetettavana oli kolme 3,5 tonnin painoista tykkiä. Työkone toi ne lastauslaiturille, josta ne tuupattiin käsipelillä kuormureiden lavoille. Sitten vaan kuormaliinoja virittelemään siihen malliin, että varmasti pysyvät tykinmöhkäleet paikoillaan.

Kun kuormat oli varmistettu liikkumattomiksi, vaihdettiin kuskeja, ja loppupoppoo hyppäsi henkilöpakun kyytiin. Palasimme Santahaminaan juuri parahiksi lounasaikaan.

Iltapäivästä jatkoimme kuormausteeman parissa, tällä kertaa Santiksen peruuttelukentällä. Pitkästä aikaa sää oli pykälää viileämpi, ja jopa vettä ropsautti välillä. Sekään ei rennon letkeää treenaustuokiota haitannut. Harjoittelimme kapellin (avolavakuorma-auton pressukate) irrottamista ja laittamista takaisin paikoilleen. Lisäksi tehtiin vielä muutama kuormansidontaharjoitus ja kerrattiin koukkulaitteen käyttöä nappaamalla vaihtolava kyytiin. Välissä pidettiin tietysti asianmukainen sodetauko. 

Keskiviikkona oli taas teoriapäivän vuoro. Tunneilla käsiteltiin edelleen kuormaus- ja kuormansidonta-asioita, ja iltapäivän mittaan edettiin rahtikirjojen ja rahdituspainojen ihmeelliseen maailmaan. Päivän palvelus oli paketissa jo kello 14 jälkeen. 

Torstai menikin sitten aika pitkälti rötväillessä, koska oppitunteja ei pahemmin ollut. Koko ilta puolestaan vierähti mukavasti palokunnan harjoituksissa, sillä olin saanut hommaa varten harjoitusvapaata kello 16-23.

Kun sitten palailin kassulle noin kello 22.40 ja astelin tupaan, vastassa oli aika hyvä ajankuva nykyintin myöhäisillan vapaa-ajasta: Oli lähes pimeää, mutta sinihohtava valaistus ja vaimeat äänet paljastivat, että tuvan kymmenkunta jamppaa eivät vielä olleet unten mailla. Jokainen kyllä maata rötväsi punkassaan, mutta kaikilla oli läppäri unilelunaan. Moni katsoi leffaa tai jotain sarjaa, pari oli Facebookissa ja taisipa joku pelatakin. Surffasinpa itsekin vielä hetkisen netissä, ennen kuin rupesin goisaamaan.

Perjantain oppitunnit olivat taas keskimääräistä pitemmän tuntuisia. Osittain syynä oli viikonloppuvapaiden odotus, ja osaltaan taas tuntien yleisluontoinen kuljetusjärjestelmiä koskenut sisältö. Se kun oli paikoin turhankin tuttua juttua, ja paikoin taas hivenen turhaltakin tuntuvaa tietoa. Päivän mittaan käytiin kuitenkin kiistämättä läpi aika monipuolinen paketti niin maantie-, rautatie-, meri-, kuin lentokuljetuksistakin, kuten myös niiden kalustosta, infrasta, suoritteista ja kuljetusketjuista niin Suomessa, Euroopassa kuin maailmallakin.

Puoli kolmen jälkeen päästiin taas kerran tekemään sitä, mitä intissä harjoitellaan eniten: odottamaan. Kaappi oli äkkiä teksikunnossa ja tupaakin tuli vähän siivottua. Sitten vain kolmisen tuntia kärsimätöntä odottelua, jotta kaikkien palvelus olisi ohi ja päästäisiin lomille.