Kausivaihtelua

Sataset paukkuivat pari yötä sitten, ja nyt TJ-lukema huitelee jo kahdensadan alapuolella. Vuoden valoisin päivä on ohitettu, ja tämän blogin viestihakemisto tarvitsee ihan kohta jo seitsemännen (!) kuukausiotsakkeen.

Uskottava se siis on, että aamukasa tosiaan pienenee hitaasti mutta varmasti. Palveluksen puoliväli, eli ns. aamujunan kääntyminen, on käsillä varsin pian; sitä ei voi olla unohtamatta, kun katselee enemmän tai vähemmän gonahtaneita varusmiesjohtajia ja vanhoja kuskeja (sekä 180 päivän jamppoja), jotka huutelevat hävyttömän vähäisiä aamujaan kiihtyvään tahtiin...

***

Varusmiespalvelus jakaantuu sekä virallisesti, että myös osin tahattomasti erilaisiin kausiin. Kohta puolen vuoden kokemuksella on tullut huomattua, että näiden kausien väliin mahtuu yleensä tylsää tyhjäkäyntiä sisältävä päiviä tai viikkoja.

Viime talven pimeällä, kylmällä ja lumisella peruskoulutuskaudella (hrrrr!) ohjelmaa ja uutta asiaa riitti tasaisen tappavaan tahtiin, mutta annas olla kun päästiin P-kauden viimeisiin päiviin. Kuvaan ilmestyi heti kaikenmoista rötväilyä ja täyteohjelmaa, ja sittenpä koittikin meikäläisen tapauksessa muutto kuljetuskomppaniaan.

Kuljussa alettiin varsin nopeasti touhuta sotilaskuljettajakurssin parissa, eli tähtäimessä oli PV:n C-kortti. Samalla käytiin ahkerasti ammattipätevyystunteja ja treenattiin asutuskeskustaistelun jippoja, kunnes oli taas tasannevaiheen aika: enemmistöllä oli jo C-kortit, pakollisimmat ammattipätevyystunnit oli käyty, eikä asutuskeskustaisteluakaan enää ollut mielekästä hinkata. Niinpä päiväohjelmat täyttyivät taas väkisinväännetyllä tekemisellä, ja homma tuntui heti tylsemmältä.

Sitten oli moneen kertaan hehkuttamani pasikurssin vuoro. Nyt kun se on ohi, varusmiesjohtajat ovat vaihtumassa, vanhat kuskit häippäsemässä, ja ammattipätevyyskoulutuskin alkaa olla hiljentynyt kouluttajien lomien vuoksi, ollaan taas täyteohjelmakaudella. Juhannusviikon ohjelma kuvastanee tätä hyvin:

Maanantai: Aamupäivä meni vielä mukavasti ammattipätevyysajon parissa. Teimme liikenneopettajan kanssa lenkin Nurmijärven suunnalla, ajokkina oli yksi Scanioista. Teemana oli ennakoiva ja taloudellinen ajaminen. Iltapäivällä harjoiteltiin toimimista miinoitteeseen jouduttaessa.

Tiistai: Aamu alkoi muutaman kuukauden takaisien lähitaisteluoppien kertaamisella. Alkuun powerpointtia ja loppuun sätkimistä ulkosalla. Iltapäivällä lyhyt koulutus kylkimiinasta, harjoitusmiinakaluston huoltoa, sodetauko ja pihan siivousta.

Keskiviikko: Apinaradalle heti aamusta. Ei huvittanut sitten pätkääkään, mutta movettamiseen en siitä huolimatta sortunut (palvelusajan vapautussaldo edelleen pyöreä nolla...) Aiemmin esteradalla käyneet saivat onneksi kierrellä rataa omaan rauhalliseen tahtiin, joten loppujenlopuksi ihan mukiinmenevä aamujumppahan siitä muodostui. Muuten keskiviikkopäivä kului ITKK*:n ampumakuntoon laittamista ja huoltoa harjoitellen.

Torstai: Lyhyt kertaus tiistain lähitaistelusta, sitten oppitunti naamioinnista, pyykinvaihto ja lounas. Iltapäivällä lomille lähtöä odotellessa ehdittiin vielä treenata pakun, masin ja pasin naamioimista.

Nyt neljän päivän juhannuslomilla!

*ITKK = 12.7 ITKK 96 eli ilmatorjuntakonekivääri (kuva)

Motivaatio - on, off...

Äääh, ei jaksa taisi olla viikon teema vähän itse kullakin. Kuusi leppoisaa ja mukavaa pasikurssiviikkoa olivat auttamatta taakse jäänyttä elämää, ja niiden jälkeinen paluu arkeen ja yksikön "keksitään nyt jotain tekemistä" -tyyppiseen palvelukseen ei ollut aivan kivuton.

Hommaa ei auttanut sekään, että viikon piti olla suurimmaksi osaksi hallipalvelusta, mutta koska lähes kaikki saaren autot olivat loppusotimassa, ei halleillakaan ollut juuri mitään tekemistä. Niinpä päiväohjelman muutoksia sateli pitkin viikkoa: miinakoulutusta, sulkeisia, kouluammuntoja, liikuntakoulutusta... Ei mitään aivan kauhean kamalaa siis, mutta ei myöskään järin innostavaa.

Onneksi sotilaskuljettajan arki ei ihan aina ole kiinni yksikön päiväohjelmasta. Omatoimisesti pitää nimittäin seurata myös ammattipätevyyskoulutuksen ohjelmaa, sekä - nyt pasikurssin päätyttyä ihan todenteolla - päivittäin iltapäivästä tulevaa ajolistaa, josta löytyvät kaikki seuraavana päivänä alkavat ajohommat.

Maanantain miinakoulutukselta meikäläisen oli säästänyt päivystysvuoro, ja ajolista puolestaan pelasti tiistai- ja keskiviikkopäivät tarjoamalla niihin motivaatio-ongelmatonta tekemistä. Ajotehtäviä siis.

Tiistaina ajelin vanhemmalla sotilaskotiautolla (Mersu 609D vuosimallia '88) reissun Loviisan Koskenkylään ja takaisin. Kohteena oli paikallisille asukkaille järjestetty kalustonäyttely, joka liittyi käynnissä oleviin isohkoihin harjoituksiin. Lastina oli tietysti munkkeja, kahvia ja muuta mussutettavaa, sekä hytin puolella kaksi vanhemmanpuoleista sotilaskotisisarta, joiden sukuhistorioista ehti matkalla kuulla varsin kattavat esitelmät. Kokonaisuutena varsin kiva sodeajo, vaikka iltavapaat siinä menivätkin. Aurinko ainakin paistoi ja munkeissa pysyi.

Keskiviikon keikka olikin oikeastaan enemmän sotilaspoliisikuskien heiniä, koska kyse oli puhtaasta taksikuskihommasta. Vippikuskeja työllisti kuitenkin mikä lie natokokous, joten tämä henkilöpakukeikka sattui tällä kertaa meikäläiselle. Mikäs siinä; päivä vierähti ihan mukavasti tyky-päivää viettäneen työporukan kuskina lähinnä Santahaminassa pyörien, mutta myös kaupungin puolella pari kertaa käyden. Tulipahan vierailtua saaren itä- ja eteläosissa myös muutamissa sellaisissa paikoissa, joissa ei varmaan muuten pääse pahemmin käymään.

Torstaille ja perjantaille ei sitten minkäänlaisia ajoja pukannut, joten yksikön ohjelman mukaan täytyi mennä. Kumpaankin päivään mahtui kouluammuntoja ja futiksenpeluuta, joihin molempiin joutui lähtöhetkellä vähän motivaatiota keräilemään. Taas kerran kävi kuitenkin niin, että kun lopulta oli siellä ampumaradalla paukuttelmassa tai kentällä pallon perässä juoksemassa, niin ei se nyt enää niiiin mahdottomalta hommalta tuntunutkaan. Huumorin ja hyvän porukan avulla jaksaa pitkälle.

Harmi vain, että tänne blogiin ei juuri ole näistä runsaista hauskoista, tilannekomiikan ja huumorin höystämistä hetkistä kirjoitettavaa. Ne kun ovat lähes aina niin tilanne- ja henkilösidonnaisia juttuja, että ulkopuolisille niitä on miltei mahdotonta kertoa.

Nakkeja ja melkein kinkkua

Olipahan viikonloppu! Alustavasti kaavailtu mökkireissu muuttui hetkessä toiveajatteluksi, kun löysin torstai-iltana nimeni ajolistalta. Asia oli kylläkin aavistettavissa, sillä kuuluin siihen lomaryhmään, josta kuluneelle viikonlopulle poimittiin tarpeen mukaan kinkkuun jääviä kuljettajia.

Ajomääräys alkoi perjantaiaamuna kello 5.00, ja ilmoittautuminen auton kanssa oli Hakunilan urheilupuistossa kello 7.00. Ajokkina toimi valkoinen Ford Transit -paku, joka oli yksi monesta Kesäyön marssin järjestelyihin varatusta autosta. Tapahtuman luonteesta johtuen samaan autoon oli merkitty toinenkin kuljettaja, jotta auto pysyi koko ajan käytettävissä ajo- ja lepoaikamääräykset huomioiden.

Perjantaipäivä menikin sitten pakun tavaratilassa rötväämiseen ja yleiseen hengailuun muiden kuskien kanssa, sillä varsinaiset ajohommat alkoivat vasta iltapäivästä. Mutta kun ne alkoivat, hommaa tosiaan oli ihan riittävästi. Koko ilta vierähti marssin huoltopisteeltä toiselle suhatessa, välillä roskiksia, välillä juomia ja muonia kuskaten.

Kun viimein kello 23.30 pääsin vaihtamaan kuljettajaa Hakunilaan, tunsin kyllä nostelleeni metallisia 30 litran juomapöniköitä yhden päivän tarpeiksi. Autolta pääsi sentään suoraan valmiiseen puolijoukkuetelttaan nukkumaan, ja unta sai ottaa palloon niin paljon kuin halusi. Taisipa kello olla jo puoli kymmenen aamulla, kun viimein kömmin ylös. Lauantaina oli enää vähän ajettavaa, ja Santikseen pääsi palaamaan iltapäiväkolmen kieppeillä.

Näin tuli taas yksi merkkipaalu saavutettua; nimittäin ensimmäinen varsinainen ajotehtävä. Fiilikset olivat sen mittaan varsin kaksijakoiset. Toisaalta itse ajohommat olivat ihan mielekkäitä ja mukavia, samoin pitkät, hyvät yöunet. Sen sijaan tuntien turha odottelu, alkanut viikonloppu ja miltei koko ajan enemmän tai vähemmän vaivannut sade hivenen verottivat tunnelmaa.

Kun paku oli pestynä ja tankattuna paikoillaan, oli aika kipittää lomapuvussa porteista ulos. Paluun aika koitti tällä kertaa kuitenkin vain 17 tuntia myöhemmin, sillä meikäläinen oli merkitty kuljetuskeskuksen sunnuntain ajopäivystäjäksi kello 9.00 alkaen. Ajopässin hommiin kuuluu käytännössä skapparien itse itselleen varaamien autojen tarkastaminen ja noutaminen kukesin pihaan, sekä vastaavasti niiden palauttaminen asianmukaisessa kunnossa paikoilleen. Ihan hauskaa hommaa siis, jos autoja on kohtuullinen määrä.

Nyt ei ollut. Sunnuntai-iltana ja aikaisin maanantaiaamuna lähteviä autoja oli alkavien kertaus- ja ampumaharjoitusten takia melkoinen määrä, ja hommaa sai painaa kirjaimellisesti tauotta. En pysynyt enää edes laskuissa, montako pakua ja maasturia tuli halleilta haettua kukesin pihaan, mutta yhden taistelijan sormet ja varpaat eivät laskemiseen ainakaan riitä.

Päivän mittaan tuli ainakin koettua, mitä sana rutiini tarkoittaa. Siinä missä muutaman ensimmäisen auton tarkastaminen sujui ensikertalaiselta melko verkkaisesti, niin illalla päivän kahdeksatta Transportteria tai kymmenettä Hiluxia hakiessa check-listin pystyi käymään läpi suorastaan kynä sauhuten.

Ajopässin hommat keskeytyivät vain iltapäivällä sunnuntaisen sveitsinleikeruokailun ajaksi, sekä toisen kerran hetkiseksi kello 19.30, jolloin alkoi viikonlopun kolmas nakkini: kuljetuskomppanian päivystäjänä olo. Kipitin avaamaan yksikön, nakitin apupäivystäjän hommiin ja palasin sitten kuljetuskeskukselle hoitamaan ajopäivystykseni loppuun.

Nukkumaan ehdin juuri ja juuri hiljaisuuden alkaessa. Huh. Siviilimaailmassa moisesta pakerruksesta olisi sentään kahminut hyvät ylityö- ja sunnuntailisät, mutta näissä vermeissä puhtaana käteen jäi peräti 4,40 euroa. No, nukkumattia ei ainakaan tarvinnut kauaa odotella.

Jos sunnuntai oli sykkimistä, niin maanantai olikin sitten lungi päivä kuljun päivystäjänä. Normaalit järjestymiskuulutukset, vahvuuksien ilmoitukset muonituskeskukseen, pari puhelua ja pari muuta hoidettavaa asiaa. Muutoin aika kului päivystäjän pöydän takana sormia naputellen.

Pasiluvat taskussa

Pasikurssi alkaa olla pulkassa. Kuudes ja viimeinen kurssiviikko on varattu pitkälti tutkintojen suorittamiseen, pasilupien saanti kun on kuuden eri koesuorituksen takana. Teoriakokeessa testataan pasiin liittyviä nippelitietoja sekä panssariajoneuvojen yleisajo-ohjeen asioita, rakenteen suullisessa kysellään jotakin vaunun tekniikasta ja pistetään tekemään pari simppeliä huolto- tai muuta toimenpiteitä, ja sitten on vielä käsittelykokeet ja inssiajot niin ajajana kuin johtajanakin.

Teoriakoe oli ja meni läpi maanantaina, samoin rakenteen suulinen koe. Siinä panssaritarkastaja laittoi meikäläisen tsekkaamaan ajoonlähtötarkastukseen liittyvät nesteet, ottamaan auton paineilmajärjestelmästä ilmaa renkaantäyttöä varten, selittämään polttoainejärjestelmän ilmaamisen ja apuvirran antamisen, ja lopuksi vielä tunkkaamaan yhden renkaan ylös. Mitään rakettitiedettä ei siis tarvittu ja läpihän se meni, suorastaan kehujen kera.

Käsittelykokeet eivät sitten menneetkään ihan yhtä tyylikkäästi. Keilojen pujottelu meni kyllä ongelmitta, mutta ne pahuksen lankut, joiden päältä renkaat täytyi saada kulkemaan, meinasivat jo muodostua melkoisiksi murheenkryyneiksi. En tosin ollut ainoa; ensimmäisen yrityskerran ajajan radalla taisi reputtaa varmaan kaksi kolmesta kurssilaisesta..

Tokihan sitä syytä täytyy suurilta osin etsiä ratin ja penkin välistä, mutta ihan kaikkea ei auta sinnekään suuntaan laittaa; sen verran kurssin aikaisia suorituksia heikommin tuo touhu meni niin minulla kuin monilla muillakin. Suurin ulkoinen ongelma taisi olla Saharan pehmeä hiekka, joka oli lankkujen alustana; se kun antoi aika paljon periksi ja muljautteli lankkuja vaunun alla ilkeästi, jos rengas ei ollut alkujaan osunut ihan lankun keskelle. Taisipa panssaritarkastajilla olla muutenkin hivenen kouluttajia tiukemmat kriteerit hyväksytystä suorituksesta.

Alkuviikosta tulikin istuskeltua paljon Saharan laidalla odottamassa joko omaa koevuoroa tai sitten vapautuvaa treenausvaunua, mitä milloinkin. Erityisen lämpimiä kelejä ei ollut, mutta aurinko sentään paisteli aika mukavasti. Jopa siinä määrin, että tämä pasikurssin mukanaan tuoma junttirusketus vahvistui hivenen kärähtäneellä ihonvärillä.

Käsittelykokeiden läpäisyn jälkeen ei sitten enää tarvinnutkaan pahemmin jännitellä, sillä tiesin inssiajojen olevan käsittelyjä enemmän "mun juttu". Ja onhan tässä nyt vaunullakin jo pyöritty kuukauden verran putkeen, joten ihan sopivan rennoin mielin sitä saattoi vaunuun hypätä. Skarppina täytyi tietysti olla.

Ajajainssissä pyörähdettiin aluksi eräällä tutulla maastouralla täällä Santiksessa, ja sieltä suunnattiin Herttoniemen ja Kulosaaren kautta Mustikkamaan parkkikselle. Sitten vaihdettiin tehtäviä, ja johtajainssini oli oikeastaan samansisältöinen reissu toiseen suuntaan, hivenen eri reittejä tosin. Ja hyväksyttyjä suorituksiahan ne olivat.

Tämä iltapäivä vierähtikin tutkinnon jo läpäisseiden osalta käsittelyradoilla olleiden vaunujen palautuskuntoon saattamisessa. Oli muuten jotenkin juhlava fiilis, kun pääsi ensimmäistä kertaa ottamaan parin kanssa vaunun alleen ja lähteä sen kanssa ajoon ilman kouluttajaa. Ehjänä selvittiin koko matka mukesilta kukesille* ;)
 
* mukes = muonituskeskus, kukes = kuljetuskeskus

Intin paras viikko?

30.5. | Sunnuntai-iltainen vapailtapaluu sujui totutusti hienoisen haluttomuuden ja tietynlaisen "joko taas" -fiiliksen siivittämänä. Näin siitäkin huolimatta, että edessä oli kuuleman mukaan kenties jopa paras viikko koko intin aikana. Pasileiri nimittäin.


Maanantai 31.5. - Maanteitä ja mainiota majoittumista

Haluttomuudesta ei kyllä ollut enää tietoakaan, kun vaunuryhmämme käppäili aamiaisen jälkeen reput selässä pasille. Ryhmämuutosten takia tiimistämme lähti harmi kyllä kaksi jamppaa toiseen vaunuun, mutta tiesihän porukan pienentyminen toisaalta lisää ajoaikaa per nuppi.

Aurinko paistoi komeasti, kun starttasimme meikäläisen johtamana kohti pasileirin haasteita. Leiripaikkamme oli Lahden kupeessa Hälvälässä, mutta matkaan saatiin kyllä tuhrattua hyvin koko aamupäivä kiemurtelemalla pienempiä teitä Nikkilän, Pornaisen, Pukkilan ja Orimattilan kautta. Menomatkaan mahtui alun johtamisen lisäksi runsaasti peltomaisemien ihailua takaluukuissa seisten, kahvitauko ja lopuksi vielä ajamistakin.

Hälvälässä majoituttiin huoltoleirin johtolarakennukseen. Sänkyjä ei sentään ollut, vaan puolet luokkatilan lattiasta sai hetkessä makuualustavuorauksen. Lounas syötiin sisällä, ja tähän saakka vain gonien etuna olleet kertakäyttöastiat olivat ensimmäistä kertaa meillekin sallittuja. Täytyihän sitä itsekin niistä syödä, kun kerran sai, vaikken nyt tiedä, onko niissä pakkipussilliseen pakkiin verrattuna juurikaan mukavuusetua.

Lounaan jälkeen jatkettiin ajelua Hollolan teillä. Iltapäivänkin reiteillä sai Sipoon tyyliin olla ajolinjojen kanssa tarkkana, sillä monet tiet tahtoivat olla varsin kapeita. Jos keskiviiva oli, kaista ei tosiaankaan ollut juuri pasia leveämpi, ja välillä ei ollut keskiviivaakaan. Tiellä kuitenkin pysyttiin, vastaantulevat autot säilyivät ehjinä, ja matkustajavuorossa olleet ehtivät nauttia niin kesäisestä säästä kuin maisemistakin, joten mikäs siinä oli ajellessa. Välillä ehdittiin myös poiketa kaupassa ostamassa Offia, limua ja makkaraa.

Ilta kului makkaranpaiston, saunan ja torkkujen parissa. Uimaan jos olisi vielä päässyt, niin oltaisiin oltu melkoisen lähellä mökkimeininkiä, mutta määräysten vaatimien pelastusvalmiuksien takia järveä täytyi tyytyä vain ihailemaan.

Niin tai näin, kello 23 hurautettiin vaunu taas käyntiin ja lähdettiin suorittamaan pimeäajoja. Vaikka eihän sitä pimeää tietenkään ollut, parhaimmillaan hämärää. Pari tuntia kuitenkin kruisailtiin, alkuun maanteitä ja loppuun sotavaloilla maastouria. Sitten tutimaan.


Tiistai 1.6. - Vesivehmasta ja vesistömaisemia

Herätys oli myöhäisillan ajeluiden takia vasta kahdeksalta. Aamiaisen ja ajoonlähtötarkastuksen jälkeen suunnattiin vaunu kohti huhtikuiselta maastoajoleiriltä tuttua Vesivehmaan lentokenttää. Aurinko paistoi taas, ja keli lämpeni lämpenemistään. Ihan ei t-paitasillaan kuitenkaan viitsinyt maantienopeuksilla olla luukusta ulkona.

Sen sijaan perillä Vesivehmaalla oli jo pakko keventää t-paitaan, sen verran tälläkin kertaa auringossa kylpeneella lentokentällä oli paahdetta. Ajelimme kukin pari entuudestaan tuttua mäkeä ylös ja alas. Ja hyvinhän se 6x6-pasi vei, ei siinä mitään.

Lounaan jälkeen ehdittiin hetki ottaa aurinkoa vaunun katolla, ja sitten jatkettiin Päijät-Häme-sightseeingillä. Päijännettä päästiin ihailemaan useampaan otteeseen, sillä reitti kulki Kalkkisten ja Pulkkilanharjun kautta Asikkalaan. Sieltä jatkettiin vielä Lammin suunnalta koukaten Hennalan varuskuntaan tankkaamaan. Välissä tehtiin tietysti ajajan- ja johtajanvaihtoja ja pidettiin kahvi- ja jätskitauot.

Illalla jouduttiin hieman huoltohommiin paikantamaan öljyvuotoa ja öljyämään hirttävää kaasupoljinta, mutta saunalle ja makkaralle jäi silti hyvin aikaa. Nukkumaan mentiin kymmeneltä.


Keskiviikko 2.6. - Kaupunkiajoa ja kitkaketjuja

Herätys 6.30 ja liikenteeseen kahdeksalta. Tällä kertaa oli taajama-ajon vuoro, joten kulutimme aamupäivän Lahden keskustassa pyörien. Täytyy kyllä ihmetellä niitä ihmisiä, jotka pitävät Helsingin keskustassa ajamista jotenkin hurjana tai hankalana. En ole nimittäin löytänyt sieltä yhtäkään niin kimuranttia liikennejärjestelyä kuin mitä Lahdessa tunnutaan harrastavan. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi linja-autoaseman viereinen risteysjärjestely... Kaikista lahtelaisista kiemuroista huolimatta selvisimme aamun ajoista ja johtamisista ihan hyvin, ja ehdittiinpä välillä poiketa Hennalan sotkussakin. Lounaalle palattiin takaisin Hälvälään.

Iltapäivä vietettiin paahteessa ja hiekkapölyssä Hälvälän lentokentällä. Treenasimme ensi viikon kokeita varten tuttuja ajaja- ja johtajaratoja sekä kävimme sopivalla metsäuralla kokeilemassa pasin vinssausta. Päivän "kohokohta" oli säästetty viimeiseksi; loppuajan ähelsimme nimittäin treenausmielessä kitkaketjujen kanssa. Hikisen ja pölyisen homman jälkeen jokailtainen sauna tuntuikin tällä kertaa erityisen hyvältä.


Torstai 3.6. - Pusikkoajoa Padasjoella

Kello 00-01 oli meikäläisen huki toimia päivystäjänä, eli valvoa, että majoitusrakennuksessa on kaikki hyvin ja että pihalta löytyvillä kahdeksalla pasilla on kaikki kunnossa. Olihan niillä.

6.30 heräiltiin, ja seitsemältä syötiin aamiainen. Tämä leiri on muuten siitä jännä, että mukana ei ole yhtäkään alikkia tai kokelasta. Vain me, lääkintämies, yksi edellisen saapumiserän kuski sekä tietysti kouluttajaskapparit, joiden kanssa ei kuitenkaan leirillä tarvinnut sen kummemmin pokkuroida. Niinpä esimerkiksi aamiainen vain kannettiin autosta pöydälle, ja sitten vaan puuroa lautaselle. Ei tarvittu jakomiesnakkeja eikä muutakaan hommaa mutkistavaa, vaan kukin söi aamupalan omatoimisesti omaan tahtiin.

Kahdeksan pintaan lähdettiin taas tien päälle. Tällä kertaa suunnaksi otettiin Padasjoki, jonne mentiin suurimmaksi osaksi nelinumeroisia teitä pitkin. Ennen Iso-Taruksen alueelle menoa ehdittiin poiketa vielä ABC:llä aamukahvilla.
 
Padasjoen alue oli meikäläiselle entuudestaan tuttu palokuntanuorten leiripaikkana, joten samojen vanhojen teiden ajeleminen tällä kertaa punaisen auton sijasta vihreällä vaunulla tuntui ihan hauskalta. Aamupäivällä kiersimme kukin asiallisen maastoajouran, jonka rinnalla Vesivehmaan reitit eivät tuntuneet enää juuri miltään. Korkeuserot olivat täällä pieniä, mutta kuoppaa, kiveä, muhkuraa ja mutalammikkoa löytyi riittämiin. Ajaja sai kääntää ja polkea, johtaja kuikuilla, ja matkustajat pitää paikoin kaksin käsin kiinni. Hauskaa oli ja opettavaista!

Seuraava opetusaihe oli ajaminen sarjatulisuojien kanssa eli tuttavallisemmin ripset alhaalla. Kahden tuulilasiruudun päälle saa nimittäin ohjaamosta käsin vedettyä tirkistysrei'in varustetut suojalevyt, ja lisäksi sivuovien ikkunoihin on myös käännettävissä tähystysreiällä varustetut suojat. Ne kun laitettiin lasien eteen, ja samalla tietysti johtajakin sisälle istumaan, niin johan meni ajaminen melkoiseksi tirkistelyksi.

Aika jännä fiilis kyllä olla pää kiinni lasissa ja yrittää kurkistaa reiästä minne on menossa. Ajajan ja johtajan yhteispeli korostui entisestään, kun kummankin näkökenttä oli melkoisen rajoittunut. Eräs ryhmäläinen ajoikin ahtaalla uralla päin mäntyä. Pasi ei ollut moksiskaan, mutta mänty sai vähän siipeensä.

Torstaisen hernarilounaan jälkeen kokoonnuttiin koko poppoolla alueelta löytyvän junanvaununraadon ympärille, ja käytiin läpi periaatteet pasin lastaamisesta junaan. Opetustuokion jälkeen vaunut hajaantuivat taas metsäteille. Treenasimme lopuksi ilmasuojaan ajoa, mikä käytännössä tarkoitti, että opettajan "ilmasuojaan" -komennolla vaunu piti ajaa mahdollisimman nopeasti pois tieltä metsähallituksen puolelle.

Kun jokainen oli tehnyt muutaman toiston pöpelikköönajosta, oli paluumatkan aika. Vt 24:llä pääsi jo johtajakin välillä tulemaan alas tornistaan, se kun on sallittu liikennemerkillä etuajo-oikeutetuilla, vähintään 60 km/h teillä silloin, kun tornissaoloa vaativia liikennetilanteita ei ole. Loppumatka mutkiteltiin taas pienempiä teitä, ja suoritettiin pysähdys Hollolan Salessa.

Päivällisen jälkeen edessä oli muutto. Pakkasimme, siivosimme ja hurautimme vaunuinemme huoltoleiriltä läheiselle lääkintäleirille. Kun uudesta majoitusrakennuksestamme oli löytynyt itse kullekin makuupaikka, ilta kulutettiin kuten tähänkin asti; makkaraa, saunaa ja hyttysiä.


Perjantai 4.6. - Suunnistusta

Lippujuhlapäivää vietettiin arkisen pasiaherruksen parissa. Kahdeksan pintaan startattiin taas, ja aiheena oli tällä kertaa vaunusuunnistus. Menimme toisen vaunun kanssa vaunuparina siten, että vaunut vastasivat vuorotellen ajoreitistä. Kohteet olivat Kärkolän, Hausjärven, Mommilan ja Hämeenkosken kirkot. Vaikeutuksena reitinvalintaan oli isojen valtateiden käyttökielto. Kaikki rastit löytyivät ennen pitkää, välillä pienempien, välillä vähän suurempien kiemuroiden kautta...

Lounas syötiin leiripaikalla Hälvälässä. Lippujuhla oli tuonut lounaalle leivos- ja suomenlippukonvehtijälkkärin, ja taisipa lihapatakin olla vähän normaalia kenttämuonaa fiinimpää. Niistä selvittyämme hurautettiin taas kerran Valmetin kone käyntiin ja suunnattiin Hennalan varuskuntaan pesemään ja tankkaamaan kulkupeliämme. Sieltä palattiin leiriin kurkkimaan pasin konehuoneeseen ja kertaamaan vaunun tekniikkaa ensi viikon kokeita varten. Lopuksi kouluttajamme vielä ehdotti maantieajon lisätreenaamista sen verran, että käydään läheisessä kaupassa... Teimme työtä käskettyä.

Illan ohjelman varmaan jo arvaatkin.


Lauantai 5.6. - Liukasrataa ja motaria

Lähtöpäivän kunniaksi heräiltiin jo 5.45, ja ruvettiin heti pistämään paikkoja lähtökuntoon. Heti aamupalan jälkeen startattiin ja siirryttiin liukasradalle Lahteen.

Ajoharjoitteluradalla tehtiin niitä autokoulustakin tuttuja juttuja: jarrutusta liukkaassa kaarteessa, jarrutusta kitkaerolla sekä jarrutus + väistö -yhdistelmää. Pasissa vaan ei ole abseja, ja paineilmajarruilla on tietysti niille ominainen jarruviive, joten oli oikein hyvä päästä kokeilemaan näitä juttuja henkilöauton lisäksi myös tämmöisellä raskaammalla vempeleellä. Väistöstä sain kehuja, mutta kitkaerojarrutuksessa tahtoi alkuun selkärangasta puskea henkilöautolla opeteltu liian nopea jarrunpumppausrytmi.

Päivän tärkein opetus oli kuitenkin taas kerran se, että nopeutta pois kun on liukasta, ja yritetään ennakoimalla välttää edes joutumasta hätäjarrutustilanteisiin. Sen verran kelkaksi pasi kyllä sopivan kelin tullen muuttuu, että nämä periaatteet on hyvä pitää kirkkaana mielessä.

Välillä pidettiin lounastauko, ja oheiskoulutuksessa harjoiteltiin rakenteen suullista koetta sekä taas kerran ajaja- ja johtajaratoja. Vähän ennen iltapäiväkolmea saatiin homma pakettiin, ja kuten arvata saattaa, porukkaa ei paljoa tarvinnut hoputtaa liikkeellelähdön kanssa.

Paluumatka posotettiin suoraan motaria Helsinkiin. Santahaminassa olikin sitten taas ihan tehokasta toimintaa. Vaunujen tankkaus ja putsaus, siinä ohessa kenttämuona, ja loppuun henkilökohtainen huolto. Lomille mars -käsky tuli vähän ennen iltaseitsemää, joten tällä kertaa vapaiden pituudeksi jäi 27 tuntia. Näin mukavan viikon päätteeksi se ei kuitenkaan mahdottomasti harmittanut.


***

Palvelusajan paras viikko?

Moni aiempien saapumiserien pasikuski on tituleerannut pasileiriä koko inttiajan parhaaksi viikoksi. Vaikka meikäläisellä onkin aamuja jäljellä vielä 215, niin melkein olen valmis allekirjoitamaan väitteen jo nyt. Eipä ole nimittäin mikään muu viikko vierähtänyt tänä vuonna yhtä mukavasti ja nopeasti, ja aika vaikea tästä on enää paremmaksi pistääkään:

Sisämajoitus, sai nukkua riittävästi, mukavaa ajamista päivät pitkät, nättejä maisemia, erittäin hyvät säät (käytännössä ei satanut kertaakaan), kauppa- ja kahvitaukoja, illat rentoa saunomista ja makkaranpaistoa, tetsarit ja rynkyt eivät olleet edes mukana, alikkeja ei tarvittu, skapparit olivat leppoisalla päällä, koulutus oli hyvää ja ajokokemusta sai runsaasti... Ja mitähän kaikkea tästä listasta jäi vielä puuttumaan...