Intin paras viikko?

30.5. | Sunnuntai-iltainen vapailtapaluu sujui totutusti hienoisen haluttomuuden ja tietynlaisen "joko taas" -fiiliksen siivittämänä. Näin siitäkin huolimatta, että edessä oli kuuleman mukaan kenties jopa paras viikko koko intin aikana. Pasileiri nimittäin.


Maanantai 31.5. - Maanteitä ja mainiota majoittumista

Haluttomuudesta ei kyllä ollut enää tietoakaan, kun vaunuryhmämme käppäili aamiaisen jälkeen reput selässä pasille. Ryhmämuutosten takia tiimistämme lähti harmi kyllä kaksi jamppaa toiseen vaunuun, mutta tiesihän porukan pienentyminen toisaalta lisää ajoaikaa per nuppi.

Aurinko paistoi komeasti, kun starttasimme meikäläisen johtamana kohti pasileirin haasteita. Leiripaikkamme oli Lahden kupeessa Hälvälässä, mutta matkaan saatiin kyllä tuhrattua hyvin koko aamupäivä kiemurtelemalla pienempiä teitä Nikkilän, Pornaisen, Pukkilan ja Orimattilan kautta. Menomatkaan mahtui alun johtamisen lisäksi runsaasti peltomaisemien ihailua takaluukuissa seisten, kahvitauko ja lopuksi vielä ajamistakin.

Hälvälässä majoituttiin huoltoleirin johtolarakennukseen. Sänkyjä ei sentään ollut, vaan puolet luokkatilan lattiasta sai hetkessä makuualustavuorauksen. Lounas syötiin sisällä, ja tähän saakka vain gonien etuna olleet kertakäyttöastiat olivat ensimmäistä kertaa meillekin sallittuja. Täytyihän sitä itsekin niistä syödä, kun kerran sai, vaikken nyt tiedä, onko niissä pakkipussilliseen pakkiin verrattuna juurikaan mukavuusetua.

Lounaan jälkeen jatkettiin ajelua Hollolan teillä. Iltapäivänkin reiteillä sai Sipoon tyyliin olla ajolinjojen kanssa tarkkana, sillä monet tiet tahtoivat olla varsin kapeita. Jos keskiviiva oli, kaista ei tosiaankaan ollut juuri pasia leveämpi, ja välillä ei ollut keskiviivaakaan. Tiellä kuitenkin pysyttiin, vastaantulevat autot säilyivät ehjinä, ja matkustajavuorossa olleet ehtivät nauttia niin kesäisestä säästä kuin maisemistakin, joten mikäs siinä oli ajellessa. Välillä ehdittiin myös poiketa kaupassa ostamassa Offia, limua ja makkaraa.

Ilta kului makkaranpaiston, saunan ja torkkujen parissa. Uimaan jos olisi vielä päässyt, niin oltaisiin oltu melkoisen lähellä mökkimeininkiä, mutta määräysten vaatimien pelastusvalmiuksien takia järveä täytyi tyytyä vain ihailemaan.

Niin tai näin, kello 23 hurautettiin vaunu taas käyntiin ja lähdettiin suorittamaan pimeäajoja. Vaikka eihän sitä pimeää tietenkään ollut, parhaimmillaan hämärää. Pari tuntia kuitenkin kruisailtiin, alkuun maanteitä ja loppuun sotavaloilla maastouria. Sitten tutimaan.


Tiistai 1.6. - Vesivehmasta ja vesistömaisemia

Herätys oli myöhäisillan ajeluiden takia vasta kahdeksalta. Aamiaisen ja ajoonlähtötarkastuksen jälkeen suunnattiin vaunu kohti huhtikuiselta maastoajoleiriltä tuttua Vesivehmaan lentokenttää. Aurinko paistoi taas, ja keli lämpeni lämpenemistään. Ihan ei t-paitasillaan kuitenkaan viitsinyt maantienopeuksilla olla luukusta ulkona.

Sen sijaan perillä Vesivehmaalla oli jo pakko keventää t-paitaan, sen verran tälläkin kertaa auringossa kylpeneella lentokentällä oli paahdetta. Ajelimme kukin pari entuudestaan tuttua mäkeä ylös ja alas. Ja hyvinhän se 6x6-pasi vei, ei siinä mitään.

Lounaan jälkeen ehdittiin hetki ottaa aurinkoa vaunun katolla, ja sitten jatkettiin Päijät-Häme-sightseeingillä. Päijännettä päästiin ihailemaan useampaan otteeseen, sillä reitti kulki Kalkkisten ja Pulkkilanharjun kautta Asikkalaan. Sieltä jatkettiin vielä Lammin suunnalta koukaten Hennalan varuskuntaan tankkaamaan. Välissä tehtiin tietysti ajajan- ja johtajanvaihtoja ja pidettiin kahvi- ja jätskitauot.

Illalla jouduttiin hieman huoltohommiin paikantamaan öljyvuotoa ja öljyämään hirttävää kaasupoljinta, mutta saunalle ja makkaralle jäi silti hyvin aikaa. Nukkumaan mentiin kymmeneltä.


Keskiviikko 2.6. - Kaupunkiajoa ja kitkaketjuja

Herätys 6.30 ja liikenteeseen kahdeksalta. Tällä kertaa oli taajama-ajon vuoro, joten kulutimme aamupäivän Lahden keskustassa pyörien. Täytyy kyllä ihmetellä niitä ihmisiä, jotka pitävät Helsingin keskustassa ajamista jotenkin hurjana tai hankalana. En ole nimittäin löytänyt sieltä yhtäkään niin kimuranttia liikennejärjestelyä kuin mitä Lahdessa tunnutaan harrastavan. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi linja-autoaseman viereinen risteysjärjestely... Kaikista lahtelaisista kiemuroista huolimatta selvisimme aamun ajoista ja johtamisista ihan hyvin, ja ehdittiinpä välillä poiketa Hennalan sotkussakin. Lounaalle palattiin takaisin Hälvälään.

Iltapäivä vietettiin paahteessa ja hiekkapölyssä Hälvälän lentokentällä. Treenasimme ensi viikon kokeita varten tuttuja ajaja- ja johtajaratoja sekä kävimme sopivalla metsäuralla kokeilemassa pasin vinssausta. Päivän "kohokohta" oli säästetty viimeiseksi; loppuajan ähelsimme nimittäin treenausmielessä kitkaketjujen kanssa. Hikisen ja pölyisen homman jälkeen jokailtainen sauna tuntuikin tällä kertaa erityisen hyvältä.


Torstai 3.6. - Pusikkoajoa Padasjoella

Kello 00-01 oli meikäläisen huki toimia päivystäjänä, eli valvoa, että majoitusrakennuksessa on kaikki hyvin ja että pihalta löytyvillä kahdeksalla pasilla on kaikki kunnossa. Olihan niillä.

6.30 heräiltiin, ja seitsemältä syötiin aamiainen. Tämä leiri on muuten siitä jännä, että mukana ei ole yhtäkään alikkia tai kokelasta. Vain me, lääkintämies, yksi edellisen saapumiserän kuski sekä tietysti kouluttajaskapparit, joiden kanssa ei kuitenkaan leirillä tarvinnut sen kummemmin pokkuroida. Niinpä esimerkiksi aamiainen vain kannettiin autosta pöydälle, ja sitten vaan puuroa lautaselle. Ei tarvittu jakomiesnakkeja eikä muutakaan hommaa mutkistavaa, vaan kukin söi aamupalan omatoimisesti omaan tahtiin.

Kahdeksan pintaan lähdettiin taas tien päälle. Tällä kertaa suunnaksi otettiin Padasjoki, jonne mentiin suurimmaksi osaksi nelinumeroisia teitä pitkin. Ennen Iso-Taruksen alueelle menoa ehdittiin poiketa vielä ABC:llä aamukahvilla.
 
Padasjoen alue oli meikäläiselle entuudestaan tuttu palokuntanuorten leiripaikkana, joten samojen vanhojen teiden ajeleminen tällä kertaa punaisen auton sijasta vihreällä vaunulla tuntui ihan hauskalta. Aamupäivällä kiersimme kukin asiallisen maastoajouran, jonka rinnalla Vesivehmaan reitit eivät tuntuneet enää juuri miltään. Korkeuserot olivat täällä pieniä, mutta kuoppaa, kiveä, muhkuraa ja mutalammikkoa löytyi riittämiin. Ajaja sai kääntää ja polkea, johtaja kuikuilla, ja matkustajat pitää paikoin kaksin käsin kiinni. Hauskaa oli ja opettavaista!

Seuraava opetusaihe oli ajaminen sarjatulisuojien kanssa eli tuttavallisemmin ripset alhaalla. Kahden tuulilasiruudun päälle saa nimittäin ohjaamosta käsin vedettyä tirkistysrei'in varustetut suojalevyt, ja lisäksi sivuovien ikkunoihin on myös käännettävissä tähystysreiällä varustetut suojat. Ne kun laitettiin lasien eteen, ja samalla tietysti johtajakin sisälle istumaan, niin johan meni ajaminen melkoiseksi tirkistelyksi.

Aika jännä fiilis kyllä olla pää kiinni lasissa ja yrittää kurkistaa reiästä minne on menossa. Ajajan ja johtajan yhteispeli korostui entisestään, kun kummankin näkökenttä oli melkoisen rajoittunut. Eräs ryhmäläinen ajoikin ahtaalla uralla päin mäntyä. Pasi ei ollut moksiskaan, mutta mänty sai vähän siipeensä.

Torstaisen hernarilounaan jälkeen kokoonnuttiin koko poppoolla alueelta löytyvän junanvaununraadon ympärille, ja käytiin läpi periaatteet pasin lastaamisesta junaan. Opetustuokion jälkeen vaunut hajaantuivat taas metsäteille. Treenasimme lopuksi ilmasuojaan ajoa, mikä käytännössä tarkoitti, että opettajan "ilmasuojaan" -komennolla vaunu piti ajaa mahdollisimman nopeasti pois tieltä metsähallituksen puolelle.

Kun jokainen oli tehnyt muutaman toiston pöpelikköönajosta, oli paluumatkan aika. Vt 24:llä pääsi jo johtajakin välillä tulemaan alas tornistaan, se kun on sallittu liikennemerkillä etuajo-oikeutetuilla, vähintään 60 km/h teillä silloin, kun tornissaoloa vaativia liikennetilanteita ei ole. Loppumatka mutkiteltiin taas pienempiä teitä, ja suoritettiin pysähdys Hollolan Salessa.

Päivällisen jälkeen edessä oli muutto. Pakkasimme, siivosimme ja hurautimme vaunuinemme huoltoleiriltä läheiselle lääkintäleirille. Kun uudesta majoitusrakennuksestamme oli löytynyt itse kullekin makuupaikka, ilta kulutettiin kuten tähänkin asti; makkaraa, saunaa ja hyttysiä.


Perjantai 4.6. - Suunnistusta

Lippujuhlapäivää vietettiin arkisen pasiaherruksen parissa. Kahdeksan pintaan startattiin taas, ja aiheena oli tällä kertaa vaunusuunnistus. Menimme toisen vaunun kanssa vaunuparina siten, että vaunut vastasivat vuorotellen ajoreitistä. Kohteet olivat Kärkolän, Hausjärven, Mommilan ja Hämeenkosken kirkot. Vaikeutuksena reitinvalintaan oli isojen valtateiden käyttökielto. Kaikki rastit löytyivät ennen pitkää, välillä pienempien, välillä vähän suurempien kiemuroiden kautta...

Lounas syötiin leiripaikalla Hälvälässä. Lippujuhla oli tuonut lounaalle leivos- ja suomenlippukonvehtijälkkärin, ja taisipa lihapatakin olla vähän normaalia kenttämuonaa fiinimpää. Niistä selvittyämme hurautettiin taas kerran Valmetin kone käyntiin ja suunnattiin Hennalan varuskuntaan pesemään ja tankkaamaan kulkupeliämme. Sieltä palattiin leiriin kurkkimaan pasin konehuoneeseen ja kertaamaan vaunun tekniikkaa ensi viikon kokeita varten. Lopuksi kouluttajamme vielä ehdotti maantieajon lisätreenaamista sen verran, että käydään läheisessä kaupassa... Teimme työtä käskettyä.

Illan ohjelman varmaan jo arvaatkin.


Lauantai 5.6. - Liukasrataa ja motaria

Lähtöpäivän kunniaksi heräiltiin jo 5.45, ja ruvettiin heti pistämään paikkoja lähtökuntoon. Heti aamupalan jälkeen startattiin ja siirryttiin liukasradalle Lahteen.

Ajoharjoitteluradalla tehtiin niitä autokoulustakin tuttuja juttuja: jarrutusta liukkaassa kaarteessa, jarrutusta kitkaerolla sekä jarrutus + väistö -yhdistelmää. Pasissa vaan ei ole abseja, ja paineilmajarruilla on tietysti niille ominainen jarruviive, joten oli oikein hyvä päästä kokeilemaan näitä juttuja henkilöauton lisäksi myös tämmöisellä raskaammalla vempeleellä. Väistöstä sain kehuja, mutta kitkaerojarrutuksessa tahtoi alkuun selkärangasta puskea henkilöautolla opeteltu liian nopea jarrunpumppausrytmi.

Päivän tärkein opetus oli kuitenkin taas kerran se, että nopeutta pois kun on liukasta, ja yritetään ennakoimalla välttää edes joutumasta hätäjarrutustilanteisiin. Sen verran kelkaksi pasi kyllä sopivan kelin tullen muuttuu, että nämä periaatteet on hyvä pitää kirkkaana mielessä.

Välillä pidettiin lounastauko, ja oheiskoulutuksessa harjoiteltiin rakenteen suullista koetta sekä taas kerran ajaja- ja johtajaratoja. Vähän ennen iltapäiväkolmea saatiin homma pakettiin, ja kuten arvata saattaa, porukkaa ei paljoa tarvinnut hoputtaa liikkeellelähdön kanssa.

Paluumatka posotettiin suoraan motaria Helsinkiin. Santahaminassa olikin sitten taas ihan tehokasta toimintaa. Vaunujen tankkaus ja putsaus, siinä ohessa kenttämuona, ja loppuun henkilökohtainen huolto. Lomille mars -käsky tuli vähän ennen iltaseitsemää, joten tällä kertaa vapaiden pituudeksi jäi 27 tuntia. Näin mukavan viikon päätteeksi se ei kuitenkaan mahdottomasti harmittanut.


***

Palvelusajan paras viikko?

Moni aiempien saapumiserien pasikuski on tituleerannut pasileiriä koko inttiajan parhaaksi viikoksi. Vaikka meikäläisellä onkin aamuja jäljellä vielä 215, niin melkein olen valmis allekirjoitamaan väitteen jo nyt. Eipä ole nimittäin mikään muu viikko vierähtänyt tänä vuonna yhtä mukavasti ja nopeasti, ja aika vaikea tästä on enää paremmaksi pistääkään:

Sisämajoitus, sai nukkua riittävästi, mukavaa ajamista päivät pitkät, nättejä maisemia, erittäin hyvät säät (käytännössä ei satanut kertaakaan), kauppa- ja kahvitaukoja, illat rentoa saunomista ja makkaranpaistoa, tetsarit ja rynkyt eivät olleet edes mukana, alikkeja ei tarvittu, skapparit olivat leppoisalla päällä, koulutus oli hyvää ja ajokokemusta sai runsaasti... Ja mitähän kaikkea tästä listasta jäi vielä puuttumaan...