Motivaatio - on, off...

Äääh, ei jaksa taisi olla viikon teema vähän itse kullakin. Kuusi leppoisaa ja mukavaa pasikurssiviikkoa olivat auttamatta taakse jäänyttä elämää, ja niiden jälkeinen paluu arkeen ja yksikön "keksitään nyt jotain tekemistä" -tyyppiseen palvelukseen ei ollut aivan kivuton.

Hommaa ei auttanut sekään, että viikon piti olla suurimmaksi osaksi hallipalvelusta, mutta koska lähes kaikki saaren autot olivat loppusotimassa, ei halleillakaan ollut juuri mitään tekemistä. Niinpä päiväohjelman muutoksia sateli pitkin viikkoa: miinakoulutusta, sulkeisia, kouluammuntoja, liikuntakoulutusta... Ei mitään aivan kauhean kamalaa siis, mutta ei myöskään järin innostavaa.

Onneksi sotilaskuljettajan arki ei ihan aina ole kiinni yksikön päiväohjelmasta. Omatoimisesti pitää nimittäin seurata myös ammattipätevyyskoulutuksen ohjelmaa, sekä - nyt pasikurssin päätyttyä ihan todenteolla - päivittäin iltapäivästä tulevaa ajolistaa, josta löytyvät kaikki seuraavana päivänä alkavat ajohommat.

Maanantain miinakoulutukselta meikäläisen oli säästänyt päivystysvuoro, ja ajolista puolestaan pelasti tiistai- ja keskiviikkopäivät tarjoamalla niihin motivaatio-ongelmatonta tekemistä. Ajotehtäviä siis.

Tiistaina ajelin vanhemmalla sotilaskotiautolla (Mersu 609D vuosimallia '88) reissun Loviisan Koskenkylään ja takaisin. Kohteena oli paikallisille asukkaille järjestetty kalustonäyttely, joka liittyi käynnissä oleviin isohkoihin harjoituksiin. Lastina oli tietysti munkkeja, kahvia ja muuta mussutettavaa, sekä hytin puolella kaksi vanhemmanpuoleista sotilaskotisisarta, joiden sukuhistorioista ehti matkalla kuulla varsin kattavat esitelmät. Kokonaisuutena varsin kiva sodeajo, vaikka iltavapaat siinä menivätkin. Aurinko ainakin paistoi ja munkeissa pysyi.

Keskiviikon keikka olikin oikeastaan enemmän sotilaspoliisikuskien heiniä, koska kyse oli puhtaasta taksikuskihommasta. Vippikuskeja työllisti kuitenkin mikä lie natokokous, joten tämä henkilöpakukeikka sattui tällä kertaa meikäläiselle. Mikäs siinä; päivä vierähti ihan mukavasti tyky-päivää viettäneen työporukan kuskina lähinnä Santahaminassa pyörien, mutta myös kaupungin puolella pari kertaa käyden. Tulipahan vierailtua saaren itä- ja eteläosissa myös muutamissa sellaisissa paikoissa, joissa ei varmaan muuten pääse pahemmin käymään.

Torstaille ja perjantaille ei sitten minkäänlaisia ajoja pukannut, joten yksikön ohjelman mukaan täytyi mennä. Kumpaankin päivään mahtui kouluammuntoja ja futiksenpeluuta, joihin molempiin joutui lähtöhetkellä vähän motivaatiota keräilemään. Taas kerran kävi kuitenkin niin, että kun lopulta oli siellä ampumaradalla paukuttelmassa tai kentällä pallon perässä juoksemassa, niin ei se nyt enää niiiin mahdottomalta hommalta tuntunutkaan. Huumorin ja hyvän porukan avulla jaksaa pitkälle.

Harmi vain, että tänne blogiin ei juuri ole näistä runsaista hauskoista, tilannekomiikan ja huumorin höystämistä hetkistä kirjoitettavaa. Ne kun ovat lähes aina niin tilanne- ja henkilösidonnaisia juttuja, että ulkopuolisille niitä on miltei mahdotonta kertoa.