Pasiluvat taskussa

Pasikurssi alkaa olla pulkassa. Kuudes ja viimeinen kurssiviikko on varattu pitkälti tutkintojen suorittamiseen, pasilupien saanti kun on kuuden eri koesuorituksen takana. Teoriakokeessa testataan pasiin liittyviä nippelitietoja sekä panssariajoneuvojen yleisajo-ohjeen asioita, rakenteen suullisessa kysellään jotakin vaunun tekniikasta ja pistetään tekemään pari simppeliä huolto- tai muuta toimenpiteitä, ja sitten on vielä käsittelykokeet ja inssiajot niin ajajana kuin johtajanakin.

Teoriakoe oli ja meni läpi maanantaina, samoin rakenteen suulinen koe. Siinä panssaritarkastaja laittoi meikäläisen tsekkaamaan ajoonlähtötarkastukseen liittyvät nesteet, ottamaan auton paineilmajärjestelmästä ilmaa renkaantäyttöä varten, selittämään polttoainejärjestelmän ilmaamisen ja apuvirran antamisen, ja lopuksi vielä tunkkaamaan yhden renkaan ylös. Mitään rakettitiedettä ei siis tarvittu ja läpihän se meni, suorastaan kehujen kera.

Käsittelykokeet eivät sitten menneetkään ihan yhtä tyylikkäästi. Keilojen pujottelu meni kyllä ongelmitta, mutta ne pahuksen lankut, joiden päältä renkaat täytyi saada kulkemaan, meinasivat jo muodostua melkoisiksi murheenkryyneiksi. En tosin ollut ainoa; ensimmäisen yrityskerran ajajan radalla taisi reputtaa varmaan kaksi kolmesta kurssilaisesta..

Tokihan sitä syytä täytyy suurilta osin etsiä ratin ja penkin välistä, mutta ihan kaikkea ei auta sinnekään suuntaan laittaa; sen verran kurssin aikaisia suorituksia heikommin tuo touhu meni niin minulla kuin monilla muillakin. Suurin ulkoinen ongelma taisi olla Saharan pehmeä hiekka, joka oli lankkujen alustana; se kun antoi aika paljon periksi ja muljautteli lankkuja vaunun alla ilkeästi, jos rengas ei ollut alkujaan osunut ihan lankun keskelle. Taisipa panssaritarkastajilla olla muutenkin hivenen kouluttajia tiukemmat kriteerit hyväksytystä suorituksesta.

Alkuviikosta tulikin istuskeltua paljon Saharan laidalla odottamassa joko omaa koevuoroa tai sitten vapautuvaa treenausvaunua, mitä milloinkin. Erityisen lämpimiä kelejä ei ollut, mutta aurinko sentään paisteli aika mukavasti. Jopa siinä määrin, että tämä pasikurssin mukanaan tuoma junttirusketus vahvistui hivenen kärähtäneellä ihonvärillä.

Käsittelykokeiden läpäisyn jälkeen ei sitten enää tarvinnutkaan pahemmin jännitellä, sillä tiesin inssiajojen olevan käsittelyjä enemmän "mun juttu". Ja onhan tässä nyt vaunullakin jo pyöritty kuukauden verran putkeen, joten ihan sopivan rennoin mielin sitä saattoi vaunuun hypätä. Skarppina täytyi tietysti olla.

Ajajainssissä pyörähdettiin aluksi eräällä tutulla maastouralla täällä Santiksessa, ja sieltä suunnattiin Herttoniemen ja Kulosaaren kautta Mustikkamaan parkkikselle. Sitten vaihdettiin tehtäviä, ja johtajainssini oli oikeastaan samansisältöinen reissu toiseen suuntaan, hivenen eri reittejä tosin. Ja hyväksyttyjä suorituksiahan ne olivat.

Tämä iltapäivä vierähtikin tutkinnon jo läpäisseiden osalta käsittelyradoilla olleiden vaunujen palautuskuntoon saattamisessa. Oli muuten jotenkin juhlava fiilis, kun pääsi ensimmäistä kertaa ottamaan parin kanssa vaunun alleen ja lähteä sen kanssa ajoon ilman kouluttajaa. Ehjänä selvittiin koko matka mukesilta kukesille* ;)
 
* mukes = muonituskeskus, kukes = kuljetuskeskus