Nakkeja ja melkein kinkkua

Olipahan viikonloppu! Alustavasti kaavailtu mökkireissu muuttui hetkessä toiveajatteluksi, kun löysin torstai-iltana nimeni ajolistalta. Asia oli kylläkin aavistettavissa, sillä kuuluin siihen lomaryhmään, josta kuluneelle viikonlopulle poimittiin tarpeen mukaan kinkkuun jääviä kuljettajia.

Ajomääräys alkoi perjantaiaamuna kello 5.00, ja ilmoittautuminen auton kanssa oli Hakunilan urheilupuistossa kello 7.00. Ajokkina toimi valkoinen Ford Transit -paku, joka oli yksi monesta Kesäyön marssin järjestelyihin varatusta autosta. Tapahtuman luonteesta johtuen samaan autoon oli merkitty toinenkin kuljettaja, jotta auto pysyi koko ajan käytettävissä ajo- ja lepoaikamääräykset huomioiden.

Perjantaipäivä menikin sitten pakun tavaratilassa rötväämiseen ja yleiseen hengailuun muiden kuskien kanssa, sillä varsinaiset ajohommat alkoivat vasta iltapäivästä. Mutta kun ne alkoivat, hommaa tosiaan oli ihan riittävästi. Koko ilta vierähti marssin huoltopisteeltä toiselle suhatessa, välillä roskiksia, välillä juomia ja muonia kuskaten.

Kun viimein kello 23.30 pääsin vaihtamaan kuljettajaa Hakunilaan, tunsin kyllä nostelleeni metallisia 30 litran juomapöniköitä yhden päivän tarpeiksi. Autolta pääsi sentään suoraan valmiiseen puolijoukkuetelttaan nukkumaan, ja unta sai ottaa palloon niin paljon kuin halusi. Taisipa kello olla jo puoli kymmenen aamulla, kun viimein kömmin ylös. Lauantaina oli enää vähän ajettavaa, ja Santikseen pääsi palaamaan iltapäiväkolmen kieppeillä.

Näin tuli taas yksi merkkipaalu saavutettua; nimittäin ensimmäinen varsinainen ajotehtävä. Fiilikset olivat sen mittaan varsin kaksijakoiset. Toisaalta itse ajohommat olivat ihan mielekkäitä ja mukavia, samoin pitkät, hyvät yöunet. Sen sijaan tuntien turha odottelu, alkanut viikonloppu ja miltei koko ajan enemmän tai vähemmän vaivannut sade hivenen verottivat tunnelmaa.

Kun paku oli pestynä ja tankattuna paikoillaan, oli aika kipittää lomapuvussa porteista ulos. Paluun aika koitti tällä kertaa kuitenkin vain 17 tuntia myöhemmin, sillä meikäläinen oli merkitty kuljetuskeskuksen sunnuntain ajopäivystäjäksi kello 9.00 alkaen. Ajopässin hommiin kuuluu käytännössä skapparien itse itselleen varaamien autojen tarkastaminen ja noutaminen kukesin pihaan, sekä vastaavasti niiden palauttaminen asianmukaisessa kunnossa paikoilleen. Ihan hauskaa hommaa siis, jos autoja on kohtuullinen määrä.

Nyt ei ollut. Sunnuntai-iltana ja aikaisin maanantaiaamuna lähteviä autoja oli alkavien kertaus- ja ampumaharjoitusten takia melkoinen määrä, ja hommaa sai painaa kirjaimellisesti tauotta. En pysynyt enää edes laskuissa, montako pakua ja maasturia tuli halleilta haettua kukesin pihaan, mutta yhden taistelijan sormet ja varpaat eivät laskemiseen ainakaan riitä.

Päivän mittaan tuli ainakin koettua, mitä sana rutiini tarkoittaa. Siinä missä muutaman ensimmäisen auton tarkastaminen sujui ensikertalaiselta melko verkkaisesti, niin illalla päivän kahdeksatta Transportteria tai kymmenettä Hiluxia hakiessa check-listin pystyi käymään läpi suorastaan kynä sauhuten.

Ajopässin hommat keskeytyivät vain iltapäivällä sunnuntaisen sveitsinleikeruokailun ajaksi, sekä toisen kerran hetkiseksi kello 19.30, jolloin alkoi viikonlopun kolmas nakkini: kuljetuskomppanian päivystäjänä olo. Kipitin avaamaan yksikön, nakitin apupäivystäjän hommiin ja palasin sitten kuljetuskeskukselle hoitamaan ajopäivystykseni loppuun.

Nukkumaan ehdin juuri ja juuri hiljaisuuden alkaessa. Huh. Siviilimaailmassa moisesta pakerruksesta olisi sentään kahminut hyvät ylityö- ja sunnuntailisät, mutta näissä vermeissä puhtaana käteen jäi peräti 4,40 euroa. No, nukkumattia ei ainakaan tarvinnut kauaa odotella.

Jos sunnuntai oli sykkimistä, niin maanantai olikin sitten lungi päivä kuljun päivystäjänä. Normaalit järjestymiskuulutukset, vahvuuksien ilmoitukset muonituskeskukseen, pari puhelua ja pari muuta hoidettavaa asiaa. Muutoin aika kului päivystäjän pöydän takana sormia naputellen.