16. palvelusviikko käynnistyi mukavasti vapaalla maanantaipäivällä. Kesä on selvästi taas pykälää lähempänä, koska auringonpaisteessa alkaa olla välillä suorastaan lämmin. Vuorokauden valoisa aikakin tuntuu nyt noudattelevan aika tarkasti Kuljetuskomppanian herätystä (5.30) ja hiljaisuutta (22.00).
Tiistain piti mennä ammattipätevyyskoulutuksen parissa, mutta ohjelmissa oli pientä sekaannusta, eikä meillä pasikuskeilla sitten ollutkaan mitään suunniteltua ohjelmaa. Tässä firmassa ei vaan hommat tekemällä lopu, joten äkkiäkös sitä täyteohjelmaa järjestettiin. Alkuun siivosimme, pakkailimme kuivumassa olleita telttavermeitä - ja ehkä parhaana nakkina koko päivänä - levitimme pihan reunalla yksinään joköttäviä lumikasoja laajemmalle alueelle, jotta ne sulaisivat nopeammin.
Ennen lounasta ehdimme vielä harjoitella toimistokäyttäytymistä kuin P-kaudella ikään, tosin yli sadan päivän kokemuksella se sujui kyllä jo ihan luonnostaan ja jännittämättä. Iltapäivä vietettiin kadettikoulun kentällä jalkapalloa ja korista pelaillen. Ja olipahan muuten ensimmäistä kertaa tänä vuonna T-paitakeli.
Keskiviikkoaamupäivä vietettiin luokass torkkumista vastaan taistellen. Aiheina olivat naamiointi ja maastouttaminen sekä suunnistus. Iltapäivästä kiskaistiin taas smurffipuvut päälle ja lähdettiin harjoittelemaan suunnistusta käytännössä. Tällä kertaa mentiin kuitenkin enimmäkseen pelkän kompassin ja suuntien kanssa, joten tulipahan tämmöiselle satunnaiselle iltarasteilijallekin jotain uutta treeniä.
Keskiviikko taisi olla yksi kevään komeimmista päivistä, ja torstai olikin sitten vastakohtaisesti ankean harmaa sadepäivä. Onneksi kuuluin siihen poppooseen, joka ulkoalueiden siivoamisen tai Kaunialan sotavammasairaalan pihatöiden sijasta oli siististi sisällä koko päivän. Hommana oli hoitaa ammattipätevyyskoulutukseen kuuluva Työturvallisuuskortti taskuun. Lisäksi kuljetuskomppanialla alkoi viikon kestävä ja vapun kiinniolon aiheuttava virka-apuvuoro, joten ennen saaren sisäisten iltavapaiden alkamista tarkastettiin vielä virka-apuvarustus.
Vappuaattona ei kiire pahemmin painanut. Aamupäivä kului rötväämisen lisäksi pyykinvaihdossa käymiseen ja asehuoltoon. Iltapäivällä liikuttiin ergonomiakoulutuksen nimissä Helsinki-simulaattorissa kiipeillen ja liikuntasalissa jumppaillen.
Nyt onkin sitten käynnissä hieman erilainen vapunvietto. Kun perinteisempi juhliminen ei onnistu, täytyy repiä iloa irti siitä, mistä sitä sattuu saamaan... Kuten vaikka lounaalla mukesissa tarjoilluista lämpimistä munkeista ja simasta tai kohtapuoleen kasarmilla nautittavasta suklain ja taisteluvanukkain täydennetystä iltapalasta.
Myös vappuaaton siisteystarkastus oli hauska kokemus sinänsä. Eräs tupalainen oli päässyt ajotunnillaan käymään kaupassa ja tuonut mukanaan serpentiiniä. Niinpä keskityimme tuvan ja tupalaisten koristeluun enemmän kuin siivoamiseen. Kokelaan astuttua tupaan huudettiin normaalisti huomio, ja lennätettiin vielä serpentiinit päälle. Taisipa sitä pari alikessuakin tulla tarkastukseen mukaan. Eihän se tupa ihan läpi mennyt, mutta tunnelma oli hilpeä niin tarkastuksen kuin valvotun korjaamisenkin aikanakin. Serpentiinit saivat jäädä.
30. huhtikuuta 2010
23. huhtikuuta 2010
Luokassa istumista ja liikuntaa
Kahden kuusipäiväisen palvelusviikon jälkeen olisi kuvitellut normaalipituisen viikon tuntuvan lyhyeltä, mutta toisin kävi: perjantai vaikutti olevan tällä viikolla normaalia pitemmän rutistuksen takana. En tiedä, johtuiko se sitten lukuisista luokassa vietetyistä oppitunneista, edellisviikkoa väljemmästä ohjelmasta, harmaasta säästä, pitkän viikonloppuvapaan odottamisesta vai kenties näistä kaikista, mutta tämänviikkoinen lomille poistu kuulosti kyllä erityisen hyvältä.
Keskiviikko vierähti kokonaan Tieturva 1-kurssin parissa. Tunneilla käsiteltiin erinäisiä tiellä tehtävän työhön liittyviä määräyksiä, käytäntöjä ja erityisesti tietysti turvallisuutta. Luokassaistumispäivän päätteeksi tehtiin vielä koe, josta sain täydet pinnat. Tieturvakorttia odotellessa siis.
Torstain koulutus olikin sitten vaihteeksi astetta sotilaallisempaa. Aamupäivä vietettiin Saharan laidalla tihkusateessa ilmatorjuntakonekiväärin, tuttavallisesti itkon, kanssa räpeltäen. Harjoittelimme ampumakuntoon laittoa, lataamista ja patruunan poistamista. Lisäksi tehtiin kertaalleen tutustumismielessä asemaanmeno ITKK:n kera.
Iltapäivästä oli liikuntakoulutuksen vuoro. Nyt kun lumet ovat sulaneet, meidänkin oli korkea aika päästä korkkaamaan intin kuuluisa esterata. Tuo apinaratahan koostuu lukuisista erilaisista esteistä, joissa kysytään erityisesti lihaskoordinaatiota, sekä paikoin myös tasapainoa ja voimaakin. Alkuun kävimme radan este esteeltä harjoitellen läpi, eli saimme tarvittavan koulutuksen, ja sittenpä mentiin pari vetoa kokonaissuorituksena läpi. Kyllähän se tosiaan kuntoilusta kävi.
Vaikka liikunnasta sinällään tykkäänkin, niin täytyy sanoa, että tuolla apinaradalla se paljon puhuttu liikunnan ilo oli hieman kateissa. Varsinkin kun tämmöisenä pitkänä ja jäykkänä jamppana en mikään lihaskoordinaation mestari ole. Positiivisia puolia hakien täytyy tietysti mainita, että radalta lähdettäessä oli hyvä olo siitä, että jonkinmoinen treeni tuli tuossa saatua, ja toisekseen siitä, että onpahan nyt tuotakin kokeiltu. Kuitenkin rehellisesti sanoen en odota seuraavaa kertaa mitenkään erityisellä innolla...
Torstain iltavapailla ryhdistäydyin sen verran, että lähdin vielä vapaa-aikanakin lenkille. Eihän sitä ensimmäistä kertaa näköjään tarvinnut odottaakaan kuin reilut sata päivää... Juoksimme parin tupakaverin kanssa ns. kuntsarilenkin. Se on noin seitsemän kilometrin mittainen lenkkura, jonka varrella on kaksi merkintäpistettä. Yhden lenkin merkinnöistä saa yhden pinnan, ja kun niitä on kasassa 15, saa yhden kuntoisuuslomapäivän. Samoja varusmiesten liikuntakerho -pisteitä voisi kerätä myös punttikselta ja muista liikuntakerhoista.
Perjantai menikin sitten taas ammattipätevyyskoulutuksen parissa. Päivän aiheet pyörivät lähinnä moottorin ja polttoaineiden ympärillä niin valkokankaalla kuin autojen kupeessakin.
Keskiviikko vierähti kokonaan Tieturva 1-kurssin parissa. Tunneilla käsiteltiin erinäisiä tiellä tehtävän työhön liittyviä määräyksiä, käytäntöjä ja erityisesti tietysti turvallisuutta. Luokassaistumispäivän päätteeksi tehtiin vielä koe, josta sain täydet pinnat. Tieturvakorttia odotellessa siis.
Torstain koulutus olikin sitten vaihteeksi astetta sotilaallisempaa. Aamupäivä vietettiin Saharan laidalla tihkusateessa ilmatorjuntakonekiväärin, tuttavallisesti itkon, kanssa räpeltäen. Harjoittelimme ampumakuntoon laittoa, lataamista ja patruunan poistamista. Lisäksi tehtiin kertaalleen tutustumismielessä asemaanmeno ITKK:n kera.
Iltapäivästä oli liikuntakoulutuksen vuoro. Nyt kun lumet ovat sulaneet, meidänkin oli korkea aika päästä korkkaamaan intin kuuluisa esterata. Tuo apinaratahan koostuu lukuisista erilaisista esteistä, joissa kysytään erityisesti lihaskoordinaatiota, sekä paikoin myös tasapainoa ja voimaakin. Alkuun kävimme radan este esteeltä harjoitellen läpi, eli saimme tarvittavan koulutuksen, ja sittenpä mentiin pari vetoa kokonaissuorituksena läpi. Kyllähän se tosiaan kuntoilusta kävi.
Vaikka liikunnasta sinällään tykkäänkin, niin täytyy sanoa, että tuolla apinaradalla se paljon puhuttu liikunnan ilo oli hieman kateissa. Varsinkin kun tämmöisenä pitkänä ja jäykkänä jamppana en mikään lihaskoordinaation mestari ole. Positiivisia puolia hakien täytyy tietysti mainita, että radalta lähdettäessä oli hyvä olo siitä, että jonkinmoinen treeni tuli tuossa saatua, ja toisekseen siitä, että onpahan nyt tuotakin kokeiltu. Kuitenkin rehellisesti sanoen en odota seuraavaa kertaa mitenkään erityisellä innolla...
Torstain iltavapailla ryhdistäydyin sen verran, että lähdin vielä vapaa-aikanakin lenkille. Eihän sitä ensimmäistä kertaa näköjään tarvinnut odottaakaan kuin reilut sata päivää... Juoksimme parin tupakaverin kanssa ns. kuntsarilenkin. Se on noin seitsemän kilometrin mittainen lenkkura, jonka varrella on kaksi merkintäpistettä. Yhden lenkin merkinnöistä saa yhden pinnan, ja kun niitä on kasassa 15, saa yhden kuntoisuuslomapäivän. Samoja varusmiesten liikuntakerho -pisteitä voisi kerätä myös punttikselta ja muista liikuntakerhoista.
Perjantai menikin sitten taas ammattipätevyyskoulutuksen parissa. Päivän aiheet pyörivät lähinnä moottorin ja polttoaineiden ympärillä niin valkokankaalla kuin autojen kupeessakin.
20. huhtikuuta 2010
100 aamua takana - Pasikurssi kutsuu
En ole paljoa TJ-lukemia näissä teksteissä vielä viljellyt, koska luvut ovat olleet turhan isoja hehkutettavaksi. Tänään on kuitenkin pakko tehdä poikkeus ja raapustaa pari sanaa myös aamuista, sillä eräs merkkipaalu on nyt saavutettu: takana on nimittäin pyöreät 100 aamua palvelusta! Kolikon kääntöpuoli ei sitten enää kuulostakaan yhtä komealta: aamuja on tänään jäljellä vielä 262...
***
Sunnuntai-iltana yksikköön palatessa selvisi myös eräs asia, joka vaikuttaa suht merkittävästi näihin tuleviin 262:een palveluspäivään. Löysin nimeni vajaan 50 muun nimen ohella paperista, jossa oli lueteltu panssarivaunukurssille valitut uudet kuskit. Lyhyesti sanottuna meikäläisestä tulee siis pasikuski.
En tullut kuljuun pasikurssin perässä, mutta eipä tuo valinta sen puoleen harmitakaan. Saan kuitenkin saman (ammattipätevyys)koulutuksen kuin pelkät C-kuskitkin, siihen päälle tulee vielä tuo pitkä pasikurssi, eikä pasilupa tietenkään kokonaan poissulje mahdollisuutta muunkinlaisiin ajotehtäviin. Ja pääseepäähän ainakin ajelemaan pasilla, joka ei nyt kuitenkaan ihan joka jampan ajorepertuaariin kuulu.
Yhdistelmäkortti olisi toki kiinnostanut, mutta alusta asti on ollut selvillä, että CE-kuljettajia koulutetaan meidän saapumiserästä vain ja ainoastaan 5 kappaletta. Niinpä en ole turhan suuria toiveita elätellyt asian suhteen missään vaiheessa, vaikka toki ykkösvaihtoehdoksi sen E-kuskin raapustinkin.
***
Eilinen maanantaipäivä tuntui alkuun melko tympivältä. Meidän pasikurssiryhmällemme oli laitettu aamuhommaksi ulkoalueiden siivous, ja niinpä sitä muutama tunti vietetiinkin Santiksen maastossa roskia nyppien. Mielialaa eivät ainakaan parantaneet ne muutamat taistelutoverit, joiden työpanos oli lähinnä marista marisemasta päästyään. Onneksi enemmistö sentään hoiti homman asiallisesti. Muutaman jätesäkillisen jälkeen pidimme sitten taukoa merenrannalla, läppä lensi, ja niin päivä kuin mielikin alkoi kirkastua.
Hyvä olo tuli myös iltapäivän liikuntakoulutuksen jälkeen, joka kylläkin taisi olla koko palvelusajan rankin liikuntapaketti. Alkuun heitettiin vajaan kuuden kilometrin lenkki rauhalliseen tahtiin, sitten pysähdyttiin gym-parkkiin lihaskuntotreeniä tekemään, ja sieltä jatkettiin juoksua vielä pari kilometriä vähän reippaampaan tahtiin. Loppuun vedettiin vielä intervalliharjoittelua pinkomalla ylämäkipätkä viiteen kertaan siten, että oltiin jo lähellä maksimisykerajaa. Huomasin yllätyksekseni, että aika moni oli treenin jälkeen meikäläistä enemmän puhki, mutta ehkäpä osaselitys löytyy siitä, että kuulun täällä intissä tupakoimattomien selkeään vähemmistöön.
Tämä TJ-262-tiistai kuluikin sitten ammattipätevyyskoulutuksen parissa. Tuntien aiheet pyörivät enemmän tai vähemmän uusien henkilökuljetuspenkkien ja niihin liittyvien määräysten ja käytäntöjen ympärillä. Siinä sivussa myös kertailtiin ties monettako kertaa lastausmääräyksiä ja sivutiin myös työturvallisuusasioita.
***
Sunnuntai-iltana yksikköön palatessa selvisi myös eräs asia, joka vaikuttaa suht merkittävästi näihin tuleviin 262:een palveluspäivään. Löysin nimeni vajaan 50 muun nimen ohella paperista, jossa oli lueteltu panssarivaunukurssille valitut uudet kuskit. Lyhyesti sanottuna meikäläisestä tulee siis pasikuski.
En tullut kuljuun pasikurssin perässä, mutta eipä tuo valinta sen puoleen harmitakaan. Saan kuitenkin saman (ammattipätevyys)koulutuksen kuin pelkät C-kuskitkin, siihen päälle tulee vielä tuo pitkä pasikurssi, eikä pasilupa tietenkään kokonaan poissulje mahdollisuutta muunkinlaisiin ajotehtäviin. Ja pääseepäähän ainakin ajelemaan pasilla, joka ei nyt kuitenkaan ihan joka jampan ajorepertuaariin kuulu.
Yhdistelmäkortti olisi toki kiinnostanut, mutta alusta asti on ollut selvillä, että CE-kuljettajia koulutetaan meidän saapumiserästä vain ja ainoastaan 5 kappaletta. Niinpä en ole turhan suuria toiveita elätellyt asian suhteen missään vaiheessa, vaikka toki ykkösvaihtoehdoksi sen E-kuskin raapustinkin.
***
Eilinen maanantaipäivä tuntui alkuun melko tympivältä. Meidän pasikurssiryhmällemme oli laitettu aamuhommaksi ulkoalueiden siivous, ja niinpä sitä muutama tunti vietetiinkin Santiksen maastossa roskia nyppien. Mielialaa eivät ainakaan parantaneet ne muutamat taistelutoverit, joiden työpanos oli lähinnä marista marisemasta päästyään. Onneksi enemmistö sentään hoiti homman asiallisesti. Muutaman jätesäkillisen jälkeen pidimme sitten taukoa merenrannalla, läppä lensi, ja niin päivä kuin mielikin alkoi kirkastua.
Hyvä olo tuli myös iltapäivän liikuntakoulutuksen jälkeen, joka kylläkin taisi olla koko palvelusajan rankin liikuntapaketti. Alkuun heitettiin vajaan kuuden kilometrin lenkki rauhalliseen tahtiin, sitten pysähdyttiin gym-parkkiin lihaskuntotreeniä tekemään, ja sieltä jatkettiin juoksua vielä pari kilometriä vähän reippaampaan tahtiin. Loppuun vedettiin vielä intervalliharjoittelua pinkomalla ylämäkipätkä viiteen kertaan siten, että oltiin jo lähellä maksimisykerajaa. Huomasin yllätyksekseni, että aika moni oli treenin jälkeen meikäläistä enemmän puhki, mutta ehkäpä osaselitys löytyy siitä, että kuulun täällä intissä tupakoimattomien selkeään vähemmistöön.
Tämä TJ-262-tiistai kuluikin sitten ammattipätevyyskoulutuksen parissa. Tuntien aiheet pyörivät enemmän tai vähemmän uusien henkilökuljetuspenkkien ja niihin liittyvien määräysten ja käytäntöjen ympärillä. Siinä sivussa myös kertailtiin ties monettako kertaa lastausmääräyksiä ja sivutiin myös työturvallisuusasioita.
18. huhtikuuta 2010
Maastoajoa, hyökkäysammuntaa ja C-ajolupa
Siinäpä se viikko pähinänkuoressa olikin. Keväset alkuviikon päivät vierähtivät Vesivehmaalla maastoajoleirillä, ja loppuviikko Santahaminassa ampumaleirillä. Perjantaille mahtui myös käsittelykoe ja inssiajo, ja lauantaille vielä melkoinen kuskikoulutuspaketti.
Tässä tulee nyt pitkä jaarittelu viikon tapahtumista. Olen vähän yrittänyt sitä otsikoin jaotella, jotta luku-urakka ei olisi ihan liian raskas...
Maastoajoleiri Vesivehmaalla
Maanantai 12.4. - Autot tutuiksi
Leiritavarat oli säpisty valmiiksi reppuihin jo edellisiltana, joten maastoajoleirille ruvettiin lähtemään heti aamiaisen ja kapteenin puhuttelun jälkeen. Tetsari, luotisuojaliivi ja rynkky saivat kerrankin luvan jäädä kaappiin, joten olo oli kuin mille tahansa metsäretkelle lähtiessä. Aurinkokin paistoi nätisti.
Moottorimarssiimme osallistui 16 ajoneuvoa, jotka kulkivat kolmessa erillisessä osastossa. Itse reissasin toisessa osastossa erään Masin* kyytiläisenä. Osastomme kärkiauton pientä harharetkeä ja välimatkojen paikottaista ylivenymistä lukuunottamatta matka sujui mukavasti, ja kevätauringon kultaamalle Vesivehmaan lentokentälle saavuttiin puolilta päivin. Ensimmäinen homma olikin leppoisa maastoruokailu. Mikäs siinä oli mättäällä syödessä, kun aurinko lämmitti, ruoka oli hyvää, ei ollut kiire, eikä tarvinnut kikkailla aseen, ilmasuojien tai muiden kommervenkkien kanssa.
Seuraavaksi polkaistiin pidemmittä puheitta koulutus käyntiin. Ensimmäisellä rastilla pääsi ottamaan tuntumaa Masilla ajamiseen. Rastilla köröteltiin pientä lenkkiä lähestulkoon vielä tieksi laskettavalla maastouralla, ja treenatiin erityisesti nelivedon, maastovälityksen ja tasauspyörästön lukon kytkemistä. Toinen rastin aiheista oli ajattaminen, eli autojen venkslailu ulkona olevan merkinnäyttäjän opastusta noudattaen. Tätä pääsi harjoittelemaan niin ulkona ajattaen kuin kuskin pukilla istuenkin.
Kakkosrastilla vuorossa oli Rasiin* tutustuminen ja pieni ajolenkki sillä. Itse ainakin tykästyin Masilla köröttelyn jälkeen Rasin räyhäkkämpään menoon. Ei muuta kuin nelonen silmään ja kaasua! Momentinmuunnin toi myös lisämaustetta ajamiseen, koska liikkeellelähtö tapahtui loppuviimein jarrupolkimen vapautamisella, eikä pysähdyttäessäkään tarvinnut painaa kytkintä pohjaan.
Kolmannella rastilla tehtiin puolestaan pieni tutustumislenkki SK-Sisulla*. Omaa ajovuoroa odotellessa harjoiteltiin SK:n ohjaamon kippaamista, joka on tarpeen moottorin esiinsaamiseksi.
Maastopäivällisen jälkeen ruvettiin kiinnittämään autoihin kitkaketjuja seuraavien päivien maastoajoja varten. Ketjujen virittäminen kunnolla viiteen masiin, viiteen SK:hon ja kahteen Rasiin otti tovin ja toisenkin, ja kun homma oli valmis, iltakin alkoi jo hämärtää. Mutta sehän sopi meille, sillä päivän viimeinen aihe oli sotavalojen käyttöharjoitus.
Eteenpäin näyttävät sotavalot valaisevat vajaat 10 metriä maata auton edestä. Takana on puolestaan himmeästi valaistu valkoinen kolonnaristi ja pienenpieni punainen jarruvalo. Ideana on luonnollisesti näyttää kuljettajalle vain aivan välttämätön ja samalla näkyä viholliselle mahdollisimman huonosti. Kolonnassa ajettaessa mennään vieläpä niin, että vain ensimmmäisellä autolla on sota-ajovalot päällä, ja muut seuraavat edellisen auton himmeää kolonaristiä.
Jos jo pimeässä kävely saataa joskus olla hankalaa, niin kuorma-auton ajaminen se vasta jännältä tuntuikin. Mikäli kolonnaristi näkyi selvästi, oli jo liian lähellä edessä ajavaa, ja jos välimatkaa jätti vähääkään enemmän, niin kolonnavalo tuntui jo häviävän näkyvistä kokonaan.
Sotavaloharjoituksen jälkeen oli viimein aika siirtyä parin kilometrin päässä olleelle majoitusrakenukselle. Matka taitetiin muutamalla uusin henkilönkuljetusistuimin varustetulla Masilla, joten illan päätteeksi saatiin vielä uusi matkustuskokemuskin.
Majoittautuminen ja iltapala olivat viimein puoliltaöin, ja sen jälkeen kolmikymmenpäinen joukkommme rupesi etsimään nukkumatilaa siitä yhdestä ja samasta huoneesta. Parikymmentä nopeinta pääsi ihan sänkyyn nukkumaan, joskin punkat olivat normaalia SA-INT -mallia kapeampia, ja loput sitten valtasivat lattialta tarvitsemansa tilan. Nukkumaan päästiin viimein yhden jälkeen, eikä kenelläkään tainnut unen saamisessa kovin kauaa kestää; itseltäni filmi ainakin katkesi aikas nopeasti.
Tiistai 13.4. - Maastoajoa
Huomasin ilokseni, etten ollut yön mittaan pudonnut kapeasta yläpunkastani, kun eräs varusmiestoveri tuli tönimään meikäläisen hereille autovahtiin kello 5.30. Suurin osa kuorma-autoista oli nimittäin jätetty yöksi lentokenttäalueelle, joten niitähän täytyi tietysti jonkun olla vahtimassa. Aamu sarasti jo, kun starttasin vartioautona toimineen Land Rover Defenderin. Pian olimme vartiotoverini kanssa katselemassa aamuaurinkoa, kohmeisia kuormureita ja autiota lentokenttää. Onneksi alla oli sentään lämmin auto ja siinä radio.
Palasimme majoituspaikalle 6.15, ja vielähän siinä ehti hetken torkahtaa ennen 6.40 ollutta herätystä. Makuupussit kasaan, reipas aamiainen ja ajoonlähtötarkastukset majoituspaikalla olleille autoille. Hurautus lentokentälle ja koulutus käyntiin. Aamun ensimmäisenä aiheena olivat autojen erilaiset kylmäkäynnistyslaitteet.
Kun Masien Eberspächerien käyttö oli selvää, ja SK:t oli käynnistetty komeiden pakokaasupilvien kera, alettiinkin päästä itse asiaan: maastoajoon. Alkuun lähdimme koko joukolla suorittamaan maaston tiedustelua jalkaisin. Tarkoituksena oli lähinnä jättää lihasmuistijälki siitä, että outo maasto pitää käydä jalkapatikalla tiedustelemassa, sekä ihan konkreettisena tiedustelutehtävänä oli mitata muutamien ajourilla olleiden sulamisvesilampareiden syvyys.
Seuraavaksi paikalle möyrysi kaksi Maasto-SK:ta, joiden rateissa olivat liikenneopettaja ja muuan luutnantti. Liikenneopettaja ajoi ensimmäisenä huonosti erään kiven yli, ja sai peräpään heittämään pois ajouralta. Seuraavaksi hän jurnutti mäen tuskaisesti ylös liian korkeilla kierroksilla ja ilman lukkoja, ja tuli kohta saman mäen alas kytkin pohjassa melkoisella vauhdilla ja ryminällä. Kyseessähän oli tietysti demo, jossa kaikki tehtiin tarkoituksella päin mäntyä, ja katsojajoukon tehtävänä oli sanoa, mikä meni milloinkin vikaan. Sen jälkeen luutnantti ohjasti sitten saman lenkin kuten kuuluukin. Täytyy sanoa, että oli varsin opettavainen ja myös tilannekomiikan maustama opetustuokio.
Kun näytöt oli näytetty, oli aika ruveta ajamaan. Porukka jaettiin kahteen ryhmään. Toisella rastilla kierrettiin yhtä lenkkiä viidellä SK:lla ja yhdellä Rasilla, ja toisella rastilla toista lenkkiä viidellä Masilla ja yhdellä Rasilla. Seuraavat tunnit kuluivat maastoajossa milloin ratin takana, milloin pelkääjän paikalla istuen. Myös taukoja ehti pitää riittämiin. Itselleni kertyi ajokierroksia molemmilla rasteilla pari, toisella rastilla ajelin SK:lla ja toisella Masilla. Ihan hauskaa puuhaahan se oli: tieurat olivat ihan jänskiä ajettavia. Pehmää mutaa, vesilampareita, väisteltäviä kiviä ja kantoja oli ihan riittämiin, ja ala- ja ylämäkiäkin tuli muutamia vastaan.
Ihan pelkästään siistillä ohjaamotyöskentelyllä ei tullut päivästä selvittyä, sillä erään kierroksen loppumetreillä ohjastamastani Masista irtosi yksi kitkaketju. Siinähän sitä kolmihenkisen autokunnan kesken päästiin virittelemään mutaista ketjua takaisin paikoilleen. Hyvä, että selvittiin kuitenkin pelkällä ketjun kiinnittämisellä, sillä irronnut ketju ei onneksi ollut onnistunut rikkomaan mitään; jarrukellohan siinä olisi ollut aika hyvin vieressä tarjolla...
Tiistaina palattiin majoituspaikalle jo siinä kuuden tienoilla, ja loppuilta sujuikin mukavan vapaamuotoisesti notskin äärellä istuen ja makkaraa paistellen. Oma autovahtivuoroni sattui hivenen harmittavasti juuri parhaaseen sauna-aikaan kello 21-22, mutta ehdin sentään vahtivuoron jälkeenkin vielä löylyihin ja suihkuun, ja eipähän tarvinnut yöunia sitten vahtivuoron takia keskeyttää.
Keskiviikko 14.4. - Lisää maastoajoa
Keskiviikkoaamun harjoitusaiheina olivat "vioittuneen" kuorma-auton hinaaminen puomilla, "jumiutuneen" Masin jeesaaminen auton omalla vinssillä sekä maastoajo vielä edellispäivä hankalampia uria pitkin. Pääsin onneksi kokeilemaan maastossa ajamista myös Rasilla, ja kyllähän se kieltämättä aika mukava peli maastossa ajamiseen oli. Ytyä tuntui riittävän, ja pysähtyminen ilman kytkintä jeesasi kyllä hankalissa paikoissa sompaillessa.
Äkkiä käsillä olikin jo puolipäivä, ja aurinko helotti taas lämpimänä siniseltä taivaalta. Paikalle hurautti PV:n bussi, joka toi Kuljetuskomppanian toisen joukkueen paikanpäälle. Maastolounaan jälkeen olikin sitten meidän joukkueen vuoro hypätä bussin kyytiin ja palata Santahaminaan.
Ampumaleiri Santahaminassa
Kasarmilla oli mukavasti aikaa suihkussakäynnille ja ampumaleirin vaatimille pakkauksille. Kun päivällinen oli syöty pakista yksikön pihalla, alkoi olla aika lähteä seuraavalle leirille. Taistelu- ja kenttävarustus yllä ylitimme Saharan, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa hiekkaisena; tähän saakka se onkin näyttänyt ennemminkin miltä lie Grönlannilta.
Teltat pystytettiin Saharan laitamille, jossa myös 2. JK:n porukkaa oli samaisella leirillä. Kun naamioverkotkin oli viritelty ja polttopuut haettu, lähdimme mukavan kevyesti pelkän rynnäkkökiväärin kanssa Vantaa- ja Helsinki-simulaattorille, jossa lyhyesti kertailtiin männäviikkoina harjoiteltuja asutuskeskustaistelun juttuja auringon jo laskiessa.
Kun rakennukseen sisälle menoa ja huoneiden vyörytystä oli aikansa palauteltu mieliin, palasimme leiriin taas Saharan ylittäen. Keskellä hiekka-aluetta kokelas keksi tietysti huutaa, että vihollinen avaa tulen NYT. Ei muuta kuin äkkiä maihin, ja seuraavaksi edettiin jokusen matkaa tasalleni asemaan -käskyn mukaan syöksyen ja Saharan hiekkassa möyrien. Homma hoitui kuitenkin kevyessä varustuksessa ihan hymyssä suin, ja kuten kokelas sitten lopuksi sanoikin, niin kyseessähän oli vain meidän ensikosketus Saharan kuuluisaan hiekkaan.
Hiekkoja pudistellen kävimme seuraavaksi iltapalan kimppuun, ja sittenpä alkoikin olla jo nukkumaanmenoaika. Vajaan parin tunnin unien jälkeen täytyi kömpiä tunniksi johtajateltan kipinään, ja sen jälkeen vaan äkkiä takaisin makuupussin ja kamiinan lämpöön nukkumaan. Onneksi mitään lähi-, kierto- tai poterovartiosysteemejä ei tällä leirillä ollut.
Torstai 15.4. - Ryhmän hyökkäysammunta
Herätys oli kuudelta, aamiainen syötiin reippaasti, ja kohtapa sitä oltiinkin taisteluvarustuksessa matkalla parin kilometrin päähän Kissalammelle. Päivän aiheena oli ryhmän hyökkäysammunta rakennetulla alueella. Ennen varsinaista ammuntaa kulutettiin kuitenkin aamupäivä eri osa-alueiden treenaamiseen ja ammunan turvallisuuskäytäntöjen, kuten vaikka vaihtimen käytön selväksi tekemiseen.
Yhdellä rastilla tehtiin ns. liikerataharjoitus, jossa hiottiin etenemistä rakennetulla alueella ryhmäkokoonpanolla. Toinen rasti oli partioammuntarasti, jolla mentiin kolmen partiolla oviaukosta sisään ja ammuttiin janter-maalitauluja kovilla. Kahdella muulla rastilla kuivaharjoiteltiin kevyen kertasingon käyttöä ja kertailtiin edelleen rakennuksessa liikkumista ja huoneiden vyöryttämistä.
Hernekeitot syötiin komeassa auringonpaisteessa, ja sittenpä olikin varsinaisen ammunnan vuoro. Lipastimme 30 kovaa patruunaa kolmeen lippaaseen ja lähdimme suorittamaan ryhmänä hyökkäystä. Matkan varrella oli kaksi taloaihiota, joihin mentiin sisälle, vyörytettiin huoneet ja ammuttiin ilmapalloin varustetut maalitaulut. Ryhmämme suoritus eteni ihan mukavasti, ja lukuisien kuivaharjoitteluiden jälkeen oli taas ihan mielekästä päästä myös ampumaan. Kovat piipussa myös huomaa keskittyvänsä hommiin varsin täydellä teholla, kuten tietysti pitääkin.
Ihan loppuun saakka emme saaneet ammuntaa vietyä, sillä vaara-alueella merellä oli havaittu vene, jonka takia ammunta piti keskeyttää. Jotta pysyimme aikataulussa, jouduttiin veneen liikkumista odotellessa vaihtamaan ryhmää, ja näin ollen meiltä jäi pari huonetta vyöryttämättä ja tavoitetasa saavuttamatta. Onneksi pääsimme kuitenkin lähes loppuun asti.
Loppuaika kuluikin sitten muiden kuljetuskomppanian ja 2.JK:n porukoista muodostettujen ryhmien ampumisia odotellessa, joten taisipa siinä Kissalammen rannalla pienet päiväunetkin tulla otettua. Harmi vain, että aurinko meni pilveen ja keli kylmeni.
Kun ammunnat oli lopulta ammuttu ja alue siivottu, marssimme takaisin teltoille syömään päivällistä. Sitten olikin muutama tunti tukikohtapalvelusta, eli käytännössä teltassa rötväilyä ja nuotiolla notkumista. Siinä sivussa syötiin iltapalaa ja huollettiin aseita. Pimeän tultua siirryimme vielä hetkeksi läheiselle taisteluammuntaradalle, jossa jokainen pääsi ampumaan valaisuraketin. Ja sitten ei muuta kuin nukkumaan. Kipinävuoroakaan ei meikäläisellä ollut, koska seuraavalle päivälle oli merkitty ajokoe.
Perjantai 16.4. - Käsittelykoe ja inssi
Ihan keskeytyksettömiä yöunia en kuitenkaan saanut, sillä 16-henkinen telttaporukkamme joutui heräämään kello 3.15 telttaan tulleen savun takia. Kamiinan piippu oli ilmeisesti jostain liitoksestaan ruvennut falskaamaan ja teltan yläosa oli harmaana savusta. Savunmuodostus oli kuitenkin sen verran maltillista, että ennen ulossiirtymistä ehti heittää vähän niskaan. Otimme piipun pois ja kiikutimme kamiinan ulos, tuulettelimme telttaa ja kasasaimme piipun uudestaan. Ja sitten takaisin tutimaan.
Herätyksen oli sanottu olevan seitsemältä, mutta niin sitä vaan herättiin kello 6.00 ulkoa kuuluneeseen ajoon -huutoon. Vaatteet päälle, makuupussi ja telttapatja ripäesti kasaan ja telttaa purkamaan. Puolijoukkueteltta varusteineen oli juuri ja juuri oikeassa paikassa laskentavalmiissa muodossa annetun aikamääreen puitteissa.
Aamiaisen jälkeen heitin taisteluvarustuksen ylle, otin repun selkään ja lähdin muutaman muun kaartinjääkärin kanssa tallustamaan takaisin yksikköä kohti. Muu porukka lähti puolustusammuntoihin. Me ajamaan lähteneet jätimme kenttävarustuksen kassulle ja kävelimme tutulle peruutuskentälle käsittelykokeen alkamista odottamaan. Allekirjoittaneellahan oli kyseessä toinen yritys. Viikon takaisen harjoittelun jälkeen tiesin osaavani homman nyt paremmin, mutta pieni kutkutus oli silti päällä, koska uutta hylkyä ei tehnyt mieli ottaa.
Tutkinnonvastaanottaja oli tällä kertaa eri hemmo, yliluutnanttitason kaveri, ja hän valitsi papereistaan meikäläisen ensimmäiseksi suorittajaksi. Autona oli Maasto-SK ja perässä Velsa-kärry, joilla myös viimeiset treenit olin vetänyt, joten ihan hyvillä mielin rupesin koetta suorittamaan.
Kärryn kulmaanperuutuksen otin nyt oikein rauhalliseen tahtiin, ja hyvinhän se kulman taakse keilojen väliin sujahtikin. Pyöräkiilat kärryyn, tukijalat alas, sähköpiuha irti ja auton vetokytkin auki. Sitten kuormurin kanssa lähtosuoralle, ja peruutus takaisin kärrylle. Kävin katsomassa ulkona pariin otteeseen, että vetoaisa varmasti on osumassa vetokytkimeen ja loksautin sitten auton kiinni kärryyn. Jalat ylös, kiilat pois ja sähköpiuha kiinni. Sitten valoja ja vilkkuja kokeilemaan. Mielen alkoi jo vallata onnistumisen tunne.
Mutta eipäs ne kärryn valot toimineetkaan. Vilkku toimi, mutta muutoin valot olivat pimeänä. Kävin ohjaamossa moneen kertaan rämppäämässä valokytkintä ja auton perässä heiluttelemassa piuhaa, mutta ei, kärryn valot pysyivät pimeänä. Kun en enää mitään keksinyt, sanoin tutvolle, että eipä näytä ihan pelittävän. Niinpä hän käski meikäläisen lähteä tarkistamaan sulakkeita. Sulakkeet olivat ehjät, mutta huomasimme sitten, että kärryn liittimestä puuttui yksi piikki. Näin ollen suoritus oli hyväksytty.
Tutvo lähti kahvitauolle ja komensi meidät ajokokelaat sotkuun. Onnistuneen käsittelykokeen ja takana olevan leiriviikon jälkeen munkkikahvit maistuivat tavallistakin paremmilta. Sotkusta palasin kasarmille, jossa autoin vapautuksessa olevia taistelijoita telttavermeiden ripustamisessa kuivaushuoneeseen. Koska maastolounaamme vielä viipyi, pääsinkin sitten lounaalle muonistuskeskukseen lounaalle, sillä meikäläisen piti olla kello 12.00 aloittamassa inssiajoa.
Ajokokeessa sain ajokiksi uudenkarhean, miehistöohjaamollisen Scanian ja perään tietysti taas keskiakseliperävaunun. Täytyypä sanoa, että vain reilut 1000 kilometriä ajettu Scania oli kyllä varsin hyvä ajettava; meno oli äänetöntä, pehmeää, moottorista löytyi vääntöä, ohjaustuntuma oli hyvä, samoin vaihteensiirto, kun siihen vain tottui, ja... enpä äkkiseltään osaa sanoa, olenko aikaisemmin noin hyvältä tuntuvaa autoa ajanutkaan.
Inssiajon reitti kulki Santahaminasta Herttoniemeen, sieltä Sompasaareen ja sitten edelleen Arabian kautta Pasilan Shellin kupeeseen. En erityisemmin jännittänyt kyseistä koetta, koska tiesin liikenteessä ajamisen olevan vahvempi puoleni verrattuna kärryn peruutteluun, mutta toki pyrin keskittymään ajamiseen sataprosenttisesti. Ajo sujuikin sopivan rennosti ja hyvin, ainoastaan yhdessä risteyksessä kärryn renkaat hipaisivat kanttikiveä. Huomasin kyllä tilanteen heti, ja hain vielä lisätilaa yhdistelmälle, mutta silti sain silti loppumatkan jännittää, että ei kai tästä nyt hylkyä sentään tule.
No ei tullut, vaan läpihän se meni. Palaute oli perusteellinen, ja siinä käytiin koko reitti läpi, ja myös keskusteltiin, mitä olisi ehkä voinut tehdä vielä paremmin, ja mihin asioihin pitää jatkossa kiinnittää erityisesti huomiota. Yleistuomio oli kuitenkin se, että ajo oli hyvää, ja koe läpäisty. Ja sehän siis tietää sitä, että Puolustusvoimien BC-kortti on kohtapuoleen ihan fyysisesti meikäläisellä taskussa.
Perjantai ei sitten noin muuten mitään kovin kummoista enää sisältänyt, henkilökohtaista huoltoa, päivällistä, siivouspalvelua, saaren sisäistä iltavapaata... Ulkomaailmaan ei tällä kertaa päässyt, koska viikko sitten promillemittarin viisari oli parilla jampalla värähtänyt lauantaiaamuna. Mutta tuvassa löhöily sopi kyllä toimeliaan viikon päätteeksi ihan hyvin.
Lauantai 17.4. - Käsittämätön koulutuspaketti
Ennalta oli tiedossa, että lauantaille on luvassa muun muassa maastoajoleirillä olleiden ajoneuvojen pesua ja huoltamista. Lomille pääsykin oli ohjelmiin merkitty vasta kello 22, mutta eipä sitä kukaan tainnut ennakolta uskoa, että siihen asti todellakin menee.
Maastokuormureiden putsaus oli nimittäin vain yksi pienenpieni osa päivän ohjelmasta. Siirryimme suoraan aamiaiselta kuljetuskeskukselle, jossa meidät jaettiin seitsemään ryhmään. Ja sittenpä oli luvassa seitsemän kappaletta 1:45 tunnin mittaista rastia! Koulutus sinällään oli hyvää, hyödyllistä ja mielenkiintoistakin, mutta kysymysmerkiksi jäi, miksi kaikki tämä oli pitänyt tunkea rankahkon leiriviikon lauantaille kello 7-22...
No mitä meille sitten oikein kouluteltiin? Ensimmäisenä olin rastilla, jossa tutustuttiin nopsasti uuteen Mersu Vario -sotilaskotiautoon ja sitten erään uuden Scanian koukkulaitteeseen, jossa on uudentyyppinen hallintanippelistö. Siinä sitä sitten pääsin treenailemaan koukkuauton kiinnittymistä konttiin.
Toisella rastilla tutustuttiin pintapuolisesti Mersun Ateco-kuormuriin, joita käytetään lähinnä varuskunnan sisäisiin kuljetuksiin. Kyseessä on siis pieni jakeluauto, johon intin tapauksessa on laitettu nappularenkaat, vähän lisää maavaraa, maastovälitys ja tasauspyörästöjen lukkoja. Mihinkään hankalaan maastoon sillä ei ole asiaa, mutta kuten pienellä ajolenkillä tuli todettua, Saharan hiekassa, simppelissä pöpelikössä ja pienten maassa olevien puunrunkojen yli sillä kyllä pystyy ajamaan... Ja oli muuten ihan pirteä ja mukava ajettavakin.
Lounaan jälkeen oli sitten kuormansidontarastia ja siinä sivussa vanhaan Sisun SL-kuormuriin tutustuminen, ja seuraavalla rastilla tutkittiinkin sitten maastureita. Tarkemmin sanottuna Land Rover Defender, Toyota Land Cruiser ja Toyota Hilux ja kunkin niiden ominaisjipot olivat rastin aiheina.
Päivällisen jälkeen oli sen järkevän rastin vuoro, missä putsailtiin maastoajoleiriltämme tulleita autoja. Sen jälkeen oli vielä jäljellä tavanomaisemman koukkulaitteen käyttö, eli käytännössä kontin nappaaminen kyytiin ja sen laskeminen maahan. Tässä vaiheessa alkoi vielä sataa ja tuulla varsin reippaasti, joten oman suoritusvuoron odottelu vaati jo hivenen enemmän hermoja.
Vihoviimeisenä ryhmämme suuntasi rengasvarastolle, onneksi siis sentään sisätiloihin. Kuulostaa varsin älyttömältä, että saamme sähköiseen taakannostimeen tarvittavaa perehdytystä vielä lauantai-iltana kello 21:n jälkeen, ja älytöntähän se onkin, mutta siltikin tämä rasti oli tavallaan päivän hauskin. Porukka alkoi olla jo niin väsynyttä, että juttu lensi ja nauru raikasi tällä rastilla kaikkein eniten. Itse taakannostimen käyttöharjoittelukin kävi melkeinpä leikin varjolla, mutta ajoi kyllä asiansa ihan hyvin.
Kassulle päästiin viimein kello 22.15, ja siellä ei turhia aikailtu. Lomille mars kajahti puoli yhdentoista aikaan, joten tämänkertaisten viikonloppuvapaiden pituudeksi jäi huikeat 22,5 tuntia.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Leirikertomuksessa mainitut ajoneuvot:
*Masi = Maasto-Sisu. Oheisessa Wikimedia Commonsin kuvassa vanhempi SA-150, meillä leirillä oli uudempia SA-130-sarjalaisia. Erot ovat lähinnä koneessa ja joissain yksityiskohdissa.
*Rasi = Raskas Maasto-Sisu eli Sisu SA-241. Meillä taisi leirillä olla tosin SA-240-vehkeitä, mutta samaltahan ne näyttävät kuin tässä Wikimedia -kuvassakin.
*SK = Sisu SK 161 -sarjalainen maastokuorma-auto
Tässä tulee nyt pitkä jaarittelu viikon tapahtumista. Olen vähän yrittänyt sitä otsikoin jaotella, jotta luku-urakka ei olisi ihan liian raskas...
Maastoajoleiri Vesivehmaalla
Maanantai 12.4. - Autot tutuiksi
Leiritavarat oli säpisty valmiiksi reppuihin jo edellisiltana, joten maastoajoleirille ruvettiin lähtemään heti aamiaisen ja kapteenin puhuttelun jälkeen. Tetsari, luotisuojaliivi ja rynkky saivat kerrankin luvan jäädä kaappiin, joten olo oli kuin mille tahansa metsäretkelle lähtiessä. Aurinkokin paistoi nätisti.
Moottorimarssiimme osallistui 16 ajoneuvoa, jotka kulkivat kolmessa erillisessä osastossa. Itse reissasin toisessa osastossa erään Masin* kyytiläisenä. Osastomme kärkiauton pientä harharetkeä ja välimatkojen paikottaista ylivenymistä lukuunottamatta matka sujui mukavasti, ja kevätauringon kultaamalle Vesivehmaan lentokentälle saavuttiin puolilta päivin. Ensimmäinen homma olikin leppoisa maastoruokailu. Mikäs siinä oli mättäällä syödessä, kun aurinko lämmitti, ruoka oli hyvää, ei ollut kiire, eikä tarvinnut kikkailla aseen, ilmasuojien tai muiden kommervenkkien kanssa.
Seuraavaksi polkaistiin pidemmittä puheitta koulutus käyntiin. Ensimmäisellä rastilla pääsi ottamaan tuntumaa Masilla ajamiseen. Rastilla köröteltiin pientä lenkkiä lähestulkoon vielä tieksi laskettavalla maastouralla, ja treenatiin erityisesti nelivedon, maastovälityksen ja tasauspyörästön lukon kytkemistä. Toinen rastin aiheista oli ajattaminen, eli autojen venkslailu ulkona olevan merkinnäyttäjän opastusta noudattaen. Tätä pääsi harjoittelemaan niin ulkona ajattaen kuin kuskin pukilla istuenkin.
Kakkosrastilla vuorossa oli Rasiin* tutustuminen ja pieni ajolenkki sillä. Itse ainakin tykästyin Masilla köröttelyn jälkeen Rasin räyhäkkämpään menoon. Ei muuta kuin nelonen silmään ja kaasua! Momentinmuunnin toi myös lisämaustetta ajamiseen, koska liikkeellelähtö tapahtui loppuviimein jarrupolkimen vapautamisella, eikä pysähdyttäessäkään tarvinnut painaa kytkintä pohjaan.
Kolmannella rastilla tehtiin puolestaan pieni tutustumislenkki SK-Sisulla*. Omaa ajovuoroa odotellessa harjoiteltiin SK:n ohjaamon kippaamista, joka on tarpeen moottorin esiinsaamiseksi.
Maastopäivällisen jälkeen ruvettiin kiinnittämään autoihin kitkaketjuja seuraavien päivien maastoajoja varten. Ketjujen virittäminen kunnolla viiteen masiin, viiteen SK:hon ja kahteen Rasiin otti tovin ja toisenkin, ja kun homma oli valmis, iltakin alkoi jo hämärtää. Mutta sehän sopi meille, sillä päivän viimeinen aihe oli sotavalojen käyttöharjoitus.
Eteenpäin näyttävät sotavalot valaisevat vajaat 10 metriä maata auton edestä. Takana on puolestaan himmeästi valaistu valkoinen kolonnaristi ja pienenpieni punainen jarruvalo. Ideana on luonnollisesti näyttää kuljettajalle vain aivan välttämätön ja samalla näkyä viholliselle mahdollisimman huonosti. Kolonnassa ajettaessa mennään vieläpä niin, että vain ensimmmäisellä autolla on sota-ajovalot päällä, ja muut seuraavat edellisen auton himmeää kolonaristiä.
Jos jo pimeässä kävely saataa joskus olla hankalaa, niin kuorma-auton ajaminen se vasta jännältä tuntuikin. Mikäli kolonnaristi näkyi selvästi, oli jo liian lähellä edessä ajavaa, ja jos välimatkaa jätti vähääkään enemmän, niin kolonnavalo tuntui jo häviävän näkyvistä kokonaan.
Sotavaloharjoituksen jälkeen oli viimein aika siirtyä parin kilometrin päässä olleelle majoitusrakenukselle. Matka taitetiin muutamalla uusin henkilönkuljetusistuimin varustetulla Masilla, joten illan päätteeksi saatiin vielä uusi matkustuskokemuskin.
Majoittautuminen ja iltapala olivat viimein puoliltaöin, ja sen jälkeen kolmikymmenpäinen joukkommme rupesi etsimään nukkumatilaa siitä yhdestä ja samasta huoneesta. Parikymmentä nopeinta pääsi ihan sänkyyn nukkumaan, joskin punkat olivat normaalia SA-INT -mallia kapeampia, ja loput sitten valtasivat lattialta tarvitsemansa tilan. Nukkumaan päästiin viimein yhden jälkeen, eikä kenelläkään tainnut unen saamisessa kovin kauaa kestää; itseltäni filmi ainakin katkesi aikas nopeasti.
Tiistai 13.4. - Maastoajoa
Huomasin ilokseni, etten ollut yön mittaan pudonnut kapeasta yläpunkastani, kun eräs varusmiestoveri tuli tönimään meikäläisen hereille autovahtiin kello 5.30. Suurin osa kuorma-autoista oli nimittäin jätetty yöksi lentokenttäalueelle, joten niitähän täytyi tietysti jonkun olla vahtimassa. Aamu sarasti jo, kun starttasin vartioautona toimineen Land Rover Defenderin. Pian olimme vartiotoverini kanssa katselemassa aamuaurinkoa, kohmeisia kuormureita ja autiota lentokenttää. Onneksi alla oli sentään lämmin auto ja siinä radio.
Palasimme majoituspaikalle 6.15, ja vielähän siinä ehti hetken torkahtaa ennen 6.40 ollutta herätystä. Makuupussit kasaan, reipas aamiainen ja ajoonlähtötarkastukset majoituspaikalla olleille autoille. Hurautus lentokentälle ja koulutus käyntiin. Aamun ensimmäisenä aiheena olivat autojen erilaiset kylmäkäynnistyslaitteet.
Kun Masien Eberspächerien käyttö oli selvää, ja SK:t oli käynnistetty komeiden pakokaasupilvien kera, alettiinkin päästä itse asiaan: maastoajoon. Alkuun lähdimme koko joukolla suorittamaan maaston tiedustelua jalkaisin. Tarkoituksena oli lähinnä jättää lihasmuistijälki siitä, että outo maasto pitää käydä jalkapatikalla tiedustelemassa, sekä ihan konkreettisena tiedustelutehtävänä oli mitata muutamien ajourilla olleiden sulamisvesilampareiden syvyys.
Seuraavaksi paikalle möyrysi kaksi Maasto-SK:ta, joiden rateissa olivat liikenneopettaja ja muuan luutnantti. Liikenneopettaja ajoi ensimmäisenä huonosti erään kiven yli, ja sai peräpään heittämään pois ajouralta. Seuraavaksi hän jurnutti mäen tuskaisesti ylös liian korkeilla kierroksilla ja ilman lukkoja, ja tuli kohta saman mäen alas kytkin pohjassa melkoisella vauhdilla ja ryminällä. Kyseessähän oli tietysti demo, jossa kaikki tehtiin tarkoituksella päin mäntyä, ja katsojajoukon tehtävänä oli sanoa, mikä meni milloinkin vikaan. Sen jälkeen luutnantti ohjasti sitten saman lenkin kuten kuuluukin. Täytyy sanoa, että oli varsin opettavainen ja myös tilannekomiikan maustama opetustuokio.
Kun näytöt oli näytetty, oli aika ruveta ajamaan. Porukka jaettiin kahteen ryhmään. Toisella rastilla kierrettiin yhtä lenkkiä viidellä SK:lla ja yhdellä Rasilla, ja toisella rastilla toista lenkkiä viidellä Masilla ja yhdellä Rasilla. Seuraavat tunnit kuluivat maastoajossa milloin ratin takana, milloin pelkääjän paikalla istuen. Myös taukoja ehti pitää riittämiin. Itselleni kertyi ajokierroksia molemmilla rasteilla pari, toisella rastilla ajelin SK:lla ja toisella Masilla. Ihan hauskaa puuhaahan se oli: tieurat olivat ihan jänskiä ajettavia. Pehmää mutaa, vesilampareita, väisteltäviä kiviä ja kantoja oli ihan riittämiin, ja ala- ja ylämäkiäkin tuli muutamia vastaan.
Ihan pelkästään siistillä ohjaamotyöskentelyllä ei tullut päivästä selvittyä, sillä erään kierroksen loppumetreillä ohjastamastani Masista irtosi yksi kitkaketju. Siinähän sitä kolmihenkisen autokunnan kesken päästiin virittelemään mutaista ketjua takaisin paikoilleen. Hyvä, että selvittiin kuitenkin pelkällä ketjun kiinnittämisellä, sillä irronnut ketju ei onneksi ollut onnistunut rikkomaan mitään; jarrukellohan siinä olisi ollut aika hyvin vieressä tarjolla...
Tiistaina palattiin majoituspaikalle jo siinä kuuden tienoilla, ja loppuilta sujuikin mukavan vapaamuotoisesti notskin äärellä istuen ja makkaraa paistellen. Oma autovahtivuoroni sattui hivenen harmittavasti juuri parhaaseen sauna-aikaan kello 21-22, mutta ehdin sentään vahtivuoron jälkeenkin vielä löylyihin ja suihkuun, ja eipähän tarvinnut yöunia sitten vahtivuoron takia keskeyttää.
Keskiviikko 14.4. - Lisää maastoajoa
Keskiviikkoaamun harjoitusaiheina olivat "vioittuneen" kuorma-auton hinaaminen puomilla, "jumiutuneen" Masin jeesaaminen auton omalla vinssillä sekä maastoajo vielä edellispäivä hankalampia uria pitkin. Pääsin onneksi kokeilemaan maastossa ajamista myös Rasilla, ja kyllähän se kieltämättä aika mukava peli maastossa ajamiseen oli. Ytyä tuntui riittävän, ja pysähtyminen ilman kytkintä jeesasi kyllä hankalissa paikoissa sompaillessa.
Äkkiä käsillä olikin jo puolipäivä, ja aurinko helotti taas lämpimänä siniseltä taivaalta. Paikalle hurautti PV:n bussi, joka toi Kuljetuskomppanian toisen joukkueen paikanpäälle. Maastolounaan jälkeen olikin sitten meidän joukkueen vuoro hypätä bussin kyytiin ja palata Santahaminaan.
Ampumaleiri Santahaminassa
Kasarmilla oli mukavasti aikaa suihkussakäynnille ja ampumaleirin vaatimille pakkauksille. Kun päivällinen oli syöty pakista yksikön pihalla, alkoi olla aika lähteä seuraavalle leirille. Taistelu- ja kenttävarustus yllä ylitimme Saharan, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa hiekkaisena; tähän saakka se onkin näyttänyt ennemminkin miltä lie Grönlannilta.
Teltat pystytettiin Saharan laitamille, jossa myös 2. JK:n porukkaa oli samaisella leirillä. Kun naamioverkotkin oli viritelty ja polttopuut haettu, lähdimme mukavan kevyesti pelkän rynnäkkökiväärin kanssa Vantaa- ja Helsinki-simulaattorille, jossa lyhyesti kertailtiin männäviikkoina harjoiteltuja asutuskeskustaistelun juttuja auringon jo laskiessa.
Kun rakennukseen sisälle menoa ja huoneiden vyörytystä oli aikansa palauteltu mieliin, palasimme leiriin taas Saharan ylittäen. Keskellä hiekka-aluetta kokelas keksi tietysti huutaa, että vihollinen avaa tulen NYT. Ei muuta kuin äkkiä maihin, ja seuraavaksi edettiin jokusen matkaa tasalleni asemaan -käskyn mukaan syöksyen ja Saharan hiekkassa möyrien. Homma hoitui kuitenkin kevyessä varustuksessa ihan hymyssä suin, ja kuten kokelas sitten lopuksi sanoikin, niin kyseessähän oli vain meidän ensikosketus Saharan kuuluisaan hiekkaan.
Hiekkoja pudistellen kävimme seuraavaksi iltapalan kimppuun, ja sittenpä alkoikin olla jo nukkumaanmenoaika. Vajaan parin tunnin unien jälkeen täytyi kömpiä tunniksi johtajateltan kipinään, ja sen jälkeen vaan äkkiä takaisin makuupussin ja kamiinan lämpöön nukkumaan. Onneksi mitään lähi-, kierto- tai poterovartiosysteemejä ei tällä leirillä ollut.
Torstai 15.4. - Ryhmän hyökkäysammunta
Herätys oli kuudelta, aamiainen syötiin reippaasti, ja kohtapa sitä oltiinkin taisteluvarustuksessa matkalla parin kilometrin päähän Kissalammelle. Päivän aiheena oli ryhmän hyökkäysammunta rakennetulla alueella. Ennen varsinaista ammuntaa kulutettiin kuitenkin aamupäivä eri osa-alueiden treenaamiseen ja ammunan turvallisuuskäytäntöjen, kuten vaikka vaihtimen käytön selväksi tekemiseen.
Yhdellä rastilla tehtiin ns. liikerataharjoitus, jossa hiottiin etenemistä rakennetulla alueella ryhmäkokoonpanolla. Toinen rasti oli partioammuntarasti, jolla mentiin kolmen partiolla oviaukosta sisään ja ammuttiin janter-maalitauluja kovilla. Kahdella muulla rastilla kuivaharjoiteltiin kevyen kertasingon käyttöä ja kertailtiin edelleen rakennuksessa liikkumista ja huoneiden vyöryttämistä.
Hernekeitot syötiin komeassa auringonpaisteessa, ja sittenpä olikin varsinaisen ammunnan vuoro. Lipastimme 30 kovaa patruunaa kolmeen lippaaseen ja lähdimme suorittamaan ryhmänä hyökkäystä. Matkan varrella oli kaksi taloaihiota, joihin mentiin sisälle, vyörytettiin huoneet ja ammuttiin ilmapalloin varustetut maalitaulut. Ryhmämme suoritus eteni ihan mukavasti, ja lukuisien kuivaharjoitteluiden jälkeen oli taas ihan mielekästä päästä myös ampumaan. Kovat piipussa myös huomaa keskittyvänsä hommiin varsin täydellä teholla, kuten tietysti pitääkin.
Ihan loppuun saakka emme saaneet ammuntaa vietyä, sillä vaara-alueella merellä oli havaittu vene, jonka takia ammunta piti keskeyttää. Jotta pysyimme aikataulussa, jouduttiin veneen liikkumista odotellessa vaihtamaan ryhmää, ja näin ollen meiltä jäi pari huonetta vyöryttämättä ja tavoitetasa saavuttamatta. Onneksi pääsimme kuitenkin lähes loppuun asti.
Loppuaika kuluikin sitten muiden kuljetuskomppanian ja 2.JK:n porukoista muodostettujen ryhmien ampumisia odotellessa, joten taisipa siinä Kissalammen rannalla pienet päiväunetkin tulla otettua. Harmi vain, että aurinko meni pilveen ja keli kylmeni.
Kun ammunnat oli lopulta ammuttu ja alue siivottu, marssimme takaisin teltoille syömään päivällistä. Sitten olikin muutama tunti tukikohtapalvelusta, eli käytännössä teltassa rötväilyä ja nuotiolla notkumista. Siinä sivussa syötiin iltapalaa ja huollettiin aseita. Pimeän tultua siirryimme vielä hetkeksi läheiselle taisteluammuntaradalle, jossa jokainen pääsi ampumaan valaisuraketin. Ja sitten ei muuta kuin nukkumaan. Kipinävuoroakaan ei meikäläisellä ollut, koska seuraavalle päivälle oli merkitty ajokoe.
Perjantai 16.4. - Käsittelykoe ja inssi
Ihan keskeytyksettömiä yöunia en kuitenkaan saanut, sillä 16-henkinen telttaporukkamme joutui heräämään kello 3.15 telttaan tulleen savun takia. Kamiinan piippu oli ilmeisesti jostain liitoksestaan ruvennut falskaamaan ja teltan yläosa oli harmaana savusta. Savunmuodostus oli kuitenkin sen verran maltillista, että ennen ulossiirtymistä ehti heittää vähän niskaan. Otimme piipun pois ja kiikutimme kamiinan ulos, tuulettelimme telttaa ja kasasaimme piipun uudestaan. Ja sitten takaisin tutimaan.
Herätyksen oli sanottu olevan seitsemältä, mutta niin sitä vaan herättiin kello 6.00 ulkoa kuuluneeseen ajoon -huutoon. Vaatteet päälle, makuupussi ja telttapatja ripäesti kasaan ja telttaa purkamaan. Puolijoukkueteltta varusteineen oli juuri ja juuri oikeassa paikassa laskentavalmiissa muodossa annetun aikamääreen puitteissa.
Aamiaisen jälkeen heitin taisteluvarustuksen ylle, otin repun selkään ja lähdin muutaman muun kaartinjääkärin kanssa tallustamaan takaisin yksikköä kohti. Muu porukka lähti puolustusammuntoihin. Me ajamaan lähteneet jätimme kenttävarustuksen kassulle ja kävelimme tutulle peruutuskentälle käsittelykokeen alkamista odottamaan. Allekirjoittaneellahan oli kyseessä toinen yritys. Viikon takaisen harjoittelun jälkeen tiesin osaavani homman nyt paremmin, mutta pieni kutkutus oli silti päällä, koska uutta hylkyä ei tehnyt mieli ottaa.
Tutkinnonvastaanottaja oli tällä kertaa eri hemmo, yliluutnanttitason kaveri, ja hän valitsi papereistaan meikäläisen ensimmäiseksi suorittajaksi. Autona oli Maasto-SK ja perässä Velsa-kärry, joilla myös viimeiset treenit olin vetänyt, joten ihan hyvillä mielin rupesin koetta suorittamaan.
Kärryn kulmaanperuutuksen otin nyt oikein rauhalliseen tahtiin, ja hyvinhän se kulman taakse keilojen väliin sujahtikin. Pyöräkiilat kärryyn, tukijalat alas, sähköpiuha irti ja auton vetokytkin auki. Sitten kuormurin kanssa lähtosuoralle, ja peruutus takaisin kärrylle. Kävin katsomassa ulkona pariin otteeseen, että vetoaisa varmasti on osumassa vetokytkimeen ja loksautin sitten auton kiinni kärryyn. Jalat ylös, kiilat pois ja sähköpiuha kiinni. Sitten valoja ja vilkkuja kokeilemaan. Mielen alkoi jo vallata onnistumisen tunne.
Mutta eipäs ne kärryn valot toimineetkaan. Vilkku toimi, mutta muutoin valot olivat pimeänä. Kävin ohjaamossa moneen kertaan rämppäämässä valokytkintä ja auton perässä heiluttelemassa piuhaa, mutta ei, kärryn valot pysyivät pimeänä. Kun en enää mitään keksinyt, sanoin tutvolle, että eipä näytä ihan pelittävän. Niinpä hän käski meikäläisen lähteä tarkistamaan sulakkeita. Sulakkeet olivat ehjät, mutta huomasimme sitten, että kärryn liittimestä puuttui yksi piikki. Näin ollen suoritus oli hyväksytty.
Tutvo lähti kahvitauolle ja komensi meidät ajokokelaat sotkuun. Onnistuneen käsittelykokeen ja takana olevan leiriviikon jälkeen munkkikahvit maistuivat tavallistakin paremmilta. Sotkusta palasin kasarmille, jossa autoin vapautuksessa olevia taistelijoita telttavermeiden ripustamisessa kuivaushuoneeseen. Koska maastolounaamme vielä viipyi, pääsinkin sitten lounaalle muonistuskeskukseen lounaalle, sillä meikäläisen piti olla kello 12.00 aloittamassa inssiajoa.
Ajokokeessa sain ajokiksi uudenkarhean, miehistöohjaamollisen Scanian ja perään tietysti taas keskiakseliperävaunun. Täytyypä sanoa, että vain reilut 1000 kilometriä ajettu Scania oli kyllä varsin hyvä ajettava; meno oli äänetöntä, pehmeää, moottorista löytyi vääntöä, ohjaustuntuma oli hyvä, samoin vaihteensiirto, kun siihen vain tottui, ja... enpä äkkiseltään osaa sanoa, olenko aikaisemmin noin hyvältä tuntuvaa autoa ajanutkaan.
Inssiajon reitti kulki Santahaminasta Herttoniemeen, sieltä Sompasaareen ja sitten edelleen Arabian kautta Pasilan Shellin kupeeseen. En erityisemmin jännittänyt kyseistä koetta, koska tiesin liikenteessä ajamisen olevan vahvempi puoleni verrattuna kärryn peruutteluun, mutta toki pyrin keskittymään ajamiseen sataprosenttisesti. Ajo sujuikin sopivan rennosti ja hyvin, ainoastaan yhdessä risteyksessä kärryn renkaat hipaisivat kanttikiveä. Huomasin kyllä tilanteen heti, ja hain vielä lisätilaa yhdistelmälle, mutta silti sain silti loppumatkan jännittää, että ei kai tästä nyt hylkyä sentään tule.
No ei tullut, vaan läpihän se meni. Palaute oli perusteellinen, ja siinä käytiin koko reitti läpi, ja myös keskusteltiin, mitä olisi ehkä voinut tehdä vielä paremmin, ja mihin asioihin pitää jatkossa kiinnittää erityisesti huomiota. Yleistuomio oli kuitenkin se, että ajo oli hyvää, ja koe läpäisty. Ja sehän siis tietää sitä, että Puolustusvoimien BC-kortti on kohtapuoleen ihan fyysisesti meikäläisellä taskussa.
Perjantai ei sitten noin muuten mitään kovin kummoista enää sisältänyt, henkilökohtaista huoltoa, päivällistä, siivouspalvelua, saaren sisäistä iltavapaata... Ulkomaailmaan ei tällä kertaa päässyt, koska viikko sitten promillemittarin viisari oli parilla jampalla värähtänyt lauantaiaamuna. Mutta tuvassa löhöily sopi kyllä toimeliaan viikon päätteeksi ihan hyvin.
Lauantai 17.4. - Käsittämätön koulutuspaketti
Ennalta oli tiedossa, että lauantaille on luvassa muun muassa maastoajoleirillä olleiden ajoneuvojen pesua ja huoltamista. Lomille pääsykin oli ohjelmiin merkitty vasta kello 22, mutta eipä sitä kukaan tainnut ennakolta uskoa, että siihen asti todellakin menee.
Maastokuormureiden putsaus oli nimittäin vain yksi pienenpieni osa päivän ohjelmasta. Siirryimme suoraan aamiaiselta kuljetuskeskukselle, jossa meidät jaettiin seitsemään ryhmään. Ja sittenpä oli luvassa seitsemän kappaletta 1:45 tunnin mittaista rastia! Koulutus sinällään oli hyvää, hyödyllistä ja mielenkiintoistakin, mutta kysymysmerkiksi jäi, miksi kaikki tämä oli pitänyt tunkea rankahkon leiriviikon lauantaille kello 7-22...
No mitä meille sitten oikein kouluteltiin? Ensimmäisenä olin rastilla, jossa tutustuttiin nopsasti uuteen Mersu Vario -sotilaskotiautoon ja sitten erään uuden Scanian koukkulaitteeseen, jossa on uudentyyppinen hallintanippelistö. Siinä sitä sitten pääsin treenailemaan koukkuauton kiinnittymistä konttiin.
Toisella rastilla tutustuttiin pintapuolisesti Mersun Ateco-kuormuriin, joita käytetään lähinnä varuskunnan sisäisiin kuljetuksiin. Kyseessä on siis pieni jakeluauto, johon intin tapauksessa on laitettu nappularenkaat, vähän lisää maavaraa, maastovälitys ja tasauspyörästöjen lukkoja. Mihinkään hankalaan maastoon sillä ei ole asiaa, mutta kuten pienellä ajolenkillä tuli todettua, Saharan hiekassa, simppelissä pöpelikössä ja pienten maassa olevien puunrunkojen yli sillä kyllä pystyy ajamaan... Ja oli muuten ihan pirteä ja mukava ajettavakin.
Lounaan jälkeen oli sitten kuormansidontarastia ja siinä sivussa vanhaan Sisun SL-kuormuriin tutustuminen, ja seuraavalla rastilla tutkittiinkin sitten maastureita. Tarkemmin sanottuna Land Rover Defender, Toyota Land Cruiser ja Toyota Hilux ja kunkin niiden ominaisjipot olivat rastin aiheina.
Päivällisen jälkeen oli sen järkevän rastin vuoro, missä putsailtiin maastoajoleiriltämme tulleita autoja. Sen jälkeen oli vielä jäljellä tavanomaisemman koukkulaitteen käyttö, eli käytännössä kontin nappaaminen kyytiin ja sen laskeminen maahan. Tässä vaiheessa alkoi vielä sataa ja tuulla varsin reippaasti, joten oman suoritusvuoron odottelu vaati jo hivenen enemmän hermoja.
Vihoviimeisenä ryhmämme suuntasi rengasvarastolle, onneksi siis sentään sisätiloihin. Kuulostaa varsin älyttömältä, että saamme sähköiseen taakannostimeen tarvittavaa perehdytystä vielä lauantai-iltana kello 21:n jälkeen, ja älytöntähän se onkin, mutta siltikin tämä rasti oli tavallaan päivän hauskin. Porukka alkoi olla jo niin väsynyttä, että juttu lensi ja nauru raikasi tällä rastilla kaikkein eniten. Itse taakannostimen käyttöharjoittelukin kävi melkeinpä leikin varjolla, mutta ajoi kyllä asiansa ihan hyvin.
Kassulle päästiin viimein kello 22.15, ja siellä ei turhia aikailtu. Lomille mars kajahti puoli yhdentoista aikaan, joten tämänkertaisten viikonloppuvapaiden pituudeksi jäi huikeat 22,5 tuntia.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Leirikertomuksessa mainitut ajoneuvot:
*Masi = Maasto-Sisu. Oheisessa Wikimedia Commonsin kuvassa vanhempi SA-150, meillä leirillä oli uudempia SA-130-sarjalaisia. Erot ovat lähinnä koneessa ja joissain yksityiskohdissa.
*Rasi = Raskas Maasto-Sisu eli Sisu SA-241. Meillä taisi leirillä olla tosin SA-240-vehkeitä, mutta samaltahan ne näyttävät kuin tässä Wikimedia -kuvassakin.
*SK = Sisu SK 161 -sarjalainen maastokuorma-auto
11. huhtikuuta 2010
Matkalla kuljettajaksi osa x/n
Nyt on kuljetuskomppaniassa tullut oltua jo viisi viikkoa, ja sotilaskuljettajaksi kouliutuminen etenee tasaisen varmasti. Kevät on tehnyt tuloaan kohisten; lunta näkyy enää siellä täällä syrjäisissä varjopaikoissa, linnut visertävät, aurinko lämmittää, ja kura ja pöly ovat nekin astuneet mukaan kuvioihin. Niinpä maihareita saa olla yhtenään putsaamassa ja lankkaamassa, joskin kuljetuskomppanian eteisestä löytyvä kengänkiillotuskone auttaa siinä sangen mukavasti ;)
Tiistai - Tuttuja juttuja tylsään tyyliin
Vaikka lauantai-iltapäivään asti jatkunut palvelusviikko tuntui äkkiseltään aika tasapaksulta, niin tarkemmin muistellen tähänkin viikkoon mahtui kyllä monenmoisia hetkiä, niin hauskoja kuin harmittaviakin. Kassullehan palattiin pääsiäislomilta maanantai-iltana, joten viikko pyörähti todenteolla käyntiin tiistaina. Ja pyörähtikin mukavan leppoisasti: ammattipätevyyskoulutus alkoi vasta kello 8.00, joten aamiaisen jälkeen jäi vielä puolitoista tuntia aikaa jatkaa yöunia.
Unet meinasivat tosin jatkua myös päivän oppitunneilla, joiden aiheena oli ennakoiva ajaminen. Ensimmäisillä tunneilla puhuttiin kuljettajan ja ajoneuvon kunnosta, ja päivän mittaan edettiin sitten kuormaukseen, turvaväleihin sun muihin turvalliseen ajoon liittyviin asioihin. Valitettavasti päivän lukuisiin oppitunteihin ei vain mahtunut yhtään mitään uutta, ja varsinkin aamupäivän opetusharjoittelijana toimineen vieraan vänrikin opetustyyli pisti ärsyttämään. En ole koskaan enkä missään tykännyt oppitunneista, joiden pitäjä ei sano itse juuri mitään, vaan kysyy kaiken mahdollisen itsestäänselvyyksiä myöten oppilailta. Mrh.
Keskiviikko - Ei se nyt ihan nappiin mennyt...
Keskiviikkoaamuna käppäilin sitten muutaman muun uuden kuskin kanssa peruutuskentälle, jossa meitä odotti PV:n C-ajokortin käsittelykoe, elikkäs se peräkärryn kulmaan peruuttelu irrottamisineen ja kytkemisineen. Autona oli yksi koulu-Scanioisista ja kärrynä meikäläiselle uusi, hivenen lyhytaisaisempi tuttavuus. Kokeiden alkua odotellessa ehdimme kukin kertaalleen kokeilla kulmaanperuutusta tuolla yhdistelmällä, ja tuntuihan se lyhytaisainen kärry kieltämättä taas vähän erilaiselta.
Parilla yrittäjällä meni käsittelykoe läpi, parilla ei. Itse kuuluin, harmi kyllä, näihin reputtaneisiin. Kärry oli vasta oikenemassa kohteeseensa, kun tutkinnon vastaanottaja laittoi pelin poikki; vetoauton etukulma kun oli hivenen ylittänyt lähtösuoran sivukeilalinjan. Selityksiähän voisi keksiä vieraasta kärrystä, sekä siitä, että aikanaan ajotunneilla opettajallakin oli käsitys, että auton keula saisi käydä keilalinjan ulkopuolella, kunhan renkaat pysyvät radan sisällä. Näin ei kuitenkaan ollut, mikä oli kyllä kokeen alkaessa sentään tiedossa.
Eiköhän se todellinen syy kuitenkin ollut turhan vähäisessä kärryn peruuttelukokemuksessa, sekä siinä, että olisin tuossa kohtaa voinut ryömittää autoa vieläkin hitaammin. Ehkä kuitenkin eniten jäi harmittamaan se, että yksi potentiaalinen kuntoisuuslomapäivä meni sivu suun, koska teoria-, käsittely- ja ajokokeen läpäisystä ensimmäisillä yrityksillä on perinteisesti irronnut kuntsari.
Käsittelykokeen läpäisseet lähtivät sitten kokeilemaan onneaan inssiin, ja me kokeen ryssineet suuntasimme muun joukkueen mukaan asutuskeskustaistelua treenaamaan. Niinpä keskiviikon seuraavat tunnit kuluivat taas Vantaa- ja Helsinki-simulaattoreissa akettaen.
Torstai - Nauru pidentää ikää
Torstaina oli taas ammattipätevyyskoulutuksen vuoro. Päivä alkoi liikunnanohjaajan tunnilla ergonomiasta ja liikunnan merkityksestä, ja jatkui muutaman kilometrin sauvakävelylenkillä... Tulipahan nyt sitäkin sitten kokeiltua ensimmäistä kertaa elämässä. Täytyy kyllä myöntää, että mukavastihan siinä sai yläkropalle liikettä reippaan kävelyn oheen, mutta vieläkin suurempi anti lenkillä taisi olla itselleen nauramisen harjoitteleminen. Kolmikymmenpäinen dementiahiihtoa harrastava joukko armeijan smurffi-verkkareissa ja koomisissa sorsa-lippiksissä oli nimittäin sen verran huvittava näky, että ihan itseäkin alkoi hymyilyttää.
Hilpeästä sauvakävelyjoukostamme joku muisti aina huutaa vastaantulijoille asiaankuuluvia intin lentäviä lauseita, kuten vaikka hyvii hommii tai ette naura! Silti, tai ehkä juuri siksi, saimme kuitenkin lähes kaikkien vastaan tulleiden, toista vuorokautta valvoneiden AUKin tutkinto-ykköstä suorittaneiden oppilaiden väsyneille kasvoille hymynpilkahduksen aikaiseksi...
Iltapäivällä liikuntakoulutus olisi jatkunut kuntopiireilyn merkeissä, mutta minä ja eräs edellispäivän käsittelykokeen reputtanut tupakaveri lähdimmekin ajotunnille treenaamaan kärryn kanssa peruuttelua. Autona oli tällä kertaa Maasto-SK-Sisu ja kärrynä Velsa, joita tultaneen kokeissakin jatkossa käyttämään. Tunti antoi kyllä uusia eväitä ja uutta varmuutta tuohon hommaan. Hyödynsimme vielä mahdollisuuden tulla iltavapailla treenailemaan peruuttelua itsenäisesti, joten nyt on kyllä pykälää varmempi olo lähteä suorittamaan uusintakoetta.
Perjantai - Taukoja ja tietoa
Perjantaipäivä oli pyhitetty hallikoulutukselle. Päivä alkoi AUKin auditoriossa Kuljetuskeskuksen käytännöistä kertovilla oppitunneilla, ja lounaan jälkeen kierreltiin autohalleja sun muita kuljetuskeskuksen tiloja läpi ihan livenä. Lisäksi perehdyttiin autonpesukoneen käyttöön sekä hyytyneen auton käynnistykseen boosterilla. Noin muutoin iltapäivä kuluikin sitten pitkälti pitkiä taukoja vietellen. Iltavapailla melkoisen iso poppoo suuntasi perjantain kunniaksi Herttoniemeen parille huurteiselle, näin myös meidän tuvan porukka.
Lauantai - Tarkastuksia ja taukoilua
Muutama jamppa olikin sitten ottanut edellisiltana pari liikaa, ja näinpä lauantain palvelus aloitettiin kuljetuskomppanian pihalla sotilaspoliisien suorittamalla puhallusratsialla. Muutama tietty tapaus kutsuttiin erikseen muodosta puhaltamaan, ja lisäksi iso joukko edellisillan baanalla olleista meni vapaaehtoisesti hönkäisemään alkometriin. Kävinpä sitten itsekin puhaltamassa varmat nollat.
Noin muuten tämä kiinniololauantaiksi ärsyttävän komea ja lämmin kevätpäivä sujui ohjelman mukaan ensi viikon maastoajoleirin valmisteluissa. Paitsi, etteivät valmistelut meinanneet oikein ottaa sujuakseen. Uusista kuskeista niin harva on vielä ehtinyt saada PV:n C-kortin, että tarvittaviin ajoneuvoihin jouduttiin keräämään kuljettajat osin toisesta joukkueesta, osin vanhoista kuskeista. Niinpä aamun oppitunnin päätteeksi meni tovi jos toinenkin osastojen ja ajoneuvojen jakamis- ja muutossähläilyissä.
Lounaan jälkeen päästiin sitten vihdoin tekemään varsinaisia tarkastuksia leirille lähteville autoille. Ne sujuivat suhteellisen sutjakasti, mutta kokonaistilanne ei tuntunut olevan juuri kenelläkään hanskassa. Niinpä iltapäivästä iso osa meni siihen, että korkeintaan parille autolle kerrallaan tehtiin vielä joitain tarvittavia toimia, ja samaan aikaan montakymmentä kaartinjääkäriä odotteli toimettomina niiden valmistumista. Suurin osa iltapäivästä kuluikin kentän laidalla taukoa viettäen ja aurinkoa ottaen.
Kun hommat vihdoin ja viimein oli saatu tehtyä, alkoikin taas sähäkkä toiminta. Tupa-, kaappi- ja siisteystarkastukset tehtiin suorastaan lentävään tahtiin, ja lomapuvun pukeminenkin suoritettiin niin nopeasti, että hiki meinasi tulla. Ohjelmaan merkittyä aikaisemmin pidetyssä lomapuhuttelussa kuitenkin selvisi, että vääpeli ei ollutkaan muistanut perua kuljun lauantain päivällistä, joten marssimme sitten lomapuvuissa ja lomakassien kera vielä mukesiin syömään. Kinkkukiusauksen kauhomisen jälkeen olikin sitten aika lähteä viettämään huikeaa reilun vuorokauden mittaista velviä.
Tiistai - Tuttuja juttuja tylsään tyyliin
Vaikka lauantai-iltapäivään asti jatkunut palvelusviikko tuntui äkkiseltään aika tasapaksulta, niin tarkemmin muistellen tähänkin viikkoon mahtui kyllä monenmoisia hetkiä, niin hauskoja kuin harmittaviakin. Kassullehan palattiin pääsiäislomilta maanantai-iltana, joten viikko pyörähti todenteolla käyntiin tiistaina. Ja pyörähtikin mukavan leppoisasti: ammattipätevyyskoulutus alkoi vasta kello 8.00, joten aamiaisen jälkeen jäi vielä puolitoista tuntia aikaa jatkaa yöunia.
Unet meinasivat tosin jatkua myös päivän oppitunneilla, joiden aiheena oli ennakoiva ajaminen. Ensimmäisillä tunneilla puhuttiin kuljettajan ja ajoneuvon kunnosta, ja päivän mittaan edettiin sitten kuormaukseen, turvaväleihin sun muihin turvalliseen ajoon liittyviin asioihin. Valitettavasti päivän lukuisiin oppitunteihin ei vain mahtunut yhtään mitään uutta, ja varsinkin aamupäivän opetusharjoittelijana toimineen vieraan vänrikin opetustyyli pisti ärsyttämään. En ole koskaan enkä missään tykännyt oppitunneista, joiden pitäjä ei sano itse juuri mitään, vaan kysyy kaiken mahdollisen itsestäänselvyyksiä myöten oppilailta. Mrh.
Keskiviikko - Ei se nyt ihan nappiin mennyt...
Keskiviikkoaamuna käppäilin sitten muutaman muun uuden kuskin kanssa peruutuskentälle, jossa meitä odotti PV:n C-ajokortin käsittelykoe, elikkäs se peräkärryn kulmaan peruuttelu irrottamisineen ja kytkemisineen. Autona oli yksi koulu-Scanioisista ja kärrynä meikäläiselle uusi, hivenen lyhytaisaisempi tuttavuus. Kokeiden alkua odotellessa ehdimme kukin kertaalleen kokeilla kulmaanperuutusta tuolla yhdistelmällä, ja tuntuihan se lyhytaisainen kärry kieltämättä taas vähän erilaiselta.
Parilla yrittäjällä meni käsittelykoe läpi, parilla ei. Itse kuuluin, harmi kyllä, näihin reputtaneisiin. Kärry oli vasta oikenemassa kohteeseensa, kun tutkinnon vastaanottaja laittoi pelin poikki; vetoauton etukulma kun oli hivenen ylittänyt lähtösuoran sivukeilalinjan. Selityksiähän voisi keksiä vieraasta kärrystä, sekä siitä, että aikanaan ajotunneilla opettajallakin oli käsitys, että auton keula saisi käydä keilalinjan ulkopuolella, kunhan renkaat pysyvät radan sisällä. Näin ei kuitenkaan ollut, mikä oli kyllä kokeen alkaessa sentään tiedossa.
Eiköhän se todellinen syy kuitenkin ollut turhan vähäisessä kärryn peruuttelukokemuksessa, sekä siinä, että olisin tuossa kohtaa voinut ryömittää autoa vieläkin hitaammin. Ehkä kuitenkin eniten jäi harmittamaan se, että yksi potentiaalinen kuntoisuuslomapäivä meni sivu suun, koska teoria-, käsittely- ja ajokokeen läpäisystä ensimmäisillä yrityksillä on perinteisesti irronnut kuntsari.
Käsittelykokeen läpäisseet lähtivät sitten kokeilemaan onneaan inssiin, ja me kokeen ryssineet suuntasimme muun joukkueen mukaan asutuskeskustaistelua treenaamaan. Niinpä keskiviikon seuraavat tunnit kuluivat taas Vantaa- ja Helsinki-simulaattoreissa akettaen.
Torstai - Nauru pidentää ikää
Torstaina oli taas ammattipätevyyskoulutuksen vuoro. Päivä alkoi liikunnanohjaajan tunnilla ergonomiasta ja liikunnan merkityksestä, ja jatkui muutaman kilometrin sauvakävelylenkillä... Tulipahan nyt sitäkin sitten kokeiltua ensimmäistä kertaa elämässä. Täytyy kyllä myöntää, että mukavastihan siinä sai yläkropalle liikettä reippaan kävelyn oheen, mutta vieläkin suurempi anti lenkillä taisi olla itselleen nauramisen harjoitteleminen. Kolmikymmenpäinen dementiahiihtoa harrastava joukko armeijan smurffi-verkkareissa ja koomisissa sorsa-lippiksissä oli nimittäin sen verran huvittava näky, että ihan itseäkin alkoi hymyilyttää.
Hilpeästä sauvakävelyjoukostamme joku muisti aina huutaa vastaantulijoille asiaankuuluvia intin lentäviä lauseita, kuten vaikka hyvii hommii tai ette naura! Silti, tai ehkä juuri siksi, saimme kuitenkin lähes kaikkien vastaan tulleiden, toista vuorokautta valvoneiden AUKin tutkinto-ykköstä suorittaneiden oppilaiden väsyneille kasvoille hymynpilkahduksen aikaiseksi...
Iltapäivällä liikuntakoulutus olisi jatkunut kuntopiireilyn merkeissä, mutta minä ja eräs edellispäivän käsittelykokeen reputtanut tupakaveri lähdimmekin ajotunnille treenaamaan kärryn kanssa peruuttelua. Autona oli tällä kertaa Maasto-SK-Sisu ja kärrynä Velsa, joita tultaneen kokeissakin jatkossa käyttämään. Tunti antoi kyllä uusia eväitä ja uutta varmuutta tuohon hommaan. Hyödynsimme vielä mahdollisuuden tulla iltavapailla treenailemaan peruuttelua itsenäisesti, joten nyt on kyllä pykälää varmempi olo lähteä suorittamaan uusintakoetta.
Perjantai - Taukoja ja tietoa
Perjantaipäivä oli pyhitetty hallikoulutukselle. Päivä alkoi AUKin auditoriossa Kuljetuskeskuksen käytännöistä kertovilla oppitunneilla, ja lounaan jälkeen kierreltiin autohalleja sun muita kuljetuskeskuksen tiloja läpi ihan livenä. Lisäksi perehdyttiin autonpesukoneen käyttöön sekä hyytyneen auton käynnistykseen boosterilla. Noin muutoin iltapäivä kuluikin sitten pitkälti pitkiä taukoja vietellen. Iltavapailla melkoisen iso poppoo suuntasi perjantain kunniaksi Herttoniemeen parille huurteiselle, näin myös meidän tuvan porukka.
Lauantai - Tarkastuksia ja taukoilua
Muutama jamppa olikin sitten ottanut edellisiltana pari liikaa, ja näinpä lauantain palvelus aloitettiin kuljetuskomppanian pihalla sotilaspoliisien suorittamalla puhallusratsialla. Muutama tietty tapaus kutsuttiin erikseen muodosta puhaltamaan, ja lisäksi iso joukko edellisillan baanalla olleista meni vapaaehtoisesti hönkäisemään alkometriin. Kävinpä sitten itsekin puhaltamassa varmat nollat.
Noin muuten tämä kiinniololauantaiksi ärsyttävän komea ja lämmin kevätpäivä sujui ohjelman mukaan ensi viikon maastoajoleirin valmisteluissa. Paitsi, etteivät valmistelut meinanneet oikein ottaa sujuakseen. Uusista kuskeista niin harva on vielä ehtinyt saada PV:n C-kortin, että tarvittaviin ajoneuvoihin jouduttiin keräämään kuljettajat osin toisesta joukkueesta, osin vanhoista kuskeista. Niinpä aamun oppitunnin päätteeksi meni tovi jos toinenkin osastojen ja ajoneuvojen jakamis- ja muutossähläilyissä.
Lounaan jälkeen päästiin sitten vihdoin tekemään varsinaisia tarkastuksia leirille lähteville autoille. Ne sujuivat suhteellisen sutjakasti, mutta kokonaistilanne ei tuntunut olevan juuri kenelläkään hanskassa. Niinpä iltapäivästä iso osa meni siihen, että korkeintaan parille autolle kerrallaan tehtiin vielä joitain tarvittavia toimia, ja samaan aikaan montakymmentä kaartinjääkäriä odotteli toimettomina niiden valmistumista. Suurin osa iltapäivästä kuluikin kentän laidalla taukoa viettäen ja aurinkoa ottaen.
Kun hommat vihdoin ja viimein oli saatu tehtyä, alkoikin taas sähäkkä toiminta. Tupa-, kaappi- ja siisteystarkastukset tehtiin suorastaan lentävään tahtiin, ja lomapuvun pukeminenkin suoritettiin niin nopeasti, että hiki meinasi tulla. Ohjelmaan merkittyä aikaisemmin pidetyssä lomapuhuttelussa kuitenkin selvisi, että vääpeli ei ollutkaan muistanut perua kuljun lauantain päivällistä, joten marssimme sitten lomapuvuissa ja lomakassien kera vielä mukesiin syömään. Kinkkukiusauksen kauhomisen jälkeen olikin sitten aika lähteä viettämään huikeaa reilun vuorokauden mittaista velviä.
5. huhtikuuta 2010
Kiirastorstain kiireitä
Alkamaisillaan ollut neljän päivän pääsiäisloma, kuten myös aurinkoinen keli pitivät kiirastorstain mielialaa korkealla. Ennen lomien alkamista täytyi kuitenkin vielä sykkiä tilanteessa jos toisessakin.
Heti kohta aamiaisen jälkeen suuntasin askeleeni taas peruutuskentälle. Ajotuntini oli merkitty alkavaksi kello 7.00, mikä hivenen harmitti, koska tiesin, että koko päivän tetsauspainoitteisesta ohjelmasta ei näin aikaisen ajotunnin takia pääse nipistämään juuri mitään pois... Kouluauto olikin tällä kertaa uusi tuttavuus, vaikka saman perheen Scania toki sekin oli. Herättelin auton uniltaan ja tein ajoonlähtötarkastuksen. Opettaja saapui paikalle juuri kun kaikki oli valmista, ja kohta sitä taas oltiinkin treenaamassa käsittelykokeen kulmaanperuutusta. Tällä kertaa opettaja ei tullut missään vaiheessa sisälle istuskelemaan, vaan tarkkaili ulkona ja antoi tarpeen tullen vinkkejä.
Ajotunnin lopuksi kokeilimme harjoitusmielessä suorittaa käsittelykokeen kokonaisuudessaan. Kulmaan peruutuksen lisäksi 15 minuutin aikana pitää irrottaa kärry, ajaa vetoauto lähtösuoralle, peruuttaa vetoauto takaisin kulmaan, kytkeä kärry ja tehdä tarvittavat tsekkaukset. Ja kuinkas siinä sitten kävikään... Harjoituskokeessa meikäläinen sai suttaantumaan 15 minuuttia ja kokonaista kolme sekuntia ylimääräistä siihen päälle...
Vaikka aika ylittyikin, niin melko hyvä mieli tuosta jäi. Kulmaanperuutus sujui ihan mukiinmenevästi, ja edelleenkin pitemmällä yhdistelmällä kuin kokeessa kaiketi tulee olemaan. Samoin irrotus ja vetoauton kanssa ajelu hoituivat mallikkaasti. Kytkemisessä sen sijaan tuli vähän ylimääräistä säätöä ja sähellystä, kun pelkäsin turhan paljon peruuttavani hieman vinossa olleen kärryn aisasta ohi. Niinpä aikaa tuhraantui varmisteluihin sen verran, että yllätyin positiivisesti, kun kuulin ylittäneeni ajan vaivaisella kolmella sekunnilla. Taas tuli opittua uusia kikkoja, ja kunhan kokeessa vain tekee hommat huolella ja kylmän viileän rauhallisesti, niin aika riittää kyllä. Hätiköimällä voi sen sijaan tulla kiire.
Kassulle palatessani muu joukkue oli juuri lähdössä ryhmän hyökkäystä treenaamaan. Laitoin taisteluvarustuksen päälle ja menin perässä. Enkä tosiaan missannut fyysisistä suorituksista yhtään mitään, vaan pääsin "nauttimaan" täysillä kevättalvisessa Saharassa syöksyilystä. Paitsi että upottava sohjohanki oli kaikin puolin raskas edettävä, maista pystyyn nouseminen vasta olikin erityisen haastavaa. Kun painoa siirsi polville, ne upposivat syvemmälle, ja kun sitten otti käsillä tukea, nekin upposivat. Mutta sisulla siinä sitten itse kukin sykki ne tarvittavat syöksynsä.
Seuraavaksi siirryttiin metsämaastoon. Lumipeitettä siellä ei juuri ollut: paikoin näkyi maa, paikoin oli sohjoa, paikoin jäätä ja monin paikoin myös vesilätäköitä. Pari kertaa edettiin avorivissä metsäkaistaleen mitta, lopulta myös räkäpäillä* paukutellen. Eteneminen tapahtui tietysti koko ajan syöksymällä. Yhdessä kohtaa oma linjani kulki varsin ison vesilätäkön poikki, ja eihän siinä monien tarkkailevien silmien alla ylipitkää syöksyäkään voinut ottaa. Loiskahduksen säestämänä syöksyin maihin, ja kyllähän siinä vähän märkä olo kieltämättä tuli... Alikessuilta ja kokelaalta tuli kyllä pitkin päivää kehuja kyseisestä syöksystä :D
Päivän edetessä tetsauskin muuttui mukavammaksi. Maastolounaan jälkeen harjoittelimme ryhmän siirtymistä ulkoa "Vantaa-simulaattorin*" taloaihioihin sisälle, ja varsin pian pääsimme siirtymään Helsinki-simulaattorin puolelle. Tähän saakka aketuksessa ollaan treenattu lähinnä partion (3 taistelijaa) toimintaa, mutta nytpä alettiin vähitellen ottaa tuntumaa ryhmän (kolme partiota) toimintaan sisätilojen tarkastamisessa.
Lomille piti alunperin päästä 17-18 välillä, mutta komppanian varapäällikkö oli allekirjoittanut ohjelman muutoksen, jossa lomatarkastukset oli merkitty jo 14.30 alkaviksi. Ja sekös mieliä lämmitti, vaikka joku tietoa aprillipilaksi epäilikin. Mutta taas tuli todistettua, että juuri mikään ei ole niin ripeä kuin lomille lähtevä varusmies: yksikköön siirtyminen, varusteiden riisuminen, aseiden öljyäminen, siivouspalvelu ja kaappien järjestäminen sujuivat melkoisella tahdilla. Aurinkokin paistoi siniseltä taivaalta ja lämmitti jo tuntuvasti, eikä lomapukuunkaan enää kuulunut talvitakkia (tosin karvalakki pidettiin edelleen päässä). Ja kyllähän sitä tosiaan jo vähän kolmen jälkeen päästiin pääsiäislomille, eli kyse ei ollut edes kapteenin aprillipilasta.
Vaikka siltä se jo uhkaavasti alkoi näytti. Juuri, kun lomapuhuttelu oli päättynyt, ja kolmirivi hajonnut salamannopeasti parkkipaikalle ja bussipysäkille kiiruhtaviksi taistelijoiksi, kajahti apuvalvojan suusta huuto Kuljetuskomppania! Liike lakkasi, rintamasuunta kääntyi ja asento napsahti. Mielessä tosiaan kävi, että nytkö aikaistetun lomille lähdön sanotaankin olevan aprillia, ja että kyllä tässä vielä mukesissa käydään päivällistä syömässä... No, onneksi kyse oli vain autokoulun johtajan lyhyestä asiasta, ja nelipäiväinen pääsiäisloma pääsi kuin pääsikin alkamaan.
Niinhän siinä vaan sitten kävi, että yli puolet lomasta meni allekirjoittaneelta kokonaan noroviruksen kourissa ja loppukin vähän hissutellen. Nyt kun alkaa taas olla normaali olo, niin eikös sitä jo Santikseen paluu odota tänä iltana. Tällä viikolla luvassa on ainakin puolustusvoimain C-ajokoe käsittelytehtävineen, taasen tietysti ammattipätevyyskoulutusta ja taitaapa siellä asutuskeskustaisteluakin olla. Kiinni ollaan lauantaihin asti, sillä silloin tehdään maastoajoleirin valmisteluja. Ensi viikon maanantaina suunnataan sitten maseilla sun muilla kuormureilla Vesivehmaan metsiin ajelemaan... Ihan mielenkiintoista touhua siis luvassa, mutta normaalipituisia viikonloppuvapaita täytyy taas vaihteeksi odotella kolmatta viikkoa.
*räkäpää = paukkupatruuna
*Vantaa-simulaattori = vain muutaman pientalon ulkoseinät käsittävä asutuskeskustaistelun treenauspaikka. Vrt Espoo-simulaattori = puinen, keskikokoinen aketustreenaukseen käytettävä rakennus, Helsinki-simulaattori = kaikkein isoin ake-harjoittelurakennus.
Heti kohta aamiaisen jälkeen suuntasin askeleeni taas peruutuskentälle. Ajotuntini oli merkitty alkavaksi kello 7.00, mikä hivenen harmitti, koska tiesin, että koko päivän tetsauspainoitteisesta ohjelmasta ei näin aikaisen ajotunnin takia pääse nipistämään juuri mitään pois... Kouluauto olikin tällä kertaa uusi tuttavuus, vaikka saman perheen Scania toki sekin oli. Herättelin auton uniltaan ja tein ajoonlähtötarkastuksen. Opettaja saapui paikalle juuri kun kaikki oli valmista, ja kohta sitä taas oltiinkin treenaamassa käsittelykokeen kulmaanperuutusta. Tällä kertaa opettaja ei tullut missään vaiheessa sisälle istuskelemaan, vaan tarkkaili ulkona ja antoi tarpeen tullen vinkkejä.
Ajotunnin lopuksi kokeilimme harjoitusmielessä suorittaa käsittelykokeen kokonaisuudessaan. Kulmaan peruutuksen lisäksi 15 minuutin aikana pitää irrottaa kärry, ajaa vetoauto lähtösuoralle, peruuttaa vetoauto takaisin kulmaan, kytkeä kärry ja tehdä tarvittavat tsekkaukset. Ja kuinkas siinä sitten kävikään... Harjoituskokeessa meikäläinen sai suttaantumaan 15 minuuttia ja kokonaista kolme sekuntia ylimääräistä siihen päälle...
Vaikka aika ylittyikin, niin melko hyvä mieli tuosta jäi. Kulmaanperuutus sujui ihan mukiinmenevästi, ja edelleenkin pitemmällä yhdistelmällä kuin kokeessa kaiketi tulee olemaan. Samoin irrotus ja vetoauton kanssa ajelu hoituivat mallikkaasti. Kytkemisessä sen sijaan tuli vähän ylimääräistä säätöä ja sähellystä, kun pelkäsin turhan paljon peruuttavani hieman vinossa olleen kärryn aisasta ohi. Niinpä aikaa tuhraantui varmisteluihin sen verran, että yllätyin positiivisesti, kun kuulin ylittäneeni ajan vaivaisella kolmella sekunnilla. Taas tuli opittua uusia kikkoja, ja kunhan kokeessa vain tekee hommat huolella ja kylmän viileän rauhallisesti, niin aika riittää kyllä. Hätiköimällä voi sen sijaan tulla kiire.
Kassulle palatessani muu joukkue oli juuri lähdössä ryhmän hyökkäystä treenaamaan. Laitoin taisteluvarustuksen päälle ja menin perässä. Enkä tosiaan missannut fyysisistä suorituksista yhtään mitään, vaan pääsin "nauttimaan" täysillä kevättalvisessa Saharassa syöksyilystä. Paitsi että upottava sohjohanki oli kaikin puolin raskas edettävä, maista pystyyn nouseminen vasta olikin erityisen haastavaa. Kun painoa siirsi polville, ne upposivat syvemmälle, ja kun sitten otti käsillä tukea, nekin upposivat. Mutta sisulla siinä sitten itse kukin sykki ne tarvittavat syöksynsä.
Seuraavaksi siirryttiin metsämaastoon. Lumipeitettä siellä ei juuri ollut: paikoin näkyi maa, paikoin oli sohjoa, paikoin jäätä ja monin paikoin myös vesilätäköitä. Pari kertaa edettiin avorivissä metsäkaistaleen mitta, lopulta myös räkäpäillä* paukutellen. Eteneminen tapahtui tietysti koko ajan syöksymällä. Yhdessä kohtaa oma linjani kulki varsin ison vesilätäkön poikki, ja eihän siinä monien tarkkailevien silmien alla ylipitkää syöksyäkään voinut ottaa. Loiskahduksen säestämänä syöksyin maihin, ja kyllähän siinä vähän märkä olo kieltämättä tuli... Alikessuilta ja kokelaalta tuli kyllä pitkin päivää kehuja kyseisestä syöksystä :D
Päivän edetessä tetsauskin muuttui mukavammaksi. Maastolounaan jälkeen harjoittelimme ryhmän siirtymistä ulkoa "Vantaa-simulaattorin*" taloaihioihin sisälle, ja varsin pian pääsimme siirtymään Helsinki-simulaattorin puolelle. Tähän saakka aketuksessa ollaan treenattu lähinnä partion (3 taistelijaa) toimintaa, mutta nytpä alettiin vähitellen ottaa tuntumaa ryhmän (kolme partiota) toimintaan sisätilojen tarkastamisessa.
Lomille piti alunperin päästä 17-18 välillä, mutta komppanian varapäällikkö oli allekirjoittanut ohjelman muutoksen, jossa lomatarkastukset oli merkitty jo 14.30 alkaviksi. Ja sekös mieliä lämmitti, vaikka joku tietoa aprillipilaksi epäilikin. Mutta taas tuli todistettua, että juuri mikään ei ole niin ripeä kuin lomille lähtevä varusmies: yksikköön siirtyminen, varusteiden riisuminen, aseiden öljyäminen, siivouspalvelu ja kaappien järjestäminen sujuivat melkoisella tahdilla. Aurinkokin paistoi siniseltä taivaalta ja lämmitti jo tuntuvasti, eikä lomapukuunkaan enää kuulunut talvitakkia (tosin karvalakki pidettiin edelleen päässä). Ja kyllähän sitä tosiaan jo vähän kolmen jälkeen päästiin pääsiäislomille, eli kyse ei ollut edes kapteenin aprillipilasta.
Vaikka siltä se jo uhkaavasti alkoi näytti. Juuri, kun lomapuhuttelu oli päättynyt, ja kolmirivi hajonnut salamannopeasti parkkipaikalle ja bussipysäkille kiiruhtaviksi taistelijoiksi, kajahti apuvalvojan suusta huuto Kuljetuskomppania! Liike lakkasi, rintamasuunta kääntyi ja asento napsahti. Mielessä tosiaan kävi, että nytkö aikaistetun lomille lähdön sanotaankin olevan aprillia, ja että kyllä tässä vielä mukesissa käydään päivällistä syömässä... No, onneksi kyse oli vain autokoulun johtajan lyhyestä asiasta, ja nelipäiväinen pääsiäisloma pääsi kuin pääsikin alkamaan.
Niinhän siinä vaan sitten kävi, että yli puolet lomasta meni allekirjoittaneelta kokonaan noroviruksen kourissa ja loppukin vähän hissutellen. Nyt kun alkaa taas olla normaali olo, niin eikös sitä jo Santikseen paluu odota tänä iltana. Tällä viikolla luvassa on ainakin puolustusvoimain C-ajokoe käsittelytehtävineen, taasen tietysti ammattipätevyyskoulutusta ja taitaapa siellä asutuskeskustaisteluakin olla. Kiinni ollaan lauantaihin asti, sillä silloin tehdään maastoajoleirin valmisteluja. Ensi viikon maanantaina suunnataan sitten maseilla sun muilla kuormureilla Vesivehmaan metsiin ajelemaan... Ihan mielenkiintoista touhua siis luvassa, mutta normaalipituisia viikonloppuvapaita täytyy taas vaihteeksi odotella kolmatta viikkoa.
*räkäpää = paukkupatruuna
*Vantaa-simulaattori = vain muutaman pientalon ulkoseinät käsittävä asutuskeskustaistelun treenauspaikka. Vrt Espoo-simulaattori = puinen, keskikokoinen aketustreenaukseen käytettävä rakennus, Helsinki-simulaattori = kaikkein isoin ake-harjoittelurakennus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Nice To Know -statistiikkaa
| Sivulatauksia |
Uniikkeja kävijöitä |
Laskurit lyöty käyntiin 30.1. | |
