Matkalla kuljettajaksi osa x/n

Nyt on kuljetuskomppaniassa tullut oltua jo viisi viikkoa, ja sotilaskuljettajaksi kouliutuminen etenee tasaisen varmasti. Kevät on tehnyt tuloaan kohisten; lunta näkyy enää siellä täällä syrjäisissä varjopaikoissa, linnut visertävät, aurinko lämmittää, ja kura ja pöly ovat nekin astuneet mukaan kuvioihin. Niinpä maihareita saa olla yhtenään putsaamassa ja lankkaamassa, joskin kuljetuskomppanian eteisestä löytyvä kengänkiillotuskone auttaa siinä sangen mukavasti ;)


Tiistai - Tuttuja juttuja tylsään tyyliin

Vaikka lauantai-iltapäivään asti jatkunut palvelusviikko tuntui äkkiseltään aika tasapaksulta, niin tarkemmin muistellen tähänkin viikkoon mahtui kyllä monenmoisia hetkiä, niin hauskoja kuin harmittaviakin. Kassullehan palattiin pääsiäislomilta maanantai-iltana, joten viikko pyörähti todenteolla käyntiin tiistaina. Ja pyörähtikin mukavan leppoisasti: ammattipätevyyskoulutus alkoi vasta kello 8.00, joten aamiaisen jälkeen jäi vielä puolitoista tuntia aikaa jatkaa yöunia.

Unet meinasivat tosin jatkua myös päivän oppitunneilla, joiden aiheena oli ennakoiva ajaminen. Ensimmäisillä tunneilla puhuttiin kuljettajan ja ajoneuvon kunnosta, ja päivän mittaan edettiin sitten kuormaukseen, turvaväleihin sun muihin turvalliseen ajoon liittyviin asioihin. Valitettavasti päivän lukuisiin oppitunteihin ei vain mahtunut yhtään mitään uutta, ja varsinkin aamupäivän opetusharjoittelijana toimineen vieraan vänrikin opetustyyli pisti ärsyttämään. En ole koskaan enkä missään tykännyt oppitunneista, joiden pitäjä ei sano itse juuri mitään, vaan kysyy kaiken mahdollisen itsestäänselvyyksiä myöten oppilailta. Mrh.


Keskiviikko - Ei se nyt ihan nappiin mennyt...

Keskiviikkoaamuna käppäilin sitten muutaman muun uuden kuskin kanssa peruutuskentälle, jossa meitä odotti PV:n C-ajokortin käsittelykoe, elikkäs se peräkärryn kulmaan peruuttelu irrottamisineen ja kytkemisineen. Autona oli yksi koulu-Scanioisista ja kärrynä meikäläiselle uusi, hivenen lyhytaisaisempi tuttavuus. Kokeiden alkua odotellessa ehdimme kukin kertaalleen kokeilla kulmaanperuutusta tuolla yhdistelmällä, ja tuntuihan se lyhytaisainen kärry kieltämättä taas vähän erilaiselta.

Parilla yrittäjällä meni käsittelykoe läpi, parilla ei. Itse kuuluin, harmi kyllä, näihin reputtaneisiin. Kärry oli vasta oikenemassa kohteeseensa, kun tutkinnon vastaanottaja laittoi pelin poikki; vetoauton etukulma kun oli hivenen ylittänyt lähtösuoran sivukeilalinjan. Selityksiähän voisi keksiä vieraasta kärrystä, sekä siitä, että aikanaan ajotunneilla opettajallakin oli käsitys, että auton keula saisi käydä keilalinjan ulkopuolella, kunhan renkaat pysyvät radan sisällä. Näin ei kuitenkaan ollut, mikä oli kyllä kokeen alkaessa sentään tiedossa.
 
Eiköhän se todellinen syy kuitenkin ollut turhan vähäisessä kärryn peruuttelukokemuksessa, sekä siinä, että olisin tuossa kohtaa voinut ryömittää autoa vieläkin hitaammin. Ehkä kuitenkin eniten jäi harmittamaan se, että yksi potentiaalinen kuntoisuuslomapäivä meni sivu suun, koska teoria-, käsittely- ja ajokokeen läpäisystä ensimmäisillä yrityksillä on perinteisesti irronnut kuntsari.

Käsittelykokeen läpäisseet lähtivät sitten kokeilemaan onneaan inssiin, ja me kokeen ryssineet suuntasimme muun joukkueen mukaan asutuskeskustaistelua treenaamaan. Niinpä keskiviikon seuraavat tunnit kuluivat taas Vantaa- ja Helsinki-simulaattoreissa akettaen.


Torstai - Nauru pidentää ikää

Torstaina oli taas ammattipätevyyskoulutuksen vuoro. Päivä alkoi liikunnanohjaajan tunnilla ergonomiasta ja liikunnan merkityksestä, ja jatkui muutaman kilometrin sauvakävelylenkillä... Tulipahan nyt sitäkin sitten kokeiltua ensimmäistä kertaa elämässä. Täytyy kyllä myöntää, että mukavastihan siinä sai yläkropalle liikettä reippaan kävelyn oheen, mutta vieläkin suurempi anti lenkillä taisi olla itselleen nauramisen harjoitteleminen. Kolmikymmenpäinen dementiahiihtoa harrastava joukko armeijan smurffi-verkkareissa ja koomisissa sorsa-lippiksissä oli nimittäin sen verran huvittava näky, että ihan itseäkin alkoi hymyilyttää.

Hilpeästä sauvakävelyjoukostamme joku muisti aina huutaa vastaantulijoille asiaankuuluvia intin lentäviä lauseita, kuten vaikka hyvii hommii tai ette naura! Silti, tai ehkä juuri siksi, saimme kuitenkin lähes kaikkien vastaan tulleiden, toista vuorokautta valvoneiden AUKin tutkinto-ykköstä suorittaneiden oppilaiden väsyneille kasvoille hymynpilkahduksen aikaiseksi...

Iltapäivällä liikuntakoulutus olisi jatkunut kuntopiireilyn merkeissä, mutta minä ja eräs edellispäivän käsittelykokeen reputtanut tupakaveri lähdimmekin ajotunnille treenaamaan kärryn kanssa peruuttelua. Autona oli tällä kertaa Maasto-SK-Sisu ja kärrynä Velsa, joita tultaneen kokeissakin jatkossa käyttämään. Tunti antoi kyllä uusia eväitä ja uutta varmuutta tuohon hommaan. Hyödynsimme vielä mahdollisuuden tulla iltavapailla treenailemaan peruuttelua itsenäisesti, joten nyt on kyllä pykälää varmempi olo lähteä suorittamaan uusintakoetta.


Perjantai - Taukoja ja tietoa

Perjantaipäivä oli pyhitetty hallikoulutukselle. Päivä alkoi AUKin auditoriossa Kuljetuskeskuksen käytännöistä kertovilla oppitunneilla, ja lounaan jälkeen kierreltiin autohalleja sun muita kuljetuskeskuksen tiloja läpi ihan livenä. Lisäksi perehdyttiin autonpesukoneen käyttöön sekä hyytyneen auton käynnistykseen boosterilla. Noin muutoin iltapäivä kuluikin sitten pitkälti pitkiä taukoja vietellen. Iltavapailla melkoisen iso poppoo suuntasi perjantain kunniaksi Herttoniemeen parille huurteiselle, näin myös meidän tuvan porukka.


Lauantai - Tarkastuksia ja taukoilua

Muutama jamppa olikin sitten ottanut edellisiltana pari liikaa, ja näinpä lauantain palvelus aloitettiin kuljetuskomppanian pihalla sotilaspoliisien suorittamalla puhallusratsialla. Muutama tietty tapaus kutsuttiin erikseen muodosta puhaltamaan, ja lisäksi iso joukko edellisillan baanalla olleista meni vapaaehtoisesti hönkäisemään alkometriin. Kävinpä sitten itsekin puhaltamassa varmat nollat.

Noin muuten tämä kiinniololauantaiksi ärsyttävän komea ja lämmin kevätpäivä sujui ohjelman mukaan ensi viikon maastoajoleirin valmisteluissa. Paitsi, etteivät valmistelut meinanneet oikein ottaa sujuakseen. Uusista kuskeista niin harva on vielä ehtinyt saada PV:n C-kortin, että tarvittaviin ajoneuvoihin jouduttiin keräämään kuljettajat osin toisesta joukkueesta, osin vanhoista kuskeista. Niinpä aamun oppitunnin päätteeksi meni tovi jos toinenkin osastojen ja ajoneuvojen jakamis- ja muutossähläilyissä.

Lounaan jälkeen päästiin sitten vihdoin tekemään varsinaisia tarkastuksia leirille lähteville autoille. Ne sujuivat suhteellisen sutjakasti, mutta kokonaistilanne ei tuntunut olevan juuri kenelläkään hanskassa. Niinpä iltapäivästä iso osa meni siihen, että korkeintaan parille autolle kerrallaan tehtiin vielä joitain tarvittavia toimia, ja samaan aikaan montakymmentä kaartinjääkäriä odotteli toimettomina niiden valmistumista. Suurin osa iltapäivästä kuluikin kentän laidalla taukoa viettäen ja aurinkoa ottaen.

Kun hommat vihdoin ja viimein oli saatu tehtyä, alkoikin taas sähäkkä toiminta. Tupa-, kaappi- ja siisteystarkastukset tehtiin suorastaan lentävään tahtiin, ja lomapuvun pukeminenkin suoritettiin niin nopeasti, että hiki meinasi tulla. Ohjelmaan merkittyä aikaisemmin pidetyssä lomapuhuttelussa kuitenkin selvisi, että vääpeli ei ollutkaan muistanut perua kuljun lauantain päivällistä, joten marssimme sitten lomapuvuissa ja lomakassien kera vielä mukesiin syömään. Kinkkukiusauksen kauhomisen jälkeen olikin sitten aika lähteä viettämään huikeaa reilun vuorokauden mittaista velviä.