Luokassa istumista ja liikuntaa

Kahden kuusipäiväisen palvelusviikon jälkeen olisi kuvitellut normaalipituisen viikon tuntuvan lyhyeltä, mutta toisin kävi: perjantai vaikutti olevan tällä viikolla normaalia pitemmän rutistuksen takana. En tiedä, johtuiko se sitten lukuisista luokassa vietetyistä oppitunneista, edellisviikkoa väljemmästä ohjelmasta, harmaasta säästä, pitkän viikonloppuvapaan odottamisesta vai kenties näistä kaikista, mutta tämänviikkoinen lomille poistu kuulosti kyllä erityisen hyvältä.


Keskiviikko vierähti kokonaan Tieturva 1-kurssin parissa. Tunneilla käsiteltiin erinäisiä tiellä tehtävän työhön liittyviä määräyksiä, käytäntöjä ja erityisesti tietysti turvallisuutta. Luokassaistumispäivän päätteeksi tehtiin vielä koe, josta sain täydet pinnat. Tieturvakorttia odotellessa siis.

Torstain koulutus olikin sitten vaihteeksi astetta sotilaallisempaa. Aamupäivä vietettiin Saharan laidalla tihkusateessa ilmatorjuntakonekiväärin, tuttavallisesti itkon, kanssa räpeltäen. Harjoittelimme ampumakuntoon laittoa, lataamista ja patruunan poistamista. Lisäksi tehtiin kertaalleen tutustumismielessä asemaanmeno ITKK:n kera.

Iltapäivästä oli liikuntakoulutuksen vuoro. Nyt kun lumet ovat sulaneet, meidänkin oli korkea aika päästä korkkaamaan intin kuuluisa esterata. Tuo apinaratahan koostuu lukuisista erilaisista esteistä, joissa kysytään erityisesti lihaskoordinaatiota, sekä paikoin myös tasapainoa ja voimaakin. Alkuun kävimme radan este esteeltä harjoitellen läpi, eli saimme tarvittavan koulutuksen, ja sittenpä mentiin pari vetoa kokonaissuorituksena läpi. Kyllähän se tosiaan kuntoilusta kävi.

Vaikka liikunnasta sinällään tykkäänkin, niin täytyy sanoa, että tuolla apinaradalla se paljon puhuttu liikunnan ilo oli hieman kateissa. Varsinkin kun tämmöisenä pitkänä ja jäykkänä jamppana en mikään lihaskoordinaation mestari ole. Positiivisia puolia hakien täytyy tietysti mainita, että radalta lähdettäessä oli hyvä olo siitä, että jonkinmoinen treeni tuli tuossa saatua, ja toisekseen siitä, että onpahan nyt tuotakin kokeiltu. Kuitenkin rehellisesti sanoen en odota seuraavaa kertaa mitenkään erityisellä innolla...

Torstain iltavapailla ryhdistäydyin sen verran, että lähdin vielä vapaa-aikanakin lenkille. Eihän sitä ensimmäistä kertaa näköjään tarvinnut odottaakaan kuin reilut sata päivää... Juoksimme parin tupakaverin kanssa ns. kuntsarilenkin. Se on noin seitsemän kilometrin mittainen lenkkura, jonka varrella on kaksi merkintäpistettä. Yhden lenkin merkinnöistä saa yhden pinnan, ja kun niitä on kasassa 15, saa yhden kuntoisuuslomapäivän. Samoja varusmiesten liikuntakerho -pisteitä voisi kerätä myös punttikselta ja muista liikuntakerhoista.

Perjantai menikin sitten taas ammattipätevyyskoulutuksen parissa. Päivän aiheet pyörivät lähinnä moottorin ja polttoaineiden ympärillä niin valkokankaalla kuin autojen kupeessakin.