Tässä tulee nyt pitkä jaarittelu viikon tapahtumista. Olen vähän yrittänyt sitä otsikoin jaotella, jotta luku-urakka ei olisi ihan liian raskas...
Maastoajoleiri Vesivehmaalla
Maanantai 12.4. - Autot tutuiksi
Leiritavarat oli säpisty valmiiksi reppuihin jo edellisiltana, joten maastoajoleirille ruvettiin lähtemään heti aamiaisen ja kapteenin puhuttelun jälkeen. Tetsari, luotisuojaliivi ja rynkky saivat kerrankin luvan jäädä kaappiin, joten olo oli kuin mille tahansa metsäretkelle lähtiessä. Aurinkokin paistoi nätisti.
Moottorimarssiimme osallistui 16 ajoneuvoa, jotka kulkivat kolmessa erillisessä osastossa. Itse reissasin toisessa osastossa erään Masin* kyytiläisenä. Osastomme kärkiauton pientä harharetkeä ja välimatkojen paikottaista ylivenymistä lukuunottamatta matka sujui mukavasti, ja kevätauringon kultaamalle Vesivehmaan lentokentälle saavuttiin puolilta päivin. Ensimmäinen homma olikin leppoisa maastoruokailu. Mikäs siinä oli mättäällä syödessä, kun aurinko lämmitti, ruoka oli hyvää, ei ollut kiire, eikä tarvinnut kikkailla aseen, ilmasuojien tai muiden kommervenkkien kanssa.
Seuraavaksi polkaistiin pidemmittä puheitta koulutus käyntiin. Ensimmäisellä rastilla pääsi ottamaan tuntumaa Masilla ajamiseen. Rastilla köröteltiin pientä lenkkiä lähestulkoon vielä tieksi laskettavalla maastouralla, ja treenatiin erityisesti nelivedon, maastovälityksen ja tasauspyörästön lukon kytkemistä. Toinen rastin aiheista oli ajattaminen, eli autojen venkslailu ulkona olevan merkinnäyttäjän opastusta noudattaen. Tätä pääsi harjoittelemaan niin ulkona ajattaen kuin kuskin pukilla istuenkin.
Kakkosrastilla vuorossa oli Rasiin* tutustuminen ja pieni ajolenkki sillä. Itse ainakin tykästyin Masilla köröttelyn jälkeen Rasin räyhäkkämpään menoon. Ei muuta kuin nelonen silmään ja kaasua! Momentinmuunnin toi myös lisämaustetta ajamiseen, koska liikkeellelähtö tapahtui loppuviimein jarrupolkimen vapautamisella, eikä pysähdyttäessäkään tarvinnut painaa kytkintä pohjaan.
Kolmannella rastilla tehtiin puolestaan pieni tutustumislenkki SK-Sisulla*. Omaa ajovuoroa odotellessa harjoiteltiin SK:n ohjaamon kippaamista, joka on tarpeen moottorin esiinsaamiseksi.
Maastopäivällisen jälkeen ruvettiin kiinnittämään autoihin kitkaketjuja seuraavien päivien maastoajoja varten. Ketjujen virittäminen kunnolla viiteen masiin, viiteen SK:hon ja kahteen Rasiin otti tovin ja toisenkin, ja kun homma oli valmis, iltakin alkoi jo hämärtää. Mutta sehän sopi meille, sillä päivän viimeinen aihe oli sotavalojen käyttöharjoitus.
Eteenpäin näyttävät sotavalot valaisevat vajaat 10 metriä maata auton edestä. Takana on puolestaan himmeästi valaistu valkoinen kolonnaristi ja pienenpieni punainen jarruvalo. Ideana on luonnollisesti näyttää kuljettajalle vain aivan välttämätön ja samalla näkyä viholliselle mahdollisimman huonosti. Kolonnassa ajettaessa mennään vieläpä niin, että vain ensimmmäisellä autolla on sota-ajovalot päällä, ja muut seuraavat edellisen auton himmeää kolonaristiä.
Jos jo pimeässä kävely saataa joskus olla hankalaa, niin kuorma-auton ajaminen se vasta jännältä tuntuikin. Mikäli kolonnaristi näkyi selvästi, oli jo liian lähellä edessä ajavaa, ja jos välimatkaa jätti vähääkään enemmän, niin kolonnavalo tuntui jo häviävän näkyvistä kokonaan.
Sotavaloharjoituksen jälkeen oli viimein aika siirtyä parin kilometrin päässä olleelle majoitusrakenukselle. Matka taitetiin muutamalla uusin henkilönkuljetusistuimin varustetulla Masilla, joten illan päätteeksi saatiin vielä uusi matkustuskokemuskin.
Majoittautuminen ja iltapala olivat viimein puoliltaöin, ja sen jälkeen kolmikymmenpäinen joukkommme rupesi etsimään nukkumatilaa siitä yhdestä ja samasta huoneesta. Parikymmentä nopeinta pääsi ihan sänkyyn nukkumaan, joskin punkat olivat normaalia SA-INT -mallia kapeampia, ja loput sitten valtasivat lattialta tarvitsemansa tilan. Nukkumaan päästiin viimein yhden jälkeen, eikä kenelläkään tainnut unen saamisessa kovin kauaa kestää; itseltäni filmi ainakin katkesi aikas nopeasti.
Tiistai 13.4. - Maastoajoa
Huomasin ilokseni, etten ollut yön mittaan pudonnut kapeasta yläpunkastani, kun eräs varusmiestoveri tuli tönimään meikäläisen hereille autovahtiin kello 5.30. Suurin osa kuorma-autoista oli nimittäin jätetty yöksi lentokenttäalueelle, joten niitähän täytyi tietysti jonkun olla vahtimassa. Aamu sarasti jo, kun starttasin vartioautona toimineen Land Rover Defenderin. Pian olimme vartiotoverini kanssa katselemassa aamuaurinkoa, kohmeisia kuormureita ja autiota lentokenttää. Onneksi alla oli sentään lämmin auto ja siinä radio.
Palasimme majoituspaikalle 6.15, ja vielähän siinä ehti hetken torkahtaa ennen 6.40 ollutta herätystä. Makuupussit kasaan, reipas aamiainen ja ajoonlähtötarkastukset majoituspaikalla olleille autoille. Hurautus lentokentälle ja koulutus käyntiin. Aamun ensimmäisenä aiheena olivat autojen erilaiset kylmäkäynnistyslaitteet.
Kun Masien Eberspächerien käyttö oli selvää, ja SK:t oli käynnistetty komeiden pakokaasupilvien kera, alettiinkin päästä itse asiaan: maastoajoon. Alkuun lähdimme koko joukolla suorittamaan maaston tiedustelua jalkaisin. Tarkoituksena oli lähinnä jättää lihasmuistijälki siitä, että outo maasto pitää käydä jalkapatikalla tiedustelemassa, sekä ihan konkreettisena tiedustelutehtävänä oli mitata muutamien ajourilla olleiden sulamisvesilampareiden syvyys.
Seuraavaksi paikalle möyrysi kaksi Maasto-SK:ta, joiden rateissa olivat liikenneopettaja ja muuan luutnantti. Liikenneopettaja ajoi ensimmäisenä huonosti erään kiven yli, ja sai peräpään heittämään pois ajouralta. Seuraavaksi hän jurnutti mäen tuskaisesti ylös liian korkeilla kierroksilla ja ilman lukkoja, ja tuli kohta saman mäen alas kytkin pohjassa melkoisella vauhdilla ja ryminällä. Kyseessähän oli tietysti demo, jossa kaikki tehtiin tarkoituksella päin mäntyä, ja katsojajoukon tehtävänä oli sanoa, mikä meni milloinkin vikaan. Sen jälkeen luutnantti ohjasti sitten saman lenkin kuten kuuluukin. Täytyy sanoa, että oli varsin opettavainen ja myös tilannekomiikan maustama opetustuokio.
Kun näytöt oli näytetty, oli aika ruveta ajamaan. Porukka jaettiin kahteen ryhmään. Toisella rastilla kierrettiin yhtä lenkkiä viidellä SK:lla ja yhdellä Rasilla, ja toisella rastilla toista lenkkiä viidellä Masilla ja yhdellä Rasilla. Seuraavat tunnit kuluivat maastoajossa milloin ratin takana, milloin pelkääjän paikalla istuen. Myös taukoja ehti pitää riittämiin. Itselleni kertyi ajokierroksia molemmilla rasteilla pari, toisella rastilla ajelin SK:lla ja toisella Masilla. Ihan hauskaa puuhaahan se oli: tieurat olivat ihan jänskiä ajettavia. Pehmää mutaa, vesilampareita, väisteltäviä kiviä ja kantoja oli ihan riittämiin, ja ala- ja ylämäkiäkin tuli muutamia vastaan.
Ihan pelkästään siistillä ohjaamotyöskentelyllä ei tullut päivästä selvittyä, sillä erään kierroksen loppumetreillä ohjastamastani Masista irtosi yksi kitkaketju. Siinähän sitä kolmihenkisen autokunnan kesken päästiin virittelemään mutaista ketjua takaisin paikoilleen. Hyvä, että selvittiin kuitenkin pelkällä ketjun kiinnittämisellä, sillä irronnut ketju ei onneksi ollut onnistunut rikkomaan mitään; jarrukellohan siinä olisi ollut aika hyvin vieressä tarjolla...
Tiistaina palattiin majoituspaikalle jo siinä kuuden tienoilla, ja loppuilta sujuikin mukavan vapaamuotoisesti notskin äärellä istuen ja makkaraa paistellen. Oma autovahtivuoroni sattui hivenen harmittavasti juuri parhaaseen sauna-aikaan kello 21-22, mutta ehdin sentään vahtivuoron jälkeenkin vielä löylyihin ja suihkuun, ja eipähän tarvinnut yöunia sitten vahtivuoron takia keskeyttää.
Keskiviikko 14.4. - Lisää maastoajoa
Keskiviikkoaamun harjoitusaiheina olivat "vioittuneen" kuorma-auton hinaaminen puomilla, "jumiutuneen" Masin jeesaaminen auton omalla vinssillä sekä maastoajo vielä edellispäivä hankalampia uria pitkin. Pääsin onneksi kokeilemaan maastossa ajamista myös Rasilla, ja kyllähän se kieltämättä aika mukava peli maastossa ajamiseen oli. Ytyä tuntui riittävän, ja pysähtyminen ilman kytkintä jeesasi kyllä hankalissa paikoissa sompaillessa.
Äkkiä käsillä olikin jo puolipäivä, ja aurinko helotti taas lämpimänä siniseltä taivaalta. Paikalle hurautti PV:n bussi, joka toi Kuljetuskomppanian toisen joukkueen paikanpäälle. Maastolounaan jälkeen olikin sitten meidän joukkueen vuoro hypätä bussin kyytiin ja palata Santahaminaan.
Ampumaleiri Santahaminassa
Kasarmilla oli mukavasti aikaa suihkussakäynnille ja ampumaleirin vaatimille pakkauksille. Kun päivällinen oli syöty pakista yksikön pihalla, alkoi olla aika lähteä seuraavalle leirille. Taistelu- ja kenttävarustus yllä ylitimme Saharan, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa hiekkaisena; tähän saakka se onkin näyttänyt ennemminkin miltä lie Grönlannilta.
Teltat pystytettiin Saharan laitamille, jossa myös 2. JK:n porukkaa oli samaisella leirillä. Kun naamioverkotkin oli viritelty ja polttopuut haettu, lähdimme mukavan kevyesti pelkän rynnäkkökiväärin kanssa Vantaa- ja Helsinki-simulaattorille, jossa lyhyesti kertailtiin männäviikkoina harjoiteltuja asutuskeskustaistelun juttuja auringon jo laskiessa.
Kun rakennukseen sisälle menoa ja huoneiden vyörytystä oli aikansa palauteltu mieliin, palasimme leiriin taas Saharan ylittäen. Keskellä hiekka-aluetta kokelas keksi tietysti huutaa, että vihollinen avaa tulen NYT. Ei muuta kuin äkkiä maihin, ja seuraavaksi edettiin jokusen matkaa tasalleni asemaan -käskyn mukaan syöksyen ja Saharan hiekkassa möyrien. Homma hoitui kuitenkin kevyessä varustuksessa ihan hymyssä suin, ja kuten kokelas sitten lopuksi sanoikin, niin kyseessähän oli vain meidän ensikosketus Saharan kuuluisaan hiekkaan.
Hiekkoja pudistellen kävimme seuraavaksi iltapalan kimppuun, ja sittenpä alkoikin olla jo nukkumaanmenoaika. Vajaan parin tunnin unien jälkeen täytyi kömpiä tunniksi johtajateltan kipinään, ja sen jälkeen vaan äkkiä takaisin makuupussin ja kamiinan lämpöön nukkumaan. Onneksi mitään lähi-, kierto- tai poterovartiosysteemejä ei tällä leirillä ollut.
Torstai 15.4. - Ryhmän hyökkäysammunta
Herätys oli kuudelta, aamiainen syötiin reippaasti, ja kohtapa sitä oltiinkin taisteluvarustuksessa matkalla parin kilometrin päähän Kissalammelle. Päivän aiheena oli ryhmän hyökkäysammunta rakennetulla alueella. Ennen varsinaista ammuntaa kulutettiin kuitenkin aamupäivä eri osa-alueiden treenaamiseen ja ammunan turvallisuuskäytäntöjen, kuten vaikka vaihtimen käytön selväksi tekemiseen.
Yhdellä rastilla tehtiin ns. liikerataharjoitus, jossa hiottiin etenemistä rakennetulla alueella ryhmäkokoonpanolla. Toinen rasti oli partioammuntarasti, jolla mentiin kolmen partiolla oviaukosta sisään ja ammuttiin janter-maalitauluja kovilla. Kahdella muulla rastilla kuivaharjoiteltiin kevyen kertasingon käyttöä ja kertailtiin edelleen rakennuksessa liikkumista ja huoneiden vyöryttämistä.
Hernekeitot syötiin komeassa auringonpaisteessa, ja sittenpä olikin varsinaisen ammunnan vuoro. Lipastimme 30 kovaa patruunaa kolmeen lippaaseen ja lähdimme suorittamaan ryhmänä hyökkäystä. Matkan varrella oli kaksi taloaihiota, joihin mentiin sisälle, vyörytettiin huoneet ja ammuttiin ilmapalloin varustetut maalitaulut. Ryhmämme suoritus eteni ihan mukavasti, ja lukuisien kuivaharjoitteluiden jälkeen oli taas ihan mielekästä päästä myös ampumaan. Kovat piipussa myös huomaa keskittyvänsä hommiin varsin täydellä teholla, kuten tietysti pitääkin.
Ihan loppuun saakka emme saaneet ammuntaa vietyä, sillä vaara-alueella merellä oli havaittu vene, jonka takia ammunta piti keskeyttää. Jotta pysyimme aikataulussa, jouduttiin veneen liikkumista odotellessa vaihtamaan ryhmää, ja näin ollen meiltä jäi pari huonetta vyöryttämättä ja tavoitetasa saavuttamatta. Onneksi pääsimme kuitenkin lähes loppuun asti.
Loppuaika kuluikin sitten muiden kuljetuskomppanian ja 2.JK:n porukoista muodostettujen ryhmien ampumisia odotellessa, joten taisipa siinä Kissalammen rannalla pienet päiväunetkin tulla otettua. Harmi vain, että aurinko meni pilveen ja keli kylmeni.
Kun ammunnat oli lopulta ammuttu ja alue siivottu, marssimme takaisin teltoille syömään päivällistä. Sitten olikin muutama tunti tukikohtapalvelusta, eli käytännössä teltassa rötväilyä ja nuotiolla notkumista. Siinä sivussa syötiin iltapalaa ja huollettiin aseita. Pimeän tultua siirryimme vielä hetkeksi läheiselle taisteluammuntaradalle, jossa jokainen pääsi ampumaan valaisuraketin. Ja sitten ei muuta kuin nukkumaan. Kipinävuoroakaan ei meikäläisellä ollut, koska seuraavalle päivälle oli merkitty ajokoe.
Perjantai 16.4. - Käsittelykoe ja inssi
Ihan keskeytyksettömiä yöunia en kuitenkaan saanut, sillä 16-henkinen telttaporukkamme joutui heräämään kello 3.15 telttaan tulleen savun takia. Kamiinan piippu oli ilmeisesti jostain liitoksestaan ruvennut falskaamaan ja teltan yläosa oli harmaana savusta. Savunmuodostus oli kuitenkin sen verran maltillista, että ennen ulossiirtymistä ehti heittää vähän niskaan. Otimme piipun pois ja kiikutimme kamiinan ulos, tuulettelimme telttaa ja kasasaimme piipun uudestaan. Ja sitten takaisin tutimaan.
Herätyksen oli sanottu olevan seitsemältä, mutta niin sitä vaan herättiin kello 6.00 ulkoa kuuluneeseen ajoon -huutoon. Vaatteet päälle, makuupussi ja telttapatja ripäesti kasaan ja telttaa purkamaan. Puolijoukkueteltta varusteineen oli juuri ja juuri oikeassa paikassa laskentavalmiissa muodossa annetun aikamääreen puitteissa.
Aamiaisen jälkeen heitin taisteluvarustuksen ylle, otin repun selkään ja lähdin muutaman muun kaartinjääkärin kanssa tallustamaan takaisin yksikköä kohti. Muu porukka lähti puolustusammuntoihin. Me ajamaan lähteneet jätimme kenttävarustuksen kassulle ja kävelimme tutulle peruutuskentälle käsittelykokeen alkamista odottamaan. Allekirjoittaneellahan oli kyseessä toinen yritys. Viikon takaisen harjoittelun jälkeen tiesin osaavani homman nyt paremmin, mutta pieni kutkutus oli silti päällä, koska uutta hylkyä ei tehnyt mieli ottaa.
Tutkinnonvastaanottaja oli tällä kertaa eri hemmo, yliluutnanttitason kaveri, ja hän valitsi papereistaan meikäläisen ensimmäiseksi suorittajaksi. Autona oli Maasto-SK ja perässä Velsa-kärry, joilla myös viimeiset treenit olin vetänyt, joten ihan hyvillä mielin rupesin koetta suorittamaan.
Kärryn kulmaanperuutuksen otin nyt oikein rauhalliseen tahtiin, ja hyvinhän se kulman taakse keilojen väliin sujahtikin. Pyöräkiilat kärryyn, tukijalat alas, sähköpiuha irti ja auton vetokytkin auki. Sitten kuormurin kanssa lähtosuoralle, ja peruutus takaisin kärrylle. Kävin katsomassa ulkona pariin otteeseen, että vetoaisa varmasti on osumassa vetokytkimeen ja loksautin sitten auton kiinni kärryyn. Jalat ylös, kiilat pois ja sähköpiuha kiinni. Sitten valoja ja vilkkuja kokeilemaan. Mielen alkoi jo vallata onnistumisen tunne.
Mutta eipäs ne kärryn valot toimineetkaan. Vilkku toimi, mutta muutoin valot olivat pimeänä. Kävin ohjaamossa moneen kertaan rämppäämässä valokytkintä ja auton perässä heiluttelemassa piuhaa, mutta ei, kärryn valot pysyivät pimeänä. Kun en enää mitään keksinyt, sanoin tutvolle, että eipä näytä ihan pelittävän. Niinpä hän käski meikäläisen lähteä tarkistamaan sulakkeita. Sulakkeet olivat ehjät, mutta huomasimme sitten, että kärryn liittimestä puuttui yksi piikki. Näin ollen suoritus oli hyväksytty.
Tutvo lähti kahvitauolle ja komensi meidät ajokokelaat sotkuun. Onnistuneen käsittelykokeen ja takana olevan leiriviikon jälkeen munkkikahvit maistuivat tavallistakin paremmilta. Sotkusta palasin kasarmille, jossa autoin vapautuksessa olevia taistelijoita telttavermeiden ripustamisessa kuivaushuoneeseen. Koska maastolounaamme vielä viipyi, pääsinkin sitten lounaalle muonistuskeskukseen lounaalle, sillä meikäläisen piti olla kello 12.00 aloittamassa inssiajoa.
Ajokokeessa sain ajokiksi uudenkarhean, miehistöohjaamollisen Scanian ja perään tietysti taas keskiakseliperävaunun. Täytyypä sanoa, että vain reilut 1000 kilometriä ajettu Scania oli kyllä varsin hyvä ajettava; meno oli äänetöntä, pehmeää, moottorista löytyi vääntöä, ohjaustuntuma oli hyvä, samoin vaihteensiirto, kun siihen vain tottui, ja... enpä äkkiseltään osaa sanoa, olenko aikaisemmin noin hyvältä tuntuvaa autoa ajanutkaan.
Inssiajon reitti kulki Santahaminasta Herttoniemeen, sieltä Sompasaareen ja sitten edelleen Arabian kautta Pasilan Shellin kupeeseen. En erityisemmin jännittänyt kyseistä koetta, koska tiesin liikenteessä ajamisen olevan vahvempi puoleni verrattuna kärryn peruutteluun, mutta toki pyrin keskittymään ajamiseen sataprosenttisesti. Ajo sujuikin sopivan rennosti ja hyvin, ainoastaan yhdessä risteyksessä kärryn renkaat hipaisivat kanttikiveä. Huomasin kyllä tilanteen heti, ja hain vielä lisätilaa yhdistelmälle, mutta silti sain silti loppumatkan jännittää, että ei kai tästä nyt hylkyä sentään tule.
No ei tullut, vaan läpihän se meni. Palaute oli perusteellinen, ja siinä käytiin koko reitti läpi, ja myös keskusteltiin, mitä olisi ehkä voinut tehdä vielä paremmin, ja mihin asioihin pitää jatkossa kiinnittää erityisesti huomiota. Yleistuomio oli kuitenkin se, että ajo oli hyvää, ja koe läpäisty. Ja sehän siis tietää sitä, että Puolustusvoimien BC-kortti on kohtapuoleen ihan fyysisesti meikäläisellä taskussa.
Perjantai ei sitten noin muuten mitään kovin kummoista enää sisältänyt, henkilökohtaista huoltoa, päivällistä, siivouspalvelua, saaren sisäistä iltavapaata... Ulkomaailmaan ei tällä kertaa päässyt, koska viikko sitten promillemittarin viisari oli parilla jampalla värähtänyt lauantaiaamuna. Mutta tuvassa löhöily sopi kyllä toimeliaan viikon päätteeksi ihan hyvin.
Lauantai 17.4. - Käsittämätön koulutuspaketti
Ennalta oli tiedossa, että lauantaille on luvassa muun muassa maastoajoleirillä olleiden ajoneuvojen pesua ja huoltamista. Lomille pääsykin oli ohjelmiin merkitty vasta kello 22, mutta eipä sitä kukaan tainnut ennakolta uskoa, että siihen asti todellakin menee.
Maastokuormureiden putsaus oli nimittäin vain yksi pienenpieni osa päivän ohjelmasta. Siirryimme suoraan aamiaiselta kuljetuskeskukselle, jossa meidät jaettiin seitsemään ryhmään. Ja sittenpä oli luvassa seitsemän kappaletta 1:45 tunnin mittaista rastia! Koulutus sinällään oli hyvää, hyödyllistä ja mielenkiintoistakin, mutta kysymysmerkiksi jäi, miksi kaikki tämä oli pitänyt tunkea rankahkon leiriviikon lauantaille kello 7-22...
No mitä meille sitten oikein kouluteltiin? Ensimmäisenä olin rastilla, jossa tutustuttiin nopsasti uuteen Mersu Vario -sotilaskotiautoon ja sitten erään uuden Scanian koukkulaitteeseen, jossa on uudentyyppinen hallintanippelistö. Siinä sitä sitten pääsin treenailemaan koukkuauton kiinnittymistä konttiin.
Toisella rastilla tutustuttiin pintapuolisesti Mersun Ateco-kuormuriin, joita käytetään lähinnä varuskunnan sisäisiin kuljetuksiin. Kyseessä on siis pieni jakeluauto, johon intin tapauksessa on laitettu nappularenkaat, vähän lisää maavaraa, maastovälitys ja tasauspyörästöjen lukkoja. Mihinkään hankalaan maastoon sillä ei ole asiaa, mutta kuten pienellä ajolenkillä tuli todettua, Saharan hiekassa, simppelissä pöpelikössä ja pienten maassa olevien puunrunkojen yli sillä kyllä pystyy ajamaan... Ja oli muuten ihan pirteä ja mukava ajettavakin.
Lounaan jälkeen oli sitten kuormansidontarastia ja siinä sivussa vanhaan Sisun SL-kuormuriin tutustuminen, ja seuraavalla rastilla tutkittiinkin sitten maastureita. Tarkemmin sanottuna Land Rover Defender, Toyota Land Cruiser ja Toyota Hilux ja kunkin niiden ominaisjipot olivat rastin aiheina.
Päivällisen jälkeen oli sen järkevän rastin vuoro, missä putsailtiin maastoajoleiriltämme tulleita autoja. Sen jälkeen oli vielä jäljellä tavanomaisemman koukkulaitteen käyttö, eli käytännössä kontin nappaaminen kyytiin ja sen laskeminen maahan. Tässä vaiheessa alkoi vielä sataa ja tuulla varsin reippaasti, joten oman suoritusvuoron odottelu vaati jo hivenen enemmän hermoja.
Vihoviimeisenä ryhmämme suuntasi rengasvarastolle, onneksi siis sentään sisätiloihin. Kuulostaa varsin älyttömältä, että saamme sähköiseen taakannostimeen tarvittavaa perehdytystä vielä lauantai-iltana kello 21:n jälkeen, ja älytöntähän se onkin, mutta siltikin tämä rasti oli tavallaan päivän hauskin. Porukka alkoi olla jo niin väsynyttä, että juttu lensi ja nauru raikasi tällä rastilla kaikkein eniten. Itse taakannostimen käyttöharjoittelukin kävi melkeinpä leikin varjolla, mutta ajoi kyllä asiansa ihan hyvin.
Kassulle päästiin viimein kello 22.15, ja siellä ei turhia aikailtu. Lomille mars kajahti puoli yhdentoista aikaan, joten tämänkertaisten viikonloppuvapaiden pituudeksi jäi huikeat 22,5 tuntia.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Leirikertomuksessa mainitut ajoneuvot:
*Masi = Maasto-Sisu. Oheisessa Wikimedia Commonsin kuvassa vanhempi SA-150, meillä leirillä oli uudempia SA-130-sarjalaisia. Erot ovat lähinnä koneessa ja joissain yksityiskohdissa.
*Rasi = Raskas Maasto-Sisu eli Sisu SA-241. Meillä taisi leirillä olla tosin SA-240-vehkeitä, mutta samaltahan ne näyttävät kuin tässä Wikimedia -kuvassakin.
*SK = Sisu SK 161 -sarjalainen maastokuorma-auto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti