Hyvii hommii

Tuo lausahdus on intissä varsin yleinen. Usein sitä käytetään enemmän tai vähemmän ironisessa mielessä, mutta allekirjoittaneen kuluneeseen viikkoon se kyllä sopii ihan sellaisenaan. Aurinko on paistanut, lämpötila hiponut hellerajaa ja päivät ovat kuluneet leppoisasti pasilla kruisaillessa. Ei siis hirveämmin valittamista.


Maanantai 17.5.

Lehtipuut olivat muuttuneet neljän päivän lomien aikana vihreiksi, mikä ei ollut ihme, koska sää oli ollut aurinkoinen ja suorastaan helteinen. Ja sellaisena valkeni myös maanantaiaamu, joten takki, maasto- m/91 sai ensimmäistä kertaa jäädä kaappiin. Niin mukesiin kuin muuallekin lampsittiin rennosti t-paidassa.

Pasikurssi jatkui aamupalan ja aamutorkkujen jälkeen kello kahdeksalta, jolloin oli vuorossa yksi oppitunti pasien taulukkohuolloista. Erinäisistä syistä johtuen aamupäivällä ei sitten ollutkaan muuta koulutusta, joten luokasta palattiin tupiin "itsenäisen opiskelun" pariin. Pasikansioiden plärääminen vaan taisi itse kullakin vaihtua aika nopeasti rötväämiseksi. Viimein iltapäivästä kuusihenkiseksi pienentynyt vaunuryhmämme pääsikin sitten todenteolla aloittamaan Santahaminan kiertelyn Sisu XA-185:llä.

Ajotunneilla porukka jakaantuu vaunussa siten, että ajajan ja johtajan paikan miehittävät luonnollisesti yhdet meistä, aina puoli tuntia kerrallaan, opettaja seisoo keskellä ampujan paikalla, ja loput neljä sitten matkustavat muuten vaan takatilassa. Kaikki neljä matkustajaa mahtuvat työntämään yläkroppansa ulos kahdesta takaluukusta, joten mikäs siinä näillä keleillä matkustaessa... Koska kaikki kuulevat nakkipipoissaan, mitä sisäpuhelujärjestelmässä puhutaan, pystyy myös matkustaessa oppimaan johtamista muiden toimintaa seuraamalla. Itse ehdin maanantaina ajaa ja johtaa yhdet puolituntiset.


Tiistai 18.5.

Hieman pilvisempi ja viileämpi päivä, mutta t-paidassa pystyi edelleen menemään. Päivän aiheena oli huoltokoulutus. Vaihdoimme vaunuryhmämme pasiin polttoainesuodattimet, putsasimme ilmansuodattimen ja voitelimme erinäisen määrän rasvanippoja pasin alustasta. Kouluttajan menon vuoksi koulutus loppui jo kello 13, joten iltapäivä vierähtikin sitten munkkikahvien ja rötväämisen merkeissä.


Keskiviikko 19.5.

Ajopäivä ja aurinko paistoi. Santiksen teiden lisäksi mentiin välillä myös pykälää haastavampia maastouria pitkin. C-koulutuksen ja maastoajoleirin jälkeen itse pasilla ajaminen ei sen kummemmin ongelmia tuotanut. Toki ahtaissa paikoissa pitää olla tarkkana, mutta varsin leppoisaa ja mukavaa hommaahan tuo on. Pari puolituntista tuli päivän mittaan ajettua.

Johtaminen on tässä vaunuilussa se osa-alue, joka vaatii enemmän harjoittelua. Ei sillä, että se olisi jotenkin erityisen monimutkaista hommaa, mutta harjaantumistahan se vaatii, jos haluaa homman sujuvan jouhevasti. Tähystää pitäisi sinne sun tänne, antaa tarvittavat risteys- sun muut komennot ajoissa, hahmottaa tilanteet ja välttää tarpeetonta ajajan kaitsemista... Mutta kyllähän se johtaminen tuntui heti astetta luontevammalta kuin edellisillä kerroilla.

Muutoin päivä kului takaluukussa päivää paistatellen. Lämmin auringonpaiste, t-paita, mukavasti vilvoittava ajoviima ja paikoin komeat merimaisemat aiheuttivat kyllä väkisin hyvii hommii -fiiliksen. Pieni vahingoniloinen hymykin puski väkisin pintaan, kun hurautimme vaunulla esteradalla hikoilevien ei-pasikuski-kuljulaisten ohi. Samoin kävi, kun tulimme pasilla soden edustalle jäätelötaukoa pitämään, ja viereisellä kentällä meikäläisellekin tuttu 2. JK nautti auringosta sulkeisissa. Oikeutin nämä vahingoniloiset virneeni kuitenkin sillä, että edessä oleviin 233:een päivään varmasti mahtuu myös meikäläiselle näitä huonompia nakkeja.


Torstai 20.5.

Kesäkelit jatkuivat. Osa ryhmästämme meni aamulla käsittelyradalle, sillä johtajarata piti vielä suorittaa hyväksysti, jotta porttien ulkopuolelle lähteminen ensi viikolla onnistuisi. Sain kuin sainkin heti päivän ensimmäisellä kerralla tuon hyväksytyn suorituksen aikaiseksi. Takaperinpujottelun johtaminen meni nyt kuin vettä vaan, koska paikalla oli eri kouluttaja, joka suositteli tähystystä tehtäväksi ampujan paikalta käsin. Ja sieltä se oli toden totta helpompaa, koska vaunun kääntymiskulman hahmotti takaluukkuja paremmin.

Johtajaradan suorittamisen jälkeen oli hetki aikaa ottaa arskaa Saharan reunalla. Samalla pystyi seuraamaan, kuinka metsiköstä ilmestyi ainakin joukkueen verran taisteluvarustuksessa olevaa porukkaa, joka tietysti ylitti hiekka-alueen syöksymällä. Ei käynyt heitä kateeksi, koska tällä kelillä tuli lämmin jo pelkästä istumisesta. Mutta toisaalta, noilla tetsaajilla ei ollut kuin 50 aamua jäljellä, joten sen kun ryynäävät, nyt kun vielä voivat...

Päivän mittaan tuli taas pari johtajakertaa ja yksi ajokerta. Reiteille tuli taas uusia ja hivenen haastavampia maastouria. Useat käynnissä olleet harjoitukset lisäsivät myös kaikenlaista liikennettä ympäri saarta, joten tuttujen teiden kiertelyyn saatiin sentään vähän uutta haastetta vaihtelevista liikennetilanteista. Johtaminenkin meni taas aiempaa sujuvammin.


Perjantai 21.5.

Kelin puolesta jatkui sama meno. Niin piti jatkua pasikurssillakin, mutta aamupäivän ohjelma meni lopulta vähän uusiksi.

Edellispäivänä pasistamme oli yksi kitkaketjujen ripustuskoukku saanut hieman kipeää pienestä puukosketuksesta, joten se päätettiin vaihdattaa, kun korjaamolla sattui olemaan hyvä sauma tälläiselle pienelle hitsaushommalle. Kun uusi koukku sitten oli paikoillaan ja spreijattu vihreäksi, lähdimme ajamaan. Itse olin matkustajana.

Kauaa ei oltu vielä huristeltu, kun saavuimme salaojitustyön kaventamalle tienpätkälle. Työ oli sitten viime näkemän edennyt muutenkin kapeaan tienkohtaan, eikä kaivannon ja ojan väliin jäänyt juurikaan pasia leveämpää väylää. Jälkiviisaasti puituna johtaja ja ajaja tulivat paikkaan vähän turhan lujaa, ja juuri sen kuuluisan aavistuksen verran liikaa ojan puoleisessa reunassa. Niinhän siinä kävi, että tien reuna petti, ja pasi humpsahti pehmeästi kallelleen ojaan.

Paikalle tuli pian pari muuta pasikurssin pasia, ja kohta olikin käynnissä pelastusharjoitus. Vaijerit, pylpyrät ja vinssit viritettiin reippaasti käyttökuntoon ja varsin pian vaunumme olikin toisen pasin avustamana ylhäällä ojasta. Oli kuitenkin jo aika palata lounastaukoa varten kuljetuskeskukselle.

Iltapäivä sujui sitten ilman kommelluksia ajamista ja johtamista harjoitellen. Santahaminan kiertely alkoi jo kyllästyttää, mutta ensi viikolla päästäänkin onneksi jo kaupungille ajelemaan. Pitäkäähän silmät auki, jos vaikka tulee Ps 677-548 vastaan.