Marssia ja moikkauksia

Vielä sitä tulee uusia must-armeijakokemuksia näilläkin aamuilla (takana 192, edessä 170). Viikko käynnistyi nimittäin eilen tiistaina reilun 20 km:n jalkamarssilla, joka siis oli meikäläiselle ensimmäinen laatuaan koko palvelusaikana.

Täydessä taisteluvarustuksessa mentiin, ja taukoineen touhuun vierähti lähemmäs kuusi tuntia. Alkuun kierrettiin Santahamina, sitten tehtiin lenkki Laajasalon puolella, ja loppuun kierrettiin Paratiisisaari vielä toistamiseen. Sää oli onneksi jokusen asteen totuttua viileämpi, taisipa olla alle hellerajan, ja vilvoittavaa tuulenvirettäkin oli ilmassa. Aurinko kuitenkin paistoi, eikä kylmä tosiaan yllättänyt. Vettä sai taas lipittää tämän tästä.

Kyllähän tuo marssi kieltämättä jonkinmoinen rutistus oli. Alkumatkasta painoi ehkä enemmän varustus ja sen aiheuttama hiki, mutta loppumarssia kohden huomio keskittyi lähinnä jalkapohjien voimistuviin kipusignaaleihin. Varsinaisesti tuskallisempia askeleita alkoi kuitenkin olla vasta ihan viimeisillä kilometreillä. Rakoilta tuli sentään aika hyvin vältyttyä; ainoastaan yhden alkavan hankauman laastaroin ensimmäisellä tauolla, ja sekään ei sitten sen jälkeen enää vaivannut.

Matka olisi ehkä tuntunut taittuvan vähän ripeämmin, jos oltaisiin marssittu vaikkapa jostain lähtöpisteestä takaisin Santikseen. Nyt tuttujen ja samojen teiden kiertely sai homman vaikuttamaan vähän puisevammalta. Onneksi oli sentään MP3-soitin matkassa; musiikkia kuunnellen ja edessä marssivan reppua tarkkaillen pääsi aika hyvin sopivaan marssi-flow'hun... Sen kun pisti töppöstä toisen eteen ja homma eteni.

Illalla pidettiinkin sitten pariin kertaan uusiksi menneet tupa-, kaappi- ja siisteystarkastukset, ilmeisesti pienenä rangaistuksena marssin movettaneiden määrästä johtuen... Oli kieltämättä hieman ärsyttävää katsella sodeen lappaavia lenkkarijalkaisia köpöjä, kun itse ei päässyt vapaille ennen kuin kello oli 20.15... Sama vanha 2. JK tämä näköjään on kuin P-kaudellakin...

***

Tämä keskiviikkopäivä alkoikin sitten pasikuskille sopivaan tyyliin vaunun hakemisella. Eipä sille pasille tosin tänään käyttöä löytynyt, vaan joukkueemme päivä sujui henkilönsuojausta harjoitellessa. Aamupäivän vietimme yksikön edustalla erilaisissa VIP-henkilön suojausmuodostelmissa kävellessä ja lopuksi myös autoon- ja autostasiirtymiskuvioita treenaten.

Iltapäivällä lähdettiin muutaman maasturin ja henkilöpakun voimin tekemään lenkki Tuusulan suunnalle. Itse ajoin Land Cruiseria, jossa oli kyydissä "VIP-henkilönä" toiminut ylikersanttismies ja hänen lähivartiomiehensä. Tiedustelu-, etu-, suoja- ja reserviautot hoitivat sitten omat hommansa. Muutamassa paikassa VIPpimme sitten jalkautui, ja hänen kulkuaan suojattiin. Loppupeleissä ihan hauska päivä.

***

Nyt illalla olikin sitten ensimmäinen kerta uusien alokkaiden aikaan, jolloin kerkesin sodeen. Siellä tuli törmättyä useampaan tuttuun kaveriin, jotka ovat nyt oman palveluksensa aloittaneet. Samoin tuli morjenstettua muutamia kuljutovereita, ja iltapalalla törmäsin vielä pariin p-kauden tuttavuuteen.

Palveluksen mittaan tänne saarelle kertyy erinäisistä joukkue- ja kurssikavereista koko joukko hyvänpäiväntuttuja. Siihen kun lisätään vielä astetta tutummat tupakaverit ja nämä intin ulkopuolelta tutut toverit, niin melkein ainahan sitä joku moikattava kävelee vastaan. Kummasti se piristää täällä aitojen sisällä ja kassun käytävillä talsimista, kun saa välillä huikattua jollekulle tervehdykset tai vaihdettua kuulumisia.

Sekin on tullut huomattua, että maailma, Suomi tai ainakin pääkaupunkiseutu tosiaan on pieni. Juttelipa melkein kenen kanssa vaan, niin enemmin tai myöhemmin tulee aina ilmi jos ei suorastaan yhteisiä kavereita, niin ainakin kaverinkavereita tai joistain koulukuvioista kummallekin tuttuja nimiä. Sama ilmiö siis, joka Facebookin "yhteiset kaverit" -listauksessa on aina yhtä hauskaa huomata. Eipä se tosin ihme ole, koska 96% Santiksen varusmiehiestä tulee pääkaupunkiseudulta.

Tämmöisiä tekstiä tälläkertaa tämän punkassarötväystuokion tuloksena...