Hikinen leiriviikko

Onpahan ollut melkoinen vuosi säiden puolesta tämä 2010. Palvelus alkoi ennätyksellisissä lumihangissa kahlaten ja kovissa pakkasissa hytisten, ja nyt on puolestaan ollut viikkotolkulla hellettä, jolle ei loppua näy. Kuluneella viikollakin elohopea kipusi päivisin kolmenkympin hujakoille.

Kuskikausi 2.JK:ssa vierähti heti todenteolla käyntiin, kun vuorossa oli viiden päivän J2T-leiri. Säät takasivat sen, ettei koulutuksissa tarvinnut juuri kärsiä hikisen nihkeästä ihosta; hikeä kun virtasi aivan solkenaan. T-paidat ja muut varusteet olivat sitten sen mukaisesti litimärkiä.

***

Sunnuntai 11.7. - Tuttu komppania, uudet kujeet

Lomakassin kanssa täytyikin tällä kertaa muistaa kävellä taas 2. jääkärikomppanian ovesta sisään kuin P-kaudella ikään. Niistä ajoista meno on tosin muuttunut; silloin päivystäjän pöydälle jonottaa jäpitettiin levossa seisten, vasen jalka seinässä, ja jos puhuttelu-esittely-asia -puhemalli ei päivystäjänä toimineen alikersantin mielestä mennyt nappiin, suoritus tehtiin uudestaan. Nyt lompsittiin pöydän takana istuneen kaartinjääkärin eteen, ojennettiin varusmieskortti ilman sen kummempia pokkuroimisia ja merkittiin itse itsensä saapuneiden listaan.

Mutta näinhän se toki oli kuljetuskomppaniassakin. Kuitenkin kuljun kurinalaisehkoon meininkiin tottuneelle 2. JK:n nykyinen gonakauden meno oli pienehkö kulttuurishokki. Vapaa-aika päättyi kello 21, mutta eipä porukka suotta kiirehtinyt laittamaan läppäreitään kaappiin; ehtihän sitä vielä pari biisiäkin kuunnella samalla kun pakkaili leirikamoja. Pinkkoja tai punkkia ei enää kukaan käynyt syynäämässä, eikä ketään haitannut, vaikka päättikin vielä siirtyä tykkihalliin katomaan futiksen MM-loppuottelua hiljaisuuden jo alettua.


Maanantai 12.7. - Hikistä treeniä ja ekat kuskaukset

Herätys oli sentään vanhaan malliin. Ei kuulutuksella, vaan siten, että alikki kävi tempaisemassa tuvan oven auki ja huutamassa herätyksen. Heti perään oli aamuvahvarinimenhuuto. Aamiaiselle mentiin jonkinlaisessa muodossa, mutta ei ollut puhettakaan, että ulkoa oltaisiin lähdetty korjaamaan epäsärmiä punkkia, liian laiskaa järjestäytymistä tai mitään muutakaan. Hivenen alkaa siis menossa olla gonahtamisen makua, mutta kai näillä aamuilla saa jo vähän ollakin... (Mutta tähdennettäköön nyt sitä, että perinteisesti melkoisessa gonamaineessa oleva kuljetuskomppania on tällä hetkellä satavarmasti saaren särmin yksikkö).

Heti aamiaisen jälkeen kaikki me kymmenen 2. JK:n uutta pasikuskia lampsimme kuljetuskeskukselle, otimme pasiemme ajomääräykset, paperit ja avaimet. Sitten mentiin pasipareittain halliin herättelemään ja tarkastamaan oma vaunu, joka sitten ajaa hurautettiin yksikön pihaan.

Kapteenin pitämän leirioppitunnin jälkeen alkoi epätietoisuuden aika. Uudet alikit olivat hekin yhtä lailla keltanokkia tehtävässään, eikä kukaan oikein tiennyt, mitä meidän kuskien täytyisi tehdä. Eri joukkueet pakkailivat omia kamojaan, osa lähti pystyttämään telttoja, osa meni koulutukseen... Keltään ei vain tullut selvää käskyä meille kuskeille, ei edes kysyttäessä. Niinpä päätimme mennä vaunujen kupeeseen varjoon istuskelemaan ja odottamaan. Kai meitä tullaan hakemaan sitten kun pasikyytejä kaivataan...

No niin lopulta tultiinkin. Muuan kersanttismies kävi käskemässa meikäläisen ja parini pasin liikenteeseen, hivenen yllättäen kyllä alfa-joukkueen matkaan, vaikka paperilla olemmekin bravon kuskeja. Niin tai näin, ajoimme pasimme Hevoshaan kentälle, kuten käsky kävi. "Sitten vaan mukaan koulutukseen" -ohjeistus varmistikin sitten sen, ettei t-paita ainakaan pysynyt enää iltapäivän mittaan kuivana. Menimme mukaan lyömään ja potkimaan tyynyjä kuljustakin tutun lähitaistelukoulutuksen nimissä.

Kun päivän lähitappelut oli tapeltu, kyyditsimme puolet alfajoukkueesta Santiksen eteläosassa sijaitsevaan ryhmitykseen. Teltat olivat tässä vaiheessa päivää jo pystyssä, joten riitti, että valitsimme, mihin telttaan menemme nukkumaan. Sitten alkoikin olla jo kiire kuskata porukkaa Helsinki-simulaattorille koulutukseen.

Iltapäivän ja alkuillan aiheena oli ryhmän hyökkäys rakennetulla alueella ja ryhmän hyökkäys metsämaastossa. Paahtava helle ja taisteluvarustus saivat nopeasti päälle sellaisen hien, että parin tunnin päästä litimärkänä oleminen tuntui jo melkein normaalilta. Kenttäpullo tyhjeni melko kiivaaseen tahtiin.

Itse koulutuksessa oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Aiheita ollaan kyllä enemmän tai vähemmän treenattu kuljussakin, erityisesti aketusta, mutta kuten intissä tuntuu olevan tapana, yksiköstä ja kouluttajasta riippuen on aina hivenen erilaisia toimintatapoja ja painotuksia. Niinpä sitä tunsi välillä olevansa vähän pihalla siitä, mitä tapahtuu, ja välillä taas tunsi osaavansa hommat melkeinpä paremmin. No, harjoittelemalla kai oppii taas 2. JK:n tavoille.

Illan viimeistä metsämaastovetoa suoritettaessa alkoi kyllä jo oppimiskyky olla koetuksella. Hikoilu toi mieleen lähinnä saunomisen, hyttyset hyökkäsivät pusikossa kimppuun melkoisella ylivoimalla, ja kun sitten avorivissä huomasin vielä asemani olevan kusiaispesän päällä, alkoi vihollisen tähystäminen tuottaa jo vaikeuksia. Kouluttajan "keskeyttäkää" -huuto kuulostikin tämän jälkeen kumman vapauttavalta.

Kun treenin jälkeen varustuksen pystyi keventämään t-paitaan asti, ja pääsi johtamaan pasia tietysti luukussa seisoen ja ajoviimassa fiilistellen, alkoi olo olla jo siedettävä. Ryhmityksessä saattoi sitten vaihtaa ylle kuivan t-paidan (tosin kolme t-paitaa ja viisi päivää ovat vähän huono yhtälö). Loppuilta meni mukavasti teltoilla läppää heittäessä ja vähitelen viilenevästä illasta nauttiessa.

Puolijoukkueteltassa tosin vallitsi trooppisen kostea ilmasto. Makuupussi auki ilman paitaa nukkuminen olisi muuten lykästänyt, mutta hyttyset mokomat osasivat taas paikalle. Niinpä parin tunnin kieriskelyn jälkeen oli pakko pistää paita päälle vähän pistoksia vähentämään. Kai sitä loppujenlopuksi tuli jokunen tunti sentään nukuttuakin.


Tiistai 13.7. - Keissejä ja kurvailua

Herätys oli aamukuudelta. Koska kuskattavanamme olleella ryhmällä ei ihan heti aamusta ollut mitään, maastoaamiaisen jälkeen ehti vielä painua telttaan jatkamaan unia. Sieltä meidät sitten patisteltiin ylös kahdeksan pintaan, kun oli aika lähteä kuskaamaan pasillla kolmosryhmää case-harjoituksiin. Itselläni oli tänään ajajapäivä.

Päivän mittaan ryhmä suoritti viisi sotilaspoliisihommia kuvaavaa case-tapausta. Oli puukolla varustautuneen sotilaskarkurin hakemista, tappelua upseerikerholla, joukkopainia kassulla ja mitähän vielä... Suurin osa keikoista oli järjestetty Santahaminaan, mutta iltapäivästä yksi keikka käytiin hoitamassa Kulosaaren ala-asteen tiloissa. Hyvä tovi ehdittiin myös suorittaa "aluepartiointia" alueella Laajasalo-Herttoniemi-Kulosaari.

Kuskihommien lisäksi meidät yleensä käskettiin tilannepaikalla eristämään rakennusta. Lusua ja rynkkyä pääsi siis kanniskelemaan, mutta sen kummemmin ei sentään tarvinnut sykkiä. Siltikin oli ihan riittävän lämmin.

Ilta vierähti taas teltoilla rennosti ottaessa ja kuivuvasta t-paidasta nauttiessa. Ykskaks yllättäen iltayhdeksän jälkeen olisi ollut mahdollisuus käydä pulahtamassa (ei uimassa, koska se vaatisi pelastusvalmiudet) varusmiesten uimarannalla. Koska ilta oli jo vähän viilennyt, iho kuivunut, eikä meidän pasia tarvittu edes kuskaukseen, ei tarjoukseen tullut tartuttua. Jos olisivat tarjonneet iltapäivän koulutuksien päätteeksi moista, niin tilanne olisi varmaan ollut toinen.


Keskiviikko 14.7. - Kertaus on opintojen äiti

Kuudelta taas heräiltiin ja ajettiin porukat heti aamiasien jälkeen yksikön pihaan. Tälle päivälle oli luvassa taistelunäytös venäläiselle kenraalivieraalle, joten sen treenaaminen oli iso osa päivän ohjelmaa. Niinpä komppanian edessä suoritettiin tehtäväjako.

Näytökseen tarvittiin kuitenkin vain kaksi pasia viidestä, eikä tuo nakki sattunut meille, joten päädyimme normaalia koulutuspäivää viettävien charlien ja deltan matkaan. Niinhän siinä sitten kävi, että näillä joukkueilla oli tänään ohjelmassa samat kuviot, jotka alfalla oli maanantaina. Toisin sanoen pääsimme vetämään toiseen kertaan samat ryhmän hyökkäys -aketukset ja -metsämaastot kuin maanantainakin...

Ajatus tuntui alkuun melko harmittavalta, mutta myönnettävä se on, että lisäharjoitus teki kuvioita taas pykälää selkeämmiksi. Melkoisen hikistä hommaahan tuo taas oli, vaikka lämpötila olikin puolipilvisyyden ansiosta edes hitusen viileämpi.

Iltapäivästä oli, kuten arvata saattoi, saman lähitaistelutreenin vuoro. Se jäi tosin meiltä tällä kertaa kesken, koska neljä kuskia tultiin nappaamaan liikenteeohjaustehtäviin. Niinpä seisoin puolisentoista tuntia huomioliivin ja rynkyn kanssa Helsinki-simulaattorin kupeessa estämässä kulkijoiden pääsyn taistelunäytösalueelle. Tulihan sitä sentään tuona aikana pari autoa, joiden matka täytyi stopata.

Näytöksen jälkeen kuskasimme charlien porukat kassulle, ja sieltä nappasimme taas alfan porukat kyytiin ja kuskasimme heidät omaan ryhmitykseen. Toinen alfan pasi valitsi tasan toisen reitin, ja kas kummaa, kohta tulimmekin reilun pasin levyisellä tiellä toisiamme vastaan. Niinpä pääsin iltapuhteiksi johtamaan vielä pienen peruutusoperaationkin. Mutta mikäs siinä; onhan sitäkin tullut kurssilla harjoiteltua.

Pian pasit olivat taas Santiksen eteläkallioiden metsän reunassa paikoillaan, ja ilta kului leppoisasti istuskellen merinäköalallisella telttapaikalla. Iltapalaboksista löytyi hivenen yllättäen 90 makkaraa reilulle 30 hengelle, joten makkaranpaistoksihan se meni. Nuotiolle ei viitsitty alkaa lupia kyselemään, mutta kävihän homma avokalliolle sijoitetun kamiinankin avulla. Paiston loppupuolella paikalla pyörähtänyt vänrikki tosin oli sitä mieltä, ettei täällä missään grillijuhlissa olla. Mutta myöhäistä se siinä vaiheessa jo oli...

Kuskihomman etuna mainittakoon nyt sekin, että kun telttaryhmästämme täytyi löytää seuraavan yön lähivartiomiehet, kukaan ei edes yrittänyt tarjota hommaa kuskeille. Niinpä sitä tuli nautittua leiriviikon etenemisen myötä aina vain sikeämmäksi muuttuvat yöunet ihan keskeytyksettöminä.


Torstai 15.7. - Puuduttavaa partiointia

Veden ropina herätti tällä kertaa. Varsin tehokas kesäsade kasteli maaston perusteellisesti, mutta loppui onneksi juuri samoihin aikoihin kun starttailimme paseja. Kun sitten kävimme yksikön pihalla varustelemassa ajoneuvoja radioilla sun muilla päivän case-treenejä varten, alkoi aurinkokin taas näyttäytyä tuttuun tapaan.

Päivän ohjelmassa oli taas spol-caseja. Tällä kertaa ryhmä nappasi muun muassa veksistä karanneen huumevieroituspotilaan, välienselvittelijöitä, moottorisahan kanssa riehujan, aidan töhertelijöitä ja muuanteen herttoniemeläiseen rakennukseen linnoittautuneita. Meille pasikuskeille keikat tiesivät runsasta ajamista ja tilannepaikoilla taas lähinnä eristämis- ja vartioimistehtäviä.

Casejen lisäksi ehdittiin taas suorittaa varsin riittävästi aluepartiointia Santahaminassa. Saaren tiet ja maastourat oli jo pasikurssilla koluttu varsin tehokkaasti, eikä niiden läpikäyminen tälläkään kertaa kovin kauaa kestänyt. Kun sitten loppuillasta partiointia tuli vielä pari tuntia putkeen, koska saarelta "etsittiin" mitä lie venäläistä taistelijajoukkiota, alkoi homma tosiaan jo puuduttaa. Saarella ei edes liikkunut oikeastaan ketään muita kuin oman yksikön muutamia ajoneuvoja, joten johtajan tornissa meinasi jo lähes nukahtaa.

Se tuossa tuli huomattua, että pitkä pasikurssi on kyllä antanut hyvät eväät pasilla liikennöimiseen. Paratiisisaarta kierrellessä ehti muistella, miten jotkut paikat tuntuivat ensimmäisillä pasiajokerroilla haastavilta ajettavilta, vaikka nyt niistä mentiin yli tai ohi noin vain. Samoin kävi mielessä, kuinka alkuun johtamiseen täytyi oikein keskittyä, mutta nyt pystyi juttelemaan kuskin kanssa niitä näitä, ja heittämään sinne väliin tarvittavat komennot.

Ai niin, melkein tässä on unohtanut mainita, että viikon mittaan kasarmialueella liikuttaessa on hymy ollut herkässä, uusia lenkkarijalkaisia köpöjä kun on näkynyt suorastaan vilisemällä... Sille ei vaan voi mitään, etteivätkö körrien sulkeiset, "marssimiset", tervehtimisharjoitukset ja aseenkokoamiskoulutukset sun muut saa hyvälle tuulelle. Yhtä hassulta se meidänkin meno on aikanaan näyttänyt, joten nyt voi hyvällä omallatunnolla viihdyttää itseään köpömuotoja katsellen.

Päivän koulutus päättyi sitten joukkuekokoonpanolla tehtyyn rynnäkköön, jossa meidän pasikuskien rooli oli taas kerran piikkailla rynkyllä annettuun suuntaan, tällä kertaa ihan vaan vaunusta käsin. Ryhmitykseen päästyämme olikin sitten enää nopean iltapalan ja nukkumaanmenon vuoro.


Perjantai 16.7. - Leiri pakettiin ja lomille

Viimeiseen päivään mahtui vielä pari joukkuetason keissiä. Ensiksi ajelimme taas Kulosaaren ala-asteelle, jossa vaunu jäi parkkikselle, ja tällä kertaa lähdimme ihan täydessä tällingissä joukkueen mukana sisälle. Itselläni tosin vyöryttäminen jäi vähäiseksi, ja suurin osa ajasta meni kiinniotettuja vartioiden. Kuuman kosteat olosuhteet, taisteluvarustus ja isohkon rakenuksen läpikäymiseen kuluva aika saivat taas kerran hien virtaamaan, vaikka ei muuta tarvinnut tehdä kuin seisoa.

Santiksessa suoritettiin vielä toinen case Helsinki-simulaattorilla, ja sittenpä alkoikin olla J2T loppusuoralla. Puolilta päivin ryhmitys oli purettu ja porukat kuskattu kassulle. Pasin putsaamisessa päästiin tällä kertaa vähän helpommalla, koska pesuhalli oli poissa käytöstä. Niinpä tankkaaminen ja sisätilojen siistiminen riitti, tosin kyllä pelkässä sisäjynssäämisessä vierähti parikin tovia.

Kasarmilla pääsikin sitten ensimmäistä kertaa koko viikon aikana suihkuun, ja voin sanoa, että hyvältä tuntui. Ainoa ikävä juttu asiassa oli se, ettei suihkun jälkeen ollut laittaa ylle puhdasta t-paitaa. Terveisiä vaan PV:n materiaaliosastolle, että kolme t-paitaa on ainakin näin kesällä vähän liian vähän...

Kaappi tuli laitettua teksikuntoon, vaikkei varsinaisia tarkastuksia ollutkaan. Lomille painuttiin aika lailla ohjelman mukaisesti vähän puoli viiden jälkeen. Hikisen leiriviikon päätteeksi olikin varsin hyvä fiilis lähteä viettämään maanantai-höllillä pidennettyä viikonloppuvapaata.