P-kausi paketissa - kulju odottaa

Tänään iltapäivällä julkaistiin vihdoin ja viimein koulutusvalinnat. Muonituskeskuksen elokuvasalissa oli varsin jännittynyt fiilis, kun komppaniamme varapäällikkö vieritti videotykillä heijastettua nimilistaa rivi kerrallaan alaspäin. Hetken kihelmöivän odotuksen jälkeen oma rivini tuli näkyviin… ja lukihan siellä onneksi se, mitä toivoinkin: kuljettajakoulutus odottaa!

Täytyy sanoa, että en kyllä ollut ennakolta yhtään varma, että lukeekohan siellä listassa kuljettaja vai AUK. Moni jaksoi kyllä koko ajan sanoa, että kyllä sinne kuljuun pääsee, jos kerran halua löytyy, mutta kun toisaalta aukkiin haluavien liian vähäisestä määrästä liikkui ihan virallistakin tietoa, niin siihenkin vaihtoehtoon olin yrittänyt henkisesti varautua. Varsinkin, kun P-kauden pisteeni olivat sellaiset, että halutessani olisin AUKkiin päässyt, ja kyselylomakkeeseenkin tulin ruksanneeksi AUKin kohdalle, että “en vastusta”. Mutta kuljuun siis ensisijaisesti halusin ja sinne myös pääsin, hyvä niin.

***

Peruskoulutuskausi on nyt virallisesti ohi. Näin julisti rykmentin komentaja tänä aamuna pidetyssä P-kauden palkintojenjakotilaisuudessa. Tuon aamuisen kokoontumisen lisäksi tänään oli valokuvauksien aika: niin komppania, joukkue, tupa kuin meikäläisenkin pärstä ikuistettiin. Iltapäivästä julkaistiin sitten nuo koulutusvalinnat, kerättiin palautetta P-kaudesta ja varusmiesjohtajista, ja mahtuipa ohjelmaan vielä huumepoliisin pitämä oppituntikin.

Tällä viikolla on muutenkin ollut jo vähän tällaista kauden viime päivien laiskottelutunnelmaa. Maanantaina pääsin käytännössä katsoen kokeilemaan, miltä vapautustaistelijana oleminen tuntuu, sillä päiväni koostui aamupäivällä oppitunneista ja iltapäivällä tuvassa makoilusta. Oli itse asiassa aikas tylsä päivä; oppituntien aiheina oli laki, ja pitäjänä hentoääninen lakimiesnainen, jonka puhetta ei meinannut salissa kuulla. Ja mikrofonikaan ei tietenkään toiminut. Iltapäivän ohjelmana oli edustusvarustuksen sovitus ja kuittaus (siis niiden harmaiden pressanlinnavarusteiden), mutta kuljuun/AUKkiin hakeneita se ei koskenut. Niinpä siis makoilin tuvassa kuin vemppa ikään.

Vemppaamisesta puheenollen, eipä ole tullut sitä harrastettua vielä kertaakaan. Koko komppaniaa ja varmaan rykmenttiäkin köhityttävä palvelusajan toinen flunssa-aalto on nyt kyllä iskenyt minuunkin, mutta ehkä sekään ei tätä vempatonta putkea tule katkaisemaan. Mitään fyysisesti rankkaa kun ei ohjelmassa enää ole, niin eipä sitä jaksa veksiinkään lähteä jonottamaan, ellei nyt ihan tosi kipeäksi satu tulemaan.

Eilisen tiistaipäivän tapahtumista en ole vielä tainnut mainita mitään, mutta kai sekin täytyy tehdä, koulutus kun oli taas varsin mielenkiintoista. Aamupäivä meni ensiavun teorian parissa. Aiheena oli peruselintoimintojen turvaaminen taisteluensiavussa sekä kaasusumuttimen vaarat. Kenttäsairaanhoitaja havainnollisti esitystä lukuisilla hivenen karuilla, mutta opettavaisilla kuvilla ja videoilla. Ei jäänyt kenellekään epäselväksi, etteikö reisivaltimo vuoda melkoisen reippaasti, tai etteikö kiristysside osaa olla melkoisen tehokas apu katastrofaalisessa verenvuodossa.

Eilinen iltapäivä puolestaan kului pamputellessa: lyöntejä harjoiteltiin vinyylipatukalla tyynyihin ja suojapukuun pukeutuneeseen alikersanttiin. Lisäksi opeteltiin SPOL-varustukseenkin kuuluvan teleskooppipatukan käyttöä.