Aikamääreitä

Intissä melkein asialle kuin asialle annetaan aikamääre, eli kerrotaan, milloin pitää olla valmiina. Suuri osa päivittäisistä aikamääreistä on ohjelman perusteella ennakoitavissa. Esimerkiksi "aikaa ruokailuun siirtymiseen 20/10/5/2/1 minuuttia" kajahtavat aina tiettyyn ja samaan aikaan. Silloin tällöin käy kuitenkin niin, että "pakka sekoittuu ja aikamääreet muuttuvat", tulee yllättävä ja tiukka aikamääre, ja sitten säpistään kovalla tohinalla taisteluvarustusta kaapin uumenista ylle, tai mistä nyt milloinkin onkaan kyse.

Kuluneen viikon, ja samalla koko palvelusajan stressaavimman aikamääreen onnistui kuitenkin järjestämään oma Ford Focukseni viime torstai-iltana. Olin iltavapailla käymässä palokunnassa, ja hieman ennen Santahaminaan paluuta jouduin siirtämään autoani hivenen toiseen paikkaan kellarin autohallissa. Jätin avaimet valmiiksi virtalukkoon odottamaan.

Kun lähdön aika koitti, kävelin autolle ja tarrasin ovenkahvaan. Ei auennut. Pieni paniikki iski päälle, ja se voimistui voimistumistaan, kun totesin, että en tosiaankaan saa mitään auton ovea auki. Avain oli paikallaan virtalukossa, mutta keskuslukituspa oli päättänyt laittaa kaaran lukkoon. Kello oli 20.15 ja iltavapaat päättyvät tasan kello 21.00. Intissä ei vapailta myöhästymisiä kovin suopeasti katsota, joten melko tehokkaasti yritin alkaa miettiä, että mitäs nyt pitäisi tehdä.

Seuraavassa hetkessä pyrin rauhoittumaan, onnistuinkin siinä ja laskelmoin tilannetta. Kolme varttia aikaa, kyllähän siinä vielä kyydin ehtii saada, jos ei muuten, niin vaikka sitten taksilla. Varusmieskorttikin oli onneksi taskussa. Mutta kun lomapuvun talvitakki ja lakki olivat autossa, samoin kuin oman tupakaappini avain. Ei siitäkään ainakaan kehuja saa, jos palaa vapailta siten, että puolet lomapuvusta puuttuu ja kaapin vara-avaintakin pitäisi alkaa metsästämään mistä lie vääpelin toimistosta... Kello kävi koko ajan, jotain tarttis tehdä, tuumailin.

Muistin sitten, että auton vara-avain oli vielä eräällä kaverillani. Tiesin, että tällä aikataululla sen takaisinsaaminen olisi melko epätoivoinen yritys, mutta yrittänyttähän ei laiteta. Soitin kaverille. Ensimmäinen helpotuksen huokaus tuli, kun kuulin, että avain on hänellä taskussa. Toinenkin pieni helpotuksen huokaus oli paikallaan, kun kuulin, ettei hän ollut Hakaniemeä kauempana. Kaveri hyppäsi taksiin ja lähti tulemaan paloasemallemme.

Odottavan aika oli tosiaan pitkä, kun odottelin taksia saapuvaksi. Eipä sitä ihan paikoillaan tullut seistyä, ja rannekelloakin vilkuilin kerran jos toisenkin. Viimein kello 20.31 sain avaimen käteeni, ja varsin reippaasti säntäsin sen kanssa autolle, starttasin ja lähdin liikenteeseen. Melko maltillisesti liikennesääntöjä venyttäen ajelin varuskuntaan, ja Santiksen sohjoiselle parkkipaikalle kurvasin lopulta kello 20.55.

Parkkiselta etenin vielä kevyttä iltalenkkijuoksua reilut 600 metriä kuljetuskomppanian kasarmille. Helpottunut fiilis oli kyllä ihan tuntuva, kun saavuin päivystäjän pöydän luo kellon näyttäessä vielä 20.59. Yksikön varapäällikkökin sattui vielä kävelemään perässäni sisälle, joten mahdollinen myöhästyminen ei ainakaan olisi jäänyt huomioimatta. Mutta tällä kertaa homma meni onneksi nappiin kuin elokuvissa ikään.

***

Virallisemmat aikamääreet ovatkin olleet tuohon edelliseen verrattuna varsin leppoisia... Torstaipäivä kului kokonaisuudessan "Espoo-simulaattorissa" asutuskeskustaistelukoulutuksen parissa. Treenailimme kolmen partioilla suoritettavia sisäänmenoja, eli huoneiden vyöryttämistä erilaisissa tapauksissa. Ilman ovea, eri suuntiin aukeavilla ovilla, heitteiden kanssa ja ilman, ja mitähän vielä... Vaikka harjoittelu olikin hyvin mekaanista, niin mielenkiinto säilyi kyllä niin itsellä kuin koko joukkueellakin varsin hyvin. Olihan tuo mukavampaa kuin lumihangessa syöksyily. Ja kunhan treeniä tulee lisää, tilanteet mutkistuvat ja muuttuvat sovelletuimmiksi, niin ihan innollahan näitä ake-treenejä voi odottaa.

Perjantaina olikin sitten varsin lepi päivä. Kerkesimme aamiaisen jälkeen rötvätä tuvassa pari tuntia ennen viikoittaista käyntiä varus-/pyykinvaihdossa. Sen jälkeen jätin asehuollon väliin ja lähdin ajotunnille. Samalla kuormurin ja perävaunun yhdistelmällä kruisailin kuin keskiviikkonakin, tällä kertaa kylläkin vain 50 minuuttia, mikä kului kiertelyyn Herttoniemen ja Roihuvuoren alueella. Kehuja tuli taas ajolinjoista, ja vaihteistokin alkoi sopia käteen edelliskertaa paremmin.

Lounaan, rötväilyn, puolen tunnin lenkin ja hetken kuntopiireilyn jälkeen kävin tekemässä PV:n C-ajokortin teoriakokeen. Siinä oli 10 PV:n määräyksiin liittyvää kysymystä, 10 siviilipuolen C-kysymystä ja sitten ne 50 siviilipuolelta tuttua kuvakysymystä. Virheitä tuli yhteensä kaksi, joista toinen jäi harmittamaan, koska siinä oli kyse ajan loppumisesta. Unohduin jostain syystä tarkastelemaan liiaksi erään sinänsä varsin selvän kysymyskuvan yksityiskohtia. Sain kuitenkin liikenneopettajalta kuulla olevani tuolla tuloksella komppaniamme parhaimmistoa, joten eipä tässä varmaan sen enempiä kannata harmitella.