Ajoa ja majohajoa

Torstaiaamuna pääsinkin sitten käymään ylimääräisillä aamukahveilla Santahaminan porttien ulkopuolella: vuorossa oli nimittäin B-ajolupakurssin ajonäyte. Kylmä ja tuulinen aamupäivä kului ihan mukavasti lämpimässä autossa kruisaillen, kun parin muun alokkaan kanssa annoimme kukin vuorollaan noin puolituntisen ajonäytteen vänkärin paikalla istuneelle vääpelille. Homma sujui rennoissa merkeissä, ja loppuarvosteluakaan ei ollut pituudella pilattu: "ihan hyvin ajoitte, nyt vaan takasin kassulle".

Vaikka olen tässä blogissa jo useampaan kertaan ehtinyt mainita, että silloin ja silloin oli varmaan siihenastisista kylmin päivä, niin pakko se on taas sanoa: viime torstaina se vasta kylmä olikin. Paitsi, että oli ihan jonkinmoinen pakkanen, niin kylmä viima osasi olla tuolloin erityisen pureva. Ja tokihan meillä oli juuri sopivasti vuorossa vuorokauden majohajo elikkäs majoittautumisharjoitus Santiksen metsämaastossa.

Heti kun olin saapunut kuljetuskeskukselta takaisin tupaan, pääsin muun joukkueen mukaan tälläytymään aikamääreiden tahdittamana metsään lähtöä varten. Vaatekertoja tuli päälle jos joitakin, päällimmäisinä lumipuku, luotisuojaliivi (kylläkin ilman levyjä), taisteluliivi ja kypärä. Selkään tuli iso reppu, eteen pienempi reppu ja tietysti rynkky. Kohtuullisen kömpelöinä lähdimme sitten tallustamaan kilometrin päässä sijaitsevalle majohajopaikalle.

Yleisesti ottaen tykkään siitä, että talvella on lunta ja pakkasta myös täällä Helsingissä. Vaan ei se näköjään ihan aina ole pelkästään iloinen asia: jokunen hetki nimittäin hurahti siinä, että saimme putsattua suoja-asemapaikkamme lumesta kenttälapioita ja jalkoja käyttäen. Ensimmäinen, hyvältä vaikuttanut paikka osoittautuikin melkoisen muhkuraiseksi, ja kun tasainen kohta lopulta löytyi, lunta oli ehditty lennättää pois ainakin kolmen puolijoukkueteltan kokoiselta alalta.

Iltapäivä ja ilta kuluikin sitten pitkälti puolijoukkuetelttaa pystyttäessä, purkaessa, pystyttäessä, purkaessa ja taas kerran pystyttäessä ja purkaessa... Palokuntanuorten touhuissa kun olen tuota suoritusta ehtinyt tehdä suht säännöllisesti jo viimeiset kymmenen vuotta, niin täytyy myöntää, että homma alkoi jo vähitellen kyllästyttää. Vaan kyllähän sen ajan sitten sai kulumaan naamiointia opetellen ja muita ryhmäläisiä jeesaten, ja touhutessa pysyi kyllä mukavasti lämpimänä, näppejä lukuunottamatta. Kylmä viimakin vähitellen heikkeni ja rauhallinen lumisade lisääntyi.

Tekemällä oppii, sanotaan, mutta vaikka tätä kuinka yrittää itselleen hokea, niin sekään ei ihan aina meinaa auttaa. Melkoisen tragikoominen olo nimittäin tuli, kun kömmin loputtomiin vaatekerroksiin ahtaassa pynttäytyneenä ja rynnäkkökiväärillä varustettuna ulos puolijoukkueteltasta kello 3.30 ja aloin pukea ylleni luotisuojaliivejä, taisteluliivejä sun muita rensseleitä. Täydessä tällingissä sitten kiertelin teltan ympäristössä tuijottamassa tyhjää metsää, ja erityisesti yritin olla ajattelematta, että kasarmi on kilometrin päässä ja kotiinkin on linnuntietä vain noin kuusi kilometriä... ja täällä sitä silti vaan seistään kylmässä pöpelikössä kömpelöissä varusteissa... :D Toki välillä täytyi käydä myös heittämässä kamiinaan lisää pökköä pesään, mikä oli tietysti ihan mielekästä puuhaa, ja jo puolen tunnin päästä pääsi sentään takaisin torkkumaan teltan lämpöön.

Jos näytti joillakuilla hermot vähitellen kiristyvän vuorokauden mittaisessa majohajossa, niin ensi viikolla ollaankin sitten tiistaista perjantaihin leirillä Syndalenissa. Saas nähdä kuinka hyvin porukan huumori siellä kestää. Vaikka kylmyys onkin lähinnä pukeutumiskysymys, niin sormien jatkuva jäässäolo alkoi kyllä välillä vähän rassaamaan meikäläistäkin jo tuon majohajovuorokauden aikana. Ensi viikoksi on onneksi luvattu vähän lämpöisempää keliä, ja toisaalta Syndalenissa pitäisi tekemistä ja tetsaamista riittää enemmänkin, joten eiköhän tässä siitäkin selvitä. Vaan palataanpa siihen sitten myöhemmin.

P.S. Kysymyksiä ja juttuideoita saa jättää kommenttilootan kautta, ihan mielelläni ottaisin semmoisiakin huomioon näitä juttuja naputellessani.