Ensimmäisille viikonloppuvapaille - poistu!

Ensimmäiset kaksi viikkoa Santiksessa ovat kuluneet lähinnä siihen, että meitä alokkaita on koulittu talon tavoille. Päivät ovat kuitenkin olleet kiitettävän vaihtelevia, joten loppujen lopuksi aika vierähti yllättävän nopeasti. Peruskoulutuskaudestakin on jo neljäsosa takanapäin - tai kolme neljäsosaa jäljellä, kummin päin sen nyt sitten haluaa ajatella. Niin tai näin, mutta nyt on joka tapauksessa ansaitun viikonloppuvapaan vuoro.

Käytänpä kuitenkin osan vapaaillastani naputellen jokusen sanan näistä ensimmäisten päivien tapahtumista, nyt kun ne pienten kännymuistiinpanojeni avulla vielä muistan. Mikään kaikenkattava raportti tämä ei ole, mutta toivottavasti antanee jotain suuntaa.  


Maanantai 11.1. 

Tulopäivästä ehdin jo jotain kirjoittaakin. Jos nyt johonkin asiaan vielä palaan, niin olkoot se vaikkapa käynti varusvarastolla. Tuo käynti oli samassa niin sotilaallisen tehokkuuden kuin myös tietynlaisen hassunhauskan kankeuden ilmentymä.

Olin ehtinyt hetken röhnöttää vailla tekemistä juuri valitsemassani punkassa, kun eräs joukkueemme alikersantti vei meidät, tuolloin vielä siviilivaatteet päällä olevan ja lähinnä kysymysmerkeiltä näyttävän alokasjoukkion varusvarastolle. Sieltä meidät kuitenkin käännytettiin pois, koska henkilökunnalla alkoi tauko. Kun jonkin ajan kuluttua marssimme uudestaan varastolle, pääsimme nauttimaan jonotuksesta pirtsakassa talvisäässä. Päästyäni viimein sisään varusvarastolle, huomasin samassa silmänräpäyksessä työntäväni metallikärryä, johon oli kiinnitetty iso vaalea säkki.

Erilaiset hyllyt ja varastolaatikot vilisivät ympärilläni, kun etenin kerrankin reippaasti kulkevassa jonossa kärryni kanssa. Siellä täällä varastolabyrintin varrella seisoi henkilöitä - osa varusvaraston henkilökuntaa, osa varusmiehiä, osa pirteitä, osa yrmeitä. Varsin pian selvisi, että näiden ihmisten kohdalla ei tarvitse sen kummemmin pysähdellä, eikä myöskään kysellä tai kertoilla mitään. Täytyi ainoastaan työntää kärryä ja huomata, että taas säkkiin tömähti lisää tavaraa. Siinä tulivat maastohousut, tuossa poolopaidat, nyt näköjään kasa sukkia, vuodevaatteita, karvalakki, hanskat, sadevaatteet, pakki... Saappaiden ja maihareiden koot sentään taidettiin kysyä, mutta muuten mentiin periaatteella "on vain sopivia tai erittäin sopivia varusteita".

Kierroksen päätteeksi säkki oli ääriään myöten täynnä, minkä kyllä huomasi myös painosta. Kun sitten kannoin kuution kokoista ja muutaman kymmenen kilon painoista säkkiä kohti kotikasarmia, jotenkin sitä vain tuli hyvin vahvasti sellainen "tästä se nyt alkaa" -fiilis. Säkin kanssa köpötellessäni ehdin myös miettiä, että kuinkahan tiukkaa tällaisen varustesäkin kantaminen joillekin heikommille alokkaille onkaan. Itsekään en tosiaan ole mikään bodari, mutta en varmasti myöskään saapumiserän heikoinkaan. Ja kyllä sitä meikäläisellä hikeä oli otsalla ja kädet hivenen hellinä kun perille asti pääsin.

Säkistä löytyi onneksi enimmäkseen sopivia varusteita, ja siinähän sitä sitten oli hyvää pientä ohjelmaa ensimmäiselle illalle, kun itse kukin yritti muiden tupalaisten ja joukkuelaisten kanssa vaihdella varusteita päittäin sopivimmiksi. Kaikesta huolimatta täytyy kuitenkin nostaa hattua varusvaraston suoritukselle. Ei ole kovin montaa toimivaa keinoa jakaa yli tuhannelle ihmiselle muutaman tunnin aikaikkunassa tuollaista varustemäärää. 


Tiistai 12.1. 

Kolmijonoihin sun muihin muotoihin tutustuminen alkoi luonnollisesti heti erilaisten kokoontumisten, ruokailuun menojen ynnä muiden toimintojen yhteydessä. Tiistaina aamulla kävimme myös hakemassa omat henkilökohtaiset rynnäkkökiväärimme. Iltapäivästä oli myös ensimmäiset sulkeiset, joissa ruvettiin hinkkaamaan asentoa, lepoa ja käännöksiä tutuiksi. Illalla kävimme vielä koko komppanian voimin tutustumassa sotilaskotiin.  


Keskiviikko 13.1. 

Aamupäivän rastikoulutuksessa harjoiteltiin muun muassa tervehtimistä niin sisällä kuin ulkona, puhuttelu-esittely-asia -puhemallia, toimistokäyttäytymistä, arvomerkkejä ynnä muuta armeijamaailmassa välttämätöntä. Saattaa kuulostaa jonkun korvissa hassulta, mutta kyllä näitä oikeasti täytyi harjoitella.

Siviilimaailmassa, vaikkapa työpaikalla, ei tunnu kovinkaan kummalliselta koputtaa vaikkapa esimiehen oveen, mennä sisään, tervehtiä ja esittää asiaansa, mutta kun suoritukseen liitetään asennon napsauttamiset oikeassa kohdassa, katsekontaktin tiukka säilyttäminen, kumartava tervehdys oikeassa kohdassa ja fraasi tyyliin "herra alikersantti, alokas Nönnönnöö, käskystä paikalla", sitä tuntee itsensä alkuun yllättävän ylijäykäksi ja hivenen epävarmaksi. Tekemällä kuitenkin pääsi hommaan sisälle varsin nopeasti.

Iltapäivästä oli jokunen oppitunti, muun muassa siivouksesta. Luennon perusteellinen esitelmä juuri saarelle hankituista uutuustuotteista, yläpölymopeista, oli jo melkeinpä huvittava. Eipä varmaan liene vaikea arvata, että luennon asioita päästiin heti illalla soveltamaan myös käytäntöön.  


Torstai 14.1. 

Kelit ovat olleet varsin talvisia, eikä Santiksessa puhalteleva merituuli ainakaan ole talvista tuntua vähentänyt. Näin oli laita myös ensimmäisenä torstaina, jolloin ohjelmassa oli muun muassa pitkät sulkeiset. Niissä hiottiin erityisesti tahtimarssia.

Iltapäivän ohjelmaa hajottivat järjestäytymiset varusmieskortin valokuvausjonoon ja epäsopivien varusteiden vaihdot, joten jouduimme myös kokemaan ruokailun keskenjäämisen aikataulun kiinniottamiseksi. Onneksi nyt sentään valtaosa annoksesta kerkesi mahaan asti.

Vaikka itse ruokailutapahtumat ovatkin intissä enemmän tai hivenen vähemmän kiireisiä, varsinkin näin alkutaipaleella, jolloin ruokailusta myös lähdetään kootusti, täytyy sanoa että ruoka- ja astianpalautuslinjastoiden tehokkaasta toiminnasta tykkään. Kerrankin pääsee asioimaan ruokalassa, jossa pidetään huolta, että ruokailijat ottavat ruokansa nopeasti ja siitä kauimmaisesta vapaasta astiasta, eivätkä jää nysväämään siihen ensiksi vastaan tulevaan. Astioiden palautukseen ei mennä häröpallona, vaan jonossa, tarvittaessa vetoketjuperiaatetta noudattaen ja tasaisesti eri linjastoihin jakautuen. Voi kun olisi yhtä järjestelmällinen meno myös työpaikka- tai kouluruokaloissa!

Illalla olikin sitten normaali 18-21 -iltavapaa, joten päivällisen keskeytyminen tuli korvattua kebab-tuokiolla Santiksen grillillä. 


Perjantai 15.1. 

Perjantaina tutustuttiinkin sitten jo rynnäkkökivääreihin, niiden purkamiseen ja huoltoon. Samoin treenattiin suhteellisen pitkään ja hartaasti ampuma-asentoa maaten, rynkyllä tähtäämistä ynnä muita ampumisen perusjuttuja. Välillä käytiin myös terveystarkastuksessa, jonka yhteydessä koin elämäni nopeimman rokotustapahtuman: vierailu rokotushuoneessa ei varmasti vienyt paria-kolmea sekuntia pitempään. Sanoin oman nimeni, samalla toinen hoitaja pisti yhden piikin käsivarteen ja toinen hoitaja toisen pakaraan, ja sitten olinkin jo ulkona. Tehokasta toimintaa tässäkin - pitkän jonotuksen ja odotuksen jälkeen tosin. 


Lauantai 16.1. 

Aamulla jatkettiin vielä aseenhuolto- ja ampumiskuivaharjoituksia kasarmilla ja sen edustalla, mutta puoleksi päiväksi marssittiinkin jo parin kilometrin päähän Santiksen keskusampumaradalle. Siellä syötiin ensimmäinen kenttälounas ja ammuttiin ensimmäiset ammunnat. Itse en ollut aiemmin kameraa vaarallisempien vekottimien tähtäimiin tuijotellut, mutta kyllähän ne kudit sinne tauluun sentään osuivat. Ammunnat kuluivat lähinnä tähtäimien kohdisteluun, ja pisteet jäivät vaatimattomiksi, mutta kohtuullinen osumakasa taululla ei ollut ollenkaan huono tulos ensikertalaiselle.  


Sunnuntai 17.1. 

Sunnuntain herätys oli vasta seitsemältä, kun se muina aamuina on ollut 5.45. Jo ennen sunnuntain brunssiaamiaista kerkesimme istua pari oppituntia. Iltapäivällä oli omaisten vierailupäivä, ja illalla tunnelmallinen tulokirkko ulkosalla. Varsin leppoisa päivä siis.  


Maanantai 18.1. 

Maanantaina oli oppituntipainotteinen päivä. Aiheet vaihtelivat liikennekasvatuksesta jalkasienten kautta puolustusvoimien kirkolliseen työhön. Väliin mahtuivat lyhyet sulkeiset.  


Tiistai 19.1. 

Heti aamiaisen jälkeen hyppäsimme bussiin ja hurautimme aamukahdeksaksi Myllypuron Liikuntamyllyyn, jossa pidettiin cooperin juoksutesti. Tulokseksi tuli 2700 m, elikkäs arviointiasteikolla "hyvä", mutta kun aikanaan luokion ekalla olen pinkonut sentään yli 2900 metriä, niin parantamisen varaa selkeästi on. Muuten tiistai olikin sitten aika leppoisa päivä, iltapäivästä treenailtiin vielä vähän makuuampuma-asentoa.  


Keskiviikko 20.1. 

"Pahimpia on aamut, joiden päättymistä ei näy"... Yksikössä herätys kajahti tällä kertaa Maija Vilkkumaan tahtiin...

Aamulla oli ehkäpä kylmin keli tähän mennessä - tai siltä se ainakin sulkeisissa tuntui. Aiheena oli aseen eteen- ja olallevienti. Aikataulut vähän elivät, ja iltapäivälle merkitty lihaskuntotesti rykäistiinkin nopealla aikataululla ennen lounasta. Cooperin ja lihaskuntotestin tuloksista laskettavaksi varusmiehen kuntoindeksiksi tuli meikäläisellä 17,00, mitä voinee pitää jonkinlaisena optimisuorituksena, koska kuntoluokan "hyvä" alaraja on 17,00.

Iltapäivästä päästiinkin sitten tekemään uusi vierailu varusvarastolle. Sieltä palasimme se sama, iso, valkoinen pyykkisäkki yhtä täynnä uutta tavaraa kuin ensimmäisenäkin päivänä. Nyt saimme lomapuvut, taisteluliivit, luotisuojaliivit ja monia muita rensseleitä. Seuraava ohjelmanumero olikin mahduttaa tuplaantunut varustemäärä siihen yhteen ja samaan omaan kaappiin.  


Torstai 21.1. 

Meikäläisellä herätys olikin jo kello 02.00, koska olin yksikön toisena apupäivystäjänä. Niinpä sitä sitten tuli kökittyä päivystäjän pöydän ääressä radiota kuunnellen aamuun asti, jolloin herätin alikessut vähän ennen yleistä herätystä.

Aamiaisen jälkeen vuorossa oli viikkokoe, jonka läpäisy oli lomien ehtona. Sen jälkeen marssimme ampumaradalle, jossa päivä sitten vierähtikin - ja taas kerran sää oli varmaan tähänastisista kylmin. Kerrospukeutuminen kuitenkin toimi ja ampumatuloksetkin paranivat, joten mikäs siinä oli ollessa.  


Perjantai 22.1.

Herätys sujui tällä kertaa suurlähettiläiden "Kun tänään lähden" -biisin tahdissa. Ja mukava lomallelähtöfiilis sitä porukalla olikin koko päivän. Ohjelmassa oli tutustumismarssi Santahaminaa kierrellen, lyhyt verryttelylenkki ja iltapäivällä pari oppituntia. Siivouspalvelu ja kaappien siivous suoritettiin, kas kummaa, varsin motivoituneesti. Tupa-, kaappi- ja siisteystarkastuksen tuli tällä kertaa pitämään oikein yksikön päällikkö, kapteenismies siis. Noin 18.20 se hartaasti odotettettu käsky sitten viimein kajahti: " Ensimmäisille viikonloppuvapaille - poistu!"