Vähän toista tuntia saapumisestani löysin itseni yhdestä 2. jääkärikomppanian tuvasta, jossa nyt siis kuluu 8-viikkoinen P-kausi. Ensimmäinen päivä noin muuten kului lähinnä jonotteluun, odotteluun ja erilaisten lomakkeiden pyörittelyyn. Melkoinen varustesäkkikin tuli varusvarastolta roudattua.
Kuuluisa eka aamu ei ollut kummoinen kokemus. Ei kuultu Ihanaa aamua keskusradiosta, ja koska joku tupakaveri oli keksinyt laittaa kellon soimaan paria minuuttia ennen herätystä, olimme jo hyvässä vauhdissa pukemisen ja edellisiltana harjoitellun punkan petaamisen kanssa kun tuvan ovi tempaistiin auki.
Täytyypä jatkaa näistä ekojen päivien tapahtumista kertomista joskus, kun saan jonkun muun näppiksen rauhassa käsiini kuin tämän kännykän. Nyt näin lyhykäisyydessään mainittakoon, että mukavasti menee mutta menkööt. Vajaan tunnin päästä onkin sitten iltavahvuuslaskennan sekä pinkka- ja punkka tarkastuksen vuoro.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti