Talvi oli tullut viikonloppuna Santikseenkin. Lumisella yläkentällä seisoi melkoinen joukko erilaisia ajoneuvoja, jotka odottivat seuraavana aamuna alkavaa Kaartin Jääkärirykmentin taisteluharjoitusta. Olipa siellä rivissä myös Ps 677-527, joka oli alkavan viikon työkaluni.
Tuvassa itse kutakin tuntui hieman painavan se, että nyt alkava leiriviikko oli jo kolmas putkeen, parilla kuskitoverilla jopa neljäs. Vaikka edellisviikkojen leirit olivatkin olleet leppoisia ja vajaamittaisia, niin olisihan sitä jo vähän kaivannut normaalia kassuviikkoakin. Toisaalta oli tiedossa, että tämän viikon kun selvittää, niin loppupalvelus alkaa taas olla jo pykälää taputellumpi.
Näillä aamuilla leirikamojen pakkaaminen sujui jo melkoisella rutiinilla. Sopivan ja sopivasti järjestellyn kenttävarustuksen lisäksi on jo tullut opittua ottamaan mukaan lomakassi, johon voi tunkea kaikkein tärkeimmät leirivarusteet helposti saataville: noukkarit ynnä muut pienet lämpimät vaateparret, pasimaskin ja muut vaunuhommien edellyttämät rensselit sekä eritoten omat leirieväät.
Ma 22.11. - Kuskihommia ja leiritytyminen lentokentän kupeeseen
Pirtsakka pakkanen ja valkoinen maisema saivat heti aamutuimaan aikaan jotenkin reippaan ja hyvän fiiliksen. Vaikka palveluksen alkutaipaleella kunnon talvea saatiin kokea vähintäänkin riittävästi, eikä näppien jäätyminen ulkohommia tehdessä edelleenkään ole mukava tunne, niin kyllä se talven tulo aina jaksaa jotenkin sävähdyttää.
Toipa talvi mukanaan myös uusia elementtejä tuttuihin pasihommiin: ensimmäistä kertaa täytyi lumia harjailla ja ikkunoita skrabailla. Kerrankin oli pasin pienestä ikkunapinta-alasta hyötyä. Eberspächerin ja Thermostartin avulla jääkylmä teräsmöhkäle hörähti nätisti käyntiin, ja kun lopulta omat kamatkin oli tullut roudattua vaunuun, niin taas oltiin valmiina uuden leirin haasteisiin. Tällä kertaa nakkina oli kilo-hotellin eli komento- ja huoltojoukkueen eli kohun kuskina oleminen.
Puoli yhden aikoin annettiin marssikäsky, ja viimein tunnin odottelun jälkeen joukkueemme lähtöaika alkoi lähestyä. Niinhän siinä sitten kävi, että vaunu sanoi käynnistyshetkellä naks naks naks, eikä edes luvannut käynnistyä. Hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen: huikkaus viereisen vaunun kuskeille, natokaapeli esille ja apuvirralla käyntiin.
Joukkueemme ylitti lähtökynnyksen aikataulun mukaan kello 14.15. Ensimmäistä kertaa lähdettiin pasin kanssa matkaan talvikelillä. Niinpä kieli täytyi pitää suussa vähän totuttua keskemmällä, sillä pasista tulee pidon kadottua melkoinen kelkka, ja sitä taas ei liikenteessä viitsi kokeilla.
Vaunun keulaan oli taas kerran läntätty A4-kokoinen magneettilätkä, jossa tällä kertaa oli komppaniamme numerokoodi. Vaikka olimme ennen lätkän kiinnittämistä pyrkineet skrabaamaan pasin pinnasta jäät mahdollisimman hyvin pois, niin eipä se numerolaatta siinä jaksanut kauaa pysyä. Itäkeskuksen kohdalla se lentää lätkähti irti, ja kuin sarjakuvissa ikään, tuuli läväytti lätkän tietenkin keskelle ajajan tuulilasiruutua. Vähän meinasi jo alkaa ahdistamaan, kun muutenkin pienen ikkunaruudun päälle ilmestyi vielä aa-nelosen kokoinen näköeste. Sen verran näkyvyyttä onneksi jäi, että pystyttiin seuraaviin valoihin asti ajelemaan.
Moottorimarssi sujui ihan mallikkaasti, ja kohta oltiinkin tulokynnyksellä Vantaan Ruskeasannan seutuvilla. Siellä tehtiin tovi jos toinenkin sitä tuttua juttua, eli odoteltiin, ja samalla ihmeteltiin, että mitä tässä oikein odotellaan. Lopulta joku lähti vetämään letkaa peremmälle lentokentän itäpuolen metsikköön.
Talvista oli sielläkin. Helsinki-Vantaan valot ja kakkoskiitotie näkyivät aidan takana, ja muiden suuntien näkymiä hallitsivat lumiset metsämaisemat. Heti kohta perillesaapumisen jälkeen KoHun eri ryhmät hajaantuivat ketkä mihinkin hommiin, ja me kuskit jäimme hetkeksi odottelemaan ajoneuvojen luo. Pian yhdellä meistä soi kännykkä. Soittaja oli niinikään yksi pasikuski, joka oli tällä leirillä liikenteessä kuormurin ja vesiperän kanssa.
No nyt se Hölösuu on jääny Sirkka-Liisallaan jumiin, puhelun saanut kuski totesi. Asiaankuuluvien pienten kuittailuiden jälkeen lähdimme tietenkin jeesaamaan kollegaa, joka ei huonorenkaisella ja tasauspyörästön lukoiltaan rikkonaisella vanhalla SL-Sisulla päässyt mäenkumparetta ylös vesiperävaunun kanssa. Jollain konstilla vesiperä täytyisi kuitenkin ylös toimittaa, jotta spadet pystyvät kokkailemaan leirisapuskoita.
SL-Sisua avustettiin vähän pasin vinssillä ja vesiperä vietiin lopulta MB Ategolla mäen päälle. Siinä välissä hommat täytyi kuitenkin hoitaa vaikeimman kautta, sillä operaatio vaati muun muassa vesiperän vetosilmukan vaihdon. Ja tietysti joka mahdollinen irtoava tai liikkuva osa oli vuoron perään jäässä, tarvittavia työkaluja täytyi välillä metsästää sieltä sun täältä kauempaakin, ja paikoin tarvittiin vain raakaa voimaa ja rautakankea.
Hyviä hommia tehtiin kuitenkin hyvässä hengessä, ja saimmepahan ainakin alkuillalle jotain mielekästä puuhaa, joka piti myös lämpimänä. Joukkueen kouluttaja oikein kehui leirin jälkeen raskaan kaluston kuskeja, jotka osasivat hommansa. Tuntui ihan mukavalta, sillä harvemmin tässä firmassa saa positiivista palautetta varsinkaan kuskihommista.
Loppuillasta jeesailimme telttojen pystytyksessä, ja kävimme turisemassa niitä näitä kuormurinsa luona päivystäneen Moto-AU:mme seurana. Kymmenen aikoihin etsiskelimme vielä paseille ilmasuojaisat yösijat ja painuimme vähitellen nukkumaan.
Ti 23.11. - Torkkuja ja telttailua
Tiistai oli leppoisaa metsäretkeilyä. Ei kai sitä oikein muutenkaan voi kuvata. Kilo-Hotellin porukat kun touhusivat omissa hommissaan: oli lääkintäryhmää, teknistä ryhmää, viestianalyysiä, spadeja ja komentopaikan porukaa, mutta eipä noissa missään meitä pasikuskeja tarvittu. Eikä ollut kellään muulakaan tarvetta paseillemme, joten taukoillessahan se meni koko päivä.
Pienen hetkisen ehdin olla kiertovartiomiehenä, ja jossain vaiheessa siirsimme ja naamioimme pasin toiseen ilmasuojaan, mutta muuten aika kului pitkälti lämpimässä teltassa torkkuessa. Välillä käytiin toki spadelassa syömässä ja istuskelemassa notskin äärellä, ja täytyipä sitä muutamaan kertaan puitakin pilkkoa ja kanniskella.
Ke 24.11. - Ajoon!
Ei tullut pasinajohommia keskiviikkoaamunakaan, vaikka valmiudessa olimmekin. Kun sitten lopulta työnsin nenäni ulos teltasta, saatoin todeta yön mittaan sataneen tuntuvasti lisää lunta, jota myös tulla tuiskusi jatkuvasti lisää. Oli helppo uskoa Iltalehden sivuilla lukenut uutinen, että Suomen lumisimmat paikat olivat Inari ja Vantaa.
Sotilaspoliisikomppanialla oli torstaina luvassa kunniakomppanian edustustehtävä, joten siirryimme loppuleiriksi kasarmille. Niinpä vähän ennen puoltapäivää kuului AJOON! -käsky, ja seuraavat pari tuntia kuluivatkin sitten telttoja ja monenmoisia härveleitä pakkaillessa, laskiessa ja autoihin lastatessa.
Iltapäivällä moottorimarssimme takaisin Santikseen, ja kohtapa olimme taas tutussa tuvassamme. Koko kuskiporukalla oli jotenkin huomattavan hyvä fiilis, mikä kaiketi selittyi sillä, että tiesimme tämänkin leirin olevan jo voiton puolella. Taas oli yhden leirin telttayöt telttailtu.
To 25.11. - Lepoa
Omassa punkassa nukutti hyvin, ja kun herätystäkään ei jostain syystä tullut, niin saimme nukuttua vähän normaalia pidempäänkin. 7.45 kävimme kapteenin ilmoituksessa, ja nyt jos joskus tuli p-kauden muistoja mieleen: seisoa jäpitimme muodossa aamun pimeydessä, ja reipas pakkanen nipisteli korvia.
Aamupäivällä tuli jopa vähän lueskeltua lähestyvään ammattipätevyyskokeeseen, ja iltapäivästä noudatimme käskyä ottaa lepoa kello 15-21. Komppania oli nimittäin lähdössä keskustaan operoimaan, joten yöllisiä ajoja oli luvassa.
Kun lepoaika alkoi olla ohi, rupesimme valmistautumaan pakkasyön ajohommiin. Tähän saakka koko kuskiura on tullut vedettyä ilman pasikuskeille vartavasten jaettua ajohaalaria, mutta nyt päätimme kaikki kokeilla, mimmoinen se oikein olisi tositoimissa. Itsessäänhän se ei ole kovin lämmin, mutta tuulta se toisaalta pitää hyvin, joten kunnon vaatekerrasto vaan alle ja "komeat" pasihaalarit ylle. Jopas tuvastamme lähtikin ulos särmän näköisiä vaunumiehiä. Jostain syystä melkein kaikki käytävillä vastaantulleet virnuilivat "gonahaalareillemme", mutta toisaalta niin taisimme tehdä itsekin...
Koska keskustan päässä oli arvatenkin luvassa odottelua ja taas odottelua, olimme pakanneet mukaan riittävästi lämmintä vaatetta, ja tietysti vähän mieltä lämmittäviä eväitäkin. Vaunujen eberitkin laitettiin hyvissä ajoin pöhisemään, joten olimme kaikin puolin valmiina lähtöön. Käskynjako vaan viipyi ja viipyi.
Yhdentoista kieppeillä alkoi sitten joukkueita lähteä tehtävää suorittamaan, ketkä minkäkinmoisilla kulkupeleillä. Alfa-joukkueen mukaan lähti pari pasia, mutta kohun alaisuudessa olleet kaksi vaunua jäivät edelleen pihaan odottamaan.
Lopulta SpolKin kassut alkoivat olla hiljaisia kuin huopatossutehtaat, eikä lähtökäskyä vieläkään ollut tullut. Pian saimmekin sitten kuulla komentopaikalta tulleelta kokelaalta, että eipä meidän vissiin tarvitse mihinkään lähteäkään. Sinne haluttiin lähteä minimimäärällä ajoneuvoja, kuului selitys, joka tosin tuntui vähän ontuvalta. Pihasta oli nimittäin lähtenyt liikenteeseen maastureita ja henkilöpakuja niin maan peijoonisti, mutta parhaimmillaan 36 matkustajaa vetävät kaksi vaunua päätettiin sitten kuitenkin jättää saarelle...
Harvemmin sitä valittaa, jos intissä sanotaan ei sulle nyt oo hommia, mene vaikka nukkumaan, mutta tällä kertaa päällimmäisenä oli kyllä pienoinen harmitus. Ehkä eniten siksi, että tiesin tämän casen olevan palvelusajan viimeinen mahdollisus päästä ajelemaan pasilla kotikulmilla Helsingin keskustassa. Onhan siellä toki tullut jo useampaan otteeseen ajettua, mutta aina se vaan on yhtä hieno fiilis ytimessä kurvailla. Ja nyt kun vielä oltiin iltapäivästä asti valmistauduttu tähänkin ajohommaan, niin kyllä taas ehti pariin otteeseen miettiä, että huvinko vuoksi meitä täällä 12 kuukautta pidetään.
No, tälläkin asialla oli kuitenkin kääntöpuolensa. Kun kuitenkin tiesin, että keskustan päässä olisi odottanut useamman tunnin venailu ja vartiointi napakassa pakkasessa, niin siihen nähden omaan lämpimään punkkaan sukeltaminen tuntui ihan hyvältä vaihtoehdolta. Tosin ensin tuli jo purettua leirivarustuksia repuista kaappiin, koska sattuneesta syystä ei ihan hirveästi vielä nukuttanut.
Pe 26.11. - Pasin putsailua pakkasessa
Yön mittaan komentopaikalta tuli pari kertaa koksu hakemaan kuskeja milloin mistäkin syystä käymään pakulla keskustassa. Lähtijät ratkottiin unenpöppörössä kivi-paperi-sakset -metodilla, joka salli kummallakin kerralla meikäläisen jäädä jatkamaan unia.
Keskustassa ajelleet neljä kuskia tulivat aikasin aamulla nukkumaan, ja jatkoivat tietysti uniaan aamupäivään asti, mutta me saarella pysytelleet heräilimme vähän ennen yhdeksää ja hipsimme tuvasta ulos. Oli jotenkin jännän raukea tunnelma, kun ulkona oli kaunis, auringonpaisteinen talvipäivä, mutta niin kasarmit kuin ulkoalueetkin olivat hiirenhiljaisia. Iso osa saaren varusmiehistä oli nimittäin vielä telttailemassa pitkin Vantaan metsiä, ja omassa yksikössä taas melkein kaikki nukkuivat.
Tilannehan oli mitä otollisin lähteä vielä ruuhkattomalle kuljetuskeskukselle laittamaan pasia palautuskuntoon. Vaunumme vähäisen käytön takia hiekkaa tai roskia ei liiemmin ollut, mutta lunta ja jäätä löytyi niin sisältä kuin ulkoakin. Senkin putsailuun kului yllättävän paljon aikaa.
Lounas syötiinkin sitten jo mukesissa, ja iltapäivän mittaan harjoituksen liikenneturvallisuusupseeri tarkasti vaunujemme kunnon ennen niiden vientiä halleille. Kyseisen yliluutnantin ääni raikasi yläkentällä siihen malliin, että se taisi saada jokaisen vaunuparin tekemään vaunuillensa vielä viimeisen siivoussilauksen juuri ennen tarkastusta.
Sitten alkoikin olla viikoittaisen lomillelähdön odottelun aika. Joku ehti sen aikana todeta netin tj-laskurista, että lukemamme oli juuri tipahtanut alle tuhannen tunnin. Tästä hetken riemusta tunnelma ehti kuitenkin vielä vähän kiristyä, kun arvioitu lähtöaika siirtyi aina vain tuonnemmas. Milloin tuli tieto, että meille onkin tilattu päivällinen, kaikki mukesiin mars, ja milloin jonkun kypärä oli hukassa...
Lopulta lomille sentään lompsahdettiin suht kohtuullisesti kuuden kieppeillä. GTJ oli tuolloin 42, josta ainakin puolet lomia... Vähiin käy ennen kuin loppuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti