Itkoilua Isosaaressa

Su 14.11. - Leppoisa lomiltapaluu

Parkkipaikalta kassulle kävellessäni ehdin laskeskella, että tämän jälkeen palvelusajalleni mahtuu enää seitsemän sunnuntaita. Vähiin alkavat siis käydä nämä vuoden mittaan niin tutuksi tulleet, yleensä sunnuntaiset lomiltapaluuillatkin. Ne muuten onnistuvat jotenkin kummassa olemaan usein hyvinkin hauskoja ja letkeätunnelmaisia, vaikka vielä kotoa lähtiessä harvemmin hymyilyttää.

Tälläkin kertaa riitti, että astui kassun ovesta sisään ja törmäsi heti alakerran käytävällä pariin pasikuskikollegaan, joiden kanssa alettiin vaihtaa kuulumisia. Sain saman tien raportin viime perjantain hauskoista sattumuksista ja kootuista töhöilyistä, jotka olin lomieni takia missannut. Eipä siinä voineet suupielet muuta tehdä kuin vääntyä messingille.

Tuvassa rento meininki ja läpänheitto sen kun jatkuivat, välillä katsottiin jonkun läppäriltä salkkarit, ja taidettiinpa sitä laskeskella pienentyneen aamukasamme tasaista hupenemisvauhtiakin. Niinpä taas kerran saattoi ruveta nukkumaan ja odottamaan alkavaa palvelusviikkoa hyvillä fiiliksillä. Vaikka firman hommia ja kassuelämää ei varmaan vuoden jälkeen pahemmin jääkään kaipaamaan, niin yhtä asiaa varmasti jää: inttikavereita ja yhteishenkeä.


Ma 15.11. - Pakkailua

Edellisellä viikolla oli ollut alfa-joukkueen J1T-harjoitus, jossa itsekin olin kuskina, ja tällä viikolla puolestaan oli kaikilla muilla joukkueilla J1T-leirin vuoro. Muut pasikuskit luonnollisesti lähtivät pasien tai kuormureiden kanssa leireilemään, mutta itsepä kuuluin siihen kolmen kuskin joukkoon, jonka oli määrä lähteä rykmentin ITKK-leirille Isosaareen.

12.7 ITKK 96:han on siis ilmatorjuntakonekivääri (YouTubesta löytyy kuvapätkiä), jollainen on mahdollista törkätä myös pasin katolla olevaan kehälavettiin. Senpä takia tälle rykmentin leirille oli ITKK-ampujien lisäksi lähdössä myös jokunen pasimies. Itkoleiri alkoi kuitenkin vasta tiistaina, joten maanantai meni vielä leppoisissa merkeissä ja pakkaillessa.


Ti 16.11. - Itkon käsittelyä

Marraskuisen tiistaiaamun pimeydessä Isosaareen lähtö ei heti herätyksen jälkeen tuntunut järin innostavalta.  Kiinnostuskiikarit olivat hieman huurussa, kuten on tapana sanoa. Mieli kuitenkin muuttui aikas nopsaan, kun olimme istuneet 1.JK:n auditoriossa leirioppitunnilla. Harjoitusta johtanut kapu vaikutti ihan kohtuuden mieheltä ja leirin ohjelmakin kaikin puolin hyvältä.

Päiväkin alkoi olla jo valjennut kun tallustelimme Santahaminan päälaiturille taistelu- ja kenttävarustuksen kanssa. Enpä muuten ollut kävellytkään ison repun kanssa sitten huhtikuun; sen jälkeen kun on aina voinut dumpata kenttävarustuksen leiriviikon ajaksi pasiin... Tällä kerralla oli tosin melkoisena mukavuustekijänä se, että omaa rynkkyä ei otettu laisinkaan mukaan.

Jurmokyyti Isosaareen ei kovin kauaa kestänyt, eikä liioin kolmen puolijoukkueteltan pystyttäminenkään. Ennen varsinaisen koulutuksen aloittamista noin 30-henkinen joukkiomme käveli paikalliseen muonituskeskukseen lounaalle. Pieni varuskunta, pieni mukes, hyvä ruoka - se taisi olla itse kunkin toteamus maukkaan lihapullalounaan jälkeen.

Puolenpäivän jälkeen aloitettiin itkon käsittelykoulutus. Oo-Sastoo, lepoo, Oo-Sastoo. Ilmasuojaan! Leko etelässä! Oo-Sastoo - kolmiriviin järjesty, mars mars! Ilmasuojaan! Menee menee!  Koulutusta vetäneen luutnantin ärjyntäaloitus oli aikas shokeeraava - ihan P-kauden meininkiä, ja tiukemmasta päästä siltikin. Hetkisen ehti ajatella, että millainenhan tästäkin leiristä oikein tulee.

Mä heräsin tuossa noita aselaatikoita nostellessa, niin nyt olette tekin hereillä oli kuitenkin seuraava toteamus. Ja tämän jälkeen kyseisestä lutista paljastuikin ihan asiallinen, jopa omalla tavallaan rento kouluttaja. Sykkiminen jäi sikseen, ja rupesimme treenailemaan tarkasti ja hartaasti itkon käsittelyä. Kuljetuskomppania-aikaiset itkokoulutukset antoivat hyvän pohjan, mutta kertaus oli enemmän kuin paikallaan.

Kun lataamiset, patruunanpoistot, piipunvaihdot sun muut alkoivat sujua, ryhdyimme valmistelemaan seuraavan päivän ammuntoja. Alkuun kannettiin aselaatikko jos toinenkin viereiselle kalliokumpareelle, jonne sitten pystyteltiin tukikohtajalustoja miltei ruuhkaksi asti. Niiden päälle kiinnitettiin sekä apuaseita että itse itkoja. Kun ampumapaikat olivat valmiina, palasimme teltoille keventämään taiseluvarustuksen pois, ja jatkoimme sitten mukesiin päivälliselle.

Ruokailun jälkeen haettiin vielä polttopuita, ja sitten olikin iltavapaan vuoro. Iltapalaa mukesissa, istuskelua paikallisessa sotkussa ja lopulta hengailua teltalla kaminaa sytytellen. Ei ollenkaan hullumpaa leireilyä.


Ke 17.11. - Ammuntaa ja asehuoltoa

Yli puoli vuotta olen voinut nukkua kaikki telttayöni ilman kipinä- tai muitakaan vahtivuoroja, koska olen aina ollut leireillä kuskina ja kuskithan tarvitsevat ne yhtäjaksoiset kuuden tunnin unosensa. Nyt ei kuitenkaan ollut mitään ajokkia mukana (vaikka alunperin pitikin olla yksi pasi), joten pääsin nyt sitten tämän kerran nauttimaan öisten vahtivuorojen ihanuudesta. Nakkina oli kalliolla pönöttävien aseiden vahtiminen kello 00-02, onneksi sentään parin kanssa. Itkojen lisäksi ehdimme kyllä kaihoisasti katsella tumman meren takana siintäviä kaupungin valojakin.

Kello 5.30 makoisaan uneen sekoittui metallinen kalina, joka oli peräisin mistäpä muustakaan kuin kaminasta. Kipinämikkohan se siinä halolla hakkasi kaminan kylkeen herätystä huudellessaan. Taas joutui vähän kiinnostusta keräilemään, kun silmät ristissä vääntäytyi ulos pimeään ja kylmään, mutta muun muassa mukesin maukas aamiainen vasta paistettuine sämpylöineen kohotti fiilistä jo aika merkittävästi.

Aamupalan jälkeen pukeuduttiin. Ja pukeuduttiinkin oikein huolella, sillä taisteluvarustuksen alle linjattiin yleisen toiveen mukaisesti ns. gonarotsi eli pakkastakki m/91. Suht tukeva olohan siinä kieltämättä tuli, kun päällä oli t-paita, poolo, villapaita, maastopuvun takki ja vielä gonarotsi, sekä niiden päällä tietenkin vielä lusu ja tetsari. Jalassa oli pitkät kalsarit, nallehousut ja maastopuvun housut.

Vaikka lämpötila oli vain nollan tuntumassa, eikä tuulikaan ollut erityisen kova, niin ei tuo mitenkään liiallista pynttäytymistä ollut. Itse asiassa varustus osoittautui hyvinkin sopivaksi, sillä koko aamu ja aamupäivä kului ampumapaikalla lähinnä seisoskeluun ja ajoittaiseen rauhalliseen kävelyyn. Ammunnoissa oli oikein mukava olla, kun ei missään vaiheessa tuntunut kylmältä.

Itse ammunnat soljuivat suunnitellusti läpi lounaaseen mennessä. Jokainen ampui aluksi apuaseella (käytännössä itkon jalustaan kiinnitettävä tavallinen 7.62 rk) kolmekymmentä valojuovaa merelle viritettyihin pintamaaleihin 300 metriin ja 600 metriin. Seuraavalla kierroksella ammuttiin 2 x 30 valojuovaa ilmamaaliin, eli PSPR:n "kääpiöilmavoimien miesten" lennättämää lennokkia kohti. Osuminen oli tässä hommassa toissijaista, sillä apuasetreenin ideana oli erityisesti treenata itkon tukikohtajalustan ja heijastintähtäimen käyttöä, sekä myös harjoitella tähtäyspisteen muuttamista vieressä tähystävän lataajan havaintoja kuunnellen.

Kun rynkyn kudeilla oli treenattu, siirryttiin ampumaan oikeilla itkoilla. Alkuun vyötettiin 20 kutia siten, että joka toinen kuula oli kova ja joka toinen valojuova. Niitä ammuttiin 300, 600 ja 900 metrin pintamaaleja kohti. Sitten käytiin vielä kahteen kertaan ampumassa 30 kudin vyöt lennokkia päin.

Ammuntojen jälkeen oli varsin hyvä fiilis siitä, että tuli päästyä ja lähdettyä tälle leirille. Olihan tuo ihan hieno kokemus päästä kokeilemaan itkon jytkettä, vaikkei se nyt parin ensimmäisen sarjan jälkeen kovinkaan kummoiselta enää tuntunut. Aseen vieressä lataajana seistessä rytkytys tuntui ehkä himppasen kovempana kuin ampujana ollessa.

Kun vielä kuditkin lähtivät ihan suht hyvään suuntaan, ja valvojaskappareilta tuli pariin otteeseen kehuja erityisesti hyvistä korjausliikkeistä, niin ihan hyvä makuhan näistä ammunnoista jäi. Hauskaa päästä vielä näilläkin aamuilla kokemaan jotain uutta ja "jännää".

Maastolounaan jälkeen pakkailtiin aseet ja jalustat laatikoihin, ja roudattiin ne Peninniemen mäen päältä alas kuorma-auton kyytiin. Tässä vaiheessa meinasti tulla jo vähän lämmin, mutta heti kohta käytiinkin teltalla keventämässä varustusta. Sen jälkeen iltapäivä jatkui Isosaaren kasarmilla.

Ensimmäisenä roudattiin taas ne pahuksen laatikot autosta alakerran käytävälle, jossa ruvettiin ohjattuun asehuoltoon. Hommaa veti reissussa mukana ollut teknikkoluutnantti, jonka kanssa homma tehtiinkin varsin pedantisti. Itkojen, jalustoiden ja muiden rensseleiden huoltoon vierähti nelisen tuntia. Välillä käytiin mukesissa syömässä ja lopuksi kannettiin vielä kerran samat, painavat laatikot kuorma-auton kyytiin.

Huollon jälkeen ilta kului leppoisasti sodessa, iltapalalla ja saunassa. Tuuli yltyi illan mittaan, ja nukkumaanmenon aikoihin mukaan kuviohin tuli myös voimistuva rännänsekainen vesisade. Muutaman tunnin unien jälkeen heräsin naamalleni tippuvaan veteen, mutta paikkasin tilannetta kaivautumalla syvemmälle makuupussiin.


To 18.11. - Marrasmyräkkää ja sotilaallista voimaa

Aikaisen aamun hyvät uutiset olivat siinä, että neljästä viiteen kipinää pitänyt heppu tarjoutui pitämään myös meikäläiselle kuuluneen viimeisen puolituntisen. Huonot uutiset puolestaan olivat ne, että tuulen tuiverrus oli kaatanut ainakin yhden nurkan teltastamme, ja lötkön kankaan läpi telttaan oli tiputellut vettä sieltä sun täältä. Niinpä yksikään vaatteeni tai varusteeni ei ollut täysin kuiva, tosin mikään ei onneksi ollut ihan läpimärkäkään.

Mikään kovin viehättävä aamufiilis ei ollut, kun kömmin kosteasta teltasta ulos kosteissa tamineissa. Ulkona puhalsi kunnon puhuri, lähes myrskytuuli, ja sen mukana tuli vettä ja räntää vaakasuorassa. Lisäksi oli tietysti pilkkopimeää, ja niin luonto kuin kaikki varusteemmekin olivat enemmän tai vähemmän litimärkiä. Siinä sitten purettiin telttaa, yritettiin laskea kalustoa ja suunnattiin lopulta muonituskeskukseen aamiaiselle.

Keli oli niin huono, ettei se oikeastaan edes ketuttanut. Sitä vaan meni tuulessa ja tuiverruksessa eteenpäin. Tieto siitä, että lähitunteina pääsee takaisin lämpimälle ja kuivalle kassulle Santahaminaan lämmitti kummasti. Ehdittiinpä sitä venekyytiä odotellessa hetki viettää aikaa myös Isosaaren kasarmilla.

Laiturissa ollut jurmo keikkui melkoisesti aallokossa, kun roudailimme varusteitamme paatin kyytiin. Vesisade oli onneksi jo vähän vähentynyt. Ennen kuin reippaan aallokon maustama merimatka saattoi alkaa, ehdittiin kokea myös tragikoominen tilanne, kun yhden taistelijan kypärä (korvaushinnaltaan aika lailla kalleimmasta päästä varusteluetteloa) pudota plumpsahti veteen, ja tietenkin juuri siitä hädintuskin kypärän mentävästä välistä, joka veneen ja laiturin väliin jäi. Tilanne sai kuitenkin onnellisen lopun, kun skapparit onnistuivat noukkimaan kypärän venehaan avustuksella ylös merestä.

Santiksen päälaiturilla meitä vastaanotti ensilumi, joka tosin oli hyvää vauhtia muuttumassa loskaksi. Se ei kuitenkaan menoa pahemmin haitannut, sillä olihan koko varustus jo valmiiksi enemmän tai vähemmän märkä. Tuntuipahan ainakin lämpimälle ja kuivalle kasarmille palaaminen mukavalta, ihan kuin olisi kotiinsa tullut.

Varusteiden kuivumaan virittely ja purkaminen sujui hymyssä suin, sillä tuvassa meitä lähinnä uitetulta näyttäviä itkoleireilijöitä oli vastaanottamassa koko muu pasikuskikaarti, joilta tietysti saatiin jokunen hetki kuittailua. Yksikön harjoitusviikko oli nimittäin edennyt kassumajoitusvaiheeseen juuri sopivasti myrsky-yöksi.

Iltapäivän mittaan ehti ottaa kunnon päiväunet, mutta niiden jälkeen pieni epätieto alkoi vallata alaa. Ensin pelättiin tietoa tulevasta telttayöstä, joka ei juuri nyt tähän saumaan tuntunut hirveän houkuttelevalta vaihtoehdolta. Pian alkoi onneksi liikkua juttua siitä, että nukuttaisiin sentään kassulla tämä viimeinen yö, mutta seuraava mietyttävä aihe oli illan ohjelma. Meitä itkk-leiriltä tulleita, ajohommattomia kuskeja kun saattoi odottaa myös aketuksen perusteiden treenaaminen Helsinki-simussa, joka ei sekään hirveämmin innostanut.

Kun käsky viimein tuli, ilta muuttui kertaheitolla hyväksi. Tehtävänänne on näyttää k-valtiolle sotilaallista voimaa. Ja se tapahtui pasimiehille sopivasti siten, että lähdimme kiertelemään Santahaminaa kolmen pasin letkassa. Kuusi kuskia ajoi, ja me loput sekä muutama komento- ja huoltojoukkueen taistelija miehitimme sitten pasien takaluukut ja koitimme näyttää uhkaavan särmiltä sotilailta.

Parin tunnin ilta-ajelu oli mitä letkein. Itse olin siis tällä kertaa pasissa matkustajana, mutta se ei haitannut pätkän vertaa. Otin nakkipipon päähän ja menin radistin paikalle, joten pystyin juttelemaan ajajan ja johtajan kanssa samoilla linjoilla koko ajelun ajan. Kun päällekin oli tullut laitettua riittävästi vaatetta, eikä kylmä päässyt yllättämään, niin hommahan oli kuin olisi pasikurssille palannut. Leppoisaa ajelua sinne sun tänne. Ja nyt kun ei enää opeteltu, sana oli vähän väliä vapaa myös diipadaapalle. Kaikki mahdolliset tiet ja maastourat ehditiin illan mittaan koluta, ihan kuten aikanaan kurssillakin.


Pe 19.11. - Nakkeja ja pikkupakkasta

Aamu aloitettin virittelemällä kaiuttimista ilmoille päivän tj-teemabiisi: Dannyn Seitsemän kertaa seitsemän.

Muuten päivä kului rötväillessä, ja välillä pieniä nakkeja suorittaen. Ensi viikolla meidänkin komppaniamme lähtee sotimaan rykmentin taisteluharjoitukseen, joten tämän leirin ajoneuvoja ei palautettu, mutta niitä piti sen sijaan käydä tankkailemassa. Lisäksi aikaa kului muutaman uuden ajoneuvon hakemiseen sekä ajokkien järjestelyyn yläkentällä.

Vallitsevana säätilana oli mukava, pikkupakkasen maustama kuiva pilvipouta. Edellispäivän sohjot olivat jäätyneet jääkoppuraksi. Vaikka varsinainen lumipeite ei vielä ollutkaan kummoinen, niin haju-, tunto kuin näkömuistikin bongasivat silti erilaisia aistimuistoja edellisen ennätystalven p-kaudesta.
 
Reservin talvi alkaa selvästi tehdä tuloaan...