Pasikuski haastattelussa

Tänään jäljellä 16, ja niistäkin lomilla vielä 9. Nyt on jo niin vähän, ettei sitä edes meinaa tajuta. Vaikka asian tiedostaa, sitä ei vaan vielä yksinkertaisesti ymmärrä, että tämä vuoden kestänyt vihreissä vaatteissa käppäily ja kasarmilla asuminen on ihan kohta ohi.

Mutta ainakin nyt voi jo hyvällä omallatunnolla sanoa, että tämän Firman hommat on nähty. Niinpä intouduin kirjoittelemaan vähän tällaista loppuhaastattelun tynkää, nyt kun kerran asioita, tapahtumia ja ilmiöitä voi viimein tarkastella jälkiviisaasti ja kokonaisuutta katsoen. Tiedä vaikka näistä aatoksista olisi jotain iloa jollekulle palvelukseen pian tai myöhemmin astuvalle. Toivottavasti on.

***

Kaartinjääkäri Hietsu, olet nyt ollut palveluksessa himpun verran vajaan vuoden. Mikä on päällimmäinen fiiliksesi? Vähän sellainen helpottunut voittajafiilis tässä alkaa olla. Kyllä se 362 aamua on oikeasti aika pitkä aika, ei siitä pääse mihinkään. Mutta joskus sekin näemmä loppuu, onneksi. 

Niin, TJ:n laskeminen on vissiin tullut tutuksi vuoden mittaan? Onhan se. Tosin ehkä ensimmäiset puoli vuotta meni niin, että vaikka päivän TJ-lukeman tiesikin, ei sitä tullut sen kummemmin ajateltua. Korkeintaan ehkä naureskeli itsekin sille, että on vielä niin paljon aamuja. Heinäkuussa tuntui ensimmäistä kertaa hienolta, kun puolet oli jo takana. Mutta vasta TJ-satasen rikkouduttua se luku tuntui oikeasti pienentyvän; silloin sitä nollaa saattoi jo oikeasti alkaa vähän odottaa. Viimeiset kympit hurahtivat kyllä nopeammin kun olisin uskonut.

Sua ei kuitenkaan tunnu pahemmin painavan se, että olit intissä sen 12 kuukautta etkä kuutta tai yhdeksää? No ei, koska olin alun alkaen varautunut olemaan sen vuoden. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se tuntunut pitkältä ajalta. Onhan se tuplasti sen verran, minkä kuuden kuukauden säkit maastopuvussa viihtyvät!

Eli tosimiehet on vuoden? Heh, no voihan sen noinkin sanoa... Kyllähän se pisti huvittamaan, kun heinäkuussa tulleet kuuden kuukauden jätkät sanoivat lokakuussa olevansa kovinkin gonahtaneita ja kaiken nähneitä, vaikka olivat olleet intissä 182 aamua meikäläistä vähemmän. Että kyllähän me kuskit aika kovia jätkiä ollaan! :D  Vaikka varmaanhan jokainen meistä olisi suostunut lähtemään kotio siinä yhdeksän kuukauden kohdalla kuten pasikuskit vielä pari vuotta sitten tekivätkin.

Varmaan näin. Mutta kaiketi olit kuitenkin ihan tyytyväinen kuskihommiisi? Olin kyllä. En ole päivääkään katunut sitä, että halusin aikanaan kuljetuskomppaniaan. Taannoiset neljä kuukautta kuljussa olivat kyllä todella mukavaa aikaa. Ja meikäläisellä kävi vielä tosi hyvä tuuri siinä, että päädyin sittemmin pasikuskiksi juuri 2. JK:hon ja sieltä SpolKkiin.

Mikäs niissä yksiköissä on niin hyvää? No mehän ensinäkin sirryimme pois kuljusta muita pasikuskeja aiemmin, ja kun noissa spollehommissa vielä käytetään verrattain paljon paseja, niin ajamaan pääsee enemmän kuin muissa yksiköissä. Lisäksi nuo sotilaspoliisikuvioita sisältävät harjoitukset ovat perusryynäystä kiinnostavampia, ja ajamaan pääsee niissä enemmän myös saaren ulkopuolelle. Ja ennen kaikkea nyt kun on nähnyt tuttujen kuskien menoa ja meininkiä muissa yksiköissä, niin kyllä kuskien kohtelu 2. JK:ssa ja varsinkin SpolKissa tuntuu olevan sieltä parhaasta päästä.

Mitä tarkoitat kuskien kohtelulla? Sitä, että tuolla kuskikaudella olemme kuitenkin erikoiskoulutettua, maksimiajan palvelevaa ja ennen kaikkea vanhemman saapumiserän miehistöä, niin kyllä sen pitäisi jossain myös näkyä. Jos mitään vapauksia ei anneta, ja aivan kaikki nuoremman saapumiserän ryynäykset ja muut hommat pitäisi käydä suorittamassa, ja vielä oletetaan, että intoa olisi tallella yhtä paljon kuin 182 aamua vähemmän palvelleilla, niin pahasti ovat skapparit hakoteillä aatoksissaan. Sehän on kuin kävisi kaksi kertaa intin, mikä ei kaiketi ole tarkoitus - eikä varsinkaan oikeus ja kohtuus.

Sinun yksiköissäsi kuskeja kuitenkin kohdeltiin hyvin? Joo, täytyy kyllä olla tyytyväinen, kun on nähnyt, miten asiat olisivat voineet olla. Kyllähän me 2. JK:ssa oltiin yksikön palveluksessa ja meiningeissä mukana oikeastaan ihan samalla tavalla kuin spol-miehistökin, mutta se oli ymmärretävää, kun olimme kaikki samaa saapumiserää. Ja toisaalta oli kuitenkin aika paljon harjoituksia, joissa meidän hommana oli vain jäädä pasin luokse, kun muut tappelivat - kun eihän meillä ollut spol-koulutustakaan. Mutta niinhän sen pitää mennä; spollet spolleilee ja kuskit kuskailee. SpolKissa sitten taas oli nuorempaa saapumiserää, ja siellä me saimme mennä ja olla aika vapaasti, kunhan omat hommamme hoidimme kunnialla. Ja toisaalta meille annettiin myös koulutusvastuuta vaunujen käyttöön liittyen, mikä osoitti sekin tiettyä arvostusta.

No voiko tuohon itse vaikuttaa, mihin yksikköön kuskiksi päätyy? Kyllä ja ei. Jos olet P-kauden talvella 2. JK:ssa tai kesällä SpolKissa, ja päädyt sittemmin pasikuskiksi, olet sitten kuskikaudenkin näissä komppanioissa. Näin ainakin meillä. Jos taas olet ollut P-kauden jossain muussa yksikössä, voit toki pasikuskina yrittää anoa pääseväsi näihin komppanioihin, mutta se joko lykästää tai sitten ei.

Sitten se klassinen kysymys. Suositteletko pasikuskin hommia muille? Jos tuntee yhtään kiinnostusta kuskihommia kohtaan, eikä 362 vuorokautta tunnu täysin mahdottomalta ajatukselta, niin suosittelen ilman muuta! Joka hommassa on tietysti hyvät ja huonot hetkensä, mutta ainakin jos Santikseen on menossa, niin pasikuskin hommat ei ole pöllömpi vaihtoehto.

Tuommoisia paseja ei kuitenkaan siviilissä ole, koetko että tuosta pasikuskin koulutuksesta voi kuitenkin olla hyötyä siviilissä? Kyllä, ehdottomasti! Mehän saamme ensinäkin ihan saman ajo- ja ammattipätevyyskoulutuksen kuin pelkät C-kuskitkin, ja siihen päälle tulee sitten melkoisen hyvä, kuuden viikon pasikurssi. Sen aikana pääsee kyllä ajamaan ja johtamaan ihan tosissaan, ja myös rakennekoulutusjakso on kiinnostava. Itse ainakin opin sen aikana paljon uutta moottorin toiminnasta ja autotekniikasta ylipäätään. Ja kaiken tämän koulutuksen päälle tulevat tietysti ne ajohommat.

Millaista se pasin ajaminen oikeastaan on? Periaatteessahan se on kun ajaisi automaattivaihteista maastokuorma-autoa, eli aika helppoakin. Omat erikoisuutensa siihen tuovat oikeastaan vain se, että ajajan paikalta on aika rajoittunut näkyvys varsinkin etuviistoon ja sivuille, joten ajaminen on aina parityötä vaununjohtajan kanssa. Ja toinen ero normikuormurilla ajamiseen on pasin leveys; 2,88 metriä plus kyljissä killuvat kitkaketjut tuntuu kyllä kaistalla selkeästi leveämmältä kuin normaali kuorma-auto (2,55 tai max 2,60).  Toisaalta kun on tottunut pasilla ajelemaan, niin normaali kuorma-auto tuntuu melkeinpä kapealta.

Niin, tosiaan, pasissa on aina ajaja ja johtaja. Toimit vissiin molempina? Kyllä, joo. Kurssin myötä saadaan sekä ajaja- että johtajapätevyydet. Ja ainakin oman parini kanssa ollaan hyvinkin tarkaan menty fifty-fifty -vuorotellen.

Kumpi on ollut mieluisampi homma? Ajaminen vai johtaminen? No jos täytyisi valita vain toinen, niin kai mä mieluummin ajaisin. Mutta tosiasiassa se on ollut kyllä oikein mukava juttu, että on päässyt olemaan kummassakin hommassa. On tullut vaihtelua ja erilaisia haasteita. Ei se vaununjohtajakaan aina mikään luukussa seisova koriste ole.

Mitä kaikkea vaununjohtaja oikein tekee? Periaatteessahan vaununjohtaja määrää, että miten ja mistä vaunu kulkee ja ajaja vastaa vain teknisestä toteutuksesta. Esimerkiksi vaunu ei koskaan saa lähteä liikkeelle ilman johtajan vaunu mars -komentoa. Mutta eihän se ajajakaan nyt mikään idiootti ole, eli kyllä ajaja aika pitkältikin pystyy ajelemaan omien havaintojen ja ajatustensa mukaan. Johtajaa tarvitaan sitten lisäsilminä risteyksissä, ahtaissa paikoissa, kaistanvaihdoissa, peruutuksissa sun muissa. Ja tietysti johtaja on sitten se henkilö, joka ensisijaisesti on yhteyksissä ryhmän- ja joukkueenjohtajiin ja joutuu miettimään myös sitä, mitenkäs päin ja minne tämä vaunu nyt ajettaisiin taisteluteknisesti.

Mitkä ovat olleet haastavimpia tilanteita johtajalle? No kyllä tietysti tuolla keskustan vilskeessä saa olla tarkkana, mutta se on ollut vaan mukava haaste. Ehkä vaikeimpia paikkoja ovat olleet jotkut taisteluharjoitusten hetket, joissa pitäisi salamannopeasti tajuta, että mihin ja miten päin tämä vaunu nyt saataisiin nopeasti, turvallisesti ja oikeaoppisesti jalkauttamaan porukkaa. Toisaalta ne ovat olleet hyvää nopean päätöksenteon harjoittelua.

Vielä pari sanaa tuosta parityöskentelystä. Saitteko itse valita, kenen kanssa teette hommia? Kyllä saatiin joo. Meitä siirtyi aikanaan kuljusta 2.JK:hon kymmenen pasikuskia, ja se oli oikeastaan heti alusta alkaen aika selvää, että ketkä tekee kenenkin kanssa hommia. Kaikki leirit ja pidemmät ajorupeamat ajelinkin sitten saman jampan kanssa. Oltiin itse asiassa jo kurssilla ajeltu jonkin verran yhdessä, ja huumorintajukin oli aika samansuuntainen, joten meillä toimi yhteistyö oikein mukavasti. Tokihan sitten joskus jotain lyhyempiä siirtoja tai keikkoja tuli ajettua muidenkin kanssa.

Ajajalla ja johtajalla on nuo vaunupäähineet, ja juttelette sisäpuhelujärjestelmän kautta. Kuinka muodollista se juttelu siellä on? Ei se ole... Heti kurssin jälkeen aina vain enenevässä määrin tuli rutiinia hommiin, ja pystyi ruveta ajon aikana heittämään läpyskää. Tietysti sitten kun vaikka risteys tulee, niin läpänheitto keskeytyy siksi ajaksi, että tilanne on selvä, ja taas voi juttu jatkua.

Käytittekö kuitenkin virallisia käskyjä, vai muodostuiko teille ihan oma vaununjohtamiskieli? Ne viralliset on sen verran lyhyitä ja ytimekkäitä, eli hyviä, että kyllä niitä aika pitkälti tuli käytettyä, varsinkin kun tuolla liikenteessä mentiin. Toki ne käskyt joissain tilanteissa vähän muotoutui lepsummiksi. Vaikka joku siirto kuljetuskeskukselta yksikön pihaan, jonka reitin kummatkin tietää paremmin kuin hyvin, niin kyllä siinä aika äkkiä risteys vasempaan, vapaa saattaakin olla vaan joo vapaa.

Pystytkö antamaan lyhyen esimerkin ajajan ja johtajan välisestä juttelusta vaunun liikkuessa? Heh,  koitetaanpa nyt sitten improvisoida jotain... Otetaan tähän nyt tämmöinen kuvitteellinen lähtö jollekin caselle Santiksen yläkentältä kohti Hertsikkaa:

J: Joo eli mennään sit Fopan perässä... Meil on vissiin ovet viel auki?
A: Joo... nyt meni kiinni. (Taustalla kuuluu kyytiläisten SALVATTU -huuto). Ja salvattu.
J: Jep... Sitten vaan noiden perään ja vaunu mars.
A: Vaunu mars. Voi vissiin käännellä heti.
J: Joo, voi.
(Vaunu tulee Ässä-kassun ja 1. JK:n välistä kohti päätien risteystä)
J: Ja vasuriin mennään... Valuta vaan lähemmäs... Vapaa.
A: Vapaa.
A: Oliks se siellä Hertsikassa sit Shellin kohdalta oikeelle ja heti eka oikeelle?
J: Joo, niin se musta oli.. tai katellaan nyt meneeks noi kumpaa kautta. 
A: Nii joo.
(Pysähdytään STOP-risteykseen)
J: Ootellaan toi yks paku tosta. Vaunu mars vapaa.
A: Mars. Muistakko muuten viimeks kun se Mihkonen tuli jotain valittaa meille ku oltiin siellä.. hehheh.
J: Haha joo.. Se on kyl kans ihme äijä.
A: Senhän mielestä tähän hommaan käy kuka vaan, kellä on kädet ja jalat. 
J: Joo.. heheh. Ja miten se oli.. Me ollaan jääty kovasti jälkeen tässä sotilaspoliisikoulutuksessa..
A: Nii-i, ylläri, kun ei olla semmosta ees saatu..
(Portilla)
J: Jepp.. Jaaa vaunu mars.
A: Mars.
(Hevossalmen sillalla tulee bussi vastaan) 
A: Mites linja?
J: Linja hyvä. Kolkyt senttii.
J: Tää osaa sitten olla tylsä tie johtaa...
A: Nii o joo... 
(...)
J: Kaista oikeelle...
A: Kaista oikeelle...
J: Vapaa.
A: Vapaa.
J: Risteys oikeelle... venataan yks fillari..
A: Oikeelle.. venataan..
J: Ja vapaa.
J: Jaa kato tuol on toi Lihapulla huitomassa.. mennään tosta oikeelle vapaa.
A: Vapaa.. Käännetään varmaan keula tonne päin.
J: Joo, sinne... voi kääntää... nyt suoraan
A: Suoraan.
J: Ja siit kääntele tonne Audii kohti
A: Jep
J: Siin on hyvä. VaunuSeis.
A: Vaunu seis. Mä vedän nakkisuojat alas.
J: Joo vetäse. Ja jalkautetaan.


Kyllähän tuosta vähän käsitystä sai. Kiitoksia haastattelusta ja tsemppiä viimeisiin päiviin! Kaiketi saamme vielä kuulla loppufiiliksesikin tämän blogin kautta? Kiitoksia vaan! Jos jotain  kysyttävää jäi, niin kommenttilootan kautta voi laittaa. Ja kyllä, on tässä vielä jokunen teksti tännekin tulossa.