tag:blogger.com,1999:blog-76424230876825395652011-10-11T20:58:53.218+03:00Stadilaisen liikenneteekkarin inttikuulumisia. Santahamina I/10.<br> P-kausi:  2. JK  |  E- ja J-kausi:  KuljK  |  G-kausi:  2. JK  &amp;  SPOLKHietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.comBlogger681100tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-91124998677009570712011-07-06T21:17:00.002+03:002011-07-06T21:25:15.135+03:00Käväisin tänään Santiksessa morjenstamassa yhtä perjantaina kotiutuvaa kaveria. Sotilaskoti oli ihan entisellään, mutta fiilis oli uusi: puoli vuotta ilman sodea, ja nyt yks kaks siellä samoissa tutuissa pöydissä vihreiden miesten ympäröimänä, mutta omissa kuteissa ja ilman aamukasan painoa. Sitä oli yhtä aikaa jotenkin täysin ulkopuolinen ja samalla myös niin tutun kotoisa olo.<br /><div><br /></div><div>Sotkumunkkia syödessä tuli laskeskeltua, että oma TJ:ni on nyt ehtinyt turvallisesti miinuksen puolelle 180 aamun veran. Tuo puoli vuotta reservissä on antanut jo sen verran etäisyyttä omaan inttivuoteen, että nyt voisi olla sopiva hetki kirjoittaa vielä muutama sana siitä, mitä siitä oikein jäi käteen.&nbsp;</div><div><br /></div><div><b>Reservin kaartinjääkäri Hietsu, terve taas. Miltäs siellä Santiksessa näytti?&nbsp;</b>Moro! Tuttuja näkymiä... Hassun kotoisa olo tuli, halusipa sitä tai ei.</div><div><br /></div><div><b>Joku on joskus sanonut, että ”Silloin kun on intissä, sieltä haluaa pois, ja kun sieltä pääsee pois, sinne haluaa takaisin”. Onko se näin? </b>Kyllä tuossa jotain totuuspohjaa on... En nyt sano, että haluaisin käydä intin uudestaan, mutta niin vaan niitä armeija-ajan hyviä puolia tahtoo olla vähän jopa ikävä. Inttikavereita, huumoria, sitä sellaista rentoa yhteishenkeä sekä sitten hauskoja hetkiä koulutuksissa tai pasin ratissa... Olihan se vaan monella tavalla helpon huoletonta aikaa; firma sanoi mitä tehdään ja milloin tehdään, ruokaa sai määräaikaan ja vapaa-aikaa osasi todella arvostaa.&nbsp;</div><div><br /></div><div><b>Kivaltahan tuo kuulostaa… Miksi sitä kotiutumista sitten niin odotetaan?&nbsp;</b>Sanopa muuta... Sehän siinä intissä varmaan eniten painaa, että omia vapauksia rajoitetaan ja yks kaks mennään täysin PV:n ehdoilla. Kun siellä vuodenkin verran eleli, niin totta kai eteen tuli paljonkin turhan tuntuisia hetkiä ja kokonaisia päiviä, jolloin sitä ajatteli, että nyt voisi olla jossain ihan muualla tekemässä jotain paljon kivempaa tai hyödyllisempää.&nbsp;</div><div><br /></div><div>Toisaalta varmaan juuri siksi ne hyvät hetket tuntuivat juuri niin hauskoilta, ja jäivät sitäkin vahvempina mieleen. Ei intti olisi intti, jos sitä käytäisiin kotoa käsin päiväkouluna, vaan siihen hommaan kuuluu se ns. vankeudessa eläminen. Se kyllä yhdistää joukkoa, mikä lienee tarkoituskin.&nbsp;</div><div><br /></div><div>Ja aika kyllä tosiaan kultaa muistot. Ne kaikki odottamiset, evvk-fiilikset jonkun tylsän harjoittelun edellä tai vaikkapa kurjat olosuhteet jäävät muistoissa taka-alalle. Tai oikeastaan muuttuvat mielessä sellaisiksi ”niin me vaan siitäkin selvittiin” -tyyppisiksi hyväntahtoisiksi hymähdyksiksi. Vaikka sitä muistaa, että ajoittain ketutti, niin näin jälkikäteen on kyllä vaikea purnata.&nbsp;</div><div><br /><b>Mitenkäs sunnuntai-iltojen lomiltapaluut? Niitähän monet sanovat ehkä v*tuttavimmiksi hetkiksi armeija-aikana. </b>Nojoo, sen sunnuntaifiiliksen kyllä varmaan jokainen intin käynyt tietää. Eihän siinä useinkaan osannut kauhean kummoisia juttuja sunnuntaina tehdä tai ainakaan täysillä nauttia vapaasta, kun tiesi että kello 21 on oltava taas takaisin kassulla. En mä nyt tiedä, oliko se varsinaista v*tutusta, mutta varsinkin siinä lähdön hetkellä tahtoi sellainen hivenen haluton, "joko taas" -fiils iskeä. Tulevan viikon ohjelma tietysti vaikutti aika paljon tunnelmiin.<br /><br />Mutta täytyy kyllä sanoa, että sunnuntai-illat sitten kasarmin päässä olivat lähes poikkeuksetta mukavia. Kaikilla oli ollut sama tulofiilis, mutta tuttujen naamojen näkeminen, kuulumisten vaihtaminen ja letkeä läpänheitto saivat kyllä aina hymyn huulille.<br /><br /></div><div><b>Inttikavereita ja sitä yhteiselon leppoisaa meininkiä hehkutit jo taannoisissakin postauksissa. Oletteko olleet yhteyksissä kotiutumisen jälkeen?&nbsp;</b>Kyllä joo. Läheisimpien pasikuskikollegoiden kanssa on ollut saunailtaa ja mökkireissua, ja eiköhän me jatkossakin jotain keksitä. Tietysti nykyään myös tuo Facebook on melkoisen näppärä kapistus sellaiseen arkipäiväisempään yhteydenpitoon. Ja ainahan se on hauska törmätä sattumalta vanhoihin taistelutovereihin milloin koulu-, duuni- tai baariympäristössä.&nbsp;</div><div><br /></div><div><b>Silloin varmaan inttijutut lentää?&nbsp;</b>No kyllähän sitä yhteisille muistoille kuuluu välillä vähän hekotella.</div><div><br /></div><div><b>Monesti varsinkin ne, jotka eivät ole inttiä käyneet, ihmettelevät, miten niitä inttijuttuja jaksetaan vatvoa pitkään kotiutumisen jälkeenkin. Kerro nyt, että miksi?&nbsp;</b>Kyllä se armeija-aika vaan on loppujenlopuksi aika merkittävä pätkä elämässä. Jos olin parikymppisenä vuoden intissä, se tarkoittaa, että olin viettänyt koko silloisesta elämästäni niissä kuvioissa 5% - eli aika paljon. Ja ennen kaikkea armeija on niin kokonaisvaltainen 24/7/362 -kokemus, että eihän sitä voi koskaan kokonaan unohtaa.&nbsp;</div><div><br /></div><div><b>Niin, miltäs se nyt jälkeenpäin katsoen tuntui, kun vuosi oli yhtäkkiä mennyt? Kirjoitit neljä päivää kotiutumisen jälkeen, ettet ollut vielä tainnut tajuta intin olevan ohi. </b>Kyllä siinä oikeasti hetki meni, ennen kuin normaali siviilielämä tuntui taas tutulta. Totta kai se oli alusta alkaen hienoa, kun sai taas itse päättää mitä tekee ja milloin tekee, mutta varmaan toista kuukautta tuo omatoiminen yliopisto-opiskelu tuntui taas uudelta ja ihmeelliseltä.&nbsp;</div><div><br /></div><div><b>Entä miltäpä intin meininki näyttää reservistä katsoen? </b>Nykyään sitä katsoo kaikkea armeijaan liittyvää ihan toisin silmin kuin ennen. Kadulla kun tulee joku maastopukuinen vastaan, sitä bongaa automaattisesti arvomerkin rinnuksista ja ehkäpä joukko-osaston ja koulutushaarankin hihasta. Pieni hymynpoikanen tahtoo myös puskea pintaan; ei voi sanoa että se olisi suorastaan vahingoniloinen, mutta semmoinen pieni ”eipähän tarvitse enää itse käppäillä noissa kuteissa”-aatos siinä iskee... ja toisaalta tulee tietysti heti omat inttiajat mieleen. On sitä itsekin kaupungilla tullut nollafemmoissa taaperrettua. <br /><br />Sama koskee tietysti intin autoja; sitä katsoo heti rekkaria, että onkohan tuo Santiksen tuttuja menopelejä, ja kuskia, että minkälainen körri siellä mahtaa ratin takana istua. Kyllä siinä kieltämättä semmoinen haikean lämmin fiilis tulee, kun näkee santislaisen kuormurin tutun liikenneopettajan kera ajelulla tai vaikkapa jonkun itsekin ajamani pasin palaavan leirireissulta. Vielä en ole osunut jutteluetäisyydelle nykykuskien kanssa, mutta tilaisuuden tullen olisi varmaan pakko käydä turisemassa. Pasimiehille lupaan vetää kättä lippaan, jos lähietäisyydellä vastaan tulevat.<br /><br />Ja tokihan sitä tulee seurattua ja kommentoitua nyt intissä olevien kavereiden menoa ja meininkiä vähintään naamakirjan kautta, samoin lehtien armeijaa koskevat jutut tulee yleensä luettua, ja Kasarmi-sarjaa on kyllä pakko telkusta katsoa. Ei siitä PV:n maailmasta nyt niin vaan irti pääse, mutta mitäs siitä.&nbsp;</div><div><b><br /></b></div><div><b>Niin, koetko, että intti muutti teikäläistä jotenkin muutenkin? </b>Kyllä se varmaan jollakin lailla jokaiseen vaikuttaa. Nuo edellä luetellut nyt olivat tuollaisia pieniä konkreettisia asioita, ja tietysti iso juttu ovat myös ne kaikki muistot ja monenlaiset kokemukset jota sieltä on takaraivoon jäänyt. Jos nyt jotain ominaisuuksia koittaa keksiä, niin ehkä siitä inttielämästä tarttui meikäläiseen ripaus sellaista tiettyä uutta suorapuheisuutta. <br /><br />En sitten tiedä onko sattumaa vai ei, mutta tuntuu, että kropan vastustuskyky siellä kyllä parani. Muutaman ensimmäisen inttikuukauden aikana oli tietysti köhää ja useampikin flunssanpoikanen, kuten kaikilla, mutta niiden jälkeen olen nyt ollut kohta 15 kuukautta putkeen terveenä.<br /><br />Ja täytyypä vielä sanoa, että nyt kun kesätyöt ovat välillä alkaneet jo neljän pintaan aamulla, niin kyllä intin kokemuksista on ollut hyötyä. Sitä tietää, että kuuden tunnin yöllisillä unosilla pystyy suht hyvin työviikon ratin takana vetämään (vertaa kuskin leiriviikkoon), ja nuo aikaisen aamun pukeutumiset ja hampaanpesut sujuvat aika lailla armeijatyyliin... hehheh.<br /><br /><b>Missäs oot duunissa? </b>Tosiaan, kuorma-autoa ajelen tässä nyt kesäkuukaudet. Tämä homma on kyllä ihan intin ansiota; C-kortti mulla oli jo ennen armeijaa, mutta sieltä sai ammattipätevyyspaperit, loppujenlopuksi aika monipuolista ajokoulutusta ja ennen kaikkea hyvää raskaan kaluston ajokokemusta. Niiden turvin viitsi ylipäätään lähteä alalta töitä hakemaan, ja kyllä niitä työnantajakin tuntui oikeasti arvostavan.<br /><br /><b>Joo-o. Kovin on ollut positivista hehkutusta. Koitahan nyt keksiä edes jotain negatiivista armeija-ajastasi! </b>Välillä olen itsekin ihmetellyt, kuinka positiivinen fiilis inttivuodesta sitten kuitenkin jäi. Osittain se on varmaan mun kärsivällisen, hyväntahtoisen ja huumorintajuisen luonteen ansiota. Mutta jos nyt muistelen, mikä silloin vuoden aikana välillä ketutti, niin turhan tuntuiset täytekoulutuspäivät ja monenlainen jatkuva odotteluhan ne olivat. Usein tuntui, että ajankäyttöä olisi mahdollista tehostaa ja siten kotiutua aikaisemmin.<br /><br />Kyllähän se tosiaan niin on, että pasikuskin 12 kuukauden palvelus on vähän turhan pitkä. Yhdeksän kuukautta meni vielä niin, että tuli uutta ja mielekästä juttua suht useasti vastaan, mutta viimeiset kolme kuukautta olivat kyllä aika neppailupainotteisia. Onni onnettomuudessa oli, että meillä oli silloin niin loistava pasikuski+koksutupa ja muutenkin hyvä meininki yksikössä, niin kyllähän nekin kuukaudet siinä hurahtivat. Sanotaanko näin, että inttikaveruudelle se teki hyvää, mutta koulutuksellisesti ne viimeiset kolme kuukautta eivät kyllä antaneet muutamaa päivää lukuun ottamatta juuri mitään. <br /><br /><b>Julkisuudessahan on väläytelty varusmiespalveluksen uudistamista ja mm. neljän kuukauden mittaista palvelusta. Mitäs olet mieltä? </b>Itsehän olin alusta alkaen varautunut olemaan sen vuoden, ja sen vuoden myös olin. Se oli pitkä aika, ja tehostamisen varaa olisi ollut, joten 12 kuukauden palvelusta voisin kyllä vähän lähteä lyhentämään. Mutta en tiedä ollenkaan, millaista on olla intissä kuusi kuukautta; itsehän pääsin vasta omiin varsinaisiin hommiini siinä vaiheessa :D Neljä kuukautta tuntuu kyllä aika lyhyeltä ajalta, suoraan sanottuna.<br /><br /><b>Jos saisit itse uudistaa varusmiespalvelusta miten tahansa, niin mitä tekisit? </b>No lyhentäisin jonkin verran kaikkia palvelusaikoja, ja laittaisin porukan muutaman viikon kertauksiin vaikka heti tässä puolen vuoden reservissä olon jälkeen. Eipä se varmaan käytännössä oikein onnistuisi, mutta jos ajattelee puhtaasti motivaation ja oppimisen kannalta, niin juuri nythän olisi todella optimaalista laittaa meikäläinenkin kertaamaan: perusasiat ovat vielä muistissa, ja voitaisiin suoraan jatkaa harjaantumista omassa tehtävässä. Motivaatiotakin olisi hyvin, kun takana olevat aamut eivät ole enää painamassa, eikä niitä liioin olisi edessäkään. Päinvastoin olisi hauska päästä vähän pasihommiin verestämään muistoja ja touhuamaan tutulla hyvällä porukalla. <br /><br /><b>Kuulostaa ainakin siltä, että kertauskutsun tipahtaessa olet lähdössä? </b>No ilman muuta, jos semmoinen postiluukusta joskus tipahtaa. Jos sitä on vuoden siellä pärjännyt, niin miksei sitä nyt jotain viikkoa tai viikonloppua kestäisi. Ja jos vielä ollaan tutulla poppoolla ja pasillakin pääsisi taas vähän kruisailemaan, niin mikä ettei! <br /><br /><b><br /></b><b>Otetaanpa tähän loppuun vielä tämmöinen pikainen kysely. Ytimekkäät kysymykset, ytimekkäät vastaukset.&nbsp;</b></div><div><b><br />Paras muistosi intistä?</b><br />Kesäinen pasileiri. Siitä ei intti parane. <br /><br /><b>Entä ikävin?</b><br />Telamiinan kaivutreeni täytekoulutuksena P-kauden tyyliin 213 palvelusaamun jälkeen... Alhaisempaa motivaatiota en ole itselläni tai joukkueellani nähnyt milloinkaan muulloin. <br /><br /><b> Marssilaulu?</b><br />P-kaudella <i>Kauan on kärsitty vilua ja nälkää</i>, mutta kuljusta jäi mieleen tämä:<br /><i>Aamuja meille huudellaan</i><br /><i>luulevat että se vituttaa.</i><br /><i>Kolmesataakuuskytkaks,</i><br /><i>vaikee pistää paremmaks.</i><br /><i>Yks, kaks, kolme jiikoo</i><br /><i>siellä ei särmiä sotilaita oo.</i><br /><i>Koo uu äl jii koo</i><br /><i>- kuljetuskomppania!</i><br />En nyt muista sanoittajaa, mutta kaikki propsit hänelle! <br /><br /><b>Hernekeitto vai munkkikahvit?</b><br />Munkkikahvit, mutta mieluummin molemmat. <br /><br /><b>Aukkiin vai kuljuun?</b><br />Siihen, kumpi oikeasti kiinnostaa enemmän. Meikäläisen tapauksessa Kulju. <br /><br /><b>Masi, Pasi vai Rasi?</b><br />Pasilla mennään, mutta Rasistakin tykkäsin. <br /><br /><b>Nakkipipo vai nakkisuoja?</b><br />Nakkipipon kanssa on hauskempaa. Parhaimmillaan sekin toimii nakkisuojana. <br /><br /><b>Paras movetuskikka?</b><br />En harrastanut. <br /><br /><b>Kolme asiaa, joita ilman et lähtisi inttiin?</b><br />Huumorintaju, kärsivällisyys ja rannekello tässä järjestyksessä. <br /><br /><b>Terveisesi jollekulle, joka miettii, mennäkö inttiin vai sivariin?</b><br />Inttiin vaan, voivottelut sikseen ja keskeyttämättä loppuun asti. Jälkeenpäin tuskin kaduttaa. <br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-9112499867700957071?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-9250440952332165432011-01-11T13:32:00.003+02:002011-01-11T14:42:26.990+02:00Avaan silmät. Tuttu punkka. Tuttu tupa. Mutta varsin kutkuttava fiilis. Nyt on se aamu!<br /><br />Katson kelloa, joka näyttää 5:18, ja kotiutuspäivää 7.1. Yksikön herätykseen on vielä puolisen tuntia aikaa, mutta ensimmäisenä heränneestä johtajatuvasta kuuluu jo etäisesti musiikkia ja älämölöä. Joku käy napsauttamassa kuski- ja koksutupamme valot päälle, ja sitten täräytetään ämyreistä nolla-aamun soittolista käyntiin.<br /><br />Porukka makoilee vielä punkissaan, mutta kellään ei käy mielessäkään kääntää kylkeä; nyt on ilo olla hereillä. <i>Mä lähden himaan, mä lähden himaan, ei iske enää mikään, ei mua määrää vääpelikään, joo joo joo&nbsp;</i><a href="http://www.youtube.com/watch?v=SsKHg5cIuBs" target="_blank">lauleskelee Klamydia</a>. Makoilen selälläni, kädet pään takana, silmät auki, hymy naamalla. Fiilistä on vaikea kuvailla; sitä on samaan aikaan tyytyväinen, helpottunut, epäuskoinen ja jollain lailla tyhjäkin olo.<br /><br />Porukka nousee vähitellen, osa pukee vaatteita, osa pyörii innoissaan ympäri tupaa, osa makoilee edelleen. Itse teen kaikkia näitä vuorotellen. Iloisia kommentteja huikkaillaan. <i>Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen, taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen&nbsp;</i><a href="http://www.youtube.com/watch?v=uWF4DXP8ZFc">raikaa seuraavaksi Suurlähettiläiden biisi</a>. Tupamme "ADHD" ottaa megafonin käteensä, ja kohta käytävältä kaikuukin poliisiauton sireeniääni ja sen perään <i>AAAAAAMUJA! </i>-huuto. SpolKin muulla miehistöllä on vielä 90 aamua jäljellä. Ja uusilla johtajilla 182.<br /><br />Ennen aamupalaa ehdittiin toki fiilistellä kaikki pakolliset nollabiisit kuten&nbsp;<a href="http://www.youtube.com/watch?v=4W1TgmeC1XY">Alikersantti Kiilin <i>TJ0</i></a>, Ozzyn <i>Mama I'm Coming Home</i>, <i>Sweet Home Alabama, </i>Tiktakin <i>Lähdetään tänään</i>&nbsp;ja mitä niitä nyt onkaan... Samat TJ0 -biisit soivat myös muonituskeskuksen aamupalalinjastossa; varmaan joku varusveijari oli käynyt laittamassa sopivan CD:n mankkaan pyörimään.<br /><br />Aamiaisen jälkeen oli aika kiskaista siviilikuteet ylle ja pakkailla lomakassiin vihoviimeiset palautettavat kamppeet. Sitten vaan neppailimme tuvassa tunnin, kaksi, melkein kolmekin.&nbsp;Jos joskus aika kuluu piinallisen hitaasti, niin TJ 0-aamuna ainakin. Radio soi taustalla. Tunnelma oli ennen kaikkea odottava. Välillä siivosimme viime päivinä varsin törkyiseksi muuttunutta tupaamme ja otimme muistoksi pasikuskipotretin.<br /><br />Viimein kymmenen pintaan kävelimme varusvarastolle, ja palautimme vuodevaatteet, lomapuvun ja muut vielä jäljellä olevat roippeet. Kun sitä sitten käveli varusvarastolta kassulle omissa vaatteissa, ilman yhtä ainutta PV:n omistamaa varustetta, täytyi alkaa vähitellen uskoa, että täältä tosiaan ollaan lähdössä pois.<br /><br />Viimeisellä aterialla mukesissa näkyi paljon eri yksiköiden kuskeja eli kuljuajoilta tuttuja jamppoja. Siviilikuteita, nollienpuhalteluja, tyytyväisiä naamoja. Ja siinä sivussa mukesin soosia.<br /><br />Puoli yhdeksi ajelin auton parkkipaikalta mukesin eteen, liimailin takalasiin asiaankuuluvat <i>Matkalla siviiliin</i>&nbsp;ja <i>OHI ON 362</i>&nbsp;-tarrat, ja sitten siirryttiinkin elokuvasalin puolelle loppukuvioihin. Mieleen tuli, kuinka istuin 362 päivää sitten samassa salissa, siviilikuteet yllä, tietämättä edes missä rakennuksessa olin tai mitä seuraavaksi tapahtuu. Silloin oli aika hiljaista sakkia tupa täynnä, ja tunnelma kuin hautajaisissa. Tänään oli sitten vissiin häiden vuoro..?<br /><br />Laukkujen ja autojen tarkastamisen jälkeen jaettiin sotilaspassit, käteltiin kapu ja pari muuta skapparia, ja siirryttiin ulos pikkupakkaseen ja kevyeen lumisateeseen odottelemaan. Kun kaikilla SpolKin kotiutujilla oli passit kädessä, ryhdyttiin pykäämään neliriviä kuntoon. Sitten se iski: vatsanpohjassa alkoi tosiaan kutkuttaa. Tämähän loppuu!<br /><br />Kapteeni puhui muutaman sanan. <i>Sentoo. Katse oikeaan pääin. Siellä se reservin aurinko jossain pilvien takana paistaa. </i>Katseen suunnassa seisoi muuan kaikkien tuntema luutnantti K, joka otti virneen naamalle ja vilkutti. Porukka repesi nauramaan. <i>Katse eteen päin. Reserviin.... ...poistu!</i><br /><br /><i></i>Puoleen sekuntiin ei tapahtunut mitään. Aika pysähtyi. Sitten muoto hajosi salamannopeasti, ja huuto ja hurraus kuului pitkälle. Yläfemmoja heiteltiin, halailtiin ja puhalleltiin nollia. Seuraavaksi oli aika lastata auto täyteen pasikuskeja ja suunnata kohti Silja Symphonya. Uskomaton fiilis.<br /><br />***<br /><br /><b>Tuore reservin kaartinjääkäri muistelee</b><br /><br />Tätä kirjoittaessa reserviaamuja on jo onnellisesti kertynyt neljä kappaletta, ja uudet köpötkin ovat jo eilen astuneet palvelukseen.&nbsp;Hoksasin, että nythän on 11. tammikuuta, eli tasan vuosi siitä, kun meikäläisen I/10 -saapumiserä aloitti intin. Vaikka tuntuu, että siitä päivästä on piiiitkä aika, muistan sen kyllä melkein kirkkaammin kuin eilisen. Ja eilenkin tuli oltua selvin päin.<br /><br />Oli pakkasta, ja koko kaupungin puut olivat valkoisen kuuran peitossa. Muistan, että kotoa Rautatientorin metroasemalle kävellessäni olo oli tyhjä. Päässä ei liikkunut mitään, tai sitten siellä liikkui niin paljon, ettei sitä edes tajunnut. Yleensä kävelytyylini on tilanteesta riippumatta reipas, mutta&nbsp;tuolloin ei. Matka kohti tuntematonta taittui hitaasti, mutta ehkä juuri ja juuri varmasti. Samalla sitä yritti miettiä, että mitähän tämä vuosi tuo tullessaan.<br /><br />Nyt se vuosi on takana. Vaikka fiilis on hyvä, ja kevään kurssitkin on koulusta jo valittu, niin silti en ole varma, olenko vieläkään oikeasti tajunnut, että intti tosiaan on ohi. Sitä tuli kuitenkin 5% tähänastisesta elämästä elettyä kasarmilla, ja ykskaks oma koti oli ainoastaan paikka, jossa pääsi vain välillä käväisemään. Siksi onkin taas aika outo tunne, että nyt ei enää tarvitsekaan heittää maastopukua päälle, lomakassia olalle ja palata taas paratiisisaaren tiilirakennuksiin elämään ja olemaan.<br /><br />Kyllähän se vuosi oli oikeasti aika pitkä aika, jonka oli jo aikakin päättyä. Silti ei voi kiistää, etteikö ilmassa olisi pienen pientä haikeuttakin. Jos intistä jotain jäi kaipaamaan, niin inttikavereita, huumoria, sekä yhteishenkeä ja rentoa meininkiä, jonka avulla tuo 362 aamua jaksettiin. No, onneksi on Facebook, jonka kautta kuvien vaihto, kuulumisten seuraaminen ja tarvittaessa yhteydenotot hoituvat näin reservissäkin. Ei ole epäilystäkään, etteikö läheisimpiin taistelutovereihin tule vielä tulevaisuudessakin törmättyä.<br /><br />Aika kultaa muistot, ja varsinkin inttimuistot. Niin se vaan on. On jotenkin vaikea keksiä tähän hätään jotain pahaa sanottavaa kuluneesta vuodesta. No joo, aina oli kova kiire odottamaan, niitä kuuluisan älyttömiä&nbsp;<i>Firman hommia </i>tuli&nbsp;vastaan, ja sitä rataa, mutta tuo kuulostaa jotenkin laimealta.<br /><br />Tokihan vuoteen mahtui paljon, paljon hetkiä, jolloin v*tutti. Yleensä se johtui olosuhteista, ja joskus siitä, ettei joku tuttu tai puuduttava treeni vaan yksinkertaisesti jaksanut kiinnostaa. Mutta eivät ne hetket enää näin jälkikäteen harmita. Jos joku olisi vajaa vuosi sitten tullut kysymään tuntoja, kun kokosin viidettä kertaa samaa puolijoukkuetelttaa samaan paikkaan parinkymmenen asteen pakkasessa ja hyytävässä viimassa, näpit totaalisen jäässä, niin tuskin sitä olisi kovin hehkeitä kommentteja irronnut. Mutta niin vaan tuotakin hetkeä on vuoden mittaan ehditty hymyssä suin muistella useaan otteeseen. Kai se on sitä itsensä ylittämistä?<br /><br />Ja olihan niitä hyviäkin koulutuksia. P-kaudella oli sitä alun intoa melkein hommassa kuin hommassa, ja myöhemminkin on tullut pariin otteeseen hyvä fiilis, kun tuli vedettyä joku soveltavampi taistelusetti läpi. Puhumattaakaan kuskikoulutuksesta ja ajohommista, joissa tuli koettua aidosti mielenkiintoisia juttuja, niitä oikeasti&nbsp;<i>hyvii hommii.</i><br /><br />Koulutuksista puheenollen, yksi asia, mitä tässä blogissa on tullut valitettavan vähän käsiteltyä, on kantahenkilökunta, tuttavallisemmin skapparit. Itse kukin on varmaan koulussa kavereiden kanssa kommentoinut ja heittänyt läppää opettajista, eikä tuo asia intissäkään ole toisin, päin vastoin. Skapparista kuin skapparista on riittänyt inttikavereiden kanssa juttua, milloin hyvässä, milloin pahassa. Kapiaisten kommentit, lentävät lauseet ja persoonalliset tyylit ovat olleet läpänheiton kestosuosikkeja.<br /><br />Harmi vain, etten ole niitä juurikaan viitsinyt täällä blogissa käsitellä, koska heput olisivat olleet turhan helposti tunnistettavissa, eikä se ehkä ihan aina olisi ollut pelkästään hyvä asia. Täytyy tyytyä toteamaan, että kyllä skappareitakin riittää aika moneen junaan. Jotkut ovat uskomattoman gonahtaneita, jotkut taas ylisärmiä, ja lähes kaikki varsin kaksinaamaisia. Ison joukon edessä m*lkulta vaikuttava heppu saattaa hyvällä tuulella ja pienemmän porukan kesken olla hyvinkin rento. Jotkut taas ovat tilanteessa kuin tilanteessa eläviä legendoja.<br /><br />Parhaimmillaan kapiaiset ovat saattaneet olla hyvinkin toverillisia. Sekin tuli koettua, että kesken leirin ja käynnissä olleiden taisteluiden muuan skappari heitti pasikuskit Mäkkärin drive-inniin, <i>sillä ehdolla, ettette kerro kenellekään ja tiedätte heti mitä otatte.</i>&nbsp;Tai eräskin luti saattoi yks kaks tulla tupaan puhumaan shaibaa, ja lähes suuttui, jos joku edes yritti huutaa jotain pahuksen <i>huomiota</i>.<br /><br />Monenmoista sitä kyllä ehti nähdä ja kokea, paljon tuli tänne blogiin onneksi kirjoitettua, mutta vielä enemmän jäi kertomatta. Mutta miten se intti nyt sitten meikäläistä muutti? Tekisi mieli sanoa, ettei mitenkään, mutta mitä enemmän asiaa miettii, niin en olekaan enää ihan varma asiasta.<br /><br />Tuskin mitään kauhean suurta muutosta tapahtui, mutta inttivuoden ajaksi tuli kyllä uusia puolia esiin. En varmaan sitten päiväkotiaikojen, jos silloinkaan, ole nukkunut yhtä paljoa päiväunia kuin armeijassa. Toimettomana rötvääminen, joka intissä oli arkipäivää, ei tosiaan kuulu siviiliminäni hommiin. Ja välillä saattoi viikonloppuvapaa mennä pitkälti himassa dataillessa ja nollaillessa, mitä muulloin harvemmin tapahtuu - yleensä täytyy olla jotain muutakin tekemistä.<br /><br />Kai siellä myös jotain itsestään oppi. Ainakin se tuli testattua, että 5.30 pystyy heräämään tarvittaessa joka aamu, jos vain menee tarpeeksi aikaisin nukkumaan. Ja olihan se ihan karaisevaa tehdä hammasta purren jotain hommaa loppuun saakkaa, vaikka hanskat olisi tehnyt mieli heittää tiskiin jo kauan sitten. Kuten vaikka roudata masin lavalta kamoja pois laskentavalmiiseen muotoon vain siksi, että kaiken voisi kohta taas pakata uudelleen kyytiin.<br /><br />Mutta nyt, hyvät lukijat, tämä blogi alkaa olla sanottavansa sanonut. Tekstit jäävät toki tänne olemaan, enkä täysin poissulje sitäkään, etteikö tänne voisi joskus vielä jotain muisteloita ilmestyä. Mutta nyt toistaiseksi näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Reservin kaartinjääkäri ja pasikuski kiittää ja kuittaa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-925044095233216543?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-12944366687456598572011-01-09T14:32:00.000+02:002011-01-09T14:32:38.448+02:00TJ 362 - Viimeinen päivä siviilissä...<br />TJ 361 - Kotoa Santikseen perhosia vatsassa. Varusteiden hakua.<br />TJ 360 - Rynkkyjen nouto ja sulkeisia.<br />TJ 359 - Puhuttelu-esittely-asia -treeniä ja siivousoppia.<br />TJ 358 - Sulkeisia, sulkeisia.<br />TJ 357 - Rynnäkkökivääri tutuksi ja terveystarkastus.<br />TJ 356 - Asekoulutusta ja ensimmäiset ammunnat.<br />TJ 355 - Oppitunteja, omaisten vierailupäivä ja tulokirkko.<br />TJ 354 - Oppitunteja ja sulkeisia.<br />TJ 353 - Cooper ja ampuma-asentotreeniä.<br />TJ 352 - Lihaskuntotesti ja lisää varusteita varusvarastolta.<br />TJ 351 - Ampumaratapäivä.<br />TJ 350 - Santikseen tutustumista ja ensimmäisille lomille lähtö.<br />TJ 349 - VLV<br />TJ 348 - VLV<br />TJ 347 - B-ajolupakurssia, uimataitotesti ja toimistokäyttäytymistä.<br />TJ 346 - Ampumista.<br />TJ 345 - Ampumista.<br />TJ 344 - B-luvan ajonäyte ja majoittumisharjoitus KYLMISSÄ olosuhteissa.<br />TJ 343 - Majohajon purku.<br />TJ 342 - VLV<br />TJ 341 - VLV<br />TJ 340 - Leppoisa ampumaratapäivä. Paseihin tutustumista ja pakkausta.<br />TJ 339 - Alokasleirille Syndaleniin. Mm. ensiapua ja suksikoulutusta.<br />TJ 338 - Hiihtoa, tetsausta ja telttarallia.<br />TJ 337 - Kessiä, telluja ja poteronkaivuuta.<br />TJ 336 - Puolustusammuntaa ja pasikyydillä takaisin Santikseen.<br />TJ 335 - VLV<br />TJ 334 - VLV<br />TJ 333 - Paukuttelua ampumaradalla ja pällitestit<br />TJ 332 - Käsikranaattitreeniä ja kovan käkrin heittäminen.<br />TJ 331 - Napalmikokemuksia ja nassen kanssa kyynelkaasukonttiin.<br />TJ 330 - Hyökkäysammuntoja Kissalammella.<br />TJ 329 - Puolustusammuntoja rynkyllä + KESsin harakin ampuminen<br />TJ 328 - VLV<br />TJ 327 - VLV<br />TJ 326 - Lenkkiä, kuntopiiriä ja kertauskoulutusta.<br />TJ 325 - Sotilaan kokeen kymmenen rastia ympäri Santista.<br />TJ 324 - Sulkeisia ja valan harjoittelua.<br />TJ 323 - Alokkaasta kaartinjääkäriksi<br />TJ 322 - HL<br />TJ 321 - VLV<br />TJ 320 - VLV<br />TJ 319 - Spol-voimankäytön teoriaa ja täysvarustarkastus.<br />TJ 318 - Johtajatehtävärata ja hätävarjelutreeniä.<br />TJ 317 - Voimankäyttötreeniä rynkyn kanssa ja lyhkäinen hiihtomarssi.<br />TJ 316 - VK-koulutusta rk:n kanssa sekä taistelutilanne-ensiapua.<br />TJ 315 - Kuljetus- ja hallintaotteiden harjoittelua koko päivä.<br />TJ 314 - Ampumataitotesti, lenkki ja sählyä.<br />TJ 313 - Sohjofutista ja hankiultimatea.<br />TJ 312 - Jokunen hassu oppitunti ja rötväilyä päälle.<br />TJ 311 - Taisteluensiapuoppitunti ja pamppuharjoittelua.<br />TJ 310 - P-kauden päätöstilaisuus, valokuvaus ja koulutusvalinnat selville.<br />TJ 309 - Kimpsujen ja kampsujen pakkaamista.<br />TJ 308 - Muutto kuljetuskomppaniaan, info-oppitunteja.<br />TJ 307 - VLV<br />TJ 306 - VLV<br />TJ 305 - Autokoulun teoriatunteja ja tutustumista kuorma-autoihin.<br />TJ 304 - Autokoulua ja kävelylenkki.<br />TJ 303 - Ajoonlähtötarkastuksen harjoittelua ja 15 kilometrin hiihtomarssi.<br />TJ 302 - Sulkeiset ja lähitaistelukoulutusta.<br />TJ 301 - HL<br />TJ 300 - VLV<br />TJ 299 - VLV<br />TJ 298 - Lähiammuntojen lisäksi jatkettiin C-kurssin teorioita.<br />TJ 297 - Oppitunteja ja perävaunun kytkentätreeniä.<br />TJ 296 - Ampumaratapäivä.<br />TJ 295 - Lähiammuntaa ja tällä kertaa ennakoivan ajamisen oppitunteja.<br />TJ 294 - Sulkeiset, pyykinvaihto, asehuolto, juoksulenkki ja kuntopiiri.<br />TJ 293 - VLV<br />TJ 292 - VLV<br />TJ 291 - Maastoajon teoriaa sekä tutustuminen masiin ja SK:hon.<br />TJ 290 - Aketuksen perusteita sekä ensimmäinen kuormuriajotunti.<br />TJ 289 - Ammattipätevyysoppitunnit alkoivat.<br />TJ 288 - Lisää asutuskeskustaistelun perusteita.<br />TJ 287 - Ajotunti, C-teoriakokeen läpäisy ja juoksulenkki.<br />TJ 286 - VLV<br />TJ 285 - VLV<br />TJ 284 - Ammattipätevyyskoultusta ja masien kanssa räpeltelyä.<br />TJ 283 - Tetsausta lumisohjossa sekä C-käsittelykokeen harjoitelua.<br />TJ 282 - Ammattipätevyyskoulutuksen ensiaputunnit.<br />TJ 281 - Peruutusharjoittelua, tetsausta ja aketusta Helsinki-simussa.<br />TJ 280 - JL<br />TJ 279 - VLV<br />TJ 278 - VLV<br />TJ 277 - JL<br />TJ 276 - Ammattipätevyysoppitunteja.<br />TJ 275 - Käsittelykokeen ryssiminen ja aketusta.<br />TJ 274 - Sauvakävelyä ja peruutusharjoittelua.<br />TJ 273 - Koulutusta kuljetuskeskuksen käytännöistä.<br />TJ 272 - Maastoajoleirin valmisteluita.<br />TJ 271 - VLV<br />TJ 270 - Maastokuorma-autoilua Vesivehmaalla.<br />TJ 269 - Lisää maastoajelua.<br />TJ 268 - Vähän maastoajoa ja sitten paluu Santikseen ampumaleirille.<br />TJ 267 - Ryhmän hyökkäysammunnat Santahaminan Kissalammella.<br />TJ 266 - Käsittelykoe ja inssi<br />TJ 265 - Seitsemän koulutusrastia kuljetuskeskuksella la klo 7-22...<br />TJ 264 - VLV<br />TJ 263 - Ulkoalueiden siivousta ja suht kova juoksulenkki.<br />TJ 262 - Ammattipätevyystunteja.<br />TJ 261 - Ammattipätevyyttä: Tieturva 1 -kurssi.<br />TJ 260 - Ilmatorjuntakonekivääriä ja esterataa.<br />TJ 259 - Moottoripainoitteinen ammattipätevyyspäivä.<br />TJ 258 - VLV<br />TJ 257 - VLV<br />TJ 256 - HL<br />TJ 255 - Ulkoalueiden siivousta ja futista.<br />TJ 254 - Suunnistusoppia luokassa ja maastossa.<br />TJ 253 - Ammattipätevyyttä: Työturvakortti.<br />TJ 252 - Vappuaatto asehuollon, kiipeilyn ja kuntopiirin parissa.<br />TJ 251 - Taistelua rakennetulla alueella vapun hiljentämässä Santiksessa.<br />TJ 250 - Ampumaratapäivä komeassa kevätsäässä.<br />TJ 249 - Pasikurssi alkoi<br />TJ 248 - Pari oppituntia ja pasiin tutustumista. Illalla vielä sauvakävelyä.<br />TJ 247 - Rakenneoppia alkuun luokassa, sitten pasilla.<br />TJ 246 - Ensimmäiset ajamiset ja johtamiset pasilla.<br />TJ 245 - Pasin rakennekoulutusta.<br />TJ 244 - VLV<br />TJ 243 - VLV<br />TJ 242 - Rakennekoulutusta ja pasin käsittelykokeen harjoittelua.<br />TJ 241 - Pari oppituntia ja käsittelytreeniä niin ajajana kuin johtajana.<br />TJ 240 - Rakennekoulutusta.<br />TJ 239 - JL<br />TJ 238 - HL<br />TJ 237 - VLV<br />TJ 236 - VLV<br />TJ 235 - Huoltokoulutusta ja ajelua Santahaminassa.<br />TJ 234 - Huoltokoulutusta.<br />TJ 233 - Pasiajelua Santiksessa.<br />TJ 232 - Pasiajelua Santiksessa ja käsittelyradalla.<br />TJ 231 - Ajelupäivä taasen, välillä vaunuryhmäme pasi käväisi ojassakin.<br />TJ 230 - VLV<br />TJ 229 - VLV<br />TJ 228 - Edelleen Santahaminan kiertoajelua pasilla.<br />TJ 227 - Huoltotreeniä ja ajelua, vihdoin myös porttien ulkopuolella!<br />TJ 226 - Pasilla ajelua aina keskustaa myöten.<br />TJ 225 - Pasiajoa Helsingissä ja Porvoossa.<br />TJ 224 - Pasileirin valmisteluita.<br />TJ 223 - VLV<br />TJ 222 - VLV<br />TJ 221 - Vaunu mars kohti Hollolan Hälvälää.<br />TJ 220 - Maantieajoa ympäri Päijät-Hämettä ja maastouria Vesivehmaalla.<br />TJ 219 - Lahdessa kiertelyä ja muuta pasitreeniä Hälvälässä.<br />TJ 218 - Maastoajoa sekä "taktista ajoa" Padasjoella.<br />TJ 217 - Vaunusuunnistusta Lahden ympäristössä.<br />TJ 216 - Liukastelua rataolosuhteissa ja paluu Santikseen.<br />TJ 215 - VLV<br />TJ 214 - Teoriakoe ja rakennekoe läpi, käsittelykoe ei.<br />TJ 213 - Käsittelytreeniä.<br />TJ 212 - Käsittelykokeet ja inssit läpi.<br />TJ 211 - Neppailua...<br />TJ 210 - Ajotehtävä pakettiauton kera. Kesäyön marssin huoltohommia.<br />TJ 209 - Ajohomma jatkui lauantai-iltapäivään asti. Hetkeksi lomille...<br />TJ 208 - ...ja sunnuntaiaamuna takaisin ajopäivystäjäksi.<br />TJ 207 - Päivä kuljetuskomppanian päivystäjänä.<br />TJ 206 - Sotilaskotiauton kuskina Loviisassa.<br />TJ 205 - Henkilöpakukeikkaa Helsingissä.<br />TJ 204 - Kouluammuntoja ja futista.<br />TJ 203 - Kouluammuntoja ja futista.<br />TJ 202 - VLV<br />TJ 201 - VLV<br />TJ 200 - Ammattipätevyysajo Scanialla Nurmijärvellä. Miinakoulutusta.<br />TJ 199 - Lähitaistelua ja miinoja.<br />TJ 198 - Apinaradalla sykkimistä ja ITKK:n räpeltelyä.<br />TJ 197 - Lähitaistelua ja ajoneuvojen naamioimista.<br />TJ 196 - HL<br />TJ 195 - JL<br />TJ 194 - VLV<br />TJ 193 - HL<br />TJ 192 - Itkorallia helteessä.<br />TJ 191 - Liukkaan kelin radalla Lahdessa, tällä kertaa kuormurein.<br />TJ 190 - Ajoneuvojen naamiointia ja lähitaistelua.<br />TJ 189 - Sulkeiset ja taas esteradalle.<br />TJ 188 - VLV<br />TJ 187 - VLV<br />TJ 186 - HL<br />TJ 185 - HL<br />TJ 184 - HL<br />TJ 183 - Pasien siirtelyä hallipalveluksessa. Kaappi tyhjäksi kuljussa.<br />TJ 182 - Muutto Kuljusta 2. JK:hon. Kotiutujilla hurlumhei-tunnelma.<br />TJ 181 - VLV<br />TJ 180 - VLV<br />TJ 179 - Leirille (J2T) pasikuskiksi. Hellettä, hikeä ja tetsausta.<br />TJ 178 - Pasin ajelua case-keikoilla.<br />TJ 177 - Vähemmän vaunuhommia ja enemmän tetsausta.<br />TJ 176 - Partioajoa ja caseja pasilla.<br />TJ 175 - Leirin viimeiset caset ja loppuhuollot.<br />TJ 174 - VLV<br />TJ 173 - VLV<br />TJ 172 - HL<br />TJ 171 - Reilun 20 kilsan jalkamarssi Santis-Laajasalo-akselilla.<br />TJ 170 - Henkilösuojaustreeniä maasturin kanssa.<br />TJ 169 - Lähiammuntoja.<br />TJ 168 - Pasihommia joukkueen metsämaastohyökkäystreenissä.<br />TJ 167 - VLV<br />TJ 166 - VLV<br />TJ 165 - Järjestyksenvalvojakurssi alkoi.<br />TJ 164 - Lisää JV-kurssin oppitunteja.<br />TJ 163 - Järkkärikurssin voimankäyttötreenit.<br />TJ 162 - JV-kurssin oppitunteja ja koe.<br />TJ 161 - JV-kurssi pakettiin ja lomien alkamisen odottelua.<br />TJ 160 - VLV<br />TJ 159 - VLV<br />TJ 158 - Pannukuskiksi J3T-leirille. Laskeutumiskoulutusta.<br />TJ 157 - Ajoneuvosuunnistusta, päiväunet ja yöllä pasiajoa keskustassa.<br />TJ 156 - Lisää laskeutumista, lepoa ja taas yöllisiä casejä keskustassa.<br />TJ 155 - Lepoa päivällä, illasta alkaen taas ajoa ytimessä.<br />TJ 154 - Leiri pakettiin. Vartiovalmiusgines alkoi.<br />TJ 153 - Gines vartiovalmiusosastossa = armotonta rötväystä.<br />TJ 152 -&nbsp;Gines vartiovalmiusosastossa = armotonta rötväystä.<br />TJ 151 - Hikiset sulkeiset ja sählyä.<br />TJ 150 - Tiedustelukoulutusta<br />TJ 149 - Tellu- ja KES-kertausta sekä vaunuhommia hyökkäystreenissä.<br />TJ 148 - KL<br />TJ 147 - HL<br />TJ 146 - VLV<br />TJ 145 - VLV<br />TJ 144 - Poliisin pitämiä ammattipätevyysoppitunteja.<br />TJ 143 - Kuormansidontapainoittenen ammattipätevyyspäivä.<br />TJ 142 - Ammattipätevyysteorioita. Kuormaus- ja rahtijuttuja.<br />TJ 141 - Rötväilyä<br />TJ 140 - Lisää ammattipätevyystunteja.<br />TJ 139 - VLV<br />TJ 138 - VLV<br />TJ 137 - Pasikuskina taistelunäytöksessä.<br />TJ 136 - Liikuntaa ja pitkä päivä pasikuskina taistelunäytöksessä.<br />TJ 135 - Ammattipätevyystunteja; tiedostava ADR-koulutus.<br />TJ 134 - Lähinnä rötväilyä.<br />TJ 133 - Kapun runtupuhuttelu komppanialle ja rättisulkeiset.<br />TJ 132 - VLV<br />TJ 131 - VLV<br />TJ 130 - Kuljetuksensuojaustreeniä vaunun kanssa.<br />TJ 129 - Ammattipätevyysajoreissu Tampereen suunnalle.<br />TJ 128 - Leppoisa liikuntapäivä.<br />TJ 127 - Ammattipäteyysajo masilla.<br />TJ 126 - HL<br />TJ 125 - VLV<br />TJ 124 - VLV<br />TJ 123 - J4T-leiri alkoi. Voimankäyttöä ja pistooliammuntaa.<br />TJ 122 - Henkilön- ja kuljetuksensuojauksia pasilla, illalla aketusta Kilossa.<br />TJ 121 - Caseja Espoossa ja Vantaalla. Pasin ajoa ja vahtimista.<br />TJ 120 - Pasihommia Lohjalla ja Tuusulassa, yötä myöten takaisin Santikseen.<br />TJ 119 - Leiri pakettiin.<br />TJ 118 - Vartiovalmiusgines = rötväilyä.<br />TJ 117 -&nbsp;Vartiovalmiusgines = rötväilyä.<br />TJ 116 -&nbsp;Vartiovalmiussosastossa komppahöllipäivänä = rötväilyä.<br />TJ 115 - Rötväystä ja lenkkeilyä.<br />TJ 114 - Rötväystä ja suunnistusta.<br />TJ 113 - Rötväystä ja suunnistusta.<br />TJ 112 - Pataljoonan perinnepäivän paraatikatselmus.<br />TJ 111 - VLV<br />TJ 110 - VLV<br />TJ 109 - HL<br />TJ 108 - Pasin kanssa taistelunäytöksessä. Odottelua piisasi.<br />TJ 107 - Pasin kanssa taistelunäytöksessä. Vielä enemnmän odottelua.<br />TJ 106 - Pasin kanssa taistelunäytöksessä. Vähemmän odottelua.<br />TJ 105 - KL<br />TJ 104 - VLV<br />TJ 103 - VLV<br />TJ 102 - Spollejen loppusota alkoi Itä-Helsingissä. Pasihommia lähinnä.<br />TJ 101 - Maastoetsintää Santiksessa, illalla moottorimarssi Hämeenlinnaan.<br />TJ 100 - Metsämaastohyökkäystä ja saunaa.<br />TJ 99 - Pasihommia Hämeenlinnan seutuvilla. KASI-simulaattori käyttöön.<br />TJ 98 - Taistelua KASIn kanssa, kuolema koitti nopeasti. Vaunuhommia.<br />TJ 97 - Lauantai-iltapäivästä takaisin Santikseen.<br />TJ 96 - VLV<br />TJ 95 - HL<br />TJ 94 - Hallipalvelusviikko. Vähätöinen ajopäivystys.<br />TJ 93 - Pikainen traktorikoulutus ja munkkien kuskausta pakulla. Yövapaa.<br />TJ 92 - Varuskunnan huoltoajo ("Iso-H") Ategolla. Muutto SpolKkiin. YV.<br />TJ 91 - Taas Iso-H -ajo samalla Ategolla.<br />TJ 90 - VLV<br />TJ 89 - Sunnuntaiaamuna ajopäivystämään.<br />TJ 88 - Pakujen ja maastureiden kuskausta huoltoon ja siltä pois.<br />TJ 87 - Rötväilyä.<br />TJ 86 - Rötväilyä ja kunniavartio-osaston kuskaamista henkilöpakulla.<br />TJ 85 - Rötväilyä.<br />TJ 84 - Rötväilyä.<br />TJ 83 - VLV<br />TJ 82 - VLV<br />TJ 81 - Rötväilyä enimmäkseen.<br />TJ 80 - Iso-H -huoltoajo taasen.<br />TJ 79 - Uusi Scania huoltoon, iltapäivällä kenraalin mappien ajoa pakulla.<br />TJ 78 - Ammattipätevyysoppitunteja ja synttäripäivän kunniaksi lomille.<br />TJ 77 - KL<br />TJ 76 - VLV<br />TJ 75 - VLV<br />TJ 74 - Pari pakuajoa.<br />TJ 73 - Aketuksen perusteiiden treenausta leppoisasti.<br />TJ 72 - Pasin putsailua.<br />TJ 71 - Lähinnä rötväilyä.<br />TJ 70 - Rötväilyä.<br />TJ 69 - VLV<br />TJ 68 - VLV<br />TJ 67 - Reipas juoksulenkki ja ammattipätevyyskokeeseen harjoittelua.<br />TJ 66 - Leppoisa ajopäivystys.<br />TJ 65 - Varuskunnan huoltoajo "Iso-H".<br />TJ 64 - Pasikuskina kadettien vaunukoulutuksessa.<br />TJ 63 -&nbsp;Pasikuskina kadettien vaunukoulutuksessa.<br />TJ 62 - VLV<br />TJ 61 - VLV<br />TJ 60 - HL<br />TJ 59 - Alfa-joukkueen J1T-leirille pannukuskiksi. Myrskyn takia kassuyö.<br />TJ 58 - Vähän vaunuilua ja leppoisaa odottelua.<br />TJ 57 - Lomille kesken leirin.<br />TJ 56 - KL<br />TJ 55 - VLV<br />TJ 54 - VLV<br />TJ 53 - Leiripakkailua ja rötväilyä.<br />TJ 52 - Itkoleirille Isosaareen. Käsittelyharjoittelua.<br />TJ 51 - Ammuskelua&nbsp;12.7 ITKK:lla, asehuoltoa ja saunaa.<br />TJ 50 - Syysmyrskyssä takaisin ensilumiseen Santikseen.<br />TJ 49 - Rötväilyä ja pieniä kuskihommanakkeja.<br />TJ 48 - VLV<br />TJ 47 - VLV<br />TJ 46 - Rykmentin taisteluharjoitus alkoi. Vaunulla Vantaalle.<br />TJ 45 - Talvista telttailua, lepiä.<br />TJ 44 - Iltapäivästä takaisin Santikseen kassulle.<br />TJ 43 - Päivällä käskettyä lepiä, tosin yöajoa ei sitten tullutkaan.<br />TJ 42 - Pasin putsailua pakkasessa.<br />TJ 41 - VLV<br />TJ 40 - VLV<br />TJ 39 - Ammattipätevyyskoe.<br />TJ 38 - KL<br />TJ 37 - HL<br />TJ 36 - HL<br />TJ 35 - HL<br />TJ 34 - VLV<br />TJ 33 - VLV<br />TJ 32 - Itsenäisyyspäivä. Rötväilyä ja iltavapaat klo 14-22.<br />TJ 31 - Vaunuhommia kukesilla. Kotiutuscooper.<br />TJ 30 - Pasihommissa halleilla. Lihaskuntotesti.<br />TJ 29 - Rötväilyä.<br />TJ 28 - "Valmiudenkohotus" ja loppusodan valmisteluja.<br />TJ 27 - VLV<br />TJ 26 - VLV<br />TJ 25 - Pasilla Niinisaloon loppusotimaan. Poterovahtia.<br />TJ 24 - Telttaretkeilyä pakkasessa. Rötväystä ja pari poterovahtia.<br />TJ 23 - Ryhmityksen vaihto, lepiä, kenttähartaus, sodetauko.<br />TJ 22 - Viimeiset tetsaukset!<br />TJ 21 - Moottorimarssi takaisin Santahaminaan. Viimeiset vaunuhommat!<br />TJ 20 - VLV alkaen lauantaiaamuna<br />TJ 19 - VLV<br />TJ 18 - Rötväilyä<br />TJ 17 - KL<br />TJ 16 - KL<br />TJ 15 - KL<br />TJ 14 - JL<br />TJ 13 - JL<br />TJ 12 - JL<br />TJ 11 - KL<br />TJ 10 - KL<br />TJ 9 - Rötväilyä.<br />TJ 8 - Rötväilyä.<br />TJ 7 - KL<br />TJ 6 - JL<br />TJ 5 - VLV<br />TJ 4 - Tetsarin ja pasivermeiden palautus. Muiden kamojen pakkailua.<br />TJ 3 - Suurin osa varusteista palautettu!<br />TJ 2 - Sulkeiset. Kotiutumisjuhla sodessa.<br />TJ 1 - Kotiutusparaati Hakaniemssä.<br />TJ 0 - Ohi on 362. Uskomaton fiilis.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-1294436668745659857?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-2851263172499617902011-01-06T20:22:00.002+02:002011-01-09T10:49:00.804+02:00<b>Su-ilta 2.1.</b><br /><br /><b></b>Melkoisen monena sunnuntai-iltana on tässä viimeisen vuoden aikana ehtinyt palata lomilta Santikseen. Fiilikset ovat vaihdelleet neutraalista hivenen haluttomaan, seuraavan viikon ohjelmasta riippuen. Mutta nyt oli toisin. Riitti, kun vähän kuvitteli tuvassa odotettavissa olevien innokkaiden TJ 5-hymyjen määrää, niin johan taittui automatka iloisin mielin.<br /><br />Ilta kuluikin rattoisasti parin lomaviikon kuulumisia vaihdellen ja ennen kaikkea tulevan viikon kotiutusohjelmaa hehkutellen. Ja voi sitä hyväntahtoisen kuittailun määrää, mitä tutulla poppoolla tuvassa rupesi vanhaan malliin lentelemään... Ei ainakaan ollut hapan naama nukkumaan mennessä, varsinkaan kun kassuöitä oli luvassa enää vaivaiset viisi.<br /><br /><br /><b>Maanantai 3.1.</b><br /><br /><b></b>Varmaan koskaan aikaisemmin ei ollut kuskien tuvassa ollut tämmöistä sykettä ja säpinää ainakaan aamuseitsemältä. Jotenkin kummassa tetsarin taskujen irrottaminen kiinnosti kuitenkin selkeästi enemmän kuin sen pukeminen, joten ensimmäisenä odottaneen tst-varustepalautuksen pakkailu sujui varsin tehokkaasti. Sitten olikin taas hetki aikaa rötväillä ja heittää hetulaa.<br /><br />Puolenpäivän molemmin puolin ehdittiin kuulla vähän vääpelin infoa, käydä elokuvasalissa ruksimassa kapteenin johdolla puuduttava palautelomake ja tosiaankin vielä palauttaa tetsarit ja pasikuskivermeet varusvarastolle.<br /><br />Iltapäivän munkkikahvien jälkeen jatkettiin pakkaamissykkimistä, jonka tuloksena kaappi tyhjeni kummasti. Päivällisaikaan mennessä pahin varustehurlumhei olikin jo ehtinyt vähän hellittää, ja täyteen ahdetut valkoiset vauhtisäkit jököttivät lattialla merkkinä seuraavan päivän 1-luovutuksesta.<br /><br />Sitten olikin miltei kuukauden tauon jälkeen aika viettää täysivahvuisella tuvalla normaaleita iltavapaita perinteisellä meiningillä. Läpänheittoa, grillivisiittiä, leffan katselua ja sitä rataa... Aikaisen aamun sykkiminen näkyikin sitten siinä, että porukka tuhisi, kuorsasi ja mutisi unissaan jo piakkoin kymmenen jälkeen.<br /><br /><br /><b>Tiistai 4.1.</b><br /><br /><b></b>Nyt ei sitten ollutkaan aamuseitsemältä säpinää, vaan jotain aivan sen vastakohtaista meininkiä, mutta sulkeisiin oli kuitenkin vääntäydyttävä puoli kahdeksaksi. Pienenä motivaattorina sentään toimi se, että nyt treenattiin kotiutusparaatia varten.<br /><br />Aamun pimeys, lumi, pakkanen ja muodossa seisominen toivat kyllä eläviä muistikuvia vuoden takaa, mutta nyt meno oli hieman toisenlaista. Johtajista ja kuskeista muodostunut sulkeismuoto veti näillä aamuilla sulkeiset läpi paitsi rennolla, myös yllättävän särmällä asenteella; lyhyet läpänheitot eivät riistäytyneet käsistä, suoritushetkellä oltiin hiljaa, pakolliset aseotetreenit vedettiin nurisematta ja ennen kaikkea tahtimarssi sujui ilman yhtäkään tahdin huutamista. Näin siitäkin huolimatta, että edellisistä sulkeisista oli itse kullakin kuukausia aikaa.<br /><br />Tai no, sitten kun otettiin viimeiset treenit koko 60:n kotiutujan joukolla, niin taisi se tahtikin välillä vähän seota. Yritä siinä nyt marssia kun 1. JK:n marssimusiikki, edessä marssiva taistelija ja tahdin huutaja olivat kaikki eri tahdissa. Kuten seuraamassa käväissyt luutnantti totesi: <i>tahti oli hyvä ja monipuolinen</i>... Mutta se siitä.<br />Lyhyen sotkutauon ja hetken rötväilyn jälkeen oli kauan odotetun ohjelmanumeron vuoro. Joukkiotamme ei tarvinnut erityisemmin patistaa raahaamaan täysiä vauhtisäkkejä läheiselle varusvarastolle; se kyllä hoitui muutenkin tarmokkaasti. Varusvaraston ulkopuolella ehdittiin vielä jonottaa tovi jos toinenkin, mutta sekään ei harmittanut. Hymy oli herkässä jokaisella, eivätkä yksikköupseerimme huulenheitot tunnelmaa ainakaan latistaneet.<br /><br />Varusvarastolla käveltiin sitten taas pitkähkö linjasto läpi, mutta tällä kertaa säkki sentään keveni reitin edetessä. Lopuksi olikin paitsi henkisesti, myös fyysisesti huojentunut ja kevyt olo. Kyllä kelpasi palata kassulle ja suunnata sitten mukesiin syömään. Matkalla ehdittiin myös todeta, että reservin aurinko on uhkaavasti pimenemässä; osittainen auringonpimennys nimittäin kuulsi pilviverhon takaa. Siinä sivussa näyteltiin tietysti myös kolmea sormea eri yksiköiden hymysuisten kuskikollegoiden kesken. Ja enää eivät sormet tarkoittaneet aamukymppejä.<br /><br />Seuraavaksi vietettiin laatuaikaa kasarmilla molemmilla perinteisillä tavoilla: alkuun oli melkoista hälinää ja hulinaa, ja läppä lensi, ja seuraavassa hetkessä taas hiljaista, kun itse kukin otti päivätorkut. Niiden päätteeksi suunnattiin tien toiselle puolelle <i>sotilaan kotiin</i>, jossa oli eri työnantajien ja koulutuspaikkojen rekrytilaisuus kotiutujille.<br /><br />Päivällistä ennen ja jälkeen olleen tekemisen määrää kuvastanee se, että tuvassa ryhdyttiin jo väsäämään jousipyssyä ylimääräisestä henkarista ja kengännauhasta... Odottelu päättyi kuitenkin jo 17 aikoihin, jolloin alkoivat 22:een kestävät iltavapaat.<br /><br />Niiden aikana tuli pyörähdettyä kotosalla, ja mukaan tarttuivat nyt myös siviilivaatteet. Olihan nimittäin aika palata viimeistä kertaa kotoa saarelle! <br /><br /><br /><b>Keskiviikko 5.1.</b><br /><br /><b></b>Kyllä sitä pikkuhiljaa alkoi enenevässä määrin hoksaamaan, että tämä vuoden mittainen roolipeli alkaa olla ohi. Fiilis oli yhä enemmän innokkaan odottava, ja samalla aika tietysti tuntui kuluvan paaaljon normaalia hitaammin, vaikkakin rennoissa merkeissä.<br /><br />Edellisillan nukkumaanmeno oli vähän venähtänyt, joten aamiaiselle tuli vääntäydyttyä silmät normaalia enemmän ristissä. Pian seitsemän jälkeen piti lampsia vielä uudestaan mukesille, tällä kertaa elokuvasaliin, jossa kapu piti oppitunnin lähinnä reservikuvioihin liittyen. Sitten olikin aika palata tupaan jatkamaan unia.<br /><br />Ennen lounasta puettiin taas kotiutumisparaatia varten kuitatut m/05 lumipuvut päälle ja lähdettiin sulkeisiin treenaamaan seuraavan päivän paraatikuvioita. Niiden päätteeksi kapteeni käski meidän mennä samassa muodossa marssien lounaalle, mikä oli ehkä päivän yllättävin uutinen. Edellisen kerran oli tullut marssittua muodossa syömään varmaan kolme kuukautta sitten... Tulipa sitäkin nyt sitten vielä kokeiltua, ja tokihan kotiutuva porukka otti hommaan taas saman rennon särmähkön asenteen.<br /><br />Iltapäivän ohjelmana oli kotiutusjuhla sotilaskodissa. Lavalle kipusivat alkuun Kaartin soittokunnan varusmiesbändi ja sen perään Lamourettes-tanssiryhmä. Itse juhla oli melko ytimekäs, mutta jopas siitä riittikin jälkikäteen tuvassa juttua. Taas kerran saattoi olla iloinen siitä, että saamme asustaa tällaisella kuski- ja koksukokoonpanolla, sen verran hyvässä hengessä läppä meinaan lensi tälläkin keraa. Kovastakaan kuittailusta ei kuitenkaan oteta hernettä nenään, vaan se ainoastaan lisää vettä myllyyn, niin kuin kuuluukin.<br /><br />Muonituskeskuksen kuuluisa&nbsp;<i>Kissalammen kalakeitto</i>&nbsp;oli tällä kertaa oikein poikkeuksellisen huono esitys, joten grillivisiitillähän se ilta taas alkoi. Sodekaan ei ollut auki, joten TJ 2 -iltaa täytyi viettää pitkälti tuvassa neppaillen. Vähän väsynyttähän meininki alkoi olla, mutta mitäpä muutakaaan se näillä aamuilla olisi... Illan päättäjäisiksi tapitettiin vielä elokuvaa. Yksi läppäri ja kymmenkunta katsojaa vaativat vähän katsomojärjestelyjä, mutta onneksi intti tarjoaa avuksi mm. kerrossänkyjä.<br /><br /><b>Torstai 6.1.</b><br /><br /><b></b>TJ 1 -aamuun oli ihan mukava herätä, vaikkei se vielä suuria tunteita herättänytkään. Aamupala, hetken odottelu, ja sitten olikin jo kotiutusparaatin aika.<br /><br />Kahdeksan pintaan olimme pakkautuneet yläkentällä odottaneisiin tilausajobusseihin. Matka Hakaniemeen taittui talvisen loppiaisaamun pimeydessä, bussin radiosta tulleiden Antti Tuiskun ja Elton Johnin biisien tahdittamana. Hempeän hilpeän tunnelman päätti sitten vähän railakkaammat kommentit saanut Status Quon&nbsp;<i>In the Army Now</i>...<br /><br />Hiljalleen valkenevien Hakaniemen torin maisemien ja jätkänkynttilöiden tuijottaminen ehti tulla tutuksi, sillä paraatikatselmuksen alkua odoteltiin muodossa seisten puolisen tuntia. Pakkasta oli sentään vain muutama aste, ja vähän väliä päästiin tekemään aseotteita, kun joukkoja ilmoitettiin yhä vain suurempinatsaisille herroille aina kenraalimajuria myöten.<br /><br />Itse tilaisuus oli puolestaan mukavan ytimekäs; sotilaspastori ja eversti pitivät puheensa ja siinäpä se melkein olikin. Katselmuksen päätteeksi marssittiin Siltasaarenkadun-Unioninkadun lumisohjoista suoraa aina Senaatintorin kupeeseen asti. Mikäs siinä oli rumpujen tahdissa lampsiessa, fiilis oli päivän TJ 1-lukeman mukainen. Bussiletkan paluumatka taittui sujuvasti poliisisaattueessa.<br /><br />Kassulla porukka ryhtyi innolla viimeisiin aseputsauksiin. Kenttälapiostakin täytyi käydä hinkkaamassa ruosteet pois. Vähän lounaan jälkeen järjestyttiin hetkeksi yläkentälle rykmentin palkitsemistilaisuuteen. Sen päätyttyä napattiin rynkyt ja muut tväl-varusteet kantoon ja käppäiltiin taisteluvälinevarastolle. Menomatkalla ja jonossa ehdittiin muistella vuoden takaista rynkkyjen noutoa, ja paluumatkalla saatettiin taas iloita keventyneestä olosta. Siihenhän päättyi rynkyn mukana raahaaminen! Kotiutuminen tuntui taas astetta todemmalta.<br /><br />Kuskien ammattipätevyyskoulutuksestakin saatiin viimein todistukset käteen, ja sitten ei auttanutkaan muu kuin mennä taas tupaan heittämään läpyskää ja kuluttamaan aikaa. Ei tuntunut enää punkassa rötvääminenkään samalta kuin ennen; nyt alkoi jo oikeasti olla odotuksen makua ilmassa.<br /><br />Päivällisen jälkeen käytiin elokuvasalissa pokkaamassa palvelustodistukset. Sellaista Pekka Perusjamppan keskivertoarviointiahan sieltä pukkasi, kuten odotettua. Meillä kuskeilla kun on ollut loppupeleissä vaikka kuinka paljon esimiehiä, ja toisaalta taas ei yhtäkään pysyvää lähiesimiestä, joten aika lottoamistahan tuo arviointi on skappareilla ollut. Jotain kertonee se, että kuskipoppoomme löysin jätkä sai parhaimman kokonaisarvion... Sillekkös sitten seuraavaksi nauraa hörötettiin. Mutta pääasia on se, että nyt on kädessä paperi, josta selviää, että täysi vuosi on näissä hommissa viihdytty.<br /><br />Ilta kului perinteitä kunnioittaen: sodea, grilliä, suihkua, leffaa ja sitten vähitellen nukkumaan. Huomenna ohjelmassa viimeiset varuspalautukset ja reserviin siirto!<br /><br />***<br />TJ 0 -päivän meininkejä ja ohi on -fiiliksiä on luvassa viikonlopun jälkeen, kunhan risteilyt on risteilty.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-285126317249961790?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-41103783355722244072010-12-31T11:47:00.007+02:002011-01-01T12:01:30.653+02:00Maastokuviontäyteinen vuosi 2010 päättyy tänään, eikä palvelustakaan ole enää jäljellä kuin vaivaiset 7 päivää. Niistäkin vielä tämä ja kaksi seuraavaa kuluvat lomilla, joten vähiin käy! Muistan varsin hyvin, kuinka tuon oikealla näkyvän TJ-laskurin lukemat huitelivat alkuun 350:n paremmalla puolella, joten tuollainen yksinumeroinen lukema tuntuu aikas uskomattomalta. Mutta hyvältä.<br /><br /><div class="MsoNormal">Loppusodan jälkeen on tullut lähinnä lomailtua, mitä nyt toissa maanantaina täytyi käydä yksi päivä rötväämässä ja tappamassa aikaa kassulla. Sen perään olin joulun tienoolla kahdeksan päivää lomilla, ja nyt keskiviikkona-torstaina käväisin taas paratiisisaarella löhöilemässä kahden päivän ajan, lomapäivät kun eivät ihan riittäneet 13 päivän yhtämittaiseen lomaputkeen.</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Mutta mikäpäs siellä oli ollessa; paljon nukkumista, vieläkin enemmän muuta rötväilyä, tasaisin väliajoin ruokailuja ja loppuaika sotkussa notkumista. Koko saari oli huomattavan autio ja unelias, kun melkein kaikki tuntuivat olevan lomilla: niin skapparit, valtaosa kotiutuvista kuin osa ei-kotiutuvistakin. Oma, normaalisti varsin eloisa 14 hengen tupammekin oli nyt oudon hiljainen, kun meitä asustajia oli näinä välipäivinä paikalla parhaimmillaankin vain neljä.</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Tietysti sitä tuli punkassa rötvätessä mietittyä, että onko tässä parin päivän kassutorkkumisessa lomien välillä nyt yhtään mitään järkeä... No eihän siinä tietenkään ollut, mutta nyt oli tosiaankin niin vähän aamuja jäljellä, ettei se haitannut, joskin aika kyllä tuntui nyt kuluvan tuskallisen hitaasti. Taisi se kuitenkin olla ihan hyvä veto käyttää ne ratkaisevat kaksi lomapäivää enemmän jo aikanaan jouluukuun alussa, jolloin olisi saarella saattanut jotain joutua tekemäänkin. Nyt riitti kunhan olla möllötti ja kävi välillä ihastelemassa ilmoitustaululla ensi viikon ohjelmaa, jossa luki vihdoin se odotettu sana: <i>kotiuttaminen</i>.</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Sotilaskodin kuskien pöydässä istuessakin saattoi sivukorvalla kuunnella, kuinka nuoremman saapumiserän kuskit puivat kuljetuskomppanian päivystysvuoroja, viikonlopun ajopässinakkia ja hallipalveluksessa sattuneita kommelluksia. Kultaisia kuljumuistojakin herättäneet puheet kuulostivat toisaalta niin kovin tutuilta, mutta toisaalta sitä saattoi erittäin hyvillä mielin itsekseen todeta, että eipä enää liikuta meikäläistä. Tai <i>ei vaikuta mun aamuihin</i>, kuten intissä on tapana sanoa.</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">***</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Tässä parin rötväilypäivän aikana oli aikaa myös miettiä ja tuottaa vielä yhdensorttista yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Tupaporukat ja pasihommat ovat jo tässä viime viikkojen mittaan tulleet käsitellyiksi, mutta pitäydytäänpä tällä kertaa kurissa, tavoissa ja armeijaelämässä yleisemmällä tasolla.<br /><br />Joukossa on myös pari hyvinkin sekalaisita, muistista putkahtanutta tunnelmakuvaa inttivuoden alkupuoliskolta.</div><div class="MsoNormal"></div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal"><b>P-kauden hommia ennätystalvena</b></div><div class="MsoNormal"></div>&nbsp; <br /><div class="MsoNormal">Vuoden takaisesta P-kaudesta 2. JK:ssa tulee ensimmäisenä mieleen lumi, pakkanen ja tekemisen runsaus. Ohjelmaa riitti aamusta iltaan, mutta kyllähän sitä jotenkin myös jaksoi sykkiä, kun kaikki oli uutta. Sellainen <i>tässä sitä nyt ollaan intissä -</i>fiilis, kuten olen sitä jo pariin kertaan aiemminkin kuvannut, auttoi jaksamaan paikoin älyttömät käytännöt. Kuten millaiset? Yksi esimerkki tuhannesta olkoot se, että 20 asteen paukkupakkasillakaan ei tietenkään saanut pitää alhaalla karvalakkiin kuuluvia korvaläppiä, ellei sitten sattunut olemaan korvatulehdusta...</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Kuri oli P-kaudella tietysti suht tiukkaa, eikä aikamääreistä tai yleisestä särmyydestä tingitty. Viitosella oltiin tuvissa, kolmosella oli kaapit kiinni, kakkosella istuttiin jo taistelujakkaroilla, ja jäpittäminen oli huipussaan minuutilla. Sisällä liidettiin ja ulkona juostiin liukastumista vältellen muotoon, josta saatiin myös harva se kerta palata <i>sisään korjaamaan, alkaen oikealta ja vasemmalta, tupiin - mars ...jaaa mars! </i>Milloin syynä oli huono minuuttikäytös tai epäsiistit tuvat, milloin puhuminen järjestyttäessä.&nbsp;</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Tahtimarssina mentiin paikkaan kuin paikkaan, rivistöliikkeet tulivat tutuiksi, eikä epäsärmiä marssimuotoja suvaittu. <i>Muoto ei veny! Ruodut särmää! </i>Varsin usein täytyi myös laulaa yksikön marssilaulua, vaikkei siitä koskaan kovin kummoista kuoroteosta meidän suilla saatu. Kuitenkaan sanat tuskin koskaan pääsevät täysin unohtumaan; sen verran monta kertaa ehti P-kauden aikana kuulla, että <a href="http://www.youtube.com/watch?v=gztGzNljqW4" target="_blank">kauan on kärsitty vilua ja nälkää</a>. Jos jostain biisistä tulee P-kausi mieleen niin tuosta; sitä kun oli ensin hoilannut marssiessa, ja sitten kuullut keskusradiosta, niin johan se sen jälkeen soi kaikilla päässä. Toinen nukkumaanmenoa edeltänyt keskusradiohitti oli tuntemattomaksi jääneestä syystä <a href="http://www.youtube.com/watch?v=6ZQSYefodUY" target="_blank">Muumien teemamusiikki&nbsp;</a>.</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Päivien koulutusaiheet sisälsivät melkein aina jotain uutta, mikä oli ihan piristävää. Jos iltavapaata oli, se hupeni yleensä jonottamiseen. Aluksi jonotettiin päivystäjälle, jotta pääsi ulos yksiköstä, sitten seistiin sotkun jäätävän pitkissä jonoissa, ja sen jälkeen pääsikin taas jonottamaan tovin jos toisenkin oman yksikön päivystäjän pöydälle. Pian sodevisiitin jälkeen olikin sitten jo aika ruveta särmäämään punkkia ja taittelemaan päiväpeitteestä siistejä pinkkoja taistelujakkaroille.</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Kun tätä nyt yli kolmesataa aamua myöhemmin miettii, sitä alkaa ymmärtää, mistä sanonta <i>ihan P-kauden hommia</i> on peräisin. Ei tuota menoa olisi enää pitkään aikaan jaksanut muuten kuin korkeintaan hetkellisesti ja silloinkin läpällä, mutta tuolloin alokkaana se jotenkin vain kuului asiaan.<br /><br /><blockquote><b>Tunnelmakuva.</b> Taistelen oppitunnilla torkahtamista vastaan mukesin elokuvasalissa, joka on ahdettu täyteen vihreäasuisia miehiä. Alikit partioivat reunakäytävillä ja yrittävät bongata nuokkuvia päitä. Vierustoverini alkaa kuorsata, joten tökkäisen häntä kylkeen, ennen kuin asiasta nousee isompi haloo. Vihdoin joku käskee porukan ulos tauolle. Ulkona on nätti pakkaspäivä, ja taukoa vietetään isojen lumikasojen keskellä. Läppä lentää, ja välillä ajankulua ja lämpöä haetaan lumipallo-footbagillä.</blockquote></div><div class="MsoNormal"><blockquote><b>Tunnelmakuva. </b>Taitaa olla kuudes päivä intissä. Olemme ensimmäistä kertaa matkalla ampumaradalle. Lumi narskuu rytmikkäästi pakkassaappaiden alla. Niin edessä kuin sivullakin näkyy joukkuetovereita, joiden selässä keikkuu ampumaratavarustuksella täytetty pikkureppu. Rynkky roikkuu käsien kannattelemana etupuolella, eikä sen kantaminen vielä tunnu kovin luontevalta. Kävelytahti on aika kova, koska taas on ainakin olevinaan kova kiire. Pakkanen tuntuu poskipäissä, mutta fiilis on hyvä. <i>Tässä sitä nyt ollaan armeijassa!</i></blockquote></div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal"><b>Kuria kultaisessa Kuljetuskomppaniassa</b> </div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal"></div><div class="MsoNormal">Kuljetuskomppaniaan siirtyminen tapahtui 8 viikon mittaisen P-kauden päätyttyä heti maaliskuun alussa. <i>Kuljussa homma toimi! </i>olemme jälkeenpäin todenneet useasti pasikuskikollegoiden kanssa. Niin se vaan oli. Tietysti yksikön pieni koko (alle 100 jamppaa johtajat ja vanhemman saapumiserän kuljukuskit mukaan lukien) auttoi siinä, että tieto kulki hyvin joka suuntaan.&nbsp;</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal"></div><div class="MsoNormal">Mutta ei kulju mikään gonasäkkien mesta ollut, vaikka sellainen maine kuljetuspuolella tahtoo herkästi olla. Tosiasiassa kuri oli yllättävänkin tiukkaa, ja jatkui sellaisena oikeastaan ihan kesään saakka. Jos punkat eivät olleet särmiä, niin ulkoa palattiin kyllä korjaamaan niitä. Ja sittenhän tuli tietysti kiire mukesiin, ja matka taitettiin tahtijuoksua. Ja tahtijuoksunkin oli syytä toimia, muuten tuli taas lisää noottia.&nbsp; </div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Kuljetuskomppaniassa <i>mitä nopeammin, sitä nopeammin -</i>slogankaan ei ollut pötypuhetta. Jos päivällisen jälkeen siivouspalvelu hoidettiin nopsasti pois päiväjärjestyksestä (ja se tosiaankin myös hoidettiin ja tarkistettiin), iltavapaat saattoivat alkaa parhaimmillaan jopa ennen kello 17:ta. Harvoin meni kovin paljoa yli viiden, eikä iltavapaiden alkaminen vaatinut koskaan samanlaista toivotonta kello kuuden odottelua kuten muissa yksiköissä. </div><br /><div class="MsoNormal">Oivat varusmiesjohtajamme saivat kyllä kiitettävällä tavalla potin haltuunsa. Vastavuoroisuus toimi ja koko komppanian yhteishenki kohosi. Kun hommat hoidettiin hyvin, kaikilla oli mukavaa, ja johtajatkin mitä toverillisimpia. Jos taas jokin homma tökki, se kyllä kävi heti selväksi.&nbsp;</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Tässä yhteydessä pitänee myös mainita ykkösjoukkueeni kovaääninen, tummaihoinen alikersantti T.Y., joka varmasti hämmensi ensialkuun itse kutakin. Enkä varmaan itse ollut edes sieltä ennakkoluuloisimmasta päästä. Varsin nopeasti kyseinen herra paljastui kuitenkin paitsi vaativaksi, niin myös erittäin reiluksi ja huumorintajuiseksi jampaksi, joka kyllä varmasti jäi hyvällä jokaikisen 1/10 -kuskin mieleen.</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Mitä koulutuspuoleen tulee, niin se jakautui jaksamisen kannalta loistavasti kahteen erilaiseen aihepiiriin, kuljetushommiin ja taistelukoulukseen, jotka vuorottelivat taukoamatta. Siinä missä yksi päivä saattoi vierähtää luokassa ennakoivan ajamisen jippojen parissa, niin seuraavana päivänä löysitkin itsesi ehkä aamutuimaan ajotunnilta ja sen jälkeen asutuskeskustaistelua treenaamasta.</div><div class="MsoNormal"><br /></div><div class="MsoNormal">Varsinkin tuota aketusta treenattiin verrattain paljon ja hartaasti, minkä tuloksena esimerkiksi huhtikuisella E4A-leirillä pataljoonan komentaja oli sitä mieltä, että kulju aketti jopa paremmin kuin 2. JK. Eli suomeksi: kuskit päihittivät spollet ;)</div><br />Kesää kohti mentäessä meno hivenen muuttui, kurikin ehkä aavistuksen löystyi, ja hyvä kuljuhenki sen kuin säilyi ja parani. Kuuden viikon pasikurssi, ja erityisesti viikon pasileiri olivat kyllä eittämättä intin parasta aikaa, kuten jo silloisissa blogiteksteissä varovasti hehkutin. Muut kesäkuiset viikot menivät sitten taas osaltaan jo varsinaisissa kuskihommissa, ja osaltaan monenmoisessa, vähän turhauttavassakin täytekoulutuksessa.<br /><br /><blockquote><b>Tunnelmakuva. </b>Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Joka puolella avautuu vihertävä, länsi-uusmaalainen peltomaisema. Seisoskelen nakkipipo pääsä pasin takaosassa, radistin paikan luona olevasta luukusta ulkona. T-paidassa tarkenee oikein mukavasti maantienopeuksillakin, sillä lämpötila hipoo hellelukemia. Hetki sitten olin vaununjohtajana, ja nyt odottelen kyytiläisenä ajovuoroa. Pasileiriviikko on juuri alkanut. Elämä hymyilee. Olisipa intti aina tällaista.&nbsp;</blockquote><blockquote><b>Tunnelmakuva. </b>Kello on noin puoli kymmenen illalla. Pesen hampaita kuljetuskomppanian vessassa, ja katselen ikkunasta ilta-aurinkoa, joka ei vain ota laskeakseen, sillä eletään vuoden valoisinta aikaa. Talven pimeydessä tämä kasarmielämä tuntuu melkeinpä helpommalta, mutta nyt kun valoisan kesäillan hienoimpina hetkinä pitäisi ruveta nukkumaan, sitä huomaa jotenkin selvemmin, kuinka sitä ollaankaan täällä "vankina". Kävelen takaisin tupaan, jossa tupakaveri kertoo jostakin päivällä sattuneesta töhöilystä. Kaikki repeävät nauramaan. Ei täällä nyt niin kovin kurjaa taida sittenkään olla.</blockquote><br /><b>Kuskina spollejen joukossa</b><br /><br />Vanhojen kuskien kotiutumispäivänä heinäkuussa koitti paluu 2. JK:hon. Yhdeksän kuukauden spolleilla oli jäljellä vielä koulutuksen huipentava kolmekuukautinen J2-kausi, joka näin pasikuskin kannalta oli kokonaisuutena ihan mielekäs. Pasin ajamista riitti aika mukavasti, niin monipuolisilla leiriviikoilla pitkin pääkaupunkiseutua, kuin välillä myös ihan normaaleina kassuviikkoinakin.<br /><br />Meidät kuskit jaoteltiin eri joukkueiden matkaan, itse olin yksi bravo-joukkueen neljästä pasikuskista. Silloin kun meitä ei pasin ratin takana tarvittu, olimme ihan rivijääkkärinä joukkueen koulutuksissa mukana. Kassuviikkojen koulutusaiheet olivat aika pitkälti perusjippojen kertauksia, joten ne sujuivat pasikuskilta siinä missä spolleiltakin. Motivaatiota vaan täytyi välillä vähän keräillä.<br /><br />Mutta sama se tilanne oli spol-miehistölläkin. Muista yksiköistä miehistö oli jo kotiutunut puolen vuoden jälkeen, mutta 2. JK:stapa ei. Niinpä <i>gonahtaminen</i>, eli tietynlainen yleinen löysyys ja kurin höllentyminen oli väistämätöntä, ja se ajoittui eritoten juuri tuohon heinäkuun puoliväliin, jolloin spollet saivat paitsi meidät uudet pasikuskit, myös uudet, oman saapumiseränsä johtajat.<br /><br />Kuljun jälkeen tuo löysempi kuri oli aluksi jopa pieni shokki, mutta tokihan siihen nopeasti tottui. Kun puoli vuotta oli sentään jo takana, ja toinen mokoma vielä edessä, oli ihan mukavaa, ettei enää ihan joka asiasta oltu nipottamassa. Toisaalta homma meni välillä joillakuilla jo vähän toiseen äärilaitaan, minkä ansiosta ehdittiin kapteenien suusta kuulla muutamatkin puhuttelut ja kärsiä alkusyksyn mittaan muun muassa parit rättisulkeiset.<br /><br />Vaikka lähes triplasti kuljun kokoisessa komppaniassa ei tietenkään voi ollakaan yhtä tiivistä yhteishenkeä kuin kuljussa, yleinen ilmapiiri oli kyllä ihan mukava. Erityisen tuttujen pasikuskikollegoiden lisäksihän yksikössä oli paljon P-kaudelta tuttuja naamoja niin johtajissa kuin miehistössäkin.<br /><br /><br /><b>Rento päätös kuskikaudelle</b><br /><br />Kun 2. JK:n sotilaspoliisit kotiutuivat lokakuussa, edessä oli muutto viimeiseksi kolmeksi kuukaudeksi SpolKkiin. Hommana oli tietysti edelleen pasin ajaminen, ja tällä kertaa kuskattavana nuorempi saapumiserä. Kuten jo pian SpolKkiin muuton jälkeen Tuntemattoman sanoin kirjoitin: <i>Asialliset hommat hoidettaan, muuten ollaan kuin ellun kanat</i>. Näin se oikeastaan oli ja meni. Mutta hyvä niin. Kyllähän sitä yhdeksän kuukauden sykkimisen jälkeen olikin jo aika ottaa vähän rennommin.<br /><br />Rentous on ollut monen asian summa. Ensimmäisillä viikoilla kuvioon astuivat hallipalvelusviikot kuljetuskeskuksella. 2. JK:n aikana niitä ei ollut ollut meillä laisinkaan, joten loka-marraskuussa niitä sitten tulla tupsahti peräti kolme viikkoa viiden viikon sisällä. Kun päivät kuluivat kukesin hommissa, tuntui jopa vähän siltä, että onkohan kukaan SpolKissa edes huomannut, että sinne on tullut pasikuskejakin...<br /><br />No, kyllähän se kai huomattu oli, mutta aika paljon asiaa auttoi myös se, ettei meitä sijoitettu mihinkään joukkueeseen, vaan nimilistoissakin olimme erillisenä 0+0+10 -vahvuisena pasikuskiryhmänä. Niinpä meitä ei käytännössä juuri koskaan tultu hakemaan kassuviikkojen koulutuksiin mukaan. Vielä tänäkään päivänä ei ole täysin selvää, että kuinka tarkoituksellinen linjaus tämä oli, mutta tuskin se ihan pelkkää hyvää tuuriakaan oli.<br /><br />Viimeinen niitti taisi olla se, että majoituimme kokelastupaan, tai ehkä paremminkin muutamat kokelaat majoittuivat meidän tupaamme, joten tuvan nakkisuoja-aste kohosi kokelastupa-statuksen avulla vieläkin ylemmäs. Meitä tultiin hakemaan hommiin silloin, kun kuskeja tarvittiin, muuten olelimme ja elelimme leppoisasti.<br /><br />Halliviikkokauden jälkeen alkoikin sitten olla suht tiheällä tahdilla leiriviikkoja, mutta ne kaikki olivat pasikuskille aika helppoja. Ajohommia oli jonkin verran, ja juuri muita hommia ei sitten ollutkaan. Vaunujen käyttöaste SpolKissa ainakin näin J1-kaudella oli selkeästi 2. JK:ta vähäisempää, joten loppupeleissä olisimme ihan mielellämme ajaneet viimeisillä leireillämme vaikka enemmänkin. Mutta ei väkisin...<br /><br />Kaikesta tästä johtuen kokonaiskuva SpolKista jäi jopa vähän hämärän peittoon. Sekin tietysti vaikutti, että komppania on jakautunut kahdelle eri kasarmille, joten tällaiselle Kaartin kassun asukille Ässä-kassun meno ja meininki on jäänyt aika tuntemattomaksi asiaksi. Mutta varsinkin oman saapumiserän johtajiemme kanssa olemme kyllä tulleet oikein hyvin juttuun, ja saimmepa viimeisillä leireillämme nauttia asiantuntevan moto-AU:mme työnjohtamisesta.<br /><br />Jotenkin SpolKista jäi sellainen maku suuhun, että pasikuskeja pidettiin jopa tietynlaisina "ammattiosaajina". Johtuuhan meidän 12 kuukauden palvelusaika ainakin PV:n propagandamateriaalin mukaan siitä, että hommamme kuuluu&nbsp;<i>miehistön vaativimpiin tehtäviin... </i>Tämmöinen lehtileike päätyi tietysti myös kuskitupamme seinää koristamaan ;)<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-4110378335572224407?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-67402979902147570452010-12-22T13:18:00.002+02:002010-12-22T20:56:47.027+02:00<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/_6UukmAmS23k/TRHdslXFI6I/AAAAAAAAAA4/8tP1cDw2NKY/s1600/IMG_4969.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="http://2.bp.blogspot.com/_6UukmAmS23k/TRHdslXFI6I/AAAAAAAAAA4/8tP1cDw2NKY/s400/IMG_4969.JPG" width="400" /></a></div><br /><br />Tänään jäljellä 16, ja niistäkin lomilla vielä 9.&nbsp;Nyt on jo niin vähän, ettei sitä edes meinaa tajuta. Vaikka asian tiedostaa, sitä ei vaan vielä yksinkertaisesti ymmärrä, että tämä vuoden kestänyt&nbsp;vihreissä vaatteissa käppäily ja kasarmilla asuminen on ihan kohta ohi.<br /><br />Mutta ainakin nyt voi jo hyvällä omallatunnolla sanoa, että tämän Firman hommat on nähty.&nbsp;Niinpä intouduin kirjoittelemaan vähän tällaista loppuhaastattelun tynkää, nyt kun kerran asioita, tapahtumia ja ilmiöitä voi viimein tarkastella jälkiviisaasti ja kokonaisuutta katsoen. Tiedä vaikka näistä aatoksista olisi jotain iloa jollekulle palvelukseen pian tai myöhemmin astuvalle. Toivottavasti on.<br /><br />***<br /><br /><b>Kaartinjääkäri <i>Hietsu, </i>olet nyt ollut palveluksessa himpun verran vajaan vuoden. Mikä on päällimmäinen fiiliksesi?</b> Vähän sellainen helpottunut voittajafiilis tässä alkaa olla. Kyllä se 362 aamua on oikeasti aika pitkä aika, ei siitä pääse mihinkään. Mutta joskus sekin näemmä loppuu, onneksi.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>Niin, TJ:n laskeminen on vissiin tullut tutuksi vuoden mittaan?</b> Onhan se. Tosin ehkä ensimmäiset puoli vuotta meni niin, että vaikka päivän TJ-lukeman tiesikin, ei sitä tullut sen kummemmin ajateltua. Korkeintaan ehkä naureskeli itsekin sille, että on vielä niin paljon aamuja. Heinäkuussa tuntui ensimmäistä kertaa hienolta, kun puolet oli jo takana. Mutta vasta TJ-satasen rikkouduttua se luku tuntui oikeasti pienentyvän; silloin sitä nollaa saattoi jo oikeasti alkaa vähän odottaa. Viimeiset kympit hurahtivat kyllä nopeammin kun olisin uskonut.<br /><br /><b>Sua ei kuitenkaan tunnu pahemmin painavan se, että olit intissä sen 12 kuukautta etkä kuutta tai yhdeksää? </b>No ei, koska olin alun alkaen varautunut olemaan sen vuoden. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se tuntunut pitkältä ajalta. Onhan se tuplasti sen verran, minkä kuuden kuukauden säkit maastopuvussa viihtyvät!<br /><br /><b>Eli tosimiehet on vuoden? </b>Heh, no voihan sen noinkin sanoa... Kyllähän se pisti huvittamaan, kun heinäkuussa tulleet kuuden kuukauden jätkät sanoivat lokakuussa olevansa kovinkin gonahtaneita ja kaiken nähneitä, vaikka olivat olleet intissä 182 aamua meikäläistä vähemmän. Että kyllähän me kuskit aika kovia jätkiä ollaan! :D&nbsp; Vaikka varmaanhan jokainen meistä olisi suostunut lähtemään kotio siinä yhdeksän kuukauden kohdalla kuten pasikuskit vielä pari vuotta sitten tekivätkin.<br /><br /><b>Varmaan näin. Mutta kaiketi olit kuitenkin ihan tyytyväinen kuskihommiisi?</b> Olin kyllä. En ole päivääkään katunut sitä, että halusin aikanaan kuljetuskomppaniaan. Taannoiset neljä kuukautta kuljussa olivat kyllä todella mukavaa aikaa. Ja meikäläisellä kävi vielä tosi hyvä tuuri siinä, että päädyin sittemmin pasikuskiksi juuri 2. JK:hon ja sieltä SpolKkiin.<br /><br /><b>Mikäs niissä yksiköissä on niin hyvää? </b>No mehän ensinäkin sirryimme pois kuljusta muita pasikuskeja aiemmin, ja kun noissa spollehommissa vielä käytetään verrattain paljon paseja, niin ajamaan pääsee enemmän kuin muissa yksiköissä. Lisäksi nuo sotilaspoliisikuvioita sisältävät harjoitukset ovat perusryynäystä kiinnostavampia, ja ajamaan pääsee niissä enemmän myös saaren ulkopuolelle. Ja ennen kaikkea nyt kun on nähnyt tuttujen kuskien menoa ja meininkiä muissa yksiköissä, niin kyllä kuskien kohtelu 2. JK:ssa ja varsinkin SpolKissa tuntuu olevan sieltä parhaasta päästä.<br /><br /><b>Mitä tarkoitat kuskien kohtelulla? </b>Sitä, että tuolla kuskikaudella olemme kuitenkin erikoiskoulutettua, maksimiajan palvelevaa ja ennen kaikkea&nbsp;vanhemman saapumiserän miehistöä, niin kyllä sen pitäisi jossain myös näkyä. Jos mitään vapauksia ei anneta, ja aivan kaikki nuoremman saapumiserän ryynäykset ja muut hommat pitäisi käydä suorittamassa, ja vielä oletetaan, että intoa olisi tallella yhtä paljon kuin 182 aamua vähemmän palvelleilla, niin pahasti ovat skapparit hakoteillä aatoksissaan. Sehän on kuin kävisi kaksi kertaa intin, mikä ei kaiketi ole tarkoitus - eikä varsinkaan oikeus ja kohtuus.<br /><br /><b>Sinun yksiköissäsi kuskeja kuitenkin kohdeltiin hyvin? </b>Joo, täytyy kyllä olla tyytyväinen, kun on nähnyt, miten asiat olisivat voineet olla. Kyllähän me 2. JK:ssa oltiin yksikön palveluksessa ja meiningeissä mukana oikeastaan ihan samalla tavalla kuin spol-miehistökin, mutta se oli ymmärretävää, kun olimme kaikki samaa saapumiserää. Ja toisaalta oli kuitenkin aika paljon harjoituksia, joissa meidän hommana oli vain jäädä pasin luokse, kun muut tappelivat - kun eihän meillä ollut spol-koulutustakaan. Mutta niinhän sen pitää mennä; spollet spolleilee ja kuskit kuskailee. SpolKissa sitten taas oli nuorempaa saapumiserää, ja siellä me saimme mennä ja olla aika vapaasti, kunhan omat hommamme hoidimme kunnialla. Ja toisaalta meille annettiin myös koulutusvastuuta vaunujen käyttöön liittyen, mikä osoitti sekin tiettyä arvostusta.<br /><b><br />No voiko tuohon itse vaikuttaa, mihin yksikköön kuskiksi päätyy? </b>Kyllä ja ei. Jos olet P-kauden talvella 2. JK:ssa tai kesällä SpolKissa, ja päädyt sittemmin pasikuskiksi, olet sitten kuskikaudenkin näissä komppanioissa. Näin ainakin meillä. Jos taas olet ollut P-kauden jossain muussa yksikössä, voit toki pasikuskina yrittää anoa pääseväsi näihin komppanioihin, mutta se joko lykästää tai sitten ei.<br /><b><br />Sitten se klassinen kysymys. Suositteletko pasikuskin hommia muille? </b>Jos tuntee yhtään kiinnostusta kuskihommia kohtaan, eikä 362 vuorokautta tunnu täysin mahdottomalta ajatukselta, niin suosittelen ilman muuta! Joka hommassa on tietysti hyvät ja huonot hetkensä, mutta ainakin jos Santikseen on menossa, niin pasikuskin hommat ei ole pöllömpi vaihtoehto.<br /><b><br />Tuommoisia paseja ei kuitenkaan siviilissä ole, koetko että tuosta pasikuskin koulutuksesta voi kuitenkin olla hyötyä siviilissä? </b>Kyllä, ehdottomasti! Mehän saamme ensinäkin ihan saman ajo- ja ammattipätevyyskoulutuksen kuin pelkät C-kuskitkin, ja siihen päälle tulee sitten melkoisen hyvä, kuuden viikon pasikurssi. Sen aikana pääsee kyllä ajamaan ja johtamaan ihan tosissaan, ja myös rakennekoulutusjakso on kiinnostava. Itse ainakin opin sen aikana paljon uutta moottorin toiminnasta ja autotekniikasta ylipäätään. Ja kaiken tämän koulutuksen päälle tulevat tietysti ne ajohommat.<br /><br /><b>Millaista se pasin ajaminen oikeastaan on?</b>&nbsp;Periaatteessahan se on kun ajaisi automaattivaihteista maastokuorma-autoa, eli aika helppoakin. Omat erikoisuutensa siihen tuovat oikeastaan vain se, että ajajan paikalta on aika rajoittunut näkyvys varsinkin etuviistoon ja sivuille, joten ajaminen on aina parityötä vaununjohtajan kanssa. Ja toinen ero normikuormurilla ajamiseen on pasin leveys; 2,88 metriä plus kyljissä killuvat kitkaketjut tuntuu kyllä kaistalla selkeästi leveämmältä kuin normaali kuorma-auto (2,55 tai max 2,60). &nbsp;Toisaalta kun on tottunut pasilla ajelemaan, niin normaali kuorma-auto tuntuu melkeinpä kapealta.<br /><br /><b>Niin, tosiaan, pasissa on aina ajaja ja johtaja. Toimit vissiin molempina? </b>Kyllä, joo. Kurssin myötä saadaan sekä ajaja- että johtajapätevyydet. Ja ainakin oman parini kanssa ollaan hyvinkin tarkaan menty fifty-fifty -vuorotellen.<br /><br /><b>Kumpi on ollut mieluisampi homma? Ajaminen vai johtaminen?</b>&nbsp;No jos täytyisi valita vain toinen, niin kai mä mieluummin ajaisin. Mutta tosiasiassa se on ollut kyllä oikein mukava juttu, että on päässyt olemaan kummassakin hommassa. On tullut vaihtelua ja erilaisia haasteita. Ei se vaununjohtajakaan aina mikään luukussa seisova koriste ole.<br /><br /><b>Mitä kaikkea vaununjohtaja oikein tekee? </b>Periaatteessahan vaununjohtaja määrää, että miten ja mistä vaunu kulkee ja ajaja vastaa vain teknisestä toteutuksesta. Esimerkiksi vaunu ei koskaan saa lähteä liikkeelle ilman johtajan <i>vaunu mars</i>&nbsp;-komentoa. Mutta eihän se ajajakaan nyt mikään idiootti ole, eli kyllä ajaja aika pitkältikin pystyy ajelemaan omien havaintojen ja ajatustensa mukaan. Johtajaa tarvitaan sitten lisäsilminä risteyksissä, ahtaissa paikoissa, kaistanvaihdoissa, peruutuksissa sun muissa. Ja tietysti johtaja on sitten se henkilö, joka ensisijaisesti on yhteyksissä ryhmän- ja joukkueenjohtajiin ja joutuu miettimään myös sitä, mitenkäs päin ja minne tämä vaunu nyt ajettaisiin taisteluteknisesti.<br /><br /><b>Mitkä ovat olleet haastavimpia tilanteita johtajalle?</b>&nbsp;No kyllä tietysti tuolla keskustan vilskeessä saa olla tarkkana, mutta se on ollut vaan mukava haaste. Ehkä vaikeimpia paikkoja ovat olleet jotkut taisteluharjoitusten hetket, joissa pitäisi salamannopeasti tajuta, että mihin ja miten päin tämä vaunu nyt saataisiin nopeasti, turvallisesti ja oikeaoppisesti jalkauttamaan porukkaa. Toisaalta ne ovat olleet hyvää nopean päätöksenteon harjoittelua.<br /><br /><b>Vielä pari sanaa tuosta parityöskentelystä. Saitteko itse valita, kenen kanssa teette hommia? </b>Kyllä saatiin joo. Meitä siirtyi aikanaan kuljusta 2.JK:hon kymmenen pasikuskia, ja se oli oikeastaan heti alusta alkaen aika selvää, että ketkä tekee kenenkin kanssa hommia. Kaikki leirit ja pidemmät ajorupeamat ajelinkin sitten saman jampan kanssa. Oltiin itse asiassa jo kurssilla ajeltu jonkin verran yhdessä, ja huumorintajukin oli aika samansuuntainen, joten meillä toimi yhteistyö oikein mukavasti. Tokihan sitten joskus jotain lyhyempiä siirtoja tai keikkoja tuli ajettua muidenkin kanssa.<br /><br /><b>Ajajalla ja johtajalla on nuo vaunupäähineet, ja juttelette sisäpuhelujärjestelmän kautta. Kuinka muodollista se juttelu siellä on? </b>Ei se ole... Heti kurssin jälkeen aina vain enenevässä määrin tuli rutiinia hommiin, ja pystyi ruveta ajon aikana heittämään läpyskää. Tietysti sitten kun vaikka risteys tulee, niin läpänheitto keskeytyy siksi ajaksi, että tilanne on selvä, ja taas voi juttu jatkua.<br /><br /><b>Käytittekö kuitenkin virallisia käskyjä, vai muodostuiko teille ihan oma vaununjohtamiskieli? </b>Ne viralliset on sen verran lyhyitä ja ytimekkäitä, eli hyviä, että kyllä niitä aika pitkälti tuli käytettyä, varsinkin kun tuolla liikenteessä mentiin. Toki ne käskyt joissain tilanteissa vähän muotoutui lepsummiksi. Vaikka joku siirto kuljetuskeskukselta yksikön pihaan, jonka reitin kummatkin tietää paremmin kuin hyvin, niin kyllä siinä aika äkkiä <i>risteys vasempaan, vapaa </i>saattaakin olla vaan&nbsp;<i>joo vapaa</i>.<br /><br /><b>Pystytkö antamaan lyhyen esimerkin ajajan ja johtajan välisestä juttelusta vaunun liikkuessa? </b>Heh, &nbsp;koitetaanpa nyt sitten improvisoida jotain... Otetaan tähän nyt tämmöinen kuvitteellinen lähtö jollekin caselle Santiksen yläkentältä kohti Hertsikkaa:<br /><br /><i>J: Joo eli mennään sit Fopan perässä... Meil on vissiin ovet viel auki?</i><br /><i>A: Joo... nyt meni kiinni. (Taustalla kuuluu kyytiläisten SALVATTU -huuto). Ja salvattu.</i><br /><i>J: Jep... Sitten vaan noiden perään ja vaunu mars.</i><br /><i>A: Vaunu mars. Voi vissiin käännellä heti.</i><br /><i>J: Joo, voi.</i><br /><i>(Vaunu tulee Ässä-kassun ja 1. JK:n välistä kohti päätien risteystä)</i><br /><i>J: Ja vasuriin mennään... Valuta vaan lähemmäs... Vapaa.</i><br /><i>A: Vapaa.</i><br /><i>A: Oliks se siellä Hertsikassa sit Shellin kohdalta oikeelle ja heti eka oikeelle?</i><br /><i>J: Joo, niin se musta oli.. tai katellaan nyt meneeks noi kumpaa kautta.&nbsp;</i><br /><i>A: Nii joo.</i><br /><i>(Pysähdytään STOP-risteykseen)</i><br /><i>J: Ootellaan toi yks paku tosta. Vaunu mars vapaa.</i><br /><i>A: Mars.&nbsp;Muistakko muuten viimeks kun se Mihkonen tuli jotain valittaa meille ku oltiin siellä.. hehheh.</i><br /><i>J: Haha joo.. Se on kyl kans ihme äijä.</i><br /><i>A: Senhän mielestä tähän hommaan käy kuka vaan, kellä on kädet ja jalat.&nbsp;</i><br /><i>J: Joo.. heheh. Ja miten se oli.. Me ollaan jääty kovasti jälkeen tässä sotilaspoliisikoulutuksessa..</i><br /><i>A: Nii-i, ylläri, kun ei olla semmosta ees saatu..</i><br /><i>(Portilla)</i><br /><i>J: Jepp.. Jaaa vaunu mars.</i><br /><i>A: Mars.</i><br /><i>(Hevossalmen sillalla tulee bussi vastaan)&nbsp;</i><br /><i>A: Mites linja?</i><br /><i>J: Linja hyvä. Kolkyt senttii.</i><br /><i>J: Tää osaa sitten olla tylsä tie johtaa...</i><br /><i>A: Nii o joo...&nbsp;</i><br /><i>(...)</i><br /><i>J: Kaista oikeelle...</i><br /><i>A: Kaista oikeelle...</i><br /><i>J: Vapaa.</i><br /><i>A: Vapaa.</i><br /><i>J: Risteys oikeelle... venataan yks fillari..</i><br /><i>A: Oikeelle.. venataan..</i><br /><i>J: Ja vapaa.</i><br /><i>J: Jaa kato tuol on toi Lihapulla huitomassa.. mennään tosta oikeelle vapaa.</i><br /><i>A: Vapaa.. Käännetään varmaan keula tonne päin.</i><br /><i>J: Joo, sinne... voi kääntää... nyt suoraan</i><br /><i>A: Suoraan.</i><br /><i>J: Ja siit kääntele tonne Audii kohti</i><br /><i>A: Jep</i><br /><i>J: Siin on hyvä. VaunuSeis.</i><br /><i>A: Vaunu seis. Mä vedän nakkisuojat alas.</i><br /><i>J: Joo vetäse. Ja jalkautetaan.</i><br /><i><br /></i><br /><b>Kyllähän tuosta vähän käsitystä sai. Kiitoksia haastattelusta ja tsemppiä viimeisiin päiviin! Kaiketi saamme vielä kuulla loppufiiliksesikin tämän blogin kautta?</b><b style="font-style: italic;">&nbsp;</b>Kiitoksia vaan! Jos jotain &nbsp;kysyttävää jäi, niin kommenttilootan kautta voi laittaa. Ja kyllä, on tässä vielä jokunen teksti tännekin tulossa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-6740297990214757045?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-11984479973957483712010-12-19T10:51:00.000+02:002010-12-19T10:51:13.946+02:00<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/_6UukmAmS23k/TQ3HP6nkzFI/AAAAAAAAAAs/scF8TrYymlc/s1600/loppusota.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="235" src="http://2.bp.blogspot.com/_6UukmAmS23k/TQ3HP6nkzFI/AAAAAAAAAAs/scF8TrYymlc/s400/loppusota.jpg" width="400" /></a></div>Jo pitkään yksikön läpiviennissä näkynyt, tavallaan odotettukin harjoitusviikko on nyt onnellisesti takana. Puolustusvoimien saitilta löytyy tuon alueellisen <a href="http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/erikoissivustot/lansi2010/suomeksi">Länsi 2010</a> -harjoituksen viralliset sivut muutamine tunnelmakuvineen ja videoineen. Tämän sivun timeline on puolestaan kuvaus yhden rivimiespasikuskikaartinjääkärin talvisesta loppusodasta.<br /><br /><br /><b>Su 12.12. - Pakkasta ja pakkailua</b><br /><br /><b>21:06 </b>Leiripakkaukset kuntoon, viimeistä kertaa.<b> </b>Tuvassa päivitellään Niinisaloon tulevaksi viikoksi luvattuja parinkymmenen asteen pakkasia, ja toistellaan kapteenin parin päivän takaisia kommentteja: <i>Siel on hyviä keissejä luvassa. Saatte kokemuksia, joita ette muualta saa. </i>Äänensävyssämme saattaa kyllä olla hiven ironiaa. Tunnelma on kuitenkin ihan leppoisa, sillä onhan nyt alkamassa viimeinen koitos.<br /><br /><b>21:25 </b>Pasikuskit komennetaan Moto-AU:n avuksi järjestelemään ajoneuvoja aamun lähtöä varten sekä käynnistelemään hyytyneitä ajokkeja. Pientä nurinaa kuuluu, sillä lyhykäiset käynnistelyt iltasella tuskin ainakaan auttavat aamun startteja.<br /><br /><b>21:45 </b>Moto-huuhaa ei pahemmin apuja tarvinnutkaan, mutta ennen nukkumaanmenoa putsailemme pirteässä pakkasessa viikonlopun aikana pasin päälle sataneita lumia.<br /><br /><br /><b>Ma 13.12. - Moottorimarssia ja ryhmittymistä</b><br /><br /><b>06:05 </b>Eberspächer pöhisemään ja lasien skrabaus. Kohta aamupalalle.<br /><br /><b>07:26 </b>Roudailen kamoja pasiin ja yritän saada selvyyttä, mistä saisimme pasiimme tarvittavan radion.<br /><br /><b>08:04</b> Vaunun käynnistelyä. Uusien akkujen sekä eberin ja thermostartin ansiosta pasi hörähti nätisti käyntiin kuin palmun alta ikään. Yläkentällä vallitsee melkoinen hässäkkä, kun komppaniamme nelisenkymmentä ajoneuvoa pitäisi saada käyntiin, oikeaan järjestykseen ja varusteltua tarvittavin marssikyltein ja radioin.<br /><br /><b>08:14 </b>Pengon edelleen pasiimme tarvittavaa radiota jostain Sprinterin tavaratilan perimmäisestä ja pohjimmaisesta laatikosta. Ärräpäitäkin meinaa lennellä, sillä kyseinen radiolaite on tulevalla matkalla käytännössä varsin turha, mutta kun taas kerran ne määräykset... Muutenkin kaikki hösis ja hässäkkä pistää vähän vihaksi, kun homma olisi voitu tehdä jo perjantaina valmiimmaksi, jos vain typerät valmiudenkohotusleikit olisi jätetty vähemmälle. Mur.<br /><br /><b>08:38</b> Vaunumme seisoo Kilo-Hotel -joukkueen lähtöjonossa. Radiomötikkäkin on asennettu, mutta eihän se tietysti toimi. Enää ei ehdi etsiä vikaa, joten nyt mennään ilman radioyhteyttä ulkoilmaan.<br /><br /><b>09:10 </b>Ajaa rallattelen pasilla moottorimarssiletkassa kohti Herttoniemeä. Pienestä tuulilasiruudusta näkyy valkeneva, ihan mukavan näköinen talvipäivä. Komppaniamme matkaan lähti niin paljon henkilöpakuja, että pasit reissaavat tyhjillään. No mikäs siinä, lähtöhässäkkä on rauhoittunut, ja tässähän sitten körötellään parin kanssa kahteen pekkaan.<br /><br /><b>10:44</b> <i>Siin on hyvä, vaunu seis</i> toteaa vaununjohtaja. Olemme Neste Linnatuulen pihalla Janakkalassa. Sitten vaan vessan kautta pientä evästä sekä leirimakkaroita ostamaan.<br /><br /><b>12:24</b> Tamperetta lähestytään. Liittymäjärjestelyt ovat vähän muuttuneet, ja kaiketi niistä hämääntyneenä edessämme ajava, letkaa vetävä auto ajaa harhaan. Olemme vähän kahden vaiheilla, että mennäkö perässä vai lähteäkö oikealle tielle, mutta kiiretilannepäätöksenä päätämme mennä perässä, kun nyt ei kerran ole sitä toimivaa radiotakaan. Ehkä tarkemmin ajatellen vähän väärä päätös, mutta tehty mikä tehty.<br /><br /><b>12:50 </b>Harharetki ei loppupeleissä montaa minuuttia matkaa pitkittänyt, ja nyt ollaan toisella marssitauolla Ylöjärven ST1:llä. Vaihdamme samalla osia, eli hyppään seuraavaksi vaununjohtajan paikalle.<br /><br /><b>14:32 </b>Vaikka maantiellä johtaja pystyykin istumaan aika paljon myös vaunun sisällä, niin loppua kohden alkaa erilaisia nopeusrajoitusalueita ja pikku kylänpahasia tulla reitille. Siispä pääsen vähän väliä nousemaan ulos luukusta, raikkaaseen pakkaskeliin. Mutta eipä sitä nyt varsinaisesti kylmä ehdi tulla, kun on oikein varustautunut.<br /><br /><b>14:45 </b>Perillä metsässä, ihan Niinisalon kasarmialueen kupeessa. Nohevina olimme jo lähes ehtineet ajamaan vaunun ilmasuojaan, kun muuan kokelas kiirehtii sanomaan, ettei tarvitse. <i>Ajakaa vaan tuonne riviin noiden autojen viereen.</i> Teemme työtä käskettyä.<br /><br /><b>15:35</b> Komento- ja huoltojoukkue on tapansa mukaan hajaantunut sinne sun tänne, kukin tehtäväryhmä omiin hommiinsa. Me neljä pannukuskia ja moto-au odottelemme lisäohjeita, puimme matkan tapahtumia, heitämme vähän lisää vaatetta päälle ja pyrimme pitämään itsemme lämpiminä. Lunta on Helsinkiin verrattuna vähän, vain vajaat parikymmentä senttiä, mutta pakkasta on ihan reippaasti. Onneksi ei tuule, eikä ole meren kosteuttakaan.<br /><br /><b>16:28</b> Moto-huuhaa näyttää meille tuliasemat läheisestä metsiköstä.<br /><br /><b>17:35</b> Seisomme poterovahdissa pasiparini kanssa. Taivas on pilvetön, keli tuuleton, metsä huurteinen ja pakkanen tuntuva. Pakkaslumi narskuu jalkojen alla, kun pidämme lämpöä yllä. Vähän on koominen vartiopaikka, kun valaistun lenkkipolun spottivalossa pitäisi seistä ja tuijottaa pimeää metsää... Mutta nyt on loppusota, joten edes tämmöinen hassu leikkiminen ei haittaa. Fiilis on yllättävänkin reipas.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>18:38</b> Tulihan meidät lopulta joku vapauttamaan, ja telttakin on sillä välin pystytetty. Siispä telttaan ja kaminan äärelle lämmittelemään. Samalla ihmetellään, että koskahan se lounas tulisi. Luit aivan oikein: lounas. Sitäkään ei nimittäin ole vielä saatu. Pöperöt on kuulemma tarkoitus kokata matkan aikana kenttäkeittimessä, joka kuitenkin lähti Santiksesta vasta puoliltapäivin ja tulee vieläpä hitaassa 60 km/h -osastossa. Fiksua. No, onneksi on omia eväitä.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>19:30 </b><i>Nyt kaksi pasikuskia nukkumaan, siltä varalta, jos tulee yöllä ajoa.</i> Lupaamme mennä goisimaan heti, kun se lounas tai päivällinen tai edes joku ruoka on saatu.<br /><br /><b>20:04</b> Lounasaika! Suht mauton jauhelihakeitto maistuu yllättävän hyvältä. Seuraavaksi vielä vähän klapeja telttaan ja sitten unta yrittämään.<br /><br /><b>22:15</b> Eipä tässä vielä pahemmin unta ole ehtinyt saada, ja nyt tulee käsky mennä naamioimaan vaunu. Alikki saa kuulla melkoisen nurinaryöpyn, kun me kuskit nousemme makuupusseistamme ja menemme ulos pimeään ja kylmään virittämään naamioverkkoja. Lähinnä v*tuttaa se, että iltapäivällä ja illalla olisi ollut aikaa virittää vaikka millaiset naamioinnit, mutta kun jostain syystä oli oikein erikseen käsketty olla ajamatta ilmasuojaan. Mutta minkäs teet. Kokonaan oma juttunsa on sitten vielä se, ettei meillä ole käytössä valkoisia talvinaveja, joita muiden joukko-osastojen paseissa on tänäänkin näkynyt. Niillä kun voisi oikeasti saada jotain häive-efektiä aikaan. <br /><br /><b>22:45</b> Telttaamme majoittuu spadeja ja kuskeja sekä asianomaisten alojen alikit. Vartiovuorolistojen laatiminen käynnistää vielä melkoisen keskustelukerhon, mikä ei sinänsä ole ihme, koska teltallemme on sälytetty normaalin kipinän lisäksi myös ryhmityksen etuvartion pyörittäminen. Kuusi kuskia ja kunkin kuuden tunnin yhtäjaksoisen unen vaatimus eittämättä vaikeuttaa listan laadintaa. Itselleni napsahtaa etuvartio klo 05-06, jossa ei nyt pahemmin valittamista ole. Kunhan vain teltta kohta hiljenisi siihen malliin, että voisi ruveta nukkumaan.<br /><br /><br /><b>Ti 14.12. - Vartiohommia</b><br /><br /><b>05:25 </b>Täällähän ollaan taas "kuoppaa vahtimassa". Nyt lenkkipolun valotkin on sammutettu, joten näkymät ovat suht pimeitä. Pakkanen on kirpeä.<br /><br /><b>08:05</b> Vahtivuoron jälkeen on tullut vielä jatkettua unia teltassa, ja nyt käynnistellään vaunua, sillä sen pitää olla koko ajan lähtövalmis. Nyt kun on "sota päällä", pitää vähän poiketa tieliikennelaista ja jättää vaunu hyväksi toviksi rötköttämään, että akut latautuvat eberin käytön ja käynnistyksen jäljiltä, ja thermostarttikin ehtii saada löpöä säiliöönsä. Lopuksi vielä ehostamme eilisiltana hätäisesti viriteltyä navea.<br /><br /><b>08:57</b> Sulattelen aamupalaboksista noukkimaani jäistä leipää kaminan äärellä. Kuskitoveri tarjoaa vielä sopivasti jäisen lenkkimakkaran, joten aamupalaksi syntyy kaminan avulla kevyt kenttähodari.<br /><br /><b>09:29 </b>Seuraava sulatuskohde on pasissa yöpynyt kokispullo, joka on jo jäämurskan täyttämä.<br /><br /><b>12:24</b> Lounasta teltan lämmössä. Edelleen jatketaan teltassa lämmittelyä, jubailua ja tulevan odottelua.<br /><br /><b>13:02</b> Alfa-joukkue pysähtyy ryhmityksemme vieressä olevaan "spadelaan" lounaalle. Mukana on yksi pasi, jonka kuskitoverit tulevat telttaamme syömään ja kertomaan kuulumisia.<br /><br /><b>15:56</b> Jostain kuului ensimmäistä kertaa laukauksia.<br /><br /><b>16:06 </b>Juosta hölköttelemme asemiin. Paukkupatruunoita ei tosin ole vielä jaettu kenellekään, mutta mennään nyt silti.<br /><br /><b>17:35 </b>Taas poterossa etuvartiossa. Tulimme tappeluparini kanssa suoraan asemista tänne. Ilta on pimentynyt, ja tämä toista tuntia jatkunut paikallaanolo alkaa jo vähän aiheutta palelemista, vaikka vaatetta onkin aikas hyvin päällä. Juttu kuitenkin luistaa, ja toteamme taas kerran, että ei tätä touhua kyllä kestäsi, ellei kyseessä olisi loppusota. Puhelinmyyjäkin soittaa ja yrittää kaupitella jotain. Sanon, että nyt on vähän paha paikka.<br /><br /><b>18:43 </b>Päivällinen ja teltassa lämmittelyä takana, ja nyt taas oikeaoppisesti kylmäkäynnistellään ja käytetään pasin konetta toimintavarmuuden takaamiseksi. Alamme kyllä miettiä, että noinkohan kyseiselle kulkineelle tulee mitään käyttöä koko viikkona.<br /><br /><b>21:26</b> Taas tunnin vahtivuoro sillä samalla pahuksen poterolla. Nyt ei onneksi ehdi kylmä yllättämään.<br /><br /><b>22:02</b> Kävelemme etuvartiosta takaisin teltalle. Valaistun ladun valot sammuvat. Tulee hetkeksi vähän hölmistynyt "kuka sammutti valot" -efekti, kun metsä yhtäkkiä pimeni.<br /><br /><br /><b>Ke 15.12. - Ryhmityksen vaihto ja "henkistä huoltoa"</b><br /><br /><b>05:35 </b>Taas yhtä hyödyllinen olo etuvartiossa.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>07:50 </b>Vaunu on käynnissä ja kyydissä yksi teltta oheiskilkkeineen. Kuskit ja keittäjät joutuvat vaihtamaan ryhmitystä. Onneksi joitain KoHu:n osia jää näille sijoilleen, joten tähänastinen telttamme saa jäädä pystyyn.<br /><br /><b>08:01</b> Siirtymämatka ei ollut paljoa paria minuuttia pidempi. Nyt olemme jo ihan kasarmien kupeessa. Spadet ryhtyvät laittamaan keittimiään sun muita kilkkeitään kuntoon, me kuskit ryhdymme teltanpystytyspuuhiin.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>08:26</b> Käyn laittamassa umpijäätyneen kokispullon pasin konehuoneen puolelle sulamaan.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>09:40</b> Teltta on viimein pystyssä ja kaminassa tuli. Kesti hetkisen, sillä jäistä lunta oli poistettavana alustasta ihan tarpeeksi. Käyn pasilla katsomassa kolapulloni tilaa. Varsin hyvinhän se on sulanut, mutta tulipa näköjään samalla tehtyä termodynaaminen koe, ja todettua, että pullon sisälle on kehittynyt melkoinen paine. Putelin avaaminen on mahdotonta hillittömän kuohumisen vuoksi. Siispä pullo ulos viilenemään ja meikä telttaan lämpenemään.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>10:55</b> Jossain ammuskellaan oikein tykistötulta. Me käristämme jäisiä makkaroita kaminalla.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>11:09</b> Käyn pasilla katsomassa kokispulloani. Se on taas jäätynyt sen verran, että korkin voi ottaa pois ilman ulos tursuavaa vaahtoa. Seuraavassa silmänräpäyksessä pullon kaulaan muodostunut jäätulppa kuitenkin pettää, ja ulos pullosta kuohuaa näyttävä vaahdon ja puolijäisen kokiksen suihku, joka yltää reilusti pasimme katolle asti. Opettavaista tämä talvinen leirielämä.<br /><br /><b>12:41 </b>Pasi on nyt tankattu läheisellä huoltopisteellä, ja kurvaamme vielä komentopaikan kautta hakemassa yhden naamioverkon. Sitten takaisin ryhmitykseen.<br /><br /><b>13:30</b> Kokispullon paineolot ovat rauhoittuneet, ja jämät maistuvat yllättävän hyviltä. Niitä pitää tosin siiviloidä suuhun pullossa vellovan jäähileen läpi. Lokoisaa talvitelttailua pukkaa edelleen.<br /><br /><b>17:37</b> Istun henkilöpakun kyydissä. Auton lämpömittari näyttää -24:ää. Olemme matkalla taisteluosasto Kaartin kenttähartauteen jonnekin metsäiselle aukealle.<br /><br /><b>18:05 </b>Pimeys, pakkanen ja loimottavat tulet tuovat mielleyhtymiä viime talven valatilaisuudesta. Kolmirivissä seistessä ehtii vähän fiilistellä, ja miettiä, että loppusuoralla tässä tosiaan ollaan. Viime talvena vastaavassa tilanteessa seistessä olisi ollut vahvasti sellainen <i>tässä sitä nyt ollaan armeijassa</i> -fiilis, mutta nyt kaikki on niin tuttua ja rutiinia, että tuntuu oikeastaan oudolta ajatella kaiken olevan kohta ohi. Siitäkin huolimatta, että sitä TJ-nollaa on enemmän tai vähemmän odottanut koko vuoden.<br /><br /><b>18:35 </b>Eversti puhui pari sanaa, ja kenttäpastori toiset pari. Muutamat ylennyksetkin jaettiin. Tunnelmallinen, mutta pakkasen kipakoittama tuokio päättyi, ja nyt ajellaan takaisin ryhmitystä kohti.<br /><br /><b>19:06 </b>Puolen tunnin tauko Niinisalon sotilaskodissa. Pyöreän pöydän äärellä istuu komppaniamme kymmenen pasikuskin poppoo koko komeudessaan. Munkkikahvit, evästäydennykset ja läpänheitto tutulla porukalla saavat kyllä itse kunkin leirifiiliksen kohoamaan.<br /><br /><br /><b>To 16.12. - Viimeiset tetsaukset</b><br /><br /><b>06:10</b> Kömmin teltasta ulos puolipukeissa laittamaan pasin eberspächerin taas pöhisemään. Huomaan yllätyksekseni, ettei tule edes kylmä. Pakkanen on nimittäin laskenut tuntuvasti, eikä sitä ole enää kuin muutama aste. Kylläpäs osaakin tuntua lämpimältä eilisten lukemien jälkeen. Luntakin on tullut ihan himpun verran lisää.<br /><br /><b>08:20</b> Herään unenjatkamistorkuiltani ja käynnistelemme vaunun tälläkin kertaa ongelmitta. Jätämme pasin taas muutamaksi toviksi raksuttelemaan kevyen käsikaasun kera. <br /><br /><b>10:28 </b>Lämmin pakettiauton ohjaamo ja radion kuuntelu on taas näitä leirin pieniä iloja. Jonotan läheisellä huoltopaikalla tankkausta varten.<br /><br /><b>10:52</b> En edes ehtinyt tankata spadejen pakua, kun tulee käsky lähteä läheiselle lippukentälle ilmoitukseen. Sinne siis hetkeksi everstiä ja kenraalimajuria kuuntelemaan.<br /><br /><b>11:33 </b>Torstainen hernekeittolounas makkaralla vahvennettuna. Eipä muuten ole hernareita enää montaa jäljellä!<br /><br /><b>12:32</b> Saamme kuulla kuuluvamme taisteluosaston reservin reserviin. Se tietää ehkä ensimmäistä kertaa vaunuhommia, sillä käskyn tullen erinäisistä kuskeista, keittäjistä ja muista jämistä koostuvan joukion on määrä lähteä meidän vaunulla komentopaikalle. Täytyypä nyt vielä katsoa, että vaunussa oleva taisteluvarustus on iskussa.<br /><br /><b>14:15</b> Kannamme ajankuluksi klapeja ja nakuttelemme niitä porukalla pienemmiksi. Odottelemme, mitä tuleman pitää. Vaikka näillä aamuilla ei normaalisti kovinkaan intohimoisesti odota tetsaamishommia, niin nyt tunnelma on melkeinpä innokas. Suurin syy taitaa olla siinä, että koko palvelusajan leiri-tj on enää tasan tarkkaan yksi, joten jos nyt johonkin taistelemaan lähdetään, niin se on sitten vihoviimeinen kerta! Ja jos vielä vaunuhommiakin pukkaa, niin kyllähän tässä vähän voi sykähtää. Ainoa pieni epätietoisuuden kaiherrus aiheutuu siitä, että kapteeni puhui edellisviikolla myös suojeluhommista, ja sadeasun ja nassen pukeminen, puhumattakaan mistään puhdistuslinjastoista ei kyllä näillä aamuilla tai näillä keleillä kiinnosta sitten tippaakaan.<br /><br /><b>14:43</b> Hälytys! Nyt se sitten tuli. Kynnelle kykenevät kyytiin, vaunu käyntiin ja parin minuutin ajohuipaus komentopaikalle.<br /><br /><b>14:55 </b>Kyseessä olikin vain reservin reservin harjoitushälytys. Lähdemme takaisin ryhmitykseen.<br /><br /><b>15:51</b> Jatkamme teltassa rötväilyä ja päivittelemme muutamia skappareiden linjauksia koskien huomisia moottorimarsseja.<br /><br /><b>17:20</b> Olen juuri saanut käristettyä makkaran syömäkuntoon, kun hälytys tulee. Ei auta kuin hotkaista kyrsä siinä vaunua käynnistelessä ja lusua pukiessa.<br /><br /><b>17:55</b> Ilmeisesti vajaan pataljoonan verran vihollista on tulossa meitä kohti. Oman komppaniamme populaa sekä muita Santiksen joukkoja on ryhmittyneenä läheiseen metsään, ja me odottelemme edelleen komentopaikalla uusimpia tilannetietoja. Ilmeisesti puolustukseen ryhmittyminen on jossain vaiheessa ajankohtaista meillekin. Nyt kuitenkin makaroni-nakki-sörsseliä naamaan ja taisteluvanukasta päälle.<br /><br /><b>18:20 </b>Nyt se on menoa. Käskynantomuodosta lähdetään aluksi avojonoissa, sitten avoriveissä läheiseen metsikköön. Taisteluvarustus ei paina ja homma hoituu lähes hymyssä suin. Viimeiset tetsaukset!<br /><br /><b>18:35</b> Yllättävän hyvin poppoomme etenee, vaikka onkin tämmöinen sekaryhmä. Johtajat vetävät ihan hyvin, ja kyllä ne etenemisen perusopit niin spol-körreillä kun meillä gonakuskeillakin jotenkuten sieltä jostain suurin piirtein esiin puskevat.<br /><br /><b>19:30</b> Yhdessä paikassa ehdittiin jo hetki olla asemissa, sitten vaihdettiin paikkaa, mutta nyt ollaan oltu jo hyvä tovi paikallisen esteradan kupeessa paikoillaan. Hymy on jo kaikonnut, kun lumihangessa makoilu alkaa jo vähän kastella jalkoja ja muutenkin puuduttaa.<br /><br /><b>19:44</b> Joku näkee vilauksia vihollisesta ja avaa tulen. Räiskin mukana, vaikken juuri ketään näekään. Alkaa muuten olla viimeiset ampumisetkin käsillä.<br /><br /><b>19:55</b> Vähän lisää räiskintää.<br /><br /><b>20:15</b> Nyt alkaa jo vähän kyrsiä tämä makoilu. Polvien ja reisien kohdilta alkaa märkyys puskea lumipuvusta ja ysiykkösistä läpi, ja kylmä sen mukana.<br /><br /><b>20:25</b> Vihdoin se loppui! Vihollinen lähti koukkaamaan reilusti etelämpää ja meitä ei enää tarvittu. Luutnantti tarkastaa patruunapesät ja saamme käskyn palata ryhmitykseen.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>20:40</b> Reilun minuutin pasimatka takana ja nyt ollaan takaisin teltoilla. Melkoisen vähiin jäivät pasihommat tässä sodassa, mutta onhan tuota pannua tässä vuoden mittaan onneksi tullut ajettua.<br /><br /><b>21:18</b> Makuupussi on onnistunut keräämään jostain vähän vettä ja kosteutta itseensä, mutta onneksi se kuivuu silmissä kaminan äärellä. Spadet kantavat telttaan ylijäämärahkoja, korvapuusteja ja lenkkimakkaroita. Kohta olisikin sitten intin viimeisen telttayön vuoro!<br /><br /><br /><b>Pe 17.12. - Pasihommat paketissa!</b> <br /><br /><b>06:00</b> Herätys! Koko palvelusajan leiri-tj 0 ja kohta kotimatkalle. Fiilis on sen mukainen.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>07:25</b> Kuskit käynnistelevät ja valmistelevat ajokkejaan ja spadet purkavat viimeisiä virityksiään. Siinä sivussa yritetään alimiehityksellä saada vielä telttakamat pakettiin ja kyytiin.<br /><br /><b>07:46</b> Komedian ja huumorin, eli komennon ja huollon ajoneuvot ovat rivissä lippukentällä.<br /><br /><b>08:01</b> Marssikäsky. Lähtö on kuulemma vasta 09:45. Yritämme pilke silmäkulmassa ehdottaa, että lähdetään jo nyt ja pidetään sitten ensimmäinen tauko yli tunnin mittaisena. Ei kuulemma onnistu.<br /><br /><b>09:30</b> Istuskellaan pasissa ja odotetaan ajan kulumista. Kyydissä ei nytkään ole ketään.<br /><br /><b>09:45</b> Ajovalot päälle, seisontajarru pois, vaihteenvalitsin D:lle, <i>vaunu mars</i>, jarrupoljin ylös ja sittenpä ollaankin jo liikkeellä.<br /><br /><b>11:07 </b>Marssitauko Ylöjärven ST1:llä. Vähän evästä naamariin.<br /><br /><b>11:31</b> Ja matka jatkuu. Vaihdoimme menomatkan tyyliin hommia täällä Ylöjärvellä, jotta menee viikon moottorimarssihommat fifty-fifty. Jatkan siis Helsinkiin asti johtajana.<br /><br /><b>12:01</b> Jarruvaloja näkyy edessä ja autot siirtyvät motarin ohituskaistalle. Täytyy nousta luukusta ulos ja johtaa kaistanvaihto. Kohta oikealta pyyhältää sinivalot vilkkuen ohi intin kenttäsairaanhoitaja. Kolarihan siellä varmaan edessä on. Ettei nyt vaan ole kukaan meikäläisistä?<br /><br /><b>12:05</b> No ei ollut, ja peltivaurioilla vissiin selvittiin. Matka jatkuu normaalisti ja vaununjohtakin voi taas istuskella sisällä.<br /><br /><b>13:20</b> Tauko menossa. Neste Linnatuuli.<br /><br /><b>15:02</b> Tullaan Kehä-ykköstä Itäkeskukseen. Johtajan paikalta avautuu aika tutuksi tulleet, hyvät liikennenäkymät. Muistelen kuinka hienolta tuntui kurssilla seistä johtajana ensimmäisiä kertoja liikenteessä, ja yritän tajuta, että nyt on viimeinen kerta.<br /><br /><b>15:25</b> <i>Joo peruutetaan tohon SK:n viereen, voi käännellä oikeelle. Jaaa vaunuSeis, taakseMars! Vasempaan. Suoraan. Vaunuu... seis! Se on muuten siinä. </i>Parkissa ollaan Santiksen yläkentällä. <br /><br /><b>15:50</b> Kylmän leiriviikon jäljet näkyvät tupakavereiden punakoilla ja vähän väsyneillä naamoilla, mutta ilmeet ovat tyytyväisiä. Odotellaan, että joku skappari käy tarkistamassa tupakaappimme, ja sitten siirrytään ulos, jossa tarkistetaan leirikamat. Eversti vissiin haluaa tarkastuttaa koko rykmentin siltä varalta, ettei loppusodasta lähde PV:n materiaalia sotamuistoksi.<br /><br /><b>17:24</b> Asehuolto jää kesken, kun tulee käsky lähteä kuljetuskeskukselle auttamaan Ategon kuskia ja keittäjiä lastin purkamisessa.<br /><br /><b>17:55 </b>Kenttäkeitin oli haluttu kuskata tällä kertaa Ategon kyydissä eikä perässä vetäen (60 km/h). Keittimen renkaat oli tosin pitänyt tyhjentää, jotta korkeus riittäisi, ja nytpä se olikin vähän raskaampi operaatio työntää lastauslaiturilla ulos ylämäkeen. Mietimme taktiikkaa ja harkitsemme jopa pasin vinssiä.<br /><br /><b>18:20</b> Tulihan se keitinkärry lavalta ulos miesvoimin, ja loppujenlopuksi aika helposti. Nyt annetaan pasista paineilmaa renkaiden täyttöön. Jospa intti olisikin pelkkää tämmöistä ajoneuvojen kanssa pelailua ja ongelmanratkaisua, niin aamutkin menisivät varmaan sutjakammin.<br /><br /><b>18:55</b> Viimeistä kertaa vaunua putsailemassa pressuhallissa. Myös TukiKin pasikuskeja tulee paikalle 200-sarjan vehkeillään. Hommat sujuvat mukavasti radion ja läpänheiton tahdittamina. <br /><br /><b>19:25</b> Muuan vähän vihaisempanakin kaverina tunnettu kuljetuskeskuksen skappari tarkastaa vaunumme kunnon ja heittää puumerkit papereihin. Kyseinen herra onkin tällä kertaa aika hyvällä tuulella. <i>Noin. Ja nyt voitte suksia v*ttuun tästä firmasta. Tai no, viekää vaunu ensin paikoilleen ja menkää sitten.</i> Nii-in, alkaa tosiaan kuskihommat olla paketissa!<br /><br /><b>19:35</b> Pasihallin liukuovet ovat lumiolosuhteista johtuen vähän jumissa, joten vielä tarvitaan lapiota ja kankea, jotta saadaan ovi auki.<br /><br /><b>19:42</b> Ps 677-538 on tallissa. Istun kuskin paikalla, ja fiilistelen viimeiset sekunnit ennen kuin sammutan koneen. <i>Taisi muuten olla pasihommat siinä</i>, toteamme parini kanssa.<br /><br /><b>20:05</b> Grilliltä ostettu chilipekonipossu maistuu ja hyvältä maistuukin.<br /><br /><b>21:40</b> Suihkukaan ei tunnu hullummalta.<br /><br /><b>22:35</b> Vihdoin kaikki kamat kaapissa.<br /><br /><b>22:54</b> Tuttu meno: rötväilyä ja läpänheittoa. Naureskelemme muun muassa sille, kuinka oikeastaan kaikki tupamme pasikuskiparit tunnistaa jo kaukaa kävelytyyleistä ja yleisestä habituksesta. Itse olen pitkä+pätkä -parissa, pari toista kaveria taas tunnistaa löysästä laahustamisesta, joku heiluu sivulta sivulle ja joku ylös alas... Kohta pitäisi vissiin sammuttaa valot ja ruveta nukkumaan.<br /><br /><br /><b>La 18.12.</b> - <b>Kotiin</b><br /><br />Aamupalan, rötväilyn, radionkuuntelun ja pienen sipan jälkeen pääsimme lomille lauantaina vähän ennen aamukymmentä.<br /><br />Siinä se sitten oli, loppusota. Ei nyt ollut sieltä rankimmasta päästä, mutta sitähän se näissä isoissa harjoituksissa saattaa rivijannuille olla. Mutta johan sitä tuli vähän enemmän sykittyä aikanaan 2. JK:n porukan loppusodassa, niin kai tämän saattoikin ottaa vähän lepimmin.<br /><br />Mutta niin vaan on pasihommat, tetsaamiset, leireilyt, maastoruokailut ja vaikka mitkä hommat taputeltu. GTJ 20, josta ainakin 12 lomilla, ja varmaan vielä muutama aamu yövapailla. Alkaa tosiaan olla kassuaamut vähissä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-1198447997395748371?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-67335909938450869122010-12-10T19:57:00.003+02:002011-01-12T10:58:13.606+02:00Toissapäivänä kajareista voitiin soittaa jo Frederikin <i>Kolmekymppinen</i>, ja nyt aamukympit mahtuvat oikein mukavasti kahteen sormeen. Pessimistisemmätkin pasikuskikollegat alkavat viimein olla samaa mieltä siitä, että jäljellä <i>ei ole enää juuri mitään</i>. Ja tällä kertaa ihan ilman ironiaa.<br /><br />Kolmen kuukauden SpolK-jaksostakin on jo kulunut peräti yhdeksän viikkoa, jotka ovat kyllä toistaiseksi hurahtaneet yllättävän nopeasti. Tietysti taannoiset halliviikot ja kolme varsin kohtuullista leiriviikkoa ovat auttaneet asiassa, kuten myös pari viime viikkoa, joiden ohjelma on monin tavoin enteillyt kotiutumista.<br /><b><br /></b><br /><b>Lomia</b><br /><br />Lomien käyttäminen on ollut yksi tällainen ennusmerkki. Taannoisen kolmen viikon leiriputken jälkeen 2+6 päivän lomat maistuivat ihan makoisilta, eikä sunnuntai-iltainen lomiltapaluukaan harmittanut yhtään, sillä tiesin pääseväni lomille heti maanantaina kello 17.<br /><br />Siinä välissä täytyi vain käydä tekemässä ammattipätevyyskoe. Pari monivalintavastausta meni lottoamiseksi, mutta kokonaisuutena katsoen kokeet olivat aika helpot - ja tulihan se kuorkkikuskin perustason ammattipätevyys sieltä nyt sitten tienattua. <br /><br />Niiden kuudenkaan päivän vapaiden päättyminen ei tällä kertaa harmittanut normaalia enemmän, sillä kuluneen viikon ohjelmassa oli muun muassa kotiutustestejä. Kumman hyvin tuo kotiutus<i>-</i>etuliite<i> </i>onnistui<i> </i>karsimaan porukan motivaatio-ongelmat.<br /><br /><br /><b>Lunta ja kotiutustestejä</b><br /><br />Itsenäisyyspäivästä johtuen paluu vapailta kasarmielämään oli sitä paitsi pehmeä. Maantai-aamuna käytiin seisomassa lumihangessa ja tuiskussa kapteenin ilmoituksessa, ja vähän myöhemmin käväistiin mukesissa brunssilla, mutta muuten aamupäivä kului lähinnä rötväillessä. Meille kuskeille kun ei ole kunniakomppaniavehkeitä jaettu, niin eipä tarvinnut edustushommiin tälläkään kertaa lähteä. Juhlapäivän kunniaksi komppania pääsi iltavapaille 14-22, joten niinhän sitä tuli luminen itsenäisyyspäivä vietettyä vielä osin kotosalla.<br /><br />Tiistain aamutorkkujen jälkeen menimme kuljetuskeskukselle, jossa saimme kuulla ensi viikon pasiemme numerot ja käskyn tsekata vaunujen kunnon ja varusteet. Siinä vaunuja käynnistellessä, siirrellessä ja tsekkaillessa tuli taas jotenkin hyvä fiilis yksikkömme pasikuskipoppoon hyvästä meiningistä ja - uskaltaltaisimpa väittää - myös nohevuudesta. Vaikka tokihan ryhmästämme löytyy myös niitä pakollisia töhöilijöitäkin, mutta sehän vain antaa hyvää aihetta veljelliseen naljailuun.<br /><br />Joku on tainnut joskus tituleerata armeijaa isoksi lastentarhaksi. Kieltämättä vähän sellainen fiilis tuli, kun pasikuskiporukkamme käppäili lounasaikaan kukesilta mukesille. Taidettiinpa siinä vähän ottaa iloa irti liukkaasta tiestä, lumipalloista ja kinoksista. Nauru ainakin raikasi ja lumi pöllysi.<br /><br />Puolenpäivän kieppeillä oli lumisateen maustama yksikön vääpelin ilmoitus kotiutuville varusmiehille, missä saimme hivenen yllättäen kuulla, että cooper pitäisikin lähteä juoksemaan nythetikohta puolen tunnin päästä. Siispä äkkiä kukesille, pasi takaisin pilttuuseensa, ja sitten tupaan vaihtamaan liikuntavarustusta.<br /><br />Kotiutuscooper käväistiin talviseen tyyliin juoksemassa Myllypuron Liikuntamyllyssä. Olin ihan tyytyväinen 2850 metrin pinkomiseeni, sillä olihan se jopa 150 metriä enemmän kuin P-kaudella. Juoksulenkkejä on kuitenkin tullut vedettyä vuoden mittaan vain muutama kymmen, ja munkkikahveja taas muutama sata, mutta silti tulos parani. <br /><br />Paluumatka Myllypurosta sujui rennoissa merkeissä muutamalla henkilöpakulla. Lumisen talvi-iltapäivän sinisen hetken tunnelmaa täydensivät radiosta tullut dance-versio jostain joululaulusta, letkeä läpänheitto tutulla kuski- ja johtajaporukalla, sekä hyvä fiilis siitä, että kotiutuscooper oli ja meni. Ja siltä varalta, että nämäkään asiat eivät vielä tarpeeksi muistuttaneet aamujen vähyydestä, niin tokihan sitä hiljennettiinhän vauhtia Laajasalontiellä sen verran, että tien varren nopeusnäytöstä oli luettavissa päivän TJ, 31.<br /><br />Iltavapailla muutamat tupamme Pohjois-Helsingin asukit saivat idean lähteä kebabille kotikulmiensa hyväksi havaittuun kebumestaan, ja saivat houkuteltua melkein kaikki tupamme pasikuskit mukaan. Ideasta ei luovuttu, vaikka jo valmiiksi melkoinen lumipeite sai iltavapaiden alkaessa aina vain lisätäydennystä melkoisella intensiteetillä - ja kelit olivat sen mukaiset. Joulukuun lumiennätystäkin alettiin jo hätyytellä.<br /><br />Keskiviikkoaamupäivä meni halleilla, sillä edellispäivän cooperin takia vaunuhommat olivat jääneet kesken. Akkujen vaihtaminen ja sarjatulisuojan vetonarun uusiminen valmistuivat sopivalla tahdilla sekä asiaankuuluvan sodetauon rytmittämänä juuri parahiksi lounasaikaan mennessä.<br /><br />Iltapäivällä kävimme aluksi varusvarastolla. Vielä näilläkin aamuilla täytyi käydä kuittaamassa lisää varusteita, nimittäin uudenkarheat m/05 -lumipuvut. Ei tietenkään tosikäyttöön, vaan ainoastaan viimeisen viikon kotiustusparaatia varten.<br /><br />Hetkeä myöhemmin suuntasimme liikuntasaliin rykimään lihaskuntotestin, joka sekin meni aikalailla samoin tuloksin kuin P-kaudella. Kaikkiaan siis kuntoindeksini jopa nousi himpun verran P-kauden tulokseen verrattuna, ollen toki edelleen arviointiasteikolla hyvä. <i>Makiampi juttu, </i>saattaisi&nbsp;eräs luti todeta.<br /><br />Torstai olikin sitten fyysisesti ansaittu lepopäivä, joka vierähti leppoisissa merkeissä rötväten, ruokaillen, sodessa istuen ja porukalla videoita katsellen.<br /><br /><br /><b>Viimeisiä Firman Hommia</b><br /><br />Perjantaina puolestaan saatiin taas vaihteeksi maistiasia niistä kuuluisista Firman Hommista, joiden negatiivisia puolia kasaantui yhteen päivään yllättävän paljon. Eipä siinä auttanut muu kuin yrittää tarvittaessa naureskella touhulle ja tehdä, mitä käsketään, vaikka välillä meinasi jo leikkimielikin loppua.<br /><br />Aamu nimittäin alkoi koko rykmentissä valmiuden kohotuksella, eli käytännössä käskyllä pakata kenttävarustus jo ennen aamiaista. Seuraavassa hetkessä linjaus muuttui, ja tulikin käsky mennä juoksujalkaa ensin aamiaiselle. Sitten taas pakattiin, vaikka olikin tiedossa, ettei kenttävarustusta tarvita ennen kuin ensi maanantaina, ja pakkausta ei kuitenkaan voi suorittaa loppuun asti ennen sunnuntai-iltaa. Mutta silti piti pakata.<br /><br />Jossain vaiheessa löysin itseni jopa vartiohommista SpolKin ässäkasarmin ovelta taisteluvarustus ylläni, mutta onneksi reilun puolen tunnin päästä vahtinakki vaihtui pasin hakemiseen halleilta. Kuljetuskeskuksella olikin vilskettä ja huisketta, kun ensi viikon isoon harjoitukseen lähtevää noin sataa ajoneuvoa valmisteltiin. Oli kuitenkin hauska törmätä omien hommien ohessa moniin kuljuaikaisiin kuskituttuihin, joiden kanssa saatettiin hymyssä suin näytellä voitonmerkkiä - aamukymppejä siis. Näkyipä siellä myös kokeita ja inssejään suorittavia viittä vaille valmiita uusia pannukuskeja, mikä sekin alkaa lämmittää lähes kaikkensa antaneen vanhan pasikuskin sydäntä.<br /><br />Iltapäivästä pukkasi vielä sitten niitä "hyviä" nakkeja, kuten vaikka käsky käydä täyttämässä valopetekanistereita. Alkuun piti etsiä hukassa olevia kanistereita, ja juosta siinä sivussa yhden alikin luota toiselle, ja sieltä kolmannen luo. Kukaan ei tietenkään tiennyt kanistereista mitään, mutta käski kyllä kysyä joltakulta toiselta. Kun kanisterit lopulta löytyivät, ne olivat lähes täysiä - eli täyttöreissua ei tarvittu.<br /><br />Leirioppituntikin pidettiin vasta kolmannella yrittämällä, ensimmäisellä kerralla kun vaihtui aika ja toisella paikka. Ja päivällisen jälkeen piti vielä mennä kuuntelemaan maanantain marssikäsky, joka kuitenkin annetaan vielä uudelleen ja tarkempana sunnuntai-iltana. Että näin.<br /><br />Näiden ja monien muiden surkuhupaisten vaiheiden jälkeen päästiin sentään kuuden kieppeillä jälleen kerran&nbsp;viikonloppuvapaille. Ensi viikolla onkin sitten enää vuorossa viimeinen rutistus: loppusota. Tosin komppaniamme yhdeksän kuukauden spol-miehille kyseessä on vain välisota, mikä saattaa ehkä hivenen helpottaa tulevaa viikkoa, mene ja tiedä. Tuo alueellinen <a href="http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/erikoissivustot/lansi2010/suomeksi">Länsi-10</a> -harjoitus järjestetään Niinisalossa, joten palveluksen viimeinen pasinajoviikko tulee ainakin sisältämään ihan reippaan mittaiset moottorimarssit.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-6733590993845086912?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-1878035763981731642010-11-30T10:51:00.002+02:002010-11-30T12:13:14.041+02:00<b>Su-ilta 21.11. - Leirille, taas</b><br /><br />Talvi oli tullut viikonloppuna Santikseenkin.&nbsp; Lumisella yläkentällä seisoi melkoinen joukko erilaisia ajoneuvoja, jotka odottivat seuraavana aamuna alkavaa Kaartin Jääkärirykmentin taisteluharjoitusta. Olipa siellä rivissä myös Ps 677-527, joka oli alkavan viikon työkaluni.<br /><br />Tuvassa itse kutakin tuntui hieman painavan se, että nyt alkava leiriviikko oli jo kolmas putkeen, parilla kuskitoverilla jopa neljäs. Vaikka edellisviikkojen leirit olivatkin olleet leppoisia ja vajaamittaisia, niin olisihan sitä jo vähän kaivannut normaalia kassuviikkoakin. Toisaalta oli tiedossa, että tämän viikon kun selvittää, niin loppupalvelus alkaa taas olla jo pykälää taputellumpi.<br /><br />Näillä aamuilla leirikamojen pakkaaminen sujui jo melkoisella rutiinilla. Sopivan ja sopivasti järjestellyn kenttävarustuksen lisäksi on jo tullut opittua ottamaan mukaan lomakassi, johon voi tunkea kaikkein tärkeimmät leirivarusteet helposti saataville: noukkarit ynnä muut pienet lämpimät vaateparret, pasimaskin ja muut vaunuhommien edellyttämät rensselit sekä eritoten omat leirieväät.<br /><br /><br /><b>Ma 22.11. - Kuskihommia ja leiritytyminen lentokentän kupeeseen</b><br /><br />Pirtsakka pakkanen ja valkoinen maisema saivat heti aamutuimaan aikaan jotenkin reippaan ja hyvän fiiliksen. Vaikka palveluksen alkutaipaleella kunnon talvea saatiin kokea vähintäänkin riittävästi, eikä näppien jäätyminen ulkohommia tehdessä edelleenkään ole mukava tunne, niin kyllä se talven tulo aina jaksaa jotenkin sävähdyttää.<br /><br />Toipa talvi mukanaan myös uusia elementtejä tuttuihin pasihommiin: ensimmäistä kertaa täytyi lumia harjailla ja ikkunoita skrabailla. Kerrankin oli pasin pienestä ikkunapinta-alasta hyötyä. Eberspächerin ja Thermostartin avulla jääkylmä teräsmöhkäle hörähti nätisti käyntiin, ja kun lopulta omat kamatkin oli tullut roudattua vaunuun, niin taas oltiin valmiina uuden leirin haasteisiin. Tällä kertaa nakkina oli kilo-hotellin eli komento- ja huoltojoukkueen eli kohun kuskina oleminen.<br /><br />Puoli yhden aikoin annettiin marssikäsky, ja viimein tunnin odottelun jälkeen joukkueemme lähtöaika alkoi lähestyä. Niinhän siinä sitten kävi, että vaunu sanoi käynnistyshetkellä naks naks naks, eikä edes luvannut käynnistyä. Hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen: huikkaus viereisen vaunun kuskeille, natokaapeli esille ja apuvirralla käyntiin.<br /><br />Joukkueemme ylitti lähtökynnyksen aikataulun mukaan kello 14.15. Ensimmäistä kertaa lähdettiin pasin kanssa matkaan talvikelillä. Niinpä kieli täytyi pitää suussa vähän totuttua keskemmällä, sillä pasista tulee pidon kadottua melkoinen kelkka, ja sitä taas ei liikenteessä viitsi kokeilla.<br /><br />Vaunun keulaan oli taas kerran läntätty A4-kokoinen magneettilätkä, jossa tällä kertaa oli komppaniamme numerokoodi. Vaikka olimme ennen lätkän kiinnittämistä pyrkineet skrabaamaan pasin pinnasta jäät mahdollisimman hyvin pois, niin eipä se numerolaatta siinä jaksanut kauaa pysyä. Itäkeskuksen kohdalla se lentää lätkähti irti, ja kuin sarjakuvissa ikään, tuuli läväytti lätkän tietenkin keskelle ajajan tuulilasiruutua. Vähän meinasi jo alkaa ahdistamaan, kun muutenkin pienen ikkunaruudun päälle ilmestyi vielä aa-nelosen kokoinen näköeste. Sen verran näkyvyyttä onneksi jäi, että pystyttiin seuraaviin valoihin asti ajelemaan.<br /><br />Moottorimarssi sujui ihan mallikkaasti, ja kohta oltiinkin tulokynnyksellä Vantaan Ruskeasannan seutuvilla. Siellä tehtiin tovi jos toinenkin sitä tuttua juttua, eli odoteltiin, ja samalla ihmeteltiin, että mitä tässä oikein odotellaan. Lopulta joku lähti vetämään letkaa peremmälle lentokentän itäpuolen metsikköön.<br /><br />Talvista oli sielläkin. Helsinki-Vantaan valot ja kakkoskiitotie näkyivät aidan takana, ja muiden suuntien näkymiä hallitsivat lumiset metsämaisemat. Heti kohta perillesaapumisen jälkeen KoHun eri ryhmät hajaantuivat ketkä mihinkin hommiin, ja me kuskit jäimme hetkeksi odottelemaan ajoneuvojen luo. Pian yhdellä meistä soi kännykkä. Soittaja oli niinikään yksi pasikuski, joka oli tällä leirillä liikenteessä kuormurin ja vesiperän kanssa.<br /><br /><i>No nyt se Hölösuu on jääny Sirkka-Liisallaan jumiin</i>, puhelun saanut kuski totesi. Asiaankuuluvien pienten kuittailuiden jälkeen lähdimme tietenkin jeesaamaan kollegaa, joka ei huonorenkaisella ja tasauspyörästön lukoiltaan rikkonaisella vanhalla SL-Sisulla päässyt mäenkumparetta ylös vesiperävaunun kanssa. Jollain konstilla vesiperä täytyisi kuitenkin ylös toimittaa, jotta spadet pystyvät kokkailemaan leirisapuskoita.<br /><br />SL-Sisua avustettiin vähän pasin vinssillä ja vesiperä vietiin lopulta MB Ategolla mäen päälle. Siinä välissä hommat täytyi kuitenkin hoitaa vaikeimman kautta, sillä operaatio vaati muun muassa vesiperän vetosilmukan vaihdon. Ja tietysti joka mahdollinen irtoava tai liikkuva osa oli vuoron perään jäässä, tarvittavia työkaluja täytyi välillä metsästää sieltä sun täältä kauempaakin, ja paikoin tarvittiin vain raakaa voimaa ja rautakankea.<br /><br />Hyviä hommia tehtiin kuitenkin hyvässä hengessä, ja saimmepahan ainakin alkuillalle jotain mielekästä puuhaa, joka piti myös lämpimänä. Joukkueen kouluttaja oikein kehui leirin jälkeen <i>raskaan kaluston kuskeja, jotka osasivat hommansa. </i>Tuntui ihan mukavalta, sillä harvemmin tässä firmassa saa positiivista palautetta varsinkaan kuskihommista.<br /><br />Loppuillasta jeesailimme telttojen pystytyksessä, ja kävimme turisemassa niitä näitä kuormurinsa luona päivystäneen Moto-AU:mme seurana. Kymmenen aikoihin etsiskelimme vielä paseille ilmasuojaisat yösijat ja painuimme vähitellen nukkumaan.<br /><br /><br /><b>Ti 23.11. - Torkkuja ja telttailua</b><br /><br />Tiistai oli leppoisaa metsäretkeilyä. Ei kai sitä oikein muutenkaan voi kuvata. Kilo-Hotellin porukat kun touhusivat omissa hommissaan: oli lääkintäryhmää, teknistä ryhmää, viestianalyysiä, spadeja ja komentopaikan porukaa, mutta eipä noissa missään meitä pasikuskeja tarvittu. Eikä ollut kellään muulakaan tarvetta paseillemme, joten taukoillessahan se meni koko päivä.<br /><br />Pienen hetkisen ehdin olla kiertovartiomiehenä, ja jossain vaiheessa siirsimme ja naamioimme pasin toiseen ilmasuojaan, mutta muuten aika kului pitkälti lämpimässä teltassa torkkuessa. Välillä käytiin toki spadelassa syömässä ja istuskelemassa notskin äärellä, ja täytyipä sitä muutamaan kertaan puitakin pilkkoa ja kanniskella<b>.</b><br /><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="http://4.bp.blogspot.com/_6UukmAmS23k/TPS8qSrD9iI/AAAAAAAAAAo/e3bXgLw8g54/s1600/metsapasi.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="225" src="http://4.bp.blogspot.com/_6UukmAmS23k/TPS8qSrD9iI/AAAAAAAAAAo/e3bXgLw8g54/s320/metsapasi.jpg" width="320" /></a></div><br /><b>&nbsp;Ke 24.11. - Ajoon!</b><br /><br />Ei tullut pasinajohommia keskiviikkoaamunakaan, vaikka valmiudessa olimmekin. Kun sitten lopulta työnsin nenäni ulos teltasta, saatoin todeta yön mittaan sataneen tuntuvasti lisää lunta, jota myös tulla tuiskusi jatkuvasti lisää. Oli helppo uskoa Iltalehden sivuilla lukenut uutinen, että Suomen lumisimmat paikat olivat Inari ja Vantaa.<br /><br />Sotilaspoliisikomppanialla oli torstaina luvassa kunniakomppanian edustustehtävä, joten siirryimme loppuleiriksi kasarmille. Niinpä vähän ennen puoltapäivää kuului AJOON! -käsky, ja seuraavat pari tuntia kuluivatkin sitten telttoja ja monenmoisia härveleitä pakkaillessa, laskiessa ja autoihin lastatessa.<br /><br />Iltapäivällä moottorimarssimme takaisin Santikseen, ja kohtapa olimme taas tutussa tuvassamme. Koko kuskiporukalla oli jotenkin huomattavan hyvä fiilis, mikä kaiketi selittyi sillä, että tiesimme tämänkin leirin olevan jo voiton puolella. Taas oli yhden leirin telttayöt telttailtu.<b>&nbsp;</b><br /><br /><br /><b>To 25.11. - Lepoa</b><br /><br />Omassa punkassa nukutti hyvin, ja kun herätystäkään ei jostain syystä tullut, niin saimme nukuttua vähän normaalia pidempäänkin. 7.45 kävimme kapteenin ilmoituksessa, ja nyt jos joskus tuli p-kauden muistoja mieleen: seisoa jäpitimme muodossa aamun pimeydessä, ja reipas pakkanen nipisteli korvia.<br /><br />Aamupäivällä tuli jopa vähän lueskeltua lähestyvään ammattipätevyyskokeeseen, ja iltapäivästä noudatimme käskyä ottaa lepoa kello 15-21. Komppania oli nimittäin lähdössä keskustaan operoimaan, joten yöllisiä ajoja oli luvassa.<br /><br />Kun lepoaika alkoi olla ohi, rupesimme valmistautumaan pakkasyön ajohommiin. Tähän saakka koko kuskiura on tullut vedettyä ilman pasikuskeille vartavasten jaettua ajohaalaria, mutta nyt päätimme kaikki kokeilla, mimmoinen se oikein olisi tositoimissa. Itsessäänhän se ei ole kovin lämmin, mutta tuulta se toisaalta pitää hyvin, joten kunnon vaatekerrasto vaan alle ja "komeat" pasihaalarit ylle. Jopas tuvastamme lähtikin ulos särmän näköisiä vaunumiehiä. Jostain syystä melkein kaikki käytävillä vastaantulleet virnuilivat "gonahaalareillemme", mutta toisaalta niin taisimme tehdä itsekin...<br /><br />Koska keskustan päässä oli arvatenkin luvassa odottelua ja taas odottelua, olimme pakanneet mukaan riittävästi lämmintä vaatetta, ja tietysti vähän mieltä lämmittäviä eväitäkin. Vaunujen eberitkin laitettiin hyvissä ajoin pöhisemään, joten olimme kaikin puolin valmiina lähtöön. Käskynjako vaan viipyi ja viipyi.<br /><br />Yhdentoista kieppeillä alkoi sitten joukkueita lähteä tehtävää suorittamaan, ketkä minkäkinmoisilla kulkupeleillä. Alfa-joukkueen mukaan lähti pari pasia, mutta kohun alaisuudessa olleet kaksi vaunua jäivät edelleen pihaan odottamaan.<br /><br />Lopulta SpolKin kassut alkoivat olla hiljaisia kuin huopatossutehtaat, eikä lähtökäskyä vieläkään ollut tullut. Pian saimmekin sitten kuulla komentopaikalta tulleelta kokelaalta, että eipä meidän vissiin tarvitse mihinkään lähteäkään. <i>Sinne haluttiin lähteä minimimäärällä ajoneuvoja</i>, kuului selitys, joka tosin tuntui vähän ontuvalta. Pihasta oli nimittäin lähtenyt liikenteeseen maastureita ja henkilöpakuja niin maan peijoonisti, mutta parhaimmillaan 36 matkustajaa vetävät kaksi vaunua päätettiin sitten kuitenkin jättää saarelle...<br /><br />Harvemmin sitä valittaa, jos intissä sanotaan <i>ei sulle nyt oo hommia, mene vaikka nukkumaan</i>, mutta tällä kertaa päällimmäisenä oli kyllä pienoinen harmitus. Ehkä eniten siksi, että tiesin tämän casen olevan palvelusajan viimeinen mahdollisus päästä ajelemaan pasilla kotikulmilla Helsingin keskustassa. Onhan siellä toki tullut jo useampaan otteeseen ajettua, mutta aina se vaan on yhtä hieno fiilis ytimessä kurvailla. Ja nyt kun vielä oltiin iltapäivästä asti valmistauduttu tähänkin ajohommaan, niin kyllä taas ehti pariin otteeseen miettiä, että huvinko vuoksi meitä täällä 12 kuukautta pidetään.<br /><br />No, tälläkin asialla oli kuitenkin kääntöpuolensa. Kun kuitenkin tiesin, että keskustan päässä olisi odottanut useamman tunnin venailu ja vartiointi napakassa pakkasessa, niin siihen nähden omaan lämpimään punkkaan sukeltaminen tuntui ihan hyvältä vaihtoehdolta. Tosin ensin tuli jo purettua leirivarustuksia repuista kaappiin, koska sattuneesta syystä ei ihan hirveästi vielä nukuttanut.<br /><br /><br /><b>Pe 26.11. - Pasin putsailua pakkasessa</b><br /><br />Yön mittaan komentopaikalta tuli pari kertaa koksu hakemaan kuskeja milloin mistäkin syystä käymään pakulla keskustassa. Lähtijät ratkottiin unenpöppörössä kivi-paperi-sakset -metodilla, joka salli kummallakin kerralla meikäläisen jäädä jatkamaan unia.<br /><br />Keskustassa ajelleet neljä kuskia tulivat aikasin aamulla nukkumaan, ja jatkoivat tietysti uniaan aamupäivään asti, mutta me saarella pysytelleet heräilimme vähän ennen yhdeksää ja hipsimme tuvasta ulos. Oli jotenkin jännän raukea tunnelma, kun ulkona oli kaunis, auringonpaisteinen talvipäivä, mutta niin kasarmit kuin ulkoalueetkin olivat hiirenhiljaisia. Iso osa saaren varusmiehistä oli nimittäin vielä telttailemassa pitkin Vantaan metsiä, ja omassa yksikössä taas melkein kaikki nukkuivat.<br /><br />Tilannehan oli mitä otollisin lähteä vielä ruuhkattomalle kuljetuskeskukselle laittamaan pasia palautuskuntoon. Vaunumme vähäisen käytön takia hiekkaa tai roskia ei liiemmin ollut, mutta lunta ja jäätä löytyi niin sisältä kuin ulkoakin. Senkin putsailuun kului yllättävän paljon aikaa.<br /><br />Lounas syötiinkin sitten jo mukesissa, ja iltapäivän mittaan harjoituksen liikenneturvallisuusupseeri tarkasti vaunujemme kunnon ennen niiden vientiä halleille. Kyseisen yliluutnantin ääni raikasi yläkentällä siihen malliin, että se taisi saada jokaisen vaunuparin tekemään vaunuillensa vielä viimeisen siivoussilauksen juuri ennen tarkastusta.<br /><br />Sitten alkoikin olla viikoittaisen lomillelähdön odottelun aika. Joku ehti sen aikana todeta netin tj-laskurista, että lukemamme oli juuri tipahtanut alle tuhannen tunnin. Tästä hetken riemusta tunnelma ehti kuitenkin vielä vähän kiristyä, kun arvioitu lähtöaika siirtyi aina vain tuonnemmas. Milloin tuli tieto, että <i>meille onkin tilattu päivällinen, kaikki mukesiin mars</i>, ja milloin jonkun kypärä oli hukassa...<br /><br />Lopulta lomille sentään lompsahdettiin suht kohtuullisesti kuuden kieppeillä. GTJ oli tuolloin 42, josta ainakin puolet lomia... Vähiin käy ennen kuin loppuu.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-187803576398173164?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-69712612086147651932010-11-20T19:21:00.002+02:002010-11-29T22:40:35.870+02:00<b>Su 14.11. - Leppoisa lomiltapaluu</b><br /><br />Parkkipaikalta kassulle kävellessäni ehdin laskeskella, että tämän jälkeen palvelusajalleni mahtuu enää seitsemän sunnuntaita. Vähiin alkavat siis käydä nämä vuoden mittaan niin tutuksi tulleet, yleensä sunnuntaiset lomiltapaluuillatkin. Ne muuten onnistuvat jotenkin kummassa olemaan usein hyvinkin hauskoja ja letkeätunnelmaisia, vaikka vielä kotoa lähtiessä harvemmin hymyilyttää.<br /><br />Tälläkin kertaa riitti, että astui kassun ovesta sisään ja törmäsi heti alakerran käytävällä pariin pasikuskikollegaan, joiden kanssa alettiin vaihtaa kuulumisia. Sain saman tien raportin viime perjantain hauskoista sattumuksista ja kootuista töhöilyistä, jotka olin lomieni takia missannut. Eipä siinä voineet suupielet muuta tehdä kuin vääntyä messingille.<br /><br />Tuvassa rento meininki ja läpänheitto sen kun jatkuivat, välillä katsottiin jonkun läppäriltä salkkarit, ja taidettiinpa sitä laskeskella pienentyneen aamukasamme tasaista hupenemisvauhtiakin. Niinpä taas kerran saattoi ruveta nukkumaan ja odottamaan alkavaa palvelusviikkoa hyvillä fiiliksillä. Vaikka firman hommia ja kassuelämää ei varmaan vuoden jälkeen pahemmin jääkään kaipaamaan, niin yhtä asiaa varmasti jää: inttikavereita ja yhteishenkeä.<br /><br /><br /><b>Ma 15.11.</b> - <b>Pakkailua</b><br /><br />Edellisellä viikolla oli ollut alfa-joukkueen J1T-harjoitus, jossa itsekin olin kuskina, ja tällä viikolla puolestaan oli kaikilla muilla joukkueilla J1T-leirin vuoro. Muut pasikuskit luonnollisesti lähtivät pasien tai kuormureiden kanssa leireilemään, mutta itsepä kuuluin siihen kolmen kuskin joukkoon, jonka oli määrä lähteä rykmentin ITKK-leirille Isosaareen. <br /><br />12.7 ITKK 96:han on siis ilmatorjuntakonekivääri (<a href="http://www.youtube.com/watch?v=HjL5zdyRUE0">YouTubesta löytyy kuvapätkiä</a>), jollainen on mahdollista törkätä myös pasin katolla olevaan kehälavettiin. Senpä takia tälle rykmentin leirille oli ITKK-ampujien lisäksi lähdössä myös jokunen pasimies. Itkoleiri alkoi kuitenkin vasta tiistaina, joten maanantai meni vielä leppoisissa merkeissä ja pakkaillessa.<br /><br /><b><br />Ti 16.11. - Itkon käsittelyä</b><br /><b><br /></b>Marraskuisen tiistaiaamun pimeydessä Isosaareen lähtö ei heti herätyksen jälkeen tuntunut järin innostavalta.&nbsp; <i>Kiinnostuskiikarit olivat hieman huurussa</i>, kuten on tapana sanoa. Mieli kuitenkin muuttui aikas nopsaan, kun olimme istuneet 1.JK:n auditoriossa leirioppitunnilla. Harjoitusta johtanut kapu vaikutti ihan kohtuuden mieheltä ja leirin ohjelmakin kaikin puolin hyvältä.<br /><br />Päiväkin alkoi olla jo valjennut kun tallustelimme Santahaminan päälaiturille taistelu- ja kenttävarustuksen kanssa. Enpä muuten ollut kävellytkään ison repun kanssa sitten huhtikuun; sen jälkeen kun on aina voinut dumpata kenttävarustuksen leiriviikon ajaksi pasiin... Tällä kerralla oli tosin melkoisena mukavuustekijänä se, että omaa rynkkyä ei otettu laisinkaan mukaan.<br /><br />Jurmokyyti Isosaareen ei kovin kauaa kestänyt, eikä liioin kolmen puolijoukkueteltan pystyttäminenkään. Ennen varsinaisen koulutuksen aloittamista noin 30-henkinen joukkiomme käveli paikalliseen muonituskeskukseen lounaalle. Pieni varuskunta, pieni mukes, hyvä ruoka - se taisi olla itse kunkin toteamus maukkaan lihapullalounaan jälkeen.<br /><br />Puolenpäivän jälkeen aloitettiin itkon käsittelykoulutus. <i>Oo-Sasto</i>o<i>, lepoo, Oo-Sastoo</i>. <i>Ilmasuojaan! Leko etelässä! Oo-Sastoo - kolmiriviin järjesty, mars mars! Ilmasuojaan!</i> <i>Menee menee!</i>&nbsp; Koulutusta vetäneen luutnantin ärjyntäaloitus oli aikas shokeeraava - ihan P-kauden meininkiä, ja tiukemmasta päästä siltikin. Hetkisen ehti ajatella, että millainenhan tästäkin leiristä oikein tulee.<br /><br /><i>Mä heräsin tuossa noita aselaatikoita nostellessa, niin nyt olette tekin hereillä</i> oli kuitenkin seuraava toteamus. Ja tämän jälkeen kyseisestä lutista paljastuikin ihan asiallinen, jopa omalla tavallaan rento kouluttaja. Sykkiminen jäi sikseen, ja rupesimme treenailemaan tarkasti ja hartaasti itkon käsittelyä. Kuljetuskomppania-aikaiset itkokoulutukset antoivat hyvän pohjan, mutta kertaus oli enemmän kuin paikallaan.<br /><br />Kun lataamiset, patruunanpoistot, piipunvaihdot sun muut alkoivat sujua, ryhdyimme valmistelemaan seuraavan päivän ammuntoja. Alkuun kannettiin aselaatikko jos toinenkin viereiselle kalliokumpareelle, jonne sitten pystyteltiin tukikohtajalustoja miltei ruuhkaksi asti. Niiden päälle kiinnitettiin sekä apuaseita että itse itkoja. Kun ampumapaikat olivat valmiina, palasimme teltoille keventämään taiseluvarustuksen pois, ja jatkoimme sitten mukesiin päivälliselle.<br /><br />Ruokailun jälkeen haettiin vielä polttopuita, ja sitten olikin iltavapaan vuoro. Iltapalaa mukesissa, istuskelua paikallisessa sotkussa ja lopulta hengailua teltalla kaminaa sytytellen. Ei ollenkaan hullumpaa leireilyä.<br /><br /><br /><b>Ke 17.11. - Ammuntaa ja asehuoltoa</b><br /><br />Yli puoli vuotta olen voinut nukkua kaikki telttayöni ilman kipinä- tai muitakaan vahtivuoroja, koska olen aina ollut leireillä kuskina ja kuskithan tarvitsevat ne yhtäjaksoiset kuuden tunnin unosensa. Nyt ei kuitenkaan ollut mitään ajokkia mukana (vaikka alunperin pitikin olla yksi pasi), joten pääsin nyt sitten tämän kerran nauttimaan öisten vahtivuorojen ihanuudesta. Nakkina oli kalliolla pönöttävien aseiden vahtiminen kello 00-02, onneksi sentään parin kanssa. Itkojen lisäksi ehdimme kyllä kaihoisasti katsella tumman meren takana siintäviä kaupungin valojakin.<br /><br />Kello 5.30 makoisaan uneen sekoittui metallinen kalina, joka oli peräisin mistäpä muustakaan kuin kaminasta. Kipinämikkohan se siinä halolla hakkasi kaminan kylkeen herätystä huudellessaan. Taas joutui vähän kiinnostusta keräilemään, kun silmät ristissä vääntäytyi ulos pimeään ja kylmään, mutta muun muassa mukesin maukas aamiainen vasta paistettuine sämpylöineen kohotti fiilistä jo aika merkittävästi.<br /><br />Aamupalan jälkeen pukeuduttiin. Ja pukeuduttiinkin oikein huolella, sillä taisteluvarustuksen alle linjattiin yleisen toiveen mukaisesti ns. gonarotsi eli pakkastakki m/91. Suht tukeva olohan siinä kieltämättä tuli, kun päällä oli t-paita, poolo, villapaita, maastopuvun takki ja vielä gonarotsi, sekä niiden päällä tietenkin vielä lusu ja tetsari. Jalassa oli pitkät kalsarit, nallehousut ja maastopuvun housut.<br /><br />Vaikka lämpötila oli vain nollan tuntumassa, eikä tuulikaan ollut erityisen kova, niin ei tuo mitenkään liiallista pynttäytymistä ollut. Itse asiassa varustus osoittautui hyvinkin sopivaksi, sillä koko aamu ja aamupäivä kului ampumapaikalla lähinnä seisoskeluun ja ajoittaiseen rauhalliseen kävelyyn. Ammunnoissa oli oikein mukava olla, kun ei missään vaiheessa tuntunut kylmältä.<br /><br />Itse ammunnat soljuivat suunnitellusti läpi lounaaseen mennessä. Jokainen ampui aluksi apuaseella (käytännössä itkon jalustaan kiinnitettävä tavallinen 7.62 rk) kolmekymmentä valojuovaa merelle viritettyihin pintamaaleihin 300 metriin ja 600 metriin. Seuraavalla kierroksella ammuttiin 2 x 30 valojuovaa ilmamaaliin, eli PSPR:n "kääpiöilmavoimien miesten" lennättämää lennokkia kohti. Osuminen oli tässä hommassa toissijaista, sillä apuasetreenin ideana oli erityisesti treenata itkon tukikohtajalustan ja heijastintähtäimen käyttöä, sekä myös harjoitella tähtäyspisteen muuttamista vieressä tähystävän lataajan havaintoja kuunnellen.<br /><br />Kun rynkyn kudeilla oli treenattu, siirryttiin ampumaan oikeilla itkoilla. Alkuun vyötettiin 20 kutia siten, että joka toinen kuula oli kova ja joka toinen valojuova. Niitä ammuttiin 300, 600 ja 900 metrin pintamaaleja kohti. Sitten käytiin vielä kahteen kertaan ampumassa 30 kudin vyöt lennokkia päin. <br /><br />Ammuntojen jälkeen oli varsin hyvä fiilis siitä, että tuli päästyä ja lähdettyä tälle leirille. Olihan tuo ihan hieno kokemus päästä kokeilemaan itkon jytkettä, vaikkei se nyt parin ensimmäisen sarjan jälkeen kovinkaan kummoiselta enää tuntunut. Aseen vieressä lataajana seistessä rytkytys tuntui ehkä himppasen kovempana kuin ampujana ollessa.<br /><br />Kun vielä kuditkin lähtivät ihan suht hyvään suuntaan, ja valvojaskappareilta tuli pariin otteeseen kehuja erityisesti hyvistä korjausliikkeistä, niin ihan hyvä makuhan näistä ammunnoista jäi. Hauskaa päästä vielä näilläkin aamuilla kokemaan jotain uutta ja "jännää".<br /><br />Maastolounaan jälkeen pakkailtiin aseet ja jalustat laatikoihin, ja roudattiin ne Peninniemen mäen päältä alas kuorma-auton kyytiin. Tässä vaiheessa meinasti tulla jo vähän lämmin, mutta heti kohta käytiinkin teltalla keventämässä varustusta. Sen jälkeen iltapäivä jatkui Isosaaren kasarmilla.<br /><br />Ensimmäisenä roudattiin taas ne pahuksen laatikot autosta alakerran käytävälle, jossa ruvettiin ohjattuun asehuoltoon. Hommaa veti reissussa mukana ollut teknikkoluutnantti, jonka kanssa homma tehtiinkin varsin pedantisti. Itkojen, jalustoiden ja muiden rensseleiden huoltoon vierähti nelisen tuntia. Välillä käytiin mukesissa syömässä ja lopuksi kannettiin vielä kerran samat, painavat laatikot kuorma-auton kyytiin.<br /><br />Huollon jälkeen ilta kului leppoisasti sodessa, iltapalalla ja saunassa. Tuuli yltyi illan mittaan, ja nukkumaanmenon aikoihin mukaan kuviohin tuli myös voimistuva rännänsekainen vesisade. Muutaman tunnin unien jälkeen heräsin naamalleni tippuvaan veteen, mutta paikkasin tilannetta kaivautumalla syvemmälle makuupussiin.<br /><br /><br /><b>To 18.11. - Marrasmyräkkää ja sotilaallista voimaa</b> <br /><br />Aikaisen aamun hyvät uutiset olivat siinä, että neljästä viiteen kipinää pitänyt heppu tarjoutui pitämään myös meikäläiselle kuuluneen viimeisen puolituntisen. Huonot uutiset puolestaan olivat ne, että tuulen tuiverrus oli kaatanut ainakin yhden nurkan teltastamme, ja lötkön kankaan läpi telttaan oli tiputellut vettä sieltä sun täältä. Niinpä yksikään vaatteeni tai varusteeni ei ollut täysin kuiva, tosin mikään ei onneksi ollut ihan läpimärkäkään. <br /><br />Mikään kovin viehättävä aamufiilis ei ollut, kun kömmin kosteasta teltasta ulos kosteissa tamineissa. Ulkona puhalsi kunnon puhuri, lähes myrskytuuli, ja sen mukana tuli vettä ja räntää vaakasuorassa. Lisäksi oli tietysti pilkkopimeää, ja niin luonto kuin kaikki varusteemmekin olivat enemmän tai vähemmän litimärkiä. Siinä sitten purettiin telttaa, yritettiin laskea kalustoa ja suunnattiin lopulta muonituskeskukseen aamiaiselle.<br /><br />Keli oli niin huono, ettei se oikeastaan edes ketuttanut. Sitä vaan meni tuulessa ja tuiverruksessa eteenpäin. Tieto siitä, että lähitunteina pääsee takaisin lämpimälle ja kuivalle kassulle Santahaminaan lämmitti kummasti. Ehdittiinpä sitä venekyytiä odotellessa hetki viettää aikaa myös Isosaaren kasarmilla.<br /><br />Laiturissa ollut jurmo keikkui melkoisesti aallokossa, kun roudailimme varusteitamme paatin kyytiin. Vesisade oli onneksi jo vähän vähentynyt. Ennen kuin reippaan aallokon maustama merimatka saattoi alkaa, ehdittiin kokea myös tragikoominen tilanne, kun yhden taistelijan kypärä (korvaushinnaltaan aika lailla kalleimmasta päästä varusteluetteloa) pudota plumpsahti veteen, ja tietenkin juuri siitä hädintuskin kypärän mentävästä välistä, joka veneen ja laiturin väliin jäi. Tilanne sai kuitenkin onnellisen lopun, kun skapparit onnistuivat noukkimaan kypärän venehaan avustuksella ylös merestä.<br /><br />Santiksen päälaiturilla meitä vastaanotti ensilumi, joka tosin oli hyvää vauhtia muuttumassa loskaksi. Se ei kuitenkaan menoa pahemmin haitannut, sillä olihan koko varustus jo valmiiksi enemmän tai vähemmän märkä. Tuntuipahan ainakin lämpimälle ja kuivalle kasarmille palaaminen mukavalta, ihan kuin olisi kotiinsa tullut.<br /><br />Varusteiden kuivumaan virittely ja purkaminen sujui hymyssä suin, sillä tuvassa meitä lähinnä uitetulta näyttäviä itkoleireilijöitä oli vastaanottamassa koko muu pasikuskikaarti, joilta tietysti saatiin jokunen hetki kuittailua. Yksikön harjoitusviikko oli nimittäin edennyt kassumajoitusvaiheeseen juuri sopivasti myrsky-yöksi.<br /><br />Iltapäivän mittaan ehti ottaa kunnon päiväunet, mutta niiden jälkeen pieni epätieto alkoi vallata alaa. Ensin pelättiin tietoa tulevasta telttayöstä, joka ei juuri nyt tähän saumaan tuntunut hirveän houkuttelevalta vaihtoehdolta. Pian alkoi onneksi liikkua juttua siitä, että nukuttaisiin sentään kassulla tämä viimeinen yö, mutta seuraava mietyttävä aihe oli illan ohjelma. Meitä itkk-leiriltä tulleita, ajohommattomia kuskeja kun saattoi odottaa myös aketuksen perusteiden treenaaminen Helsinki-simussa, joka ei sekään hirveämmin innostanut.<br /><br />Kun käsky viimein tuli, ilta muuttui kertaheitolla hyväksi. <i>Tehtävänänne on näyttää k-valtiolle sotilaallista voimaa</i>. Ja se tapahtui pasimiehille sopivasti siten, että lähdimme kiertelemään Santahaminaa kolmen pasin letkassa. Kuusi kuskia ajoi, ja me loput sekä muutama komento- ja huoltojoukkueen taistelija miehitimme sitten pasien takaluukut ja koitimme näyttää uhkaavan särmiltä sotilailta.<br /><br />Parin tunnin ilta-ajelu oli mitä letkein. Itse olin siis tällä kertaa pasissa matkustajana, mutta se ei haitannut pätkän vertaa. Otin nakkipipon päähän ja menin radistin paikalle, joten pystyin juttelemaan ajajan ja johtajan kanssa samoilla linjoilla koko ajelun ajan. Kun päällekin oli tullut laitettua riittävästi vaatetta, eikä kylmä päässyt yllättämään, niin hommahan oli kuin olisi pasikurssille palannut. Leppoisaa ajelua sinne sun tänne. Ja nyt kun ei enää opeteltu, sana oli vähän väliä vapaa myös diipadaapalle. Kaikki mahdolliset tiet ja maastourat ehditiin illan mittaan koluta, ihan kuten aikanaan kurssillakin.<br /><br /><br /><b>Pe 19.11. - Nakkeja ja pikkupakkasta</b> <br /><br />Aamu aloitettin virittelemällä kaiuttimista ilmoille päivän tj-teemabiisi: Dannyn <i>Seitsemän kertaa seitsemän</i>.<br /><br />Muuten päivä kului rötväillessä, ja välillä pieniä nakkeja suorittaen. Ensi viikolla meidänkin komppaniamme lähtee sotimaan rykmentin taisteluharjoitukseen, joten tämän leirin ajoneuvoja ei palautettu, mutta niitä piti sen sijaan käydä tankkailemassa. Lisäksi aikaa kului muutaman uuden ajoneuvon hakemiseen sekä ajokkien järjestelyyn yläkentällä.<br /><br />Vallitsevana säätilana oli mukava, pikkupakkasen maustama kuiva pilvipouta. Edellispäivän sohjot olivat jäätyneet jääkoppuraksi. Vaikka varsinainen lumipeite ei vielä ollutkaan kummoinen, niin haju-, tunto kuin näkömuistikin bongasivat silti erilaisia aistimuistoja edellisen ennätystalven p-kaudesta.<br />&nbsp; <br />Reservin talvi alkaa selvästi tehdä tuloaan...<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-6971261208614765193?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-62835110084337404412010-11-13T14:53:00.001+02:002010-11-13T14:54:14.214+02:00Yleensä kotoa saarelle lähtiessä vallitsee sellainen hivenen haluton <i>ääh, joko taas takaisin </i>-fiilis. Jostain syystä maanantai-iltana näin ei kuitenkaan ollut, vaan automatka Santikseen taittui varsin neutraalein mielin. Johtuikohan sitten siitä, että olin juuri ennen lähtöä laskeskellut aamuja (TJ60), ja todennut, että jäljellä on enää maksimissaan 14 leiriaamua ja 20 kassuaamua. Loput ovatkin sitten lomia. Alkaa siis oikeasti olla jo aika vähän! Lisäksi kolmipäiväinen vapaa oli ollut mukava ja monipuolinen, eikä edessäkään ollut kuin kolme palveluspäivää ennen seuraavia kolmen päivän vapaita. Jes!<br /><br /><br /><b>Tiistai 9.11. - Pakkaamista ja syysmyräkkää</b><br /><br />Alfa-joukkueella oli viikon ohjelmassa J1T-leiri, jossa tiesimme tarvittavan myös paseja. Niinpä tiistaisten aamutorkkujen lomassa yritettiin vatvoa sitä, ketkä meistä kuskeista sinne leirille olisivatkaan nyt lähdössä.&nbsp; Jossain vaiheessa tuli tieto, että vaunuja lähtee kaksi, joista toisen kävimme pasiparini kanssa&nbsp; hakemassa yksikön pihaan. Sen jälkeen tuvassa jatkettiin kuka lähtee - kuka jää -neuvotteluita. Lopputulema oli sellainen, että kuuluin vakkariparini kanssa lähtijöihin. Ei siis muuta kuin kamojen pakkaus ja menoksi.<br /><br />Heti ulkona yläkentällä odotti hivenen shokeeraava näky. Pasien vieressä oli isoja reppuja ja taisteluvarustekasoja reilusti yli kolmekymmentä kumpiakin, minkä lisäksi kentällä oli laskentavalmiissa muodossa ihan riittävän mittava joukkuekohtainen kalusto. Puolijoukkuetelttoja kaikkine oheiskilkkeineen oli neljä settiä, ja päälle tulivat vielä pakolliset tellulaatikot, navet sun muut rensselit.<br /><br />Mikä parasta, kahden pasin lisäksi käytössä ei ollut kuin kaksi hassua Land Roveria - ei peräkärryjä, pakuja tai kuorma-autoa. Oli siis aika aloittaa pakkaamisihme. Emme epäilleet, etteikö tavaroita saataisi kahteen vaunuun mahtumaan, mutta kun lisäksi pitäisi mahtua yli kolmekymmentä jamppaakin kyytiin...<br /><br />Tilanne oli sen verran absurdi, että se lähinnä huvitti. <i>Sitten vaan pasikuskien johdolla pakaamaan</i>, totesi luutnantti. No, eihän siinä muu auttanut kuin tehdä työtä käskettyä. Ensimmäistä kertaa täytyi kivuta kuormaliinojen kanssa katolle, ja sitoa reppuja ja telttoja sinnekin.<br /><br />Tavarat saatiin kuin saatiinkin yllättävän siististi pakattua kahteen vaunuun. <i>Tässähän on ollut jo ihan pakkaamisen meininkiä</i>, joukkueen kouluttajakin kävi toteamassa. Silti pudistelimme päitämme, koska tiesimme, että kyytiläisille tulee ihan vähintään älyttömän ahdasta, jos nyt edes kaikki mahtuvat kyytiin. <br /><br />Pian pakkausoperaation päätyttyä paikalle saatiin kuin saatiinkin yksi masi, jota ohjasti myös yksi samassa tuvassa asuvista pasikuskeistamme. Niinpä seuraavassa hetkessä paseista otettiin kaikki äsken pakatut tavarat pois ja lastattiin ne vuorostaan masin lavalle. <i>Tee työtä jolla on tarkoitus</i> -slogan saattoi käydä jollakulla mielessä noin niinkun ironisesti ajatellen, mutta ei tämä uusi käänne kyllä oikeasti harmittanut. Parempi vaan saada tolkuttomat rojukasat pois paseista.<br /><br />Iltapäivän koulutusaiheena olikin sitten paseihin tutustuminen. Me vaunukuskit pidimme alkuun pienen tietoiskun paseista ja matkustuskäytännöistä, ja sen jälkeen joukkue rupesi treenaamaan kouluttajan johdolla kiilaan jalkautumista ja vaunuun nousemista. Itse seurasimme tilannetta sivummalla ja tarkkailimme tuulen mukana leijailevia lumihiutaleita.<br /><br />Marraskuinen iltapäivä alkoi jo hämärtyä, kun lähdimme liikkeelle. Keli oli kylmän tuulinen, ja lumihiutaleita oli tullut sen verran, että hiekkateillä oli juuri ja juuri valkoinen peite. Yllättävän talvinen tunnelma siinä kyllä kieltämättä oli, kun ajelimme sinisenä hetkenä vaunuja pöpelikköön pois vaalealta tieltä, ajovalojen valaistessa lumihiutaleita. Vaatettakin oli tullut pyntättyä sen verran, että oli sopivan lämmin jopa vaununjohtajan luukussa seisoessa.<br /><br />Varsin pian sade muuttui kuitenkin vedeksi, ja talvi-illan tunnelma vaihtui marraskuun myräkäksi. Tuuli tuiversi, vettä satoi. Oli siis pimeää, kylmää ja märkää. Hivenen mieluummin sitä olisi ollut tuvassa rötväämässä ja suunnittelemassa grillillä käyntiä, mutta ei. Tässähän sitä syödään risottoa säkkipimeässä metsässä vesisateessa, vain parin kilometrin päässä kasarmilta.<br /><br />Kuskasimme joukkueen illaksi Helsinki-simulaattorin kupeeseen treenaamaan. Vaunukuskeja ei onneksi otettu mukaan, vaan saatoimme pysyä sateensuojassa paseissa. Välillä kävimme hakemassa polttopuita ja naputtelimme niitä pienemmiksi ryhmityksessä olleen masin lavalla, pressun suojissa.<br /><br />Kymmenen aikoihin ajelimme viimein porukat takaisin ryhmitykseen, jossa ruvettiin heti pistämään kaminoita tulille. Kohta selvisi, että tuulenpuuska oli kaatanut yhden - onneksi tyhjän - teltan päälle puun, ja vieressä oli vieläpä pari puuta osittain kaatuneena konkelossa. Tuulikaan ei osoittanut tyyntymisen merkkejä, joten kouluttaja päätti, että jätetään teltat paikoilleen, pakataan kaikki muu kalusto mukaan ja lähdetään kasarmille nukkumaan.<br /><br />Päätös oli iloinen yllätys varmaan ihan jokaiselle, minkä huomasi siitäkin, että kaluston laskennat ja pakkaamiset suoritettiin tehokkaasti ja nurinatta. Siltikin kello oli jo 0.50, kun lopulta pääsin hiippailemaan omaan punkkaan nukkumaan. <br /><br /><b><br />Keskiviikko 10.11. - Moottorimarssia ja mukavampaa leireilyä</b><br /><br />Kuskit saivat nukkua seitsemään, kuten pitikin, ja hattua täytyy nostaa muuannelle alikille, joka toi aamiaisen herätyshetkellä tupaan! Juuri ehti karjalanpiirakat mutustella samalla kun puki, ja sittenpä täytyikin heti lähteä liikenteeseen. Kello 7.30 ohjelmassa oli pystyyn jääneiden telttojen pakkaaminen. Enää ei kuitenkaan satanut, tuuli oli tyyntynyt ja aamukin alkoi valjeta, joten märässä metsässä oleminenkin tuntui heti paremmalta.<br /><br />Joukkue treenaili aamupäivän Helsinki-simulaattorilla, ja me kuskit pysyttelimme viereisessä metsikössä pasien ja masin luona. Hetkinen tuli torkuttua, tovi jos toinenkin puhuttua niitä näitä, ja välillä oli ihan hommiakin, kuten vaikkapa ruoan hakua ja jakoa. Lounaan jälkeen tuli jo ihan lämmin, kun kaikki kalusto otettiin masin lavalta pois, laskettiin ja pakkailtiin uudestaan tiettyyn järjestykseen.<br /><br />Iltapäivästä piti myös viedä pari Land Roveria yksikön eteen. Toisen vaunun kuskit ajoivat lantikat sinne, ja me menimme pasilla perässä hakemaan kuskit poies. Jotenkin kummassa paluureitiksi tuli valittua Sahara, jonka pomput saa tuntumaan matkustamossa melkoisena röykytyksenä ihan asiallisia nopeuksiakin ajellen. Kyytiläisenä olleet kuskit tulivatkin perille päästyämme kiittelemään oikein kädestä pitäen, ja lupasivat vuorostaan heittää meidät ensi kerralla jonnekin, kun tarve tulee...<br /><br />Iltapäivän ratoksi viriteltiin vielä pienoinen notskikin, jonka äärellä leireily tuntui taas ihan hyvältä vaihtoehdolta. Päivällisen jälkeen kuskasimme joukkueen Saharan pohjoispäätyyn perustamaan uutta ryhmitystä. Edellisyö oli syönyt joukkueen vahvuutta sen verran, että tällä kertaa riittti kahden teltan pystyttäminen. Pystytystouhujen lisäksi masin purku- ja uudellenlastaushommissa tarvittiin taas useammankin kuskin käsipareja. Mutta näin sen pitää ollakin - kuskit tekevät kuskihommia ja siinä se.<br /><br />Iltapuolesta siirryttiin hetkeksi yksikköön, Kaartin kassun luokkaan, jossa oppitunnin aiheena oli moottorimarssi ja siihen liittyvät käytännöt ja kuviot. Kuskikoulutuksessa ollaan toki käyty asioita läpi ajoteknisestä vinkkelistä, ja onhan sitä moottorimarsseja palveluksen varrella ollutkin, mutta tällä kertaa katseltiin asioita enemmän taktisessa mielessä ja komppanian toiminnan kannalta. Niinpä tunti oli ihan avartava myös kuskille.<br /><br />Ja mitäs muuta sitä seuraavaksi oltaisiinkaan tehty kuin lähdetty treenaamaan moottorimarssia. Santiksen tuttuja teitä kun hivenen lähtee kiertelemään, niin äkkiä saadaan 20 kilsan moottorimarssi aikaiseksi. Ja sen kun ajelee kahteen kertaan, niin siinähän sitä iltaohjelmaa jo on. Ensimmäisellä vedolla mentiin vilkkukuittauksen kanssa 100 metrin välein ja toisella ilman vilkkukuittausta 150 metrin väleillä. Kumpaisellakin kerralla mukaan mahtui vartin marssitauko jalkautuksineen ja taukotoimintoineen.<br /><br />Ainahan sitä jotain hiottavaa on, mutta varsinkin toinen veto meni ihan mukavasti. Vähän lisähaastetta tuli siitä, että vaunumme ajovalot rupesivat temppuilemaan, ja pimenivät vähän väliä - tietenkin yleensä juuri mutkassa. Onneksi pitkät sentään toimivat.<br /><br />Ryhmitykseen päästyämme kuskeille napsahti nakki, jolta olemme kuskikaudellamme toistaiseksi ihmeen hyvin välttyneet: vaunun maastouttaminen. No, aika äkkiähän sitä nyt jonkinmoisen etupään naamioinnin teki parilla navella ja parilla kepillä, vaikka alkuun homma tuntui väsyneenä ja säkkipimeässä harvinaisen tympivältä. Mieliala kuitenkin parani heti, kun pääsi virittelemään makuupussia lämpenevään telttaan.<br /><br /><br /><b>To 11.11.</b> -<b> Lomille kesken leirin</b><br /><br />Telttamajoituksessa ei ollut mitään muuta vikaa kuin se, että täytyi nousta ylös kuudelta. Teltassa oli meinaan niin passeli lämpötila, ja makuupussikin tuntui niin mukavalta, että muutaman tunnin olisi hyvin voinut vielä unosia jatkaa... Ei kuitenkaan auttanut kuin pistää makuupussi pakettiin ja teltta ajoon. Pasin ylläkin oli se pahuksen nave rullailtavana heti aamun alkajaisiksi.<br /><br />Ryhmityksen purkamisen ja aamiaisen jälkeen ajoimme porukan taas Helsinki-simulle, jonka sisään he hävisivät. Itse jäimme vaunuille. Nuotio oli juuri rakenteilla, kun luutnantti huusi simulaattorilta pasikuskeja. Hetken kävi mielessä, että nyt tulee käsky laittaa tappelukamat ylle ja lähteä verestämään vanhoja kuljun aketustreenimuistoja...<br /><br />Mutta ei sentään. <i>Jotta ei mene ihan neppailuksi, niin laitetaan vaunukuskit tekemään vaunuhommia</i>. Ja mitäs muuta ne paikallaan seisoville vaunuille voisivatkaan olla kuin naamioverkkojen virittelyä... Ensimmäistä kertaa toivoin, että pasimme katolla olisi ollut kuljuaikoina useampaan kertaan kokeiltu, varta vasten pasille optimoitu naamiopaketti, mutta turha toivo. 2. JK:ssa oli kyllä navepaketteja tykkihallissa, mutta niitä ei koskaan käytetty, ja nyt kun SpolKissa taas näytetään navettamisesta tykkäävän, niin ilman pitää pärjätä.<br /><br />Hetken punoimme verkkoja yhteen, naamioimme jotenkuten kohtalaisesti toisen pasin ja toisen katolle laitoimme sopivasti rullatut navet odottamaan naamiointidemonstraatiota. Ennen lounasta koko joukkue kävikin sitten seuraamassa pikaista naamiointikoulutustamme. Lounaan jälkeen koko joukkueella oli taukoa, joka kului mukavasti kuskitason nuotion äärellä turisten.<br /><br />Puoli kahden aikoihin joukkue jatkoi koulutustaan, ja me ajoimme vaunuparini kanssa yksikölle. Meille oli nimittäin myönnetty lomat alkamaan torstaina, meikäläisellä jo kello 16. Niinpä alkoi olla kuskien vaihdon aika. Leiri oli kuitenkin kokonaisuudessaan ollut kuskin kannalta sen verran mukava, että juuri vaihtohetkellä ei olisi edes pahemmin harmittanut jäädä vielä vuorokaudeksi leireilemään. Tosin eipä kyllä harmittanut myöskään roudata kamoja tupaan, laitella niitä kaappiin ja käydä suihkussa...<br /><br />Kun sitten neljän aikoihin lomille lähtiessäni pimeys oli taas laskeutunut ja vesisade alkanut, tiesin, että tämä oli ehkä sittenkin taktisimpaan ajankohtaan anottu loma koko intin aikana.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-6283511008433740441?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-9565650400223183442010-11-07T22:59:00.008+02:002010-11-07T23:24:38.829+02:00Marraskuu alkoi ja talvikausi linjattiin alkaneeksi. Niinpä oli aika kaivaa kylmiä muistoja viime talvelta herättävät karvalakit, <i>norsut, </i>taas esille kaappien periltä. Viikon säät olivat syksyisen harmaita, ja myös vettä ripotteli aika ajoin. Iltavapaistakin tuli taas kokonaisuudessaan pimeitä talviaikaan siirtymisen myötä.<br /><br />Kuluneella viikolla yksikössä pyöri erilaisia tehtäväkursseja, joista pasikuskeille ajantappokoulutukseksi oli valittu viestikurssi. Mikäs siinä; sitä sorttia ei itse asiassa palvelukseen ollut vielä missään vaiheessa mahtunutkaan, tosin on sitä "venttiseiska"-radioita silti tullut paseissa käytettyä. Leppoisaa ja joissain määrin ehkä jopa ihan hyödyllistä viestikurssiviikkoa saattoikin ennakkoon odotella ilman sen kummempia hampaiden kiristyksiä.<b>&nbsp;</b><br /><br /><br /><b>Ma 1.11. - Psyko-fyysis-sosiaalista sykkimistä</b><br /><br />Maanantain palvelus aloitettiin reippaasti ohjatulla kuntsarilenkin juoksemisella. Siitäpä olikin jo melkoisesti aikaa, kun olin viimeksi ollut johdetulla lenkillä, mutta ei tämä yksi kerta ainakaan harmittavalta tuntunut - oikeastaan päin vastoin. Vajaat seitsemän kilsaa tuli vedettyä sopivalla sykkeellä, ja ainahan se ympäriltä kuuluva lenkkareiden töminä tsemppaa omatoimilenkkiä tunnollisempaan tahdin ylläpitoon. Pasikuskien mustat kurssiverkkaritkin olivat syysaamun keliin juuri sopivat.<br /><br />Lenkin jälkeen roudailtiin vähän viestikurssin kalustoja ja kuultiin kurssin kouluttajan alkusanat. Niistä tuli kuskeille samalla myös loppusanat, sillä aamulla kuultu tornari vahvistui kuin vahvistuikin todeksi: hallipalvelusviikkohan meitä taas odottaa. Se on jo kolmas laatuaan viiden viikon sisään, ja samalla myös palvelusajan viimeinen. Viestikurssi sai siis kuskien osalta luvan päättyä ennen kuin se ehti edes alkaa.<br /><br />Maanantai-iltapäivän ohjelma ei kuitenkaan ollut viestikurssia eikä hallipalvelusta, vaan kuskien ammattipätevyyskokeeseen valmistava harjoittelutuokio. Hetkellisesti tuntui melkein kuin olisi siirtynyt armeijasta takaisin koulun penkille, sillä iltapäivä vietettiin yllättävänkin intensiivisesti opiskellen. Vastasimme 120:een oikeaa koetta matkivaan kysymykseen, ja jokaisen kohdan vastaukset kahlattiin perusteellisesti läpi. Itse kukin taisi oppia jotain uutta, monta vanhaa asiaa tuli kerrattua, ja ehkäpä pieni kipinä koetta edeltävään oppikirjan selaamiseenkin syttyi. Helppojen kysymysten joukkoon nimittäin mahtuu myös oikeasti visaisempia nippelitietokyssäreitä.<br /><br />Ahkeran päivän päätteeksi sotkussa ja tuvassa lensi taas kerran taukoamatta hyväntuulista juttua. Palkkioksi päivän henkisistä ja fyysisistä sykkimisistä tuli vedettyä iltapalaksi kunnon grillimätöt, varsinkin kun nyt kerran asustammekin ihan grillin naapurissa.<br /><br /><b><br />Ti 2.11. - Leppoisa ajopäivystys</b><br /><br />Ajopäivystykseni ovat osuneet aina joko tiistaille tai sunnuntaille. Jälkimmäisissä on usein hommaa enemmänkin kuin riittävästi, ja ensimmäisissä taas ei juuri ollenkaan. Déjà vu -tyyppisesti mentiin nytkin: pari yksikköä oli leireilemässä, ja kukes näin ollen hyvinkin tyhjänä autoista, joten ajopäivystäjällä oli vain muutama hassu auto hoideltavana koko päivänä.<br /><br />Taukotilan sohvalla ehtikin siis ottaa useammatkin päivätorkut. Yhdet niistä tosin keskeytyivät&nbsp;hallipäivystäjän&nbsp;puhelinsoittoon ja sitä seuranneeseen käskyyn käydä siirtelemässä pari SK-Sisua huoltohallilta omille paikoilleen. Sepäs oli ihan mieluinen homma: SK:ta kun ei ollut tullutkaan ajettua sitten huhtikuun. Pakoputkesta tuprusi ilmoille yhtä komeat käynnistyskömyt kuin aina ennenkin.<br /><br />Päivän mittaan pääsi toteamaan taas yhden omaa kotiutumista enteilevän asian: körrien pasikurssi oli alkanut, ja kuljetuskeskuksella näkyi nakkipipojaan kanniskelevia ryhmiä yksi jos toinenkin. Tajuaisivatpa nyt vaan nauttia täysillä kuudesta seuraavasta viikostaan, sillä pasikurssi on kyllä ollut ainakin omasta mielestäni intin parasta aikaa. Meillä oli tosin etuna vielä touko-kesäkuun upeat ja lämpöiset kelitkin.<br /><br /><br /><b>Ke 3.11. - Iso-H, mikäs muukaan</b><br /><br />Jos ajohommista järjestettäisiin pitkävetoa, olisin ollut veikkausvoittaja keskiviikon ajolistan ilmestyttyä. Olin aiemmilla kahdella halliviikolla ajellut varuskunnan päivittäistä huoltoajoa yhteensä kolme kertaa, joten nyt napsahtanut neljäs <i>Iso-H</i>-nakki ei yllättänyt. Autokin oli tismalleen sama 2781.<br /><br />Näin neljännelle kerralle olisi melkein kaivannut edes jotain vaihtelua, vaikkapa vain vähän toisenlaista kuormuria. Toisaalta rutinoitumisen huomasi nyt siitäkin, että Ategon kanssa osasi jo hyödyntää auton kiintopisteitä esimerkiksi muonituskeskuksen lastauslaituriin peruuttaessa.<br /><br />Isosaaren paattia odotellessa ehti myös vähän tuijotella maisemia, ja muistella, kuinka muutaman viikon takaisella, ensimmäisellä Iso-H-kerralla puissa oli vasta vähän kellertävää sävyä. Nyt kirkkaankeltaiset lehdet olivat jo tippuneet kokonaan maahan. Syksyinen tihkukeli olisi jostakusta saattanut tuntua ankealta, mutta itse yritin suhtautua siihenkin merkkinä lähestyvästä, tammikuisesta kotiutumisesta...<br /><br />Iltavapaat vierähtivät taas mukavasti hyvällä porukalla rötväilyn, sodessa käynnin ja leffan tuijottamisen merkeissä.<br /><br /><br /><b>To 4.11. - Vaunuilua kadettien kanssa</b><br /><br />Torstain-perjantain ajokkina olikin taas vaihteeksi pasi, jota lähdimme vakioparini kanssa ohjastamaan. Tällä kertaa kyseessä oli ensimmäisen vuoden kadettien vaunukoulutus, jossa he treenasivat erilaisia variaatioita vaunusta jalkautumiseen. Ajomääräys vaikutti aikas leppoisalta; siinä nimittäin sanottiin, että vaunua pitää vain siirtää aamuisin ja iltaisin, ja päivät ovat vapaat.<br /><br />Ajoimme vaunun aamun pimeydessä MPKK:n urheilukentän viereisen metsän reunaan, ja pian sen jälkeen paikalle saapuikin kadetti, joka oli tulossa vetämään rastia opiskelutovereilleen. Hän sitten kyseli, että olisiko mahdollista harjoituksen päätteeksi käydä heittämässä pieni lenkki vaunulla. Tuumimme, että kyllähän se sopii. Kohta kuitenkin selvisi, että niitä harjoituksia onkin päivässä yhteensä kuusi kappaletta, ja että lenkki olisi syytä ajella niiden kaikkien jälkeen. Enää ei kuitenkaan oikein kehdannut kieltäytyäkään.<br /><br />Alkuun homma kyllä eteni ihan leppoisasti siten, että kävimme noin tunnin-puolentoista välein heittämässä vajaan parin kilometrin lenkin, johon sisältyi jalkauttaminen, ja väliajat vietimme tuvassa tai sodessa. Puolenpäivän tuntumassa rastin vetäjä kuitenkin vaihtui, ja tämä seuraava herra kadetti sitten keksikin hyödyntää meitä vähän enemmän.<br /><br />Vuorollaan toinen meistä sai ihan mukavan nakin esitellä vaunua ja vastailla pasia koskeviin kysymyksiin tauolla olleelle puoliryhmälle. Osa porukasta ei tiennyt pasista entuudestaan juuri mitään, ja osa oli suorastaan pikkupoikamaisen kiinnostuneita. Siksi oli oikeastaan vähän hölmistynytkin olo seistä siinä kadettiryhmän edessä puhumassa, kun he suhtautuivat tämmöiseen pasikuskijääkäriin ja hänen "asiantuntijuuteensa" jotenkin hämmästyttävän kunnioittavasti.<br /><br />Toinen meistä pistettiinkin sillä välin jalkautumista treenanneeseen ryhmään paikkaamaan yhden miehen vajausta. Siinähän sitten hypittiin kadettien kanssa vaunusta ulos milloin kiilamuotoon, milloin eri suuntiin muodostettuun avoriviin. Pelkässä maastopuvussa ja aseettomana homma oli kyllä melkein hupaisaa, ja päivän kolmannen rastinvetäjän kanssa pääsimmekin sitten taas siirymään taas aamusta tuttuun tauko-ajolenkki-tauko -rytmiin.<br /><br />Päivään mahtui myös vähän nolohko tilanne. Meillä saaren eri yksikköjen kuskeilla on luonnollisesti tapana tervehtiä vastaan tulevia kollegoitamme niin ratin takaa kuin kävellessämmekin. Se tapahtuu tätä nykyä usein näyttämällä jäljellä olevia aamukymppejä perinteiseen tyyliin sormilla. Siinä tulee samalla ikään kuin sanattomasti todettua, että <i>enää on niin vähän.</i><br /><br />No, jossain vaiheessa päivää kävelin mukesin suoralla, ja vastaan tuli pasi. Kuskinahan sitä heti rupeaa katsomaan, että ketkä siellä ajelevat. Kauempaa ehdin jo todeta, ettei kyseessä ole ainakaan pasikurssin vaunu, koska ampujan luukussa ei näy opettajaa. Seuraavaksi hokasin, että sehän on oman yksikkömme viestikurssin käytössä ollut pasi, jota pari tupakaveria lähti aamusella ajamaan. Niinpä nostelin iloisesti moikkausmielessä kuusi sormea pystyyn, sillä päivän TJ oli 64.<br /><br />Hetken ihmettelin, miksei luukussa seisova vaununjohtaja tee samoin, ja miksi ilme on jotenkin niin tuima. Yleensä tässä vaiheessa pitäisi vastaantulijallakin olla sormet ojossa ja hymy naamalla. Samassa tajusin, että vaununjohtajana olikin muuan luutnantti, joka näytti lähinnä paheksuvalta. Ajajana oli sentään tupakaverini, ja häntäkös tilanne nauratti. Jälkeenpäin sain kuulla, että olin laskenut tilanteessa sormet alas aikas nopsalla tahdilla...<b>&nbsp;</b><br /><br /><br /><b>Pe 5.11.</b> <b>- "Ylitöitä"</b><br /><br />Sama ajomääräys jatkui. Kävimme välillä kyyditsemässä kadetteja pienen lenkin, ja väliajat taukoilimme. Iltapäivää kohden pasiparilleni aiheutti harmaita hiuksia se, että hän oli anonut ja saanut viikonloppulomat alkamaan menojen takia 15.30, mutta ajomääräyksemme kesti 17.30:een. Sijaisen löytymistä puolestaan vaikeutti se, että komppaniamme oli pääsemässä lomille jo neljän jälkeen.<br /><br />No, sijaiskuski lopulta löytyi kaverikseni pienen taivuttelun jälkeen, tuttuja tupalaisiamme hänkin, ja jäimme sitten ajelemaan kadettien viimeistä lenkkiä muiden jo lähdettyä lomille. Kadettien harjoituksen päätyttyä vuorossa oli vielä pasin pesu. Kuraiset tiet olivat kyllä tehneet tehtävänsä, eli kuorruttaneet varsinkin vaunun alustan kauttaaltaan harmaaksi. Arvata saattaa myös sisälle tulleen hiekan määrän, kun yhteensä kaksitoista kadettiryhmää oli parin päivää hyppinyt lukemattomia kertoja ulos ja sisään.<br /><br />Auringonlaskusta näkyi vain viimeisiä rippeitä pimenneessä illassa, kun ajoimme pasia kuljetuskeskukselle. Kun vielä ajoimme reittiä, jonka varrella ei näkynyt ristin sieluakaan, tuli jotenkin vahva ylityöfiilis; ikään kuin olisi jo todella myöhä - ja täällä sitä vielä ollaan. Tosiasiassa pienen pesujonotuksen, pasin putsauksen ja lomakamppeiden vaihdon jälkeen pääsimme lomille vähän puoli kuuden jälkeen, eli aiemmin kuin monena tavallisena perjantaina.<br />&nbsp;<b>&nbsp;</b><br />Viikonloppuvapaiden jatkona olikin sitten luvassa mukavasti komppaniahölli, eli vapaa maanantaipäivä.<br /><br /><br /><b>***</b><br /><br />Kaiken kaikkiaan viikko vierähti yllättävän nopeasti ja mukavasti. Muutenkin tämä ensimmäinen kuukausi SpolKissa on mennyt loppupeleissä hämmästyttävän sukkelaan. Aamut ovat vähenneet sitä tahtia, että parin päivän päästä kympit mahtuvat jo yhden käden sormiin, mutta toisaalta vielä ei ole iskenyt se vaihe, jolloin aamuja on niin vähän, että ajan kuluminen tuntuisi hidastuvan.<br /><br />Kun tässä vielä kunnialla selvitettään kolme seuraavaa viikkoa, jotka ovat enemmän tai vähemmän leireilyä, ja toivottavasti mahdollisimman paljon pasihommia, aletaan olla jo tosissaan voiton puolella.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-956565040022318344?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-80861397429483969022010-10-30T11:57:00.003+03:002010-10-30T17:40:12.939+03:00Enää 69 aamua jäljellä, ja niistäkin ihan vähintään 30 vapailla! Pian voi jo ilman sen suurempaa ironiaa sanoa, että<i> sehän </i><i>ei ole juuri mitään.</i><br /><br />Tässä on siis kohtapuoleen selvitetty 300 palveluspäivää, ja vieläpä kokonaisuutta katsoen suhteellisen kivuttomasti. Kiitos kuuluu hyvin pitkälti inttikavereille. Niin mukavina kuin myös niinä ikävämpinä hetkinä huumori on kukkinut, hymy on ollut herkässä ja yhteishenki ollut muutenkin kohdillaan: rehtiä meininkiä, pientä toverillista jäynäilyä ja sanailua tietenkään unohtamatta.<br /><br />***<br /><br />Inttivuoden mittaan ehtii kuulua jos jonkinlaiseen ryhmään, tupaporukkaan, joukkueeseen tai kurssikokoonpanoon. Osa on kasassa päivän, osa viikon, osa kuukausia. Joitakin naamoja on nähnyt lähes päivittäin jo melkein 10 kuukauden ajan, kun taas osa alkuvuoden läheisistä tuttavuuksista on jo päässyt nauttimaan reservin vapaudesta.<br /><br />Naamalta ja nimeltä tuttuja on kertynyt paljon, mutta läheisimmät tuttavuudet ja monella tapaa mieleenjäävimmät jätkät ovat olleet omia tupakavereita. Eikä ihme, sillä ovathan nuo muutamat Santahaminan eri kasarmeilta löytyvät tuvat tulleet tänä vuonna tutummiksi kuin oma koti.<br /><br />Täytyy sanoa, että itselläni on kyllä käynyt tupakavereiden kanssa hyvä tuuri. Vuoden mittaan olen ehtinyt asustaa neljässä eri tuvassa ja täten neljässä eri porukassa. Yhteenkään ei ole sattunut mukaan sellaista jamppaa, jonka naamaa ei olisi jaksanut katsella. Sen sijaan erilaisia persoonallisuuksia on kyllä mukaan mahtunut, ja on ollut hauska huomata, kuinka jokainen poppoo on onnistunut olemaan niinkin erilainen - mutta silti aina niin hyvähenkinen.<br /><br /><b>P-kauden tupaporukka, </b>2. JK:n tupa 15, jäi mieleen erityisen hyvin yhteen hitsautuneena 12 hengen tiiminä. Se on tietysti varsin luonnollista, sillä olimmehan paitsi saman tuvan asukkaita, myös alokasjoukkueemme yksi ryhmä, joka opetteli tuolloin armeijan arkea ja sotilaan perustaitoja aamusta iltaan ja välillä yölläkin, niin tuvassa kuin ulkonakin. Intin p*skamaisinta aikaahan tuo oli, näin jälkikäteen katsottuna, vaikkei se ehkä siltä silloin (onneksi) tuntunutkaan.<br /><br />Kaikki oli kaikille yhtä uutta ja outoa, ja hommaa riitti, joten pakkohan siinä oli ryhmän toimia ja ryhmähengen vahvistua. Siltikin sanoisin, että henkilökemiamme mätsäsivät erityisen hyvin yhteen, vaikka persoonat sinällään olivatkin varsin erilaisia. Ei ole ihme, että ryhmämme hajaantuminen P-kauden jälkeen oli hivenen haikeakin tapaus, tai että tällä porukalla ollaan jälkeenpäinkin pidetty pari saunailtaa.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>Kuljetuskomppanian tuvan 2 porukasta</b> muodostuikin puolestaan pitkäaikaisin asuintiimini, sillä asustimme seitsemistään samassa tuvassa neljä kuukautta. Yleisilmeeltään ryhmä ei ehkä ollut yhtä äänekäs ja vilkas kuin p-kauden poppoo, jos ajoittaiset riehaantumiset unohdetaan, mutta olihan ryhmä kooltaankin melkein puolet pienempi. Oikein hyvä toverihenki tupaamme kyllä syntyi, ja se vaan vahvistui entisestään, kun kuudesta meistä tuli pasikuskeja, ja toimimme myös kurssilla samassa vaunuryhmässä. <br /><br />Huonekin oli jollain lailla kotoisa; 2. JK:n tupaan verrattuna se oli valoisa, töpseleitä oli yllin kyllin ja sisustusjärjestlelytkin teimme itse; yksittäiset punkat, kaapit ja pöydät ripolteltiin mukavaksi katsomallamme tavalla. Kun soppaan lisätään vielä kuljetuskomppanian hyvä henki, joka muodostui paitsi muista kuskeista, myös loistavista varusmiesjohtajista, niin kyllä näillä järjestelyillä olisi voinut mieluusti viettää vaikka koko loppuvuoden.<br /><br />Heinäkuun helteisiin tämä hauskuus kuitenkin tyssäsi, sillä kymmenen pasikuskia, allekirjoittanut mukaanlukien, siirtyi silloin 2. JK:hon. Viimeisiä päiviä tällä tupakokoonpanolla viettelimme melkein koko porukan voimin yhden kuskin mökillä. Nätti reissu.<br /><br />Alkuun kuljetuskomppaniasta lähteminen tuntui hivenen ikävältä, mutta toisaalta meidän I/10 -kuljuporukan kulta-aika oli silloin muutenkin väistämättä ohi. Varusmiesjohtajat vaihtuivat, ja myös kuljun tupakokoonpanot ja joukkueet uusittiin. Tämän nähtyäni 2. JK:hon palaaminen ei enää tuntunut niin huonolta nakilta; ja lähtihän mukaan myös kaksi jamppaa samasta kuljun tuvasta ja seitsemän muuten tuttua tyyppiä.<br /><br /><b>2. JK:n tupa 4</b> olikin sitten taas ihan uudenlainen kokemus. Aiempiin tupiin oli aina muuttanut ennalta toisille tuntemattomia tyyppejä yhtä aikaa, mutta nyt muutimme kuljussa samassa tuvassa asuneen pasiparini kanssa kahdestaan spol-kuskien tupaan. Nuo yhdeksän "vippikuskia" olivat asustaneet keskenään jo useamman kuukauden, ja elivät muutenkin aika pitkälti omaa elämäänsä; ajoja kun oli mihin aikaan vaan, ja yksikön palveluksessa heitä ei pahemmin näkynyt. Enemmän tai vähemmän epämääräisiä lomiakin vilisi niin, ettei niistä viitsinyt edes yrittää pitää lukua.<br /><br />Pienen alkujärkytyksen jälkeen me pannukuskit, <i>Rekkapena-1</i> ja <i>Rekkapena-2</i>, saimme kyllä ihan hyvän vastaanoton. Hommiemme erilaisuudesta johtuen meillä ei ollut oikeastaan mitään mahdollisuutta tai tarvettakaan hitsautua osaksi heidän posseaan, mutta ihan kotoisat kolme kuukautta tuossakin tuvassa tuli silti vietettyä. Vaikka samanlaista ryhmähenkeä ei päässyt muodostumaan, spol-kuskit olivat kyllä yksittäisinä jamppoina oikeinkin hyviä tyyppejä.<br /><br /><b>Nykyinen tupakokoonpano SpolKissa</b> on kyllä oikeastaan paras mahdollinen. Kaikki me kymmenen pannukuskia pääsimme samaan tupaan, jossa lisäksemme asuu neljä 2. JK:sta tuttua, rentoa kokelasta. Tässä tuvassa ei siis liiemmin tutustumisia tarvittu, sillä me kuskit olemme toimineet ja asustaneet enemmän tai vähemmän yhdessä vähintään kahdeksan kuukautta, osittain myös P-kaudelta asti.<br /><br />*** <br /><br />Tässä vielä ne viikon pakolliset kuulumiset, eli mitä tuli tehtyä letkeätunnelmaisessa tuvassamme rötväilyn lisäksi.<br /><br /><b>Maanantain</b> vietimme vielä halleilla. Itselläni oli pari pakuajoa; heti aamutuimaan Transportterin huoltoonvienti ja iltapäivästä Sotilaskotiyhdistyksen ajo ristiin rastiin eri toimipaikkojen, kutsuntatilaisuuspaikan, pesulan ja tukun välillä.<br /><br /><b>Tiistaina</b> iltapäivästä tuli oikeastaan ensimmäistä kertaa SpolKissa käsky, jonka saattoi tulkita niinkin, että myös meidän kuskien täytyy osallistua harjoitukseen. Jostain kummasta syttyi sitten melkeinpä innostunut tunnelma, jonka myötä puimme taisteluvarustuksen ja lähdimme mukaan treenaaman - tai lähinnä kertaamaan - rakennetulla alueella liikkumisen jippoja. Koulutus oli kyllä sopivan rentoa; alkuun skappari näytti esimerkit, ja sitten mentiin puoliryhmissä varusmiesjohtajien johdolla. Paljon taukoja, ja väliin pieniä piristäviä pyrähdyksiä sopiva pilke silmäkulmassa.<br /><br />Iltapäivästä pasikuskit käskettiin kapteenin juttusille. Oletimme asian liittyvän grilliltä lounasaikaan kärähtäneisiin sankareihin, mutta kyseessä olikin lähinnä yleisten meihin liittyvien asioiden läpikäyntiä hyvässä hengessä. Kunpa kaikki saaren skapparit tajuaisivat yhtä hyvin, että motivaatio hoitaa omat hommamme kunnolla kasvaa kummasti, jos vastaavasti takana olevat aamumme huomioidaan tietyillä vapauksilla ja toisaalta vastuilla nuorempiin verrattuna. SpolKissa homma vaikuttaa toimivan.<br /><br /><b>Keskiviikkona </b>puolenpäivän aikaan olimme juuri valmiustautumassa kassun pelastautumisharjoitukseen ja sitä seuraavaan viestikoulutukseen, kun neljää pasikuskia tultiin kysymään 2. JK:n nakkiin. Neuvottelevan huutoäänestyksen jälkeen lähtijät selvisivät. Itse lähdin pasihommiin, tällä kertaa tosin en vakioparini kanssa.<br /><br />Hommana oli putsata ja palauttaa pari pasia, ja sehän suoritettiin turhia höntyilemättä - olihan meillä koko nätti syksyinen iltapäivä aikaa. Oli jotenkin hieno huomata tietty "ammattimainen" meininki, joka hommassa vallitsi. Vaikka ajoinkin ensimmäistä kertaa tämän jampan kanssa, duunit tehtiin vakiintuneilla, rutiinin rentouttamilla tavoilla - ja homma sujui.<br /><br />Iltapuolesta "tapeltiin" siitä, ketkä kolme pannukuskia meiltä lähtee parin viikon päästä rykmentin ITKK-leirille. Lopulta selvyys syntyi; itse olen vakioparini kanssa lähtijöissä mukana. Myös TJ0-risteilylle ilmoittautuminen alkoi olla ajankohtainen&nbsp; aihe. Uskomatonta, mutta totta.<br /><br /><b>Torstain </b>ja <b>perjantain </b>jälkeen koitti viikonloppuvapaa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-8086139742948396902?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-78702790112858917562010-10-23T10:22:00.000+03:002010-10-23T10:22:03.549+03:00Gonakuskikausi alkoi ihan viimeistään nyt, kun siirryimme viimeisiksi kolmeksi kuukaudeksi SpolKkiin. Meillä kuskeilla on reippaasti vähemmän aamuja edessä kuin spol-miehistöllä, ja toisaalta niitä on takana enemmän kuin heillä tulee koskaan olemaankaan. Niinpä menomme ja meininkimme on ihan oikeutetusti ollut aika vapaata. "Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat" -sanonta on, ei nyt ehkä ihan totta, mutta sinne päin ainakin.<br /><br />Ensimmäiset pari viikkoa uudessa yksikössä ovatkin olleet aikas leppoisia, mitä nyt pakkaa on välillä sekoittanut epätietoisuus milloin majoittumiskuvioista, milloin ajohomista. Hallipalveluspäiviä on mennyt ja tullut vähän miten sattuu, ja on vaikuttanut, etteivät asianomaiset skapparitkaan oikein tiedä, minkä yksikön kuskien pitäisi milloinkin olla halleilla. Ja jos tietävätkin, niin me kuskit emme ainakaan tiedä.<br /><br />***<br /><br />Käynpä tässä läpi parin viikon sekalaisia kuulumisia ja näkymiä erilaisilla ajatuksilla ja havainnoilla höystettynä.<br /><br /><b>Su 10.10. </b>| Viikonloppuvapaat jäivät tällä kertaa vähän lyhyemmiksi, sillä saarelle täytyi palata jo sunnuntaiaamuna kello 9. Ajopäivystyshän siellä odotti, mikäs muu. Maanantaiaamuna alkoi ajomääräys autolla jos toisellakin, joten ajopässilläkin oli hommia: 26 autoa tuli haettua halleilta pihaan ja käytyä check-list kourassa läpi. Lisäksi muutama ajosta tullut auto oli putsattava, tankattava ja vietävä paikoilleen.<br /><br />SpolKin päässä oli vielä vähän epäselvyyttä tupajaoista, joten tuvan näkymiä saivat hallita edelleen lattialla lojuneet vauhtisäkit ja isot reput. Se ei kuitenkaan rennon letkeää tunnelmaa estänyt, kun tuttu 10 hengen kuskipoppoo muutamalla tutulla kokelaalla vahvistettuna viritteli petivaatteita ainakin nyt seuraavaa yötä varten.<br /><br /><b>Ma 11.10.</b> |&nbsp; <i>Herrat johtajat, kello on 5.30 ja on aika herätä. Laitanko valot päälle? </i>Herätys pisti vähän hymyilyttämään. Vaikka tuvassamme onkin kuskienemmistö, se kantaa kuitenkin kokelastuvan statusta.<br /><br />Päivän hallipalvelus koostui tällä kertaa paketti- ja maastohenkilöautojen kuskauksista saaren ulkopuolelle huoltoon ja sieltä pois. Alkuillasta saimmekin sitten yks kaks yllättäen tiedon, että meidän yksikön hallipalvelus päättyi tällä kertaa tähän. Heti iski pienoinen potutus päälle, sillä komppanialla oli paraikaa meneillään E4A-ampumaharjoitusviikko, jonka olemme itse ryynänneet läpi jo puoli vuotta sitten. Kiinnostusta lähteä vetämään samoja perusjuttuja köpöjen kanssa ei oikein tahdo näillä aamuilla enää löytyä.<br /><br /><b>Ti 12.10.</b> | Osa kuskeista lähti taistelunäytökseen pasia kuskailemaan, mutta tällä kertaa tämä nakki ei napsahtanut meikäläiselle. Onneksi meitä muita ei kuitenkaan vaadittu lähtemään mihinkään treeneihinkään. Iltaa kohden olikin sitten hyvää aikaa ruveta laittelemaan kamoja kaappiin, sillä näytti siltä, että ainakin me kuskit jäämme näille sijoille.<br /><br /><b>Ke 13.10. | </b>Päivällä tuli kuskattua pieni kunniavartio henkilöpakulla Ässärykmentin muistomerkille Kallioon ja takaisin. Muutoin aikaa kulutettiin pitkälti tuvassa, leppoisissa merkeissä. Radio kevensi taustalla tunnelmaa, ja tulihan sieltä välillä Maija Vilkkumaan vakio inttibiisikin: <i>..ja pahimpia on aamut, joiden päättymistä ei näy... </i><br /><br />Tosin vähitellen alkaa kyllä näkyä! Selkeästi satanen oli jonkinlainen raja, jonka jälkeen alkoi ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että kyllä se luku oikeasti pienentyy. Kotiutuminen ei enää tunnu aivan mahdottoman kaukaiselta asialta, vaan nyt sitä voi jo varovaisesti odottaa.<br /><br />Illalla juoksin kuntsarilenkin. Ruskaa katsellessa ja lenkkipolulle tippuneiden lehtien kahistessa tuli muisteltua erästäkin toukokuun alun lenkkikertaa. Silloin tuntui hienolta, kun kesä alkoi tehdä tuloaan: rupesi olemaan lämmintä ja luontokin vihersi. Päivät kuluivat mukavasti pasikurssilla ja inttielämä hymyili. Kuitenkin nyt syksyn harmaassa koleudessa fiilis oli jollain lailla vieläkin hienompi. Takaraivossa kun kuumotteli tieto enää vajaan kolmen kuukauden päässä odottavasta kotiutumisesta.<br /><br /><b>To 14.10.</b> | Yksikön herätyksen jälkeen virittelimme kaiuttimista ilmoille Eppujen biisin <i>Vuonna 85.</i> Ei liene vaikea arvata, mikä oli I/10-porukan TJ?<br /><br /><b>Pe 15.10. | </b>Ilmat ovat olleet aika viileitä. Santiksessa ei vielä ole nähty maahan jäänyttä lunta, mutta vaakasuorassa roiskunutta räntää ehdittiin jo viikon mittaan bongata. Niinpä kävimme muutaman muun pasikuskin kanssa varusvarastolla vaihtamassa vaunupäähineet karvavuorelliseen talvimalliin.<br /><br />Iltapäivällä aika kului tuttuun tapaan kovin hitaasti - lomille lähtöä kun odoteltiin. Musikin kuuntelu ja hyvällä porukalla suoritettu läpänheitto sentään pelastivat iltapäivän ja pitivät suut messingillä.<br /><br />VLV.<br /><br /><b>Ma 18.10.</b> | Seuraavana päivänä komppanian hommana oli lähteä pelastuslaitoksen treeneihin maalihenkilöiksi. Viikko-ohjelman mukaan reissuun otettaisiin kulkupeleiksi myös viisi pasia, joka tietäisi siis meille kaikille kuskeille vaununajohommia. Kaiken kukkuraksi osallistuneille olisi tarjolla ti-ke -yöksi yövapaa, joten odottelimme tiistaita hyvillä mielin.<br /><br />Taas kerran kuljetuskeskus kuitenkin yllätti, sillä ajolistoissa olikin tiistaille muita ajohommia melkein kaikille SpolKin pasikuskeille. Se puolestaan viittasi taas hallipalvelusviikkoon. Niinpä sitä täytyi alkuillasta ihan soittaa yksikön päällikölle, ja kysyä, että mitäs pasien kanssa tehdään. Menevätkin harjoitukseen kuulemma busseilla, joten homma oli tällä kertaa selvä: halliviikkohan tästä taas alkaa.<br /><br /><b>Ti 19.10.</b> | Ajohommanani oli jo kolmatta kertaa parin viikon sisään <i>Iso-H, </i>ja ajokkinakin tismalleen sama MB Atego. Ainoana erona aiempiin kertoihin oli tiistaisten pyykkisäkkien tuomat pienet lisähommat.<br /><br /><b>Ke 20.10.</b> | Heti aamiaisen jälkeen lähdin viemään uudenkarheaa Scaniaa huoltoon Konalan Scan-Autoon. Kyllä näillä uusilla kuorkeilla voisi enemmänkin ajella, tuumin. On siellä korkeassa, hiljaisessa ja ergonomisessa maisemakonttorissa vähän eri meininki istua kuin pasissa...<br /><br />Iltapäivällä oli toisen ajotehtävän vuoro, tällä kertaa pakettiautolla. Ajomääräyksen ilmoittautumistiedot täytyi lukaista pariin otteeseen, mutta uskottavahan se oli: ilmoittautuminen oli - ei enempää eikä vähempää kuin kenraalismiehelle...<br /><br />Hain Kansallisarkistosta laatikoita, ajoin kenraalin kotiosoitteeseen, ja sieltä sitten kuskasin kenraalin ja useamman mappilaatikollisen Kansallisarkistoon. Siinä välissä eläkeikäinen kenu keitteli kahvitkin. <i>Mitä enemmän nappulaa, sitä rennompi tyyppi</i> -slogan päti aika hyvin tässäkin tapauksessa.<br /><br /><b>To 21.10.</b> | Synttäripäivä kului kuljetuskomppanian luokassa ajo- ja lepoaika-asetusen, työaikalain ja ajopiirturien ihmeelliseen maailmaan perehtyessä. Välillä käytiin myös pihalla olleissa kuorkeissa räpläämässä erilaisia piirtureita. Tämän rästikoulutuksen jälkeen on nyt sitten kaikki ammattipätevyyskoulutukset käytynä. Ammattipätevyyskoe häämöttää reilun kuukauden päässä.<br /><br />20-vuotissynttärin kunniaksi oli tullut anottua KL+VLV+VLV, joten lähteä lompsahdin lomillle jo torstai-iltana.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-7870279011285891756?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-62193618874059177222010-10-08T18:47:00.000+03:002010-10-08T18:47:05.322+03:00Torstaina tuli täyteen 270 päivää, mikä tarkoitti, että muun muassa oman saapumiseräni sotilaspoliisit kotiutuivat. Meille 2. JK:n pasikuskeille ja tietysti myös varusmiesjohtajille se tiesi muuttoa nuoremman saapumiserän pariin Sotilaspoliisikomppaniaan.<br /><br />Ennakkotietojen valossa oli odotettavissa, että ei-kotiutuvilla olisi viikolla ohjelmassa lähinnä rötväystä, omatoimista liikuntaa sekä perjantaina muutto. Mutta toisin kävi. Maanantai oli vapaapäivä, kuten pitikin, mutta muuten viikko oli täynnä yllätyksiä.<br /><br /><br /><b>Hallipalvelus</b><br /><br />Tiistain aamiaisen jälkeiset torkut katkesivat yllättäen, kun saimme tiedon, että meidän pitäisi olla kuljetuskeskuksella hallipalveluksessa. Siellä oli luultu, että olemme jo SpolKissa, eikä kukaan näin ollen ollut laittanut asiasta tietoa 2. JK:n suuntaan. Tämä yllättäen tullut tieto oli eittämättä viikon suurin yllätys.<br /><br />Periaattessa uutinen oli mukava, sillä hallipalvelusviikkoa meillä ei ole kolmeen kuukauteen ollutkaan. Hivenen kuitenkin harmitti se, että se sattui tällaiselle viikolle, jolloin ei muuten olisi ollut mitään hommaa. Parastahan toki olisi, että hallipalvelus sattuisi jonkin harvinaisen veemäisen viikon päälle.<br /><br />Halliviikko alkoi meikäläisen osalta tiistain ajopäivystyksellä. Monen päällekkäisen leirin takia kukes oli varsin tyhjänä autoista, joten ajopässillä ei kyllä pahemmin hommia ollut. Päivän saldona oli kahden auton nouto ja tarkastus sekä yhden auton putsaus ja palautus. Vähän eri meininki kuin kesäkuussa, jolloin sai painaa duunia tauotta aamusta iltaan.<br /><br /><br /><b>Yllätyksellinen ajomääräys</b><br /><br />Kun keskiviikon ajolista valmistui tiistaina iltapäivällä, ja löysin oman nimeni siitä, kiinnitin ensimmäisenä huomioni outoon ajoneuvon numeroon. Santiksen eri kuorma-autojen rekkarit muistaa aika lailla ulkoa, mutta SA-4041 ei ole mikään niistä. Kun sitten tutkailin parkkipaikkalistaa, arvoitus selvisi. Traktori!<br /><br />En ollut koskaan ajanut traktoria, saati, että siihen olisi joku koulutus. Kävin sanomassa ajojärjestelijälle asiasta, mutta hän ei ollut moksiskaan. "Kyllä joku tulee nopeat tyypit antamaan aamulla." No, selevä. Tästähän voi tulla ihan hauskaa, tuumin. Kunnes sitten huomasin, että perhana, ajomääräyshän kestää lauantai-iltaan asti... <br /><br /><br /><b>Traktori ja Transporter</b><br /><br />Keskiviikkona aamulla meinasin jo innostua, kun hallipäivystäjä totesi, että ajoni onkin peruttu. Josko ei ehkä sittenkään tarvitisisi viikonlopuksi jäädä? Heti seuraavassa kuitenkin sanottiin, että se ajo saattaa sittenkin tulla vielä tällä viikolla... No sitähän tämä hallipalvelus aina on; löysässä ginesuhkahirressä roikutaan perjantaihin asti.<br /><br />Joka tapauksessa lähdin kuin lähdinkin yhden toisen pasikuskin kanssa saamaan pikaista koulutusta vuosimallia 79 oleviin Valmetin traktoreihin. Toisen konepellin alta löytyi linnunpesä (tyhjä kylläkin) ja toinen tarvitsi boosteria herätäkseen henkiin. Muutenkin olivat melkoisia rouskuja, mutta kyllä ne kaikesta huolimatta liikkeelle lähtivät. Siinä sitten pieni hetki niillä kurvailtiin.<br /><br />Kerran onnistuin mokoman härvelin stögäämään keskelle tietä, eikä se siitä edelleen varsin tyhjällä akullaan tietenkään jaksanut käynnistyä. Niinpä ei auttanut kuin kylmän viileästi avata konepelti ja käynnistää boosterilla keskellä tietä. Onneksi oli moinen vekotin vielä matkassa mukana, vähän yleisöä näkemässä ja ihmeen hiljainen hetki tiellä muutenkin... Jatkossa muistin kyllä pitää käsikaasun riittävillä kierroksilla koko ajan.<br /><br />Traktoriin tutustumisen jälkeen napsahtikin yllättäen ajo Sotilaskotiyhdistyksen Transportterilla. Munkkikahvien roudausta Otaniemestä Töölöön. Ihan hauska, simppeli ajo.<br /><br /><br /><b>Yövapaa</b><br /><br />Koko komppanialla, myös meillä ei-ihan-vielä-kotiutuvilla, oli keskiviikon ja torstain vastaisina öinä mahdollisuus yövapaisiin. Itsekin lähdin ensimmäistä kertaa palvelusaikanani yövapaalle ke-to-yöksi. Säästyipähän samalla yliannostukselta spollejen kotiutusbiisejä, aamujenhuuteluja ja TJ0-fiiliksiä.<b>&nbsp;</b><br /><br /><br /><b>Iso-H</b><br /><b><br /></b>Torstain ajonakkina oli varuskunnan huoltoajo, jonka hommat koostuvat suurilta osin Isosaaren muona- ynnä muiden lähetysten roudaamisesta päälaiturille ja sieltä pois. Siksipä ajoa kutsutaan myös Isosaaren huoltoajoksi, tai tuttavien kesken <i>Iso-H</i>:ksi. Mahtuu päivään tosin myös esimerkiksi Varuskuntakerhon lounaan kuskausta - sekä riittämiin sodetaukoja.<br /><br />Ajopelinä oli Mersun Atego, mikä oli ihan mukava ja näppärä auto tähän hommaan, mitä nyt kapellikate pressun kiinnityksineen ei ihan ole näppärin ratkaisu jakeluajoon. Vastaavia ajotehtäviä kaipaisi kyllä enemmänkin; kerrankin nimittäin pääsi omatoimisesti ja kokonaisvaltaisesti treenaamaan "oikeita" kuorkkikuskin hommia. Jo yhden hassun päivän jälkeen huomasi, että lastauslaituriin peruuttaminen, ahtaissa paikoissa venkslailu ja perälaitanostimen käyttö sujuivat taas pykälää aiempaa varmemmin.<br /><br />Takana 270, edessä 92 -päivään mahtui myös paljon puhuva tilanne. Meikäläinen kärräili juuri tyhjiä hernaripönttöjä kuorkin kyydistä mukesiin, kun näin sivusilmällä siviiliasuisen muodon komppaniamme edessä. Vuoden odotetuin käsky, reserviin poistu, taisi olla lähellä. Kieltämättä tuossa kohtaa ihan hetkeksi pysähtyi miettimään... Mutta ei - en kyllä edelleenkään kadu kuskihommavalintaani, tuumin, ja kaasuttelin Ategolla pois.<br /><br /><br /><b>Hyvällä fiiliksellä kotiutuspäivänä</b><br /><br />Yllättävän vähän tuo yhdeksän kuukauden jamppojen kotiutuminen kyrsi. Osaltaan asiaa tietysti auttoi se, ettei missään vaiheessa ole ajatellutkaan pääsevänsä täältä alle vuodessa pois, ja osaltaan tuli taas eteen sama ilmiö kuin heinäkuussa: Silloin tuntui hyvältä huomata, että itselläkin oli takana jo puolet, ja nyt saattoi todeta, että takana on jo peräti 75%.<br /><br />Jotenkin nuo muiden kotiutumiset vissiin tuovat arjen keskelle muistutuksen siitä, mitä tässä kovasti odotetaan, ja että kyllä se omakin kotiutuspäivä sieltä vielä tulee. Hitaasti, mutta varmasti.<br /><br /><br /><b>Muutto ja YV</b><br /><br />Alunperin muuton SpolKkiin piti olla perjantaina, mutta se siirrettiinkin jo torstaille. Niinpä päivällisen jälkeen me 10 pasikuskia ja 17 johtajaa heittiimme kimpsumme ja kampsumme kuormurikyydillä SpolKkiin, jossa olikin sitten melkoinen hässäkkä sen suhteen, miten ja mihin majoitumme. Ja avoimeksihan se vielä jäikin.<br /><br />Päivän mittaan puhuttiin, että joku oli käynyt kysymässä kapteenilta yövapaata, ja että sellainen oltaisiin myös saamassa. Asiahan otettiin tietysti heti ensi alkuun puheeksi SpolKin käytävllä vastaan tulleen, rennon tuntuisen varapäällikkö-kapun kanssa. Hän siinä kyseli, että kuka ne on luvannut, ja vastasimme, että 2. JK:n päällikkö; sellainen käsitys meillä tosiaan oli. No SpolKin kapteeni päätti soittaa ja varmistaa asian. Kuten ehkä saattoi arvata, 2. JK:n kapteenin vastaus oli, ettei hän ole kyllä yövapaista puhunut kenenkään kanssa.<br /><br />Niin siinä kuitenkin kävi, että saimme kuin saimmekin lopulta luvan lähteä yövapaille. Vauhtisäkit ja reput saivat jäädä epämääräisiin röykkiöihin johonkin meille tulevaan tupaan, ja sitten lähteä lompsimme taas vapaille. Niin muuten, kolmen kuukauden autottoman jakson jälkeen sain taas parkkipaikan, eli nyt pääsee taas hurruuttelemaan matkat mukavasti ja nopsasti omalla kärryllä.<br /><br /><br /><b>Iso-H ja viikonloppu</b><br /><br />Hivenen yllättäen perjantaiksi napsahti taas <i>Iso-H</i>, mutta sekös sopi. Samalaisia ruokalasteja ja sama Atego.<br /><br />Iltapäivästä oli sitten kohtalon hetki, kun viikonlopun ajolistat valmistuivat. Traktoriajo, jonka piti kestää lauantaihin tuli kyllä mukaan kuvioihin, mutta napsahtikin toisen kuljettajan murheeksi. Ihan ei tuuri riittänyt kuitenkaan täyteen viikonloppuvapaaseen, sillä allekirjoittanut oli merkitty sunnuntain ajopäivystäjäksi. No, onpahan nyt lomaa sentään sunnuntaiaamuun kello yhdeksään asti.<br /><br /><br />***<br /><br />Että semmoinen viikko; olipahan ainakin tavallisuudesta poikkeava ja muutenkin loppujen lopuksi ihan mukava. Ilmeisesti jatkamme hallipalveluksessa myös ensi viikon ajan, mikä oli ihan hyvä uutinen; komppanialla kun on ampumaharjoitusviikko, eikä nyt ihan hirveästi tekisi mieli lähteä toistamaan puolen vuoden takaisia harjoitussettejä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-6219361887405917722?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-4896909140920567072010-10-03T20:49:00.002+03:002010-10-03T21:05:51.959+03:00Neljäs ja viimeinen leiriviikko 2. JK:n pasikuskiurallani on nyt takanapäin. Kuusi päivää pyörittiin aluksi Helsingin, sitten Hämeenlinnan seutuvilla alueellisessa sotilaspoliisiharjoituksessa, joka toimi muutaman päivän päästä kotiutuvien I/10 -spollejen loppusotana. Oma TJ:nikin ehti viikon mittaan tippua jo alle satasen.<br /><br /><b><br />Maanantai 27.9. - Leirin käynnistelyä </b><br /><br /><b>06:22</b> Aamiainen on syöty, ja kävelen pasiparini kanssa kohti kuljetuskeskusta. Kuljetuskomppanian pihalla on pari tuttua kuskia, moikkaamme nopeasti. Syksyinen aamu on pimeä ja yllättävän kylmä. Kukesin pihasta kiihdyttää pois muutaman kuorma-auton ja muutaman maastoauton letka.<br /><br /><b>06:34 </b>Pasihallista kuuluu Valmetin moottorien rötkötystä, metalliovien kalinaa ja kuskien huutoja, kun viittä leirille lähtevää vaunua käynnistellään. Ajovalot valaisevat pakokaasuista ilmaa. Aamukin alkaa vähitellen sarastaa.<br /><br /><b>11:08</b> Varo-oppitunti oli ja meni, samoin joukkuekamojen pakkaus. Ollaan Hevoshaan kentän laidalla treenaamassa suojeluvaroitusta ja suojeluhälytystä - ihan P-kauden hommia siis. Onneksi ei harjoitella kauaa, eikä edes kovin huolella.<br /><br /><b>13:06</b> Kaasuturbiinien humina kuuluu taustalla, sillä olemme Vuosaaren voimalaitoksen alueella. Seison rynkky kädessä pöpelikössä ja toimin suojamiehenä telttojen pystytyksen aikana. Sää on tuulinen ja viileä, mutta onneksi poutainen.<br /><br /><b>16:02</b> Paremman tekemisen puutteessa olemme pasiparin kanssa rötväilleet jokusen tovin Pasin miehistötilan lattialla tuulensuojassa. Alikessu käy kolkuttelemassa ovella, ja ilmoittaa, että levätkäähän lisää. Tiedämme sen tarkoittavan yöllisiä ajoja.<br /><br /><b>19:20</b> Torkahdeltua tuli, mutta kylmyys vähän haittasi. Syön päivällistä voimalaitoksen takapihalla, ja päätän seuraavaksi etsiä repusta pitkät kalsarit.<br /><br /><b>21:34</b> Sijainti: Herttoniemi, vanhan poliisiaseman takana oleva pöpelikkö. Tehtävä: eristä taistelijaparisi kanssa rakennuksen etelä- ja länsisivu. Sisällä on käynnissä etsintä- ja kiinniottocase.<br /><br /><br /><b>Tiistai 28.9. - Vaunuhommia ja siirtyminen Hätilään</b><br /><br /><b>00:50 </b>Hetkinen ehdittiin olla ryhmityksessä, ja mutta nyt olemme komppanian voimin Vuosaaren satamassa. Etsintä- ja kiinniottotehtävä laivassa, bravo-joukkueemme eristää. Me kuskit istumme pasissa, odottelemme, kuuntelemme pienen matkaradion kähinää, ja ehkä torkahtelemmekin.<br /><br /><b>0</b><b>3:15 </b>Telttaan nukkumaan, vihdoin. Ulkoilman kirpeys vaihtuu makuupussin ja kaminan lämpöön.&nbsp; <br /><br /><b>10:20</b> Teltassa ei ole enää järin lämmin, sillä kukaan ei ole tainnut pitää kipinää muutamaan tuntiin. Nukuttua tuli kuitenkin hyvin ja pitkään. Gonarotsi päälle, ulos teltasta ja aamiaista syömään. Syysaurinko valaisee voimalaitosta ja sen pihametsikköä. Sää on edelleen raikkaan viileä, mutta nyt on päällä sen verran vaatetta, ettei tarvitse hytistä. Leirifiilis on nyt :), kun se yön tunteina ehti jo välillä olla :/<br /><br /><b>13:05 </b>Olemme ajaa hurauttaneet Santahaminaan. Kuskit komennetaan mukaan treenaamaan maastoetsintää. Vesitornin mäen metsikköä haravoidaan avorivissä tovi jos toinenkin, eikä ketään erityisemmin kiinnosta.<br /><br /><b>14:40</b> Varsinainen useamman joukkueen etsintä- ja kiinniottotehtävä Santiksen metsämaastossa alkaa. Pasimme öljynlauhdutin vuotaa jäähdytysnestettä, ja onneksi tajusimme avata suumme asiasta juuri oikealla hetkellä. Saamme käskyn jäädä vaunulle odottamaan liikenneturvallisuusupseeria, kun muu joukkue lähtee haravoimaan metsikköä. Joukkueemme toisenkin pasin kuskit meinaavat jäädä vaunuunsa, mutta alikessu kiirehtii kysymään heiltä, että onko teilläkin pasihommia. Kolmannen paikalla olevan pasin kuski ehtii huutaa, että ei niillä mitään ole. Joutuvat siis lähtemään mukaan, ja kiireesti. Kiinnostuksen näkee naamasta. Me lähtöpisteeseen jäävät nauraa hörähtelemme keskenämme.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>15:20</b> Paikalla käväisee kukesin skappareita ja huoltolan työnjohtaja. Kiristelemme letkujen kiinnityksiä, ja vuoto saadaan kuriin.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>18:08</b> Vuosaaren ryhmitystä puretaan. Seisoskelen voimalaitoksen reunaportilla kulunvalvontapisteellä ja availen intin autoille porttia. Välillä ehdin opastaa eksynyttä venäläistä rekkakuskiakin. Mahtoikohan ihmetellä voimalaitoksen portilla täydessä taisteluvarustuksessa olevaa "vartijaa"?<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>19:01 </b>Katselen pasin ratin takaa Kehä kolmosta ja komeaa auringonlaskua. Bravo-joukkue moottorimarssii kahden pakun ja kahden pasin voimin kohti Hämeenlinnaa.<br /><br /><b>21:15 </b>Hätilässä on pilkkopimeää ja komea tähtitaivas. Kapteeni piti lyhyen puhuttelun, ja muistutti, ettemme saa hävitä tulevissa taisteluissa runosuomalaisille elämäntapataitelijoille. Nyt putsaillaan aseita.<br /><br /><b>22:55 </b>Bravo-joukkueelle osoitettuun majoituspaikkaan ei mahtunut kuin yksi teltta, mutta eipä joukkueemme KP-taistelijoiden vahvuuskaan ole tällä hetkellä kuin 18. Niinpä tosiaan ahtaudumme kaikki yhteen puolijoukkuetelttaan. Tiivis tunnelma on, mutta kyllä sinne mahtuu. Kipinävuorot sovitaan puolituntisiksi, makuupaikkojen mukaan vastapäivään kiertäväksi. Ainoa poikkeus olemme me pari kuskia, joiden yli hypätään.<br /><br /><br /><b>Keskiviikko 29.9. - Tetsausta ja saunomista</b><br /><br /><b>06:31</b> Heräsimme, puimme taistelukamat, söimme aamupalan ja nyt aamujumppaamme läheisellä kentällä. Punnerruksia, reppuselässä kantamista, kottikärrykävelyä jne.<br /><br /><b>08:15</b> Ampumaradalla ampumassa jonkinlaista sovellettua rk-ammuntaa. Etäisyys 50 metriä, erilaisia häiriönpoistoja, tuplalaukauksia pillinvihellyksellä. Sää on sumuisen kalsea ja fiilis neutraali; ei juuri kiinnosta, mutta ei nyt niin harmitakaan.<br /><br /><b>10:05</b> Sovellettu ammunta jatkui pistoolillisilla tappelijoilla. Me pistoolittomat palasimme ryhmitykseen putsailemaan rynkkyjä.<br /><br /><b>10:20</b> Istumme pasiparini kanssa vaunussa ja kuuntelemme radiota. Siellä puidaan Häkämiehen työryhmän esitystä siitä, että varusmiespalvelus voisi jatkossa kestää osalla vain neljä kuukautta. Joku haastateltava epäilee, että ehdittäisiinkö siinä ajassa kouluttaa riittävät perustaidot. Olemme sitä mieltä että ehdittäisiin, eikä tekisi edes tiukkaa. (Takana 262, edessä 100 aamua)<br /><br /><b>15:45 </b>Joukkueen hyökkäysammunta kovilla kudeilla metsämaastossa. Takana on yksi ohjattu liikerataharjoittelu, ja nyt on kovan vedon vuoro. Olen pasin johtajanluukussa rynkyn kanssa, ajelemme pienen lenkin metsätiellä, kunnes pöpeliköstä ponnahtaa pari Janter-maalitaulua. Vaunu seis, avaan tulen, heitän savun, peruutamme vähän matkaa, jalkautamme taistelijat ja ajamme pasin ilmasuojaan. Ensimmäistä kertaa kunnon taistelua vaunun kera.<br /><br /><b>15:53</b> Pasi jätettiin ilmasuojaan, ja me kuskit liityimme kolmosryhmään vahvistamaan joukkuettamme. Nyt sitten tetsataan 800 metrin maastoveto. Välillä mennään avojonossa, välillä avorivissä, välillä syöksyttään partioittain ja ammuskellaan janttereita kovilla. Näissä hommissa ei tosiaan tarvitse pooloa tai pitkiä kalsareita.<br /><br /><b>16:45</b> Täytyy sanoa, että hyvä fiilishän tuosta tetsaamisesta tuli. Siis siinä mielessä, että hommaa oli kiva kokeilla, kunhan sitä ei tarvitse joka päivä tehdä. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kunnon joukkuekoossa tehty metsämaastohyökkäys koko palvelusaikana, ja ratakin oli sopivan pitkä ja vaihteleva. Ja ainahan näissä kovilla suoritettavissa taisteluammunnoissa itse kukin on paremmin hommassa mukana, kun töhöilyyn ei ole varaa ja sitä myös valvotaan. Ihan hyvää palautettakin saimme vedostamme.<br /><br /><b>18:35 </b>Turisemme alfan pasikuskien kanssa niitä näitä, kun sotilaskotiauto saapuu paikalle. Jos osaa kuvitella lapset ja jäätelöauto -efektin potenssiin kaksi, voi arvata, miltä sodeautoa läheiselle kentälle seurannut varusmiesjoukko näyttää.<br /><br /><b>19:15</b> Kuivaharjoittelemme suojueen toimintaa henkilönsuojauksessa. Hämärän kentän laidassa oleva sodeauto taitaa viedä porukan huomiota.<br /><br /><b>20:05</b> Munkkikahvit ja limuvarastotäydennys.<br /><br /><b>20:28 </b>Saavumme pasilla saunan pihaan.<br /><br /><b>20:38</b> Kiukaan kivien alla on reikä, joista vesi pääsee palotilaan. Löylyt jäävät laimeiksi, mutta sekään ei saunomistunnelmaa liiemmin latista.<br /><br /><b>22:04</b> Saunanraikas ja hyväntuulinen joukkue ahtautuu taas yhteen telttaan nukkumaan.<br /><br /><br /><b>Torstai 30.9. - Pasikuskin päivä, taas</b><br /><br /><b>07:57 </b>Aamu on ollut huomattavan sumuinen, mutta Hätilänvuoren huipulle saapuessamme ilma alkoi kirkastua. Utua on enää edessä avautuvassa ampumalaaksossa. Aamuaurinko paistaa syksyiseen tapaan matalalta ja ruskakin on päässyt täällä päin jo suht hyvään vauhtiin.<br /><br /><b>08:16</b> Tarkkuuskivääriammunan arvioitava suoritus on lähtenyt käyntiin. Tehtävään kuuluu rynkkyjen ja tarkkuuskivääreiden kohdistelua, pitkälanka-antennin asentamista ja lopulta myös pitkänmatkan ammuntoja. Maaleja oli eri etäisyyksillä 200 metristä aina 735 metriin. Kaikille ei ollut kuitenkaan tarkoituskaan riittää hommaa, joten me loput vietämme aamua mukavasti nuotion ympärillä torkahdellen.<br /><br /><b>09:28</b> Arvioitava suoritus on ohi, ja kaikki pääsevät kokeilemaan ammuntaa pitkillä etäisyyksillä ja tarkkuuskiväärillä. Viisi kutia ei näköjään riitä niin vankan kokemuksen saamiseen, että olisin osunut, mutta ei kai pasikuskin mikään tarkka-ampuja tarvitse ollakaan.<br /><br /><b>11:44</b> Hernekeitot tuli syötyä, ja tässähän sitä istuskellaan pasissa odottelemassa ajan kulumista.<br /><br /><b>13:54</b> Suojueammunta menossa. Vip-henkilöä ja suojuetta kuljetettiin kahdella pasilla noin puolen kilometrin matka, kunnes matka tyssäsi "miinoitteeseen". Suojue jalkautui ja lähti metsään, ja me kuskit jäimme vaunuun. Mikäs tässä radiota kuunnellessa ja suklaata syödessä.<br /><br /><b>16:55</b> Ryhmityksen purkua ja päivällistä. Ohessa myös taskujen irroittamista taisteluliivistä, sillä iltasella on tarkoitus kuitata Kasi-simulaattorin liivit.<br /><br /><b>18:47 </b>Hätilästä on siirrytty Panssariprikaatin alueelle Parolannummelle. Kukin on käynyt kuittaamassa itselleen Kasi-järjestelmän taisteluliivit, kypäräosan ja aseen lasertähtäimen tulevia taisteluita varten. Nyt olemme kahdeksan pasikuskin voimin saamassa perehdytystä pasien varustamisesta simulaattoritaisteluita varten. Systeemi tunnistaa vaunun saamat osumat, ja kertoo kaliiberin ja osumakohdan perusteella vaikutuksen. Rynkky ei aiheuta muuta kuin ääniefektin vaunun sisäpuhelujärjestelmässä, mutta järeämmät aseet aiheuttavat sitten tuhoakin. Esimerkiksi moottoriin osuttaessa tulee ilmoitus "ajoneuvo liikuntakyvytön", ja miehistötilan osuessa tulilinjalle saattaa tulla miehistötappioita.<br /><br /><b>21:15</b> Muu joukkue lähti suojelukoulutukseen, eli puki sadeasut ja nasset sun muut päälle, mutta me kuskit jäimme virittelemään vaunuihin simulaattorivehkeiden piuhoja ja laitebokseja. Jonkinlainen KSE kai tämäkin?<br /><br /><br /><b>Perjantai 1.10. - Simulaattoritaistelu</b><br /><br /><b>00:04</b> Syysilta on säkkipimeä ja kylmä. Siirrymme Parolannummelta muutaman kilometrin päähän metsäalueelle, jonne on määrä ryhmittyä puolustukseen. <br /><br /><b>01:26</b> Joukkue ryhtyy kohta pienimuotoiseen asemaralliin tulevan suoja-aseman ja harjoitustaloaihioihin sijoitettujen tuliasemien välillä. Kuskit saavat luvan lähteä nukkumaan, tosin telttaa ei ole vielä pystyssä. Pasikin on näillä keleillä varsin kylmä ja muutenkin täynnä varusteita, joten päätämme mennä yhteen harjoitustaloon makuupusseinemme. Talo on tosin vähän imarteleva nimitys, sillä ovien ja ikkunoiden paikoilla oli aukot, ja kivijalan tilallakin kolmenkymmenen sentin rako. Lämpötila oli siis tasan sama kuin ulkona.<br /><br /><b>07:28</b> Heräämme, kun taloaihioon tulee taistelijapari puolustukseen. Yllättävän hyvin sitä tuli nukuttua ja tarettua pelkän makuupussin turvin.<br /><br /><b>07:49</b> Aamiainen louhittu, ja oma tuliasema osoitettu. Tappelukamat päälle ja istuskelemaan. Tilanne on vielä rauhallinen.<br /><br /><b>09:06</b> Radioliikenne alkaa kertoa, että tilanne on perkelöitymässä. Komppaniamme muita joukkueita vastaan on jo hyökätty, ammuskelun ääniä kuuluu jostain kauempaa, ja liivien puheäänikin ilmoittelee vähän väliä epäsuorasta tulesta. Sitä ammutaan kuitenkin vasta kilometrin päässä.<br /><br /><b>10:14</b> Tilanne vaikuttaa rauhalliselta, ja joukkueenjohtajan käskystä siirtelemme paseja taktisempiin paikkoihin. Toinen on jo siirretty, ja olen juuri alkamassa käsimerkein ajattamaan toista vaunua, kun takana aletaan ammuskella. Tankinkin ääni kuuluu jostain kauempaa. Säntään vieressä olevaan taloon, jossa tuliasemani sijaitsee. <br /><br /><b>10:56</b> Taistelukosketus jäi lyhyeksi ja puolustus piti. Vihollista ei kyllä ollutkaan kuin kourallinen. Pari omaa loukkaantui, toisen taisteluliivi ilmoitti puheella vasemman jalan haavoittuneen, toinen oli taas saanut jonkinmoisen päävamman. Lääkintämies kävi kenttälääkintäsimulaattori-kämmentietokoneellaan naputtelemassa tarvittavat toimenpiteet, toimitti loukkaantuneet evakuontipisteelle, ja nyt olemme lähdössä evakuoimaan loukkaantuneita joukkosidontapaikalle.<br /><br /><b>13:06 </b>Panssarihälytys! Tankin ääniä kuuluu, samoin laukauksia. Omaan tuliasemaani ei näy vielä mitään.<br /><br /><b>13:07</b> Taisteluliivi ilmoittaa: <i>Epäsuora tuli, 80 metriä, 70 metriä.<b> </b></i>Heittäydyn maihin. <i>Tuhottu.</i><br /><br /><b>13:08</b><i> </i>Ei auttanut maihin meno tällä kertaa, simulaattorin todennäköisyyslaskenta sattui arpomaan meikäläisen kuolleeksi. Harmi, olisi sitä nyt vähän halunnut ehtiä paukuttelemaankin. Nyt täytyi ottaa kypärä pois tuhoutumisen merkiksi ja jäädä istuskelemaan. Taisteluliivin VR:n kuulutusääntä muistuttava, ellei jopa sama naisääni toistaa tasaisin välein tylyä sanomaansa. <i>Tuhottu.</i><br /><br /><b>13:50 </b>Viholinen oli jo tovi sitten jyrännyt koko joukkueemme varsin tehokkaasti. Panssarivaunuja ei onnistuttu tuhoamaan, ja kun jalkaväki sai ryminällä yhden talon haltuun, loppu olikin sitten menoa. Vain pari ulkohuussissa ollutta taistelijaamme säästyi. Seisomme kolmirivissä, joka kuulostaa melko tragikoomiselta, kun kaikkien liivit hokevat epätahtiin <i>tuhottu</i>,<i> tuhottu, tuhottu</i>. Rakentavan palautteen jälkeen saamme käskyn ottaa iltapäivätorkut lämmittävässä auringonpaisteessa.<br /><br /><b>16:01</b> Istumme Panssariprikaatin Simulaattorihallin luokkahuoneessa ja näemme skriiniltä päivän kahden taistelukosketuksemme kulun. Maastokartapohjalla näkyy animoituna jokaisen taistelijan ja vaunun liikkeet ja tuhoamiset. Varsin avartavaa. Viimeistään nyt tajuaa, että näitä simulaattoritaisteluita pitäisi olla paljon enemmän - ihan eri meininkihän näissä on kuin pelkillä paukuilla räiskiessä.<br /><br /><b>19:18</b> Ilta alkaa olla pimennyt ja leirinuotio lämmittää. Kotiutuvat spollet toteavat, että tässähän on viimeinen yhteinen leiri-ilta käsillä. Olemme leppoisassa notskitunnelmassa mukana, vaikka aamuja onkin jokunen enemmän.<br /><br /><b>21:10</b> Kuljetuksensuojaus menossa. Itse olen ensimmäisessä pasissa johtajana, perässä tulee telavaunu, joka kuvaa jotakin mitä lie arvokasta kuljetusta, ja sen perässä toinen pasi. Taas täytyi vaununjohtajana raapia päätään, että mitähän sitä tekisi, kun mikään ei taas tunnu toimivan. Telavaunumiehillä taitaa olla omat säädöksensä, jotka vaativat varsin pitkää turvaväliä nopeuden noustessa, ja spollealikit taas hermostuvat, jos väli vähänkin kasvaa, koska suojueajossa ajoneuvojen pitäisi ajaa mahdollisimman lähellä. Tässähän sitten körötellään. Luvattua reittiopastustakaan ei näy, ja radiolla tavoittaa jostain syystä vain vaunumiehet ja alfa-joukkueen johtajat, muttei lainkaan omia johtajiamme.<br /><br /><b>22:40</b> Kuljetus saatiin kuin saatiinkin perille. Simulaattorivehkeet olivat käytössä, mutta vihollista ei näkynyt. Nyt ollaan taas ryhmityksessä. Kuskit ja pari vemppaa saavat käskyn ryhtyä teltanpystytykseen, sillä kuljettajien lepoaika täytyy taas saada täytettyä.<br /><br /><b>22:56 </b>Pykäämme puolijoukkuetelttaa pystyyn pimeässä, kun läheisen aukean takaa avataan yllättäen tuli. Hivenen harmittaa, että taisteluvarustus tuli jo kevennettyä pois, muuten olisi voinut mennä vähän paukuttelemaan. Nyt täytyi tyytyä kuulosuojainten pukemiseen ja jatkaa teltan pystyttämistä. Valokuri tekee siitäkin hommasta kyllä suhteellisen haasteellista.<br /><br /><b>23:20</b> Teltta on pystyssä ja kaminassakin tuli. Lyhyt taistelukosketuskin on ohi, jokunen vihollinen ampui aukean takaa, jokunen palloili ihan ryhmityksen kupeessa. Laukauksia vaihdettiin, mutta kukaan ei tainnut haavoittua tai kuolla. Kaikki loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Me kuskit rupeamme nukkumaan, ja suurin osa muistakin taistelijoista tulee telttaan huilaamaan. Ulos jäävät vain vartiomiehet.<br /><br /><br /><b>Lauantai 2.10.</b> <b>- Kaivattu kotiinpaluu</b><br /><br /><b>02:04</b> Herään täyteen ahdetussa teltassa huudettuun hälytykseen ja sitä seuranneeseen säpinään. Käännän kylkeä. Ulkona aletaan taas paukutella, joten täytyy vielä laittaa Peltorit korville.<br /><br /><b>06:00</b> Herätys, aamupala, tappelukamojen pukeminen, pasin Eberspächerin käynnistäminen ja lisäohjeiden odottelu.<br /><br /><b>08:05 </b>Taas ollaan kuljetusta suojaamassa. Vähän yli puolimatkassa kohti Parolannummea annetaan suojeluvaroitus. Vaunu seis ja porukka alkaa kiskoa sadeasuja ylleen ja ottaa kaasunaamareita käden ulottuville. <br /><br /><b>08:14</b> Suojeluhälytys. Ajamme leveää maastouraa pitkin, joten voin huoleti pukea nassen naamalle ajon aikana.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>08:50</b> Panssariprikaatissa olemme käyneet puhdistuspaikalla ja nyt ryhdymme palauttamaan Kasi-liivejä. Pasien simulaattorivarustuksen irroittamisessakin menee hetkonen.<br /><br /><b>11:41 </b>Joukkuekaluston laskeminen ja siihen päälle lihakeittoa nuotion äärellä.<br /><br /><b>12:15</b> Vaunu mars kohti Helsinkiä. Sumu hallitsee edelleen maisemaa.<br /><br /><b>14:16</b> Seisomme kolmirivissä kultaisen kotikasarmin edessä Santahaminassa, aurinko paistaa ja jopa lämmittää. <br /><br /><b>16:44</b> Kuljetuskeskuksella oli vipinää, kun paseja, maseja, transporttereita ja muitakin ajoneuvoja putsailtiin ja tankkailtiin. Pasia sai taas jynssätä sekä sisältä että ulkoa ihan tosissaan, ja silti lopputulos oli vain menettelevä. Nyt olemme taas kasarmin pihassa, jossa liikenneturvallisuusupseerit, kuljetuskeskuksen skappareita siis, tarkastavat vaunuja. Huomautettavaa ja pisteliäitä kommentteja riitti, kuten odotettua, mutta kyllähän ne vaunut kuitenkin lopulta läpäisivät palautustarkastuksen.<br /><br /><b>17:16</b> Leirikamat ovat röykkiössä tuvan lattialla. Vielä täytyisi jaksaa laittaa ne kaappiin.<br /><br /><b>19:33</b> Komppania on järjestynyt luokkaan. Kapteeni kertoo muun muassa, että komppania onnistui simulaattoritaisteluissa tuhoamaan määrällisesti enemmän omia kuin vihollisia, mikä sai aikaan pienoisen naurunremakan. Sen verran hyväntuulinen kapu kuitenkin oli, ettei viikko kokonaisuudessaan tainnut sentään ihan penkin alle mennä.<br /><br />***<br />Jos KASI-taistelusimulaattori jäi mietityttämään, niin tässä on pari linkkiä. Googlella löytää lisää.<br /><a href="http://mil.fi/ruotuvaki/index.php?action=read_page&amp;pid=95&amp;aid=1552">http://mil.fi/ruotuvaki/index.php?action=read_page&amp;pid=95&amp;aid=1552</a><br /><a href="http://www.varusmiespalvelus.fi/ruotuvaki/kuvareportaasit/kasi.html">http://www.varusmiespalvelus.fi/ruotuvaki/kuvareportaasit/kasi.html</a><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-489690914092056707?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-56141753837341307792010-09-26T18:07:00.004+03:002010-10-02T23:43:32.783+03:00Maanantai meni vielä mukavasti lomilla, mutta tiistaiaamuna sai taas herätä omasta tutusta inttipunkasta. Jostain syystä 108 edessä olevaa aamua tuntuivat tuolloin painavan enemmän kuin koskaan ennen. Vessan seinältä löytynyt runontynkä<i> Ei paljoo nappaa / vanhaa gonapappaa</i> tuntui sinä aamuna varsin osuvalta, eikä fiiliksiä ainakaan nostattanut epätietoisuus siitä, minkälaisia nakkeja sitä omalle kohdalle tällä viikolla napsahtaa. Ulkona vallinnut harmaa sadesää vielä sinetöi tiistaiaamun ankeuden.<br /><br />No, käsky kävi sentään pasihommiin; alkaneella viikolla kun oli taas luvassa useampi taistelunäytös. Tiistaina yleisöksi oli tulossa alueellinen maanpuolustuskurssi, eli enimmäkseen kunnallispoliitikkoja ja isojen firmojen heppuja. Näytöksen runko oli hyvin pitkälti sama kuin aina ennenkin, tällä kertaa hieman jopa typistettynä. Itse olin ajamassa taas evakuointipasia kuten pari viikkoa takaperinkin.<br /><br />Aamupäivällä käytiin liikeratoja rauhalliseen tahtiin läpi, joten pasin ratin takana kerkesi taas naputella toimettomana sormia jokusen tovin. Samalla ehti taas pasiparin kanssa purkaa pienoista harmitusta, ja todeta, että kyllä tässä vuoden palvelusajassa olisi lyhentämisen varaa muutamankin aamun verran. Kohta on yhdeksän kuukautta takana, ja jotensakin alkaa tuntua siltä, että intti on jo vähän nähty juttu.<br /><br />Tässä alkaneen syksyn mittaan on muutenkin tullut huomattua, että opiskelukuviot, harrastushommat ja muutkin siviilipuolen jutut ovat alkaneet yhä enenevässä määrin pyöriä mielessä. Ensimmäiset puoli vuotta meni vielä niin, että armeija tuntui jollain hassulla tavalla lomalta. Ei tarvinnut lukea tentteihin, kamppailla erinäisten deadlinejen kanssa eikä harrastustenkaan puolelta ollut juuri vastuita täytettävänä. Mutta viimeistään nyt, kun takana on jo yli 250 aamua, alkaa koulunpenkkikin tuntua varsin houkuttelevalta.<br /><br />Tiistain lounaan jälkeen ryhdyttiin treenaamaan näytöstä täydellä höngällä. Hommasta vastannut luti sanoi aina toivoa herättävästi, että "nyt yksi onnistunut veto, niin ei treenata enempää". Jotenkin kummasti sitä kuitenkin treenattiin koko iltapäivä, kun aina ilmeni jotain pieniä uusia jippoja tai muutostarpeita.<br /><br />Pasin ajoreittiäkin muutettiin lähes jokaisella harjoitusvedolla, mikä oli vireyden kannalta oikeastaan ihan hyvä homma. Aamuinen ketutuskin hävisi, kun hommat vaihtuivat odottelusta ajamiseen. Kun itse näytös sitten meni kaikkien osalta hyvin, kapteenilta tuli kehuja, ja sadekin lakkasi, sitä saattoi taas ihan hymyssä suin palata päivän päätteeksi tupaan rötväämään.<br /><br />Keskiviikkona hurautettiin paseilla Kulosaaren ala-asteelle, johon oli tulossa natoupseereita seuraamaan näytöksenomaista harjoitteluamme. Iltapäivällä hiottiin kuvioita ja illalla oli kovan vedon vuoro. Kulosaaressa vietettiin noin yhdeksän tuntia, joka meidän kuskien osalta kului vaunuilla istuskellen.<br /><br />Aika kului loppujenlopuksi yllättävän nopeasti lueskellen, netissä surffaillen ja niitä näitä jutustellen. Välillä toki syötiin, ja tulipa sitä itse näytöksessä seistyä rynkyn kanssa pari minuuttia paikallaan olevan pasin johtajanluukussa... Mikä parasta, tästä napsahti vieläpä yksi kuntoisuuslomapäivä, sillä kapteeni oli joukkonsa suoritukseen tyytyväinen.<br /><br />Riittipä sitä yksi näytös vielä torstaillekin. Tällä kertaa vedettiin näille samoille natoherroille tuttu näytöspaketti Helsinki-simulaattorilla, vaihteeksi kaikilla mausteilla. Esitysporukka oli suurimmaksi osaksi sama kuin tiistaina, joten harjoitusvetoja tehtiin vain pari. Itse näytöskin oli jo iltapäiväkahden tietämissä, joten ennen päivällistä oli hyvää aikaa käydä pesemässä ja palauttamassa näytösajoissa kurastunut vaunu kaikessa rauhassa.<br /><br />Näytöshommista myönnetty kölli käytettiin perjantaina, eli meikäläisen palvelusviikosta tuli loppujenlopuksi vain kolmipäiväinen. Lomat eivät kuitenkaan kutsuneet torstaina kovin aikaisin, sillä komppaniassa on viime aikoina ollut muutamia pundetapauksia ja jokusia muitankin rikkeitä. Niinpä illalle oli kehitelty pieni järjestymisharjoitus eli tuttavallisemmin rättisulkeiset.<br /><br />Ulkona ehdittiin käydä ainakin lomapuvussa, liikuntavarustuksessa, normaalissa palveluspuvussa, taisteluvarustuksessa ja lopuksi vielä kenttävarustuksen kanssa, mikä tosin toimi samalla ainakin osittaisena pakkaamisena ensi viikon leiriä varten. Kyseessä on alle kahden viikon päästä kotiutuvien spollejen loppusota. Saas nähdä, missä määrin kuskit joutuvat tällä kertaa sykkimään...<br /><br />***<br /><br />PS. Ylen Uutisissa oli torstaina kuvitusmateriaalia Santahaminasta. Pätkässä vilahtaa myös 2. JK:n porukkaa allekirjoittanut mukaanlukien, ja näkyipä ohjastamani pasikin parin sekunnin ajan... Video on jokusen viikon nähtävillä osoitteessa (Pasi kohdassa 5.37) <a href="http://areena.yle.fi/video/1304648">http://areena.yle.fi/video/1304648</a><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-5614175383734130779?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-78795762293821733242010-09-17T16:00:00.007+03:002010-09-18T10:42:45.491+03:00Sitä tavataan sanoa, että armeijassa on aina kova kiire odottamaan. Ja vaikkei ehkä kiirettä olisikaan, niin odottamista ainakin piisaa. Näin oli laita myös toissa viikolla, jolloin oli 2. JK:n pasikuskikauteni kolmas leiri. Tuo J4T oli edellisiin verratuna vähän erilainen harjoitusviikko, mutta ainakaan vaunukuskille se ei ollut järin rankka kokemus. Suurin opetuksen aihe taisi olla kärsivällinen odottelu. Samalla teemalla jatkettiin leiriä seuranneen kinkun lisäksi myös kuluneella viikolla.<br /><br /><br /><br /><b>Maanantai 6.9. - Piikkilankojen virittelyä ja pistooliammuntaa</b><br /><br />Leiriviikon alkutahdit olivat perinteiset: aamupala, pasin hakeminen ja varo-oppitunti<b>.&nbsp; </b>Sitten alettiinkin valmistella majoittumista, jonka oli tällä kertaa määrä tapahtua ainakin aluksi yksikössä. Ulko-ovelle rakennettiin kulunvalvontapaikka ja kasarmin ympärille viritettiin nato-langat. Osa ajoneuvoista hajautettiin alakentältä yksikön lähiympäristöön. Oman joukkueeni pasit löysivät paikkansa sotkun rannasta.<br /><br />Iltapäivän harjoitusohjelmassa oli voimankäyttöä ja pistooliammuntaa. Ensin mainittuun meikäläinen on saanut vuoden varrella himpun verran koulutusta, mutta kokemus puuttuu, ja jäljempi oli kokonaan uusi juttu. Mutta siinähän sitä mentiin harjoituksessa mukana kun käsky kävi.<br /><br />Voimankäyttörata suoritettiin partioissa, ja matkan varrella hoidettiin muutamia simppeleitä casejä, joissa kertailtiin perustaitoja. Oli eri tavoin käyttäytyviä henkilöitä, jotka piti poistaa kielletyltä alueelta, sekä sitten muutama isompi pahis, jotka piti ottaa kiinni.<br /><br />Pasikuskille meinasi pukata semmoinen peukalo keskellä kämmentä -fiilis ainakin vähääkään kinkkisemmillä rasteilla. Ainahan sitä jotain oikeansuuntaista ideaa oli siitä, mitä pitäisi tehdä, mutta rutiini puuttui. Partion kaksi muuta alikersanttismerkkistä jäsentä kuitenkin pitivät homman hallussa, joten kyllä siinä mukana hiihteli. Hommatkin saatiin hoidettua ihan kelvollisesti.<br /><br />Sitten oli pistooliammunnan vuoro. Lähtökohta oli se, että moinen kapistus oli ensimmäistä kertaa kädessä. Niinpä me muutamat kuskit saimme reilun viiden minuutin pikakoulutuksen pistoolilla ampumisesta, ja seuraavassa hetkessä olimmekin jo 25 metrin pistooliradalla räiskimässä kuteja tauluun. Kyllähän ne sinne myös osuivat, eivät tosin mihinkään kovin pieneen kymppikasaan, mutta tauluun kuitenkin. Paitsi sitten rupesi hutejakin tulemaan, kun piti ampua kerralla kaksi kutia kolme sekuntia näkyvissä olevaan tauluun.<br /><br />Mutta ihan hauska tuota oli päästä kokeilemaan; onhan se nyt ihan erilaista hommaa kuin rynkyllä ampuminen. Jollain lailla, miten sen nyt sanoisi, rennompaa se on seistä kädet ojossa pienen aseen kanssa kuin sihtailla pitkällä ja verrattain painavalla rynkyllä milloin missäkin asennossa.<br /><br />Päivällisen, radioiden kanssa säätämisen ja pienen rötväilyn jälkeen joukkueemme lähti vielä treenaamaan lyhyesti henkilönsuojausta. Ilta alkoi olla jo pimentynyt, kun parilla pasilla ja yhdellä pakulla liikkunut suojue kuskasi vip-henkilönä toiminutta kouluttajaa Santiksen teitä välillä jalkautuen.<br /><br />Kello 22 alkaen joukkueet siirtyivät "operatiiviseen valmiuteen", sillä viikon mittaan komppanian tarkoituksena oli etsiä ja löytää vihollisen erikoisjoukko, joka touhusi pääkaupunkiseudulla. Arvatenkin monenmoisia caseja oli siis odotettavissa, mutta tuskin vielä ensimmänäisenä yönä, sillä kuskien lepoaikojen noudattamista oli taas toitotettu moneen otteeseen. Ja kun ei päivällä ollut käsketty nukkua, niin yöstä oli odotettavissa rauhallinen.<br /><br /><br /><b>Tiistai 7.9. - Suojausta, odottelua ja tetsausta</b><br /><br />Herätys omasta punkasta kelllo 5.30, ja lähtökäsky samaan syssyyn. Taistelukamat päälle ja pasille. Kyseessä oli kuitenkin vain lähtöharjoitus, jossa testattiin joukkueemme 15 minuutin lähtövalmiutta. Melkein koko joukkue ehti vaunujen kyytiin tuossa ajassa, vain kaikkein unisimmat eivät.<br /><br />Aamupala syötiin yksikön pihalla<b> </b>ja heti sen päälle lähdettiin suorittamaan henkilönsuojaustehtävää. Hommana oli kuljettaa vip-henkilö Laajasalosta Santahaminaan. Etuajoneuvona oli pakettiauto, ja itse suojueessa oli taas kaksi pasia. Hakukohde oli jossain kerrostalon pihatien perällä siviiliautojen ympäröimänä, joten kovin räyhäkästä tuloa ei vaunuilla auttanut tehdä, vaan siinä sitten vähän venkslattiin - ihan onnistuneesti tosin.<br /><br />Toisen vaunumme johtajaa kävi kyllä melkein sääliksi, kun heidän vierelle tuli omia ohjeitaan huutelemaan niin<br />ylikersanttia, kapteenia kuin harjoituksen liikenneturvallisuusupseeriakin, kukin tietysti vielä eri ohjeita. Mitä useampi kokki, sen huonompi soppa -efektihän siinä iskee auttamatta - ja erityisen ärsyttävää se on vaunun johtajasta, tiedän kokemuksesta.<br /><br />Case hoidettiin, mutta kapteeni ei ollut ihan tyytyväinen joukkueen suoritukseen. Moitteita tuli enimmäkseen tiedustelusta ja osittain johtamisesta, mutta pasejakin kehotettiin ajamaan suojueajossa lähempänä toisiaan. Tositilanteessa varmaan joo, mutta jos turvaväliä olisi tuosta supistanut, niin johan oltaisiin saatu kommenttia liikenneturvallisuusupseerilta... Mutta semmoista se on - yhteen suuntaan kun kumartaa niin toiseen pyllistää.<br /><br />Iltapäivällä lähdettiin hoitamaan kuljetuksensuojauskeikka Santiksesta Hyrylään. Itse olin ensimmäisessä pasissa johtajana, perässä tuli suojattava masi, ja sen perässä toinen pasi. Tämä keikka meni ihan hyvin, letka kulki tiiviinä pakettina, oikealla reitillä pysyttiin, ja loppumatkan tuliylläkössäkin toimittiin opetetulla tavalla. Niinpä Tuusulasta saatettiin palata ihan hyvillä mielin Santikseen.<br /><br />Illalla oli vuorossa useamman joukkueen etsintä- ja kiinniottotehtävä kilolaisessa purkutalossa. Jostain syystä joukkueemme molempia paseja ei haluttu mukaan, joten jouduin sitten tappelukamoissani joukkueen mukaan lisävahvistukseksi. Hommahan tosin kaatui siihen, ettei meille kuskeille ole jostain syystä jaettu suojalaseja, joten sisään ei sitten ollutkaan asiaa paukuttelemaan. Niinpä jäimme ulos vahtimaan ajoneuvoja pariksi tunniksi.<br /><br />No, taas kerran kapulla oli vähän moitittavaa komppanian suorituksesta, ja niinpä purkutaloon lähdettiin varsinaisen casen jälkeen vielä treenaamaan perusteita joukkueiden kouluttajien johdolla. Ja kuskitkin käskettiin mukaan. Pitkästä aikaa tuli siis pikkuisen aketettuakin, tosin enimmäkseen jouduin vain varmistamaan selustaa, mikä nyt ei kummoisia taitoja vaatinut.<br /><br />Melkeinpä jännempi kokemus oli tulla pasikyydillä takaisin saarelle; enpä nimittäin ollutkaan istunut matkustajana täydehkössä pasissa taistelukamoissa sitten p-kauden. Matkalla vallitsi jotenkin hiljaisen harras tunnelma; porukkaa väsytti, eikä läppä juuri lentänyt. Silti aisti, että tuttuja ollaan ja yhteishenki on kohdallaan, juuri nyt ei vain kukaan jaksanut heittää hetulaa.<br /><br />Nukkumaan päästiin hetikohta kassulle tulon jälkeen, puoli kahdentoista kieppeillä.<br /><br /><b><br />Keskiviikko 8.9. - Pasin vahtimista aamusta iltaan</b><br /><br />Käsky kävi aamusella komentopasin kuskiksi. Tässä tapauksessa kyseessä oli ihan tavallinen pasi, johon oli vain nostettu johtamista varten väsätty pöytä-/kaappi-/tekniikkarakennelma, ja jonka kyydissä kulki vain muuannet alikki, koksu ja vänrikki. Vaunu itsessään sattui olemaan vähän keskivertoa enemmän rullattu, ja sen automaattivaihteisto nyki, se kiihtyi laiskasti ja jarrutkin puolsivat. Mutta kyllä sillä Kiloon päästiin Kehä ykkösen aamuruuhkassa körötellen kuten pitikin.<br /><br />Kilossa hommana oli vahtia pasia muutaman joukkueen vyöryttäessä purkutaloa. Vaunua vahdittiinkin sitten yhtä soittoa aina lounaaseen asti. Onneksi vieressä oli pari muutakin pasia kuskeineen, joten juttuseuraa oli. Maastolounaan jälkeen seuraava case oli Myyrmäessä, ja yllätys yllätys, sielläkin hommana oli vaunun vahtiminen. Nyt piti tosin olla pykälää särmempi, koska siviiliyleisöä kulki ohi jatkuvalla syötöllä, ihan Myyrmannin vieressä kun oltiin. Päivälliselle palasimmekin sitten jo Santikseen.<br /><br />Sitten olisikin pitänyt olla ihmemies, kun yksi kokelas sanoi, että komentopasia ajamaan mars mars, ja toinen sanoi, että ei kun alfa-joukkuetta kuskaamaan ja vauhdilla. No alfaa päädyttiin lopulta kuskaamaan, ja vaihteeksi taas omissa nimissä olevalla pasilla. Se tuntuikin nyt poikkeuksellisen hyvältä ajettavalta, kun oli puoli päivää jurnuttanut vähän huonompikuntoisella vaunulla.<br /><br />Illan case oli Vantaan Veromiehenkylässä. Taas kerran kuskit jäivät parkkikselle vaunuja vahtimaan, mutta siihenhän oli jo totuttu. Leiriviikolla vallinnut sopivan viileähkö, pilvipoutainen sääkin muuttui sen verran selkeämmäksi, että siinä parkkiksella joutessamme saimme ihailla komeaa auringonlaskua. Paluumatkalla päästiin paahtamaan tyhjiä valtaväyliä myöhäisillan tunnelmallisessa valaistuksessa.<br /><br /><br /><b>Torstai 9.8. - Ajoa, odotusta ja yllätyksiä</b><br /><br />Kaikki leiriyöt oli tähän asti nukuttu kasarmilla, mutta nyt käskettiin heti aamusta pakkailla kenttävarustus ajoneuvoihin mukaan. Case-kohdekin oli tällä kertaa vähän pitemmällä, Lohjan Kalkkipetterissä nimittäin. Sinne hurautettiin koko komppanian vahvuudella, mutta tipoittain muutaman ajoneuvon moottorimarssiosastoissa.<br /><br />Lohjalla seistiin alkuun melkein tunti, ja odoteltiin, kun kouluttajat ja varusmiesjohtajat hieroivat taktisia kuvioitaan kuntoon. Kun lähtökäsky sitten kajahti, eri joukkueet lähtivät hyökkäykseen autoineen ja vaunuineen kuka mistäkin suunnasta. Alfa-joukkuetta kuskanneet pasit johdatettiin pienen lenkin päätteeksi johonkin teollisuusaluetta reunustavan pusikon keskelle. Kyytiläiset häipyvät saman tien avorivissä pöpelikköön, ja kuskit jäivät vaunulle.<br /><br />Monessa kohteessa sitä on vaunun kanssa jo ehtinyt seisomaan, mutta tämä oli ehkä tähänastisista paikoista hupaisin; puuta ja puskaa oli siinä määrin, etteivät vaunut näkyneet edes parinkymmenen metrin päässä olevalle ulkoilutielle. Kovin paljoa uteliaita siviileitä ei siis ollut paikalle odotettavissa.<br /><br />Melko pian vaunujen vahtiminen tosin sai jäädä, kun saimme pasiparini kanssa käskyn siirtyä vahtimaan läheisen tien varressa seisovia pakuja ja peräkärryjä. Siinähän sitten istuttiin Transportterissa tunti, toinen ja kolmaskin, ja kuulosteltiin välillä radiota, välillä Lohjan hiljaisuutta. Nälkäkin alkoi voimistua, sillä lounasta ei oltu vielä syöty.<br /><br />Viimein iltapäiväneljän kieppeillä tuli käsky ajaa vaunut joukkojen luokse teollisuusalueelle, jossa syötiin jokatorstainen hernekeitto. Tiedä sitten, olivatko spadet onnistuneet tavanomaista paremmin, vai oliko nälkä vain sen verran kova, mutta poikkeuksellisen hyvältä hernari maistui. Sen päälle menimme huilailemaan pasiin ja odottamaan lisäohjeita.<br /><br />Alfajoukkue jatkoikin casen ja ruoan päälle vielä aketuksen treenaamista. Kukaan ei kuitenkaan maininnut, että meidän bravon pasikuskien pitäisi lähteä mukaan, joten jäimme aivan normaalisti vaunulle. Vasta treenin päätteeksi kouluttajana toiminut ylikessu hoksasi, etteivät kuskit olleet olleet mukana, ja tuli jututtamaan meitä. Siinä sitten kuunneltiin hetki motkotusta, vaikka tiesimmekin olevamme ainoita pasikuskeja, jotka viikon mittaan olivat olleet ylipäätään missään harjoitteissa mukana. No, aina ei nallekarkit mene tasan.<br /><br />Seuraavaksi pääsimme taas omiin hommiimme, sillä oli liikkeellelähdön aika. Kohteena ei ollut kuitenkaan mikään Lohjalta löytyvä telttapaikka eikä liioin Santahaminan kassu, vaan hivenen yllättäen Tuusulassa sijaitseva Hyrylän ex-varuskunta-alue. <br /><br /><br />Hämärä teki tuloaan ja puolijoukkueteltat olivat juuri ja juuri pystyssä, kun ryhmänjohtajat saivat infoa yön ohjelmasta. Se tulikin kaikille melkoisena yllätyksenä: teltat oli pystytetty vain muutaman tunnin iltatorkkuja varten, ja lähtö kohti Helsingin Oulunkylää olisi kello 23.30. Sieltä matka jatkuu sitten yötä myöten jalkamarssina Santahaminaan.<br /><br />Paitsi kuskeilla. Kun marssijat olivat lähteneet Ogelista liikkeelle, ajoimme tyhjät pasit Santahaminaan. Sieltä palasimme vielä henkilöpakulla takaisin Oulunkylään, josta kukin kuski toi vielä Santikseen jonkun parkkikselle jääneen henkilö- tai pakettiauton. Yökahden aikaan pääsimme kassulle nukkumaan.<br /><br /><br /><b>Perjantai 10.9. - Veikeä herätys ja vaikea vaunun palautus</b><br /><br /><i>Sotilaspoliisi - maahan makaamaan, kädet levälleen! </i>oli tällä kertaa käytävältä kaikunut herätyshuuto. Leiriviikon viimeinen case oli 2. JK:n kasarmin haltuunotto. Rakennuksesta piti löytää muutama maalimies, ja sehän edellytti koko rakennuksen läpikäyntiä ja kaikkien henkilöiden tarkastamista.<br /><br />Niinpä vempat, kuskit ja kaikki muutkin kassulla jostain syystä bunkanneet otettiin kiinni ja talutettiin juuri heränneinä kokoon tykkihalliin. Case suoritettiin vieläpä kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla suoritukseen jäi parantamisen varaa. No maalihenkilönä oli sentään leppoisaa olla, mutta nukkumattoman yön ja marssin jälkeisen spol-operaation suorittaminen ei kovin ruusuiselta näyttänyt.<br /><br />Sittenpä alkoikin olla leiri paketissa. Kello 10 kapteenit pitivät koko komppanialle asetarkastuksen yksikön pihalla, ja sen jälkeen olisi pitänyt vaunua lähteä palauttamaan. Hommaa vain mutkisti se, että kuuden tunnin unia ei kovinkaan moni kuski ollut päässyt nukkumaan, ja sehän tarkoittaisi pilkuntarkasti sääntöjä noudattaen, ettei vaunua saanut ajaa. <br /><br />Ihan kivahan se periaatteessa oli, että harjoituksessa oli mukana erillinen liikenneturvallisuusupseeri. Olipahan kuvioissa ainakin joku, joka osasi katsoa hommia kuskien kannalta, joka kyseli vaunujen vikoja, ja jolta sai tarvittaessa jeesiä, mutta kyllähän se välillä myös hommia mutkisti. Esimerkiksi nyt, kun yksikön piha oli täynnä autoja ja vaunuja, jotka pitäisi putsata ja palauttaa, mutta kun juuri kukaan koko komppaniassa ei saisi niitä ajaa parin sadan metrin matkaa kuljetuskeskukselle... <br /><br />Siinä sitten odoteltiin ja ihmeteltiin tovi jos toinenkin, kuka mahdollisesti olisi nukkunut tarpeeksi ja ehtisi siirtää vaunumme kukesille, jotta sen voisi pestä ja tankata. Kun hommasta ei näyttänyt tulevan mitään, ajaa hurautimme lopulta itse vaunumme kuljetuskeskukselle. Tankkaus, ulkopesu ja sisätilojen putsaus, ja sen jälkeen takaisin kasarmille tarkastukseen.<br /><br />Yksikön pihalle karautettuamme liikenneturvallisuusupseeri ihmetteli hetkisen, että ettekös tekin olleet nukkuneet liian vähän, mutta ymmärsi sitten, että hommia tässä vain oli nopeutettu. "No, omalla vastuullanne, mutta halliin tämän ajaa sitten jotkut muut", hän totesi, ja sekös meille sopi. Ei siis muuta kuin tupaan rötväämään, ja antaa muiden viedä vaunu pilttuuseensa.<br /><br />Puoli kahden maissa kasarmi hiljeni, sillä kaikki käskettiin päiväunille ennen lomille pääsyä. Itsehän saatoin torkkua myös lomatarkastuksen aikana, sillä joukkueellamme oli taas vaihteeksi vartiovuoro. Meille pasikuskeille ja muutamille muille se tiesi siis vartiovalmiusnakkia, eli toimetonta rötväämistä viikonlopun yli.<br /><br />Leiriviikon päätteeksi ja kinkkuviikonlopun alkaisiksi suuntasimme grillille. Siellä tuli istuttua parikin tovia ja jutusteltua Tukikomppanian niin ikään gineksessä olleiden kuskien kanssa.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b><br />Lauantai-sunnuntai-maanantai 11.-13.9. -- Zzz</b><br /><br />Viikonloppu ei mainittavasti eronnut viiden viikon takaisesta kinkusta, josta olen jo <a href="http://aamujuna.blogspot.com/2010/08/paratiisisaaren-lepokoti.html">muutaman rivin aikanaan runoillut</a>. Nukkumista, rötväystä, syömistä, lukemista, netissä surffailua, videoiden katselua, pizzan tilausta, sodessa istuskelua, apupäivystäjänä kökkimistä, tuttujen kanssa turisemista ja päivittäisellä lenkillä käyntiä. Tällä kertaa sama kuvio jatkui aina maanantai-iltaan asti, sillä maanantai oli muulle komppanialle käsketty vapaapäivä.<b>&nbsp;</b><br /><br /><br /><b>Tiistai-keskiviikko-torstai 14.-16.9. - Rötväystä ja ulkoilua</b><br /><br />Palvelusviikon ohjelma oli koko komppanialla varsin helppo; luvassa oli muutama kunniakomppanian edustustehtävä mihin lie valtiovierailuihin liittyen, sekä kohta kotiutuvilla spolleilla cooper- ja lihaskuntotestirästejä. Pasikuskeille oli odotettavissa lähinnä vain liikuntakoulutusta, sillä meille ei ole edes jaettu kunniakomppanian vetimiä, eikä meidän liioin tarvitse kotiutustesteistäkään vielä näillä aamuilla huolehtia.<br /><br />Tiistaista kunniakomppaniasulkeisiin osallistumista lukuunottamatta päivät noudattivat samaa kaavaa: paljon rötväystä, jossain välissä kuntsarilenkki ja siinä se melkein sitten olikin. Keskiviikkoiltapäivänä tosin laitettiin suunnistamaankin, ja mikä hupaisinta, torstai-iltapäivänä työnnettiin käteen sama suunnistuskartta. Eipä tarvinnnut edes karttaa rastien löytämiseen...<b>&nbsp;</b><br /><br /><br /><b>Perjantai 17.9. - Pataljoonan perinnepäivä</b><br /><br />Lomille päästiin mukavan aikaisin, puoli kahden jälkeen. Sitä ennen oltiin juhlistettu Kaartin Pataljoonan perinnepäivää, jonka paraatikatselmuksessa 2. JK myös muodollisesti luovutti vartio- ja edustusvastuun Sotilaspoliisikomppanialle eli nuoremmalle saapumiserälle. Puolenpäivän jälkeen käytiin myös mukesissa "juhlalounaalla". Mietityttämän tosin jäi, mikä siitä tavanomaisesta kinkkujuustopastakastikkeesta teki juhlallista. Yllä olleet lomapuvut vissiin?<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-7879576229382173324?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-41536759342959071022010-09-04T19:29:00.005+03:002010-09-12T07:56:47.635+03:00Syksy taisi jo saapua Santikseen. Kuluneella viikolla päivät olivat toinen toistaan kylmempiä, sadetta saatiin pariin otteeseen, ja poolopaitakin täytyi ottaa pitkästä aikaa pukeutumisvalikoimaan mukaan. Päivän valoisa aikakin alkaa olla jo selvästi lyhyempi.<br /><br />Kaikki tämä tietysti tarkoittaa, että tammikuinen kotiutuminen lähestyy lähestymistään. Jos heinäkuussa kotiutuneet jaksoivat tarkkailla kesää kohti mentäessä "reservin aurinkoa", niin meikäläisen täytyy vissiin odottaa innolla reservin pimeyttä ja kylmyyttä, jotka alkavat vähitellen tehdä tuloaan... <br /><br /><br /><b>Maanantai 30.8. </b><br /><br />Päivän koulutuksiin oli varattu kaksi pasia. Koska yksikön kymmenestä pasikuskista neljä lähti ammattipätevyysajoon ja kaksi vastaanotolle veksiin, jäljelle jäi juuri tarvittavat neljä kuskia. Itse olin yksi heistä, joten taas kerran maanantain aamiaisen jälkeen tuli lähdettyä halleille vaununhakureissulle.<br /><br />Päivän koulutukset aloitettiin kuitenkin sulkeisilla. Heti ilmoituksen jälkeen kapteeni luetteli muutamien tupien numerot, jotka eivät olleet olleet riittävän hyvässä kunnossa. Jossain oli ollut roskia lattialla, jossain PV:n materiaalia lojumassa muualla kuin kaapissa, ja mitä lie missäkin. Olihan se meidänkin tupa tietysti päässyt listalle, ja samalla saimme kuulla, että edellä mainittujen tupien asukeille pidettäisiin täysvarustarkastus kello 17.30. Ei mikään mielialaa nostattava tieto, varsinkaan kun tiesi, ettei itse ollut sotkenut paikkoja tai jättänyt kamoja lojumaan - päin vastoin.<br /><br />Eihän se muutenkaan ihan nappiin mennyt; komppania oli järjestynyt vääränlaisiin muotoihin, mistä seurasi <i>taakse poistu</i> ja uusi järjestymiskäsky. Kun komppaniaojennuskaan ei sitten sujunut ihan kapun haluamalla särmyydellä, niin seuraavaksi alakentällä kajahti: <i>Saharan pohjoispäätyyn - poistu!</i> Siinä juostessa ja iltaista turhaa täysvarustarkastusta miettiessä ehti kyllä hyvin todeta, ettei täällä intissä ihan pelkkiä <i>hywii hommii</i> taida olla... Pitkästä aikaa puski päälle pieni v*tutus.<br /><br />Kun sulkeiset oli saatu pakettiin, päästiin sentään vähän mukavampien koulutusten pariin. Itselläni oli tiedossa kuljetustensuojausharjoitus elikkäs pasihommia. Tavanomainen pasiparini oli ajelemassa ammattipätevyysajojaan, joten tällä kertaa tuli työskenneltyä toisen pasikuskin kanssa.<br /><br />Kyllähän se taas vähän eriltä tuntui olla johtajana, kun yhtäkkiä ei tuntenutkaan parin ajotyyliä ja aivoituksia yhtä hyvin, eikä ajaja taas välttämättä tajunnut jotakin ohjetta ihan samalla lailla kuin vakiopari olisi tehnyt. Mutta eipä siinä nyt tietenkään mitään isompia ongelmia ilmennyt, vähän uusia haasteita vain.<br /><br />Kuljetuksensuojausta treenattiin oikeastaan koko päivä. Mitään kovin nopeatempoista homma ei ollut; välillä vähän ajamista, mutta sitäkin enemmän odottamista ja rynkyllä tähtäilyä johtajanluukusta käsin. Hivenen pitkästyttävääkin oli, mutta eipähän ainakaan päässyt ylirasittumaan.<br /><br />Ennen iltavapaille pääsyä oli sitten tosiaan täysvarustarkastuksen vuoro. Eli kaikki mahdolliset PV:n luovuttamat varusteet täytyi sulloa valkoiseen vauhtisäkkiin ja ylijäämä isoon reppuun, ja raahautua sitten niiden kanssa tykkihalliin. Siellä kaikki kamat lattialle, josta ne sitten sullottiin säkkeihin sitä mukaa, kun varusteen nimi huudettiin. Eipä ollut edes mitään kadonnut. Iltapalan ja nopean sotkukäynnin jälkeen meni vielä tovi jos toinenkin kaappia uudelleen täyttäessä.<br /><br /><br /><b>Tiistai 31.8.</b><br /><br />Onneksi olen kuski, ja onneksi meillä on ammattipätevyyskoulutusta.<br /><br />Tiistaina sai nimittäin taas unohtaa yksikön palveluksen ja suunnata sen sijaan hyvien hommien pariin: lähdimme viiden muun pasikuskin ja kahden liikenneopettajan kera ammattipätevyyskoulutukseen liittyviä ajoja suorittamaan. Ajokkeina oli kaksi vaihtolava-Scaniaa, toinen vähän vanhempi ja toinen taas uudenkarhea neliakselinen. Lisäksi tien päälle lähti yksi henkilöauto vaihtokuskeille.<br /><br />Aamu oli pimeä, kylmä ja sateinen, kun puoli kuuden aikoihin menimme etuaamupalalle ja kuuden pintaan rupesimme valmistelemaan lähtöä. Päivän valjetessa ja kilometrien karttuessa keli kuitenkin muuttui poutaiseksi.<br /><br />Nurmijärvellä pidimme ensimmäisen tauon, ja siellä hyppäsin Polon takapenkiltä vanhemman Scanian rattiin. Sitä sitten kuljettelin seuraavan tunnin verran alkuun vanhaa kolmostietä ja lopuksi Hämeenlinnan katuja pitkin. Lastina oli yksi poistoon menevä intin henkilöauto.<br /><br />Tiriiön ABC:llä siirryin taas henkilöauton kyytiin, ja matkamme jatkui sitten määräpaikkaan Tampereen Kalkun varikkoalueelle. Siellä irroittelimme kuormaliinat ja purkasimme lastina olleet kaksi henkilöautoa pois kyydistä. Lounaan jälkeen oli paluukuorman lastauksen vuoro.<br /><br />Toisen auton kyytiin otettiin yksi korjauksesta tullut Velsa-peräkärry. Kyytiin siksi, että kyseisen kärryn kanssa saisi ajella vain kuuttakymppiä. Ja tietysti samalla tuli hyvää käytännön harjoittelua koukkulavalaitteen käytöstä ja kuormansidonnasta. Tehdessähän sitä tosiaankin oppii, kun pääsee itse rauhassa räpläämään koukkulaitetta ja toisaalta miettimään, mihin ja miten minkäkin sidontaliinan kiinnittää.<br /><br />Paluumatkalle autoletkaamme tuli mukaan myös yksi rempasta valmistunut Masi. Itse pääsin kuitenkin välttämään Masin vatkaavan kyydin, sillä käsky kävi ajamaan uutta neliakselista Scaniaa. Uudenkarheaa kuormuria oli kyllä ilo ajaa, ja Opticruise-vaihdeautomatiikka oli myös ihan jännä tuttavuus. Liikkeelle lähdettiin normaalisti kytkimellä, mutta siitä eteenpäin automatiikka hoiteli vaihtamisen. Halutesasaan vaihteita sai kuitenkin lukittua tai vaihdettua helposti viikseä hipaisemalla. Nättiä.<br /><br />Pälkäneeltä hyppäsin hetkeksi VW Polon rattiin ja Hämeenlinnasta taas vanhemman Scanian ohjaimiin koko loppumatkaksi. Jossain Pasilan kohdilla kurvaillessani tulin muistelleeksi parin vuoden takaisia, samoilla kulmilla ajeltuja autokoulun kuormuritunteja. Kyllä sitä on isonkin auton ajaminen jo kummasti muuttunut varmemmaksi ja sujuvammaksi niistä ajoista.<br /><br />Santiksen päässä oli päivällisen lisäksi ohjelmassa lastin purkamista, auton tankkausta ja pesua. Siinä painepesurilla Scanian keulaa suihkutellessani totesin kyllä taas kerran, että ihan oikeaan osuin, kun kuskihommiin halusin. Tällaiset päivät saavat kyllä intinkin maistumaan mieluisalta.<br /><br /><br /><b>Keskiviikko 1.9.</b><br /><br />Joukkuellani, joka siis kuskeja ja johtajia lukuunottamatta kotiutuu reilun kuukauden päästä, oli keskiviikkoaamun ohjelmassa kotiutus-cooper. Itsekin päädyin kadettikoulun kentän laidalle smurffipuku päällä. Yritin siinä vähän miettiä, että miten tähän hommaan nyt suhtautuisi. Cooperin juoksemisessa ei ole oikein mieltä, jos ei juokse täysillä, ja täysillä juokseminen taas ei tuntunut juuri silloin järin houkuttelevalta...<br /><br />Onneksi homma kuitenkin ratkesi helposti. Kun muuan luutnantti tuli sitten testiä aloittelemaan, kokelas kysyi, että mitäs näiden kuskien kanssa tehdään, kun eivät ole vielä kotiutumassa. Luti sitten kyseli, että "haluaako kuskit juosta?" Yksi meistä sitten kiirehti vastaaman totuudenmukaisesti, että "ei vapaaehtoisesti, herra luutnantti". "No v*ttuun sieltä muodosta sitten!" kuului vastaus.<br /><br />Aamupäivä meni pitkälti rötväillessä, ja iltapäivä taas leppoisasti liikkuessa. Lähdin itse punttisporukkaan ja siihen päälle sitten rennolle kävelylenkille. Iltavapailla ryhdistäydyin vielä sen verran, että kävin hölköttelemässä omatoimisesti kuntsarilenkin.<br /><br /><br /><b>Torstai 2.9.</b><br /><br />Rötväyspainoitteinen päivä. Aamusella kävin tosin ajelemassa viimeisen ammattipätevyysajon, joka oli tunnin kiepaus Masilla Santahaminassa. Teiden lisäksi koluttiin pasikurssiltakin tututksi tulleet maastourat. Vaikka Masi osaa välillä olla melkoinen röykytin, niin täytyy myöntää, että kyllähän se maastossa ihan kelvollisesti kulkee.<br /><br />Iltapäivästä oli lomille lähdön aika. Pitkä viikonloppu olikin ihan paikallaan, sillä seuraavaksi pitäisi taas viihtyä intissä 12 päivää putkeen.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-4153675934295907102?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-75269366824717444462010-08-29T11:23:00.001+03:002010-08-29T11:37:41.043+03:00Tätä viikkoa tuli aikoinaan odotettua sillä mielellä, että luvassa on leppoisaa ammattipätevyyskoulutusta vanhojen kuljukavereiden kanssa. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että kuljun luokassa tuli istuttua ainoastaan yksi päivä, ja muuten mentiin oman yksikön tahdissa. Viikko ei ollut fyysisesti rankka, mutta henkisesti se osasi olla paikoin aika puuduttava. Toisaalta mukaan mahtui kyllä myös monia loppupeleissä huvittaviakin hetkiä.<br /><br /><br /><b>Maanantai 23.8.</b><br /><br />Viikko alkoi jo lähes tutuksi käyneellä kuviolla: heti aamiaisen jälkeen kävely kuljetuskeskukselle, josta herättelimme pasiparini kanssa yhden Sisu XA-185:n, ja hurautimme sillä 2. JK:n pihaan. Sitten taistelukamat osittain päälle, osittain pasiin, ja johan oltiin taas valmiina uusiin haasteisiin.<br /><br />Päivän ohjelmassa oli taistelunäytöksen harjoittelua. Tällä kertaa näytöstä oli tulossa katsomaan mikä lie maanpuolustuksen jatkokurssin porukka, elikkäs erinäisiä virkamiehiä ja päättäjiä sun muita herroja ja rouviakin. Itse näytöksen kuvio oli pitkälti sama, jota 2. JK:n poppoo on ennenkin vetänyt, mutta itselleni tämä oli ensimmäinen kerta näytöshommissa. Eipä toimenkuvaani tosin muuta kuulunut kuin pasin ajamista, joten hirveästi ei tarvinnut suoritusta jännittää...<br /><br />Näytöstä harjoiteltiin tietysti moneen otteeseen. Alkuun liikeratoja hitaasti pari kertaa, sitten vähän nopeammin ja paukkupatruunoiden kanssa, ja lopulta myös muita paukkuja käyttäen. Pasikuskin kannalta päivä koostui odottamisesta, odottamisesta ja vielä kerran odottamisesta. Vaunua täytyi nimittäin käskyn tullen ajaa noin 200 metriä kynnykseltä pelipaikalle, odottaa sen verran, että kyytiin nostetaan yksi loukkaantunut ja yksi panttivanki, ja kaasuttaa sitten pois. <br /><br />Loppuiltapäivästä alkoi viimein olla itse näytösvetojen vuoro. Sama homma esitettiin yleisön määrästä johtuen kahteen kertaan. Kummankin näytöksen jälkeen seisoimme sitten hetkisen opetusavoneliössä, jotta yleisö pääsi jututtamaan meitä. Lopuksi vielä rykmentin komentaja tuli antamaan palautetta. Pääosin meni ihan hyvin, mutta muutaman muutoksen herra eversti halusi seuraavan päivän näytöksiin. Samalla selvisi, että nämä näytökset olivat oikeastaan vain kenraaliharjoituksia, sillä tärkeimmät herrat olivat tulossa vasta tiistaina. <br /><br />Pitkä päivä ja vähän tekemistä. Yllättävän väsynyt olo oli silti, tai ehkä juuri siksi.<br /><br /><br /><b>Tiistai 24.8.</b><br /><br />Näytösosastojen aamupäivä koostui liikunnasta. Itse kävin hölköttelemässä kuntsarilenkin ja päälle vähän kokeilemassa frisbeegolfia. Lounaan jälkeen päästinkin sitten taas näytösharjoittelun pariin. Kapteeni halusi tälle päivälle muuttaa pasin reittiä taisteluteknisemmäksi, ja meille se tiesi pykälää haastavampaa reittiä Helsinkisimun ja Espoosimun talojen välistä kurvaillen. <br /><br />Iltapäivällä vedettiin vielä muutama harjoitusveto, ja sitten oli taas varsinaisten näytösten vuoro. Yleisössä oli tällä kertaa muun muassa puolustusministeriä, kenraalia ja muitakin vähän suurinappulaisempia herroja. Vedot menivät ihan hyvin, tosin toisella kerralla yleisö oli jo opastettu vaihtamaan katselupaikkaa, kun evakuointipasimme saapui paikalle. Niinpä toisen kierroksen yleisöstä juuri kukaan ei tainnut edes nähdä vaunuamme.<br /><br />Rykmentin komentaja jutusteli taas lopuksi kanssamme. Palautetta ei tosin juuri kuulunut, koska yllä pörräsi samaan aikaan vieraille tarkoitettu helikopterinäytös. Moni oli kyllä erottavinaan everstin puheesta muun muassa sanan loma, joten itse kukin taisi alkaa varovaisen toiveikkaasti odottamaan kölliä. Tokihan joku heitti heti pilke silmäkulmassa kommentin, että nuo kuskit ei ainakaan ansaitse mitään kuntsaria, kun eivät ole mitään tehneetkään.<br /><br />Illan mittaan tuli kyllä taas pasiparin kanssa todettua, että kuskit tekevät monesti vähän liikaakin. Kun näytöspoppoo oli kuskattu kasarmille, autettu heitä erinäisten tavaroiden roudaamisessa, ja omat kamatkin oli juuri ehditty heittää tupaan, niin seuraava nakki oli lähteä etsimään osastolle tarkoitettua maastopäivällistä. Hurautimme pasilla taisteluampumaradalle, jossa oli juuri loppunut toisen osaston vetämä ampumanäytös. Safkapöntöt löytyivät, tosin sen verran hyvin syötyinä, ettei niistä kyllä ollut ruokaa kovin monelle riittämässä.<br /><br />Nostimme ne vaunuun, ja samalla joku skappari keksi myös, että pasissa kulkee mukavasti muuan roskiin menevä muoviläjä. Kun lasti oli saatu kyytiin, ajoimme takaisin kassulle, veimme ruokapöntöt käskettyyn paikkaan ja roudasimme muovit roskiin. Kas kummaa, kylmät kalakeiton pohjat ja tyhjä leipälaatikko eivät kiinnostaneet ketään, joten seuraava homma oli palauttaa ruoka-astiat muonituskeskukselle. Siellä sitten lajiteltiin biojätteitä, kauhoja ja kippoja oikeisiin paikkoihin samalla, kun muu osasto alkoi jo rötväillä tuvissaan.<br /><br />Kello lähestyi iltakahdeksaa, ja ajomääräys oli loppumassa, joten seuraavaksi hurautimme kohti kuljetuskeskusta. Siellä pasin tankkaus ja pesu, sekä tietenkin sisäputsaus, jossa oli taas yllättävän paljon hommaa, vaikkei vaunu ollut ollut kuin kaksi päivää näytösajossa. Hiekkaa ja roskaa oli kuitenkin riittämiin. Lopuksi vielä vaunu pilttuuseen ja paperit kuntoon.<br /><br />Kun sitten kävelimme kukesilta pois päin, kello oli jo reilusti yli kahdeksan, eikä päivällistä tai iltapalaa ollut tullut edes syötyä. Niinpä suunnaksi täytyi kassun sijasta ottaa Santiksen grilli, josta ei-kovin-yllättäen löytyi muutama muukin näytöksessä ollut taistelija. Olisihan sitä itse kukin periaatteessa voinut tuosta ruokarahat anoa, kun päivällistä ei saatu, mutta lappujen täyttäminen ja allekirjoitusten metsästäminen tuntui hampurilaista mussuttaessa toissijaiselta.<br /><br /><br /><b>Keskiviikko 25.8.</b><br /><br />Kesäiset säät olivat olleet jo jokusen päivän poissa, mutta nyt kylmästä ja sateisesta aamusta tuli jo ihan syysfiilis. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä luvassa oli siistiä sisätyötä kuljetuskomppanian luokassa.<br /><br />Päivän aiheena oli ns. tiedostava koulutus vaarallisten aineiden kuljetuksesta. Mitään ADR-lupia ei tuosta toki irtoa, ne on tarvittavalle määrälle kuskeja jo koulutettu, mutta tarkoituksena oli ennemminkin antaa kuvaa vaarallisten aineiden kuljetuksen säännöksistä ja tietoa vapaarajan alittavien kuljetusten hoitamiseen. Se ainakin tuli päivän mittaan selville, että VAKkihommissa on sääntöjä ja poikkeuksia kuin ranskan kieliopissa konsanaan. Eli siis paljon.<br /><br />Iltavapailla hupia aiheutti kuljun kurssiverkkareiden saapuminen. Olimme nimittäin hommaanneet vastaavat mustat tuulipuvut, kuin mitä AUKissa ja RUKissa on tapana hankkia. Pasikuskeilla selässä on iso panssarimiehen merkki ja muilla kuskeilla siellä komeilee tietysti kuljun siipi+ratti-yhdistelmä. Etupuolella on rinnassa leijona ja reidessä kuljun logo, sekä toki kummassakin Kuljk 1/10 - Oma Nimi -nimikoinnit. Tyylikkäitä ovat :) Taisipa sitä mustaverkkarisille kuskeille jokunen köpö heittää kättä lippaankin.<br /><br /><br /><b>Torstai 26.8.</b><br /><br />Ammattipätevyyskoulutus jatkui Tieturva 1 -kurssin muodossa, mutta itse kuuluin siihen popposeen, joka oli tuon kortin suorittanut jo keväällä. Niinpä tiedossa oli pitkälti rötväyspainoitteinen päivä. Aamutorkut tosin katkaisi hetkeksi apuvalvojan käsky hakea kukesilta pakettiauto.<br /><br />Iltapäivällä pataljoonan komentaja teki tarkastuskäynnin yksikössä, eikä oikein pitänyt näkemästään. Tuvat eivät olleet tarpeeksi siistejä, ja taisipa joukossa olla pari suorastaan törkyistä tupaa. Kapteeni ei luonnollisesti oikein palautteesta tykännyt, ja kun yksikössä oli aamulla sattunut vähän muutakin sääntöjen vastaista, alkoi käytävillä kiertää tornari jo viikonloppuvapaiden palamisestakin.<br /><br />Näissä olosuhteissa valitsin tupakaverini kanssa omatoimisen liikunnan lajiksi tällä kertaa tuvan perusteellisen siivoamisen, sitä kun oli arvatenkin luvassa ennemmin tai myöhemmin.<br /><br /><br /><b>Perjantai 27.8.</b><br /><br />Aamulla koko komppania aloitti päivän kapteenin "runtutuokiolla", elikkäs oppitunnilla. Viime aikoina ilmenneiden epäkohtien ja pelisääntöjen kertaamisen jälkeen koko komppania pääsi ryhmittäin kirjoittamaan palautetta kapteenille. Lapuissa oli kolme kohtaa: "mikä on päin p**settä", "mitä kehittäisit", ja "mikä on hyvää/säilytettävää". Loppuviimein ihan hyvä homma, ainakin oman ryhmäni paperiin tuli ihan hyviä pointteja.<br /><br />Ei sitä nyt kuitenkaan ihan pelkillä puheilla selvitty. Kunniakomppanian vartioparaatiin lähtevä osasto puki armeijan harmaat yllensä, ja lähti omiin hommiinsa, ja meillä lopuilla olikin sitten ohjelmassa järjestymisharjoituksia. Niinpä sitä tuli koettua 229 palvelusaamun jälkeen ensimmäistä kertaa ihka oikeat rättisulkeiset.<br /><br />Aluksi järjestyttiin ulos liikuntavarustuksessa. Seuraavaksi mentiin takaisin sisään, ja järjestyttiin sitten ulos täydessä taisteluvarustuksessa. Aikaa annettiin kyllä riittävät 20 minuuttia. Sen jälkeen oli "aikaa tupa-, kaappi- ja siisteystarkastuksiin 15 minuuttia", minkä kanssa piti jo sykkiä aavistuksen verran enemmän.<br /><br />Kun teksitarkastukset oli tehty, kajahti käytävällä hilpeyttä herättänyt huuto: "aikaa iltavahvuuslaskentoihin kymmenen minuuttia". Tällä kertaa se tarkoitti kirjaimellisesti P-kauden hommia: päiväpeitteestä pinkat jakkaroille, punkat särmiksi ja sen jälkeen vuoteiden väliin seisomaan. Eipä ollut tullut pinkkaa tehtyä puoleen vuoteen, ja lopputuloskin oli hädin tuskin kelvollinen. Ei kuitenkaan pinkka räjähtänyt...<br /><br />Sopivalla huumorilla kun osasi homman ottaa, niin loppujenlopuksi tämä kasarmikäytäntöjen harjoittelu oli ihan hupaisaa ajankulua. Ei liene vaikea arvata, mikä harjoitus odotti "iltavahvareiden" jälkeen. "Yksikössä hiljaisuus" tietenkin. Valot pois, ovi kiinni ja viisi minuuttia lepiä. Sen jälkeen harjoiteltiin herätystä ja pidettiin oikein punkkatarkastukset.<br /><br />Harjoittelun lopuksi ehdittiin vielä siirtyä ulos ampumaratavarustuksessa ja sitten vielä kunniakomppaniakamoissa. Niitä ei itselläni onneksi ole, joten tavallinen sulkeisvarustus riitti. Vihoviimeinen siirtyminen olikin sentään jo muonituskeskukseen lounaalle.<br /><br />Iltapäivä kului lähinnä asehuollon ja siivouksen merkeissä. TKS-tarkastukset teki kapteeni itse. Koska komppania oli hoitanut päivän hommansa hyvin, kapukin oli ihan leppoisalla päällä, ja sanoi lomapuhuttelussa myöntävänsä koko komppanialle alkuviikon näytöksistä kuntoisuusloman ja vielä yövapaan päälle. Tosin ehdollisena; köllin saa, jos ei ensi viikolla töhöile.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-7526936682471744446?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-89884988075878366722010-08-22T12:18:00.001+03:002010-08-22T12:21:46.489+03:00Olisipa intti aina tällaista. Tuo ajatus kävi <b>tiistaina </b>mielessä useampaan otteeseen. Ammattipätevyyskoulutus jatkui, ja vuorossa oli käytännönläheinen kuormaus- ja kuormansidontapäivä. Mikä parasta, koulutukseen oli ympätty myös ihan todellinen kuljetustehtävä.<br /><br />Kuuluin itse siihen porukkaan, joka starttasi heti aamun alkajaisiksi Santahaminasta kohti Porvoota. Meikäläisen kouraan heitettiin muuannen kapellilava-Scanian avaimet, joten useamman viikon tauon jälkeen pääsi taas ajelemaan jotain muutakin härveliä kuin Pasia. Taas tuli huomattua, että kun on tottunut ajelemaan 2,88 metrin levyisellä vaunulla, niin 2,55 metriä leveä normaali kuormuri tuntuu lähestulkoon kapealta. Kaistalle ainakin mahtuu mukavasti.<br /><br />Kun olimme saapuneet määräpaikkaan parin Scanian ja yhden henkilöpakun voimin, pääsimme heti lastaushommiin. Kuljetettavana oli kolme 3,5 tonnin painoista tykkiä. Työkone toi ne lastauslaiturille, josta ne tuupattiin käsipelillä kuormureiden lavoille. Sitten vaan kuormaliinoja virittelemään siihen malliin, että varmasti pysyvät tykinmöhkäleet paikoillaan.<br /><br />Kun kuormat oli varmistettu liikkumattomiksi, vaihdettiin kuskeja, ja loppupoppoo hyppäsi henkilöpakun kyytiin. Palasimme Santahaminaan juuri parahiksi lounasaikaan.<br /><br />Iltapäivästä jatkoimme kuormausteeman parissa, tällä kertaa Santiksen peruuttelukentällä. Pitkästä aikaa sää oli pykälää viileämpi, ja jopa vettä ropsautti välillä. Sekään ei rennon letkeää treenaustuokiota haitannut. Harjoittelimme kapellin (avolavakuorma-auton pressukate) irrottamista ja laittamista takaisin paikoilleen. Lisäksi tehtiin vielä muutama kuormansidontaharjoitus ja kerrattiin koukkulaitteen käyttöä nappaamalla vaihtolava kyytiin. Välissä pidettiin tietysti asianmukainen sodetauko.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>Keskiviikkona</b> oli taas teoriapäivän vuoro. Tunneilla käsiteltiin edelleen kuormaus- ja kuormansidonta-asioita, ja iltapäivän mittaan edettiin rahtikirjojen ja rahdituspainojen ihmeelliseen maailmaan. Päivän palvelus oli paketissa jo kello 14 jälkeen.<b>&nbsp;</b><br /><br /><b>Torstai </b>menikin sitten aika pitkälti rötväillessä, koska oppitunteja ei pahemmin ollut. Koko ilta puolestaan vierähti mukavasti palokunnan harjoituksissa, sillä olin saanut hommaa varten harjoitusvapaata kello 16-23.<br /><br />Kun sitten palailin kassulle noin kello 22.40 ja astelin tupaan, vastassa oli aika hyvä ajankuva nykyintin myöhäisillan vapaa-ajasta: Oli lähes pimeää, mutta sinihohtava valaistus ja vaimeat äänet paljastivat, että tuvan kymmenkunta jamppaa eivät vielä olleet unten mailla. Jokainen kyllä maata rötväsi punkassaan, mutta kaikilla oli läppäri unilelunaan. Moni katsoi leffaa tai jotain sarjaa, pari oli Facebookissa ja taisipa joku pelatakin. Surffasinpa itsekin vielä hetkisen netissä, ennen kuin rupesin goisaamaan.<br /><br /><b>Perjantain</b> oppitunnit olivat taas keskimääräistä pitemmän tuntuisia. Osittain syynä oli viikonloppuvapaiden odotus, ja osaltaan taas tuntien yleisluontoinen kuljetusjärjestelmiä koskenut sisältö. Se kun oli paikoin turhankin tuttua juttua, ja paikoin taas hivenen turhaltakin tuntuvaa tietoa. Päivän mittaan käytiin kuitenkin kiistämättä läpi aika monipuolinen paketti niin maantie-, rautatie-, meri-, kuin lentokuljetuksistakin, kuten myös niiden kalustosta, infrasta, suoritteista ja kuljetusketjuista niin Suomessa, Euroopassa kuin maailmallakin. <br /><br />Puoli kolmen jälkeen päästiin taas kerran tekemään sitä, mitä intissä harjoitellaan eniten: odottamaan. Kaappi oli äkkiä teksikunnossa ja tupaakin tuli vähän siivottua. Sitten vain kolmisen tuntia kärsimätöntä odottelua, jotta kaikkien palvelus olisi ohi ja päästäisiin lomille.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-8988498807587836672?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-83746889996754278572010-08-16T19:56:00.001+03:002010-08-16T20:00:28.906+03:00Taannoinen leppoisa leiriviikko ja sitä seurannut vieläkin lepimpi kinkkuviikonloppu eivät vielä päänupissa pahemmin painaneet, mutta niiden jälkeiset kolme palveluspäivää osasivat kyllä kulua hajottavan hitaasti. Taas tuli hoksattua, mikä täällä intissä ajoittain ketuttaa. Ne ovat ne täyteohjelmapäivät, joita olen aiemminkin manannut, joita aina säännöllisin väliajoin ilmestyy viikko-ohjelmiin, ja joihin on aina yhtä vaikea löytää motivaatiota.<br /><br />***<br /><br />Kinkun jälkeisenä maanantaina koko komppania pääsi taakse poistuilemaan jo ennen aamukuutta, koska valvojana toiminut ylikessu ei tykännyt porukan hitaasta toiminnasta herätyksen jälkeen. Pisteenä i:n päälle joku aamu-uninen oli vahingossa tainnut melko karkein sanankääntein kehottaa kyseistä ylikessua poistumaan tuvasta luullen tätä toiseksi varusmieheksi...<br /><br />Aamiaisen jälkeen tuli haettua pari pasia kuljetuskeskukselta yksikön pihaan, ja heti perään jatkettiin taakse poistumisen treenamista sulkeisissa. Ne olivat kovan kosteusprosentin, maastopuvun takkien ja tahtijuoksun takia varsin hikinen urakka. Muutoin aamupäivä kului kyllä leppoisasti joukkuekohtaisia telttakamoja tarkastaen, asetta putsaillen ja rötväten. <br /><br />Iltapäivästä suunnattiin liikuntasaliin. Sähly vielä menetteli, mutta futsal on kyllä semmoinen laji joka ei nappaa sitten ollenkaan. Onneksi porukkaa oli sen verran, että vaihtopenkkiä ehti kuluttamaan riittävästi. Iltavapaiden koitettua tuli taas törmättyä moniin kuljun kuskeihin sodessa ja iltapalalla. Naurunhörähdyksien tahdittamat juttutuokiot saivat kyllä taas tylsistyneen mielialan kummasti nousemaan.<br /><br />***<br /><br />Tiistaina ohjelmassa oli tiedustelukoulutusta. Aamupäivä oli loppupeleissä yllättävän mukava; varustukseen ei tällä kertaa kuulunut lusua, ja suht pienellä ryhmällä käyty koulutus muutenkin oli leppoisaa. Ensimmäistä kertaa tuli myös sotkettua naamavärkki naamioväreillä. <br /><br />Alkuun kuivaharjoittelimme huomaamattomaan tiedustelijana liikkumiseen liittyviä jippoja, ja aamupäivän päätteeksi saimme sitten tehtäväksi käydä tiedustelemassa vihollisen määrän ja laadun Santiksen Radioniemen alueella. Homma alkoi hyvin. Hiivimme taistelijaparini kanssa kuin elokuvissa ikään, ja koukkasimme sinne minne käsky kävi. Kun sitten pääsimme bongaamaan pari maalimiestä muuannen puskan suojista ilman, että meitä huomattiin, onnistumisen tunne valtasi mielen. Minuutin kuluttua kolmas maalimies yllätti meidät selän takaa ja toivotti hyvää päivää. No, aina ei voi onnistua.<br /><br />Iltapäivän ohjelmassa oli tähystyspaikan rakentaminen. Väkersimme luonnonaineksista ja yhdestä naamioverkosta melko hätäisen tähypaikan. Se oli muuten menettelevä, mutta sieltä ei ihan nähnyt siihen risteykseen, mihin piti. Kelpasi kuitenkin kouluttajalle. Vielä toinenkin tähypaikka meidän piti rakentaa, mutta annettu tähystettävä kohta oli kovasti köpöjen hyökkäystreenien tulilinjalla. Parista kohdasta meidät häädettiin, ja kolmannessa sopivassa mestassa rakennusaikaa oli enää niin vähän, että tähypaikasta tuli melkoinen viritys. Mutta olipahan taas yksi iltapäivä saatu kulutettua.<br /><br />***<br /><br />Varsinainen pohjanoteeraus oli kuitenkin keskiviikkoaamun ohjelma. Alkuviikko oli ollut muuten vain sekalaista diipadaapaa, mutta nyt ohjelma alkoi tuntua lähes **ttuilulta, sillä se oli täydellinen paluu p-kaudelle: kessin ampumakuntoon ja kuljetuskuntoon laittamista ja... telamiinojen maahan kaivamista! Siinähän sitten kaiveltiin telamiinoja maahan sillä motivaatiolla, joka siihen hommaan voi olla 213 aamun jälkeen. En ole vielä koko vuonna tuntenut sellaista haluttomuutta, enkä liioin nähnyt yhtä haluntonta joukkoa. Eipä homma näyttänyt herkkua olevan alikeille tai kokelaillekaan.<br /><br />Lounaan jälkeen ruvettiin treenaamaan joukkueen hyökkäystä, tällä kertaa lähinnä metsämaastossa. Vihdoin löytyi myös käyttöä maanantaina noudetuille paseille, ja sehän tarkoitti hyviä kuskihommia. Ajoimme porukkaa vaunuilla, jalkautimme heidät ryynäämään metsään, ja kun tavoitetasa oli saavutettu, ajoimme vaunuilla sinne.<br /><br />Siihen perään saatiin vielä jatkotehtäväksi vyöryttää Helsinki-simulaattorin pohjoispääty, ja kuskien osaltahan se tarkoitti vaunujen ajamista paikan päälle ja sitten rynkyllä sihtailua vaunusta käsin. Helpon iltapäivän kruunasi pasin palautus ja neljän päivän lomien alkaminen.<br /><br />***<br /><br />Tämä ja seuraava viikko kuluvatkin onneksi pitkälti kultaisessa kuljetuskomppaniassa, sillä saaren kaikilla pasikuskeilla jatkuu ammattipätevyyskoulutus. Ensimmäinen päivä kului muuannen poliisimiehen pitämillä oppitunneilla. Rennon rupattelun joukosta oli tarkoitus poimia tiedonjyväsiä eri tavoin kuljetusalaan liittyvästä rikollisuudesta. Päivän mittaan sivuttiin liikennekäyttäytymistä ja asenteita, lastista huolehtimista, henkilöturvallisutta ja salakuljetustakin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-8374688999675427857?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-17616499173478612972010-08-08T12:16:00.002+03:002010-08-08T12:22:02.641+03:00Aina joskus kuulee varuskunnasta puhuttavan lepokotina, ja viimeistään nyt tuo termi täytyy kyllä allekirjoittaa. Reilun kahdeksan tunnin kuluttua on lusittu inttivuoden neljäs varsinainen gines, joka on toimettomuudessaan ollut aivan omaa luokkaansa. Edelliskerroilla ollaan sentään oltu kiinni koko komppanian voimin, ja jotain koulutusta on aina ollut, mutta nyt täällä kassulla on ollut vain reilun kymmenen hengen osasto. Ohjelmassa lukee, että "omatoimista liikuntaa tehtävien salliessa." No tehtävät ovat ainakin sallineet, kun niitä ei ole ollut.<br /><br />Nyt varmaan mietit, miksi täällä sitten ollaan. Se onkin ihan hyvä kysymys... Selityshän on se, että oma joukkueeni on tällä hetkellä miehittänyt nuo erilaiset vartiopaikat esim Pressanlinnalla ja Santiksen portilla, mutta kun kaikille ei niitä hommia riitä, eikä esmes meillä pasikuskeilla ole voimankäyttöoikeuksiakaan, niin me loput olemme sitten kassulla <i>vartiovalmiudessa</i>.<br /><br />Onhan se kieltämättä vähän hassua, että meitä pidetään täällä viikonlopun yli rötväämässä, mutta on tämä omalla tavallaan ollut ihan hauskakin kokemus. Ei sitä tuolla siviilissä tule lomilla koskaan otettua yhtä rennosti kuin täällä.<br /><br />Eilen ja tänään on tullut nukuttua useammat päiväunet, välillä on täytynyt raahautua mukesille syömään, ja loppuaika onkin sitten kulunut pitkälti netissä surffailuun, lukemiseen, sotkussa istumiseen, Top Gearin tuijotukseen ja lyhyisiin apupäivystysnakkeihin. Kuntsarilenkillä on sentään tullut käytyä joka päivä, ja käveltiinhän sitä eilen portillekin lunastamaan pizzakuskilta iltapalaa. <br /><br />Skappareita ei ole näkynyt sitten perjantai-iltapäivän, ja kassulla vallitsee aika unelias ja rento tunnelma. Se ei toki ole yllätys, kun täällä on nyt reilut parisataa jamppaa vähemmän kuin normaalisti. Kyllä tämä kai lepokodista käy...<br /><br />Onneksi tuli tuossa leirin päätteeksi ansaittua muutaman viime viikon perusteella kuntoisuusloma, joka pidensi ensi viikolla odottavaa kolmipäiväistä viikonloppua nelipäiväiseksi. LomaTJ on siis enää kolme.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-1761649917347861297?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-47671903950342975272010-08-07T04:38:00.001+03:002010-08-07T04:41:50.011+03:00J3T-leiri oli ja meni. Eipähän ollut kuskille kovin paha viikko.<br /><br /><br /><b>Maanantai 2.8. - Leiri käyntiin ja laskeutumaan</b><br /><br />Aamulla tuli haettua parikin pasia kuljetuskeskukselta, mutta noin muutoin aamupäivä kului yleisessä ihmettelyssä ja leirivalmisteluissa. Lounaan jälkeen rykäistiin sitten koulutus käyntiin. Joukkueellamme oli tällä kertaa ohjelmassa laskeutumista.<br /><br />Lyhyen teoriatunnin jälkeen siirryimme Helsinki-simulaattorin vieressä olevalle, ilmeisesti noin 13-metriselle laskeutumistornille. Alkuun treenattiin istuinköyden sitomista ja narukahdeksikolla laskeutumisen periaatteita, joita sitten ruvettiin käyttämään käytännössä alkuun kaltevalla seinällä. Muutama kerta tultiin ihan noin vain, sitten taisteluvarustuksessa, ja sen jälkeen olikin aika kiivetä ihan ylös saakka.<br /><br />Sitten tultiin kymmenen kertaa tornista alas varsinaista pystysuoraa seinää pitkin yläköysilähdöllä lähtien. Viisi kertaa mentiin ilman taisteluvarustusta, ja viimeiset viisi taisteluvarustuksessa. Kun kaikki olivat kaikki laskunsa laskeneet, alkoi kellokin jo hipoa iltakahdeksaa.<br /><br />Itse olen jonkin verran laskeutumista treenannut aiemminkin palokunnassa, erilaisilla varusteilla tosin, mutta sen ansiosta ainakin turha jännitys oli poissa. Tai no, ehkä se päivän ensimmäinen lähtö ylhäältä taas pikkuisen kutkutti. Lukuisten laskeutumisten mittaan tunsi kyllä kehittyvänsä, ja kun omaa vuoroa odotellessa sai aina taukoillakin riittämiin, niin ihan mukavan leppoisa leiripäivähän tuo oli. Illan edetessä aina vaan saman homman toistaminen alkoi tosin jo hieman puuduttaa.<br /><br />Laskeutumistornilta hurautimme paseilla suoraan Santahaminan Radioniemeen, jonne joukkueemme pykäsi ryhmityksen. Yöksi oli keksitty jonkinmoista kulunvalvontapisteen pitämistä, aluepartiointia ja mitä lie, mutta kuskit kun tarvitsevat riittävästi unta, niin niistä en sen enempää tiedä...<br /><br /><br /><b>Tiistai 3.8. - Iloisia</b> <b>yllätyksiä ja keskustakruisailua</b><br /><br />Aamulla tultiin herättämään, ja sanomaan, että aamupala täytyisi hakea. Joukkueen pakun avaimet olivat ilmeisesti eräällä skapparilla taskussa, joten Transportteri oli pois laskuista. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin hurauttaa pasi käyntiin, ja hakea kaurapuurot sillä.<br /><br />Aamiaisen jälkeen kuskasimme joukkueemme läheiselle Santahaminan päälaiturille, josta he jatkoivat päiväksi taistelemaan Vallisaareen ja Miessaareen. Meidät pasikuskit käskettiin yksikköön. Kun sinne oli saatu kasaan yhteensä kahdeksan kuskia, ilmoittauduimme eräälle luutnantille. Hän kysyi ensi alkuun, että onko pasin naamiointipaketti tuttu. No olihan se, ja onneksi sen annettiin myös sitten olla.<br /><br />Niinpä hyppäsimme henkilöpakettiautoon ja lähdimme ajoneuvosuunnistamaan. Luti ajoi ja antoi aina seuraavan kohteen, ja yksi meistä oli kerrallaan kartturina. Käytössä oli vain maastokartta, vai mikä operatiivinen kartta se täällä intissä onkaan, joten pientä lisähaastetta hommaan saatiin. Lähinnä siis siksi, ettei kartassa lue teiden nimiä. Pari kertaa oltiin vähän eksyksissä, mutta suurimmalla osalla suunnistus sujui ihan mallikkaasti. Itselleni sattui varsin helppo reititys Vantaan Katariinan sairaalalta Hakuninmaan katsastuskeskukselle. <br /><br />Santikseen päästyämme kävimme syömässä komento- ja huoltojoukkueen (kohu) ryhmityksessä, ja palasimme sitten yksikköön kysymään luutnantilta lisäohjeita. "Sittenniin seuraavaksi menette tupiin ja nukkumaan" kuului käsky. Näin siksi, että illan ajojen tiedettiin venähtävän yön puolelle. Ennen pehkuihin painumista ehti vielä käydä nopsasti suihkussakin.<br /><br />Vähän ennen seitsemää tuli ilman ennakkovaroitusta käsky ajaa saman tien päälaiturille hakemaan saarista palaavaa joukkuetta. Onneksi oli sentään tullut jo herättyä tovia aikaisemmin. Kuskasimme joukkueen syömään kohun ryhmitykseen, ja ruokailutuokion päätteeksi tulikin sitten taas kiire pukea taisteluvarustusta ylle. Kuskeille sentään riitti luotisuojaliivi; eipä sitä johtaja oikein luukusta tetsarin kanssa kunnolla mahtuisikaan.<br /><br />Kello oli siinä iltayhdeksän kieppeillä, kun lähdimme ajamaan kohti keskustaa. Eipähän ollut tullut ihan ytimessä ajettuakaan sitten pasikurssin, mutta nyt mentiin taas kääntämään ihmisten päitä ja aiheuttamaan kameroiden räpsymistä aina Kaivokatua myöten. Jos viime leirillä kierrettiin Santahaminan teitä ihan puuduksiin asti, niin tuolla keskustassa sompaillessa ei kyllä puutumaan pääse. Sen verran tarkkana saa olla sekä johtaja että ajaja.<br /><br />Kantakaupungin kapeat kadutkin selvitettiin kunnialla, sitten tipautettiin kyytiläiset Ullanlinnassa pois, ja kun he olivat hävinneet maan alle yhteiskäyttötunneliin, lähdimme taas seuraamaan pakua, joka johdatti meidät Kalasatamaan. Sinne pari muuta pasia toi toisen porukan, joka lähti koluamaan toista tunnelia, ja sitten palasimme neljän pasin letkassa takaisin Santahaminaan.<br /><br />Kello 23 startattiin kaikkien leirillä olevien viiden pasin voimin, ja lähdettiin ajamaan taas keskustaan päin. Parissa pasissa oli maalimiehiä yöllisiä taisteluita varten. Vaunut parkkeerattiin Elielinaukion kupeeseen, ja kuskit komennettiin vartioimaan autoja ja vaunuja. Ja siinähän sitä vartioitiin. Ukkossadettakin ehti ropsauttaa pariin otteeseen. Onneksi oli kymmenen kuskia paikanpäällä, niin torkkumaankin pääsi. Kello tuli pian kaksitoista, sitten yksi, lopulta kaksi...<br /><br />Viimein kello 2.45 uupuneet taistelijat tulivat ylös metrotunnelista, ja loppupuhuttelun aikana saatiin vielä juuri sopivasti tunnelmaa nostatattamaan lyhyt, mutta huomattavan rankka sateen ropsautus. Kun sitten olimme Santahaminassa ryhmityksessä, kaikki painelivat suorinta tietä pehkuihin.<br /><br /><br /><b>Keskiviikko 4.8. - Laskeutumista ja laiskottelua</b><br /><br />Herätys oli vasta kymmenen pintaan, ja päivä aloitettiin lounaalla kello 11. Sitten hurautettiin laskeutumistornille jatkamaan koulutusta. Nyt siirryttiin yläköysilähdöstä hivenen vaativampaan alaköysilähtöön. Alkuun viisi kertaa ilman varusteita, sitten viisi kertaa taisteluvarustuksessa ja sitten vielä viisi kertaa taisteluvarustuksessa ns. jarrutuskoe, jossa pitää tehdä välipysähdykset ja pompautusponnistukset tietyissä kohdissa.<br /><br />Yleensä en jätä hommia puolitiehen, mutta tällä kertaa tuli tehtyä poikkeus. Maanantaina laskeutuminen oli vielä ihan hauskaa, mutta nyt saman seinän laskeminen tuntitolkulla alkoi tosissaan tuntua tylsältä. Taisteluvarustus päällä homma oli taas vähän hikisempää, ja kun ei kiinnostanut, laskutkin tuntuivat menevän aina vain huonommin. Kun olin tullut seitsemän kertaa tornista alas, ja tajusin, että vielä pitäisi tulla kahdeksan kertaa, että saisi nimen kirjoihin ja kansiin, tuntui tosissaan siltä, että eihän tätä erkkikään jaksa.<br /><br />Lopullisesti homman sinetöi se, että huomasin enemmistön jo siirtyneen puiden varjoon rötväysosastoon, kuka mistäkin syystä (ei pysty, ei halua, ei ole tehnyt maanantain laskuja). Voi kuulostaa oudolta, että tämmöinen on intissä mahdollista, mutta nyt onneksi oli. Tämä koulutus kun perustuu loppupeleissä vapaaehtoisuuteen, ihan jo siksi että köyden varassa killuminen ei kaikille ole kovin helppoa. Miksi siis ihan suotta kiduttaa itseään, kun ei ole aivan pakko.<br /><br />Keskiviikkoiltana kakkosjoukkueella alkoi vartioviikko, eli porukka lähti kuka portille, kuka pressanlinnalle ja mihin kaikkialle niitä nyt lähtikään. Me spol-taitamattomammat pasikuskit sekä muutama muu taistelija muodostamme sitten valmiusosaston, joka jää kassulle rötväilemään. Tosin nyt kun oli leiri päällä, niin eipä homma meillä siitä miksikään muuttunut: bravo kun lähti vartioon, alfa tuli sieltä ja alkoi leirin. Niinpä loppuleiriksi oli tiedossa alfan kuskausta.<br /><br />Vartionvaihdossa meni jokunen tunti, joka kului pitkälti torkkumisessa. Myöhään illalla tuli vielä kuskattua alfan porukkaa Jätkäsaareen hoitamaan muuatta case-tapausta. Pasit olivat tällä kertaa niin täynnä, että 18 matkustajan maksimia jo melkein hätyyteltiin. Täytyy sanoa, että kun tuolla öisessä Stadissa istuu pasin ratissa, niin kyllä siinä väkisin sellainen <i>hyvii hommii</i> -fiilis puskee pintaan. Ja onhan tuo myös ihan vastuullista duunia ajella lähemmäs pariakymmentä jamppaa 13,5-tonnisella teräsmöhkäleellä muun liikenteen seassa. Ei niitä lepoaikoja ihan suotta toitoteta.<br /><br /><br /><b>Torstai 5.8.</b> - <b>Torkkua ja toisintoa</b><br /><br />Alfa-joukkue majoittui bravon jättämässä ryhmityksessä. Parina yönä oli tullut nukuttua teltassa, mutta nyt päätimme pasiparin kanssa heittää makuupussit pasin miehistötilan lattialle.<br /><br />Olipahan muuten ihan mukava yö pasissa. Sopivan viileän raikas ilmasto, mutta makuupussissa oikein mukavan lämmin goisia. Kahdeksan pintaan keräilimme makuupussit kasaan, ja kuskasimme alfan päälaiturille. Heillä kun oli nyt vuorossa nuo saaricaset. Kuskit saivat taas käskyn ottaa unta palloon päivän mittaan.<br /><br />Melkoisen leppoisissa merkeissä tuo päivä sujuikin. Kassulle ottamaan aamupäivätorkut, sitten kohun ryhmitykseen syömään ja istuskelemaan muiden kuskien ja spadejen kanssa, sitten takaisin kassulle ottamaan vähän pidemmät päiväunet, ja päivällisaikaan taas kohun teltoille istuskelemaan.<br /><br />Seitsemän pintaan haimme taas taistelijat laiturilta syömään, ja loppuilta olikin melko pitkälle toisintoa toissaillalta. Kuskaus Ullanlinnaan, Kalasataman kautta takaisin Santikseen ja illemmalla Elielinaukiolle odottamaan. Siinä välissä tosin ehdittiin siirrellä muutama henkilöpakettiautokin Kalasatamasta Santikseen.<br /><br />Tunnelikeissit menivät tällä kertaa vähän nopeammin, ja paluumatkalla oltiin jo siinä kahden aikoihin. Ei muuta kuin porukat ryhmitykseen ja pasiin nukkumaan.<br /><br /><br /><b>Perjantai 6.8. - Alkavaa kinkkua</b><br /><br />Perjantaille ei sitten enää mitään koulutuksia tai caseja riittänyt. Aamuherätys taas kymmenen pintaan, porukat kassulle, ja sen jälkeen pasia putsaamaan ja palauttamaan. Iltapäivän mittaan tuli vielä palautettua pari muutakin leirillä ollutta ajoneuvoa. Lomallelähdön sähköistämä hässäkkä ei tällä kertaa koskenut meikäläistä. Mottona oli <i>ei oo kiire, ei oo hoppu, ollaan kiinni viikonloppu</i>, vartiovalmiusosastossa kun edelleen olen.<br /><br />Perjantai-iltaa tuli kulutettua sodessa, lyhyessä apupäivystysnakissa, Top Gearia katsoen, lenkillä käyden ja lueskellen. Yöllä herätys oli kello 02.00, ja aamuyötä on tässä kulunut apupäivystellen ja blogia kirjoitellen. Rauhallista on miltei tyhjällä kassulla päivystellä...<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-4767190395034297527?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-57796764380454610572010-07-30T22:32:00.002+03:002010-07-30T22:52:08.477+03:00Tänään on takana jo 201 aamua, ja edessä siis vaivaiset 161... <i>Sehän ei ole juuri mitään</i>, kuten tavataan sanoa. Ironian määrän saa kuulija arvioida itse. 2. JK:n spol-miehistön kotiutuminen ja meikäläisen viimeinen komppanianvaihdos (SpolK) odottaa jo 69 aamun päässä, jolloin aamuja on enää 92... Kyllähän nämä alkavat jo olla ihan mukavia lukemia, ainakin verrattuna monien lenkkarijalkaisten aamukasojen 343:een ;) <br /><br />Ennätyshelteitä on piisannut edelleen, mutta tällä kertaa ajattelin jättää märistä t-paidoista toitottamisen vähemmälle. Osittain ehkä siksi, että Santiksessa on välillä nähty myös hivenen vilvoittavaa pilviharsoa ja merituulta. Omalle kohdalle osunut ohjelmakin on ollut vaihteeksi vähän matalasykkeisempää. <br /><br />Viime päivien avainsana on ollut järjestys. Sen ylläpitämistä on painotettu paitsi järjestyksenvalvojakurssilla, myös kapteenin puhutteluissa, joissa on vaadittu ryhtiliikettä komppanian paikoitellen liialliseen gonahtamiseen. <br /><br /><br /><b>Gonahduskatsaus</b><br /><br />Kaikilla 2. JK:n varusmiehillä on takana jo 201 aamua, ja näillä lukemilla jonkinasteinen gonahtaminen alkaa olla jo väistämätöntä. Jopa kapteeni sanoi suoraan, että esimerkiksi ulos järjestyessä ei enää tarvitse harrastaa samanlaista hyvän maun rajoilla olevaa sykkimistä kuten P-kaudella. Kai tässä on vähän sama periaate kuin taitelijoillakin; säännöt pitää ensin oppia tuntemaan, jotta niitä voi onnistuneesti rikkoa. <br /><br />Mitä järjestymisiin tulee, niin enää ei tosiaan tarvitse minuuteilla jäpittää, sisällä liitää ja ulkona juosta, vaan nyt minuuteilla ollaan niin kuin ollaan, ja sisällä ja ulkona yleensä kävellään. Muodot kasataan, mutta ei hirveällä säpinällä, muutama puhuttu kommentti ruokalaan marssittaessa ei menoa haittaa, ja tahdissakin pysytään ainakin suunnilleen.<br /><br />Ensimmäiset gonakauden päiväni 2. JK:ssa olivat näiltä osin kyllä melkeinpä järkytys, koska mukesiin meno saattoi olla melkoisen kaoottista häröpalloilua, mutta skappareilta ja kapteeniltakin tulleen palautteen jälkeen meno on nyt korjaantunut sopivaksi, sanotaanko rennon särmähköksi. Huomaa kyllä olevansa intissä, mutta enää ei olla turhan pikkutarkkoja.<br /><br />Oman saapumiserän alikersanttien kanssa meno on muutenkin aika mutkatonta; herroitteluja ei pahemmin vaadita, kaikenlainen kaitseminen on vähäisempää, mutta silti käskyvaltasuhteet ovat kunnossa, erityisesti kun tilanne sitä vaatii vaikkapa jossain harjoituksessa. Näin miehistön jäsenen kannalta ihan rentoa ja mukavaa, vaikka varmasti alikkien kannalta uusien alokkaiden runnutusta haastavampaa.<br /><br />Gonana olemiseen kuuluvat toki myös epäviralliset KSE:t eli <i>koulutuksen suomat edut</i>. Muonituskeskuksessa sellaista on täytynyt pariin otteeseen hyödyntää, lähinnä siten, että on tullut ohitettua alokasjono astioita palautettaessa. Yleensä kyllä pyrin ajoittamaan oman mukesista lähtemisen sellaiseen rakoon, jolloin jonoja ei ole, mutta jos pari köpöjoukkuetta on huudettu yhtä aikaa linjastoon, ja koko ruokala on yhtä jonoa, niin eipä silloin gonalle paljoa vaihtoehtoja jää.<br /><br /><br /><b>Ytimekäs päivyri</b><b>&nbsp;</b><br /><br /><b>To 22.7. |</b> Aamupäivällä rötväystä ja käynti pyykinvaihdossa, iltapäivällä lähiammuntoja kovilla kudeilla.<br /><br /><b>Pe 23.7. |</b> Löytyihän sille tiistaina haetulle pasillekin vihdoin käyttöä. Treenauksen kohteena oli joukkueen hyökkäys metsämaastossa, mutta painopisteenä oli tuliylläkköön joutuminen paseilla reissatessa. Nyt se meni niin kuin kuskin kannalta kuuluukin: kuivaharjoittelussa kuskeilla oli taukoa, ja käytännön vedoissa hommana oli vain kuljettaa vaunua ja miehistön jalkautuksen jälkeen jäädä luukusta käsin suojaamaan rynkyllä. Ei siis tarvinnut tetsaamaan ryhtyä ;)<br /><br /><b>La-su 24.-25.7. |</b> Viikonloppuvapaa. Matkat täytyi taittaa julkisilla kulkupeleillä. Kuljun parkkipaikasta kun joutui luopumaan, mutta 2. JK:sta ei uutta löytynyt. Mrh.<br /><br /><b>Ma 26.7. |</b> Aamiaisen jälkeen oli kapteenin puhuttelu, joka alkoi huudatuksella "Hyi, hyi, komppania!" Sitten kuultiin moitteet liiallisen veltosta ruokailuun menosta, kassun huonosta siisteydestä ja liiallisesta vemppauksesta. Tämän päälle oli vielä nopsahkot sulkeiset, joissa tuli kyllä näissä lämpötila- ja kosteusolosuhteissa uskomaton hiki, kun otetaan huomioon, että kyse oli vain ja ainoastaan sulkeisista.<br /><br />Sittenpä olikin joukkueellamme järjestyksenvalvojakurssin aloituksen vuoro. Kyseessä on siis ihan tuo virallinen siviilimaailman JV-kurssi, jonka myötä on muutaman kympin korttimaksua vastaan saatavilla järkkärilisenssi. Maanantai vierähti lakipykälänmakuisilla oppitunneilla. Välillä pääsimme kiertämään kasarmia juosten, kun joku torkahti. Sen jälkeen porukka pysyi kyllä paremmin hereillä, ja toki sitä sodetaukokin väliin saatiin.<br /><br /><b>Ti 27.7. |</b> Järkkärikurssi jatkui teoriatunnein. <br /><br /><b>Ke 28.7. |</b> Koko päivä JV-kurssin voimankäyttötreenausta liikuntasalissa. Kuljetus- ja hallintaotteet, lukot, maahanviennit ja pamputukset olivat sentään edes jotenkin tuttuja P-kaudelta, mutta ihan avartavaahan niitä oli päästä taas treenaamaan. Kokonaan uutena juttuna meikäläiselle tuli käsirautojen käyttö.<br /><br /><b>To 29.7. |</b> Loppujenlopuksi aika rötväyspainoitteinen päivä. Siinä välissä tuli käytyä JV-kurssin ensiapuosio, joka tosin kylkiasentoineen, painesiteineen ja elvytyksineen oli vähän liiankin tuttua juttua niin intistä kuin palokuntamaailmastakin. Iltapäivällä oli myös kurssin koe, joka tuli ilmeisen ongelmitta läpäistyä. Iltavapaat alkoivat vasta seitsemän aikoihin, koska kapteeni oli kehittänyt alkuviikon puhuttelunsa tueksi vähän normaalia pidemmät siivouskuviot.<br /><br /><b>Pe 30.7. |</b> Aamulla oli järkkärikurssin viimeiset tunnit, joista pari viimeistä oli palotarkastajan pitämiä. Iltapäivä olikin sitten vaihteeksi aika uskomaton esitys. Iltapäivän ohjelmaksi oli merkitty yleisten alueiden siivous, sekä tupa-, kaappi- ja siisteystarkastukset. Näihin hommiin ryhdyttiin heti lounaan jälkeen, ja valmista alkoi olla heti puolenpäivän kieppeillä. <br /><br />Luulisi, että intissä pidettäisiin kaikin puolin tehokasta toimintaa arvossaan, ja sellaista odottaisi myös skappareilta, mutta turha toivo näemmä. Valvojana toiminut vänrikki saatiin kahvihuoneesta tarkastuksia tekemään ja aseita laskemaan vasta niin myöhään, että lomille päästiin kellon näyttäessä 15.45. Eihän tuo kellonaikana ole paha, mutta jos sitä edeltää neljättä tuntia kestänyt toimeton peukaloiden pyörittely, niin eipä se tunnelmaa ainakaan kohottanut.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-5779676438045461057?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-73571428721364085982010-07-21T20:45:00.001+03:002010-07-21T20:45:14.016+03:00Vielä sitä tulee uusia must-armeijakokemuksia näilläkin aamuilla (takana 192, edessä 170). Viikko käynnistyi nimittäin eilen tiistaina reilun 20 km:n jalkamarssilla, joka siis oli meikäläiselle ensimmäinen laatuaan koko palvelusaikana.<br /><br />Täydessä taisteluvarustuksessa mentiin, ja taukoineen touhuun vierähti lähemmäs kuusi tuntia. Alkuun kierrettiin Santahamina, sitten tehtiin lenkki Laajasalon puolella, ja loppuun kierrettiin Paratiisisaari vielä toistamiseen. Sää oli onneksi jokusen asteen totuttua viileämpi, taisipa olla alle hellerajan, ja vilvoittavaa tuulenvirettäkin oli ilmassa. Aurinko kuitenkin paistoi, eikä kylmä tosiaan yllättänyt. Vettä sai taas lipittää tämän tästä. <br /><br />Kyllähän tuo marssi kieltämättä jonkinmoinen rutistus oli. Alkumatkasta painoi ehkä enemmän varustus ja sen aiheuttama hiki, mutta loppumarssia kohden huomio keskittyi lähinnä jalkapohjien voimistuviin kipusignaaleihin. Varsinaisesti tuskallisempia askeleita alkoi kuitenkin olla vasta ihan viimeisillä kilometreillä. Rakoilta tuli sentään aika hyvin vältyttyä; ainoastaan yhden alkavan hankauman laastaroin ensimmäisellä tauolla, ja sekään ei sitten sen jälkeen enää vaivannut.<br /><br />Matka olisi ehkä tuntunut taittuvan vähän ripeämmin, jos oltaisiin marssittu vaikkapa jostain lähtöpisteestä takaisin Santikseen. Nyt tuttujen ja samojen teiden kiertely sai homman vaikuttamaan vähän puisevammalta. Onneksi oli sentään MP3-soitin matkassa; musiikkia kuunnellen ja edessä marssivan reppua tarkkaillen pääsi aika hyvin sopivaan marssi-flow'hun... Sen kun pisti töppöstä toisen eteen ja homma eteni.<br /><br />Illalla pidettiinkin sitten pariin kertaan uusiksi menneet tupa-, kaappi- ja siisteystarkastukset, ilmeisesti pienenä rangaistuksena marssin movettaneiden määrästä johtuen... Oli kieltämättä hieman ärsyttävää katsella sodeen lappaavia lenkkarijalkaisia köpöjä, kun itse ei päässyt vapaille ennen kuin kello oli 20.15... Sama vanha 2. JK tämä näköjään on kuin P-kaudellakin... <br /><br />***<br /><br />Tämä keskiviikkopäivä alkoikin sitten pasikuskille sopivaan tyyliin vaunun hakemisella. Eipä sille pasille tosin tänään käyttöä löytynyt, vaan joukkueemme päivä sujui henkilönsuojausta harjoitellessa. Aamupäivän vietimme yksikön edustalla erilaisissa VIP-henkilön suojausmuodostelmissa kävellessä ja lopuksi myös autoon- ja autostasiirtymiskuvioita treenaten.<br /><br />Iltapäivällä lähdettiin muutaman maasturin ja henkilöpakun voimin tekemään lenkki Tuusulan suunnalle. Itse ajoin Land Cruiseria, jossa oli kyydissä "VIP-henkilönä" toiminut ylikersanttismies ja hänen lähivartiomiehensä. Tiedustelu-, etu-, suoja- ja reserviautot hoitivat sitten omat hommansa. Muutamassa paikassa VIPpimme sitten jalkautui, ja hänen kulkuaan suojattiin. Loppupeleissä ihan hauska päivä.<br /><br />***<br /><br />Nyt illalla olikin sitten ensimmäinen kerta uusien alokkaiden aikaan, jolloin kerkesin sodeen. Siellä tuli törmättyä useampaan tuttuun kaveriin, jotka ovat nyt oman palveluksensa aloittaneet. Samoin tuli morjenstettua muutamia kuljutovereita, ja iltapalalla törmäsin vielä pariin p-kauden tuttavuuteen.<br /><br />Palveluksen mittaan tänne saarelle kertyy erinäisistä joukkue- ja kurssikavereista koko joukko hyvänpäiväntuttuja. Siihen kun lisätään vielä astetta tutummat tupakaverit ja nämä intin ulkopuolelta tutut toverit, niin melkein ainahan sitä joku moikattava kävelee vastaan. Kummasti se piristää täällä aitojen sisällä ja kassun käytävillä talsimista, kun saa välillä huikattua jollekulle tervehdykset tai vaihdettua kuulumisia.<br /><br />Sekin on tullut huomattua, että maailma, Suomi tai ainakin pääkaupunkiseutu tosiaan on pieni. Juttelipa melkein kenen kanssa vaan, niin enemmin tai myöhemmin tulee aina ilmi jos ei suorastaan yhteisiä kavereita, niin ainakin kaverinkavereita tai joistain koulukuvioista kummallekin tuttuja nimiä. Sama ilmiö siis, joka Facebookin "yhteiset kaverit" -listauksessa on aina yhtä hauskaa huomata. Eipä se tosin ihme ole, koska 96% Santiksen varusmiehiestä tulee pääkaupunkiseudulta.<br /><br />Tämmöisiä tekstiä tälläkertaa tämän punkassarötväystuokion tuloksena...<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-7357142872136408598?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-60467066802349243912010-07-18T09:57:00.001+03:002010-07-18T19:47:26.755+03:00Onpahan ollut melkoinen vuosi säiden puolesta tämä 2010. Palvelus alkoi ennätyksellisissä lumihangissa kahlaten ja kovissa pakkasissa hytisten, ja nyt on puolestaan ollut viikkotolkulla hellettä, jolle ei loppua näy. Kuluneella viikollakin elohopea kipusi päivisin kolmenkympin hujakoille.<br /><br />Kuskikausi 2.JK:ssa vierähti heti todenteolla käyntiin, kun vuorossa oli viiden päivän J2T-leiri. Säät takasivat sen, ettei koulutuksissa tarvinnut juuri kärsiä hikisen nihkeästä ihosta; hikeä kun virtasi aivan solkenaan. T-paidat ja muut varusteet olivat sitten sen mukaisesti litimärkiä.<br /><br />***<br /><br /><b>Sunnuntai 11.7. - Tuttu komppania, uudet kujeet</b><br /><br />Lomakassin kanssa täytyikin tällä kertaa muistaa kävellä taas 2. jääkärikomppanian ovesta sisään kuin P-kaudella ikään. Niistä ajoista meno on tosin muuttunut; silloin päivystäjän pöydälle jonottaa jäpitettiin levossa seisten, vasen jalka seinässä, ja jos puhuttelu-esittely-asia -puhemalli ei päivystäjänä toimineen alikersantin mielestä mennyt nappiin, suoritus tehtiin uudestaan. Nyt lompsittiin pöydän takana istuneen kaartinjääkärin eteen, ojennettiin varusmieskortti ilman sen kummempia pokkuroimisia ja merkittiin itse itsensä saapuneiden listaan.<br /><br />Mutta näinhän se toki oli kuljetuskomppaniassakin. Kuitenkin kuljun kurinalaisehkoon meininkiin tottuneelle 2. JK:n nykyinen gonakauden meno oli pienehkö kulttuurishokki. Vapaa-aika päättyi kello 21, mutta eipä porukka suotta kiirehtinyt laittamaan läppäreitään kaappiin; ehtihän sitä vielä pari biisiäkin kuunnella samalla kun pakkaili leirikamoja. Pinkkoja tai punkkia ei enää kukaan käynyt syynäämässä, eikä ketään haitannut, vaikka päättikin vielä siirtyä tykkihalliin katomaan futiksen MM-loppuottelua hiljaisuuden jo alettua.<br /><br /><br /><b>Maanantai 12.7. - Hikistä treeniä ja ekat kuskaukset</b><br /><br />Herätys oli sentään vanhaan malliin. Ei kuulutuksella, vaan siten, että alikki kävi tempaisemassa tuvan oven auki ja huutamassa herätyksen. Heti perään oli aamuvahvarinimenhuuto. Aamiaiselle mentiin jonkinlaisessa muodossa, mutta ei ollut puhettakaan, että ulkoa oltaisiin lähdetty korjaamaan epäsärmiä punkkia, liian laiskaa järjestäytymistä tai mitään muutakaan. Hivenen alkaa siis menossa olla gonahtamisen makua, mutta kai näillä aamuilla saa jo vähän ollakin... (Mutta tähdennettäköön nyt sitä, että perinteisesti melkoisessa gonamaineessa oleva kuljetuskomppania on tällä hetkellä satavarmasti saaren särmin yksikkö).<br /><br />Heti aamiaisen jälkeen kaikki me kymmenen 2. JK:n uutta pasikuskia lampsimme kuljetuskeskukselle, otimme pasiemme ajomääräykset, paperit ja avaimet. Sitten mentiin pasipareittain halliin herättelemään ja tarkastamaan oma vaunu, joka sitten ajaa hurautettiin yksikön pihaan. <br /><br />Kapteenin pitämän leirioppitunnin jälkeen alkoi epätietoisuuden aika. Uudet alikit olivat hekin yhtä lailla keltanokkia tehtävässään, eikä kukaan oikein tiennyt, mitä meidän kuskien täytyisi tehdä. Eri joukkueet pakkailivat omia kamojaan, osa lähti pystyttämään telttoja, osa meni koulutukseen... Keltään ei vain tullut selvää käskyä meille kuskeille, ei edes kysyttäessä. Niinpä päätimme mennä vaunujen kupeeseen varjoon istuskelemaan ja odottamaan. Kai meitä tullaan hakemaan sitten kun pasikyytejä kaivataan...<br /><br />No niin lopulta tultiinkin. Muuan kersanttismies kävi käskemässa meikäläisen ja parini pasin liikenteeseen, hivenen yllättäen kyllä alfa-joukkueen matkaan, vaikka paperilla olemmekin bravon kuskeja. Niin tai näin, ajoimme pasimme Hevoshaan kentälle, kuten käsky kävi. "Sitten vaan mukaan koulutukseen" -ohjeistus varmistikin sitten sen, ettei t-paita ainakaan pysynyt enää iltapäivän mittaan kuivana. Menimme mukaan lyömään ja potkimaan tyynyjä kuljustakin tutun lähitaistelukoulutuksen nimissä.<br /><br />Kun päivän lähitappelut oli tapeltu, kyyditsimme puolet alfajoukkueesta Santiksen eteläosassa sijaitsevaan ryhmitykseen. Teltat olivat tässä vaiheessa päivää jo pystyssä, joten riitti, että valitsimme, mihin telttaan menemme nukkumaan. Sitten alkoikin olla jo kiire kuskata porukkaa Helsinki-simulaattorille koulutukseen.<br /><br />Iltapäivän ja alkuillan aiheena oli ryhmän hyökkäys rakennetulla alueella ja ryhmän hyökkäys metsämaastossa. Paahtava helle ja taisteluvarustus saivat nopeasti päälle sellaisen hien, että parin tunnin päästä litimärkänä oleminen tuntui jo melkein normaalilta. Kenttäpullo tyhjeni melko kiivaaseen tahtiin.<br /><br />Itse koulutuksessa oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Aiheita ollaan kyllä enemmän tai vähemmän treenattu kuljussakin, erityisesti aketusta, mutta kuten intissä tuntuu olevan tapana, yksiköstä ja kouluttajasta riippuen on aina hivenen erilaisia toimintatapoja ja painotuksia. Niinpä sitä tunsi välillä olevansa vähän pihalla siitä, mitä tapahtuu, ja välillä taas tunsi osaavansa hommat melkeinpä paremmin. No, harjoittelemalla kai oppii taas 2. JK:n tavoille.<br /><br />Illan viimeistä metsämaastovetoa suoritettaessa alkoi kyllä jo oppimiskyky olla koetuksella. Hikoilu toi mieleen lähinnä saunomisen, hyttyset hyökkäsivät pusikossa kimppuun melkoisella ylivoimalla, ja kun sitten avorivissä huomasin vielä asemani olevan kusiaispesän päällä, alkoi vihollisen tähystäminen tuottaa jo vaikeuksia. Kouluttajan "keskeyttäkää" -huuto kuulostikin tämän jälkeen kumman vapauttavalta.<br /><br />Kun treenin jälkeen varustuksen pystyi keventämään t-paitaan asti, ja pääsi johtamaan pasia tietysti luukussa seisoen ja ajoviimassa fiilistellen, alkoi olo olla jo siedettävä. Ryhmityksessä saattoi sitten vaihtaa ylle kuivan t-paidan (tosin kolme t-paitaa ja viisi päivää ovat vähän huono yhtälö). Loppuilta meni mukavasti teltoilla läppää heittäessä ja vähitelen viilenevästä illasta nauttiessa.<br /><br />Puolijoukkueteltassa tosin vallitsi trooppisen kostea ilmasto. Makuupussi auki ilman paitaa nukkuminen olisi muuten lykästänyt, mutta hyttyset mokomat osasivat taas paikalle. Niinpä parin tunnin kieriskelyn jälkeen oli pakko pistää paita päälle vähän pistoksia vähentämään. Kai sitä loppujenlopuksi tuli jokunen tunti sentään nukuttuakin.<br /><br /><br /><b>Tiistai 13.7. - Keissejä ja kurvailua</b><br /><br />Herätys oli aamukuudelta. Koska kuskattavanamme olleella ryhmällä ei ihan heti aamusta ollut mitään, maastoaamiaisen jälkeen ehti vielä painua telttaan jatkamaan unia. Sieltä meidät sitten patisteltiin ylös kahdeksan pintaan, kun oli aika lähteä kuskaamaan pasillla kolmosryhmää case-harjoituksiin. Itselläni oli tänään ajajapäivä.<br /><br />Päivän mittaan ryhmä suoritti viisi sotilaspoliisihommia kuvaavaa case-tapausta. Oli puukolla varustautuneen sotilaskarkurin hakemista, tappelua upseerikerholla, joukkopainia kassulla ja mitähän vielä... Suurin osa keikoista oli järjestetty Santahaminaan, mutta iltapäivästä yksi keikka käytiin hoitamassa Kulosaaren ala-asteen tiloissa. Hyvä tovi ehdittiin myös suorittaa "aluepartiointia" alueella Laajasalo-Herttoniemi-Kulosaari.<br /><br />Kuskihommien lisäksi meidät yleensä käskettiin tilannepaikalla eristämään rakennusta. Lusua ja rynkkyä pääsi siis kanniskelemaan, mutta sen kummemmin ei sentään tarvinnut sykkiä. Siltikin oli ihan riittävän lämmin.<br /><br />Ilta vierähti taas teltoilla rennosti ottaessa ja kuivuvasta t-paidasta nauttiessa. Ykskaks yllättäen iltayhdeksän jälkeen olisi ollut mahdollisuus käydä pulahtamassa (ei uimassa, koska se vaatisi pelastusvalmiudet) varusmiesten uimarannalla. Koska ilta oli jo vähän viilennyt, iho kuivunut, eikä meidän pasia tarvittu edes kuskaukseen, ei tarjoukseen tullut tartuttua. Jos olisivat tarjonneet iltapäivän koulutuksien päätteeksi moista, niin tilanne olisi varmaan ollut toinen.<br /><br /><br /><b>Keskiviikko 14.7. - Kertaus on opintojen äiti</b><br /><br />Kuudelta taas heräiltiin ja ajettiin porukat heti aamiasien jälkeen yksikön pihaan. Tälle päivälle oli luvassa taistelunäytös venäläiselle kenraalivieraalle, joten sen treenaaminen oli iso osa päivän ohjelmaa. Niinpä komppanian edessä suoritettiin tehtäväjako.<br /><br />Näytökseen tarvittiin kuitenkin vain kaksi pasia viidestä, eikä tuo nakki sattunut meille, joten päädyimme normaalia koulutuspäivää viettävien charlien ja deltan matkaan. Niinhän siinä sitten kävi, että näillä joukkueilla oli tänään ohjelmassa samat kuviot, jotka alfalla oli maanantaina. Toisin sanoen pääsimme vetämään toiseen kertaan samat ryhmän hyökkäys -aketukset ja -metsämaastot kuin maanantainakin...<br /><br />Ajatus tuntui alkuun melko harmittavalta, mutta myönnettävä se on, että lisäharjoitus teki kuvioita taas pykälää selkeämmiksi. Melkoisen hikistä hommaahan tuo taas oli, vaikka lämpötila olikin puolipilvisyyden ansiosta edes hitusen viileämpi.<br /><br />Iltapäivästä oli, kuten arvata saattoi, saman lähitaistelutreenin vuoro. Se jäi tosin meiltä tällä kertaa kesken, koska neljä kuskia tultiin nappaamaan liikenteeohjaustehtäviin. Niinpä seisoin puolisentoista tuntia huomioliivin ja rynkyn kanssa Helsinki-simulaattorin kupeessa estämässä kulkijoiden pääsyn taistelunäytösalueelle. Tulihan sitä sentään tuona aikana pari autoa, joiden matka täytyi stopata.<br /><br />Näytöksen jälkeen kuskasimme charlien porukat kassulle, ja sieltä nappasimme taas alfan porukat kyytiin ja kuskasimme heidät omaan ryhmitykseen. Toinen alfan pasi valitsi tasan toisen reitin, ja kas kummaa, kohta tulimmekin reilun pasin levyisellä tiellä toisiamme vastaan. Niinpä pääsin iltapuhteiksi johtamaan vielä pienen peruutusoperaationkin. Mutta mikäs siinä; onhan sitäkin tullut kurssilla harjoiteltua.<br /><br />Pian pasit olivat taas Santiksen eteläkallioiden metsän reunassa paikoillaan, ja ilta kului leppoisasti istuskellen merinäköalallisella telttapaikalla. Iltapalaboksista löytyi hivenen yllättäen 90 makkaraa reilulle 30 hengelle, joten makkaranpaistoksihan se meni. Nuotiolle ei viitsitty alkaa lupia kyselemään, mutta kävihän homma avokalliolle sijoitetun kamiinankin avulla. Paiston loppupuolella paikalla pyörähtänyt vänrikki tosin oli sitä mieltä, ettei täällä missään grillijuhlissa olla. Mutta myöhäistä se siinä vaiheessa jo oli...<br /><br />Kuskihomman etuna mainittakoon nyt sekin, että kun telttaryhmästämme täytyi löytää seuraavan yön lähivartiomiehet, kukaan ei edes yrittänyt tarjota hommaa kuskeille. Niinpä sitä tuli nautittua leiriviikon etenemisen myötä aina vain sikeämmäksi muuttuvat yöunet ihan keskeytyksettöminä.<br /><br /><br /><b>Torstai 15.7. - Puuduttavaa partiointia</b><br /><br />Veden ropina herätti tällä kertaa. Varsin tehokas kesäsade kasteli maaston perusteellisesti, mutta loppui onneksi juuri samoihin aikoihin kun starttailimme paseja. Kun sitten kävimme yksikön pihalla varustelemassa ajoneuvoja radioilla sun muilla päivän case-treenejä varten, alkoi aurinkokin taas näyttäytyä tuttuun tapaan.<br /><br />Päivän ohjelmassa oli taas spol-caseja. Tällä kertaa ryhmä nappasi muun muassa veksistä karanneen huumevieroituspotilaan, välienselvittelijöitä, moottorisahan kanssa riehujan, aidan töhertelijöitä ja muuanteen herttoniemeläiseen rakennukseen linnoittautuneita. Meille pasikuskeille keikat tiesivät runsasta ajamista ja tilannepaikoilla taas lähinnä eristämis- ja vartioimistehtäviä.<br /><br />Casejen lisäksi ehdittiin taas suorittaa varsin riittävästi aluepartiointia Santahaminassa. Saaren tiet ja maastourat oli jo pasikurssilla koluttu varsin tehokkaasti, eikä niiden läpikäyminen tälläkään kertaa kovin kauaa kestänyt. Kun sitten loppuillasta partiointia tuli vielä pari tuntia putkeen, koska saarelta "etsittiin" mitä lie venäläistä taistelijajoukkiota, alkoi homma tosiaan jo puuduttaa. Saarella ei edes liikkunut oikeastaan ketään muita kuin oman yksikön muutamia ajoneuvoja, joten johtajan tornissa meinasi jo lähes nukahtaa.<br /><br />Se tuossa tuli huomattua, että pitkä pasikurssi on kyllä antanut hyvät eväät pasilla liikennöimiseen. Paratiisisaarta kierrellessä ehti muistella, miten jotkut paikat tuntuivat ensimmäisillä pasiajokerroilla haastavilta ajettavilta, vaikka nyt niistä mentiin yli tai ohi noin vain. Samoin kävi mielessä, kuinka alkuun johtamiseen täytyi oikein keskittyä, mutta nyt pystyi juttelemaan kuskin kanssa niitä näitä, ja heittämään sinne väliin tarvittavat komennot.<br /><br />Ai niin, melkein tässä on unohtanut mainita, että viikon mittaan kasarmialueella liikuttaessa on hymy ollut herkässä, uusia lenkkarijalkaisia köpöjä kun on näkynyt suorastaan vilisemällä... Sille ei vaan voi mitään, etteivätkö körrien sulkeiset, "marssimiset", tervehtimisharjoitukset ja aseenkokoamiskoulutukset sun muut saa hyvälle tuulelle. Yhtä hassulta se meidänkin meno on aikanaan näyttänyt, joten nyt voi hyvällä omallatunnolla viihdyttää itseään köpömuotoja katsellen.<br /><br />Päivän koulutus päättyi sitten joukkuekokoonpanolla tehtyyn rynnäkköön, jossa meidän pasikuskien rooli oli taas kerran piikkailla rynkyllä annettuun suuntaan, tällä kertaa ihan vaan vaunusta käsin. Ryhmitykseen päästyämme olikin sitten enää nopean iltapalan ja nukkumaanmenon vuoro.<br /><br /><br /><b>Perjantai 16.7. - Leiri pakettiin ja lomille</b><br /><br />Viimeiseen päivään mahtui vielä pari joukkuetason keissiä. Ensiksi ajelimme taas Kulosaaren ala-asteelle, jossa vaunu jäi parkkikselle, ja tällä kertaa lähdimme ihan täydessä tällingissä joukkueen mukana sisälle. Itselläni tosin vyöryttäminen jäi vähäiseksi, ja suurin osa ajasta meni kiinniotettuja vartioiden. Kuuman kosteat olosuhteet, taisteluvarustus ja isohkon rakenuksen läpikäymiseen kuluva aika saivat taas kerran hien virtaamaan, vaikka ei muuta tarvinnut tehdä kuin seisoa.<br /><br />Santiksessa suoritettiin vielä toinen case Helsinki-simulaattorilla, ja sittenpä alkoikin olla J2T loppusuoralla. Puolilta päivin ryhmitys oli purettu ja porukat kuskattu kassulle. Pasin putsaamisessa päästiin tällä kertaa vähän helpommalla, koska pesuhalli oli poissa käytöstä. Niinpä tankkaaminen ja sisätilojen siistiminen riitti, tosin kyllä pelkässä sisäjynssäämisessä vierähti parikin tovia.<br /><br />Kasarmilla pääsikin sitten ensimmäistä kertaa koko viikon aikana suihkuun, ja voin sanoa, että hyvältä tuntui. Ainoa ikävä juttu asiassa oli se, ettei suihkun jälkeen ollut laittaa ylle puhdasta t-paitaa. Terveisiä vaan PV:n materiaaliosastolle, että kolme t-paitaa on ainakin näin kesällä vähän liian vähän...<br /><br />Kaappi tuli laitettua teksikuntoon, vaikkei varsinaisia tarkastuksia ollutkaan. Lomille painuttiin aika lailla ohjelman mukaisesti vähän puoli viiden jälkeen. Hikisen leiriviikon päätteeksi olikin varsin hyvä fiilis lähteä viettämään maanantai-höllillä pidennettyä viikonloppuvapaata.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-6046706680234924391?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-39224663924803671202010-07-09T18:43:00.010+03:002010-07-09T18:56:48.469+03:00Lomiltapaluun aika oli tällä kertaa vasta keskiviikkoiltana. Juuri ja juuri muistin käyttää parkkipaikalta yksikköön talsiessani gonapolkuja, eli oikaisevia hiekkateitä, joiden käyttö oli meille vihdoin ja viimein sallittu vanhojen kotiutumisviikon maanantaista alkaen.<br /><br />Ilta-auringon valaisemaa gonapolkua kävellessä takaraivossa alkoi kolkuttaa hivenen haikeakin olo, sillä olihan kyseessä toiseksi viimeinen ilta kuljetuskomppaniassa. Neljä kuljukuukautta ovat kyllä olleet varsin mukavaa aikaa; porukka on ollut hyvä, ja komppanian pienuus on mahdollistanut sen, että on oppinut tuntemaan kaikki kuskit vähintäänkin nimeltä. Omalla mukavalla tupapoppoolla on tietysti ollut iso rooli viihtymisessä. Siitä sai muistutuksen heti keskiviikkona tupaan astumisen jälkeen: rento meininki ja yhteiset läpät naurattivat saman tien.<br /><br />Torstaina olin ensimmäistä kertaa varsinaisessa hallipalveluksessa kuljetuskeskuksella. Käskynjaossa sain hyvän nakin, sillä meikäläinen komennettiin muutaman muun pasikuskin kanssa siirtämään jokunen pasi kukesin hallista etäämpänä Santiksessa sijaitsevaan halliin. Sodetaukoa lukuunottamatta helteinen aamupäivä vierähtikin sitten kuukauden tauon jälkeen mukavasti vaunuhommissa.<br /><br />Pelkkä siirtely olisikin ollut pian hoidettu, mutta onneksi matkaan sattui myös haasteita. Työllistävin niistä oli kohdehallin tilanahtaus; kaksi vaunua kun täytyi saada mahtumaan aukkoon, joka ei tosiaan ollut kahta pasia leveämpi. Niinpä molempia vaunuja täytyi hinkata sinne sun tänne sentin tarkkuudella useampaan otteeseen, jotta molemmat saatiin katon alle mahtumaan. Vaunun ja seinässä olleen sähkökaapin väliin jäi vajaat pari senttiä tilaa, ja vaunujen välissä roikkuvien kitkaketjujen välille vaihtelevasti 0 - 1 cm. Mutta sinnehän mahtuivat. Toinen, nopsempi haaste olikin sitten apuvirran antaminen hyytyneelle vaunulle.<br /><br />Ennen lounasta ehdin vielä olla mukana sitomassa traktoria ketjujen kanssa kuormurin lavalle. Itse asiassa ensimmäistä kertaa käytin itse kuorman sitomisessa ketjua ja raksia, mikä oli ehdottoman hyvää kokemusta. Perusperiaate toki oli jo koulutuksesta tuttu.<br /><br />Iltapäivä kuluikin sitten 2.JK:hon siirtyvien osalta täysvarustarkastuksen parissa. Sen saimme onneksi tehdä omatoimisesti ja rauhalliseen tahtiin, joten niinhän siihen saatiin kulumaan hikisen helteinen iltapäivä kokonaisuudessaan. Samalla toki pakkasimme reput ja vauhtisäkit muuttoa varten valmiiksi.<br /><br />Oman varustepaljouden läpikäynti ja pakkaaminen olivat vielä pieni juttu, mutta kun soppaan lisättiin TJ1-gonakuskien ja -varusmiesjohtajien malttamaton ja hyväntuulinen palloilu, sekä vielä kaiken kukkuraksi koko komppaniaa koskevat tupien muutokset ja niistä aiheutuneet punkkien valkkaamiset ja kaappien roudaamiset, niin tunnelmaa kuvaamaan sopi ehkäpä parhaiten sana <i>hulabaloo</i>.<br /><br />Sellaisena meno myös jatkui, enemmän tai vähemmän. <i>Aamuja!</i> huudeltiin torstain ja varsinkin kotiutumisperjantain aikana sen verran monta kertaa, että kuuloaisti melkein jo turtui siihen. Ymmärtäväinen ajattelutapa sai myös harjoitusta perjantaiaamuna, kun käytävältä alkoi aamuviideltä kaikua riittävällä voimakkuudella päivän teemabiisien valikoima. Suurlähettiläät - Kun tänään lähden, Ozzy Osbourne - Mama I'm Coming Home, Tiktak - Lähdetään tänään ja mitä näitä nyt olikaan... Musiikkia säestettiin erinäisin huudoin ja torventöräyksin, joten virallisen herätyksen koittaessa 5.30 yksikössä ei varmasti ollut enää yhtään unessa olevaa taistelijaa.<br /><br />Mutta mutta, eipä tuosta kukaan tainnut pahemmin harmistua, sillä kyllähän jätkät olivat 362:lla aamullaan TJ0-päivänsä ansainneet. Ehkä enemmän ajatuksia herätti se, että melkoinen määrä meikäläisen kanssa samana, tammikuisena maanantaina palvelukseen astuneita lähti tänään kotiin 180 aamun jälkeen. No, se on helppo kuitata pois mielestä varsin yleisellä lentävällä lausahduksella: <i>itsehän en pidä puolen vuoden miehiä juuri minään.</i><br /><br />Perjantain ohjelmassa oli minun ja yhdeksän muun pasikuskin osalta ainoastaan muuttaminen takaisin P-kaudelta tuttuun 2. jääkärikomppaniaan. Sielläkin oli meneillään lähtömainingit; 10 vanhaa pasikuskia sekä melkoinen liuta 2/09 -saapumiserän varusmiesjohtajia hyöri ja pyöri innoissaan siviilit päällä lähtöä odottamassa. Sen vilskeen keskellä laiteltiin sitten tavarat kaappiin ja käytiin välillä lounaalla. Erinäiset kiinnijäämishuhut korvautuivat onneksi varmalla tiedolla lomille pääsystä. Kaiken kukkuraksi viikonloppuvapaille passitettiin jo kello 12.16. Ihan hyvin siihen nähden, että meikäläisen viiden päivän lomat olivat päättyneet vasta keskiviikkona kello 21...<br /><br />Vaikka tänään onkin kotiutujien juhlapäivä, niin silti tässä on itselläkin jollain lailla hyvä fiilis. Puolivälissä ollaan, ja tästä lähin vanhempana varusmiehenä ja sotilaskuljettajana. Joku saattaisi muistuttaa, että puolet palveluksesta on vielä jäljellä, mutta nyt on kyllä päällimmäisenä mielessä se, että 50% siitä on jo takana. TJ on huomenna lauantaina 181, mikä tietää aamujunan kääntymistä. Sunnuntaista alkaen aamuja on siis enemmän takana kuin edessä. Maanantaista lähtien pääseekin sitten vienosti virnuilemaan uusille alokkaille, joiden joukossa on myös useampia tuttuja naamoja...<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-3922466392480367120?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-18178991893429688842010-07-06T10:29:00.006+03:002010-07-06T10:36:14.231+03:00Juhannuksen jälkeiset neljä palveluspäivää kuluivat melkeinpä yllättävän nopeasti, ainakin siihen nähden, että ohjelman puolesta jatkettiin samojen asioiden parissa kuin edelliselläkin viikolla.<br /><br />Toisin sanoen ITKK:n ampumakuntoon laittamista, asemaanjuoksurallia, lataamista ja huoltoa hinkattiin edelleen, ja heti tiistaina vieläpä oikein lusun ja tetsarin kanssa. Johan sitä olikin ehtinyt kaksi kuukautta vierähtää edellisestä kerrasta, jolloin taisteluvarustus oli ollut päällä... Vielä koskaan aiemmin se ei kuitenkaan ollut ollut näin hikistä hommaa; hellerajaa hipova lämpötila ja lusun hengittämättömyys saivat kyllä t-paidan litimäräksi.<br /><br />Itkon lisäksi viikko-ohjelmaan mahtui taas ajoneuvojen naamiointitreeniä, sekä välihöysteeksi sulkeisia, lähitaistelua ja apinarataa. Lähitaistelussa edettiin viikon mittaan rynkkylyönteihin, ja apinaradalla kellotettiin tällä kertaa oikein ajatkin. Oma aikani oli 5:09, joka oli aika lailla suorituskerran keskikastia. Ihan jees, koska aivan sataprosenttisella teholla ei viitsinyt sykkiä.<br /><br />Mutta mahtui viikkoon sentään vähän muutakin. Keskiviikkopäivä vierähti allekirjoittaneen ja reilun parinkymmenen muun kuskin osalta Lahdessa liukasradalla. Ammattipätevyyskoulutukseen liittyvään reissuun lähdettiin heti aamulla 12 auton voimin; mukana oli Maseja, SK:ita, Ategoja sekä Rasi ja yksi Scania. Ajoharjoitteluradalla hinkattiinkin sitten samoja tuttuja juttuja, joita itse kukin on niin autokoulussa kuin pasikurssillakin tehnyt.<br /><br />Itse tulin tällä kertaa ajaneeksi enimmäkseen Ategoilla ja Maseilla. Uudehkon mersukuormurin meno tuntui kyllä melkoisen hyvältä, varsinkin kun aina välillä kävi nauttimassa Masin pesukonemaisesta röykytyksestä... Toisaalta nastamaastorenkain varustettu Masi pysähtyi kyllä liukkaalla melkoisesti norminappularenkaista ABS-Ategoa paremmin; jopa niin hyvin, että sillä oli tylsä harjoitella.<br /><br />Ajoharjoittelu sinällään oli ihan mukavaa, mutta paahtava helle, samojen juttujen toistaminen sekä kaikki jonotukset ja odotukset kyllä tekivät päivästä myös yllättävän uuvuttavan. Kun sitten vielä olin ajellut yhden Ategon Lahdesta Hennalan mukesin kautta Santikseen, niin tuntui kyllä siltä, että takana oli ihan kunnon työpäivä. Alkoihan kellokin olla jo puoli yhdeksän illalla.<br /><br />Päivä ei kuitenkaan päättynyt vielä iltavahvareihin, vaan silloin siirryttiin TV-luokkaan. Siellä vietettiin viimeisiä päiviään palveluksessa olevien varusmiesjohtajien kanssa leppoisa ja epämuodollinen juttutuokio, jossa muisteltiin kuluneiden neljän kuljukuukauden monia hauskoja sattumuksia ja fiiliksiä.<br /><br />Keskiviikkona seinälle oli ilmestynyt myös odotettu tieto siitä, että meikäläisen osalta kultaisessa kuljetuskomppaniassa majailu tulee jäämään näihin neljään kuukauteen. Minä ja yhdeksän muuta pasikuskia nimittäin siirrymme takaisin P-kaudelta tuttuun 2. jääkärikomppaniaan, kunhan edelliset pasikuskit sieltä kotiutuvat 9.7.<br /><br />Tuossa samaisessa siirtokäskyssä oli myös ihan hauska yllätys: "Siirtyvät miehet komennetaan HL-lomalle maanantaina 5.7. ja tiistaina 6.7." Kun siihen eteen ympätään vielä normaali viikonloppuvapaa ja perään jo aiemmin keskiviikoksi anomani vapaa, saadaankin yllättäen viiden päivän kesäloma, joka alkoi vain neljä päivää nelipäiväisen juhannusloman päätyttyä. Ei paha :)<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-1817899189342968884?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-66999819227507298952010-06-25T16:34:00.002+03:002010-06-25T16:40:49.444+03:00Sataset paukkuivat pari yötä sitten, ja nyt TJ-lukema huitelee jo kahdensadan alapuolella. Vuoden valoisin päivä on ohitettu, ja tämän blogin viestihakemisto tarvitsee ihan kohta jo seitsemännen (!) kuukausiotsakkeen.<br /><br />Uskottava se siis on, että aamukasa tosiaan pienenee hitaasti mutta varmasti. Palveluksen puoliväli, eli ns. aamujunan kääntyminen, on käsillä varsin pian; sitä ei voi olla unohtamatta, kun katselee enemmän tai vähemmän gonahtaneita varusmiesjohtajia ja vanhoja kuskeja <span style="font-size: x-small;">(sekä 180 päivän jamppoja)<span style="font-size: small;">, jotka</span></span> huutelevat hävyttömän vähäisiä aamujaan kiihtyvään tahtiin...<br /><br />***<br /><br />Varusmiespalvelus jakaantuu sekä virallisesti, että myös osin tahattomasti erilaisiin kausiin. Kohta puolen vuoden kokemuksella on tullut huomattua, että näiden kausien väliin mahtuu yleensä tylsää tyhjäkäyntiä sisältävä päiviä tai viikkoja.<br /><br />Viime talven pimeällä, kylmällä ja lumisella peruskoulutuskaudella (hrrrr!) ohjelmaa ja uutta asiaa riitti tasaisen tappavaan tahtiin, mutta annas olla kun päästiin P-kauden viimeisiin päiviin. Kuvaan ilmestyi heti kaikenmoista rötväilyä ja täyteohjelmaa, ja sittenpä koittikin meikäläisen tapauksessa muutto kuljetuskomppaniaan.<br /><br />Kuljussa alettiin varsin nopeasti touhuta sotilaskuljettajakurssin parissa, eli tähtäimessä oli PV:n C-kortti. Samalla käytiin ahkerasti ammattipätevyystunteja ja treenattiin asutuskeskustaistelun jippoja, kunnes oli taas tasannevaiheen aika: enemmistöllä oli jo C-kortit, pakollisimmat ammattipätevyystunnit oli käyty, eikä asutuskeskustaisteluakaan enää ollut mielekästä hinkata. Niinpä päiväohjelmat täyttyivät taas väkisinväännetyllä tekemisellä, ja homma tuntui heti tylsemmältä.<br /><br />Sitten oli moneen kertaan hehkuttamani pasikurssin vuoro. Nyt kun se on ohi, varusmiesjohtajat ovat vaihtumassa, vanhat kuskit häippäsemässä, ja ammattipätevyyskoulutuskin alkaa olla hiljentynyt kouluttajien lomien vuoksi, ollaan taas täyteohjelmakaudella. Juhannusviikon ohjelma kuvastanee tätä hyvin:<br /><br />Maanantai: Aamupäivä meni vielä mukavasti ammattipätevyysajon parissa. Teimme liikenneopettajan kanssa lenkin Nurmijärven suunnalla, ajokkina oli yksi Scanioista. Teemana oli ennakoiva ja taloudellinen ajaminen. Iltapäivällä harjoiteltiin toimimista miinoitteeseen jouduttaessa.<br /><br />Tiistai: Aamu alkoi muutaman kuukauden takaisien lähitaisteluoppien kertaamisella. Alkuun powerpointtia ja loppuun sätkimistä ulkosalla. Iltapäivällä lyhyt koulutus kylkimiinasta, harjoitusmiinakaluston huoltoa, sodetauko ja pihan siivousta.<br /><br />Keskiviikko: Apinaradalle heti aamusta. Ei huvittanut sitten pätkääkään, mutta movettamiseen en siitä huolimatta sortunut (palvelusajan vapautussaldo edelleen pyöreä nolla...) Aiemmin esteradalla käyneet saivat onneksi kierrellä rataa omaan rauhalliseen tahtiin, joten loppujenlopuksi ihan mukiinmenevä aamujumppahan siitä muodostui. Muuten keskiviikkopäivä kului ITKK*:n ampumakuntoon laittamista ja huoltoa harjoitellen.<br /><br />Torstai: Lyhyt kertaus tiistain lähitaistelusta, sitten oppitunti naamioinnista, pyykinvaihto ja lounas. Iltapäivällä lomille lähtöä odotellessa ehdittiin vielä treenata pakun, masin ja pasin naamioimista.<br /><br />Nyt neljän päivän juhannuslomilla!<br /><br />*ITKK = 12.7 ITKK 96 eli ilmatorjuntakonekivääri (<a href="http://img264.imageshack.us/i/itkkus6.jpg/">kuva</a>)<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-6699981922750729895?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-69106392719034254632010-06-20T12:12:00.009+03:002010-06-20T15:53:28.536+03:00<i>Äääh, ei jaksa </i>taisi olla viikon teema vähän itse kullakin. Kuusi leppoisaa ja mukavaa pasikurssiviikkoa olivat auttamatta taakse jäänyttä elämää, ja niiden jälkeinen paluu arkeen ja yksikön "keksitään nyt jotain tekemistä" -tyyppiseen palvelukseen ei ollut aivan kivuton.<br /><br />Hommaa ei auttanut sekään, että viikon piti olla suurimmaksi osaksi hallipalvelusta, mutta koska lähes kaikki saaren autot olivat loppusotimassa, ei halleillakaan ollut juuri mitään tekemistä. Niinpä päiväohjelman muutoksia sateli pitkin viikkoa: miinakoulutusta, sulkeisia, kouluammuntoja, liikuntakoulutusta... Ei mitään aivan kauhean kamalaa siis, mutta ei myöskään järin innostavaa.<br /><br />Onneksi sotilaskuljettajan arki ei ihan aina ole kiinni yksikön päiväohjelmasta. Omatoimisesti pitää nimittäin seurata myös ammattipätevyyskoulutuksen ohjelmaa, sekä - nyt pasikurssin päätyttyä ihan todenteolla - päivittäin iltapäivästä tulevaa ajolistaa, josta löytyvät kaikki seuraavana päivänä alkavat ajohommat.<br /><br />Maanantain miinakoulutukselta meikäläisen oli säästänyt päivystysvuoro, ja ajolista puolestaan pelasti tiistai- ja keskiviikkopäivät tarjoamalla niihin motivaatio-ongelmatonta tekemistä. Ajotehtäviä siis.<br /><br />Tiistaina ajelin vanhemmalla sotilaskotiautolla (Mersu 609D vuosimallia '88) reissun Loviisan Koskenkylään ja takaisin. Kohteena oli paikallisille asukkaille järjestetty kalustonäyttely, joka liittyi käynnissä oleviin isohkoihin harjoituksiin. Lastina oli tietysti munkkeja, kahvia ja muuta mussutettavaa, sekä hytin puolella kaksi vanhemmanpuoleista sotilaskotisisarta, joiden sukuhistorioista ehti matkalla kuulla varsin kattavat esitelmät. Kokonaisuutena varsin kiva sodeajo, vaikka iltavapaat siinä menivätkin. Aurinko ainakin paistoi ja munkeissa pysyi.<br /><br />Keskiviikon keikka olikin oikeastaan enemmän sotilaspoliisikuskien heiniä, koska kyse oli puhtaasta taksikuskihommasta. Vippikuskeja työllisti kuitenkin mikä lie natokokous, joten tämä henkilöpakukeikka sattui tällä kertaa meikäläiselle. Mikäs siinä; päivä vierähti ihan mukavasti tyky-päivää viettäneen työporukan kuskina lähinnä Santahaminassa pyörien, mutta myös kaupungin puolella pari kertaa käyden. Tulipahan vierailtua saaren itä- ja eteläosissa myös muutamissa sellaisissa paikoissa, joissa ei varmaan muuten pääse pahemmin käymään.<br /><br />Torstaille ja perjantaille ei sitten minkäänlaisia ajoja pukannut, joten yksikön ohjelman mukaan täytyi mennä. Kumpaankin päivään mahtui kouluammuntoja ja futiksenpeluuta, joihin molempiin joutui lähtöhetkellä vähän motivaatiota keräilemään. Taas kerran kävi kuitenkin niin, että kun lopulta oli siellä ampumaradalla paukuttelmassa tai kentällä pallon perässä juoksemassa, niin ei se nyt enää niiiin mahdottomalta hommalta tuntunutkaan. Huumorin ja hyvän porukan avulla jaksaa pitkälle.<br /><br />Harmi vain, että tänne blogiin ei juuri ole näistä runsaista hauskoista, tilannekomiikan ja huumorin höystämistä hetkistä kirjoitettavaa. Ne kun ovat lähes aina niin tilanne- ja henkilösidonnaisia juttuja, että ulkopuolisille niitä on miltei mahdotonta kertoa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-6910639271903425463?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-32172261471796267072010-06-14T19:19:00.004+03:002010-06-17T17:27:18.080+03:00Olipahan viikonloppu! Alustavasti kaavailtu mökkireissu muuttui hetkessä toiveajatteluksi, kun löysin torstai-iltana nimeni ajolistalta. Asia oli kylläkin aavistettavissa, sillä kuuluin siihen lomaryhmään, josta kuluneelle viikonlopulle poimittiin tarpeen mukaan kinkkuun jääviä kuljettajia.<br /><br />Ajomääräys alkoi perjantaiaamuna kello 5.00, ja ilmoittautuminen auton kanssa oli Hakunilan urheilupuistossa kello 7.00. Ajokkina toimi valkoinen Ford Transit -paku, joka oli yksi monesta <a href="http://www.kesayonmarssi.fi/" target="_blank">Kesäyön marssin</a> järjestelyihin varatusta autosta. Tapahtuman luonteesta johtuen samaan autoon oli merkitty toinenkin kuljettaja, jotta auto pysyi koko ajan käytettävissä ajo- ja lepoaikamääräykset huomioiden.<br /><br />Perjantaipäivä menikin sitten pakun tavaratilassa rötväämiseen ja yleiseen hengailuun muiden kuskien kanssa, sillä varsinaiset ajohommat alkoivat vasta iltapäivästä. Mutta kun ne alkoivat, hommaa tosiaan oli ihan riittävästi. Koko ilta vierähti marssin huoltopisteeltä toiselle suhatessa, välillä roskiksia, välillä juomia ja muonia kuskaten.<br /><br />Kun viimein kello 23.30 pääsin vaihtamaan kuljettajaa Hakunilaan, tunsin kyllä nostelleeni metallisia 30 litran juomapöniköitä yhden päivän tarpeiksi. Autolta pääsi sentään suoraan valmiiseen puolijoukkuetelttaan nukkumaan, ja unta sai ottaa palloon niin paljon kuin halusi. Taisipa kello olla jo puoli kymmenen aamulla, kun viimein kömmin ylös. Lauantaina oli enää vähän ajettavaa, ja Santikseen pääsi palaamaan iltapäiväkolmen kieppeillä.<br /><br />Näin tuli taas yksi merkkipaalu saavutettua; nimittäin ensimmäinen varsinainen ajotehtävä. Fiilikset olivat sen mittaan varsin kaksijakoiset. Toisaalta itse ajohommat olivat ihan mielekkäitä ja mukavia, samoin pitkät, hyvät yöunet. Sen sijaan tuntien turha odottelu, alkanut viikonloppu ja miltei koko ajan enemmän tai vähemmän vaivannut sade hivenen verottivat tunnelmaa.<br /><br />Kun paku oli pestynä ja tankattuna paikoillaan, oli aika kipittää lomapuvussa porteista ulos. Paluun aika koitti tällä kertaa kuitenkin vain 17 tuntia myöhemmin, sillä meikäläinen oli merkitty kuljetuskeskuksen sunnuntain ajopäivystäjäksi kello 9.00 alkaen. Ajopässin hommiin kuuluu käytännössä skapparien itse itselleen varaamien autojen tarkastaminen ja noutaminen kukesin pihaan, sekä vastaavasti niiden palauttaminen asianmukaisessa kunnossa paikoilleen. Ihan hauskaa hommaa siis, jos autoja on kohtuullinen määrä.<br /><br />Nyt ei ollut. Sunnuntai-iltana ja aikaisin maanantaiaamuna lähteviä autoja oli alkavien kertaus- ja ampumaharjoitusten takia melkoinen määrä, ja hommaa sai painaa kirjaimellisesti tauotta. En pysynyt enää edes laskuissa, montako pakua ja maasturia tuli halleilta haettua kukesin pihaan, mutta yhden taistelijan sormet ja varpaat eivät laskemiseen ainakaan riitä.<br /><br />Päivän mittaan tuli ainakin koettua, mitä sana <i>rutiini </i>tarkoittaa. Siinä missä muutaman ensimmäisen auton tarkastaminen sujui ensikertalaiselta melko verkkaisesti, niin illalla päivän kahdeksatta Transportteria tai kymmenettä Hiluxia hakiessa check-listin pystyi käymään läpi suorastaan kynä sauhuten.<br /><br />Ajopässin hommat keskeytyivät vain iltapäivällä sunnuntaisen sveitsinleikeruokailun ajaksi, sekä toisen kerran hetkiseksi kello 19.30, jolloin alkoi viikonlopun kolmas nakkini: kuljetuskomppanian päivystäjänä olo. Kipitin avaamaan yksikön, nakitin apupäivystäjän hommiin ja palasin sitten kuljetuskeskukselle hoitamaan ajopäivystykseni loppuun.<br /><br />Nukkumaan ehdin juuri ja juuri hiljaisuuden alkaessa. Huh. Siviilimaailmassa moisesta pakerruksesta olisi sentään kahminut hyvät ylityö- ja sunnuntailisät, mutta näissä vermeissä puhtaana käteen jäi peräti 4,40 euroa. No, nukkumattia ei ainakaan tarvinnut kauaa odotella.<br /><br />Jos sunnuntai oli sykkimistä, niin maanantai olikin sitten lungi päivä kuljun päivystäjänä. Normaalit järjestymiskuulutukset, vahvuuksien ilmoitukset muonituskeskukseen, pari puhelua ja pari muuta hoidettavaa asiaa. Muutoin aika kului päivystäjän pöydän takana sormia naputellen.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-3217226147179626707?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-19123644485845128622010-06-09T20:06:00.002+03:002010-06-09T20:17:09.960+03:00Pasikurssi alkaa olla pulkassa. Kuudes ja viimeinen kurssiviikko on varattu pitkälti tutkintojen suorittamiseen, pasilupien saanti kun on kuuden eri koesuorituksen takana. Teoriakokeessa testataan pasiin liittyviä nippelitietoja sekä panssariajoneuvojen yleisajo-ohjeen asioita, rakenteen suullisessa kysellään jotakin vaunun tekniikasta ja pistetään tekemään pari simppeliä huolto- tai muuta toimenpiteitä, ja sitten on vielä käsittelykokeet ja inssiajot niin ajajana kuin johtajanakin.<br /><br />Teoriakoe oli ja meni läpi maanantaina, samoin rakenteen suulinen koe. Siinä panssaritarkastaja laittoi meikäläisen tsekkaamaan ajoonlähtötarkastukseen liittyvät nesteet, ottamaan auton paineilmajärjestelmästä ilmaa renkaantäyttöä varten, selittämään polttoainejärjestelmän ilmaamisen ja apuvirran antamisen, ja lopuksi vielä tunkkaamaan yhden renkaan ylös. Mitään rakettitiedettä ei siis tarvittu ja läpihän se meni, suorastaan kehujen kera.<br /><br />Käsittelykokeet eivät sitten menneetkään ihan yhtä tyylikkäästi. Keilojen pujottelu meni kyllä ongelmitta, mutta ne pahuksen lankut, joiden päältä renkaat täytyi saada kulkemaan, meinasivat jo muodostua melkoisiksi murheenkryyneiksi. En tosin ollut ainoa; ensimmäisen yrityskerran ajajan radalla taisi reputtaa varmaan kaksi kolmesta kurssilaisesta..<br /><br />Tokihan sitä syytä täytyy suurilta osin etsiä ratin ja penkin välistä, mutta ihan kaikkea ei auta sinnekään suuntaan laittaa; sen verran kurssin aikaisia suorituksia heikommin tuo touhu meni niin minulla kuin monilla muillakin. Suurin ulkoinen ongelma taisi olla Saharan pehmeä hiekka, joka oli lankkujen alustana; se kun antoi aika paljon periksi ja muljautteli lankkuja vaunun alla ilkeästi, jos rengas ei ollut alkujaan osunut ihan lankun keskelle. Taisipa panssaritarkastajilla olla muutenkin hivenen kouluttajia tiukemmat kriteerit hyväksytystä suorituksesta.<br /><br />Alkuviikosta tulikin istuskeltua paljon Saharan laidalla odottamassa joko omaa koevuoroa tai sitten vapautuvaa treenausvaunua, mitä milloinkin. Erityisen lämpimiä kelejä ei ollut, mutta aurinko sentään paisteli aika mukavasti. Jopa siinä määrin, että tämä pasikurssin mukanaan tuoma junttirusketus vahvistui hivenen kärähtäneellä ihonvärillä.<br /><br />Käsittelykokeiden läpäisyn jälkeen ei sitten enää tarvinnutkaan pahemmin jännitellä, sillä tiesin inssiajojen olevan käsittelyjä enemmän "mun juttu". Ja onhan tässä nyt vaunullakin jo pyöritty kuukauden verran putkeen, joten ihan sopivan rennoin mielin sitä saattoi vaunuun hypätä. Skarppina täytyi tietysti olla. <br /><br />Ajajainssissä pyörähdettiin aluksi eräällä tutulla maastouralla täällä Santiksessa, ja sieltä suunnattiin Herttoniemen ja Kulosaaren kautta Mustikkamaan parkkikselle. Sitten vaihdettiin tehtäviä, ja johtajainssini oli oikeastaan samansisältöinen reissu toiseen suuntaan, hivenen eri reittejä tosin. Ja hyväksyttyjä suorituksiahan ne olivat.<br /><br />Tämä iltapäivä vierähtikin tutkinnon jo läpäisseiden osalta käsittelyradoilla olleiden vaunujen palautuskuntoon saattamisessa. Oli muuten jotenkin juhlava fiilis, kun pääsi ensimmäistä kertaa ottamaan parin kanssa vaunun alleen ja lähteä sen kanssa ajoon ilman kouluttajaa. Ehjänä selvittiin koko matka mukesilta kukesille* ;)<br />&nbsp; <br /><span style="font-size: x-small;">* mukes = muonituskeskus, kukes = kuljetuskeskus</span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-1912364448584512862?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-78765701070812906412010-06-06T11:49:00.005+03:002010-06-06T18:51:32.889+03:0030.5. | Sunnuntai-iltainen vapailtapaluu sujui totutusti hienoisen haluttomuuden ja tietynlaisen "joko taas" -fiiliksen siivittämänä. Näin siitäkin huolimatta, että edessä oli kuuleman mukaan kenties jopa paras viikko koko intin aikana. Pasileiri nimittäin.<br /><br /><br /><b>Maanantai 31.5. - Maanteitä ja mainiota majoittumista</b><br /><br />Haluttomuudesta ei kyllä ollut enää tietoakaan, kun vaunuryhmämme käppäili aamiaisen jälkeen reput selässä pasille. Ryhmämuutosten takia tiimistämme lähti harmi kyllä kaksi jamppaa toiseen vaunuun, mutta tiesihän porukan pienentyminen toisaalta lisää ajoaikaa per nuppi.<br /><br />Aurinko paistoi komeasti, kun starttasimme meikäläisen johtamana kohti pasileirin haasteita. Leiripaikkamme oli Lahden kupeessa Hälvälässä, mutta matkaan saatiin kyllä tuhrattua hyvin koko aamupäivä kiemurtelemalla pienempiä teitä Nikkilän, Pornaisen, Pukkilan ja Orimattilan kautta. Menomatkaan mahtui alun johtamisen lisäksi runsaasti peltomaisemien ihailua takaluukuissa seisten, kahvitauko ja lopuksi vielä ajamistakin.<br /><br />Hälvälässä majoituttiin huoltoleirin johtolarakennukseen. Sänkyjä ei sentään ollut, vaan puolet luokkatilan lattiasta sai hetkessä makuualustavuorauksen. Lounas syötiin sisällä, ja tähän saakka vain gonien etuna olleet kertakäyttöastiat olivat ensimmäistä kertaa meillekin sallittuja. Täytyihän sitä itsekin niistä syödä, kun kerran sai, vaikken nyt tiedä, onko niissä pakkipussilliseen pakkiin verrattuna juurikaan mukavuusetua.<br /><br />Lounaan jälkeen jatkettiin ajelua Hollolan teillä. Iltapäivänkin reiteillä sai Sipoon tyyliin olla ajolinjojen kanssa tarkkana, sillä monet tiet tahtoivat olla varsin kapeita. Jos keskiviiva oli, kaista ei tosiaankaan ollut juuri pasia leveämpi, ja välillä ei ollut keskiviivaakaan. Tiellä kuitenkin pysyttiin, vastaantulevat autot säilyivät ehjinä, ja matkustajavuorossa olleet ehtivät nauttia niin kesäisestä säästä kuin maisemistakin, joten mikäs siinä oli ajellessa. Välillä ehdittiin myös poiketa kaupassa ostamassa Offia, limua ja makkaraa.<br /><br />Ilta kului makkaranpaiston, saunan ja torkkujen parissa. Uimaan jos olisi vielä päässyt, niin oltaisiin oltu melkoisen lähellä mökkimeininkiä, mutta määräysten vaatimien pelastusvalmiuksien takia järveä täytyi tyytyä vain ihailemaan. <br /><br />Niin tai näin, kello 23 hurautettiin vaunu taas käyntiin ja lähdettiin suorittamaan pimeäajoja. Vaikka eihän sitä pimeää tietenkään ollut, parhaimmillaan hämärää. Pari tuntia kuitenkin kruisailtiin, alkuun maanteitä ja loppuun sotavaloilla maastouria. Sitten tutimaan. <br /><br /><br /><b>Tiistai 1.6. - Vesivehmasta ja vesistömaisemia</b><br /><br />Herätys oli myöhäisillan ajeluiden takia vasta kahdeksalta. Aamiaisen ja ajoonlähtötarkastuksen jälkeen suunnattiin vaunu kohti huhtikuiselta maastoajoleiriltä tuttua Vesivehmaan lentokenttää. Aurinko paistoi taas, ja keli lämpeni lämpenemistään. Ihan ei t-paitasillaan kuitenkaan viitsinyt maantienopeuksilla olla luukusta ulkona.<br /><br />Sen sijaan perillä Vesivehmaalla oli jo pakko keventää t-paitaan, sen verran tälläkin kertaa auringossa kylpeneella lentokentällä oli paahdetta. Ajelimme kukin pari entuudestaan tuttua mäkeä ylös ja alas. Ja hyvinhän se 6x6-pasi vei, ei siinä mitään. <br /><br />Lounaan jälkeen ehdittiin hetki ottaa aurinkoa vaunun katolla, ja sitten jatkettiin Päijät-Häme-sightseeingillä. Päijännettä päästiin ihailemaan useampaan otteeseen, sillä reitti kulki Kalkkisten ja Pulkkilanharjun kautta Asikkalaan. Sieltä jatkettiin vielä Lammin suunnalta koukaten Hennalan varuskuntaan tankkaamaan. Välissä tehtiin tietysti ajajan- ja johtajanvaihtoja ja pidettiin kahvi- ja jätskitauot.<br /><br />Illalla jouduttiin hieman huoltohommiin paikantamaan öljyvuotoa ja öljyämään hirttävää kaasupoljinta, mutta saunalle ja makkaralle jäi silti hyvin aikaa. Nukkumaan mentiin kymmeneltä.<br /><br /><br /><b>Keskiviikko 2.6. - Kaupunkiajoa ja kitkaketjuja</b><br /><br />Herätys 6.30 ja liikenteeseen kahdeksalta. Tällä kertaa oli taajama-ajon vuoro, joten kulutimme aamupäivän Lahden keskustassa pyörien. Täytyy kyllä ihmetellä niitä ihmisiä, jotka pitävät Helsingin keskustassa ajamista jotenkin hurjana tai hankalana. En ole nimittäin löytänyt sieltä yhtäkään niin kimuranttia liikennejärjestelyä kuin mitä Lahdessa tunnutaan harrastavan. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi linja-autoaseman viereinen risteysjärjestely... Kaikista lahtelaisista kiemuroista huolimatta selvisimme aamun ajoista ja johtamisista ihan hyvin, ja ehdittiinpä välillä poiketa Hennalan sotkussakin. Lounaalle palattiin takaisin Hälvälään.<br /><br />Iltapäivä vietettiin paahteessa ja hiekkapölyssä Hälvälän lentokentällä. Treenasimme ensi viikon kokeita varten tuttuja ajaja- ja johtajaratoja sekä kävimme sopivalla metsäuralla kokeilemassa pasin vinssausta. Päivän "kohokohta" oli säästetty viimeiseksi; loppuajan ähelsimme nimittäin treenausmielessä kitkaketjujen kanssa. Hikisen ja pölyisen homman jälkeen jokailtainen sauna tuntuikin tällä kertaa erityisen hyvältä.<br /><br /><br /><b>Torstai 3.6. - Pusikkoajoa Padasjoella</b><br /><br />Kello 00-01 oli meikäläisen huki toimia päivystäjänä, eli valvoa, että majoitusrakennuksessa on kaikki hyvin ja että pihalta löytyvillä kahdeksalla pasilla on kaikki kunnossa. Olihan niillä.<br /><br />6.30 heräiltiin, ja seitsemältä syötiin aamiainen. Tämä leiri on muuten siitä jännä, että mukana ei ole yhtäkään alikkia tai kokelasta. Vain me, lääkintämies, yksi edellisen saapumiserän kuski sekä tietysti kouluttajaskapparit, joiden kanssa ei kuitenkaan leirillä tarvinnut sen kummemmin pokkuroida. Niinpä esimerkiksi aamiainen vain kannettiin autosta pöydälle, ja sitten vaan puuroa lautaselle. Ei tarvittu jakomiesnakkeja eikä muutakaan hommaa mutkistavaa, vaan kukin söi aamupalan omatoimisesti omaan tahtiin.<br /><br />Kahdeksan pintaan lähdettiin taas tien päälle. Tällä kertaa suunnaksi otettiin Padasjoki, jonne mentiin suurimmaksi osaksi nelinumeroisia teitä pitkin. Ennen Iso-Taruksen alueelle menoa ehdittiin poiketa vielä ABC:llä aamukahvilla.<br />&nbsp; <br />Padasjoen alue oli meikäläiselle entuudestaan tuttu palokuntanuorten leiripaikkana, joten samojen vanhojen teiden ajeleminen tällä kertaa punaisen auton sijasta vihreällä vaunulla tuntui ihan hauskalta. Aamupäivällä kiersimme kukin asiallisen maastoajouran, jonka rinnalla Vesivehmaan reitit eivät tuntuneet enää juuri miltään. Korkeuserot olivat täällä pieniä, mutta kuoppaa, kiveä, muhkuraa ja mutalammikkoa löytyi riittämiin. Ajaja sai kääntää ja polkea, johtaja kuikuilla, ja matkustajat pitää paikoin kaksin käsin kiinni. Hauskaa oli ja opettavaista!<br /><br />Seuraava opetusaihe oli ajaminen sarjatulisuojien kanssa eli tuttavallisemmin <a href="http://www.mil.fi/maavoimat/kalustoesittely/popup.dsp?id=488" target="_blank">ripset alhaalla</a>. Kahden tuulilasiruudun päälle saa nimittäin ohjaamosta käsin vedettyä tirkistysrei'in varustetut suojalevyt, ja lisäksi sivuovien ikkunoihin on myös käännettävissä tähystysreiällä varustetut suojat. Ne kun laitettiin lasien eteen, ja samalla tietysti johtajakin sisälle istumaan, niin johan meni ajaminen melkoiseksi tirkistelyksi.<br /><br />Aika jännä fiilis kyllä olla pää kiinni lasissa ja yrittää kurkistaa reiästä minne on menossa. Ajajan ja johtajan yhteispeli korostui entisestään, kun kummankin näkökenttä oli melkoisen rajoittunut. Eräs ryhmäläinen ajoikin ahtaalla uralla päin mäntyä. Pasi ei ollut moksiskaan, mutta mänty sai vähän siipeensä.<br /><br />Torstaisen hernarilounaan jälkeen kokoonnuttiin koko poppoolla alueelta löytyvän junanvaununraadon ympärille, ja käytiin läpi periaatteet pasin lastaamisesta junaan. Opetustuokion jälkeen vaunut hajaantuivat taas metsäteille. Treenasimme lopuksi ilmasuojaan ajoa, mikä käytännössä tarkoitti, että opettajan "ilmasuojaan" -komennolla vaunu piti ajaa mahdollisimman nopeasti pois tieltä metsähallituksen puolelle.<br /><br />Kun jokainen oli tehnyt muutaman toiston pöpelikköönajosta, oli paluumatkan aika. Vt 24:llä pääsi jo johtajakin välillä tulemaan alas tornistaan, se kun on sallittu liikennemerkillä etuajo-oikeutetuilla, vähintään 60 km/h teillä silloin, kun tornissaoloa vaativia liikennetilanteita ei ole. Loppumatka mutkiteltiin taas pienempiä teitä, ja suoritettiin pysähdys Hollolan Salessa.<br /><br />Päivällisen jälkeen edessä oli muutto. Pakkasimme, siivosimme ja hurautimme vaunuinemme huoltoleiriltä läheiselle lääkintäleirille. Kun uudesta majoitusrakennuksestamme oli löytynyt itse kullekin makuupaikka, ilta kulutettiin kuten tähänkin asti; makkaraa, saunaa ja hyttysiä.<br /><br /><br /><b>Perjantai 4.6. - Suunnistusta</b><br /><br />Lippujuhlapäivää vietettiin arkisen pasiaherruksen parissa. Kahdeksan pintaan startattiin taas, ja aiheena oli tällä kertaa vaunusuunnistus. Menimme toisen vaunun kanssa vaunuparina siten, että vaunut vastasivat vuorotellen ajoreitistä. Kohteet olivat Kärkolän, Hausjärven, Mommilan ja Hämeenkosken kirkot. Vaikeutuksena reitinvalintaan oli isojen valtateiden käyttökielto. Kaikki rastit löytyivät ennen pitkää, välillä pienempien, välillä vähän suurempien kiemuroiden kautta...<br /><br />Lounas syötiin leiripaikalla Hälvälässä. Lippujuhla oli tuonut lounaalle leivos- ja suomenlippukonvehtijälkkärin, ja taisipa lihapatakin olla vähän normaalia kenttämuonaa fiinimpää. Niistä selvittyämme hurautettiin taas kerran Valmetin kone käyntiin ja suunnattiin Hennalan varuskuntaan pesemään ja tankkaamaan kulkupeliämme. Sieltä palattiin leiriin kurkkimaan pasin konehuoneeseen ja kertaamaan vaunun tekniikkaa ensi viikon kokeita varten. Lopuksi kouluttajamme vielä ehdotti maantieajon lisätreenaamista sen verran, että käydään läheisessä kaupassa... Teimme työtä käskettyä.<br /><br />Illan ohjelman varmaan jo arvaatkin.<br /><br /><br /><b>Lauantai 5.6. - Liukasrataa ja motaria </b><br /><br />Lähtöpäivän kunniaksi heräiltiin jo 5.45, ja ruvettiin heti pistämään paikkoja lähtökuntoon. Heti aamupalan jälkeen startattiin ja siirryttiin liukasradalle Lahteen. <br /><br />Ajoharjoitteluradalla tehtiin niitä autokoulustakin tuttuja juttuja: jarrutusta liukkaassa kaarteessa, jarrutusta kitkaerolla sekä jarrutus + väistö -yhdistelmää. Pasissa vaan ei ole abseja, ja paineilmajarruilla on tietysti niille ominainen jarruviive, joten oli oikein hyvä päästä kokeilemaan näitä juttuja henkilöauton lisäksi myös tämmöisellä raskaammalla vempeleellä. Väistöstä sain kehuja, mutta kitkaerojarrutuksessa tahtoi alkuun selkärangasta puskea henkilöautolla opeteltu liian nopea jarrunpumppausrytmi.<br /><br />Päivän tärkein opetus oli kuitenkin taas kerran se, että nopeutta pois kun on liukasta, ja yritetään ennakoimalla välttää edes joutumasta hätäjarrutustilanteisiin. Sen verran kelkaksi pasi kyllä sopivan kelin tullen muuttuu, että nämä periaatteet on hyvä pitää kirkkaana mielessä.<br /><br />Välillä pidettiin lounastauko, ja oheiskoulutuksessa harjoiteltiin rakenteen suullista koetta sekä taas kerran ajaja- ja johtajaratoja. Vähän ennen iltapäiväkolmea saatiin homma pakettiin, ja kuten arvata saattaa, porukkaa ei paljoa tarvinnut hoputtaa liikkeellelähdön kanssa.<br /><br />Paluumatka posotettiin suoraan motaria Helsinkiin. Santahaminassa olikin sitten taas ihan tehokasta toimintaa. Vaunujen tankkaus ja putsaus, siinä ohessa kenttämuona, ja loppuun henkilökohtainen huolto. Lomille mars -käsky tuli vähän ennen iltaseitsemää, joten tällä kertaa vapaiden pituudeksi jäi 27 tuntia. Näin mukavan viikon päätteeksi se ei kuitenkaan mahdottomasti harmittanut.<br /><br /><br />***<br /><br /><b>Palvelusajan paras viikko?</b><br /><br />Moni aiempien saapumiserien pasikuski on tituleerannut pasileiriä koko inttiajan parhaaksi viikoksi. Vaikka meikäläisellä onkin aamuja jäljellä vielä 215, niin melkein olen valmis allekirjoitamaan väitteen jo nyt. Eipä ole nimittäin mikään muu viikko vierähtänyt tänä vuonna yhtä mukavasti ja nopeasti, ja aika vaikea tästä on enää paremmaksi pistääkään:<br /><br />Sisämajoitus, sai nukkua riittävästi, mukavaa ajamista päivät pitkät, nättejä maisemia, erittäin hyvät säät (käytännössä ei satanut kertaakaan), kauppa- ja kahvitaukoja, illat rentoa saunomista ja makkaranpaistoa, tetsarit ja rynkyt eivät olleet edes mukana, alikkeja ei tarvittu, skapparit olivat leppoisalla päällä, koulutus oli hyvää ja ajokokemusta sai runsaasti... Ja mitähän kaikkea tästä listasta jäi vielä puuttumaan...<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-7876570107081290641?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-35287214195202344472010-05-26T18:55:00.005+03:002010-06-16T19:05:30.072+03:00Pasikurssia pukkaa edelleen, joten päivät ovat kuluneet jo varsin tutuksi käyneen vihreän teräsmöhkäleen kyydissä. Sijaintipaikka vaunussa on päivän mittaan vaihdellut totuttuun tyyliin; takaluukuissa matkustamisen lisäksi on toki tullut istuttua ajajan penkillä ja seistyä johtajan tornissa. T-paitakelit ovat vaunulla ajellessa taas toistaiseksi historiaa, mutta sadepisarat ovat sentään aika hyvin ymmärtäneet olla tippumatta ajojemme aikana.<br /><br />Maanantai kului vielä Santahaminaa ristiin rastiin kierrellessä, sillä ajoa ja johtamista täytyy olla kumpaakin kasassa neljä tuntia, ennen kuin vaunulla voi lähteä ajelemaan saaren ulkopuolelle. Ei nuo nelituntiset vielä mitään, mutta kun vaunuryhmässä on se kuusi jamppaa, joiden kaikkien täytyy saada ajomäärät täyteen, niin kyllähän siinä saaren pasinmentävät reitit alkavat lopuksi olla varsin tuttuja...<br /><br />Tiistaina aamupäivästä treenattiin vaihtelun vuoksi vähän renkaanvaihtoa, ilmanottoa ja -antoa sekä Pasin naamioimista. Iltapäivästä jatkettiin taas kovaa ajamista, ja saatiin viimein kaikille tarvittavat saaritunnit täyteen. Sitten vaan nopsasti pesuhallin kautta kohti portteja! Olipa muuten varsin vapauttava fiilis, kun päästiin viimein hurauttamaan pasilla Hevossalmen sillan yli kohti Laajasaloa ja Hertsikkaa.<br /><br />Taajama-ajolla jatkettiin koko keskiviikkokin. Aamun omalla ajovuorollani vaunu kulki Herttoniemestä Viikin ja Malmin kautta Pukinmäkeen ja johtajavuorolla sieltä Maunulan, Pakilan, Tuomarinkylän ja jostain mistä lie Vantaan Koivuhaan kautta Tikkurilaan.<br /><br />Ajamisessa saa kuorma-autoonkin verrattuna olla eniten tarkkana ajolinjansa kanssa. Vaunu kun on sen 2,88 metriä leveä, niin eipä sitä kaistoilla paljoa turhaa tilaa jää varsinkaan risteysalueilla. Tietyöt ja pysäköidyt autot ovat sitten vielä kokonaan oma lukunsa. Kun näkyvyys oikean puolen peiliinkin on vielä johtajan koipien takia varsin vaihteleva, niin oikean puolen linjan pitäminen on kyllä ihan aiheellisesti ajajan ja johtajan yhteispeliä. Mutta kyllähän se vaunu ihan nätisti siellä kaistaallan kulki!<br /><br />Iltapäivästä ei sitten tyydytty enää esikaupunkihuristeluun, vaan vaunu suunnattiin kohti keskustaa. Liikenne lisääntyi, ja samassa suhteessa lisääntyi myös kääntyvien päiden määrä. Kaupungilla on varsin hauska seurata ihmisten reaktioita pasin huristaessa ohi. Katseet kääntyvät niin vauvalla kuin vaarillakin, jotkut heiluttavat, toiset vetävät käden lippaan ja taisipa sitä joku lentosuukkojakin lähettää. Kamerakännykät kuhisevat, ja kyllähän niitä nollien puhaltajia löytyy aina taksikuskeista lähtien... Taisipa sitä joku aamujakin huudella.<br />&nbsp; <br />Itse ajoin Oulunkylästä Vallilan, Pasilan ja Töölön kautta Ruoholahteen. Tiukin tilanne oli Töölössä, jossa muutekin ahtaassa risteyksessä sompaillessa joku bemari livahti oikealta ohi sellaisesta raosta, että ei tainnut montaa iltasanomaa mahtua väliin... Johtajan hätäinen "linjaa vasempaan" komento taisi pelastaa bemarin maalipinnan.<br /><br />Johtajan homma on kyllä varsinkin tuolla keskustan liikenteessä melkoista pyörimistä. Tarkkana pitää olla, millloin voi "vapaa" -komentoja huikkailla. Menon kun pitäisi olla toisaalta sujuvaa, mutta mikään kulkija ei kuitenkaan saa jäädä huomaamatta. Jatkuvasti pitää myös varmistua vaunun oikeasta ajolinjasta, etteivät pysäköityjen autojen peilit lähde matkaan, tai järeähköt Nokian MPT-nappularekaat pääse käväisemään jalkakäytävän puolella.<br /><br />Itse johdin nyt iltapäivällä Ruoholahdesta Hietalahden, Kaivarin, Kauppatorin kautta Itäväylälle ja edelleen Laajasaloon, ja yllättävän hyvinhän se meni. Kyllä se Santahaminassa pyöriminen on selvästi jo tuonut sellaista alkavaa rutiinia tähänkin hommaan. Enää ei tarvitse keskittyä siihen johtajana olemiseen, vaan nyt pystyy jo keskittymään itse liikenteeseen, ja komennot tulevat tilanteen mukaan varsin automaattisesti. Ja yhtä tärkeää on, että ne jäävät myös tulematta sellaisissa paikoissa, joissa tilanne on ajajalla hanskassa eikä vaunulla tehdä mitään välttämättä komentoja vaativaa.<br /><br />Huomenna on luvassa lisää ajoa, alkuun pääkaupunkiseudulla, ja iltapäivästä lähdetään vissiin käymään Porvoossa. Perjantai meneekin sitten pitkälti ensi viikon pasileiriin valmisteluissa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-3528721419520234447?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-43713635071083691212010-05-21T23:56:00.002+03:002010-05-22T00:08:52.746+03:00Tuo lausahdus on intissä varsin yleinen. Usein sitä käytetään enemmän tai vähemmän ironisessa mielessä, mutta allekirjoittaneen kuluneeseen viikkoon se kyllä sopii ihan sellaisenaan. Aurinko on paistanut, lämpötila hiponut hellerajaa ja päivät ovat kuluneet leppoisasti pasilla kruisaillessa. Ei siis hirveämmin valittamista.<br /><br /><br />Maanantai 17.5.<br /><br />Lehtipuut olivat muuttuneet neljän päivän lomien aikana vihreiksi, mikä ei ollut ihme, koska sää oli ollut aurinkoinen ja suorastaan helteinen. Ja sellaisena valkeni myös maanantaiaamu, joten <i>takki, maasto- m/91</i> sai ensimmäistä kertaa jäädä kaappiin. Niin mukesiin kuin muuallekin lampsittiin rennosti t-paidassa.<br /><br />Pasikurssi jatkui aamupalan ja aamutorkkujen jälkeen kello kahdeksalta, jolloin oli vuorossa yksi oppitunti pasien taulukkohuolloista. Erinäisistä syistä johtuen aamupäivällä ei sitten ollutkaan muuta koulutusta, joten luokasta palattiin tupiin "itsenäisen opiskelun" pariin. Pasikansioiden plärääminen vaan taisi itse kullakin vaihtua aika nopeasti rötväämiseksi. Viimein iltapäivästä kuusihenkiseksi pienentynyt vaunuryhmämme pääsikin sitten todenteolla aloittamaan Santahaminan kiertelyn Sisu XA-185:llä.<br /><br />Ajotunneilla porukka jakaantuu vaunussa siten, että ajajan ja johtajan paikan miehittävät luonnollisesti yhdet meistä, aina puoli tuntia kerrallaan, opettaja seisoo keskellä ampujan paikalla, ja loput neljä sitten matkustavat muuten vaan takatilassa. Kaikki neljä matkustajaa mahtuvat työntämään yläkroppansa ulos kahdesta takaluukusta, joten mikäs siinä näillä keleillä matkustaessa... Koska kaikki kuulevat nakkipipoissaan, mitä sisäpuhelujärjestelmässä puhutaan, pystyy myös matkustaessa oppimaan johtamista muiden toimintaa seuraamalla. Itse ehdin maanantaina ajaa ja johtaa yhdet puolituntiset.<br /><br /><br />Tiistai 18.5.<br /><br />Hieman pilvisempi ja viileämpi päivä, mutta t-paidassa pystyi edelleen menemään. Päivän aiheena oli huoltokoulutus. Vaihdoimme vaunuryhmämme pasiin polttoainesuodattimet, putsasimme ilmansuodattimen ja voitelimme erinäisen määrän rasvanippoja pasin alustasta. Kouluttajan menon vuoksi koulutus loppui jo kello 13, joten iltapäivä vierähtikin sitten munkkikahvien ja rötväämisen merkeissä.<br /><br /><br />Keskiviikko 19.5.<br /><br />Ajopäivä ja aurinko paistoi. Santiksen teiden lisäksi mentiin välillä myös pykälää haastavampia maastouria pitkin. C-koulutuksen ja maastoajoleirin jälkeen itse pasilla ajaminen ei sen kummemmin ongelmia tuotanut. Toki ahtaissa paikoissa pitää olla tarkkana, mutta varsin leppoisaa ja mukavaa hommaahan tuo on. Pari puolituntista tuli päivän mittaan ajettua.<br /><br />Johtaminen on tässä vaunuilussa se osa-alue, joka vaatii enemmän harjoittelua. Ei sillä, että se olisi jotenkin erityisen monimutkaista hommaa, mutta harjaantumistahan se vaatii, jos haluaa homman sujuvan jouhevasti. Tähystää pitäisi sinne sun tänne, antaa tarvittavat risteys- sun muut komennot ajoissa, hahmottaa tilanteet ja välttää tarpeetonta ajajan kaitsemista... Mutta kyllähän se johtaminen tuntui heti astetta luontevammalta kuin edellisillä kerroilla.<br /><br />Muutoin päivä kului takaluukussa päivää paistatellen. Lämmin auringonpaiste, t-paita, mukavasti vilvoittava ajoviima ja paikoin komeat merimaisemat aiheuttivat kyllä väkisin <i>hyvii hommii</i> -fiiliksen. Pieni vahingoniloinen hymykin puski väkisin pintaan, kun hurautimme vaunulla esteradalla hikoilevien ei-pasikuski-kuljulaisten ohi. Samoin kävi, kun tulimme pasilla soden edustalle jäätelötaukoa pitämään, ja viereisellä kentällä meikäläisellekin tuttu 2. JK nautti auringosta sulkeisissa. Oikeutin nämä vahingoniloiset virneeni kuitenkin sillä, että edessä oleviin 233:een päivään varmasti mahtuu myös meikäläiselle näitä huonompia nakkeja.<br /><br /><br />Torstai 20.5.<br /><br />Kesäkelit jatkuivat. Osa ryhmästämme meni aamulla käsittelyradalle, sillä johtajarata piti vielä suorittaa hyväksysti, jotta porttien ulkopuolelle lähteminen ensi viikolla onnistuisi. Sain kuin sainkin heti päivän ensimmäisellä kerralla tuon hyväksytyn suorituksen aikaiseksi. Takaperinpujottelun johtaminen meni nyt kuin vettä vaan, koska paikalla oli eri kouluttaja, joka suositteli tähystystä tehtäväksi ampujan paikalta käsin. Ja sieltä se oli toden totta helpompaa, koska vaunun kääntymiskulman hahmotti takaluukkuja paremmin.<br /><br />Johtajaradan suorittamisen jälkeen oli hetki aikaa ottaa arskaa Saharan reunalla. Samalla pystyi seuraamaan, kuinka metsiköstä ilmestyi ainakin joukkueen verran taisteluvarustuksessa olevaa porukkaa, joka tietysti ylitti hiekka-alueen syöksymällä. Ei käynyt heitä kateeksi, koska tällä kelillä tuli lämmin jo pelkästä istumisesta. Mutta toisaalta, noilla tetsaajilla ei ollut kuin 50 aamua jäljellä, joten sen kun ryynäävät, nyt kun vielä voivat...<br /><br />Päivän mittaan tuli taas pari johtajakertaa ja yksi ajokerta. Reiteille tuli taas uusia ja hivenen haastavampia maastouria. Useat käynnissä olleet harjoitukset lisäsivät myös kaikenlaista liikennettä ympäri saarta, joten tuttujen teiden kiertelyyn saatiin sentään vähän uutta haastetta vaihtelevista liikennetilanteista. Johtaminenkin meni taas aiempaa sujuvammin.<br /><br /><br />Perjantai 21.5.<br /><br />Kelin puolesta jatkui sama meno. Niin piti jatkua pasikurssillakin, mutta aamupäivän ohjelma meni lopulta vähän uusiksi.<br /><br />Edellispäivänä pasistamme oli yksi kitkaketjujen ripustuskoukku saanut hieman kipeää pienestä puukosketuksesta, joten se päätettiin vaihdattaa, kun korjaamolla sattui olemaan hyvä sauma tälläiselle pienelle hitsaushommalle. Kun uusi koukku sitten oli paikoillaan ja spreijattu vihreäksi, lähdimme ajamaan. Itse olin matkustajana.<br /><br />Kauaa ei oltu vielä huristeltu, kun saavuimme salaojitustyön kaventamalle tienpätkälle. Työ oli sitten viime näkemän edennyt muutenkin kapeaan tienkohtaan, eikä kaivannon ja ojan väliin jäänyt juurikaan pasia leveämpää väylää. Jälkiviisaasti puituna johtaja ja ajaja tulivat paikkaan vähän turhan lujaa, ja juuri sen kuuluisan aavistuksen verran liikaa ojan puoleisessa reunassa. Niinhän siinä kävi, että tien reuna petti, ja pasi humpsahti pehmeästi kallelleen ojaan.<br /><br />Paikalle tuli pian pari muuta pasikurssin pasia, ja kohta olikin käynnissä pelastusharjoitus. Vaijerit, pylpyrät ja vinssit viritettiin reippaasti käyttökuntoon ja varsin pian vaunumme olikin toisen pasin avustamana ylhäällä ojasta. Oli kuitenkin jo aika palata lounastaukoa varten kuljetuskeskukselle.<br /><br />Iltapäivä sujui sitten ilman kommelluksia ajamista ja johtamista harjoitellen. Santahaminan kiertely alkoi jo kyllästyttää, mutta ensi viikolla päästäänkin onneksi jo kaupungille ajelemaan. Pitäkäähän silmät auki, jos vaikka tulee Ps 677-548 vastaan.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-4371363507108369121?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-51980649192559902332010-05-12T18:47:00.002+03:002010-05-13T09:54:21.358+03:00Leppoisaa meininkiä on tässä pidellyt... Kaikenlaiset täyteohjelmat, tetsaukset ja sykkimiset voi hetkeksi unohtaa, sillä viikko-ohjelmat koostuvat kesäkuun toiselle viikolle asti vain ja ainoastaan pasikurssista.<br /><br />Vallitseva lomarytmikin on nyt varsin mukava; viikonloppu meni vapailla, sitten oli kolme päivää palvelusta ja nyt onkin neljä päivää lomaa. Kerrankin lomillelähtöpäivä koitti ilman kovaa loma-tj:n laskemista, mutta viimeiset tunnit tuntuivat tuntuivat kyllä tänään kuluvan sitäkin hitaammin...<br /><br /><br />***<br /><br />To 6.5.<br /><br />Mikä olisikaan ollut parempi tapa nauttia aurinkoisesta kevätpäivästä kuin ottaa Pasi ulos pilttuustaan ja lähteä ajelemaan... Vain pyörien nostattama hiekkapöly yritti hieman himmentää kirkasta keliä, kun kurssipasimme kiertelivät ja kaartelivat pitkin poikin Saharaa. Päivä kului niin sanottujen alkeisajojen suorittamiseen.<br /><br />Kukin pääsi ottamaan ensituntumaa niin ajajana kuin johtajanakin toimimiseen, ja tietysti samalla tuli treenattua sisäpuhelinjärjestelmän käyttöä, käskyjen antamista ja niiden toistamista. Ehdimme tutustua myös pasitutkinnon käsittelyrataan ja aloittaa sen treenaamisenkin.<br /><br />Pasi on varsin lunki ajettava automaattivaihteineen kaikkineen. Kuskin kannalta suurin ero tavanomaiseen kuormuriin on huomattavasti rajoittunut näkyvyys. Suoraan eteen nyt vielä näkee kelvollisesti, mutta jo etuviistoon ja sivuille tähystäminen alkaa olla melkoista kurkkimista. Siksi Pasissa onkin ajajan lisäksi aina johtaja, joka lähtökohtaisesti seisoo pelkääjän paikalla olevalla alustalla ja on yläkropaltaan luukun kautta vaunusta ulkona. Kommunikointi hoituu sisäpuhelinjärjestelmän avulla. Kuulokkeet ja kurkkumikrofonit on integroitu ajopäähineeseen eli tuttavallisemmin "nakkipipoon". <br /><br /><br />Pe 7.5.<br /><br />Perjantai oli taas tyypillinen esimerkki kurssin rakennekoulutuspäivästä. Aamulla käsiteltiin päivän aiheet oppitunneilla ja iltapäivästä käytiin sitten samoja asioita oman ryhmän kanssa vaunulla läpi. Tällä kertaa käsittelyvuorossa olivat jäähdytysjärjestelmä, polttoainejärjestelmä ja voitelujärjestelmä.<br /><br /><br />Ma 10.5.<br /><br />Rakenneaiheina olivat jousitus sun muut kannattimet sekä paineilmajärjestelmä. Koska ryhmämme kouluttaja oli poissa, emme tällä kertaa kuitenkaan räpeltäneet näitä asioita vaunuilla, vaan menimme iltapäiväksi Saharan reunalle treenaamaan Pasin käsittelykoetta.<br /><br />Käsittelykokeessa täytyy ensin pujotella muutamat 10 metrin välein olevat keilat ja ajaa sitten kahden kymmenmetrisen lankun päältä. Ensimmäistä lankkua ajetaan vasemman puolen pyörillä, sitten tehdään sivuttaissiirtymä ja sihdataan seuraavalle lankulle siten, että vaunun oikean puolen reunat menevät lankkua pitkin.<br /><br />Pujottelu on Pasilla hivenen vaikkapa kuorma-autoa haastavampaa, koska mitään pyöriä ei näe peilin kautta. Perän oikaisu täytyy siis osata arvioida, ja peilistä voi sitten tarkistaa, miten arvio osui oikeaan. Pelivarat ovat kyllä aika vähissä, jos peilistä huomaa ajolinjan olleen viturallaan. Varsin pian Pasin kanssa oli kuitenkin jo sen verran sinut, että pujottelu ei tuottanut ongelmia.<br /><br />Lankut sen sijaan ovat vähän haastavampia, koska rengaslinjan arviointia hankaloittaa niiden sijainti vaunun kylkilinjan sisäpuolella sekä ohjaamon kohdalta suippeneva keulan muoto. Muutaman harjoittelukierroksen jälkeen kouluttamassa ollut kapteenismies kuitenkin otti jo nimen ylös eli hyväksyi suorituksen. Tämä hyväksyntä tarvitaan, jotta päästään aikanaan ajotunneilla ulos saarelta. Tutkinnossa tämäkin koe pitää kuitenkin vielä suorittaa uudestaan.<br /><br /><br />Ti 11.5.<br /><br />Tiistai oli melkeinpä jo liian leppoisa päivä. Aamiaisen jälkeen ehti ottaa normaalit puolentoista tunnin torkut ennen oppitunteja. Tai tällä kertaa oikeastaan oppituntia, silä ohjaus- ja hydrauliikkajärjestelmistä ei riittänyt kovin pitkään teoriajuttua. Niinpä ennen lounasta jäi vielä pari tuntia rötväysaikaa...<br /><br />Ryhmämme kouluttaja oli edelleen reissussa, joten iltapäivää vietettiin taas käsittelyradalla. Koska ajajan osuus oli jo eilen hyväksytysti hoidettu, tällä kertaa oli johtajakokeen treenaamisen vuoro. Rata on muuten sama, paitsi että keilojen välit ovat pari metriä pidemmät ja suoritus tehdään vaunua peruuttaen. Johtaja johtaa pujottelun takaluukuista tähystämällä ja sisäpuhelimen kautta käskyttäen, ja lankut puolestaan ulkopuolelta käsimerkeillä ajattaen.<br /><br />Johtajan käsittelykoe osoittautuikin astetta haastavammaksi. Ensinäkin täytyy muistaa, että johtaja on eri päin kuin kuljettaja, joten vasen on oikea ja oikea on vasen. Lisäksi käskyn ja toteutuneen hallintaliikkeen välillä on väkisinkin viivettä, joka pitäisi osata ennakoida. Peruutettaessa mennään kääntymätön taka-akseli edessä, eli oikaisuvaraa ei tarvitse keilan viereen jättää, mutta kumma kyllä homma on helpommin sanottu kuin tehty. Ei kyllä ole ihan mikään läpihuutojuttu tuo koe. Merkillepantavaa oli myös se, että sivusta seuratessa oli kovin helppo huomata, mikä milloinkin menee vikaan, mutta kun itse on siellä luukussa kuikuilemassa, niin jotenkin kummasti sitä vaan syyllistyi samoihin virheisiin...<br /><br />Päivän mittaan ehdin olla pari kertaa ajamassa ja pari kertaa johtamassa. Johtamissuoritteissa toisella kertaa meni pujottelu hyvin, ja toisella kertaa lankuille ajattaminen. Jos vaikka ensi kerralla saisi molemmat samaan suoritukseen, niin alkaisi olla pullat hyvin uunissa.<br /><br /><br />Ke 12.5.<br /><br />Perinteinen perjantaifiilis iski keskiviikkona lomillelähdön ansiosta. Odottamista ei ainakaan helpottanut komea auringonpaiste ja arvatenkin kevään tähän asti korkein lämpötila. Rakenneaiheina käytiin läpi sähkö- ja voimansiirtojärjestelmiä. Iltapäivällä vaunulla kertailtiin myös alkuviikosta rästiin jääneitä aiheita.<br /><br />Mutta nyt on aika virittäytyä viettämään ruhtinaallista neljän päivän lomaa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-5198064919255990233?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-87978506345145551972010-05-05T19:02:00.001+03:002010-05-11T17:43:53.634+03:00Vappuviikonloppu kului hitaasti mutta varmasti huomattavan autiolla ja hiljaisella Santahaminan varuskunta-alueella. Munkkeja sai ainakin syödä riittämiin; niitä kun oli tarjolla jokaisella aterialla perjantain lounaasta aina sunnuntain iltapalaan saakka. Järjestivätpä alikit ja kokelaat vappuaattoiltana joukkueiden välisen munkinsyöntikilpailunkin, joka äänekkäine kannatusjoukkoineen sai tunnelman kattoon ainakin hetkeksi.<br /><br />Ruokapuoli oli kyllä muutenkin viikonloppuna kunnossa; molempina päivinä oli monipuolinen brunssi, päivälliset olivat lajeiltaan vähän harvinaisempia ja hyviä, eikä tortilla- ja hampurilaisiltapaloissakaan ollut valittamista.<br /><br />Vappupäivälauantai vietettiin harjoitellen taistelua rakennetulla alueella. Aamupäivä oli ankean sumuinen, eikä erilaisten osasuoritteiden hinkkaaminen ihan kauheasti jaksanut innostaa. Taas kerran fiilis ehti kuitenkin muuttua päivän mittaan; onneksi vieläpä parempaan suuntaan. Kun iltapäivästä pääsimme vihdoin tekemään parit soveltavat vedot kasarmialueella ja Helsinki-simulaattorissa, ja aurinkokin paistoi, meininki alkoi olla kohdallaan. Santahaminan hiljaisuus rikkoutui hetkeksi, kun räkäpäät paukkuivat ja sysärit leiskuivat rakennuksien kulmilla.<br /><br />Sunnuntai olikin sitten varsin leppoisa päivä. Nukkua saatiin kahdeksaan asti, vaikka sitä automaattisesti heräsikin ensin puoli kuuden kieppeillä, ja brunssin sekä asehuollon jälkeen oli aika siirtyä pitkästä aikaa ampumaradalle, jonka näki nyt ensimmäistä kertaa ilman metrisiä hankia. Kohdistuksien jälkeen pääsimme kokeilemaan tuttua kymmenen kudin makuuammuntaa tällä kertaa tuplasti pidemmältä 300 metrin etäisyydeltä. Kummasti ne kudit löysivät tiensä maalitauluun aika paljon totuttua huonommin... Nollatuloskerhoon ei sentään tarvinnut liittyä, mutta eipä tuolla tuloksella paljoa kerskaillakaan kannata.<br /><br />Kun joukkueemme oli ampumisensa ampunut, oli lämpimässä kevätauringossa aika suorittaa tupaporukan kesken vertaisarviointi. Kukin antoi face to face kaikille tupakavereilleen positiivista palautetta itse kunkin vahvuuksista. Hyväntuulisen juttutuokion päätteeksi oli vielä hyvää aikaa huoltaa aseet komeasta kelistä nauttien. <br /><br />***<br /><br />Kuljettajakoulutuksen kannalta viimeiset pari viikkoa ovat olleet melkoista tyhjäkäyntiä, mikä on saanut ajan kulumaan välillä aika hitaasti, mutta seuraavat kuusi viikkoa puolestaan kuluvat vain ja ainoastaan Pasi-kurssin parissa.<br /><br />Kurssi polkaistiin käyntiin maanantaina. Yksi ensimmäisistä hommista oli mennä varusvarastolle hakemaan taas vähän lisää kaapintäytettä. Varustekokoelma karttui tällä kertaa vaunupäähineellä*, maskillisilla laseilla ja ajohaalarilla.<br /><br />Ensimmäisen päivän oppitunnit olivat lähinnä yleisluontoista Pasin esittelyä ja panssarivaunujen yleisajo-ohjeen läpikäyntiä. Tiistaiaamun oppitunneilla perehdyttiin muun muassa vaunupäähineeseen ja sisäpuhelinjärjestelmään, ja iltapäivästä oltiinkin sitten jo ryhmittäin käpistelemässä kurssipasejamme ajo-opettajien johdolla. Kurssi kun on jaettu pienryhmiin, joilla kullakin on oma opettaja ja oma pasi. Meidän ajoryhmämme on vieläpä lähestulkoon yksi yhteen meidän tuparyhmämme, joten hyvällä poppoolla ainakin päästään pasikuskeiksi kouluttautumaan.<br /><br />Tiistai-illan iloksi oli järjestetty ammattipätevyyskoulutukseen kuuluvan liikuntakoulutuksen rästisuorituskerta. Itselläni nuo pari tuntia olivat jääneet taannoin rästiin käsittelykokeen harjoittelun takia, joten puinpa sitten minäkin smurffipuvun ja sorsalippiksen ja lähdin sauvakävelemään. Lenkin lomassa ehdimme vieläpä pysähtyä esteradalle treenaamaan. Kävimme apinaradan taas este esteeltä läpi ja yhden rauhallisen kokonaissuorituksen vielä siihen päälle. Edelleenkään en tuosta touhusta juuri pidä, mutta yllättävästi muutamat esteet menivät tällä kertaa jo edelliskertaa sujuvammin, ja tulihan tuossa nyt taas pientä iltajumppaa. Ja uudet naarmut kyynerpäähän...<br /><br />Keskiviikon aiheita olivat muun muassa moottorin rakenne, ilman kierto turboahdetussa moottorissa ja kylmäkäynnistyslaitteet. Aamulla näitä käsiteltiin oppitunneilla, ja iltapäivästä tutkittiin sitten samoja asioita omaa pasia kopeloiden. Varsin opettavaista touhua kyllä, kun asiat käydään rauhassa läpi oikean moottorin äärellä eikä pelkkiä powerpoint -slidejä tuijotellen. Esimerkiksi Maseistakin tuttuun Thermostart -järjestelmään tutustututtin nyt niinkin hyvin, että otettiin imusarja auki sopivasta kohdasta, ja todettiin omin silmin siellä ilmaa lämmittävä liekki.<br /><br />Huomenna olisikin sitten tarkoitus päästä ajelemaan ensimmäiset metrit Pasilla.<br /><br /><span style="font-size: x-small;">*vaunupäähine = musta "lentäjänlakkia" muistuttava päähine, jossa on kiinteät kuulosuojaimet, niissä vaunun sisäpuhelinjärjestelmän kuulokkeet sekä kurkkulle kiristettävät mikrofonit.</span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-8797850634514555197?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-34519870101697867012010-04-30T19:24:00.000+03:002010-04-30T19:24:36.431+03:0016. palvelusviikko käynnistyi mukavasti vapaalla maanantaipäivällä. Kesä on selvästi taas pykälää lähempänä, koska auringonpaisteessa alkaa olla välillä suorastaan lämmin. Vuorokauden valoisa aikakin tuntuu nyt noudattelevan aika tarkasti Kuljetuskomppanian herätystä (5.30) ja hiljaisuutta (22.00).<br /><br />Tiistain piti mennä ammattipätevyyskoulutuksen parissa, mutta ohjelmissa oli pientä sekaannusta, eikä meillä pasikuskeilla sitten ollutkaan mitään suunniteltua ohjelmaa. Tässä firmassa ei vaan hommat tekemällä lopu, joten äkkiäkös sitä täyteohjelmaa järjestettiin. Alkuun siivosimme, pakkailimme kuivumassa olleita telttavermeitä - ja ehkä parhaana nakkina koko päivänä - levitimme pihan reunalla yksinään joköttäviä lumikasoja laajemmalle alueelle, jotta ne sulaisivat nopeammin.<br /><br />Ennen lounasta ehdimme vielä harjoitella toimistokäyttäytymistä kuin P-kaudella ikään, tosin yli sadan päivän kokemuksella se sujui kyllä jo ihan luonnostaan ja jännittämättä. Iltapäivä vietettiin kadettikoulun kentällä jalkapalloa ja korista pelaillen. Ja olipahan muuten ensimmäistä kertaa tänä vuonna T-paitakeli.<br /><br />Keskiviikkoaamupäivä vietettiin luokass torkkumista vastaan taistellen. Aiheina olivat naamiointi ja maastouttaminen sekä suunnistus. Iltapäivästä kiskaistiin taas smurffipuvut päälle ja lähdettiin harjoittelemaan suunnistusta käytännössä. Tällä kertaa mentiin kuitenkin enimmäkseen pelkän kompassin ja suuntien kanssa, joten tulipahan tämmöiselle satunnaiselle iltarasteilijallekin jotain uutta treeniä.<br /><br />Keskiviikko taisi olla yksi kevään komeimmista päivistä, ja torstai olikin sitten vastakohtaisesti ankean harmaa sadepäivä. Onneksi kuuluin siihen poppooseen, joka ulkoalueiden siivoamisen tai Kaunialan sotavammasairaalan pihatöiden sijasta oli siististi sisällä koko päivän. Hommana oli hoitaa ammattipätevyyskoulutukseen kuuluva Työturvallisuuskortti taskuun. Lisäksi kuljetuskomppanialla alkoi viikon kestävä ja vapun kiinniolon aiheuttava virka-apuvuoro, joten ennen saaren sisäisten iltavapaiden alkamista tarkastettiin vielä virka-apuvarustus.&nbsp; <br /><br />Vappuaattona ei kiire pahemmin painanut. Aamupäivä kului rötväämisen lisäksi pyykinvaihdossa käymiseen ja asehuoltoon. Iltapäivällä liikuttiin ergonomiakoulutuksen nimissä Helsinki-simulaattorissa kiipeillen ja liikuntasalissa jumppaillen.<br /><br />Nyt onkin sitten käynnissä hieman erilainen vapunvietto. Kun perinteisempi juhliminen ei onnistu, täytyy repiä iloa irti siitä, mistä sitä sattuu saamaan... Kuten vaikka lounaalla mukesissa tarjoilluista lämpimistä munkeista ja simasta tai kohtapuoleen kasarmilla nautittavasta suklain ja taisteluvanukkain täydennetystä iltapalasta.<br /><br />Myös vappuaaton siisteystarkastus oli hauska kokemus sinänsä. Eräs tupalainen oli päässyt ajotunnillaan käymään kaupassa ja tuonut mukanaan serpentiiniä. Niinpä keskityimme tuvan ja tupalaisten koristeluun enemmän kuin siivoamiseen. Kokelaan astuttua tupaan huudettiin normaalisti huomio, ja lennätettiin vielä serpentiinit päälle. Taisipa sitä pari alikessuakin tulla tarkastukseen mukaan. Eihän se tupa ihan läpi mennyt, mutta tunnelma oli hilpeä niin tarkastuksen kuin valvotun korjaamisenkin aikanakin. Serpentiinit saivat jäädä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-3451987010169786701?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-15203506288266966042010-04-23T21:11:00.001+03:002010-04-23T21:53:51.961+03:00Kahden kuusipäiväisen palvelusviikon jälkeen olisi kuvitellut normaalipituisen viikon tuntuvan lyhyeltä, mutta toisin kävi: perjantai vaikutti olevan tällä viikolla normaalia pitemmän rutistuksen takana. En tiedä, johtuiko se sitten lukuisista luokassa vietetyistä oppitunneista, edellisviikkoa väljemmästä ohjelmasta, harmaasta säästä, pitkän viikonloppuvapaan odottamisesta vai kenties näistä kaikista, mutta tämänviikkoinen <i>lomille poistu</i> kuulosti kyllä erityisen hyvältä.<br /><br /><br />Keskiviikko vierähti kokonaan Tieturva 1-kurssin parissa. Tunneilla käsiteltiin erinäisiä tiellä tehtävän työhön liittyviä määräyksiä, käytäntöjä ja erityisesti tietysti turvallisuutta. Luokassaistumispäivän päätteeksi tehtiin vielä koe, josta sain täydet pinnat. Tieturvakorttia odotellessa siis.<br /><br />Torstain koulutus olikin sitten vaihteeksi astetta sotilaallisempaa. Aamupäivä vietettiin Saharan laidalla tihkusateessa ilmatorjuntakonekiväärin, tuttavallisesti itkon, kanssa räpeltäen. Harjoittelimme ampumakuntoon laittoa, lataamista ja patruunan poistamista. Lisäksi tehtiin kertaalleen tutustumismielessä asemaanmeno ITKK:n kera.<br /><br />Iltapäivästä oli liikuntakoulutuksen vuoro. Nyt kun lumet ovat sulaneet, meidänkin oli korkea aika päästä korkkaamaan intin kuuluisa esterata. Tuo apinaratahan koostuu lukuisista erilaisista esteistä, joissa kysytään erityisesti lihaskoordinaatiota, sekä paikoin myös tasapainoa ja voimaakin. Alkuun kävimme radan este esteeltä harjoitellen läpi, eli saimme tarvittavan koulutuksen, ja sittenpä mentiin pari vetoa kokonaissuorituksena läpi. Kyllähän se tosiaan kuntoilusta kävi.<br /><br />Vaikka liikunnasta sinällään tykkäänkin, niin täytyy sanoa, että tuolla apinaradalla se paljon puhuttu liikunnan ilo oli hieman kateissa. Varsinkin kun tämmöisenä pitkänä ja jäykkänä jamppana en mikään lihaskoordinaation mestari ole. Positiivisia puolia hakien täytyy tietysti mainita, että radalta lähdettäessä oli hyvä olo siitä, että jonkinmoinen treeni tuli tuossa saatua, ja toisekseen siitä, että onpahan nyt tuotakin kokeiltu. Kuitenkin rehellisesti sanoen en odota seuraavaa kertaa mitenkään erityisellä innolla...<br /><br />Torstain iltavapailla ryhdistäydyin sen verran, että lähdin vielä vapaa-aikanakin lenkille. Eihän sitä ensimmäistä kertaa näköjään tarvinnut odottaakaan kuin reilut sata päivää... Juoksimme parin tupakaverin kanssa ns. kuntsarilenkin. Se on noin seitsemän kilometrin mittainen lenkkura, jonka varrella on kaksi merkintäpistettä. Yhden lenkin merkinnöistä saa yhden pinnan, ja kun niitä on kasassa 15, saa yhden kuntoisuuslomapäivän. Samoja varusmiesten liikuntakerho -pisteitä voisi kerätä myös punttikselta ja muista liikuntakerhoista.<br /><br />Perjantai menikin sitten taas ammattipätevyyskoulutuksen parissa. Päivän aiheet pyörivät lähinnä moottorin ja polttoaineiden ympärillä niin valkokankaalla kuin autojen kupeessakin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-1520350628826696604?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-39090479327876949402010-04-20T18:21:00.003+03:002010-04-20T18:25:50.550+03:00En ole paljoa TJ-lukemia näissä teksteissä vielä viljellyt, koska luvut ovat olleet turhan isoja hehkutettavaksi. Tänään on kuitenkin pakko tehdä poikkeus ja raapustaa pari sanaa myös aamuista, sillä eräs merkkipaalu on nyt saavutettu: takana on nimittäin pyöreät 100 aamua palvelusta! Kolikon kääntöpuoli ei sitten enää kuulostakaan yhtä komealta: aamuja on tänään jäljellä vielä 262...<br /><br />***<br /><br />Sunnuntai-iltana yksikköön palatessa selvisi myös eräs asia, joka vaikuttaa suht merkittävästi näihin tuleviin 262:een palveluspäivään. Löysin nimeni vajaan 50 muun nimen ohella paperista, jossa oli lueteltu panssarivaunukurssille valitut uudet kuskit. Lyhyesti sanottuna meikäläisestä tulee siis pasikuski.<br /><br />En tullut kuljuun pasikurssin perässä, mutta eipä tuo valinta sen puoleen harmitakaan. Saan kuitenkin saman (ammattipätevyys)koulutuksen kuin pelkät C-kuskitkin, siihen päälle tulee vielä tuo pitkä pasikurssi, eikä pasilupa tietenkään kokonaan poissulje mahdollisuutta muunkinlaisiin ajotehtäviin. Ja pääseepäähän ainakin ajelemaan pasilla, joka ei nyt kuitenkaan ihan joka jampan ajorepertuaariin kuulu.<br /><br />Yhdistelmäkortti olisi toki kiinnostanut, mutta alusta asti on ollut selvillä, että CE-kuljettajia koulutetaan meidän saapumiserästä vain ja ainoastaan 5 kappaletta. Niinpä en ole turhan suuria toiveita elätellyt asian suhteen missään vaiheessa, vaikka toki ykkösvaihtoehdoksi sen E-kuskin raapustinkin.<br /><br />***<br /><br />Eilinen maanantaipäivä tuntui alkuun melko tympivältä. Meidän pasikurssiryhmällemme oli laitettu aamuhommaksi ulkoalueiden siivous, ja niinpä sitä muutama tunti vietetiinkin Santiksen maastossa roskia nyppien. Mielialaa eivät ainakaan parantaneet ne muutamat taistelutoverit, joiden työpanos oli lähinnä marista marisemasta päästyään. Onneksi enemmistö sentään hoiti homman asiallisesti. Muutaman jätesäkillisen jälkeen pidimme sitten taukoa merenrannalla, läppä lensi, ja niin päivä kuin mielikin alkoi kirkastua.<br /><br />Hyvä olo tuli myös iltapäivän liikuntakoulutuksen jälkeen, joka kylläkin taisi olla koko palvelusajan rankin liikuntapaketti. Alkuun heitettiin vajaan kuuden kilometrin lenkki rauhalliseen tahtiin, sitten pysähdyttiin gym-parkkiin lihaskuntotreeniä tekemään, ja sieltä jatkettiin juoksua vielä pari kilometriä vähän reippaampaan tahtiin. Loppuun vedettiin vielä intervalliharjoittelua pinkomalla ylämäkipätkä viiteen kertaan siten, että oltiin jo lähellä maksimisykerajaa. Huomasin yllätyksekseni, että aika moni oli treenin jälkeen meikäläistä enemmän puhki, mutta ehkäpä osaselitys löytyy siitä, että kuulun täällä intissä tupakoimattomien selkeään vähemmistöön.<br /><br />Tämä TJ-262-tiistai kuluikin sitten ammattipätevyyskoulutuksen parissa. Tuntien aiheet pyörivät enemmän tai vähemmän uusien henkilökuljetuspenkkien ja niihin liittyvien määräysten ja käytäntöjen ympärillä. Siinä sivussa myös kertailtiin ties monettako kertaa lastausmääräyksiä ja sivutiin myös työturvallisuusasioita.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-3909047932787694940?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-87493660208241447002010-04-18T16:17:00.005+03:002010-04-18T16:28:33.820+03:00Siinäpä se viikko pähinänkuoressa olikin. Keväset alkuviikon päivät vierähtivät Vesivehmaalla maastoajoleirillä, ja loppuviikko Santahaminassa ampumaleirillä. Perjantaille mahtui myös käsittelykoe ja inssiajo, ja lauantaille vielä melkoinen kuskikoulutuspaketti.<br /><br />Tässä tulee nyt pitkä jaarittelu viikon tapahtumista. Olen vähän yrittänyt sitä otsikoin jaotella, jotta luku-urakka ei olisi ihan liian raskas...<br /><br /><br /><b>Maastoajoleiri Vesivehmaalla</b><br /><br />Maanantai 12.4. - Autot tutuiksi<br /><br />Leiritavarat oli säpisty valmiiksi reppuihin jo edellisiltana, joten maastoajoleirille ruvettiin lähtemään heti aamiaisen ja kapteenin puhuttelun jälkeen. Tetsari, luotisuojaliivi ja rynkky saivat kerrankin luvan jäädä kaappiin, joten olo oli kuin mille tahansa metsäretkelle lähtiessä. Aurinkokin paistoi nätisti.<br /><br />Moottorimarssiimme osallistui 16 ajoneuvoa, jotka kulkivat kolmessa erillisessä osastossa. Itse reissasin toisessa osastossa erään Masin* kyytiläisenä. Osastomme kärkiauton pientä harharetkeä ja välimatkojen paikottaista ylivenymistä lukuunottamatta matka sujui mukavasti, ja kevätauringon kultaamalle Vesivehmaan lentokentälle saavuttiin puolilta päivin. Ensimmäinen homma olikin leppoisa maastoruokailu. Mikäs siinä oli mättäällä syödessä, kun aurinko lämmitti, ruoka oli hyvää, ei ollut kiire, eikä tarvinnut kikkailla aseen, ilmasuojien tai muiden kommervenkkien kanssa.<br /><br />Seuraavaksi polkaistiin pidemmittä puheitta koulutus käyntiin. Ensimmäisellä rastilla pääsi ottamaan tuntumaa Masilla ajamiseen. Rastilla köröteltiin pientä lenkkiä lähestulkoon vielä tieksi laskettavalla maastouralla, ja treenatiin erityisesti nelivedon, maastovälityksen ja tasauspyörästön lukon kytkemistä. Toinen rastin aiheista oli ajattaminen, eli autojen venkslailu ulkona olevan merkinnäyttäjän opastusta noudattaen. Tätä pääsi harjoittelemaan niin ulkona ajattaen kuin kuskin pukilla istuenkin.<br /><br />Kakkosrastilla vuorossa oli Rasiin* tutustuminen ja pieni ajolenkki sillä. Itse ainakin tykästyin Masilla köröttelyn jälkeen Rasin räyhäkkämpään menoon. Ei muuta kuin nelonen silmään ja kaasua!&nbsp; Momentinmuunnin toi myös lisämaustetta ajamiseen, koska liikkeellelähtö tapahtui loppuviimein jarrupolkimen vapautamisella, eikä pysähdyttäessäkään tarvinnut painaa kytkintä pohjaan.<br /><br />Kolmannella rastilla tehtiin puolestaan pieni tutustumislenkki SK-Sisulla*. Omaa ajovuoroa odotellessa harjoiteltiin SK:n ohjaamon kippaamista, joka on tarpeen moottorin esiinsaamiseksi.<br /><br />Maastopäivällisen jälkeen ruvettiin kiinnittämään autoihin kitkaketjuja seuraavien päivien maastoajoja varten. Ketjujen virittäminen kunnolla viiteen masiin, viiteen SK:hon ja kahteen Rasiin otti tovin ja toisenkin, ja kun homma oli valmis, iltakin alkoi jo hämärtää. Mutta sehän sopi meille, sillä päivän viimeinen aihe oli sotavalojen käyttöharjoitus.<br /><br />Eteenpäin näyttävät sotavalot valaisevat vajaat 10 metriä maata auton edestä. Takana on puolestaan himmeästi valaistu valkoinen kolonnaristi ja pienenpieni punainen jarruvalo. Ideana on luonnollisesti näyttää kuljettajalle vain aivan välttämätön ja samalla näkyä viholliselle mahdollisimman huonosti. Kolonnassa ajettaessa mennään vieläpä niin, että vain ensimmmäisellä autolla on sota-ajovalot päällä, ja muut seuraavat edellisen auton himmeää kolonaristiä.<br /><br />Jos jo pimeässä kävely saataa joskus olla hankalaa, niin kuorma-auton ajaminen se vasta jännältä tuntuikin. Mikäli kolonnaristi näkyi selvästi, oli jo liian lähellä edessä ajavaa, ja jos välimatkaa jätti vähääkään enemmän, niin kolonnavalo tuntui jo häviävän näkyvistä kokonaan.<br /><br />Sotavaloharjoituksen jälkeen oli viimein aika siirtyä parin kilometrin päässä olleelle majoitusrakenukselle. Matka taitetiin muutamalla uusin henkilönkuljetusistuimin varustetulla Masilla, joten illan päätteeksi saatiin vielä uusi matkustuskokemuskin.<br /><br />Majoittautuminen ja iltapala olivat viimein puoliltaöin, ja sen jälkeen kolmikymmenpäinen joukkommme rupesi etsimään nukkumatilaa siitä yhdestä ja samasta huoneesta. Parikymmentä nopeinta pääsi ihan sänkyyn nukkumaan, joskin punkat olivat normaalia SA-INT -mallia kapeampia, ja loput sitten valtasivat lattialta tarvitsemansa tilan. Nukkumaan päästiin viimein yhden jälkeen, eikä kenelläkään tainnut unen saamisessa kovin kauaa kestää; itseltäni filmi ainakin katkesi aikas nopeasti.<br /><br /><br />Tiistai 13.4. - Maastoajoa<br /><br />Huomasin ilokseni, etten ollut yön mittaan pudonnut kapeasta yläpunkastani, kun eräs varusmiestoveri tuli tönimään meikäläisen hereille autovahtiin kello 5.30. Suurin osa kuorma-autoista oli nimittäin jätetty yöksi lentokenttäalueelle, joten niitähän täytyi tietysti jonkun olla vahtimassa. Aamu sarasti jo, kun starttasin vartioautona toimineen Land Rover Defenderin. Pian olimme vartiotoverini kanssa katselemassa aamuaurinkoa, kohmeisia kuormureita ja autiota lentokenttää. Onneksi alla oli sentään lämmin auto ja siinä radio.<br /><br />Palasimme majoituspaikalle 6.15, ja vielähän siinä ehti hetken torkahtaa ennen 6.40 ollutta herätystä. Makuupussit kasaan, reipas aamiainen ja ajoonlähtötarkastukset majoituspaikalla olleille autoille. Hurautus lentokentälle ja koulutus käyntiin. Aamun ensimmäisenä aiheena olivat autojen erilaiset kylmäkäynnistyslaitteet.<br /><br />Kun Masien Eberspächerien käyttö oli selvää, ja SK:t oli käynnistetty komeiden pakokaasupilvien kera, alettiinkin päästä itse asiaan: maastoajoon. Alkuun lähdimme koko joukolla suorittamaan maaston tiedustelua jalkaisin. Tarkoituksena oli lähinnä jättää lihasmuistijälki siitä, että outo maasto pitää käydä jalkapatikalla tiedustelemassa, sekä ihan konkreettisena tiedustelutehtävänä oli mitata muutamien ajourilla olleiden sulamisvesilampareiden syvyys.<br /><br />Seuraavaksi paikalle möyrysi kaksi Maasto-SK:ta, joiden rateissa olivat liikenneopettaja ja muuan luutnantti. Liikenneopettaja ajoi ensimmäisenä huonosti erään kiven yli, ja sai peräpään heittämään pois ajouralta. Seuraavaksi hän jurnutti mäen tuskaisesti ylös liian korkeilla kierroksilla ja ilman lukkoja, ja tuli kohta saman mäen alas kytkin pohjassa melkoisella vauhdilla ja ryminällä. Kyseessähän oli tietysti demo, jossa kaikki tehtiin tarkoituksella päin mäntyä, ja katsojajoukon tehtävänä oli sanoa, mikä meni milloinkin vikaan. Sen jälkeen luutnantti ohjasti sitten saman lenkin kuten kuuluukin. Täytyy sanoa, että oli varsin opettavainen ja myös tilannekomiikan maustama opetustuokio.<br /><br />Kun näytöt oli näytetty, oli aika ruveta ajamaan. Porukka jaettiin kahteen ryhmään. Toisella rastilla kierrettiin yhtä lenkkiä viidellä SK:lla ja yhdellä Rasilla, ja toisella rastilla toista lenkkiä viidellä Masilla ja yhdellä Rasilla. Seuraavat tunnit kuluivat maastoajossa milloin ratin takana, milloin pelkääjän paikalla istuen. Myös taukoja ehti pitää riittämiin. Itselleni kertyi ajokierroksia molemmilla rasteilla pari, toisella rastilla ajelin SK:lla ja toisella Masilla. Ihan hauskaa puuhaahan se oli: tieurat olivat ihan jänskiä ajettavia. Pehmää mutaa, vesilampareita, väisteltäviä kiviä ja kantoja oli ihan riittämiin, ja ala- ja ylämäkiäkin tuli muutamia vastaan.<br /><br />Ihan pelkästään siistillä ohjaamotyöskentelyllä ei tullut päivästä selvittyä, sillä erään kierroksen loppumetreillä ohjastamastani Masista irtosi yksi kitkaketju. Siinähän sitä kolmihenkisen autokunnan kesken päästiin virittelemään mutaista ketjua takaisin paikoilleen. Hyvä, että selvittiin kuitenkin pelkällä ketjun kiinnittämisellä, sillä irronnut ketju ei onneksi ollut onnistunut rikkomaan mitään; jarrukellohan siinä olisi ollut aika hyvin vieressä tarjolla...<br /><br />Tiistaina palattiin majoituspaikalle jo siinä kuuden tienoilla, ja loppuilta sujuikin mukavan vapaamuotoisesti notskin äärellä istuen ja makkaraa paistellen. Oma autovahtivuoroni sattui hivenen harmittavasti juuri parhaaseen sauna-aikaan kello 21-22, mutta ehdin sentään vahtivuoron jälkeenkin vielä löylyihin ja suihkuun, ja eipähän tarvinnut yöunia sitten vahtivuoron takia keskeyttää.<br /><br /><br />Keskiviikko 14.4. - Lisää maastoajoa<br /><br />Keskiviikkoaamun harjoitusaiheina olivat "vioittuneen" kuorma-auton hinaaminen puomilla, "jumiutuneen" Masin jeesaaminen auton omalla vinssillä sekä maastoajo vielä edellispäivä hankalampia uria pitkin. Pääsin onneksi kokeilemaan maastossa ajamista myös Rasilla, ja kyllähän se kieltämättä aika mukava peli maastossa ajamiseen oli. Ytyä tuntui riittävän, ja pysähtyminen ilman kytkintä jeesasi kyllä hankalissa paikoissa sompaillessa.<br /><br />Äkkiä käsillä olikin jo puolipäivä, ja aurinko helotti taas lämpimänä siniseltä taivaalta. Paikalle hurautti PV:n bussi, joka toi Kuljetuskomppanian toisen joukkueen paikanpäälle. Maastolounaan jälkeen olikin sitten meidän joukkueen vuoro hypätä bussin kyytiin ja palata Santahaminaan.<br /><br /><br /><b>Ampumaleiri Santahaminassa</b><br /><br />Kasarmilla oli mukavasti aikaa suihkussakäynnille ja ampumaleirin vaatimille pakkauksille. Kun päivällinen oli syöty pakista yksikön pihalla, alkoi olla aika lähteä seuraavalle leirille. Taistelu- ja kenttävarustus yllä ylitimme Saharan, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa hiekkaisena; tähän saakka se onkin näyttänyt ennemminkin miltä lie Grönlannilta.<br /><br />Teltat pystytettiin Saharan laitamille, jossa myös 2. JK:n porukkaa oli samaisella leirillä. Kun naamioverkotkin oli viritelty ja polttopuut haettu, lähdimme mukavan kevyesti pelkän rynnäkkökiväärin kanssa Vantaa- ja Helsinki-simulaattorille, jossa lyhyesti kertailtiin männäviikkoina harjoiteltuja asutuskeskustaistelun juttuja auringon jo laskiessa. <br /><br />Kun rakennukseen sisälle menoa ja huoneiden vyörytystä oli aikansa palauteltu mieliin, palasimme leiriin taas Saharan ylittäen. Keskellä hiekka-aluetta kokelas keksi tietysti huutaa, että <i>vihollinen avaa tulen NYT</i>. Ei muuta kuin äkkiä maihin, ja seuraavaksi edettiin jokusen matkaa <i>tasalleni asemaan</i> -käskyn mukaan syöksyen ja Saharan hiekkassa möyrien. Homma hoitui kuitenkin kevyessä varustuksessa ihan hymyssä suin, ja kuten kokelas sitten lopuksi sanoikin, niin kyseessähän oli vain meidän ensikosketus Saharan kuuluisaan hiekkaan.<br /><br />Hiekkoja pudistellen kävimme seuraavaksi iltapalan kimppuun, ja sittenpä alkoikin olla jo nukkumaanmenoaika. Vajaan parin tunnin unien jälkeen täytyi kömpiä tunniksi johtajateltan kipinään, ja sen jälkeen vaan äkkiä takaisin makuupussin ja kamiinan lämpöön nukkumaan. Onneksi mitään lähi-, kierto- tai poterovartiosysteemejä ei tällä leirillä ollut.<br /><br /><br />Torstai 15.4. - Ryhmän hyökkäysammunta<br /><br />Herätys oli kuudelta, aamiainen syötiin reippaasti, ja kohtapa sitä oltiinkin taisteluvarustuksessa matkalla parin kilometrin päähän Kissalammelle. Päivän aiheena oli ryhmän hyökkäysammunta rakennetulla alueella. Ennen varsinaista ammuntaa kulutettiin kuitenkin aamupäivä eri osa-alueiden treenaamiseen ja ammunan turvallisuuskäytäntöjen, kuten vaikka vaihtimen käytön selväksi tekemiseen.<br /><br />Yhdellä rastilla tehtiin ns. liikerataharjoitus, jossa hiottiin etenemistä rakennetulla alueella ryhmäkokoonpanolla. Toinen rasti oli partioammuntarasti, jolla mentiin kolmen partiolla oviaukosta sisään ja ammuttiin janter-maalitauluja kovilla. Kahdella muulla rastilla kuivaharjoiteltiin kevyen kertasingon käyttöä ja kertailtiin edelleen rakennuksessa liikkumista ja huoneiden vyöryttämistä.<br /><br />Hernekeitot syötiin komeassa auringonpaisteessa, ja sittenpä olikin varsinaisen ammunnan vuoro. Lipastimme 30 kovaa patruunaa kolmeen lippaaseen ja lähdimme suorittamaan ryhmänä hyökkäystä. Matkan varrella oli kaksi taloaihiota, joihin mentiin sisälle, vyörytettiin huoneet ja ammuttiin ilmapalloin varustetut maalitaulut. Ryhmämme suoritus eteni ihan mukavasti, ja lukuisien kuivaharjoitteluiden jälkeen oli taas ihan mielekästä päästä myös ampumaan. Kovat piipussa myös huomaa keskittyvänsä hommiin varsin täydellä teholla, kuten tietysti pitääkin.<br /><br />Ihan loppuun saakka emme saaneet ammuntaa vietyä, sillä vaara-alueella merellä oli havaittu vene, jonka takia ammunta piti keskeyttää. Jotta pysyimme aikataulussa, jouduttiin veneen liikkumista odotellessa vaihtamaan ryhmää, ja näin ollen meiltä jäi pari huonetta vyöryttämättä ja tavoitetasa saavuttamatta. Onneksi pääsimme kuitenkin lähes loppuun asti.<br /><br />Loppuaika kuluikin sitten muiden kuljetuskomppanian ja 2.JK:n porukoista muodostettujen ryhmien ampumisia odotellessa, joten taisipa siinä Kissalammen rannalla pienet päiväunetkin tulla otettua. Harmi vain, että aurinko meni pilveen ja keli kylmeni.<br /><br />Kun ammunnat oli lopulta ammuttu ja alue siivottu, marssimme takaisin teltoille syömään päivällistä. Sitten olikin muutama tunti tukikohtapalvelusta, eli käytännössä teltassa rötväilyä ja nuotiolla notkumista. Siinä sivussa syötiin iltapalaa ja huollettiin aseita. Pimeän tultua siirryimme vielä hetkeksi läheiselle taisteluammuntaradalle, jossa jokainen pääsi ampumaan valaisuraketin. Ja sitten ei muuta kuin nukkumaan. Kipinävuoroakaan ei meikäläisellä ollut, koska seuraavalle päivälle oli merkitty ajokoe.<br /><br /><br />Perjantai 16.4. - Käsittelykoe ja inssi <br /><br />Ihan keskeytyksettömiä yöunia en kuitenkaan saanut, sillä 16-henkinen telttaporukkamme joutui heräämään kello 3.15 telttaan tulleen savun takia. Kamiinan piippu oli ilmeisesti jostain liitoksestaan ruvennut falskaamaan ja teltan yläosa oli harmaana savusta. Savunmuodostus oli kuitenkin sen verran maltillista, että ennen ulossiirtymistä ehti heittää vähän niskaan. Otimme piipun pois ja kiikutimme kamiinan ulos, tuulettelimme telttaa ja kasasaimme piipun uudestaan. Ja sitten takaisin tutimaan.<br /><br />Herätyksen oli sanottu olevan seitsemältä, mutta niin sitä vaan herättiin kello 6.00 ulkoa kuuluneeseen <i>ajoon</i> -huutoon. Vaatteet päälle, makuupussi ja telttapatja ripäesti kasaan ja telttaa purkamaan. Puolijoukkueteltta varusteineen oli juuri ja juuri oikeassa paikassa laskentavalmiissa muodossa annetun aikamääreen puitteissa.<br /><br />Aamiaisen jälkeen heitin taisteluvarustuksen ylle, otin repun selkään ja lähdin muutaman muun kaartinjääkärin kanssa tallustamaan takaisin yksikköä kohti. Muu porukka lähti puolustusammuntoihin. Me ajamaan lähteneet jätimme kenttävarustuksen kassulle ja kävelimme tutulle peruutuskentälle käsittelykokeen alkamista odottamaan. Allekirjoittaneellahan oli kyseessä toinen yritys. Viikon takaisen harjoittelun jälkeen tiesin osaavani homman nyt paremmin, mutta pieni kutkutus oli silti päällä, koska uutta hylkyä ei tehnyt mieli ottaa.<br /><br />Tutkinnonvastaanottaja oli tällä kertaa eri hemmo, yliluutnanttitason kaveri, ja hän valitsi papereistaan meikäläisen ensimmäiseksi suorittajaksi. Autona oli Maasto-SK ja perässä Velsa-kärry, joilla myös viimeiset treenit olin vetänyt, joten ihan hyvillä mielin rupesin koetta suorittamaan.<br /><br />Kärryn kulmaanperuutuksen otin nyt oikein rauhalliseen tahtiin, ja hyvinhän se kulman taakse keilojen väliin sujahtikin. Pyöräkiilat kärryyn, tukijalat alas, sähköpiuha irti ja auton vetokytkin auki. Sitten kuormurin kanssa lähtosuoralle, ja peruutus takaisin kärrylle. Kävin katsomassa ulkona pariin otteeseen, että vetoaisa varmasti on osumassa vetokytkimeen ja loksautin sitten auton kiinni kärryyn. Jalat ylös, kiilat pois ja sähköpiuha kiinni. Sitten valoja ja vilkkuja kokeilemaan. Mielen alkoi jo vallata onnistumisen tunne.<br /><br />Mutta eipäs ne kärryn valot toimineetkaan. Vilkku toimi, mutta muutoin valot olivat pimeänä. Kävin ohjaamossa moneen kertaan rämppäämässä valokytkintä ja auton perässä heiluttelemassa piuhaa, mutta ei, kärryn valot pysyivät pimeänä. Kun en enää mitään keksinyt, sanoin tutvolle, että eipä näytä ihan pelittävän. Niinpä hän käski meikäläisen lähteä tarkistamaan sulakkeita. Sulakkeet olivat ehjät, mutta huomasimme sitten, että kärryn liittimestä puuttui yksi piikki. Näin ollen suoritus oli hyväksytty.<br /><br />Tutvo lähti kahvitauolle ja komensi meidät ajokokelaat sotkuun. Onnistuneen käsittelykokeen ja takana olevan leiriviikon jälkeen munkkikahvit maistuivat tavallistakin paremmilta. Sotkusta palasin kasarmille, jossa autoin vapautuksessa olevia taistelijoita telttavermeiden ripustamisessa kuivaushuoneeseen. Koska maastolounaamme vielä viipyi, pääsinkin sitten lounaalle muonistuskeskukseen lounaalle, sillä meikäläisen piti olla kello 12.00 aloittamassa inssiajoa.<br /><br />Ajokokeessa sain ajokiksi uudenkarhean, miehistöohjaamollisen Scanian ja perään tietysti taas keskiakseliperävaunun. Täytyypä sanoa, että vain reilut 1000 kilometriä ajettu Scania oli kyllä varsin hyvä ajettava; meno oli äänetöntä, pehmeää, moottorista löytyi vääntöä, ohjaustuntuma oli hyvä, samoin vaihteensiirto, kun siihen vain tottui, ja... enpä äkkiseltään osaa sanoa, olenko aikaisemmin noin hyvältä tuntuvaa autoa ajanutkaan.<br /><br />Inssiajon reitti kulki Santahaminasta Herttoniemeen, sieltä Sompasaareen ja sitten edelleen Arabian kautta Pasilan Shellin kupeeseen. En erityisemmin jännittänyt kyseistä koetta, koska tiesin liikenteessä ajamisen olevan vahvempi puoleni verrattuna kärryn peruutteluun, mutta toki pyrin keskittymään ajamiseen sataprosenttisesti. Ajo sujuikin sopivan rennosti ja hyvin, ainoastaan yhdessä risteyksessä kärryn renkaat hipaisivat kanttikiveä. Huomasin kyllä tilanteen heti, ja hain vielä lisätilaa yhdistelmälle, mutta silti sain silti loppumatkan jännittää, että ei kai tästä nyt hylkyä sentään tule.<br /><br />No ei tullut, vaan läpihän se meni. Palaute oli perusteellinen, ja siinä käytiin koko reitti läpi, ja myös keskusteltiin, mitä olisi ehkä voinut tehdä vielä paremmin, ja mihin asioihin pitää jatkossa kiinnittää erityisesti huomiota. Yleistuomio oli kuitenkin se, että ajo oli hyvää, ja koe läpäisty. Ja sehän siis tietää sitä, että Puolustusvoimien BC-kortti on kohtapuoleen ihan fyysisesti meikäläisellä taskussa.<br /><br />Perjantai ei sitten noin muuten mitään kovin kummoista enää sisältänyt, henkilökohtaista huoltoa, päivällistä, siivouspalvelua, saaren sisäistä iltavapaata... Ulkomaailmaan ei tällä kertaa päässyt, koska viikko sitten promillemittarin viisari oli parilla jampalla värähtänyt lauantaiaamuna. Mutta tuvassa löhöily sopi kyllä toimeliaan viikon päätteeksi ihan hyvin.<br /><br /><br />Lauantai 17.4. - Käsittämätön koulutuspaketti<br /><br />Ennalta oli tiedossa, että lauantaille on luvassa muun muassa maastoajoleirillä olleiden ajoneuvojen pesua ja huoltamista. Lomille pääsykin oli ohjelmiin merkitty vasta kello 22, mutta eipä sitä kukaan tainnut ennakolta uskoa, että siihen asti todellakin menee.<br /><br />Maastokuormureiden putsaus oli nimittäin vain yksi pienenpieni osa päivän ohjelmasta. Siirryimme suoraan aamiaiselta kuljetuskeskukselle, jossa meidät jaettiin seitsemään ryhmään. Ja sittenpä oli luvassa seitsemän kappaletta 1:45 tunnin mittaista rastia! Koulutus sinällään oli hyvää, hyödyllistä ja mielenkiintoistakin, mutta kysymysmerkiksi jäi, miksi kaikki tämä oli pitänyt tunkea rankahkon leiriviikon lauantaille kello 7-22...<br /><br />No mitä meille sitten oikein kouluteltiin? Ensimmäisenä olin rastilla, jossa tutustuttiin nopsasti uuteen Mersu Vario -sotilaskotiautoon ja sitten erään uuden Scanian koukkulaitteeseen, jossa on uudentyyppinen hallintanippelistö. Siinä sitä sitten pääsin treenailemaan koukkuauton kiinnittymistä konttiin.<br /><br />Toisella rastilla tutustuttiin pintapuolisesti Mersun Ateco-kuormuriin, joita käytetään lähinnä varuskunnan sisäisiin kuljetuksiin. Kyseessä on siis pieni jakeluauto, johon intin tapauksessa on laitettu nappularenkaat, vähän lisää maavaraa, maastovälitys ja tasauspyörästöjen lukkoja. Mihinkään hankalaan maastoon sillä ei ole asiaa, mutta kuten pienellä ajolenkillä tuli todettua, Saharan hiekassa, simppelissä pöpelikössä ja pienten maassa olevien puunrunkojen yli sillä kyllä pystyy ajamaan... Ja oli muuten ihan pirteä ja mukava ajettavakin.<br /><br />Lounaan jälkeen oli sitten kuormansidontarastia ja siinä sivussa vanhaan Sisun SL-kuormuriin tutustuminen, ja seuraavalla rastilla tutkittiinkin sitten maastureita. Tarkemmin sanottuna Land Rover Defender, Toyota Land Cruiser ja Toyota Hilux ja kunkin niiden ominaisjipot olivat rastin aiheina.<br /><br />Päivällisen jälkeen oli sen järkevän rastin vuoro, missä putsailtiin maastoajoleiriltämme tulleita autoja. Sen jälkeen oli vielä jäljellä tavanomaisemman koukkulaitteen käyttö, eli käytännössä kontin nappaaminen kyytiin ja sen laskeminen maahan. Tässä vaiheessa alkoi vielä sataa ja tuulla varsin reippaasti, joten oman suoritusvuoron odottelu vaati jo hivenen enemmän hermoja.<br /><br />Vihoviimeisenä ryhmämme suuntasi rengasvarastolle, onneksi siis sentään sisätiloihin. Kuulostaa varsin älyttömältä, että saamme sähköiseen taakannostimeen tarvittavaa perehdytystä vielä lauantai-iltana kello 21:n jälkeen, ja älytöntähän se onkin, mutta siltikin tämä rasti oli tavallaan päivän hauskin. Porukka alkoi olla jo niin väsynyttä, että juttu lensi ja nauru raikasi tällä rastilla kaikkein eniten. Itse taakannostimen käyttöharjoittelukin kävi melkeinpä leikin varjolla, mutta ajoi kyllä asiansa ihan hyvin.<br /><br />Kassulle päästiin viimein kello 22.15, ja siellä ei turhia aikailtu. <i>Lomille mars</i> kajahti puoli yhdentoista aikaan, joten tämänkertaisten viikonloppuvapaiden pituudeksi jäi huikeat 22,5 tuntia.<br /><br /><br />~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~<br /><br />Leirikertomuksessa mainitut ajoneuvot:<br /><br /><img src="http://www.saunalahti.fi/%7Ejhietar/masi.jpg" /><br />*Masi = Maasto-Sisu. Oheisessa Wikimedia Commonsin kuvassa vanhempi SA-150, meillä leirillä oli uudempia SA-130-sarjalaisia. Erot ovat lähinnä koneessa ja joissain yksityiskohdissa.<br /><br /><img src="http://www.saunalahti.fi/%7Ejhietar/rasi.jpg" /><br />*Rasi = Raskas Maasto-Sisu eli Sisu SA-241. Meillä taisi leirillä olla tosin SA-240-vehkeitä, mutta samaltahan ne näyttävät kuin tässä Wikimedia -kuvassakin.<br /><br /><img src="http://www.saunalahti.fi/%7Ejhietar/sk.jpg" /><br />*SK = Sisu SK 161 -sarjalainen maastokuorma-auto<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-8749366020824144700?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-35557630017950224092010-04-11T17:59:00.002+03:002010-04-18T09:52:22.414+03:00Nyt on kuljetuskomppaniassa tullut oltua jo viisi viikkoa, ja sotilaskuljettajaksi kouliutuminen etenee tasaisen varmasti. Kevät on tehnyt tuloaan kohisten; lunta näkyy enää siellä täällä syrjäisissä varjopaikoissa, linnut visertävät, aurinko lämmittää, ja kura ja pöly ovat nekin astuneet mukaan kuvioihin. Niinpä maihareita saa olla yhtenään putsaamassa ja lankkaamassa, joskin kuljetuskomppanian eteisestä löytyvä kengänkiillotuskone auttaa siinä sangen mukavasti ;)<br /><br /><br />Tiistai - Tuttuja juttuja tylsään tyyliin<br /><br />Vaikka lauantai-iltapäivään asti jatkunut palvelusviikko tuntui äkkiseltään aika tasapaksulta, niin tarkemmin muistellen tähänkin viikkoon mahtui kyllä monenmoisia hetkiä, niin hauskoja kuin harmittaviakin. Kassullehan palattiin pääsiäislomilta maanantai-iltana, joten viikko pyörähti todenteolla käyntiin tiistaina. Ja pyörähtikin mukavan leppoisasti: ammattipätevyyskoulutus alkoi vasta kello 8.00, joten aamiaisen jälkeen jäi vielä puolitoista tuntia aikaa jatkaa yöunia.<br /><br />Unet meinasivat tosin jatkua myös päivän oppitunneilla, joiden aiheena oli ennakoiva ajaminen. Ensimmäisillä tunneilla puhuttiin kuljettajan ja ajoneuvon kunnosta, ja päivän mittaan edettiin sitten kuormaukseen, turvaväleihin sun muihin turvalliseen ajoon liittyviin asioihin. Valitettavasti päivän lukuisiin oppitunteihin ei vain mahtunut yhtään mitään uutta, ja varsinkin aamupäivän opetusharjoittelijana toimineen vieraan vänrikin opetustyyli pisti ärsyttämään. En ole koskaan enkä missään tykännyt oppitunneista, joiden pitäjä ei sano itse juuri mitään, vaan kysyy kaiken mahdollisen itsestäänselvyyksiä myöten oppilailta. Mrh.<br /><br /><br />Keskiviikko - Ei se nyt ihan nappiin mennyt...<br /><br />Keskiviikkoaamuna käppäilin sitten muutaman muun uuden kuskin kanssa peruutuskentälle, jossa meitä odotti PV:n C-ajokortin käsittelykoe, elikkäs se peräkärryn kulmaan peruuttelu irrottamisineen ja kytkemisineen. Autona oli yksi koulu-Scanioisista ja kärrynä meikäläiselle uusi, hivenen lyhytaisaisempi tuttavuus. Kokeiden alkua odotellessa ehdimme kukin kertaalleen kokeilla kulmaanperuutusta tuolla yhdistelmällä, ja tuntuihan se lyhytaisainen kärry kieltämättä taas vähän erilaiselta.<br /><br />Parilla yrittäjällä meni käsittelykoe läpi, parilla ei. Itse kuuluin, harmi kyllä, näihin reputtaneisiin. Kärry oli vasta oikenemassa kohteeseensa, kun tutkinnon vastaanottaja laittoi pelin poikki; vetoauton etukulma kun oli hivenen ylittänyt lähtösuoran sivukeilalinjan. Selityksiähän voisi keksiä vieraasta kärrystä, sekä siitä, että aikanaan ajotunneilla opettajallakin oli käsitys, että auton keula saisi käydä keilalinjan ulkopuolella, kunhan renkaat pysyvät radan sisällä. Näin ei kuitenkaan ollut, mikä oli kyllä kokeen alkaessa sentään tiedossa.<br />&nbsp; <br />Eiköhän se todellinen syy kuitenkin ollut turhan vähäisessä kärryn peruuttelukokemuksessa, sekä siinä, että olisin tuossa kohtaa voinut ryömittää autoa vieläkin hitaammin. Ehkä kuitenkin eniten jäi harmittamaan se, että yksi potentiaalinen kuntoisuuslomapäivä meni sivu suun, koska teoria-, käsittely- ja ajokokeen läpäisystä ensimmäisillä yrityksillä on perinteisesti irronnut kuntsari.<br /><br />Käsittelykokeen läpäisseet lähtivät sitten kokeilemaan onneaan inssiin, ja me kokeen ryssineet suuntasimme muun joukkueen mukaan asutuskeskustaistelua treenaamaan. Niinpä keskiviikon seuraavat tunnit kuluivat taas Vantaa- ja Helsinki-simulaattoreissa akettaen.<br /><br /><br />Torstai - Nauru pidentää ikää<br /><br />Torstaina oli taas ammattipätevyyskoulutuksen vuoro. Päivä alkoi liikunnanohjaajan tunnilla ergonomiasta ja liikunnan merkityksestä, ja jatkui muutaman kilometrin sauvakävelylenkillä... Tulipahan nyt sitäkin sitten kokeiltua ensimmäistä kertaa elämässä. Täytyy kyllä myöntää, että mukavastihan siinä sai yläkropalle liikettä reippaan kävelyn oheen, mutta vieläkin suurempi anti lenkillä taisi olla itselleen nauramisen harjoitteleminen. Kolmikymmenpäinen dementiahiihtoa harrastava joukko armeijan smurffi-verkkareissa ja koomisissa sorsa-lippiksissä oli nimittäin sen verran huvittava näky, että ihan itseäkin alkoi hymyilyttää.<br /><br />Hilpeästä sauvakävelyjoukostamme joku muisti aina huutaa vastaantulijoille asiaankuuluvia intin lentäviä lauseita, kuten vaikka <i>hyvii hommii</i> tai <i>ette naura!</i> Silti, tai ehkä juuri siksi, saimme kuitenkin lähes kaikkien vastaan tulleiden, toista vuorokautta valvoneiden AUKin tutkinto-ykköstä suorittaneiden oppilaiden väsyneille kasvoille hymynpilkahduksen aikaiseksi...<br /><br />Iltapäivällä liikuntakoulutus olisi jatkunut kuntopiireilyn merkeissä, mutta minä ja eräs edellispäivän käsittelykokeen reputtanut tupakaveri lähdimmekin ajotunnille treenaamaan kärryn kanssa peruuttelua. Autona oli tällä kertaa Maasto-SK-Sisu ja kärrynä Velsa, joita tultaneen kokeissakin jatkossa käyttämään. Tunti antoi kyllä uusia eväitä ja uutta varmuutta tuohon hommaan. Hyödynsimme vielä mahdollisuuden tulla iltavapailla treenailemaan peruuttelua itsenäisesti, joten nyt on kyllä pykälää varmempi olo lähteä suorittamaan uusintakoetta.<br /><br /><br />Perjantai - Taukoja ja tietoa<br /><br />Perjantaipäivä oli pyhitetty hallikoulutukselle. Päivä alkoi AUKin auditoriossa Kuljetuskeskuksen käytännöistä kertovilla oppitunneilla, ja lounaan jälkeen kierreltiin autohalleja sun muita kuljetuskeskuksen tiloja läpi ihan livenä. Lisäksi perehdyttiin autonpesukoneen käyttöön sekä hyytyneen auton käynnistykseen boosterilla. Noin muutoin iltapäivä kuluikin sitten pitkälti pitkiä taukoja vietellen. Iltavapailla melkoisen iso poppoo suuntasi perjantain kunniaksi Herttoniemeen parille huurteiselle, näin myös meidän tuvan porukka. <br /><br /><br />Lauantai - Tarkastuksia ja taukoilua<br /><br />Muutama jamppa olikin sitten ottanut edellisiltana pari liikaa, ja näinpä lauantain palvelus aloitettiin kuljetuskomppanian pihalla sotilaspoliisien suorittamalla puhallusratsialla. Muutama tietty tapaus kutsuttiin erikseen muodosta puhaltamaan, ja lisäksi iso joukko edellisillan baanalla olleista meni vapaaehtoisesti hönkäisemään alkometriin. Kävinpä sitten itsekin puhaltamassa varmat nollat. <br /><br />Noin muuten tämä kiinniololauantaiksi ärsyttävän komea ja lämmin kevätpäivä sujui ohjelman mukaan ensi viikon maastoajoleirin valmisteluissa. Paitsi, etteivät valmistelut meinanneet oikein ottaa sujuakseen. Uusista kuskeista niin harva on vielä ehtinyt saada PV:n C-kortin, että tarvittaviin ajoneuvoihin jouduttiin keräämään kuljettajat osin toisesta joukkueesta, osin vanhoista kuskeista. Niinpä aamun oppitunnin päätteeksi meni tovi jos toinenkin osastojen ja ajoneuvojen jakamis- ja muutossähläilyissä.<br /><br />Lounaan jälkeen päästiin sitten vihdoin tekemään varsinaisia tarkastuksia leirille lähteville autoille. Ne sujuivat suhteellisen sutjakasti, mutta kokonaistilanne ei tuntunut olevan juuri kenelläkään hanskassa. Niinpä iltapäivästä iso osa meni siihen, että korkeintaan parille autolle kerrallaan tehtiin vielä joitain tarvittavia toimia, ja samaan aikaan montakymmentä kaartinjääkäriä odotteli toimettomina niiden valmistumista. Suurin osa iltapäivästä kuluikin kentän laidalla taukoa viettäen ja aurinkoa ottaen. <br /><br />Kun hommat vihdoin ja viimein oli saatu tehtyä, alkoikin taas sähäkkä toiminta. Tupa-, kaappi- ja siisteystarkastukset tehtiin suorastaan lentävään tahtiin, ja lomapuvun pukeminenkin suoritettiin niin nopeasti, että hiki meinasi tulla. Ohjelmaan merkittyä aikaisemmin pidetyssä lomapuhuttelussa kuitenkin selvisi, että vääpeli ei ollutkaan muistanut perua kuljun lauantain päivällistä, joten marssimme sitten lomapuvuissa ja lomakassien kera vielä mukesiin syömään. Kinkkukiusauksen kauhomisen jälkeen olikin sitten aika lähteä viettämään huikeaa reilun vuorokauden mittaista velviä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-3555763001795022409?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-15571832283023175962010-04-05T13:39:00.002+03:002010-04-05T13:56:11.665+03:00Alkamaisillaan ollut neljän päivän pääsiäisloma, kuten myös aurinkoinen keli pitivät kiirastorstain mielialaa korkealla. Ennen lomien alkamista täytyi kuitenkin vielä sykkiä tilanteessa jos toisessakin.<br /><br />Heti kohta aamiaisen jälkeen suuntasin askeleeni taas peruutuskentälle. Ajotuntini oli merkitty alkavaksi kello 7.00, mikä hivenen harmitti, koska tiesin, että koko päivän tetsauspainoitteisesta ohjelmasta ei näin aikaisen ajotunnin takia pääse nipistämään juuri mitään pois... Kouluauto olikin tällä kertaa uusi tuttavuus, vaikka saman perheen Scania toki sekin oli. Herättelin auton uniltaan ja tein ajoonlähtötarkastuksen. Opettaja saapui paikalle juuri kun kaikki oli valmista, ja kohta sitä taas oltiinkin treenaamassa käsittelykokeen kulmaanperuutusta. Tällä kertaa opettaja ei tullut missään vaiheessa sisälle istuskelemaan, vaan tarkkaili ulkona ja antoi tarpeen tullen vinkkejä.<br /><br />Ajotunnin lopuksi kokeilimme harjoitusmielessä suorittaa käsittelykokeen kokonaisuudessaan. Kulmaan peruutuksen lisäksi 15 minuutin aikana pitää irrottaa kärry, ajaa vetoauto lähtösuoralle, peruuttaa vetoauto takaisin kulmaan, kytkeä kärry ja tehdä tarvittavat tsekkaukset. Ja kuinkas siinä sitten kävikään... Harjoituskokeessa meikäläinen sai suttaantumaan 15 minuuttia ja kokonaista kolme sekuntia ylimääräistä siihen päälle...<br /><br />Vaikka aika ylittyikin, niin melko hyvä mieli tuosta jäi. Kulmaanperuutus sujui ihan mukiinmenevästi, ja edelleenkin pitemmällä yhdistelmällä kuin kokeessa kaiketi tulee olemaan. Samoin irrotus ja vetoauton kanssa ajelu hoituivat mallikkaasti. Kytkemisessä sen sijaan tuli vähän ylimääräistä säätöä ja sähellystä, kun pelkäsin turhan paljon peruuttavani hieman vinossa olleen kärryn aisasta ohi. Niinpä aikaa tuhraantui varmisteluihin sen verran, että yllätyin positiivisesti, kun kuulin ylittäneeni ajan vaivaisella kolmella sekunnilla. Taas tuli opittua uusia kikkoja, ja kunhan kokeessa vain tekee hommat huolella ja kylmän viileän rauhallisesti, niin aika riittää kyllä. Hätiköimällä voi sen sijaan tulla kiire.<br /><br />Kassulle palatessani muu joukkue oli juuri lähdössä ryhmän hyökkäystä treenaamaan. Laitoin taisteluvarustuksen päälle ja menin perässä. Enkä tosiaan missannut fyysisistä suorituksista yhtään mitään, vaan pääsin "nauttimaan" täysillä kevättalvisessa Saharassa syöksyilystä. Paitsi että upottava sohjohanki oli kaikin puolin raskas edettävä, maista pystyyn nouseminen vasta olikin erityisen haastavaa. Kun painoa siirsi polville, ne upposivat syvemmälle, ja kun sitten otti käsillä tukea, nekin upposivat. Mutta sisulla siinä sitten itse kukin sykki ne tarvittavat syöksynsä.<br /><br />Seuraavaksi siirryttiin metsämaastoon. Lumipeitettä siellä ei juuri ollut: paikoin näkyi maa, paikoin oli sohjoa, paikoin jäätä ja monin paikoin myös vesilätäköitä. Pari kertaa edettiin avorivissä metsäkaistaleen mitta, lopulta myös räkäpäillä* paukutellen. Eteneminen tapahtui tietysti koko ajan syöksymällä. Yhdessä kohtaa oma linjani kulki varsin ison vesilätäkön poikki, ja eihän siinä monien tarkkailevien silmien alla ylipitkää syöksyäkään voinut ottaa. Loiskahduksen säestämänä syöksyin maihin, ja kyllähän siinä vähän märkä olo kieltämättä tuli... Alikessuilta ja kokelaalta tuli kyllä pitkin päivää kehuja kyseisestä syöksystä :D<br /><br />Päivän edetessä tetsauskin muuttui mukavammaksi. Maastolounaan jälkeen harjoittelimme ryhmän siirtymistä ulkoa "Vantaa-simulaattorin*" taloaihioihin sisälle, ja varsin pian pääsimme siirtymään Helsinki-simulaattorin puolelle. Tähän saakka aketuksessa ollaan treenattu lähinnä partion (3 taistelijaa) toimintaa, mutta nytpä alettiin vähitellen ottaa tuntumaa ryhmän (kolme partiota) toimintaan sisätilojen tarkastamisessa. <br /><br />Lomille piti alunperin päästä 17-18 välillä, mutta komppanian varapäällikkö oli allekirjoittanut ohjelman muutoksen, jossa lomatarkastukset oli merkitty jo 14.30 alkaviksi. Ja sekös mieliä lämmitti, vaikka joku tietoa aprillipilaksi epäilikin. Mutta taas tuli todistettua, että juuri mikään ei ole niin ripeä kuin lomille lähtevä varusmies: yksikköön siirtyminen, varusteiden riisuminen, aseiden öljyäminen, siivouspalvelu ja kaappien järjestäminen sujuivat melkoisella tahdilla. Aurinkokin paistoi siniseltä taivaalta ja lämmitti jo tuntuvasti, eikä lomapukuunkaan enää kuulunut talvitakkia (tosin karvalakki pidettiin edelleen päässä). Ja kyllähän sitä tosiaan jo vähän kolmen jälkeen päästiin pääsiäislomille, eli kyse ei ollut edes kapteenin aprillipilasta.<br /><br />Vaikka siltä se jo uhkaavasti alkoi näytti. Juuri, kun lomapuhuttelu oli päättynyt, ja kolmirivi hajonnut salamannopeasti parkkipaikalle ja bussipysäkille kiiruhtaviksi taistelijoiksi, kajahti apuvalvojan suusta huuto <i>Kuljetuskomppania!</i> Liike lakkasi, rintamasuunta kääntyi ja asento napsahti. Mielessä tosiaan kävi, että nytkö aikaistetun lomille lähdön sanotaankin olevan aprillia, ja että kyllä tässä vielä mukesissa käydään päivällistä syömässä... No, onneksi kyse oli vain autokoulun johtajan lyhyestä asiasta, ja nelipäiväinen pääsiäisloma pääsi kuin pääsikin alkamaan.<br /><br />Niinhän siinä vaan sitten kävi, että yli puolet lomasta meni allekirjoittaneelta kokonaan noroviruksen kourissa ja loppukin vähän hissutellen. Nyt kun alkaa taas olla normaali olo, niin eikös sitä jo Santikseen paluu odota tänä iltana. Tällä viikolla luvassa on ainakin puolustusvoimain C-ajokoe käsittelytehtävineen, taasen tietysti ammattipätevyyskoulutusta ja taitaapa siellä asutuskeskustaisteluakin olla. Kiinni ollaan lauantaihin asti, sillä silloin tehdään maastoajoleirin valmisteluja. Ensi viikon maanantaina suunnataan sitten maseilla sun muilla kuormureilla Vesivehmaan metsiin ajelemaan... Ihan mielenkiintoista touhua siis luvassa, mutta normaalipituisia viikonloppuvapaita täytyy taas vaihteeksi odotella kolmatta viikkoa.<br /><br /><span style="font-size: x-small;">*räkäpää = paukkupatruuna<br />*Vantaa-simulaattori = vain muutaman pientalon ulkoseinät käsittävä asutuskeskustaistelun treenauspaikka. Vrt Espoo-simulaattori = puinen, keskikokoinen aketustreenaukseen käytettävä rakennus, Helsinki-simulaattori = kaikkein isoin ake-harjoittelurakennus.</span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-1557183228302317596?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-50433230898304379712010-03-31T19:54:00.001+03:002010-03-31T20:03:41.231+03:00Kevät on saapunut myös Santahaminaan. Lämpötila on päivisin ollut plussalla, ja vesisateet ovat entisestään nopeuttaneet lumen muuttumista loskaksi ja vedeksi. Maiharien vedenpitävyyttä on päästy testaamaan esimerkiksi mukesiin marssittaessa, koska heti kuljun pihasta lähdettäessä mennä läiskytetään iloisesti ison vesilätäkön poikki. <br /><br />Sunnuntainen kesäaikaan siirtyminen puolestaan teki sen, että aamiaiselle kokoonnutaan taas vähän aikaa aamun pimeydessä, mutta vastaavasti iltavapaiden valoisuudesta tulee kyllä väistämättä keväinen olo.<br /><br />Käydäänpäs sitten viikon tapahtumat vaihteeksi ihan kronologisessa järjestyksessä läpi.<br /><br /><br />Maanantai 29.3.<br /><br />Harmaa päivä räntäkuuroineen kuvasi hyvin päivän yleistä vireystilaa. Ammattipätevyyskoulutuksen aamupäivän aiheena oli terveellinen ruokavalio ja levon merkitys. Oppitunneilla jaariteltiin niitä jo peruskoulusta tuttuja juttuja, ja lopuksi tehtiin vielä "ryhmätyöt", joissa tehtävänä oli käytännössä tiivistää aiheidet pääkohdat paperille. Ja jokainen ryhmä joutui tietysti lukemaan lähes identtiset vastauksensa läpi... Hohhoijaa.<br /><br />Iltapäivällä siirryttiin ulos, jossa räntäsade onneksi laantui heti alkuunsa. Yhtenä koulutusaiheena oli ajoneuvojen taulukkohuollot. Käytännössä kävimme kohta kohdalta läpi Masin huoltokirjasta löytyvän A-huollon, joka koostuu pitkälti erilaisista tarkastuksista, ja suoritimme sen ryhmissä kohta kohdalta vieressä seisoneille kolmelle masille.<br /><br />Toinen aihe oli perävaunujen kytkentä. Tällä kertaa erityistarkastelussa oli jo tutun vetokytkimen sijaan mm. Masista löytyvä vetokoukku sekä Duomatic-paineilmaliitin. Silmäilimme myös polttoaine-, ja vesisäiliöperävaunuja sekä tutustuimme jantteriperävaunun kohdalla vetosilmukan vaihtamiseen. <br /><br />Iltapäivän aiheet olivat sinänsä toki oikeaa asiaa, mutta kylmän kosteassa kelissä muutaman tunnin kestävä seisoskelupainoitteinen isohkolle joukolle tapahtuva opetustuokio ei ehkä ollut se kaikkein innostavin opetustapa. Niinpä jotkut intoutuivat tekemisen puutteessa hieman perseilemään, ja sen kunniaksi joukkueemme saikin ennen iltavapaiden alkua jonottaa AU-tupaan, ja mennä särmällä toimistokäyttäytymisellä juttelemaan joukkueemme alikessun kanssa... Näin ollen iltavapaat alkoivat tunnin totuttua myöhemmin. Että se siitä kuljun lepsuudesta ;)&nbsp; Juttutuokio oli kylläkin ihan rento, ainakin niiden osalta, jotka olivat käyttäytyneet mallikkaasti, joten eipä tuo nyt sen kummemmin jäänyt mieltä kaihertamaan.<br /><br /><br />Tiistai 30.3.<br /><br />Kakkosjoukkue pakersi ammattipätevyyskoulutuksen parissa, joten tiistaina oli ykkösjoukkueen vuoro lähteä tetsaamaan. Olin jo taannoisen hiihtomarssin jälkeen elätellyt toiveita, että lumipuku ja pakkassaappaat olisivat historiaa ainakin alkuvuoden osalta, mutta ei. Taas kerran ne sai laittaa sinne lusun ja tetsarin alle. Päivän aiheena oli ryhmän puolustus. Aamu alkoi pirteästi Saharassa, jossa kerrattiin etenemistä syöksyen ja ryömien. Ja kyllä, se keväinen lumisohjo oli märkää.<br /><br />Kertaavan koulutuksen edetessä siirryimme läheiselle mäennyppylälle, teimme nopsasti lumesta makuupoterot tuliasemiksi, ja seuraavaksi metsikössä alkoivatkin kajahdella vuoron perään<i> asemaan, vaihtoasemaan, suoja-asemaan</i>... Kun siinä sitten oltiin niiden tahdissa aikansa sykitty, siirryimme Saharan toiselle puolelle, muonituskeskuksen pihaan maastoruokailemaan.<br /><br />Ruokailun jälkeen palasin muutaman muun uuden kuskin kanssa yksikköön ja lähdin peruutuskentälle ajotunnille. Ajokkina oli taas sama Scania ja sama tuttu keskiakseliperävaunu, ja tunnin aiheena tulevan C-ajokokeen käsittelytehtävään kuuluva kulmaan peruutus. Jottei homma olisi ollut liian helppoa, meikäläiselle sattui tietysti pisin kouluauto ja pitkäaisaisin kärry, mutta mikäpäs siinä. Hyvähän se vaan on koetilannetta hankalammalla yhdistelmällä harjoitella.<br /><br />Loppujen lopuksi kulmaan peruuttelu meni melkeinpä paremmin kuin usklasin odottaa. Kaikki vastaan tulleet ongelmakohdat ratkesivat suhteellisen pienillä korjausliikkeillä, tosin helppoahan siinä oli korjailla, kun opettaja oli aina tarpeen tullen neuvomassa. Mutta olipa kyllä oikein mukava olla koulutuksessa, jossa huomasi koko ajan oppivansa uutta: kärryn liikkeiden hallinassa alkoi vähitellen olla enemmän ja enemmän ideaa, kuten opettajakin jossain välissä totesi. Silti on pakko myöntää, että kyllähän tuo homma sitä treeniä ja rutiinia edelleen kaipaa. Ratin pyörittämissuunnat erilaisissa tilanteissa kärryn kanssa eivät vielä tule selkärangasta, vaan niitä täytyy edelleen vähän miettiä. Mutta jäipähän ainakin tunnin jälkeen sellainen fiilis, ettei se tuleva koe mikään mahdoton ole. Tosin ei kyllä mikään läpihuutojuttukaan.<br /><br />Ajotunnin jälkeen palasin yksikköön, jossa päivystäjä käski kiskoa taisteluvarustuksen takaisin ylle ja suunnata Espoo-simulaattoriin. Joukkueemme oli siirtynyt sinne opettelemaan puolustuksen asutuskeskusversiota. Keräilin kuivauskaapista lumipuvun, lusun ja tetsarin, ja tälläydyin valmiiksi. Lähdin sitten erään kohtalotoverin kanssa tallustelemaan läheistä Espoo-simulaattoria kohti, mutta montaa metriä emme olleet yksikön pihasta pois päässeet, kun joukkueen kouluttaja jo tuli pakulla vastaan ja käski palata takaisin yksikön pihaan. Ehdimme juuri sopivasti kuunnella loppupalautteen, ja sitten olikin jo aika keventää taisteluvarustus pois... Loppuiltapäivä sujui leppoisasti opetusvideon ja asehuollon parissa.<br /><br /><br />Keskiviikko 31.3.<br /><br />Tänään oli taas ammattipätevyyskoulutuksen vuoro. Päivän teemana oli ensiapu. Ehdimme luonnollisesti käydä hätäensiapua läpi paitsi teoriassa, myös melko monipuolisesti käytännössä: Oli kylkiasentoa, elvytystä, tajuttoman tutkimista, painesidettä, sokkipotilasta, sairauskohtauksen saanutta, nilkan nyrjäyttänyttä... Yhdeksän hengen kolaroineen pakun evakuoimisharjoituskin mahtui mukaan. Hyvin pitkälti oli tietysti palokuntalaiselle tuttua asiaa, ja näin ollen paikoin pitkästyttävää touhua, mutta loppujen lopuksi ihan mielekäs ja hyödyllinen koulutuspäivä.<br /><br /><br />Huomenna lomille.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/7642423087682539565-5043323089830437971?l=aamujuna.blogspot.com' alt='' /></div>Hietsuhttp://www.blogger.com/profile/17402653290732806675noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-7642423087682539565.post-15715147051335448542010-03-27T20:04:00.002+02:002010-04-05T13:31:31.407+03:00Intissä melkein asialle kuin asialle annetaan aikamääre, eli kerrotaan, milloin pitää olla valmiina. Suuri osa päivittäisistä aikamääreistä on ohjelman perusteella ennakoitavissa. Esimerkiksi "aikaa ruokailuun siirtymiseen 20/10/5/2/1 minuuttia" kajahtavat aina tiettyyn ja samaan aikaan. Silloin tällöin käy kuitenkin niin, että "pakka sekoittuu ja aikamääreet muuttuvat", tulee yllättävä ja tiukka aikamääre, ja sitten säpistään kovalla tohinalla taisteluvarustusta kaapin uumenista ylle, tai mistä nyt milloinkin onkaan kyse.<br /><br />Kuluneen viikon, ja samalla koko palvelusajan stressaavimman aikamääreen onnistui kuitenkin järjestämään oma Ford Focukseni viime torstai-iltana. Olin iltavapailla käymässä palokunnassa, ja hieman ennen Santahaminaan paluuta jouduin siirtämään autoani hivenen toiseen paikkaan kellarin autohallissa. Jätin avaimet valmiiksi virtalukkoon odottamaan. <br /><br />Kun lähdön aika koitti, kävelin autolle ja tarrasin ovenkahvaan. Ei auennut. Pieni paniikki iski päälle, ja se voimistui voimistumistaan, kun totesin, että en tosiaankaan saa mitään auton ovea auki. Avain oli paikallaan virtalukossa, mutta keskuslukituspa oli päättänyt laittaa kaaran lukkoon. Kello oli 20.15 ja iltavapaat päättyvät tasan kello 21.00. Intissä ei vapailta myöhästymisiä kovin suopeasti katsota, joten melko tehokkaasti yritin alkaa miettiä, että mitäs nyt pitäisi tehdä.<br /><br />Seuraavassa hetkessä pyrin rauhoittumaan, onnistuinkin siinä ja laskelmoin tilannetta. Kolme varttia aikaa, kyllähän siinä vielä kyydin ehtii saada, jos ei muuten, niin vaikka sitten taksilla. Varusmieskorttikin oli onneksi taskussa. Mutta kun lomapuvun talvitakki ja lakki olivat autossa, samoin kuin oman tupakaappini avain. Ei siitäkään ainakaan kehuja saa, jos palaa vapailta siten, että puolet lomapuvusta puuttuu ja kaapin vara-avaintakin pitäisi alkaa metsästämään mistä lie vääpelin toimistosta... Kello kävi koko ajan, jotain tarttis tehdä, tuumailin.<br /><br />Muistin sitten, että auton vara-avain oli vielä eräällä kaverillani. Tiesin, että tällä aikataululla sen takaisinsaaminen olisi melko epätoivoinen yritys, mutta yrittänyttähän ei laiteta. Soitin kaverille. Ensimmäinen helpotuksen huokaus tuli, kun kuulin, että avain on hänellä taskussa. Toinenkin pieni helpotuksen huokaus oli paikallaan, kun kuulin, ettei hän ollut Hakaniemeä kauempana. Kaveri hyppäsi taksiin ja lähti tulemaan paloasemallemme. <br /><br />Odottavan aika oli tosiaan pitkä, kun odottelin taksia saapuvaksi. Eipä sitä ihan paikoillaan tullut seistyä, ja rannekelloakin vilkuilin kerran jos toisenkin. Viimein kello 20.31 sain avaimen käteeni, ja varsin reippaasti säntäsin sen kanssa autolle, starttasin ja lähdin liikenteeseen. Melko maltillisesti liikennesääntöjä venyttäen ajelin varuskuntaan, ja Santiksen sohjoiselle parkkipaikalle kurvasin lopulta kello 20.55.<br /><br />Parkkiselta etenin vielä kevyttä iltalenkkijuoksua reilut 600 metriä kuljetuskomppanian kasarmille. Helpottunut fiilis oli kyllä ihan tuntuva, kun saavuin päivystäjän pöydän luo kellon näyttäessä vielä 20.59. Yksikön varapäällikkökin sattui vielä kävelemään perässäni sisälle, joten mahdollinen myöhästyminen ei ainakaan olisi jäänyt huomioimatta. Mutta tällä kertaa homma meni onneksi nappiin kuin elokuvissa ikään. <br /><br />***<br /><br />Virallisemmat aikamääreet ovatkin olleet tuohon edelliseen verrattuna varsin leppoisia... Torstaipäivä kului kokonaisuudessan "Espoo-simulaattorissa" asutuskeskustaistelukoulutuksen parissa. Treenailimme kolmen partioilla suoritettavia sisäänmenoja, eli huoneiden vyöryttämistä erilaisissa tapauksissa. Ilman ovea, eri suuntiin aukeavilla ovilla, heitteiden kanssa ja ilman, ja mitähän vielä... Vaikka harjoittelu olikin hyvin mekaanista, niin mielenkiinto säilyi kyllä niin itsellä kuin koko joukkueellakin